Kaikki kirjoittajan admin artikkelit

L-kinon syyskausi 2018 alkanut – laatuelokuvia tarjolla

19.11.2018  Kosketuksissa   -elokuva nähty, viimeinen tänä syksynä, katso alhaalta.  Kevään filmi-iltoja odotellessa!

5.11.2018 Talo meren rannalla – elokuva, katso alhaalta

2.10.2018:  Maria by Callas-elokuva nähty eilen, katso alhaalta miltä se näytti

Loimaalla on toiminut toistakymmentä vuotta  elokuvakerho L-kino, jossa voi katsoa laatuelokuvia huokealla hinnalla. Elokuvat esitetään Vesikoskenkadulla Kinoset -elokuvateatterissa.

Elokuvia voi katsoa tietenkin televisiosta tai netistäkin, mutta oikean elokuvateatterin miljöö – hyvät penkit, nouseva katsomo, pimeys, suuri kuva, mahtava ääni,  popcornitkin – takaavat aivan erilaisen keskittyneen elokuvanautinnon.

Muiden vuosien varrella tutuksi tulleiden katsojien kanssa jaettu elämys väreilee ilmassa melkein käsikosketeltavana . Elokuvan loputtua vaihdamme kommentteja, joskus pitkäänkin pimeällä  ja hiljaisella kadulla.

Eikä maksa paljon. Viiden elokuvan kortti maksaa 20 e työssäkäviltä, 15 e opiskelijoilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä. Eli 4 e / 3 e elokuvaa kohti! Joskus aikataulut eivät vaan sovi, ja silloin voi ostaa yksittäislipun, 7,5 e. Eli jos katsoo vähintään kolme elokuvaa, kannattaa kortti ostaa. Ikäraja on 15 vuotta.

L-kino toteutetaan yhteistyössä Loimaan kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Osa elokuvista on saanut lisäksi Suomen elokuvasäätiön ohjelmistötukea. Nämä yhteistyökumppanit mahdollistavat edulliset hinnat elokuvien ystäville.

L-kino näytetään maanantaisin kello 19.

Syksyn elokuvat ovat:

17.9.2018 Madamoiselle Paradis
Tämä elokuva ehti jo mennä viime maanantaina.

Tarina oli mielenkiintoinen ja todellisuuspohjainen. Miljöö oli 1700-luvun lopun Wien. Sokea nuori nainen Maria Theresa von Paradis oli taitava pianisti. Vanhemmat tekivät kaikkensa palauttaakseen näkökyvyn tyttärelleen, mutta kun soittotaito häiriintyi palaavan näkökyvyn myötä, isä tiuskaisee, ettei tyttärellä ole mitään arvoa ellei hän osaa soittaa.

Elokuvan alkuperäinen nimi on Light eli  valo. En ymmärrä  miksi se on käännetty Madamoiselle Paradiseksi. Tuntemani kääntäjä kertoi, että elokuvien maahantuojat määräävät nimen ja tällöinhän on perustana taloudellisen hyödyn maksimointi. Alkuperäinen nimi on aina tarkkaan mietitty ja mielestäni se pitäisi olla ”suojeltu”. Liian usein meitä johdatellaan murhilla ja tapoilla, vaikka elokuvassa olisi syvempikin sanoma.

No, joka tapauksessa tämä elokuva johdatti miettimään monia asioita. Vammaisuutta ja erilaisuutta, ja etenkin 1700-luvun ympäristössä. Kommentit päähenkilön kauneudesta kuuluivat tietenkin asiaan. Vanhempien ”oikeudet” lastensa elämään. Naiset ovat vuosituhansia joutuneet elämään miesten tahdon mukaisesti. Onneksi nämä asenteet ovat muuttuneet ja etenkin täällä Pohjolassa me naiset saamme elää kykyjemme ja kiinnostustemme mukaan. Eron voi huomata nykyäänkin matkustamalla vaikka Etelä-Eurooppaan. Mukana oli tietenkin melkein ”pakollinen” klassinen tarina, jolloin teki mieli huutaa: Me too! Nuori palvelustyttö ajettiin  työstään vatsa pystyssä pieni omaisuutensa selässä säkeissä roikkuen.

Lopputeksteissä kerrotaan, mitä päähenkilö teki loppuelämällään. Hän sai aikaan paljon hyvää: perusti musiikkikouluja, alkoi säveltää ja jatkoi esiintymisiä. Ikävä kyllä sävellykset eivät ole säilyneet.

L-kino jatkuu seuraavilla näytöksillä:

1.10.2018
Voi ei, dokumentti, ajattelin kun teatteri pimeni ja elokuva alkoi pyöriä. Mustavaloisia filminpätkiä vyöryi valkokankaalle.

