Taloutta sopeutetaan myös esimerkiksi lomauttamalla viraston lähes koko henkilöstö eri pituisiksi ajoiksi ja leikkaamalla palvelunostoja.
Heti ilmoittautui porukka vaatimaan mahdollisimman pitkiä lomautuksia. Kännykät kädessä he selasivat myytävänä olevia pakuja, näyttelivät toisilleen löytämiään vaihtoehtoja ja kiihtyneinä riensivät seuraavaa linkkiä avaamaan.
”Van laiffia meillekin”, he huudahtelivat toisilleen. Yksi käkkäräpää oli jo suunnitellut reitin Berlevågiin, jossa TV kolmosen entinen uutisankkuri oli viettänyt talven arktisissa pakkasissa. Minä kyllä suuntaan etelään, kalju museoasiantuntija julisti. Lämpöön, lämpöön, eikä minnekään jään ja viiltävien tuulten riepoteltavaksi, toinen otti osaa uuden elämän matkasuunnitteluun.
Työnantajan edustaja oli mennyt mykäksi huomattuaan alaisten reaktiot lomautussuunnitelmiin. Hän oli valmistautunut kitkerään taisteluun työsuhteiden oikeuksista, mutta tämä nuorten ja ällistyttävää kyllä vanhempienkin tutkijoiden, museoamanuenssien ja toimistovirkailijoiden reaktio yllätti aivan täysin. Annettuaan YT-neuvottelujen aikataulun hän livahti helpottuneena omaan työhuoneeseensa ja siirtyi suunnitelman seuraavaan vaiheeseen.
Palvelunostoja oli vähennettävä. Se kävisi helposti. Voi vain ilmoittaa palveluntuottajille kirjeellä lopetettavasta tai joissakin tapauksissa sopeutettavista toimista. Sopimuksiin kun oli upotettu mahdollisuus työnantajan sanelemiin muutoksiin, eivät ne tätä olleet huomanneet.
Ensiksi hän valmisteli siivouksien lopettamisen. Se oli helposti tehty. Nämä siistijät, kuten nykytermi kuului, eivät minnekään barrikaadeille nouse. Muita palvelunostajia kun heillä on jonossa asti, kun nuoret perheenäidit haluavat muuttaa kuukausisiivouksen jokaviikkoiseksi. Jää laatuaikaa toteuttaa omia harrastuksia kodin ulkopuolella joogassa tai pilateksessa kun ei tarvitse imurin varteen tarttua lasten kirkuessa ympärillä.
Huoltotarkastuksia oli myös helppo vähentää, kun museoissa ei enää ole asiakkaita paikkoja rikkomassa. Ja pääsylippujen myyjät, hehän ovat aivan tarpeettomia, hän riemastui ja tunsi vilpitöntä työniloa saatuaan näin paljon aikaiseksi. Palkankorotus tulossa varmasti, kun säästöähän syntyy enemmän kuin on pyydettykään.
Tiimimme tutki tuhansia innovatiivisia, käytännöllisiä ja hyödyllisiä, liiankin siistejä elektronisia vempaimia löytääkseen kaikista parhaat.
Tiimi teki töitä hiki hatussa. Testattavia vempaimia kun oli joka lähtöön.
Johan otti tavoitteekseen löytää innovatiivisin laite. Mitä sekin sitten tarkoittaa? Hän katosi huoneesta kännykän kanssa katsomaan netistä, mitä innovatiivinen tarkoittaa ja palasi hölmistyneen näköisenä. Uusi testauskohde oli valittava. Johan teki pikasilmäyksen tutkittaviin laitteisiin, jotka vilkkuivat, piipittivät ja värisivät pöydällä. Hän ilmoitti tutkivansa sittenkin käytännöllisyyttä.
Niinpä hänen katseensa kiinnittyi sähköiseen harjaan, jonka käytännöllisyyttä olisi mielenkiintoista testata. Mutta koska hänen kaljunsa ei soveltunut tutkimustarkoitukseen, hän siirtyi harmissaan seuraavaan eli hyödyllisyyteen.
