Koronakesän kulttuuria

Näihin heinäkuun alkupuolen viikkoihin liittyi myös kulttuuri, Jaakola-seuran kokous ja Kertunmäen kesäteatteri. Ne ovat myös esillä kesän edetessä.

Loimaan Jaakola-seuran hallitus kokoontui Alpo Jaakolan Patsaspuistossa. Koronatauon jälkeen aloitellaan toimintaa vallitsevien rajoitteiden  mukaan. Elokuun kaksi viimeistä viikkoa esitetään patsaspuistossa Toden sanoja -äänitaideteos, jonka on koostanut Alpo Jaakolan puheista Laura Kilpiö. Yleisö voi kierrellä puistossa ja kuunnella Alpon puhetta veistosten luona. Kerron tästä myöhemmin enemmän, mutta laita kalenteriisi 15.-31.8.2020. Avajaistapahtuma on lauantaina 15. päivä. Seuraa ilmoittelua.

Jaakola-päivät pidetään 5.9.2020 kello 14 alkaen. Kirjailija Pirkko Jaakola täyttää 80 vuotta, ja syntymäpäivät pidetään silloin. Samalla voi kuunnella Toden sanoja -teoksen esittelyn, jonka pitää Laura Kilpiö kierrellen puistossa. Tästäkin kerron myöhemmin enemmän, ja seuraa tästäkin ilmoittelua.

Teatteria on tänä vuonna ollut todella vähän, mutta Kertunmäen kesäteatteri täyttää 40 vuotta ja juhlaesityksenä on  näytelty Metsolat-näytelmää täysille saleille. Koronarajoituksia on noudatettu tietenkin.

Olen ollut talkooporukassa mukana makkaroita paistamassa ja myymässä. Kylmät ja sateiset ilmat ovat suosineet makkaramenekkiä ja hyviä ovat olleet. Olen tutustunut hengityssuojaimen – onpa  hankala, kun rillit huurtuvat – ja suojakäsineiden – kädet valuvat vettä – käyttöön.

Makkarat valmiina odottamaan väliaikaa ja nälkäisiä asiakkaita. On muuten Wilhelm hyvä grillimakkara!

Koronarajoitusten vuoksi väliaikatarjoilut tapahtuivat pihalla monessa eri pisteessä. Kaikki sujui nopeasti hyvän talkooporukan ammattitaidolla.

Kenttä tyhjeni, kun tauko loppui
Kertunmäen kesäteatteri on harrastajateatteri. Tällöin kaikki tehdään talkoovoimin, paitsi ohjaajana on Sari Äikää-Torkkeli. Mutta kaikki muu, näyttelijöistä ja parkkialueen hoitajista lipunmyyjiin ja tarjoilujen järjestelyihin tehdään talkootyönä. Tarja Arjanka vastasi hankinnoista, oli mukana joka näytöksessä ja neuvoi minua makkaranpaistossa. Meillä oli hyvä tiimi! Hyvässä harrastuksessa saa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja jollain lailla toteuttaa itseään. Hyvä mieli leijailee.

Kertunmäellä oli helppo noudattaa koronarajoituksia. Uusi viime kesänä valmistunut katos ja hyvät selkänojalliset penkit tekevät katsomisesta helpompaa kuin entisillä puupenkeillä. Koronavälejä oli helppo noudattaa. Katsomoon mahtuu yli 300 katsojaa, nyt paikalla oli 120-200 henkeä. Saman seurueen katsojat saivat istua vierekkäin.

Metsolat -näytelmässä käytiin kahdessa tunnissa läpi monen tunnin tv-sarjan tapahtumat. Tällöin kohtauksia oli paljon. Ne toteutettiin jännästi eri puolilla näyttämöä olevissa lavasteissa. Näyttelijät ohittivat makkaranpaistopisteemme monta kertaa siirtyessään kohtauksesta toiseen. Kuvassa iloinen näyttelijä, Leena Mahlamäki Jaana Järvenheimona ja Jaanan Hovin tulevana omistajana. Edelleen minua ihastuttaa harrastajanäyttelijöiden luonteva esiintyminen ja erinomainen äänenkäyttö. Kuiskaajaa ei ollut eikä vuorosanojen unohduksia tapahtunut!

Kertunmäen teatteria voi käyttää muuhunkin kuin kesäteatteriin.

