Merkityksellinen hetki

Istuin sängyn laidalla. Edessä pikkuautojen armeija, aseteltuina riveihin värien mukaan. Autojono kiemurtelee ovesta ulos. Lavetit etsitty oikeille nupeille. Pörinää. Välillä autot kassiin, pullolleen.

Varmaan sata autoa.

Pikkuiset hihkuvat löytäessään aina uudenlaisen löydön. Mieleni heltyy, kulkee vuosikymmenien taakse, kun pikkuisten isä veljensä kanssa leikki näillä samoilla autoilla. Säilytti  kyniään kynäkotelossa, kirjoitti horjuvin kirjaimin E  A K P sisäpuolelle merkkinä omistuksestaan, vain vähän vanhempana kuin pojanpoika nyt.

Koen voimakkaasti, että nyt on tärkeä hetki. Että säilytin näitä leluja yli kaksikymmentä vuotta, kuljetutin tuhat kilometriä etelämmäs, säilytin sängyn alla laatikoissa. Odotin tätä hetkeä. Hellästi pyyhin pölyjä leluista.

Perheen tyttöjen kanssa jäi muistokirjani katselematta. Nyt kiiltokuvat ja muistovärssyt odottavat pojantyttären kasvamista.
Etsin äsken muistokirjoja puoli tuntia. Ei siitä ole kovin kauaa, kun niitä katselin. En nyt löytänyt. Yksi tämän elämänvaiheen hankaluus nyt on se, että tavaraa on kovin paljon, ja kun niitä yrittää järjestellä (ja heittää roskiinkin), ei enää muista mihin ne on laittanut. Kunhan ne sattuvat eteen, laitan tänne kuvan…

Postimerkkikansiot kaivetaan esiin muutamien vuosien kuluttua. Täydennettyinä sedältä perityillä merkeillä, jotka pitäisi lajitella ja lisätä omiin kansioihini.
Muutama vuosi sitten kävin läpi saamiani kirjeitä. Irroitin korteista ja kirjekuorista merkit ja lajittelin ne kolmeen eri kansioon. Samalla luin kirjeitä. Koin nostalgisia matkoja ystävättärieni ja sukulaisteni nuoruuteen, työelämään asettumiseen, perheiden perustamiseen, lapsien saamiseen, traagisiin tapahtumiin, aikoinaan vielä harvinaisiin matkoihin. He tulivat kirjeiden kautta lähelle minua ja moneen heistä otinkin yhteyttä.
Sähköpostilla. Niin. Niitäpä ei voikaan lukea kolmen-viiden-kymmenen vuoden päästä…
Mieli livahtaa miettimään postimerkkien tulevaisuutta. Ovatko ne katoavaa kulttuuriperintöä? Milloin olen viimeksi saanut kauniilla postimerkillä varustetun kirjeen tai kortin? Hmmm…

Suomalaisten merkkihenkilöiden juhlapäivien postimerkkejä

Aikansa kutakin. Nyt olen vanhuuden kynnyksellä. Lapset saatettu maailmalle, työt tehty, Vuotos pelastettu, niin moni asia saatettu loppuun. Mutta vielä on paljon jäljellä. Uudenlaista, hiljaisempaa, hitaampaa, syvempää. Mieleni syvyyksistä nousee sanoja. Ne siivilöityvät vuosikymmenien päivien, öiden, tuskien, ilojen läpi. Alan kirjoittaa.

Aarrekarttani 22.2.2018

Luettua

Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini lukemistani kirjoista. Lista täydentyy ajan mittaan, joten voit palata sivulle myöhemmin. Klikkaa kirjan  nimeä, niin näet mitä mieltä siitä olin. Uusimpien luettujen listan alla on kirjailijaluettelo aakkosjärjestyksessä, jostapääset taas linkkiä klikkaamalla näkemään miten kirjan koin.

Kirjailijaluettelo aakkosjärjestyksessä

Uusin luettu/ uusimmat luetut:

Ann Cleeves: Varisloukku

Satu Rämö: Jakob

Satu Rämö: Rosa ja Björk

Martin Österdahl: Uudenvuoden juhlat

pikalinkit viime aikoina lukemiini kirjoihin aakkosjärjestyksessä. Linkkien jälkeen kerron lukutottumuksistani ja alimpana kirjat lukemisjärjestyksessä.

A  B  C  D  E   F G H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  X   Å  Ä  Ö

Ahava Seija. Nainen joka rakasti hyönteisiä

Akola Lauri. Johannes

Alasalmi Päivi. Joenjoen laulu

Archer Jeffrey. Kane ja Abel

                     Sivun alkuun

Bolaño Roberto. Jääkenttä. Kesyttömät etsivät

Bolaño Roberto. 2666

Booth Anne. Pieniä ihmeitä

                Sivun alkuun

Cleeves Ann. Variskoukku

Coates Ta-Nehisi. Vesitanssija

Cornwell Patricia . Mustalla merkitty, Kay Scarpettan tutkimuksia

                     Sivun alkuun

Dahl Roald. Himo – Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä

Daniel Antoine B. Inkat – puuman varjo

Darrieussecq Marie. Kummitusjuttu

Dicker Joel. Baltimoren sukuhaaran tragedia

Dieudonne Adeline. Oikeaa elämää

Doerr Anthony. Taivaanrannan taa

Du Maurier Daphne. Serkkuni Raakel

                 Sivun alkuun

Ellittä Anna-Maria. Tämäkin hämärä katoaa

Elone Fiona: Tulit luokseni kutsumatta

Engberg Katherine.  Krokotiilinvartija

Ernaux Annie. Nuori mies

         Sivun alkuun

Fagerholm Monika. Johnson Martin: Meri

Faulkner William. Rosvot

Ferrante Elena. Aikuisten valheellinen elämä

Ferrante Elena. Amalian rakkaus

Ferrante Elena. Hylkäämisen päivät

Ferrante Elena. Tyttären varjo

Ferrante Elena. Uuden nimen tarinaNuoruus, Napoli-sarjan toinen osa

Ferrante Elena. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, Napoli-sarjan kolmas osa

