Vuoden 2021 viimeisenä päivänä

Nyt on melkein pakko kirjoittaa tänne jotain, kun on vuoden 2021 viimeinen päivä. Vähentyneet ovat sanat täällä. Kuvannee tilannetta. Pakko se on sanoa, korona on saanut käpertymään passiiviseksi.

Olen kuin osmankäämin patukka. Siemeneni ovat tiiviisti paketissa, mutta lauhojen kevättuulten herättämänä lähden liikkeelle, ja kauas!

On meneillään,  onko jo neljäs korona-aalto. Virus siirtyi ihmisiin kaksi vuotta siten joulukuussa 2019 kiinalaisella Wuhanin villieläintorilla ja levisi joka puolelle maailmaa, jopa Tyynen valtameren yksinäisille saarille. Ihmisen luonnoton liikkuminen auttoi virusta. Muutamassa tunnissa vaikka toiselle puolelle maapalloa.

Tällä viikolla ennätys: miljoona tilastoitua koronatartuntaa//pv. Kaiken kaikkiaan kahdessa vuodessa 289 miljoonaa tartuntaa,  kuolleita 5,44 miljoonaa. Suomessa luvut ovat 260 000 ja 1564, Loimaalla noin 360 tartuntaa.

Virus on ovela. Nyt leviää Etelä-Afrikassa kehittynyt omikron-muunnos, joka on superherkkä tarttumaan. Aiheutettu tauti ei ehkä ole niin ärhäkkä kuin alussa, kun virus karsi vanhempia ikäluokkia harvemmaksi. Viruksen mielestä kait ihminen elää liian pitkään mm. kehittyneen terveydenhoidon ansiosta. Lapset silloin vielä säästyivät tartunnoita, mutta nyt sairastuvat lapsetkin. Lähipiirissä on kolme perhettä sairastunut viime viikkoina. Kaksi rokotusta on sallinut melko lievän – osalla kova kuume – taudin. Kolme rokotusta on estänyt tartunnan. Itseni ei ole tarvinnut käydä edes testissä. Ostin pari testiä kaappiin, toivottavasti niitä ei tarvita.

Mitä muuta sitten tästä vuodesta 2021 muistan. Lunta oli talvella etelässäkin. Kesällä oli kuumaa ja kuivaa, kasvimaalla ja kasvihuoneessa sadot olivat niukkoja tai ei tullut mitään. Syksy muuttui talveksi aikaisin. Joulukuun alussa kovat pakkaset etelässäkin ja lunta on jonkin verran. Joki jäässä, oli siellä joku jo kävellytkin. Itse en sinne kyllä mene. Muualla luistellaan jäillä, muutama on hukkunutkin.

Kuin lohdutukseksi luonto ammensi meille lunta, kaunisti maisemat, kuorrutti oksat, risut, kaiken, jotta saisimme hetken vain olla ja ihailla, unohtaa kaiken muun

Maailman tilanne on aika kauhea. Mielestäni tämä alkoi vuonna 2015, kun pakolaisaalto vyöryi Eurooppaan. Siitä oli varoiteltu jo 1990-luvulla, ilmastonmuutoksen ja sotien vuoksi tapahtuvaksi.

Vastakkainasettelu on hyvin jyrkkä. Puhutaan isoilla kirjaimilla. Viha on päällimmäisin tunne, ainakin kovaäänisimmillä. Kun on tätä iän luomaa perspektiiviä, alkaa mieleen hiipiä kiitollisuus siitä, että on saanut elää vuosikymmenet rauhallista aikaa, ilman joukkotuhoaseita, sotia, ilkeyksiä ja pahoja ajatuksia muista ihmisistä. Kun vielä hyviä käytöstapoja kunnioitettiin eikä kaikesta loukkaannuttu tai suurenneltu asioita, kun suhteellisuudentaju asetti yksilön osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Miten tämä sitten kehittyy? Millaisessa maailmassa lapsenlapseni joutuvat elämään? Kuuntelin radiosta dokumenttia, jossa kerrottiin inkojen ja mayojen kulttuureista. Ne olivat hyvin kehittyneitä mm. matematiikan ja astronomian alalla. Kuitenkin ne hävisivät. Miksi? Käykö meidän tälle huipputeknologiaan perustuvalle sivilisaatiollemme samalla tavalla?

