Kolmantena pakkaspäivänä tuuli kääntyi tuomaan kylmää pohjoisesta. Puut taipuilivat eri suuntaan kuin viime viikkoina. Maa kuorruttui kovaksi, ainakin pinnalta. Se rapisi askelten alla. Askelten jäljet paljastivat kiertelevän reitin puutarhan puiden lomitse.
Hän pysähtyi. Sammalikko antoi periksi, hän vajosi muutaman sentin alemmas. Aurinko suihkutti näkyviin erivärisiä sädepuikkojaan. Hän sulki silmänsä. Ja aivan selvästi, aivan selvästi hän tunsi kasvoillaan lämmön. Mieli karahti moniin aikaisempiin hetkiin, jolloin hän oli saanut nauttia lämmöstä. Samalla nykyhetki hävisi, koko mielen täytti lämmön tuoma mielihyvä ja hänet valtasi toiveikkuus, tunne joka oli ollut kadoksissa niin pitkän aikaa.
Joen uoma oli kaivautunut saveen tuhansien vuosien aikana melkein kymmenen metrin syvyyteen. Hyvin uoma huolehti joka puolelta tulvivista vesistä, otti syliinsä, heilutteli, palloitteli, sysi hellästi alajuoksua kohti. Veden nousu jatkui monta päivää ja viimein joki syleili rannan isoja puita.
Melkein ennätyskorkeudessa ollaan
Pakkaspäivät saivat veden pinnan laskemaan ja eräänä aamuna jokea laski kuin liukumäkeä yläjuoksun isoja jäälauttoja. Ne olivat hieroneet toisiaan vasten ja pyöristyneet. Rannalla kiersivät taas jäänauhat. Pohjoisesta tuuli toi terveisiä, takin läpi, pipon läpi, lapasten läpi, kuten auringon väripuikot kasvoja pommittaessaan.
Mistä kaukaa jäälautat tulevat? Minkä paikkakunnan rantojen muistoja kuljettavat alajuoksulle? Luonto matkustaa.
Hän kumartui kukkapenkin ylle. Ja siellä ne ovat, versot, jotka työntyivät lämpiminä päivinä aurinkoa kohti. Vielä ei pakkanen ole niitä lannistanut.
Sieltä maasta me työnnymme, levitämme lehtemme, odotamme lämpöä, olemme valmiina! Olemme valmiina!
Olen lukenut Ulla-Lena Lundbergin Suureen maailmaan. Katso Luettua -sivu.
Kevään 2020 L-kino alkoi. Ensimmäinen elokuva oli Jäähyväiset. Katso Elokuvat -sivu.
Päivät seuraavat toisiaan niin samanlaisina, etten siitä horteesta oikein osaa mitään nostaa kirjoitukseksi. Polvet ovat paremmat ja eivät ole. Olen saanut jättää sauvat pois eli kävely sujuu, mutta polvet särkevät koko ajan. Istumaan meno ja siitä nouseminen kirvoittavat ärräpäitä, en pysty estämään. Mutta kun vastustaa, kipulääkkeet ja ärräpäät on luotu apukeinoiksi.
Ulkona jatkuu sama harmaus kuin ties kuinka kauan. Onko vielä olemassa aurinkoisia päiviä? No jaa, olihan perjantaina aurinkoista. Tullessani fysioterapiasta jäin pihalle, käänsin kasvoni aurinkoa kohti ja odotin. Luomien takaa välkkyi punaista, mutta en tuntenut minkäänlaista lämpöä. Niin matalalla aurinko vielä on.
Kaksi myrskyä on pyyhkäissyt ylitsemme ihan lähekkäin, Ciara ja eilen Dennis. Ciara tuntui tulevan ikkunanraoista sisään, mutta Dennis puhalteli vähän eri suunnasta. Puut tanssivat ja puuskissa tekivät akrobaattitemppuja. Islannissa puuskissa 71 m/s, se on korkein koskaan kuulemani tuulennopeus. Sitä ei voi ollenkaan käsittää.
Joen vesi jatkaa nousuaan. Tulvakorkeudessa ollaan muuallakin kuin meillä.
Loimijoki perjantaina 14.2., kun oli muutama pakkasaste, aurinko pilkisti ja rantoja peitti jäänauhus. Kolmen päivän päästä Denniksen jälkeen vesi on noussut puihin asti.
Se on ollut kivaa, että kalenteria on saanut täyttää. Elämää on näiden polvipäivien jälkeenkin.
Loimaan seudun luonnonsuojeluyhdistys järjestää vuosikokouksen ja pöllöretken huhtikuun 3. pv Kanniston tilalla. Oppaana on Erkki Kallio. Saapi nähdä kestävätkö polveni retkeilyä.
Maaliskuun 27. pv on teatterimatka Tampereelle katsomaan, millaisen esityksen he ovat tehneet Ruusuruoskasta. Syksyllähän näimme Takomo -teatterin version. Mielenkiintoista!
Huhtikuun 24. pv valmistuu Loimaan koulumuseoon koulukäsitöiden näyttely. Pääsen parin viikon päästä suunnittelukokoukseenkin ja vien omia käsitöitäni pienten tarinoiden kanssa.
Sukujuhlia on kesällä tulossa kaksi, kalenteriin on merkitty päivämäärät. On niin sydäntä lämmittävää viettää aikaa sukulaisten, sisarusten, heidän lastensa ja lastensa lasten kanssa.
Novellimankelissa alkaa loppusuora. Kirjoitukset ovat suurin piirtein kasassa ja nyt alkaa julkaisun tarkempi suunnittelu. Julkistamistilaisuus on ilmeisesti lokakuun lopulla pääkirjastossa. Jännää!