Ferrante Elena. Kadonneen lapsen tarina, Kypsyys – vanhuus, Napoli-sarjan neljäs osa

G                   Sivun alkuun

Giordano Paolo. Tasmania

Groff Lauren. Mestarinna

         Sivun alkuun

Hackman Iikka. Tähän aikaan huomenna

Hannah Kristin: Tomun ja tuulten maa

Harari Yuval Noah. 21 oppituntia maailman tilasta

Halldinger Eva. Ihania naisia pikkumustissa

Hamid Moshin.  Exit West

Harstad Johan. Ambulanssi

Hartman Patricia. Hope Riverin kätilö

Hassinen Pirjo. Kalmari

Hausman Romy: Lapsikulta

Hawley Noah. Ennen syöksyä

Heino Jyrki. Kelmit

Heino Jyrki. Kello

Heino Jyrki. Kellari

Hihnavaara Lauri. Pökkilöhaukka

Hiltunen Pekka. Onni

Hiltunen Pekka. Sysipimeää

Holmberg Niillas. Halla Helle

Hosseini Sylvia. Pölyn ylistys

Hyyti Pekka: Omantunnon kysymys

Häkämies Kari. Poliittinen ruumis

Härkönen Anna-Leena. Ihan ystävänä sanon

         Sivun alkuun

Ingemarsson Kajsa. Keltaisten sitruunoiden ravintola

Into Markku. U

Ishiguro Kazuo. Surullinen pianisti 

Ilon ja kivun kääntöpiiri, Afrikkalaisia novelleja Saharasta etelään, toimittanut Lauri Otonkoski

Ivey Eowyn.  Lumilapsi

             Sivun alkuun

Jaakola Pirkko. Puukansan tarinoita.

Jalonen Olli. Karatolla

Jalonen Olli. Taivaanpallo

Jalonen Olli. Merenpeitto

Jansson Tove. Bulevardi – ja muita kirjoituksia

Jaswal, Balli Kaur. Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

     Sivun alkuun

Kaisanlahti Juhani. Kemijärveltä maailmalle Poromiehen poika muistele.

Kagge Erling: Kaikki  mitä olen oppinut naparetkilläni

Katz Sissi. Maxwell Sternin tutkimukset

Kettu Katja. Kätilö

Kettu Katja. Piippuhylly

Kettu Katja. Rose on poissa

Kettu Katja. Yöperhonen

Kettunen Matti. Lohisuvannon soutajat

Kinnunen Tommi. Neljäntienristeys

Kinnunen Tommi. Pintti

Kinnunen Tommi. Ei kertonut katuvansa  

Klaas Brin: Paha valta: kuinka se muuttaa  meitä kaikkia

Knausgård Carl Ove. Talvi

Koch Herman. Pääosassa Sophia

Kokko Yrjö. Poro

Koskinen Ulla. Suomessa selviytymisen historia

Kytömäki Anni. Kivitasku

Kytömäki Anni. Margarita

Kähkönen Sirpa. Mustat morsiamet

Kähkönen Sirpa. Graniittimies

Kähkönen Sirpa: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia

Kännö Heikki. Sömnö

Kännö Sakari. Souvi

Kännö Sakari. Ihmishämärä

Köngäs Heidi. Dora, Dora

Köngäs Heidi. Sandra

        Sivun alkuun

Lefteri Christy. Aleppon mehiläistarhuri

Lehtolainen Leena. Joulupukin suudelma – jännittäviä joulutarinoita

Liksom Rosa. Everstinna

Liksom Rosa. Hytti nro 6

Lindgren Minna. Aina on toivoa

Lindgren Minna. Kuolema ehtoolehdossa

Lindgren Minna. Ehtoolehdon pakolaiset

Lindgren Minna. Ehtoolehdon tuho

Lintunen Maritta. Kirjeitä Suolavuonolta

Lipson Katri. Detroit

Lispector Clarance. Elämän henkäys

Litmanen Tanja: Aina omanne

Lundán Reko. Rinnakkain

Lundberg Sofia. Punainen osoitekirja

Lundberg Ulla-Lena. Suureen maailmaan

    Sivun alkuun

Makine Andreï. Idän sielunmessu

Makine Andreï. Venäläisiä unelmia

Mandel Emily St. John.  Lasihotelli

Mansfield Katherine. Kanarialintu

Márquez Gabriel García. Rakkautta koleran aikaan

McEwan Ian. Kaltaiseni koneet.

Marklund Liza. Punainen susi

Mercier Pascal. Sanojen paino

Mikta Valdur. Kanttarellin kuuntelun taito

de Maupassant Guy. Leikkivä lempi ja kuoleman varjo

Moriarty Liane. Mustat valkeat valheet

Morrison Toni. Sinisimmät silmät

Morrison Toni. Jazz, Rakkaus, Armolahja, Koti, Luoja lasta auttakoon. 

Mustonen Enni. Näkijä

Mäenpää Heli: Etsii omaa ihmistä, 25 tarinaa rescuekoirista

Mäkelä J. Pekka. Hunan

         Sivun alkuun

Nabokov Vladimir: Väärin päin

Nesbo Jo: Pimeyden talo

      Sivun alkuun

Oates Joyce Carol. Blondi.

