Nokia-näytelmä

Se oli kolmanneksi viimeisin Nokia-näytelmän esitys. Olimme saaneet liput joululahjaksi melkein kaksi vuotta sitten – ennen koronaa. Sitten koko Suomi sulkeutui keväällä 2020 ja liput jäivät odottamaan lipaston laatikkoon.

Lauantai-iltapäivänä astelimme taas Itsenäisyydenaukion puiston läpi Turun kaupunginteatterille. Huokailin puiden ja vihreyden perään, kohta se on tässä mennyttä. Lehtitietojen mukaan kyseessä oli kahden kauppa siinä mielessä, että uuden konserttitalon saanti Itsenäisyydenaukiolle varmisti Rettigin entisen tupakkatehtaan saamisen Taiteiden taloksi. Miksei sitten molempia? Taas kerran voin todeta, että kaikki kansanosat ja päättäjät eivät arvota asioita samalla tavalla kuin minä. Sigh. Siis haluanhan minä uuden konserttitalon, mutta ei ahdettuna puistoon kaupunginteatterin, virastotalon ja WAM:n väliin.

No sitten itse Turun kaupunginteatterin Nokia-esitykseen. Tiesin etukäteen, että se kertoo Nokia-brändistä. Odotinkin tavanomaista teatteria, mutta sain odotuksissani pettyä. Esitys oli nimittäin erittäin hyvä. Nokian historia kerrottiin mielikuvituksellisella tavalla sekä tekstin käsittelyn, huumorin, lavastusten että näyttelijätyön osalta. En pitkästynyt hetkeäkään eikä nukahtamisesta (mitä on joskus teatterissa tapahtunut) ollut puhettakaan.

Näyttelijöitä oli kahdeksan, kaksi naista ja kuusi miestä. Kaikki olivat pukeutuneet harmaisiin pukuihin, naiset hameisiin. Näin he näyttivät toisiltaan ja vaihtoivat rooleja kertomuksen edetessä. Pääosassa Jorma Ollilaa esitti Taneli Mäkelä.

Samoin lavasteita käytettiin todella mielikuvituksellisesti ja 1960-luvulta muistamani pyörivä lattia oli ahkerassa käytössä. Välillä noustiin näyttämön pinnasta ylöspäinkin.

Teksti oli mehukasta. Näyttelijät toimivat myös kertojina. Huumoria oli mukana niin, että täysi katsomo hörähteli useaan otteeseen. Väliaplodejakin annettiin.

Niinpä sukelsin nettiin etsimään tietoa tekijöistä. Tekstin oli laatinut minulle tuntematon kirjoittaja, Sami Keski-Vähälä. Hänhän onkin kirjoittanut paljon näytelmiä, mutten ole ennen hänen nimeensä törmännyt. Nyt odotan innolla häneltä jatkoa ja aion mennä tulevia produktioita katsomaan.

Ohjaajana on ollut Mikko Kouki. Hän onkin tuttu aikaisemmista töistään.  Hienon näytelmän hän on luonut.

Kaiken kaikkiaan virkistävä elämys täydessä teatterissa. Menimme esityksen jälkeen seuralaisinemme syömään Pippurimyllyyn – tuttu paikka opiskeluvuosilta. Kertailimme näytelmän tapahtumia ja muistelimme, mitä Nokia eri vaiheissaan on meille merkinnyt – ja koko Suomelle ja koko maailmalle.

Yhtä slogania jäin odottamaan: Nokia – Connecting Peopleluki Salcompilta saamissamme T-paidoissa, kun mainostimme Nokiaa kemijärveläisten oppilaiden kanssa Japanin matkallamme.

Ennen esitystä oli lavalla henkilö ohjaamassa penkkeihin asettumista (paikkoja ei oltu määrätty, ainoastaan rivit eikä sitten päässytkään lipussa olevalle riville, kun ihmiset olivat menneet istumaan minne sattuu – takaisin paikkavarauksiin!). Hän muistutti kuvauskiellosta mutta antoi taltiointiluvan ruotsalaisille striimaajille. Niinpä kävikin, että ystävättäreni katsoi samaa esitystä Ruotsissa! Hieno homma tämä tekniikka! 😉