Kongsfjordin Veinesissä tuulessa ja sateessa

Norjan matkan neljäs päivä oli yhtä sateinen kuin edellinenkin päivä, jolloin he olivat pakkautuneet autoon ja ajaneet Varangerin ylängön kautta Båtsfjordiin. Oli satanut koko ajan ja tuullut rankasti, jolloin he olivat tyytyneet kaupunkikierrokseen ja juoneet päiväkahvit kahvilassa. Vähän ostoksia tietenkin tehtiin.

Mutta viimeinen päivä oli käytettävä hyvin. Niinpä he pukivat lämpimät vaatteet, ottivat sadevaatteet  ja evästä. Kongsfjordin pohjoinen niemimaa Veines oli kohteena. He muistelivat Ecceroyn rakasta niemimaata. Onko Veines samanlainen?

Kongsfjodin Veines. He halusivat nähdä Storvikan muinaisen saamelaisten asuinpaikan, lintujen tarkastelukopin ja tietenkin niemen kärjen.
Velkommen – tuntuipa kivalta saada tervetulotoivotukset parkkipaikalla.

Hän oli koko vierailun aikan yrittänyt tunnistaa paikkoja, joissa he olivat käyneet Kevon kesänä 1974. Vuorten silhuetit olivat kait pysyneet samanlaisina 48 vuotta, mutta tuttuja paikkoja ei vaan ollut löytynyt. Mutta nyt tapahtui jotain.

Peter ja Juho rannalla 1974. Vasemmalla niemessä oleva valkoinen talo on hyvä tuntomerkki…
…siellähän on edelleen se valkoinen talo vieressään pienempi rakennus! Tällä rannalla oli hänkin kävellyt, 48 vuotta sitten. Ympyrä sulkeutui, taas.
Lintuja matkalla ei ollut paljoa näkynyt, mutta rannalta ponkaisi lentoon haahkaparvi.

Tuuli yritti repiä heidän päältään sadeviitat mukaansa. Silmälasit peittyivät sadepisaroihin hetkessä. Kameraa piti suojata ihan tosissaan. He eivät kuitenkaan miettineet säätä tai millaista olisi ollut kauniilla säällä. Täällä oltiin nyt ja lähdettiin saamelaisten muinaista asuinkenttää kohti.

Saamelaisten muinainen asuinkenttä siellä alhaalla. He kuvittelivat kotaryhmää, kalastusvälineitä, veneitä, lapsia juoksentelemassa tasaisella kentällä, poroja. Muinaiset elämisen äänet pilkahtivat heidän kuvitelmissaan.

Polkuja ei oltu viitoitettu maastoon, jolloin he kulkeutuivat ylös eikä alas rantaan. Rantaa pitkin olisi ehkä päässyt niemen kärkeen asti. Nyt he ohittivat huomaamattaan lintujenkatselukopinkin ja etenivät polkua pitkin niemen kärkeä koti.

He etenivät aluksi selvää polkua.

Taivaalta kuului kraakuntaa. Ensin he luulivat lintua varikseksi, joita oli näkynyt hämmästyttävän paljon, mutta kuvan suurennos osoitti Veinesin tunnuslinnun tunturihaukan eli jaktfalkin lentelevän rantaviivaa myötäillen. He ilostuivat kovasti linnun ilmestymisestä kovassa tuulessa ja sateessa.

Jaktfalck eli tunturihaukka, Falco rusticous, tuli katsastamaan vierailijoita.
Toisen maailmansodan aikaisia saksalaisten joukkojen jälkiä oli Veinesin niemimaan kärjessä, kuten Ekkeroylläkin.
Kummallisia rautarakennelmia, kait saksalaisten jäljiltä. He olivat näkevinään niissä tilataidetta…
Kasvillisuutta ääriolosuhteissa. Kataja painautuu maata pitkin eikä kurkottaudu kallion reunan yläpuolelle tuulien riepoteltavaksi.

Suojaisassa notkossa kasvoi useita väinönputkia. He keräsivät niiden siemeniä. Mahtaako kasvaa etelässä?

Väinönputki, Angelica arcangelica, pohjoisen voimapakkaus
Ruohokanukan, Cornus suecica, marjat hohtivat punaisina.
Siellä jossain kaukana on Pohjoisnapa, josta kylmät tuulet toivat tuliaisensa.

He eivät edenneet aivan niemen pohjoiskärkeen asti. Tuuli tuntui voimistuvan ja vaakasuorana lentävä sade alkoi kastella sadeviittojen ulkopuolelle jäävät kädet ja polvet.  He kääntyivät ja päättivät etsiä lintujentarkkailukopin, jossa voisi syödä eväät suojassa.

Lintujentarkkailukoppi löytyi jyrkänteeltä sojottavalta kapealta niemekkeeltä. Kaipa se oli hyvin kiinnitetty…
Hieno paikka lintujen tarkkailuun – keväällä. Nyt lintuja ei näkynyt.
Veinesin ja pääkylän välisen kannaksen rannalla karimetsot, Phalacrocorax aristotelis, pitivät kokousta.

Matkan päätteeksi he lähettivät terveisiä ystävälle, joka siinä myrskytuulessa taittoi matkaa Hurtigrutenilla Kirkkoniemestä. Onneksi he olivat lujalla maaperällä!