Oksanen Sofi. Baby Jane

Oksanen Sofi. Stalinin lehmät

Oksanen Sofi. Koirapuisto

P          Sivun alkuun

Park Eva. Viimeisellä rajalla

Pekkarinen Sofia: Elämänpeli

Pires S. N. Rummunvartija

Pokka Hannele, Kemijoki, minun jokeni

             Sivun alkuun

       Sivun alkuun

Rauanjoki Katri. Jonain keväänä herään

Rauanjoki Katri. Lenin -setä ei enää asu täällä

Rauanjoki Katri. Kesämerkit

Rauma Iida. Hävitys – tapauskertomus

Rautiainen Petra. Meren muisti

Riley Lucinda. Italialainen tyttö

Riley Lucinda.
Seitsemän sisarta, Maia;
Myrskyn sisar, Allyn tarina;
Varjon sisar, Tähden tarina;
Kuun sisar,Tiggyn tarina;
Helmen sisar, Cecen tarina,
Kuun sisar,  Electran tarina;
Kadonnut sisar, Meropen tarina

Riley Lucinda, Harry Wittaker. Atlas, Papa Saltin tarina

Riley Lucinda. Perhosten talo

Rooney Sally. Normaaleja ihmisiä

Rhys Jean. Kvartetti

Rytisalo Minna. Lempi

Rytisalo Minna. Rouva C

Rönkä Antti. Jalat ilmassa

Rönkä Antti. Nocturno 21:07

Rönkä Matti. Tuliaiset Moskovasta

Rämö Satu. Hildur

Rämö Satu. Rosa ja Björk

Rämö Satu. Jakob

             Sivun alkuun

Saarinen Satu. Annikin sota ja rauha

Samartin Cecilia. Kirottu kauneus

Saisio Pirkko. Epäröintejä: tunnustuksia rakkaudesta

Saisio Pirkko. Mies ja hänen asiansa

Saisio Pirkko. Lokikirja

Saisio Pirkko. Passio

Schatz Roman: Kohtaus

Sheldon Sidney. Sydänyön tuolla puolen

Siira Karoliina ja Haldorsen Elsa Ingilae. Pykeijän Elsa

Skiftesvik Joni. Valkoinen Toyota vei vaimoni

Statovci Pajtim. Kissani Jugoslavia

Statovci Pajtim. Tiranan sydän

Stefansson Jon Kalman. Jotain kaikkeuden kokoista

Strout Elizabeth. Kaikki on mahdollista

Strout Elizabeth: Pikkukaupungin tyttö

Styron William: Sofien valinta

Sudenlehti Jussi. Melankolia

Sutinen Ville-Juhani. Likaista lunta

Säisä Eino. Viimeinen kesä

Swärd Anne. Vera

             Sivun alkuun

Takhar Helen Monks. Kaikki mitä halusit.

Tamminen Petri. Se sano: uohtumattomat lausahdukset

Tapper Harri. Pitkäsuisten suku

Tart Donna. Pieni ystävä

Tenetti Tuovi. Maria Garvolia – rikas elämä

 Tennilä Esko-Juhani. Jäämeri kutsuu

Tervo Kati. Sukupuu

Tervo Kati. Rapsuta mua

Tervo Jari. Ukko

Tey Josephine. Ajan tytär

Theorin Johan: Hämärän hetki

Theorin Johan: Viimeinen ranta

Tóibín Colm. Brooklyn

Tóibin Colm. Äitejä ja poikia

Tolstoi Leo. Aro ja muita novelleja

Tran Quynh. Varjo ja viileys

Tungal Leelo. Toveri lapsi.

Tuuri Hanna: Irlantilainen aamiainen – kertomuksia vihreältä saarelta

Tran Quynh. Varjo ja viileys

Tuominen Ilona: Huutoon vastaa kaiku vain

Tuppurainen Tytti. Hänen valtansa alla

Tuurna Marja-Leena. Eeva-Liisa Manner: matka yli vaihtelevien äärten

Törmänen Tarmo. Aika kultaa

                                Sivun alkuun

        Sivun alkuun

Vanhatalo Pauliina: Vastuulliset

Varis Helena. Nuorgamin vettä

Varis Tuula-Liina. Sattunut syntymään

Verronen Maarit. Matka Albaniaan

Verronen Maarit. Kulkureita  ja Unohtajia

Verronen Maarit. Vanhat kuviot

Westlake Donald E. Tappoaikaa

Westö Kjell. Rikinkeltainen taivas

Westö Kjell. Tritonus

Westö Kjell. Molly & Henry

Viikilä Jukka. Akvarelleja Engelin kaupungista

Viikilä Jukka. Taivaallinen vastaanotto

Väisänen Hannu. Esi-isät

Väänänen Kari, Alasalmi Päivi. Taivaan tulet, Punainen kukko

        Sivun alkuun

        Sivun alkuun

           Sivun alkuun

Zafón Carlos Ruiz. Enkelipeli

          Sivun alkuun

           Sivun alkuun

          Sivun alkuun

Österdahl Martin. Uudenvuodenjuhlat

Luen koko ajan, tai siis joka päivä. Turun sanomat ja Loimaan lehti pitää tilata ja onneksi on aikaa lukea lehdet kunnolla läpi. Menee siihen pari tuntia joka aamupäivä, sudokun ratkaisun kanssa.

Iltaisin sitten luen vuoteessa. En saa unta, ellen ole rauhoittanut mieltäni kirjan kanssa. Joskun nukahdan kirjan ääreen, mutta yleensä kun huomaan etten ole tajunnut mitään edellisestä sivusta, laitan kirjan pois ja rupean nukkumaan.

Illalla lukemisesta seuraa, että kirjan läpi kahlaaminen saattaa kestää pitkän aikaa, viikkoja. Joskus harvoin tulee eteen sellainen opus, joka pitää minut hereillä ja luen kirjan muutamassa illassa. Toinen haitta on, että kun lukeminen jää lyhyeksi, juoneen pääseminen ja ennen kaikkea henkilökavalkaadi ei tahdo jäsentyä. Olenkin ihmetellyt miksi henkilöiden nimet joissakin kirjoissa muistuttavat niin paljon toisiaan, että he sekoittuvat monenkymmenen sivun ajan. Onko tällä jokin tarkoitus? Että tehdään lukutuokio vaivalloiseksi ja tarkuutta vaativaksi? Vai onko vika minun lukutottumuksissani?

Joskus joudun lukemaan kirjan alun uusiksi, koska en millään muista mitä siinä tapahtui. Nämä voivat kylläkin olla minun rajoituksiani eikä kirjailijan taitamattomuutta.