Perjantaina 31. heinäkuuta kello 18-20 Kertunmäellä on tarjolla Yhden illan juttu – improvisoitua kesäteatteria. Tässä esityksessä katsojat päättävät,  mitä tapahtuu. Kyseessä on siis täysin ainutlaatuinen show. Järjestäjänä on Tampereen improvisaatioteatteri Snorkkeli ja Kertunmäen kesäteatteri.

Elokuun neljäntenä päivänä kello 18 kuunnellaan musiikkia, loimaalaisin voimin. Mekku Mutala ja The Love Boat esittävät Suvivalo -musiikkia, rakkaudesta varmaankin. Kaikki mukaan!

Runo- ja lauluryhmä Allit käyvät esiintymässä Dikselin Näyttämöllä Rymättylässä lauantaina 22.8.2020 kello 16. Navigare necesse est – meressä, mereltä, merelle, myös lauletaan merellisiä viisuja.  Turvavälit huomioiden mukaan mahtuu 50 henkeä, lipun voi saada: maarit.juvonen@saunalahti.fi

Syyskuun loppupuolella esitetään Loimaan teatterissa Vaietut muistot -musikaalia, joka siirtyi sinne keväältä. Käsikirjoitus on Lea Karoluksen  ja ohjaus Merikerttu Mutalan – loimaalaista osaamista. Mieleeni tulee Toinen -näytelmä, jossa musiikkia soitti Lost Memories -bändi. Liput kannattaa ostaa etukäteen nettilippu.fi:stä. Teatterin  näytelmät ovat yleensä loppuunmyytyjä.

Loimaalainen vahva esityskulttuuri ei uponnut koronan takia, vaan nousee jälleen ilahduttamaan ja tarjoamaan elämyksiä katsojille. Jollakin tavalla nyt osaa arvostaa esityksiä vieläkin enemmän kuin ennen.

Mielen pohjalla välkkyy tulevaisuus, jossa emme mene lähelle toisiamme, emme halaa – vastahan opimme halaamisen – puhumattakaan poskisuudelmista, koskettelemme toistemme kyynärpäitä tai pysymme kahden metrin etäisyydellä toisistamme. Onko paluuta entiseen?

 

Puputtelua

Neljätoista päivää hän oli meillä. Hetkinen. Hän vai se? Se, jos ajatellaan kyseessä olevan eläimen, hän, jos korostuu läheisyys. Huomaan, että käytän kumpaakin. Ehkä asiayhteys ratkaisee. Kandit-ohjelmassa muuten huomasin, että eläinlääkärit puhuvat hänestä. Ehkä enemmänkin eläinten omistajien takia. Ei kai eläin erota hänen tai sen eroa.

Niin että mitä. Meillä oli hoidossa pojan perheen pupu, Gigi. Olin aikaisemmin tutustunut pintapuolisesti heidän aikaisempiin pupuihinsa, valkoiseen Apolloon ja valkoiseen harmaakorvaiseen Apilaan. Mutta kun  niillä oli seuraa toisistaan, ne eivät niin paljoa kiinnostuneet ihmisistä eikä ainakaan satunnaisesta kävijästä eli minusta.

Mutta tämä Gigi. Hän yllätti minut monella tapaa. Ahaa, kirjoitin hän. Se kertonee jotain.

Gigi hankittiin pojan perheeseen koronaerityksen aikana, kuten kuuluu tapahtuneen muillakin, siis lemmikin hankkiminen. Koiranpennut ovat ihan loppuneet kesken.

Gigillä on jännästi toinen korva pystyssä ja toinen roikkuu. Kuulemma risteytysten ansiota. Kerran Gigi kyllä piti molempia pystyssä.

Nyt perhe lähti lomamatkalle – kotimaahassa – ja Gigi tuli meille. Hän asusti verannalla isossa ”häkissä”. Aluksi minua huolestutti, että Gigi pitkästyy,  kun kotona on aina joku pitämässä seuraa. Aina kun menin verannalle, Gigi hypähti verkkoa vasten nenä väristen kiihtymyksestä.

No jokos tulet sieltä minua piristämään!

Söin pitkän aamiaisen joka päivä verannan pöydän ääressä. Olin hakenut lehden ja tuonut samalla tuoretta syötävää, koivunoksan ja puna-apiloita. Gigi hyökkäsi niiden kimppuun ketterästi kuin hyrrä. Sitten alkoi puputus. Gigi tarttui apilaan alapäästä ja niin kasvi katosi lujaa vauhtia Gigin mahaan. Viimeisenä punainen makea kukka.