Joulupäivän aurinko sinistää lumen, jolla rusakko on oikaissut naapurista toiseen naapuriin

Vuoden ehdoton huippukohta oli elokuinen matka rakkaan ystävän kanssa Norjaan Varangin vuonon rannoille Pykeijään (kasvimaailma) ja Ekkeroyyn. Koronapassi piti näyttää rajalla. Maskia ei Norjassa käytetty. Elokuun päivityksissä on kertomusta matkasta. Lepäsin, nautin, voi kun se olisi voinut jatkua. Uutta reissua olemme jo suunnitelleet.

Nuorimman pojan perhe otti ja muutti Kainuuseen, Hyvösten suvun maisemiin. Ikävä on kova. Monen vuoden viikoittaiset tapaamiset ovat muuttuneet noin joka toinen kuukausi tapahtuviksi. He halusivat talvimaailmaan ja lähemmäs luontoa. Nauttikaa!

Ensimmäisellä vierailullani sain tämän ihanan kuvan Kiialta

Kesällä osallistuin verkkokurssiin, jossa tehtiin harjoituksia omasta elämästä. Kirjoittelin ohjeiden mukaan lyhyitä tuokiokuvia lapsuudesta ym. Se oli hyvin mielenkiintoista ja aikomuksena onkin jatkaa kirjoittelua. Onko kyseessä sitten omaelämänkerta, autofiktio tai mitä, selvinnee kirjoittamisen edetessä.

Kirjamankeli on kokoontunut kuukausittain. Olemme viritelleet omia projektejamme. Mankelilaisista on tullut entistä tärkeämpiä ystäviä. On niin hienoa, että tämä porukka on muodostunut ja pysynyt koossa.

Yksi syy vähiin kirjoitteluihin on ollut sukututkimus. Uusia tietoja tulee jatkuvasti ja liityin pariin sukututkimusseuraankin. Aikaa vievää hommaa ja osittain sukututkimuksen vuoksi kirjoitushommat ovat olleet tauolla.

Jotain sentään sain aikaiseksi talvella. Osallistuin Kemijärvi 150 vuotta -kirjoituskilpailuun kirjoituksella Uitto. En päässyt palkinnoille, mutta kirjoitus julkaistiin Sataviisikymmentä vaunua -kirjasessa noin kymmenen kirjoituksen kanssa. Siinä tosin oli stilisoitu kirjoitusta niin paljon, että en sitä oikein omakseni tunnista. Niinpä laitan Uitto-kirjoitukseni erikseen tänne omaksi sivukseen.

Toivon meille kaikille jo helpotusta tästä maailmanmenon ahdistuksesta. Tapahtukoon jotain, mikä saa maailman valtiaat tykkäämään toisistaan eikä oman valtansa pönkittämisestä…

Olen lukenut monta kirjaa,

Aika kultaa, Tarmo Törmänen
Ei kertonut katuvansa, Tommi Kinnunen
Jäämeri kutsuu, Esko-Juhani Tennilä
Margarita, Anni Kytömäki

katso Luettua-sivu.

Jouluna tämä poro ihaili tuikun loistetta

PS. Lisään, että tänä vuonna oli 40. hääpäivämme. 20 vuotta sitten olin tullut vuoden toiseksi viimeisenä päivänä Loimaalle uuteen työhön. Lapissa vierähti 23 vuotta, joista 21 Kemijärvellä ja kaksi Posiolla.

 

Joulukuinen Pähkinänsärkijä

Joulukuisena harmaana päivänä suunnistimme Helsinkiin. Tapasimme sukulaisia ja vietimme muutaman rattoisan iltapäivän tunnin heidän kanssaan. Illalla vierailun päätapahtuma alkoi Suomen kansallisbaletissa.

Pimeässä illassa vaelsimme Kansallisbaletin Töölönlahden puoleisen sisäänkäynnin luo.

Jouluinen Pähkinänsärkijä. Alminsalissa, balettioppilaitoksen kaikkien vuosikurssien opiskelijoiden esittämänä.  Isolla näyttämöllä esitetään pidempi versio, mutta me siis menimme katsomaan lapsenlapsen tanssia tässä opiskelijoiden esityksessä.