Minulla on aina pino kirjastosta lainattuja kirjoja. Joudun lainoja uusimaan, koska lukutahti on parin kolmen kirjan kuukausivauhtia. Mutta kun käyn kirjastossa, kerään hartaudella pinon, jota sitten setvin monta kuukautta.

Työhuoneeni Lundia-hyllyssä on biologian, maantieteen, Lapin, sukututkimuksen ja monenmoisten käsillä tekemisien kirjoja. Lisäksi valokuva-albumit (onneksi tuli digikuvaus), käsityömateriaalit ym ym

Omassa kirjastossani on paljon kirjoja. Aloitin kirjojen keräämisen 1970 -luvulla hankkimalla peruskirjaston Vammalan kirjakellarista. Samoihin aikoihin hankin Lundian kirjahyllyn, jota siis aloin täyttää. Nyt romaanit, runokirjat, kaunokirjallisuus ym ovat uudessa seinään upotetussa hyllyssä ja Lundiassa on muutakin kuin kirjoja. Mutta kyllä kirjojen määrä lisääntyy koko ajan, joskus puoli metriä vuodessa, nytkin kirjamessuilta 15 cm.
Olen pitänyt ”uudelleenlukemisaikoja,” jolloin olen ottanut hyllystä aikaisemmin lukemiani kirjoja uudelleen. Jännää on, että tuttuuden tunne tulee, mutten kuitenkaan muista mitä on tapahtunut. Joskus kirjan loppu on täysin hämärä.

Niin, luenhan minä sitten vielä lastenkirjoja lapsenlapsilleni. Nautin lukemisesta yhtä paljon kuin he kuuntelusta. Omien lastenin kirjat ovat siirtyneet heille, samoin muilta sukulaislapsilta paljon kirjoja.
Tällä hetkellä suosikkeja ovat  Sven Nordqvistin  Viiru ja Pesonen -kirjat. En ymmärrä miksen niitä ole omille lapsilleni lukenut.
Kestosuosikkeja ovat Kirsi Kunnaksen suomentamat ja runoilemat kirjat, mm. Hanhiemon iloinen lipas  ja Hanhiemon satuaarre. Samoin jotkut kirjat, jotka samassa iässä ovat olleet sekä poikani että hänen poikansa mielikirjoja, joita pitää lukea aina vaan uudestaan ja uudestaan, esimerkiksi Herra Kuningas, joka sai aikonaan kuvituksestaan Rudolf Koivu -palkinnon. Hauska hetki oli, kun kaksivuotias rupesi ”lukemaan” minulle kirjaa, omasta päästään. Liikutuin!

Oma laatikkonsa on meidän sisarusten vanhoille koulukirjoille, joita en ole yrityksistä huolimatta pystynyt luovuttamaan Koulumuseoon. Kesäjuhlassa kummipoikani, vanhin serkuksista, ilmaisi kiinnostuksensa isänsä vanhoihin koulukirjoihin. Ehkä ensi kesänä vien ne nähtäväksi.                                                                        Sivun alkuun

Listaan alle kirjoja, joita olen lukenut. Viimeisin luettu on ensimmäisenä. Ylhäällä on pikalinkit kirjoihin.

Ann Cleevesin Varisloukku   on paljon syvempi sisällöllisesti kuin Rämön kirjat, vaikka edustaa samaa genreä.

Kannessa lukee Vera Stanhopen tutkimuksia, jolloin mieleen tulee televisiosarja ja Stanhopen hahmo. Kun kirjaa sitten lukee, saa huomata, että Stanhope tulee mukaan vasta kirjan puolivälissä. Alku siis on taustoitusta. Kolmella päähenkilöllä on omat lukunsa, joissa kerrotaan laveasti heidän elämästään ennen tapahtumia, joita selvittämään Stanhope tulee. Eli juuri sitä psykologista taustoitusta.

Eli paljon paremmin laadittu tarina kuin Rämön verta ja vastenmielisiä raakuuksia tihkuvat kirjat. Ruumiita tulee, mutta kuolintavoilla ei mässäillä. Täytyy kuitenkin myöntää, että en muista miksi murhaaja murhat teki. Eli lopusta puuttui jotain tärkeää tai sitten itse luin lopun liian nopeasti.   Sivun alkuun

Satu Rämön Jakob on kolmas Islantiin sijoittuva Hildur-poliisin elämästä kertova kirja. Osa tapahtumista vie Suomeen Ylläkselle, jolloin kirjaan on saatu paikallisväriä, mikä miellyttää lukijoita.

Kirjassa tulee ruumiita roppakaupalla tai sitten vaan pahoinpitelyjä. En oikeastaan tykkää lukea sellaisista, etenkään kun kerrotaan tarkkaan yksityiskohtia ihmisten murhaamisesta. Yksikin tuollainen tapahtuma on läheisille niin valtavan musertava tapahtuma, joka ulottaa lonkeronsa pitkälle tulevaisuuteen, että niiden aiheuttamaa kärsimystä ei saisi arkipäiväistää. Mutta murhat kuuluvat tähän genreen.

Taitavuutta osoittaisi tarinan kertominen ilman näitä makaabereja yksityiskohtia. Pidän paljon enemmän psykologisia käänteitä sisältävistä tarinoista. Mutta niiden kehittely vaatiikin kirjailijalta aikaa ja etenkin lahjakkuutta.

Kustantaja ja Rämö vastaavat yleisön pyyntöihin eli jatkavat suosittua ja rahallisesti arvokkaaksi osoittautunutta sarjaa, neljäs kun on tekeillä. Suuri joukko lukijoita tykkää tämäntyyppisistä tarinoista.   Sivun alkuun

Satu Rämön Rosa ja Björk olen lukenut jo vuosi sitten enkä ole siitä kirjoittanut tänne mitään. Kummallista.

Rämö jatkaa Rosa ja Björk -kirjassa huippusuositun Hildurin tapahtumista. Vähän tuli mieleen rahastamisen maku, kun Hildur sai niin suuren suosion. No mikäs siinä.