Hohhoijaa, eipä tämän kummempaa.
Olen lukenut Heikki Kännön Sömnö, Sakari Kännön Souvi, Anna-Leena Härkösen Ihan ystävänä sanon ja Olli Jalosen Merenpeitto. Katso Luettua -sivu.
Joessa hyhmälautat lipuvat alajuoksua kohti juuri vastarannan varjon ja taivaan kuvajaisen yhtymäkohtassa. Mustarastas kävi ruokintapaikalla parinkymmenen tiaisen kanssa. Ne tulivat nyt, kun ilma on pakkasella. Kas, käpytikka yrittää pitkällä nokallaan siemeniä ruokintapöntön sisästä. Mielessä ailahtaa lämmin tuulaus. Pikkupoikani tekemä punainen pönttö on vieläkin tarpeellinen.
Kyllä he siellä ovat, pikkulinnut, maastoutuneina. Ikkunalaudalla riekko ja karhu – toisen poikani tekemä – juttelevat hiljaa tupasvillojen yli.
Kävin kävelemässä pihalla ja puutarhassa pari päivää sitten eka kertaa leikkauksen jälkeen. Pehmeä sammal on verhonnut koko puutarhan, nurmikosta ei ole jälkeäkään. Sammalikko hehkui uhkean vihreänä, samoin kuin naapurin syysviljapelto.
Keppi painuu sammaleeseen, mihin jää hauska pyöreä jälki. Katson taaksepäin. Siksakkiset pyöreät painaumat kertovat reittini puutarhan läpi. Puut uinuvat talviunta, pensaat kuorsaavat hiljaa ja uneksivat ensi kesän vadelmista, viinimarjoista, mustikoista, tyrneistä. Seisoessa tunnen, kun kylmä tunkeutuu kumilipposen pohjan läpi. On se talvi kuitenkin läsnä.
Kun käännyin takaisin taloa kohti, valtava yli parinkymmenen variksen parvi leuhotti vaakkuen ylitseni naapurin puiden latvoihin. Kevään tuojat! Varikset muuttavat yleensä muutama sata kilometriä etelämmäs ja helmikuussa palaavat tänne Loimaalle. Samassa kirpeä knaak knaak knaak läheni ja vielä suurempi naakkaparvi seurasi variksia. Jäin miettimään niiden kohtaamista. Olivatko sovussa, ajoivatko toisiaan takaa, onko molemmille sijansa ympäristössä?
Muutama vuosi sitten tein puiden kevätleikkaukset helmikuussa. Parina viime vuonna olemme tähän aikaan hiihtäneet joella helmi-maaliskuun. Onneksi kävin suksilla joulunaikaan Pyhällä. Miten kaukaiselta se tuntuukaan.
Jaa, että miten toipuminen. Hidasta se on. Päivä kerrallaan. Suuri etappi oli, kun sain perjantaina hakaset pois. Eivät haavat kiristä enää niin paljoa. Kun vielä haavat umpeutuvat kokonaan, voi jumppaliikkeitä tehdä huolettomammin. Ja jumppaa on melkein tauotta: kolme kertaa päivässä, 3 kertaa 10 toistoa kerrallaan, liikkeitä parikymmentä, kummallakin jalalla. Mielessä häilyy kuitenkin koko ajan, että teenkö tarpeeksi ja oikein. Välillä on tehnyt niin kipeää, ettei kolmea kertaa päivässä ole sarjaa voinut tehdä. Toinen mietityttävä asia on kipulääkkeiden syönti. Syönkö liikaa vai mikä on sopiva määrä. Kipua ei saisi päästää valloilleenkaan.
Keltasirkkuparvi tuli syömään pikkuvarpusten kanssa! Onpa kivaa!
Helmikuinen päivä alkaa vaipua mailleen. Kauempana pelloilla on auringonpaiste vielä voimissaan. Pihalla varjot oikovat peittojaan vaivihkaa. Valon ja pimeyden ikuinen vuoropuhelu.
Nyt lähden lämmittämään saunaa ja teen kuten Eeva Kilpi kertoo:
(Huomenna) minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen.
Kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihailen kehoani.
Sinä pieni, urhea, nainen,
niin luotan sinuun.
Eilen kirjoitin tuon yllä olevan. Tekniset ongelmat estivät kuvien siirtämisen, tänään sekin onnistui.
Kävin saunassa. Ensimmäinen 10 minuuttia oli autuaallista. Pitkällään leppeässä lämmössä lauteilla – kun sinne ensin pääsin kapuamaan – jalat nostettuina seinälle. Nilkkojen hienoinen turvotus hävisi. Mutta sitten tuli huono olo. Tuntui polvissa pahalta. Kuin teräs-titaaniklimpit olisivat kirkuen reagoineet lämpöön. Nousin istumaan, valelin jalkoja kylmällä vedellä, ei auttanut. Niinpä pesin itseni huonovointisuuden lisääntyessä ja kömmin nukkumaan. Saunomislupa oli kyllä, mutta en taidakaan olla niin hyvässä kunnossa kuin luulin. Sigh.
Tein äsken taas kierroksen puutarhassa. Hienoinen lumipeite oli kuorruttanut sammalikon. Joessa rantojen jäänauhat kurkottuivat valkoisina toisiaan kohti. Talven tuntu.
Hetkeksi muistutus millaista on valkoisuus
Olen lukenut Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Katso Luettua -sivu.
Kolme vuotta sitten sain nauttia tämän keltaisen orkidean runsaasta kukinnasta. Nyt sitä ei enää ole. Mutta oli.