Paikalla oli paljon kaikenikäisiä lapsia, vanhempia ja isovanhempia. Katsomo oli aivan täynnä, kuten muissakin esityksissä. Esitys oli lyhennetty alkuperäisestä, mutta juoni oli näkyvissä.

Tanssit seurasivat toisiaan.  Pienen pienet tanssijat esittivät taidolla tanssinsa, miten he muistivatkaan kaikki kuviot. Eri vuosiluokilla oli omat tanssinumeronsa: espajalainen, arabialainen, kiinalainen, venäläinen tanssi. Pääosien esittäjien lisäksi hiiriä, sotilaita, enkeleitä, makeisia, kukkia ja lumihiutaleita.

Baletin edetessä alkoi nousta ihmetys. Miten suuri produktio olikaan kyseessä. Laskin myöhemmin esitteestä 150 nimeä. Koko oppilaitoksessa on 180 opiskelijaa, ala-asteikäisistä ammatillisen koulutuksen opiskelijoihin. Osa oli ikävä kyllä sairastunut. Ihmetys vaan lisääntyi.  Miten he saavatkaan kaikki asiat sovitetuksi yhteen noin sujuvaksi esitykseksi! Miten paljon työtä ja tanssitunteja onkaan tarvittu esityksen aikaan saamiseksi! Lapsenlapsi kertoi, että he olivat kaksi kuukautta harjoitelleet,  hänellä oli kaksi tanssia, jotka vuorottelevat tilanteen mukaan eri esityksissä. Lisäksi puvusto, lavastus, tekniikka…

Mutta ihmetys hiipui jonnekin pois. Tilalle tuli tanssien kauneuden aikaansaama hyvä olo. Tanssijoiden iloiset kasvot lähettivät lämmintä hehkuaan meille katsojille. Mielestä karisi ulkopuolinen maailma kaikkine ikävine asioineen. Pois hävisi korona, ilmastonmuutos, kansanvaellukset, kireä poliittinen tilanne, ihmisten välinen vastakkainasettelu, joka kirvoittaa rumia sanoja, tekoja ja saa unohtamaan yksinkertaiset kohteliaisuustavat ja toisten ihmisten huomioon ottamisen.

Leijuin hyvässä olossa. Kohosin tanssijoiden hyppyjen mukana. Hymyilin onnellisena, keskittyneenä vain tähän hetkeen. Olin yhtä kaunis kuin tanssijat, yhtä nuori, yhtä sutjakka, yhtä täynnä tanssin euforiaa.

Taide saa unohtamaan muun maailman ja luo uusia kauneuden maailmoja. Taide pelastaa maailman, kun yhä useammat ihmiset tyynnyttävät mielensä muiden ihmisten kassa taiteen äärellä, keskellä, mukana.

Otsakekuva on Pähkinänsärkijän esitteestä, näytöksessä kun ei saanut ottaa kuvia. Tuossa lumihiutaleiden tanssissa esityksen lopussa esiintyi lapsenlapseni.

Balettitossuja. Niitä kuluu tanssijalla monet vuodessa.

 

 

Ennuste negatiivinen – Henkisen lentoyhtiön kurkimatkassa

Pimeys laskeutui. Etsimme oikeaa bussipysäkkiä Turun linja-autoasemalla. Menimme sinne, missä eniten hämmentyneen oloisia odottajia. Yksi veti röökiä kiivaasti, siirryimme kauemmas tupakanhajusta.

Bussi kurvasi  pysäkille. Ulos tulivat mies ja nainen, vihreät tunikat, muutoin valkoisissa. Maskit tietenkin. Nimenhuuto. Eikö meidän nimiämme huudeta ollenkaan, vähän aloimme jännittää. Odotus kasvatti jännitystä. Olimme menossa Grus Grus -teatterin esitykseen Ennuste negatiivinen.

Lähtö Henkisen lentoyhtiön vuorolle Ennuste negatiivinen. Turun Sanomien kuva 8.11.2021 eli aikaisemmasta esityksestä

Pääsimme bussiin, runsas 10 henkilöä. Käsidesiä, maskit. Meidät ohjattiin istumaan bussin yläosaan. Etuosa oli eristetty verholla, takapenkki nauhoilla. Lähdimme liikkeelle Satakunnantielle ja kurvasimme palokunnan eteen. Meidät viittilöitiin ulos. Seisoimme ympyrässä ja sitten alkoi tapahtua.