En nyt pitänyt tätä Rosaa ja Björkiä niin kovin erikoisena. Kiva oli kuitenkin lukea islantilaisesta maailmasta kertovaa kirjaa ja kun Hildurin perhettä koskeva mysteerikin selvisi. Rämön kaunokirjallinen anti ei mielestäni ole kovin erikoinen. Ihan kelpo luettavaa kuitenkin.     Sivun alkuun

[/sta_anchor]

Martin österdahlin Uudenvuodenjuhlat jätin kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen. Alkuun lähdettiin ”ennennäkemättömän raa’an murhan” avulla. Sitten juonikuvio alkoi muistuttaa niin television brittipoliisisarjoja, että laitoin kirjan sivuun. No, Österdahl on televisiotuottaja.     Sivun alkuun

Johan Theorinin Hämärän hetki  on Theorinin Öölanti-sarjan ensimmäinen kirja vuodelta 2008. Sain sen käsiini Viimeisen rannan jälkeen. Edelleen ihmettelen tuota nimeä, parempi olisi ollut sumuinen hetki.

Tarina on mielenkiintoisesti kerrottu. Aihe on tavattoman raastava, kun on kyse lapsesta. Vanhemman pahin pelkohan on, että lapsi katoaa. Itsekin muistan muutamat kerrat, kun lapsi on kadonnut, se etsiminen, kauhu, pelko on sanoinkuvaamattoman kamalaa. (Kerrankin poika suuttui jostain ja meni metsään piiloon.) Mutta Theorin kertoo hyvin, miten lapsen katoamisen aiheuttama trauma saattaa suistaa läheisen elämän täysin raiteiltaan. Ja ne omantunnon kolkutukseet! Miksen tehnyt niin, miksen tehnyt näin, miksen ollut tekemättä…

Kun olin lukenut Theorinin Viimeisen rannan aikaisemmin, huomasin että Theorin toistaa joitakin tiettyjä juttuja kummassakin. Se jotenkin mietitytti. Kummassakin kirjassa on tunnekylmä lapsi, joka saa aikaan koko elämänsä aikana tragedioita. Saa nähdä, miten on muissa Theorinin kirjoissa, jotka aion lukea. Sivun alkuun

Johan Theorinin Viimeinen ranta osui käteeni kirjastosta ja sitten selvisi, että tämä on Theorinin Öölanti-sarjan toiseksi viimeinen kirja.

No luin kirjan kuitenkin ja olipa mielenkiintoinen dekkari. Ihmettelin, ettei ollut aikaisemmin kuullut Theorinista mitään, kirjoja kun on Öölanti-sarjassa kuusi.

Tarina on mielenkiintoinen ja Theorin kirjoittaa se hienosti. Vihjeitä annetaan niukasti mutta kuitenkin koko ajan uusia. Tilanne ei ole todellakaan selvillä heti kirjan alussa. Eli Theorin on hyvä kirjoittaja.

Kirjan nimeä tosin ihmettelen, mihin se oikein liittyy? Suosittelen. Sivun alkuun

 

Annie Ernauxin kirjan Nuori mies olin unohtanut lukeneeni. No, kirja on tosi isolla fontilla levitetty 40 sivuiseksi ohueksi kirjaseksi. Ja seksistä siinä puhutaan, kun päähenkilö seukkaa monta kymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Eipä tämä tarina kiinnostanut.

Taas kerran mietin niitä kriteereitä, joilla kustantajat kirjoja julkaisevat. Nuori mies on ilmestynyt viime vuonna eli elokuussa 2023, joten tulee mieleen, että Ernauxin vuonna 2022 saama Nobelin kirjallisuuspalkinto on asiaan vaikuttanut. Enpä minä olisi moista tekelettä saanut kustantajille myytyä.   Sivun alkuun

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia voitti Finlandia-palkinnon syksyllä 2023. Palkinnon valitsi Jorma Uotinen.

Olen aivan samaa mieltä perusteluista, joita Uotinen käytti. Minullakin meni yöunet ja useampana yönä peräkkäin. Kähkönen kuvasi niin hyvin perheiden ilmapiiriä 1920-luvulta alkaen, että löysin yhtymäkohtia omaan historiaani. Emme nykyään muista, millaisia vaikeuksia Suomessa oli itsenäistymisen jälkeen ja miten ne vaikuttivat kanssaihmisten kohteluun ja kohtaloihin, perheisiin ja etenkin lapsiin. Traumat kulkeutuivat sitten sukupolvelta seuraavalle, kunnes vasta Sirpa Kähkösen sukupolvi pystyy katkaisemaan katkeruuden jatkumon.

Lapsiin kohdistuva vähättely, tunnekylmyys, ymmärtämättömyys ja ankaruus aiheuttivat lapsille peruuttamattomia alemmuudentunteita, ahdistusta ja vaikeutta paljastaa tunteitaan, jotka sitten siirtyivät seuraavalle sukupolvelle. Kunnes kouluttautumaan päässyt sukupolvi pystyi kierteen katkaisemaan.

Ei se katkaisu helppoa ollut Sirpa Kähkösellekään. Koko kirja on ryöppy, vaikuttaa tajunnanvirralta, jossa puretaan vuosikymmenien ja menneiden sukupolvien traumat yhteen pötköön. Kieli on tavattoman kuvailevaa, rikasta, yllättävää. Mielestäni Kähkösen paras kirja.

Toivottavasti Sirpa Kähkönen on tämän kirjan kautta saanut ”levon”. Kiitos Sirpa kirjasta.     Sivun alkuun

Ai kun olen ylpeä

Olen hihkunut tyytyväisyydestä. Tietotekniikan salat ovat auenneet, ainakin osittain!

Eilen nämä sivut sekosivat. Toivottavasti kovin moni ei eilen katsonut, koska valikot hävisivät. Olin aivan epätoivoinen ja mietin taas yhteydenottoa ammattilaisiin.