Gigi aamiaisensa kimpussa. Koivunoksa tuoreine lehtineen, vuohenputkea ja puna-apiloita. Puputusta, nyt tiedän mistä pupu-nimitys tulee.

Kaikkea Gigi ei jaksanut yhtämittaa. Avasin häkin ja Gigi hyppäsi innoissaan pois vankeudestaan. Ensin hän makoili  hetken, ruuan täytyy asettua ja sitten alkoi hurja juoksu ympyrää häkin ja pöydän ympäri seinänviertä pitkin. Välillä kuului teräviä napautuksia, takajaloilla ilmeisesti. Kun oli juostu tarpeeksi, haisteltu nenä väristen mielenkiintoiset nurkat ja kaluttu vähän vaatekaapin oven alareunaa, voikin levähtää hetken.

Hohhoijaa, vatsa täynnä ja jalat saaneet ojentua juoksuliikkeissä. Lepäilen tässä avonaisen oven edessä, niin ehdin pinkaista ulos jos ovea suljetaan.

Pitkin päivää päästin Gigin häkistä. Istahdin jakkaralle ja Gigi tuli eteen. Silitä! Ja minä silitin kania. Hän litisti itsensä aivan lattiaa vasten ja silityksen aikana päästi pientä ääntä. Aivankuin kissa kehrää! Olin aivan ällistynyt. Kani tykkää silittämisestä!

Silitä minua! Kosketus on tärkeä myös eläimelle.

Muutoinkin sain ihmetellä moneen otteeseen. Kanin silmät ovat molemmilla puolilla päätä, ei edessä vierekkäin kuten ihmisellä. Tälloin kani näkee sivuille hyvin ja eteen tulee kapea kiila, jossa näkökentät yhtyvät. Tällä alueella kani näkee kolmiulotteisena, kuten me koko ajan, kun meidän silmiemme näkökentät yhtyvät. Mietiskelin, miten Gigi oikein ympäristönsä havainnoi.

Kani on jyrsijä, joka syö kasviksia ja hampaat kasvavat koko ajan. Hampaat ovat terävät. Niitä saa varoa. Jos työntää sormensa suun lähelle, kani luulee saavansa ruokaa ja nappasee. Sitten veri virtaa.

Jyrsimistä pitää olla koko ajan. Kuiva heinä on parempaa kuin tuore kasvi siinä mielessä, että hampaat saavat enemmän työtä. Annoin jyrsittäväksi vessapaperirullan hylsyn. Kun se oli aivan pieni, se ei pysynyt paikallaan kun Gigi alkoi jyrsiä sitä. Niinpä hän asetti etutassunsa hylsyn päälle, jolloin se pysyi paikallaan. Olin aivan ällistynyt. En ole pitänyt jyrsijöiden aivotoimintaa kovinkaan korkealla tasolla, mutta tämähän osoittaa, että Gigi oivaltaa asioita.

Syliin en sitä saanut otettua. Se alkoi räpistellä ja kynsiä, joten nopeasti laskin sen käsistäni. Myöskään  fleksiä en saanut laitettua, Gigi ryntäsi pakoon heti sen nähtyään. Ulkona kylläkin satoi melkein koko ajan, joten ei ulkoilu kivaa olisi ollut kummallekaan.

Omien perheenjäsenten kosketusta Gigi ei kavahda, vaan antaa pyöritellä itseään, vaikka selälleen. Huomaa, että tassut ovat pohjastakin karvaiset.
Ihana liikuttava töpö.

Nyt Gigi on mennyt omaan kotiinsa. Gigi osoitti selviä tuntemisen merkkejä, kun oma perhe saapui. Kani-iloa oli havaittavissa, myös ihmisiloa.

Veranta tuntuu nyt niin autiolta. Mutta pääsenhän minä häntä katsomaan.

Sadepäivän puutarhapäivitys

Melkein kahden viikon mökkiloman jälkeen palasimme kotiin. Helle oli hellinyt ja onneksi kotona oli ollut puutarhan kastelija. Miten olisikaan ilman hänen vesipäivityksiään käynyt.

Kaikki oli kasvanut ja rehevöitynyt valtavasti. Vihreää kasvustoa tuntui ryöppyävän kaikkialta.

