Koko kylä tanssii

Kolmannen romaanini nimi. Tanssi, esihistorialliset kuvat, kulta, ihmisen vaivalloinen taivallus vuosituhansien läpi, tähtitaivas, maailmankaikkeus, miten meille käy?
Hehheh. Onpas maailmoja syleilevää. 😉

Tällä hetkellä tutustun kirjallisuuteen. Luettavana nyt Jukka Pennasen Jos ei ole poropaimenia, kansa häviää.
Sitä ennen luin Juha Pentikäisen Samaanit – Pohjoisten kansojen elämäntaistelu ja osia Matti Enbusken Vanhan Lapin valtamailla-tiiliskivestä. Vuosien varrella on Lappi-aiheisia kirjoja tullut luetuksi useita.

Kolttain mailta, Samuli Paulaharjun ensimmäisen teoksen luin vasta tänä kesänä. Muita Paulaharjun kirjoja on tullut luettua jo aikaisemminkin. On hän ollut ihme mies. Kirjat pursuavat tietoa, hyvin työstettyä myötätuntoista tekstiä, kauniita piirroksia. Melkein sata vuotta sitten kirjoitettua.

Kesäkuussa Norjan matkaan yhteydessä tutustuin kolttasaamelaisuuteen Neidenin kolttamuseossa ja Sevettijärvellä kylätalolla asiantuntevien naisten avustuksella. Kiitokset heille jo nyt.

Nasti Sverlov, 83 v,

Siellä ne mielessä muhivat, taustat. Kun laskeutuvat syksyn pimenevät sateiset päivät, kun puutarha on saatettu talvilevolle, metsän sienet poimittu, marjat purkitettu, alkavat sanat purkautua, järjestyä jonoiksi, riveiksi, sivuiksi. Odotan sitä, alkuvaiheen pursuavaa sanatulvaa. Myöhäisempi stilisointi ja muokkaaminen käykin jo melkein työstä.

No nyt tämä alkaa

Nyt alkaa viimein näiden kotisivujen käyttö. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä ja hankalakin, mutta olen oppinut paljon. Ja paljon apuja on tarvittu. Kiitokset kaikilla apua antaneille. Saapi nähdä mitä tästä seuraa. Seuraako kukaan ja miksi. Olen kuitenkin uudella tiellä ja se tie on jännittävä ja lavea. Tervetuloa!

PS Senkin opin, että selaimesta riippuu paljon, mitä sivuja löytää. Uskallan tässä mainostaa, että Grome on paras selain…