Mutta sitten illalla teeveetä katsoessani yhtäkkiä tajusin, minne esittelysivut katosivat ja miten hierarkkia valikoissa menee.

Niinpä tänään kiipesin tänne vintille – ja heureka! Ymmärsin oikein! On erikseen sivut ja kategoriat. Ja miten ne rakennetaan. Niinpä kaikki on nyt kunnossa. Olenpa minä hyvä! ;0

Syksy hiipii varpasillaan. Lymyää puiden taakse. Piiloutuu. Vielä.

Viime päivien lämpimät ilmat ovat saaneet aikaan ajoittaisia ajattomuuden tunteita, kun on tullut aivan kesäolo.  Mutta kyllä se sieltä tulee, talvi.

Eilen Docventuresissa puhuttiin ilmastonmuutoksesta. Nyt on jotain tehtävä. Kävin allekirjoittamassa heidän nettiadressinsa. Me jokainen voimme tehdä omia pieniä tekojamme. Niillä on kasautuessaan  merkitystä. Mutta suurimmassa vastuussa ovat poliittiset päättäjät. Heidän on tehtävä isoja tekoja, joilla on iso vaikutus.

Docventuresissa ja päivällä radiossa puhuttiin demokratiasta. Säilyykö meidän demokraattinen järjestelmämme vai olisiko sittenkin jokin muu systeemi parempi. Tämä vuonna on alettu puhua keinöälystä. Jospa keinoälyllä pystyttäisiinkin hoitamaan koko maapallon asioita paremmin kuin tällä demokratialla. Keinoäly olisi lahjomaton. Ei haluaisi etua itselleen – korruptio pois. Perustuisi tieteeseen – ei miettisi uskooko vai ei. Faktat ratkaisisivat.

Tein myös Sitran ilmastotestin ja tulos oli tosi huono. Hiilijalanjälkeni on 12 500, kun ihmisten keskiarvo on 7300. Kohdallani huonoa on se, että asutamme kahdestaan kolmikerroksista omakotitaloa, jolloin  neliöitä tulee tosi paljon. Ja lämmitys on öljyllä. Käytämme kyllä puutakin, mutta sitä ei testissä eritelty. Samoin vuosittainen lentomatka Turkkiin on suuri synti. Ja henkilöautolla ajo, yksin. Kilometrejä kertyy viikossa 200-300, kun Paimioon ei muuten pääse tai jos olisi aikaa päivällä kolme tuntia mennä eikä illalla pääsisi kotiin. Bensavehkeestä  luopuminen maksaisi niin paljon, ettei ole varaa.

Seli seli. Ranskassa jättitulva hukutti ihmisiä. Grönlannissa ei päästä liikkeelle, kun jäätiköt sulaa eikä ole teitä. Floridaan iski taas hurrikaani. Näistä kaikista kerrottiin minulle jo 1970-luvulla biologian luennoilla. Mutta tiedemiehiä ei kuunnella.

Olemme joka tapauksessa käännekohdassa. Monessa suhteessa.

Eipä kuitenkaan vaivuta epätoivoon. Ulkona alkoi paistaa aurinko. Puut huojuvat kevyesti. Pyykit kuivuvat imien raikasta syysilmaa. Puiden lehdet odottavat maassa pääsyä kompostiin ja talvella ruokajätekompostin väliaineeksi. Postilaatikollakin voisi käydä.

Kesällä ulkona pörhistyneet viherkasvit ovatkin nyt kukkakasveja ja alkoivat kukkia. Orkidea vaan ei, vaikka viime vuonna kukki tähän aikaan. Jaoin isoja purkista ulos tunkevia paakkuja, siitäkö johtunee. Ehkä olisi pitänyt lannoittaa.

 

Tumppuja

Olen nyt kutonut koko kesänkin. Aikaisemmin olen keväällä siirtänyt lankakorit varastoon ja syksyn pimeiden laskeuduttua kantanut korit esiin. Mutta nyt kutomisvimma on ollut pakottava. Jopa helteiden aikaan kudoin joka ilta istuessani pormestarin tuolissani televisio taustalla ääntä tuottaen. Tuli vähän kuuma.

Sukkia on jo iso varastolaatikollinen. Niinpä aloin kutoa – pitäisi kai sanoa neuloa, mutta kun se viittaa mielestäni neulaan, joten minä kudon – TUMPPUJA.

Lapasia. Yleensä niitä ei tule käytettyä, koska ne ovat niin kylmiä. Sormeni kun palelevat hyvin herkästi. Niinpä keksin tehdä kahdella langalla yhtäaikaa. Ensin kokeilin yksi oikein, yksi nurin, mutta kauniimpi tuli mielestäni kaksi oikein, kaksi nurin -menetelmällä. Ja ovat lämpimät!

Lankoja ostin kesähelteillä kauppojen poistokoreista. Ei maksa paljon. Siksi voin myydä niitä halvalla: miehet 10 e, naiset 5 e, lapset 3 e. Tässä vaiheessa haluan vain päästä niistä eroon 😉

Viime joulunalusaikana olin Loimaan Wanhoilla joulumarkkinoilla myymässä sukkia ja lapasia. Sinne aion mennä nytkin, jotta pääsen noista eroon.

Jaa, miksenkö anna lapsilleni. No heillä on kuulemmma aivan tarpeeksi jo villatamineita… 😉

Eri värisiä. Koot 90 cm – >miehen kokoiset.

Nyt on vuorossa kirjoneulelapasia. Olen kiinnostunut vanhoista malleista, joita on vuosisatoja valmistettu.
Saapi vähän aivovoimistelua, kun pitää seurata ohjetta. Lapasista tulee lisäksi lämpimämpiä. kun monta lankaa kulkee mukana. Välillä sitten pitää kierrellä lankakeriä kun langat kietoutuvat.