Ensiksi kävin tarkastamassa kasvihuoneen. Kasvusäkkeissä kasvaneet makasivat lattialla suurena vihreänä mylläkkänä. Aloin selvittää möykkyä varoen katkaisemasta varsia.

Tässä tomaatit on siivottu ylimääräisistä varkaista ja sidottu pystyyn.

Lähinnä ovea häränsydäntomaatti oli kasvanut eniten. Hedelmät olivat aivan oven pielessä ja nyrkin kokoisia. Mutta vielä vihreitä. Oven pielessä on aikaisempinakin kesinä kasvanut parhaiten.

Portugalilainen häränsydäntomaatti oli suuri ja kasvattanut kummallisia sormimaisia ulokkeita. 🙂

Vajaassa parissa viikossa oli kasvanut puolimetrisiä varkaita eli lehtihangoista uusia versoja, joiden päässä oli jo kukinnot. Ne ovat ”vesiversoja”, jotka vievät kasvuvoimaa, jota tarvittaisiin raakileiden makeuttamiseen ja kypsyttämiseen. Niinpä poistin varkaat. Raakileita ja kukkia oli niin paljon, että latvoin taimet viidennen kukkatertun yläpuolelta. Eli melkein kaikki. Parhaina kesinä kypsiä on saanut syödä heinäkuun toisella viikolla eli viikon päästä, huonoimpana vasta elokuun puolivälissä. Saapi nähdä millaiset ovat seuraavien viikkojen säät.

Kasvihuonekurkun olin ostanut, kun kylvämäni neljä pienoiskasvihuonekurkkua eivät edes itäneet. Ja ensimmäinen ostettu oli kuollut heti. Nyt sain ylisuureksi kasvaneen kurkun, joka piti ottaa syötäväksi jo ennen juhannusta, mutta unohdin. Lisääkin on tulossa, vesi kielellä odotan kasvamista vähän suuremmaksi.

Ulkonakin oli avomaankurkuissa viiden sentin hedelmiä tulossa. Ne ovat itse kylvetyistä siemenistä. Tänä vuonna onnistui, viime vuonna joku kävi syömässä kaikki pienet taimet, jotka istutin ennen Norjan reissua. Ostotaimista sain sitten jonkinverran kurkkuja.

Pienet kurkunalut

Kasvimaalla oltiin ryöpsähdetty kasvuun oikein kunnolla. Perunantaimet olivat puolimetsisiä. Sipulinvarret olivat taipuneet kaikki samaan suuntaan. Niitä saa jo kohta ottaa syötäväksi. Taas kävi niin, että maahan oli jäänyt viime syksynä perunoita, jotka olivat selvinneet leudon talven yli ja olivat nyt kasvattaneet versoja, sipulipenkissä.

Pottua, sipulia, maa-artisokkaa

Toisessa reunassa olivat keräsalaatit valtavan suuria. Keräsalaatti on uusi kasvatettava. Muutaman kasvatin siemenestä taimeksi kasvihuoneessa ja ne ovat nyt suurimpia. Tavallinen salaattikin oli korjuukunnossa. Monen vuoden tauon jälkeen tilli oli itänyt. Herneet kurkottivat kärhiään verkkoa kohti. Taustalla marjapensaat vauhdissa. Mustikka (saatu työkavereilta läksiäislahjaksi), musta viinimarja, punainen ja toinen musta. Taaempana vadelma ja vihreää viinimarjaa. Tyrnit ovat kasvaneet puiden mittoihin eivätkä pinnassa olevat juuret enää pidä niitä kunnolla pystyssä. Olenkin katkaissut niitä.

Salaattia, tilliä, hernettä, punasipulia

Tarkempi kierros ihmetytti. Punaisessa, veljeltä saadussa, oli kunnon marjatertut, mutta mustissa ei näkynyt kummassakaan marjan marjaa. Vihreässä oli muutama rypäs. Mitä ihmettä? Olin antanut syyslannoitetta, kalkkia ja kanankakkaa. Juurelta olin ottanut rikkaruohot pois ja levittänyt oksasilppua. Pitävätkö taukoa vai onko joku tauti?

Mustassa viinimarjassa ei ole yhtään marjoja…?