Johan poimi vessapaperitelineen, joka annostelisi tarvittavan määrän paperia, kunhan ensin ohjelmoidaan henkilön ikä, käsien vapina, eritteiden laatu ja runsaus. Testaajaa alkoi kuitenkin arvelluttaa oma ohjelmointikykynsä ja hän päätti siirtyä viimeiseen ominaisuuteen eli siisteyteen.
Siisteyshän sopii minulle, hän parkaisi ja ryntäsi pesemään kätensä ja otti saippuaa. Samalla desinfiointiaine ruiskusi pullostaan kun hänen kätensä hipaisi telinettä ja käsipaperi syöksyi käytettäväksi kun ohjelmoitu pesuaika oli täyttynyt. Hän kuivasi myös desinfiointiaineesta kastuneen vatsanseutunsa.
Tää on siistii, hän myhäili onnistuneen työsuorituksen luoman tyytyväisyyden paistaessa hänen parrakkailta, puneutuneilta ja arpisilta kasvoiltaan.
Viikon matkamme suuntautui Varangin vuonon pohjoisrannalle ja kotiin ajoimme etelärantaa pitkin.
Vesisaaressa eli Vadsøssa käyntejä on ollut hyvin monia, niin että jo rutiinejakin on syntynyt. Hildosessa piti käydä kahvilla ja nauttia leivonnaisista. Kramstuan lankakauppaan en mennyt, kun entisetkin langat ovat osin käyttämättä.
Varangin museokoostuu kolmesta museosta, jotka sijaitsevat Vesisaaressa, Vuoreijassa ja Kirkkoniemessä.
Vesisaaren Kveenimuseo on uusi. Aikaisemmilla käynneillä museo on ollut aina kiinni, mutta nyt pääsimme uuteen museoon.
Museon näytely kertoi mielenkiintoisesti alueen asutuksen kehityksestä, missä suomalaisilla muuttajilla on ollut merkittävä osuutensa. Taustalla häälyvät historialliset olosuhteet Suomessa ja koko Pohjolassa. On lähdetty nälkää pakoon. Hiihtäen talvella, vaeltaen kesällä, vesitse veneillä. Jäämeren rannikko on siintänyt paremman elämän tyyssijana.
Ensi kertaa nousimme Vesisaaren pohjoispuolella olevalle vaaralle. Siellä nousi korkea masto jakaen nykyajan tärkeitä yhteyksiä.
Yhden päivän vietimme Vuoreijassa eli Vardøssä. Matkalla maisema muuttui yhä karummaksi. Pohjoiseen kääntyvän Hamningbergiin vievän tien jälkeen oltiinkin Vuoreijaan johtavan kolmen kilometrin pituisen tunnelin suulla. Vuoreija on siis saarella. Aurinkolasit hoksasin ottaa pois ennen tunnelia. Mieleen tuli taas insinööritaidon moninaisuus, kun näytä tunneleita on rakennettu. Mitenkähän on käynyt sen Oslosta länteen vievän tunnelin, joka oli alkanut melkein heti avattuaan vuotaa merivettä. Puistattava ajatus, meri päällä…
Olin käynyt jo kaksi kertaa aikaisemmin Steilnesetin muistomerkillä, mutta sinne oli mentävä nytkin.
Vuoreijalla on kyseenalainen kunnia olla se Norjan paikkakunta, jossa pidettiin 1060-1692 eniten noitaoikeudenkäyntejä. Noituudesta syytetyt olivat vangittuina ja kidutettuina Vardøhusfestning -linnoituksen vankityrmässä. Ei voi kuvitellakaan kärsimyksen määrää. Polttoroviot lieskuivat juuri muistomerkin kohdalla.
Tuomioiden vuosiluvuista saattoi päätellä, että syytökset tapahtuivat ryppäinä. Välillä oli vuosia, jolloin syytöksiä ei esitetty, mutta sitten niitä tuli monta vuodessa. Noitavainoja esiintyi muuallakin, mutta Vuoreijan sijainti maailman äärimmäisellä pohjoisella laidalla korostaa eristäytyneisyyden, ankaran ilmaston, köyhyyden ja epävakaiden yhteiskunnallisten olojen vaikutusta kouluttamattomien ihmisten mielialoihin.
