Koronatarinoita

Heipä hei, nyt nopeasti kerron mitä kuuluu.

Koronaa on ollut nyt runsaan vuoden. Viime vuonna helmikuussa etelän talvilomien jälkeen Suomen tartunnat nousivat ja alkoi ennen näkemätön kevät, jolloin Suomi oli aika lailla suljettu. Kesä oli kutakuinkin normaali, välejä pidettiin edelleen ja pestiin käsiä. Syksyllä sitten maskit kasvoille.

Nyt koko maailmassa on ollut 114 miljoonaa tartuntaa ja 2,53 miljoonaa on kuollut koronan aiheuttamaan tautiin. Suomen luvut 57052 ja 742.

Vuoden kehittelytyön jälkeen rokotukset on aloitettu, melkein puoli miljoonaa rokotettu Suomessa. Mutta uudet virusmuunnokset tarttuvat puolitoista kertaa nopeammin.  Pari päivää siten oli ennätysmäärä tartuntoja Suomessa, yli 700, joista puolet virusmuunnoksia ja suurin osa Etelä-Suomessa. Suomessa kehittynyt jopa oma virusmuunnoksensa.

Olemme pysyneet terveinä kuitenkin. Mutta varotoimenpiteet ovat käytössä. Poikani päiväkoti-ikäinen tuli meille edellisviikoksi, koska olivat lähdössä talvilomalla hiihtämään pohjoisemmaksi ja heidän asuinpaikkakunnallaan oli ja taitaa olla vieläkin tartuntarypäs. Onneksi hän tuli meille, sillä hänen päiväkotiryhmänsä on nyt karanteenissa. Jos hän olisi ollut päiväkodissa, olisi pojan perhekin viettänyt talviloman kotikaranteenissa.

Lomalla he olivat koko ajan oman perheen kanssa, eivät käyneet kuin kaupassa ja hiihtoladuilla tietenkin, missä oli ollut vähän porukkaa.

Meillä oli kivaa. Yllättävän paljon on seuraa nelivuotiaasta. Teimme kaikenlaista mukavaa. Nukkeja hoidettiin, riisuttiin (hän) ja puettiin (minä), syötettiin tuttipullolla, laitettiin nukkumaan, peiteltiin ja ulkoilutettiin. Nelivuotiaat alkavat piirtää innoissaan ja tuntikausia väritimme ja askertelimme. Kävimme hiihtämässä ja yhtenä päivänä teimme pullataikinan.

Siitä tuli kauhean iso. Jauhot loppuivat kesken ja kaupasta haettiin lisää. Sillä aikaa taikina nousi ja nousi jauhojen lisäämisen jälkeen valtavan isoksi möykyksi.

Kuva ei oikein kerro, miten valtavan suuri tämä taikinamöykky oli!

Pullia tuli monta pellillistä, ja voi kun hyviä! Niitä annettiin mukaan talvilomalle lähtijöillekin ja itse on syöty päiväkahvien kanssa. Pitkot vaan tummuivat liikaa, kun en muistanut, että maitojauheen kanssa niin käy helposti.

Korvapuusteja, voisilmiä, pitkoja. Toinen pitko on ihan suora, toinen uunissa kiemurteli mutkille

Gigi-kani sitten tuli meille heidän talvilomansa ajaksi, toista kertaa. Kummallista sekin, miten kani voi olla seurallinen. Tein sille pahvilaatikosta pesän ja siihen piti tutustua ja myllätä pehmusteita sekä tehdä reikiä sinne tänne. Annoin sen juosta vapaana aika ajoin ja se kiisi hurjaa vauhtia pitkin seinänviertä. Rönsylilja syötiin makoisiin suihin, muttei haittaa, kun se kasvaa muutenkin rönsyillen liikaa.

Gigi on jo vaihtanut talviturkkinsa, vielä muutamia tupaita on peräpäässä. Kolot ovat kaneille tärkeitä turvapaikkoja, kanit kun ovat luonnossa niin monien eläinten saalistamia. Niinpä pahvilaatikkokin on kiehtova.