Mitä oikein muistan Maria Callaksesta? Tumma klassisen kreikkalaisen naisen näköinen. Karismaattinen oopperalaulaja. Liittyi jotenkin Aristoteles Onassikseen. Kärsi, kun Onassis meni naimisiin Jacqueline Kennedyn kanssa.

Tapahtumat seurasivat toisiaan. Runkona näytti olevan haastatteluohjelma  kuuluisan puheohjelman pitäjän kanssa. Hymyilevä Maria, konsertteja, oopperoita, kokonaisia lauluesityksiä. Valtavat määrät valokuvaajia tönimässä toisiaan ja Mariaakin, juoksemassa perässä vauhkona. Aloin ihmetellä, mikä meissä oikein saa noin kiinnostumaan jokin muun ihmisen elämästä? Miksi luemme juttuja, haluamme nähdä edes vilauksen hiustupsusta, ostamme lehtiä ja odotamme, täytyy myöntää, jotain dramaattista ja koskettavaa. Konserttiin tai oopperaan menon ymmärrän, mutta pohjaton kiinnostus taiteilijan elämästä, miksi se kutkuttaa meitä?

Ja pettymys, kun taiteilija ei pysty vastaamaan odotuksiimme. Ei anna haastattelua, ei avaudu kadulla valokuvaajien ja mikrofonimetsän keskellä intiimeistä asioistaan, ei pystykään viemään esitystään loppuun huolimatta lääkkeistä ja lääkäreistä. Kun laulaminen ei enää sujukaan.

Alkoi itää myötätunto Mariaa kohtaan. Hän todella jaksoi hymyillä, pysähtyä poseeraamaan, vilkutella. Dokumentissa hän kertoi työstään, harjoituksista, kiertämisestä ympäri maailman ooopperataloja. Sitten myös avioerostaan ja tutustumisestaan Onassikseen. Ja  yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen suunnattomasta pettymyksestään ja loukatuksi tulemisestaan, kun Onassis avioitui Jackien kanssa kertomatta mitään.

Maria vetäytyi oopperalavoilta. Tunnusti levon ja rauhan tarpeensa, halun elää tavallista elämää. Monissa dokumenttipätkissä juoksenteli Marian koiria. Toy oli ensimmäisen pienen valkoisen villakoiran nimi. Se oli lentokoneessakin mukana. Sitten vuosien varrella tuli tummia ja isompiakin. Lapsiahan Marialla ei ollut. (Wikipedia kertoi, että Marian ja Onassiksen lapsi kuoli muutama tunti syntymän jälkeen vuonna 1960. Sitä dokumentissa ei käsitelty. Jotkut asiat ovat niin kipeitä, ettei niitä jaeta yleisön kanssa.)

Maria palasi esiintymislavoille. Erityisen koskettava oli Bellinin laulu, jonka löysin Youtubesta:  Ah non credea mirarti
Laulu on Aminan aaria Sonnambulasta vuodelta 1965.  Käännös:
Ah,non credea mirarti                        Oh, I didn’t believe to see you
si presto estinto, o fiore;                   so quickly extinct, o flowers;
passasti al par d’amore,                     you have passed away like love
che un giorno sol(o) duro.                 that one day only lasted.
Voin kuvitella mistä Maria Callas sai lauluunsa näin syvän tulkinnan.

Muutaman vuoden jälkeen Onassis palasi Marian luo. Avioliitto Jackien kanssa oli ollut ”erehdys”.

Loppu lähestyi. Onassis kuoli 1975. Kaksi vuotta myöhemmin Maria kuoli Pariisin asunnossaan sydänkohtaukseen vain 53-vuotiaana.

Dokumentti oli hyvin tehty. Siinä ei käytetty näyttelijöitä, mikä on usein hyvin teennäistä. Kaikki materiaali oli aitoa. Loppua kohti kasvoi myötätunto Maria Callasta kohtaan. Ymmärsin, miksi me olemme niin kiinnostuneita muiden ihmisten tekemisistä. Jotkut ihmiset vaan elävät niin mielenkiintoisen elämän ja kun he itse avautuvat vaiheistaan, etenkin niistä kipupisteistä, se kummalla tavalla myös rikastuttaa meidän elämäämme.

22.10.2018 Tottelemattomuus
Tämä elokuva jäi näkemättä, kun minulla oli pikkuväkeä yökylässä.

5.11.2018
Jälleen kerran ihmettelin suomentajien tai oikeammin elokuvan levittäjien – he määräävät elokuvan nimen, kertoi tuntemani suomentaja – aivoituksia, koska elokuvan alkuperäinen nimi on La Villa eli

Paljastamatta juonta sen tarkemmin elokuvassa sisarukset kokoontuivat lapsuudenkotiinsa isän sairastuttua. Ja silloin alkoivat purkautua nuoruuden patoutumat. Tasapainoisimmalta vaikutti veli, joka ei ollut lähtenyt minnekään vaan oli löytänyt kotikylästä elämäntehtävänsä. Muualle paenneet sisarukset pyörivät ahdistuksensa  kehässä onnettomina.