Hyvin ikävää on, että kun asiat menevät pieleen, ihmisellä on taipumus ajatella, että syypäänä on ihminen, jonka kanssa on ollut riitaa. Niinpä nykyaikanakin noitavainot ovat aito ihmisoikeusongelma. Vuosien 2009-2019 ajalta on todettu 60:stä eri maasta yhteensä 60 000 tapausta, joissa oli kyse noituussyytöksiin liittyvistä haitallisista käytännöistä tai rituaalisista hyökkäyksistä – väkivaltaa, surmia, syrjintää…
Aikaisemmilla käynneillä on jäänyt käymättä Vuoreijan linnoituksessa. Ihmettelin miksi en ole käynyt tässä maailman pohjoisimmassa linnoituksessa. Ilmasta katsottuna linnoitus on kahdeksansakaraisen vallin muodostama. Todella hieno!
Ensimmäinen linnoitus on rakennettu jo noin vuonna 1300. Tämä nykyinen rakennettiin 1734-38. Suojautumisen tarve ihmisen pahuutta vastaan on vallannut kautta ihmiskunnan historian. Mitä kamalampia tapahtumia voi lukea historiasta. Voiko ihminen muuttua ja parantua vallanhimosta?
Mieli kohentuneena lähdimme etsimään kahvilaa ja löysimme sellaisen. Terassilta oli mukava näkymä Vuoreijan satamaan.
Vuoreija on hyvin viihtyisä kaupunki. Pidän siitä melkein enemmän kuin Vesisaaresta.
Matkatkin loppuvat aikanaan. Hyvästelimme Ekkerøyn käymällä toisen kerran syömässä Havhestenissä. Ilma oli viilentynyt, mutta istuimme laiturilla pohjoisen auringon paisteessa. Hyvästi Ekkerøy.
Pysähdyimme Neidenissä Ä´vv -kolttasaamelainen museossa. Käynti oli minulle kolmas. Vieraita oli useita. Useita kieliä erottui puheista.
Perusnäyttelyssä esiteltiin monipuolisesti kolttasaamelaista kulttuuria kautta aikojen. Vuosituhansien hitaasti hiomat luonnon olosuhteet ovat johdattaneet kansan sopeuttamaan elintapansa siten, että on hengitetty yhtä tahtia luonnon kanssa.
Hivelevän kauniit muodot kertoivat vuosisataista tarinaa tarkoituksenmukaisuuden muovaamista esineistä. Kirkkaat värit on valittu koristamaan arkisiakin tarvekaluja.
Kolttasaamelaiset eivät ole koskaan sotineet kenenkään kanssa. Yhteisöt ovat olleet yhteydessä karjalaisiin ja pohjoisvenäläisiin kulttuureihin, jolloin omaan kulttuuriin on siirtynyt piirteitä muista.
Aulassa oli laaja näyttely kolttasaamelaisten tanssiperinteestä. Sen katsotaan alkaneen 1800-luvun lopulla, hiipuneen toisen maailmansodan jälkeen ja elpyneen 1970-luvulla. Nyt opetetaan koulussa oppilaille kolttakatrillia ja tanssitaan eri yhteyksissä.
Pysähdyimme syömässä Sevetin baarissa. Huikaisevan kaunis sää ja näkymä järvelle houkuttelivat jäämään pidemmäksikin aikaa, mutta matkaa oli jatkettava.
Näin ollaan tämän kesän Norjan vierailun lopussa. Vielä on matkaa kotiin. Kiitos matkaseurasta!
Tie Hamningbergiin itsessään on kuuluisa. Kuin Kuussa olisi, vaikken Kuussa ole käynytkään. Tosin nyt toisella ajokerralla tie ei ollut niin hiuksia nostattava kuin ensimmäisellä kerralla. Yksikaistaiset tiet ovat nykyään harvinaisuuksia ohituspaikkoineen. No, niihin tottui ja kun ajonopeus oli maltillinen, hyvin ehti levikkeelle ja ohitus onnistui turvallisesti.
