Pilvenhattarat purjehtivat taivaalla pohjoista kohti, kuin muumianimaatiossa. Tumma perhonen ylittää ikkunan nopeasti, ensin vasemmalta oikealle, sitten alhaalta ylös. Viuuh, tuuli vinguttaa viulua nurkassa.

Aamulla kaste kasteli kenkäni, kun tein kierroksen puutarhassa haettuani lehden. Aamiaispöytään salaattia, ruohosipulia, tomaattia, omenapuun alta pudonnut omena, sademittarin tarkastus. Ei vettä, mutta jäärä, autoin sen pois. Eläimet aktiivisina. Oravat melskasivat naapurin puiden rungoilla, iso rastasparvi pakeni tuomen uumeista, ruskosammakko oli mennyt kylpyyn vesisaaviin, ei päässyt ponnistamaan pois, vein sen sangossa jokeen. Meillä oli mukava katsekontakti. Talon päädyssä oli paljon mustia isoja sulkia. Joku oli päässyt hengestään, joku oli saanut syötävää.

Tuulen tuoma viileys muistuttaa lähenevästä syksystä. Tällainen kesäkö nyt oli, ohi, niin nopeasti, täynnä odottamatonta, monenlaista ajateltavaa, joka kypsyy vasta myöhemmin.

Olen lukenut novelleja. Kahdestakin syystä. Menen lukemaan Loimaan pääkirjastoon Novellikoukkuun 4.12.2019 ja sinne pitää valita luettavaa – aiheeltaan sopivaa ja sopivan pituista. Lisäksi opiskelen novelleja, koska me Novellimankelissa aiomme julkaista novellejamme ensi vuonna. Eli luin Katherine Mansfieldin novellikokoelman Kanarialintu. Katso Luettua -sivu.

Sunnuntaina olin Loimaan kotiseutumuseossa päivystäjänä. Kotiseutuyhdistys Loimaa-Seura r.y. ylläpitää museota. Viikolla siellä on kesäoppaat, mutta sunnuntaisin me hallituksen jäsenet kaksi kerrallaan yritämme opastaa katsojia parhaamme mukaan. Koen riittämättömyyttä, koska en ole Loimaalta kotoisin enkä tunne asioita vieläkään, vaikka olen asunut täällä jo 18 vuotta.

Museossa on perusnäyttelyn lisäksi joka vuosi vaihtuva teemanäyttely, mm. hääpuvut, kastemekot, nuket, sodan puhdetyöt, Ferraria ja tänä vuonna seudun meijeritoiminta.

Ulkona satoi kaatamalla koko päivän. Vieraita kävi sateesta huolimatta mukavasti koko ajan. Osa oli muualta, osa oli tullut nimenomaan katsomaan meijeriasioita. Vieraiden  meijereihin liittyviä muistoja oli mukava kuunnella.

Itselle oli yllätys meijereiden määrä. Niitä oli melkein joka kylällä. Meijereiden kukoituskausi oli yllättävän lyhyt, muutama 10 vuotta 1900-luvulla. Lopettamiseen vaikutti valtiovallan linjaus, jolla karjanhoito ja maidontuotanto keskitettiin Pohjois-Suomeen ja viljan tuotanto etelään. Alkoi olla myös maidon liikatuotantoa ja niinpä Loimaalla valmistettiin emmental-juustoa, joka oli niin hyvää, että sai palkintoja ympäri maailmaa kilpailuissa, mm. Sveitsissä, mikä nyt on varsinainen juustomaa, onhan siellä Emmenthal-maakuntakin. Kunpa saisi maistaa loimaalaista emmentaalia!

Nykyään komeat meijerirakennukset ovat muussa käytössä, yrityksillä ja asuinrakennuksina.

Itse aloin muistella erilaisia maidonsäilytysmuotoja. 1950- ja 1960 -luvuilla maitoa haettiin joka päivä maitokannullinen, kolme litraa, jonka myyjä  mittasi litran mitalla. Silloin ei ollut jääkaappeja, joten ostettiin sen verran kuin päivässä kului.

Tarmolassa Hakapellonkadulla oli 1960 -luvun alkupuolella automaatti, johon maito tuli maitohuoneesta, kannu alle ja painettiin nappia. Sotkua tuli silloinkin, jos painoi väärin ja kannu oli liian pieni. Tähän aikaan meille tuli jääkaappi, joka taisi olla todella mullistava kodinkone. Miten ihmeessä ennen ruokatavarat saatiin säilymään kesäisin?

Sitten maitoa alkoi saada ruskeissa litran pulloissa, sellainen on mulla muistona. Kerma oli pikkupulloissa.

Suomalainen erikoisuus on maitopussit. Ne tulivat käyttöön 1967 ja poistuivat onneksi 1972, sillä niin hankalia ne olivat käytössä. Ne vuotivat, kaatuilivat, vaativat oikeanlaisen kannun.

Suomalainen sodan ja pula-ajan kokenut perheenemäntä sitten säilytti maitopussit, pesi ne, leikkasi kuteeksi ja virkkasi lukemattomia muovimattoja. Eräs näyttelyn kävijä muisti, että virkkuukoukkua piti kastaa öljyyn, jotta virkkaaminen onnistui. Näitä mattoja on vieläkin mökeillä ja varastoissa ja ansaitsevat tulla säilytetyiksi muistona tästä rikkaasta vaiheesta.

Sen jälkeen sitten  onkin eletty pahvipakkausten kanssa.

Perjantaina oli Loimaa-Seuran ja seurakunnan järjestämä tapahtuma, jolloin pääsi kiipeämään Kanta-Loimaan kirkon torniin. Kiipeäminen tehtiin pienissä ryhmissä pienen luennon jälkeen. Illalla kuultiin tornista trumpetilla  soitettu iltasoitto.
Osallistuin viime vuonna. Laitan tähän kuvia viime vuodelta.