Mansikoissa näkyi jo punaista. Ja punaista oli myös käytävillä. Joku elukka siellä oli käynyt mellastamassa. Mansikkamaan ympärille on rakennettu kananverkkosta huone, kun olin kokeillut kaikkea rastaiden takia. Verkot olivat ilkeitä. Oli inhottavaa irrottaa verkkoon takertunutta lintua. Laitoin myös huminalankoja ristiin rastiin mansikoiden päälle. Mutta vaikutus oli lyhytaikainen. Niinpä mies keksi mansikkatalon ja rakensi sen.

Viime talvena satoi kaksi kertaa  lunta. Toinen kerta oli märkää räntää, jota tuli paljon. Olin lähdössä Paimioon ja katsoin, että mansikkatalon katolla oli 20 senttiä lunta ja verkot olivat jo taipuneet alaspäin. Olisi pitänyt mennä puistelemaan lumi pois, nimittäin kun tulin kotiin (elämäni vaikeimman  ja pelottavimman ajomatkan jälkeen – ei ollut aurattu teitä, kolme kolaria näin), mansikkatalo oli romahtanut.

Talon rakenteet korjattiin ennen juhannusta, mutta en tarkastanut verkkoja. Niinpä sinne oli jäänyt aukkoja, joista rastaat olivat menneet sisään. Ja olivat osanneet mennä myös pois. Tosin, kun aamulla lehteä hakiessani näin kaksi rastasta mansikoiden kimpussa, ne eivät osanneet mennä ulos vaan lentelivät seiniä päin. Avoin oven ja hätistin ne pois. Niinpä meni yksi päivä aukkojen paikaamiseen. Nyt on hieno mansikkatalo. Rastaat lentelevät ympärillä, varmaan harmissaan.

Mansikkatalo. Edustalla kukkivat palavat rakkaudet, kuten aina meidän hääpäivän aikaan. Ensi vuonna tulee muuten 40 vuotta… Palavat rakkaudet ovat itse kulkeutuneet tähän. Varsinainen niiden penkki on 50 metrin päässä talon toisella puolella. Miten kulkeutuminen on tapahtunut? Onko kasveilla sittenkin jalat?

Kierrellessä pihalla silmään pistävät isot angervot. Valkoisen olen tuonut Kemijärveltä. Siellä se kasvoi talon kulmalla. Olin saanut taimen mummolasta Kiuaskorventieltä. Täällä se on riehaantunut leviämään niin, että on pitänyt rajoittaa kasvustoa, mikä tuntuu aina jotenkin vaikealta.

Mummolan ja Järvisen Irjan angervot kukkivat vierekkäin

Kasvimaa on rikkaruohon vallassa. Rikkaruohoja kuskasin eilen kaksi kottikärryllistä kompostiin. Ainakin toinen mokoma odottaa vielä. Kasvimaan hoidon jälkeen ovat vuorossa kukkapenkit. Talon etupuolen kukkapenkki on pahuutensa vallassa. Eivät kasvit pysy siinä missä haluaisin, vaan vaeltelevat sinne sun tänne. Ja se juolavehnä. Kadehdittavaa elinvoimaa!

Kaikkea on ja liikaakin

Tänä vuonna en ole ostanut kuin kolme neilikkaa ruukkuihin. Viimevuotiset pelargoniat talvehtivat vintissä vähän viileämmässä lämpötilassa. Myös muratti meni tosi hyvin talven yli.

Rocklin-pelargonian ostin kaksi vuotta sitten ja se talven jäljiltä alkaa rehevöityä. Kukat ovat vaalean punaisia ja niissä on punaisia viiruja. Taustalla sisäkasvit ovat kesäsiirtolassa.

Minullakin amaryllis alkaa kukkia nyt. Valkoinen on työntänyt komean nupun.

Pelargonia toipuu talvesta ja amaryllis on saanut sopivat kasvuolosuhteet – kukkaa pukkaa.

Kierros on tehty. Päädyn joen rantaan. Sade kuvioittaa pinnan. Leviävät ympyrät tönivät voisiaan ja katoavat. Uusia syntyy.

Poimin päivänkakkaran. Rakastaa, ei rakasta… Miten lukemattomia kertoja etsin nuorena neitona tulevaisuudesta rakastettua…

Rakastaa, ei rakasta, kyllä rakastaa!

Olen lukenut kirjoja, joita kaikkia en edes muista, mutta muutaman muistan. Dekkarit ovat loman huttulukemista, joista ei muista edes murhaajaa, saati sitten nimeä tai kirjoittajaa.  Katso Luettua -sivu.