Tuolta tulimme ja tuonne menimme.
Viime vierailusta oli kuutisen vuotta ja nyt oli tapahtunut edistystä siinä mielessä, että Hamningbergissä oli kahvila-ravintola Pakkhuskaia kafe, josta sai kahvia ja myös ruokaa. Asiakkaita oli paljon, linja-autollinen aloitti ruokailua saapuessamme.
Paluumatkalla pysähdyimme Sandfjordnesetin luonnonsuojelualueelle. Se on perustettu 1983. Sandfjordjoen tuomasta hiekasta tuulieroosio on muovannut erikoisia hiekkadyynejä. Näitä kutsutaan parabolisiksi hiekkadyyneiksi (kuunsirpin muotoisia) ja ne ovat harvinaisia Finnmarkissa.
Finnmarkin kasvillisuus on mielenkiintoista. Siinä on sekä ranta- että vuoristokasvillisuuden piirteitä vieri vieressä ja myös itäisiä lajeja. Rannoilla kasvaa luonnollisesti suolaa kestäviä lajeja.
Olimme päättäneet mennä uimaan Jäämereen. Olihan se vilpoista. Mutta kun talvella uimahallin ulkoallas oli kylmimmillään 4 astetta, niin olihan tämä lämpimämpää. Ja talvella ilma oli -25 astetta, nyt oli yli +20 astetta.
Matka jatkui vielä monta päivää. Vardøssä ja kotimatkalla.
PS. Ostokseni unohtuivat kahvilan pöydälle, kun maksaja luuli minun ottavan ne ja minä luulin maksajan ottavan ne. (Meillä oli tietty rahajärjestely.) Minulla ei ollut kassiakaan mukana. Nyt ostokset ovat matkalla luokseni. Hyvää toimintaa henkilökunnalta!
EDIT 13.9.2024. Paketti saapui ja sain paitani ROAD´S END päälleni ja jääkaappimagneettini muiden matkamagneettien joukkoon. Kiitos!
Norjassa ties kuinka monetta kertaa yli 50 vuoden aikana, Ekkerøyssä kuudetta kertaa ja yöpymässä neljättä kertaa. Tänne oli päästävä, se kertoo jotain ilman selityksiä.
Viikon ajan tukikohtana oli Havhesten, tai uudelta nimeltä Rustikk Rorubu, talo kun on vaihtanut taas omistajaa ja siirtynyt vuokrattavaksi Airbnb:n kautta.
Edwin on isompi talo. Meitä oli kolme, kuten ensimmäisellä yöpymiskerrallakin seitsemän vuotta sitten. Vieressä Åstassa yövyimme viime kerralla kahdestaan.
Edwin on osittain laiturilla sijaitseva vanha katkarapujalostamo ja sisään mennessä vieno tuoksahdus muistutti tästä menneisyydestä. Se ei häirinnyt, siihen tottui niin, ettei enää tuoksuun kiinnittänyt huomiota. Se tuntui sisään tullessa, ei huoneissa.
Iltaisin nautimme omat illallisemme laiturilla. Olemmekin ihastuneet laiturielämään niin, etteivät maalla sijaitsevat majoitustilat kiinnosta. Samalla pohjoiseen siirtynyt (tai maapallohan se siirtyy) aurinko lähetteli Varangin niemimaan yli viimeisiä säteitään.
Ekkerøyssä on valtavan hienot hiekkarannat kummallakin puolella kannasta. Kävimme uimassa. Vesi oli lämpimämpää kuin Hamningbergissä, mutta Jäämeren henkäys tuntui ja sitähän olimme tulleet hakemaan.
Ensimmäisenä ja myös viimeisenä päivänä oli päästävä luontopolulle niemen kärkeen (Perletur YF53) ja takaisin. Vaikka olin kävellyt reitin monta kertaa aikaisemmin, Varanginvuonon maisemat tyynnyttivät mielen, kypsät hillat makeuttivat suun, löydetyt arktiset kukat saivat huokailemaan mielihyvästä ja lintujen, pääasiassa lokkien kirkuna asettui huikaisevaa Jäämeren maisemaa täydentämään.