Eikä ihminen voi elää onnellista elämää, ellei ole kohdannut menneisyyden haamuja ja käsitellyt tapahtumat niissä mukana olleiden ihmisten kanssa. Monesti oma käsitys menneisyydestä on vääristynyt eikä sitä halua nähdä kaikkia tapahtuneeseen vaikuttaneita asioita, etenkään niitä omia tekemisiä.

Näyttelijät olin nähnyt muissakin rooleissa. Huvittavaa oli, että näyttelijöille näytti osuneen taas samantyyppisten ihmisten rooleja kuin aikaisemminkin nähdyissä elokuvissa. Åke Lindmanhan on ihmetellyt, miksi hänelle aina osui roiston rooli, vaikka hän on niin mukava ihminen.

Olipa erikoinen aihe ja taitava toteutus. Unkarilaista elokuvaa ei kovin usein ole nähtävillä. Elokuvassa oli groteskeja kuvauksia, joita ei  kuitenkaan alleviivattu tai selitelty mitenkään. Jokainen katsoja sai tehdä omat johtopäätöksensä. Miten ihminen tottuukaan kaikkeen –  ja suhtautuu niin eri tavalla.

Tarina oli mielenkiintoinen, yllättävä, purkautui vähitellen ja eleettömästi.  Loppuratkaisu ei ollut mitenkään itsestään selvä.

Luin vasta nyt Kosketuksissa -elokuvan esitetekstit. Onneksi en lukenut aikaisemmin, koska juoni kerrotaan esittelyteksteissä liian tarkkaan. Mutta en ihmettele yhtään, että elokuva on ollut Unkarin Oscar-ehdokas ja on voittanut Berliinin filmifestivaalin Kultainen karhu -pääpalkinnon. Käy katsomassa, jos tulee eteesi!

Kineman sivuilla on esitettävistä elokuvista kuvaukset. Minä en niitä etukäteen katso, koska en halua tietää mitään. Muutoin syntyneet mielikuvat ohjaavat niin paljon, että aina petyn, kun elokuva onkin erilainen.

Kirjoitan aina elokuvan jälkeen tänne kommenttejani, käy katsomassa.

Tulkaa ihmeessä katsomaan hyviä elokuvia hyvässä seurassa hyvässä ympäristössä! Elokuvakerhoja on myös muilla paikkakunnilla ja myös normaalissa tarjonnassa hyviä elokuvia. Kerro kommenteissa suosituksiasi!

L-kinon syksyn 2018 ohjelmisto

Loimaan kinema

Eduskuntatalo ja Pokrovan luostari – kaksi erilaista miljöötä

Syksyisenä keskiviikkona vierailin kolmatta kertaa Eduskuntatalossa. Aikaisemmat vierailut tapahtuivat kauan kauan sitten (25 ja 19 vuotta). Koko rakennuskompleksi on sen jälkeen laajentunut ja remontoitu.
Ensimmäisen kerran ällistystä ei enää kokenut – miten näin komea kokonaisuus on saatu aikaan vasta muutaman vuoden ikäisessä Suomessa (valmistui 1931) – mutta vaikutuksen tekivät edelleen komeus, kestävät materiaalit ja hienot taiteelliset yksityiskohdat, joita näkyi mihin tahansa katsoi.