En kerro juonta. Tapahtumat vyöryivät ympäri luoteisturkua. Yritin olla selvillä missä milloinkin olimme, mutta menin sekaisin jo aikaisessa vaiheessa. Turku on niin kovin laajentunut sen jälkeen, kun muutin pois. Pimeys kietoi meidät, sumu peitti ohitettavien rakennusten taloilla välkkyvät kyltit. Taidettiin osin mennä samoja teitä uudelleen. Oriketoa pitkin ristiin rastiin, ainakin. Muuallakin.

Bussissa tapahtui. Huolestuneita kasvoja, kiihkeää puhetta. Hoitotoimenpiteitä, siivousta. Pysähdys, ulos, ihmetystä, odotusta. Yllätystä toisensa perään. Ei osannut aavistaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Mikä kuului esitykseen, mikä ympärillä kuhisevan yhteiskunnan sykettä.  Eikä sillä väliä. Kuten aikaisemmissakin Grus Grus -esityksissä, olimme tapahtumien keskipisteessä, tapahtumien jotka tapahtuivat meistä huolimatta. Tai meidän vuoksemme. Emme voi tietää.

Hoitajien arkipäivää. Turun Sanomien artikkeli 8.11.2021

Ympäröivä sumu tiivistyi. Pimeys pimentyi. Liikenne hiljeni. Yksinäinen bussi halkoi sumuista iltayötä, jostakin, jonnekin, onko sillä väliä. Irrallisuuden tunne kevensi mielen. Katse haravoi ohitettujen tehdasrakennusten sumussa himmeästi hohtavia kylttejä. Esitys vyöryi ympärillä. Kasvava ahdistus oli käsinkosketeltava.

Esityksen jälkeen luin Willy Kyrklundin novellin Prognos, negativ”, johon Grus Grusin esitys perustui. Olipa hyvä novelli. Ihmettelin, etten ollut aikaisemmin kuullut Willy Kyrklundista. Nyt tiedän, että hän eli 1921-2009, tunnettu suomenruotsalainen kirjailija ja ruotsinkielisen prooosan mestariksi mainittu.

Alkuperäinen novelli on rajumpi kuin esitys. Ehkä siksi, että se keskittyi yksilön kohtaloon. Hiukset nousivat pystyyn. Näinkin voi käydä ja ihmiset käyttäytyä toista ihmistä kohtaan tällä tavalla. Kannattaa todellakin lukea. Aion tutustua Kyrklundin tuotantoon tarkemmin.

Grus Grusin esitys oli tuotu nykyaikaan ja teemoina laajemmin ajankohtaiset terveydenhoitohenkilökunnan ja kulttuurialan vaikeudet, koronan ja liian vähäisen arvostuksen vuoksi. Grus Grus lennätti meidät henkisellä lentoyhtiöllään keskelle hektistä arkea koronan keskellä. Kunpa emme joutuisi keskipisteeksi tapahtumissa, jotka pakottavat terveydenhoitohenkilökunnan raastavien vaikeiden päätösten eteen.

Grus grus teki taas taattua laatua. Uudenlaista teatteria, mielikuvituksellista, osallistavaa, ajatuksia herättävää, joka saa mielen pulpahtelemaan pitkäksi aikaa. Osallistaminen ei kuitenkaan ollut rasittavaa. Ei meiltä mitään vaadittu, muuta kuin siirtymisiä henkilökunnan ohjeiden mukaan. Olimme tapahtumien keskipisteessä.

Saimme lähtiessämme käteen kirjekuorellisen tekstiä. Ohjaajien puheenvuoron, elinluovutustestamenttilomakkeet, nuotit Kun paattis pinnalla on -lauluun. Kaikki taas viimeisen päälle.

Mitähän keväällä on tulossa. Menen varmasti.

Esitystä ei saanut kuvata. Oheiset kuvat  ovat Turun Sanomien esityksestä kertovista uutisista.

Turun Sanomat 3.11.2021: Onko meillä varaa odottaa?

Turun Sanomat  8.11.2021: Poikkeustila bussin kyydissä