Askel oli keveä eikä koko päivän oleskelu ulkoilmassa rasittanut mitenkään vaan takasi hyvät yöunet Edwinin kelpo vuoteissa.
Seuraavina päivinä jatkoimme vierailuja Vesisaareen, Hamingbergiin ja Vuoreijaan. Niistä seuraavissa päivityksissä.
Haukotus repi Tahvon leukaperiä. Vaivoin hän sai vedettyä leukaluun takaisin luonteenomaiselle paikalleen. Suu jäi vähän auki, ja se olikin hänelle niin ominaista, että vieraammat pitivät häntä hieman toistaitoisena.
Mutta väärän johtopäätöksen tekivät. Hänen kasvonsa vaan olivat muotoutuneet kohdun pimeydessä tähän asentoon, jossa helposti kuolavana ilmestyi kirkkaana suupieleen. Parempaa renkiä sai hakea eikä löytäisi.
Kukko kiekui, kello viisi. Onko se nyt mikään aika nousta. No kelle on, kelle ei. Tahvon kohtalona oli joka aamu kokea sama pakotettu kuvio. Jalat kylmälle lattialle, lysähtänyt ruoto suorempaan, käsillä tukea sängyn reunoista ja hän punnertautui ylös. Vilu värisytti hänen tanakkaa vartaloaan, kun hän hamuili paitaa ja housuja. Uusi haukotus venytti taas Tahvon unenpehmeät posket. Eikö tästä loppua tule!
Hän tiesi, että väsymys nujertuisi vasta kymmenen tienoissa, kun vellikello kutsuisi puurolle.
Taas yksi päivä Tahvon elämän ketjussa. Hän ajatteli haikeana iltaa, jolloin olisi viimein hänen oma hetkensä, kun kukaan ei pakottanut mihinkään ja sai viettää hetkosen omalle itselleen. Silloin hän rysähtäisi rengin pedille makoilemaan, kääntäisi kylkeä ja huokaisisi: Aamu-uninen ja makkaa ehtoolla miälelläns.
Aamu-uninen ja makkaa ehtoolla miälelläns. Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.
Kahvikupit kilisivät, lusikat raapivat kupin pohjia. Kahvi otti vauhtia pyörimisliikkeeseensä ja ohuet vanat valuivat kupin reunojen ulkopuolelle. Lusikka kilahti lautaselle, hiljaisuus oli harras. Kuppi huulille, suuhun siirtyvän kahvin lurina kupli tyytyväisyyttä. Hyvät sumpit emäntä oli keittänyt. Jaa-a, isäntä huokaisi ja mursi leetasta palasen, vei sen suuhunsa ja mussutti silmät puoliummessa.
Isännän silmät revähtivät ammolleen, kun hänen tarkkaavaisuutensa kiinnittyi vieraaseen. Tämä oli kaatanut kahvin tassille, poiminut sokeripalan törröttävien huultensa väliin ja alkoi ryystää kahvia sokerin läpi. Ruokottomat tupakan kellastuttamat viikset levittäytyivät likoamaan tassin kahviin. Isäntä yritti peittää tahattoman puistatuksensa. Vieressä istuva emäntä tuuppasi reitensä isännän reiteen ja huokaisi merkitsevästi. Ryystäminen pysähtyi kuin seinään. Vieraan katse jähmettyi, hyppi emännästä isäntään, laski tassin pöydälle, kolisteli pystyyn ja sanoi: Hyväst ny, jollen lähtiesä kerkee.
Hyväst ny, jollen lähtiesä kerkee. Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.
Mies lirutteli keittoa lusikallaan. Liemi oli vihertävän ruskeaa, ohutta litkua. Lusikkaan ei osunut sattumia kuin sattumalta, pieniä lihan riekaleita. Olisi edes pottuja pilkottu mukaan.
Ovat paleltuneita, emäntä tiuskasi kädet puuskassa, silitti esiliinaansa ja kääntyi nojaamaan tiskikomuuttiin. Enkö muutaman kerran ole pyytänyt tilkitsemään kellarin ettei potut jäätyisi.