Kainuun lapaset. Näin samanlaiset kesällä Norjassa Neidenin Kolttamuseossa. Kuuluukohan malli myös kolttien malleihin?
.
Matleena Fofanofin kuvio, joka on kuvattu Väinö Tannerin (ei poliitikko vaan tutkija) sadan vuoden takaisen  kirjan Ihmismaantieteellisiä tutkimuksia Petsamon seudulta kannessa

 

Enontekiön lapanen

 

 

 

 

 

Kuolemanjärven lapanen
Kahdella langalla kudotut lapaset
Kurkijoen perinteisen mallin mukaan tehdyt lapaset

Turun kirja- ja ruokamessuilla

Vierailin muutaman vuoden tauon jälkeen Turussa kirja- ja ruokamessuilla. Välillä tuntuu, että kirjoja on hyllyissäni jo niin paljon, ettei uusia tarvita. Aina niitä mukaan tarttuu, kun messuille menee.

Panimomestari Jani Honkanen

No menin kuitenkin. Sain hyvää seuraa ja vapaaliput Honkavuoren panimon Janilta, sukulaismieheltä.

Vierailimmekin hänen osastollaan maistelemassa erinomaista Honkavuoren Taiga vahvaa porteria, joka on tummaa, väkevää ja täyteläistä sekä Pesä luomulageria.

Ruokapuolella nautimme pastaa ja jälkiruokaherkkuja.

Seuralaiseni oli suunnitellut meille aikataulun ja kävimme kuuntelemassa kirjailijoiden haastatteluja.

Minna Rytisalo

Kirjailija Minna Rytisalo kertoi kirjojensa syntyprosesseista. Rytisalo on pohjoisen tyttöjä, syntynyt Sodankylässä ja asuu nyt Kuusamossa toimien lukion äidinkielen opettajana.
Hänen esikoisensa oli Lempi ilmestyi kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna ilmestyi Rouva C, joka kertoo Minna Cantista, ja nimenomaan ajasta ennenkuin hänestä tuli kuuluisa.  Yleensäkin juuri tämä aika ennen läpimurtoa on kaikkein  mielenkiintoisin. Kuka silloin ymmmärtää, tukee, auttaa eteenpäin, mitä esteitä on ylitettävä ja miten vaikeaa on kuunnella ja toteuttaa ”kutsumustaan”…
Tunnistin Rytisalon kirjoitusprosessista samoja piirteitä, joita olen itsekin kokenut. Alun hurmioituneen kirjoittamisen jälkeen tekstin työstäminen, lukujen paikkojen vaihtaminen, kirjoitusvirheiden etsiminen yms on raakaa työtä.
Rouva C siirtyi luettavien kirjojen joukkoon.

Esko Valtaoja

Kaikkien tuntema Esko Valtaoja on kirjoittanut 12 kirjaa. Hän ei sen enempää suunnittele kirjojaan vaan istuu sohvalle läppäri sylissä, asettaa sormensa näppäimille ja kas, sanat alkavat virrata silmien takaa sormien kautta näytölle. Tämänkin olen itse kokenut. Sanat liukuvat itsestään. Mutta tie tähän pisteeseen ei ole ollut helppo.
Valtaoja taitaa olla Turun positiivisin mies. Hän pitää elämää ja maailmaa mielenkiintoisena paikkana, josta aina löytää jotain uutta. Kadehdittavaa.  Masennus kun pukkaa ilmoille meillä tavallisilla kuolevaisilla aika ajoin. Valtaoja kertoi hurmioituneena, miten kuluvana vuonna on tiede on selvittänyt kullan synnyn avaruudellisena prosessina. Siitäkin taitaa vielä tulla kirja.

Tapani Maskula

Kolmas kuuntelemamme haastattelu oli elokuva-arvostelija Tapani Maskulan haastattelu. Häntä on kutsuttu ”yhden tähden Maskulaksi”. Mielenkiintoista. Eihän hyviä elokuvia voi olla jos ei ole skaalaa myös niihin, jotka eivät onnistu herättämään mielenkiintoa tai jotka vaan on tehty huonosti. Juri Nummelin koonnut kirjan Intohimosta elokuvaan – valitut elokuvakritiikit 1960-2010

Neljäntenä kuuntelimme haastattelun, joka kas kummaa ei jättänyt mieleeni kirjan tekijän nimeä. Taisi olla vastaanottamisen malja jo piripinnassa. Sitä kyllä mietin, onko hän opiskelukaverini. Saman niminen ja ikäinen tyyppi istui maantieteen luennoilla.

No, joka tapauksessa  hän oli tehnyt pienen kirjan tekemistään matkoista. Hän myös luki muutaman tapahtuman, jotka olivat kieltämättä hauskoja. Hän antoi myös hyviä ohjeita: kannattaa kirjoittaa mahdollisimman tuoreesti eli heti, paikan päällä, ainakin ranskalaisilla viivoilla ylös tunnelmia, tuoksuja, ääniä, sanoja, vaikutelmia. Varsinainen juttu pitää kirjoittaa aika pian tapahtuman jälkeen, muuten ei enää pääse samaan tunnelmaan. Olen samaa  mieltä. Monet hyvät jutut unohtuvat ja vesittyvät, kun aikaa kuluu.

Sammakko-kustantamon osastolta sain viimeisen virolaisen Valdur Mikitan uutuuden Kanttarellin kuuntelun taito.  Sitä olen ehtinyt lukea muutama kymmenen sivua alusta ja se on juuri sitä mitä nyt tarvitsen. Mikita on biologi, joka analysoi itämerensuomalaista kansanluonnetta.  Entisajan tietäjät ja samaanit ovat nykyajan tieteiliöitä tai taiteilijoita,  introvertteja yliherkkiä ihmisiä.
Virolaiset ja suomalaiset kuljeksivat metsissä harrastamassa muinaista keräilykulttuuria. Sieniveitsi ja maastoauto sulautuvat yhteen. Suomalaisten ja virolaisten selviytyminen historian käänteissä johtuu siitä, että on pystytty sopeutumaan muuttuvaan maailmaan säilyttäen perimmäisiä alkukulttuurin elementejä, mm. kieli. Mitä vielä saankaan kirjasta lukea!