Nyt koronatilanne koko Suomessa on siis kriittinen ja nelivuotias tulee meille vielä huomenna muutamaksi päiväksi, kunnes päiväkodin tilanne on normalisoitunut.

Hiihtämiset on kyllä hiihdetty. Yöpakkasten jälkeen päivisin on plussan puolella.  Hanget madaltuvat, tiet paljastuvat ja ilmassa kaikuu lintujen viserrys. Tuoksuu kevät.

Näin paljon oli lunta hienon kukka-asetelmani päällä. Tuota koloa ihmettelin. Oliko siellä joku pikku mönkiäinen talvea viettämässä?

Kun nelivuotias tulee huomenna, laitamme tomaatinsiemenet itämään. Siitä taas alkaa kevään vuodenaika. On mukavaa, kun vuodenajat vaihtuvat ja on aina jotain, mitä odottaa.

Siitä täytyy myös kertoa, että olen nyt muutaman viikon tehnyt innolla sukututkimusta. Hankin 15 vuotta sitten Sukujutut-ohjelman, johon kävin keräämässä tietoja Turun maakunta-arkistossakin. Mutta nyt kaikki alkaa olla  netissä.

Olen tehnyt geenitestejä ja kun tuli MyHeritagen kahden viikon koekäyttötarjous, otin sen ja niinpä alkoi tulla kymmeniä osumia geneettisiin sukulaisiin, joista oli jo tehty sukupuita, ja joista olen saanut lisätietoja.

Löysin äitini sukua Säkylästä ja lähiseuduilta (Loimaaltakin) jopa 1400-luvulle saakka. Jopa tällä meidän nykyisellä kylälläkin on asunut kaukaisia sukulaisia muutama vuosisata siten, tuolla peltoaukean eteläpäässä.  😉

Samalla kun kävin läpi tietoja, kuvittelin miten on eletty vaikka 1700-luvulla. Millaista naisen elämä on ollut, kun lapsia on kymmenkunta tai enemmänkin ja sitä surua, kun lapsista osa kuolee vauvoina tai pieninä.

Tiedonjano kasvaa koko ajan. Niinpä tein sen ratkaisun, että koeajan loputtua otin vuoden käyttöajan. Aion tulevan vuoden käyttää tähän sukututkimukseen ja siirtää näin tietoja tuleville sukupolville.

Tuossa ympärillä odottavat tulosteet eri sukuhaaroista. Tulosteista voin tarkastaa nimiä, niitä kun ei millään muuten muista. Mieleen hiipii ihmetys digitekniikan mahdollistamista tiedoista. Enää ei tarvitse tihrustaa sinisiä mikrolevykkeitä maakunta-arkistossa, vaan kotona läppärin ruudulle aukeaa muiden löytämiä polkuja menneiden sukulaisteni elämiin. Olen osa äitini ja isäni sukuketjuissa, aina sinne Afrikkaan esiesiesi-jne-äitiin ja -isään asti.

Ja ketju jatkuu minun kauttani. Eiks oo huimaa!

Taaksepäin sukupolvien ketju
meistä jokaisesta, ihan jokaisesta

Vuosisatoihin vajonneet
piiat rengit
itselliset käsityöläiset
torpparit mäkitupalaiset
kovia tekemään töitä

Maaseudun asukit geeneinä
ympäristön murjomina
sykkivät meissä pinnan alla

Muutaman vuosikymmenen hyppäys
pirtinpöydä äärestä
päreen valosta savupirtistä
kerrostaloon päällekkäin
halki poikki ja pinoon

Runoni kokoelmassa Runotuulen mankeloimaa

Tänään on Kalevalan päivä. Viime vuonna Kalevalan päivänä Turussa kirsikkapuut kukkivat Aurajoen rannalla!

Olen lukenut Sissi Katzin Maxwell Sternin tutkimukset. Katso Luettua-sivu.

Huiskulan puutarhan tulppaanit saavat hengen salpautumaan kauneudellaan. Ja ne tuoksuvat!