Mies räjähti. Tiedät kyllä, mistä kellarin jäätyminen johtuu! Naapurin äijän koira kaivoi kellarin peittävään lumeen kuoppia enkä niitä huomannut. Mitä pitää piskiään auki! Sen syy se paleltuminen on! Pääsi pakkanen kellariin!
Emännän olkapäät lysähtivät. Niinhän se oli. Ei ole pottuja ei. Eikä rahaa ostaa.
Mieheen kerääntynyt kiukku purkautui. Nämä sinun keitoksesi! Et ole oppinut ruokaa laittamaan vaikka olet 40 vuotta harjoitellut! Tämmöistä moskaa päivästä päivään!
Emäntä kohosi koko komeuteensa, paiskasi suurimman paistinpannun hellalle, viskasi penkiltä isännän säämistähousut pannulle, sieppasi voikupin, kaapi sen sisällön housujen päälle, samaan syssyyn koko sokerikupillinen. Sokerisa keitettynä ja voisa paistettuna syä vaikka säämistä-housut, ärähti vaimo.
Sokerisa keitettynä ja voisa paistettuna syä vaikka säämistä-housut.
Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.
Hänellä oli urheilushortsit kalliin pukunsa alla. Pääsisi nopeasti lenkille tai kuntosalille vierailun jälkeen. Hotellin kuntosali olikin varattu hänen käyttöönsä illaksi. Salilla hauiskääntöjä tehdessä voisi kerrata päivällä tapahtuneita kohtaamisia itäsuomalaisten kanssa. Heillä on muuten nauru herkässä. Eikä vierailulla ollut merkkiäkään arvokkuudesta, jota hän on yrittänyt vetää kasvoilleen virkaanastumisensa jälkeen. Tai oikeammin jo vaalituloksen selviämisen jälkeen. Näin, tällä tavalla kansa hyydytti iloisen miehen, kuten Rosvo-Roopen kohtalona oli laulussa. Ettei vaan tulisi katumapäälle.
On vaalit hävinnyt osapuoli muuten helpottunut. Hänen mielessään on öiden unettomina tunteina vilissyt kiusallisten tapahtumien kavalkaadi, johon hän olisi virassa ollessaan joutunut A:n kanssa.
”Kyseessä on tuoreen presidentin ensimmäinen virallinen matka kotimaassa.”
Vaimo oli valmiiksi vihainen. Hän pyörähteli köökissä, pudotteli astioita käsistään ja jupisi, välillä ääni kohosi falsettiin. Pirtinpöydän ääressä hiljennyttiin sitä mukaa kun vaimon kiukku levisi ympäriinsä saavuttaen syöjät yksi kerrallaan ja tilkiten ilmanalan tiiviiseen kauhuun.
Lusikoiden kalina vaimeni myös, hiljaa raavittiin lautasilta keiton rippeet, leivänkyrsät löysivät tiensä avautuviin kitoihin. Leuat jatkoivat ikiaikaista liikettään, joka takasi helpon nielemisen ja ruoansulatuksen tyytyväisen toiminnan.
Sitten se tapahtui.
Vaimo kiepsahti ympäri, hellan koulusta sieppasi rätin, viskasi sen pesuvatiin, väänsi suurella voimalla liiat vedet valumasta ja tömisti pöydän luo.
Pöydän ääressä isäntä veti olkapäitään kyyryyn vaipuneen ruhonsa pimentoon. Harva tukka sojotti harmaina tuppaina. Pelon haju tunkeutui kanssaistujien tajuntaan lamauttavana.
Emäntä heitti isännän lautasen tiskivatiin, viskasi rätin pöydälle ja yritti hallita lainehtivaa keittoa, jota loiskahti isännän entisestään märille housuille. Ei suuresta ihmisestä o mukko ruuan hukka ja waatteen wahinko, emäntä huusi.
Ei suuresta ihmisestä o mukko ruuan hukka ja waatteen wahinko.
Vanha loimalainen sanonta sadan vuoden takaa