Kassiin kertyi kuusi kirjaa. Kirjahyllystä on raivattava tilaa. Mutta kun katse löytää kirjan Saamelaisten juurista ja nykyajasta, Ikävä erätön ilta – suomalaisesta eräkulttuurista,  Lohirosvoja vai isänmaan rakentajia! – Kemijoen kalatiettömyyden historiasta, 50 eläintä, jotka muuttivat maailmaa, Sven Nordqvistin lastenkirja Joulupuuro ja edellä  mainittu Kanttarelli- eihän siinä muuta voi kuin kaapata ne mukaan.

Mutta helmenä pohjalla. Kävin tapaamassa ensimmäisen kirjani  kustantajaa, Nordbooksin Matti Ylipiessaa. Keskustelimme kirjallisuudesta ja kerroin suunnitteilla olevasta romaanistani Koko kylä tanssii. Matti pyysi lähettämään esittelytekstiä. Samoin häntä kiinnosti Toinen -näytelmä. Jospa tämä on askel siihen, että saisin tekstiä aikaiseksi! 🙂

Baila Afrika

Olen matkalla Turussa Eri- tanssiteatteriin katsomaan Baila Afrika- esitystä. Olen löytänyt Eri- teatterin vasta viime vuosina. Harmi sinänsä että vasta  nyt, koska olen pitänyt esityksistä valtavasti.

Aurinko on laskemassa. Pimeys lähestyy jo nyt, ennen iltaseitsemää. Minne sorsat menevät nukkumaan?

Aurajoki Tuomiokirkkosillalta yläjuoksulle päin

Käännyn Yliopistokadulla hämärään porttikongiin.

Yliopistokatu 7 porttikongi

Ehdin juuri ja juuri.

Esitys alkaa. Hoikka mies yläruumis paljaana käyttää omaa vartaloaan rummutuksessa. Huimaa!

Sitten seuraa esityksiä, joiden välissä Tiina Lindfors puhuu.  Kertoo esiintyjistä, Beninistä. Alan pettyä. Puhe katkaisee aina sen tunnetilan, jonka tanssi- tai musiikkiesitys on saanut aikaan. Ei muodostu sitä kohoavaa euforista mielentilaa, jota olen tullut kokemaan ja joka on mielestäni hyvän esityksen merkki.

Väliaika alkaa. Tarjolla on yleisölle beniniläistä kana/ kasvismaapähkinäpataa ja viiniä/ vettä. Yleisö pääsee  myös lavalle kokeilemaan muusikoiden kanssa rumpuja ja muita soittimia.

Pata on hyvää, ei mitään erikoista,  mutta tosi  kiva ele yleisölle. Mutta sitten. Kävin ensin syömässä enkä päässytkään soittimia kokeilemaan. Seisoimme 20 minuuttia ahtaassa aulassa, ovi katsomoon oli kiinni. Tunnelma alkoi laskea entisestään. Pitkän päivän päätteeksi seisoskelu tuntui tuskaiselta.

Väliajan jälkeen esitys jatkui Vivi-Ann Sjögrenin monologilla hänen kokemuksistaan Beninissä. Ihan mielenkiintoista,  mutta aivan liian pitkä. Tuskastuminen kasvoi entisestään.

Ajattelin, että jospa välirepliikit olisi jätetty toisesta osasta pois, mutta ei, ne jatkuivat edelleen. Tanssit ja musiikki olivat hyviä, ammattitaitoista porukkaa.  Mieleen ei jäänyt oikein mitään.

Mutta esitys loppui siihen, että yleisö pyydettiin lavalle tanssimaan yhdessä tanssijoiden kanssa. Menin mukaan enkä sitten olekaan aikaisemmin tanssinut näyttämöllä. Noin kolmasosa yleisöstä jäi penkkeihin istumaan ja meitä tanssijoita töllistelemään.

Tunnelma kohosi mielessäni. Hiki puski pintaan. Mieliala kohosi.

Pois kävellessäni totesin, että ennakko-odotukseni pilasivat oikeastaan koko illan. Taidan olla huono ottamaan vastaan uudenlaisia kokemuksia. Kaiken pitäisi mennä aikaisemmin muodostuneiden käsikirjoitusten mukaan. Mikä minä olen sanomaan, että jokin esitys on huono, jos olen vaan odottanut erilaista.

En sittenkään hylkää Eri- tanssiteatteria ja taidan  mennä katsomaan loka-marraskuussa esitettävää Maria Callas- esitystä. Jospa osaisin olla välittämättä Maria Callasta  kohtaan tuntemastani ennakkoasenteesta, jonka sain maanantaina elokuvateatterissa.

Tuomiokirkkoaukio on aina tunnelmallinen

Baila Afrika

Mentiin metsään

Iloinen naisjoukko etsi sieniä Tupakankaan ja Korpi-Jaakolan metsistä. Löytyi punikkitatteja, karvalaukkuja, kangasruoskuja, kanttarelleja ja suppilovahveroja. Halutuimpia taisivat olla suppilot, mutta ne ovat vasta tulossa. Kovin pieniä olivat, mutta kyllä suuriakin löytyi.

Saman sienirihmaston maanpäällisiä lisääntymiselimiä – meidän iloksemme

Tärkeintä oli kuitenkin samoilu – vähän kompurointikin – mättäiden yli. Sieltä sitten yllättäen löytyi kätkö – kanttarellit piilossa. Koivujen keltaiset lehdet yrittivät hämätä.

Sammaleet olivat peittäneet maan muotoja, jotka olivat saaneet olla rauhassa vuosikymmeniä.

Mitä tämä kanto voisikaan kertoa!

Eväät olivat hyviä, seura vielä parempaa, metsä kaunis, aurinko välkkehtivä.

Metsäretken näkyviä tuloksia.

Mentiin metsään ja voidaan osallistua Mennään metsään -kampanjaan. Kyllä Suomen metsät kuuluvat Maailmanperintöihin!