Eduskuntatalon portaat ja pylväät
Supisuomalaista 1920-luvun klassismia, Kalvolan graniittia., suunnittelijana arkkitehti J.S. Siren. Nykyään vain kansanedustajat saavat nousta nämä 46 porrasta pääoville, rahvas kulkee sivuovista. Korinttilaistyyliset 14 pylvästä luovat katseensa mäeltä Kiasmaan, Sanomataloon, Musiikkitaloon, sivummalla olevaan Finlandiataloon ja keskelle näkymää nousevaan hulppeaan pääkirjastoon.
Eduskuntatalolta aukeava näkymä uusi näkymä
Lehmuksen siemeniä lajiteltuna kivetyksen koloihin
Lehmuksen siemenien lajittelua, taidetta ulkopuolellakin
Valtiosali eduskuntatalossa
Ei nyt nähty tällä kertaa Valtiosalissa tärkeitä haastatteluja päivän polttavista asioista.
Eduskuntatalon hallituksen käytävä
Talossa on päivittäin töissä 1000 ihmistä. Heitä ohjaavat tarkat säädökset mm. käyttäytymisestä ja liikkumisesta. Esimerkkinä kuvassa on Hallituksen käytävä, jolle ei ole muilla asiaa. Poikkeuksena naiset, sillä ensimmäisen oven takana on naisten huone, jossa jo 90 vuotta sitten naiset saattoivat levätä ja tavata toisiaan.
Täysistuntosalissa on kupolikatto ja sen huipulla lanterniini
Täysistuntosalissa on kupolikatto ja sen huipulla lanterniini, jonka ikkunoista päivänvalo lankeaa muuten ikkunattomaan tilaan. Kupolin laatat on tehty sokeriruokomassasta.
Eduskuntatalon viiden kerroksen portaikko
Koko eduskuntatalo on täynnä kauniita yksityiskohtia, jotka ovat remontin jälkeen hienossa kunnossa. Jopa viisikerroksisen rakennuksen portaikko on taideteos.
Seurueemme emäntänä toimi kansanedustaja Katja Taimela, kotoisin Salosta. Meitä kävi tapaamassa toinenkin maakuntamme edustaja, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolalinen, kotoisin Liedosta.
Kansanedustajat Katja Taimela, Kike Elomaa
Myös kansanedustaja Kike Elomaa kävi meitä tapaamassa, syntyisin Lokalahdelta.
Senioriopettajat eduskunnassa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen ja kansanedustaja Katja Taimelan kanssa.

Eduskuntatalo

Antoisan eduskuntatalovierailun jälkeen tutustuimme täysin erilaiseen miljööseen, nimittäin Pokrovan ortodoksiseen kirkkoon ja veljestöön Kirkkonummella.

Pokrovan ortodoksinen kirkko

Isä Hariton kertoi meille todella persoonalliseen tapaansa yhteisön perustamisesta, rakennusprojektista sekä tapahtumista.

Isä Hariton esitteli pihaa ja viljelyksiä
Söimme maukasta borsh-keittoa, kaalipiirakkaa ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa, talon omista tuotteista valmistettuja
Koko talo oli täynnä kauniita yksityiskohtia – tämäkin vierailukohde tarjosi monimuotoista nähtävää

Matkan järjesti Turun seudun senioriopettajat ry, jolla on paljon toimintaa ja aktiviteetteja entisille kansankynttilöille. Kiitokset järjestäjille!

Sadonkorjuuta

Näin syyskuun alussa kasvihuoneessa on aikamoista viidakkoa. Vihreää kasvustoa on niin paljon, ettei meinaa tomaatteja löytyä.

Tomaattiviidakkoa

Niinpä poistin edelleen ”varkaita”, lehtihankaan ilmestyneitä uusia kasvuversoja, joita oli tullut myös lehtien ruoteihin nippuina. Tuntuu, että varkaat kasvavat aivan silmissä ja minne tahansa katsoo, niitä löytyy. Ne vievät turhaan kasvuvoimaa hedelmiltä, joilla alkaa olla kiire saada väriä ja kypsyä.

Kasvihuoneen ovea voi pitää auki koko ajan siihen asti, kun kylmät yöt tulevat.  Kosteus haihtuu eikä tule hometta. Kastellakin täytyy edelleen.

Kerran viikossa olen poistanut elokuun alusta lähtien lehtiä alhaalta. Lopuksi onkin jäljellä melkein pelkkää rankaa ja kypsyviä hedelmiä. Myös vioittuneet lehdet olen poistanut.

Keltaiset tomaatit ovat makeita kuin karkit. Keltaiset itivät parhaiten, alle viikossa ja olivat koko ajan edellä muita muotoja. Ensimmäiset keltaiset kypsyivät jo kesäkuun 30 pv, mikä on ennätys (16 vkoa kylvöstä). Raakileista kypsiin meni neljä viikkoa (12 vkoa kylvöstä), kukista raakileisiin kaksi viikkoa (10 vkoa kylvöstä). Kasvulehdet tulivat viisi viikkoa kylvöstä, joka oli maaliskuun kuudentena.
Pitkulainen tomaatti on kasvanut vuosi vuodelta pituutta. Olen ottanut siemenet muutama vuosi sitten kaupan tomaateista, jotka olivat erikoisen hyviä, mutta pieniä, 3-4 cm.  Nyt koko on kaksinkertainen, mutta maku ei ole kovin mehevä.
Musta tomaatti oli viime vuonna parhaan makuinen, mutta nyt ei pärjää keltaiselle maussa,  on kuitenkin maukkaampi kuin punaiset.

Pyöreät tomaatintaimet ostin viime vuonna torilta nuorelta naismyyjältä.  Otin niiden parhaista yksilöistä siemeniä talteen (levittelin keittiöpaperille, kuivatin ja säilytin sisällä). Ensimmäisenä vuonna olivat tosiaan mustat parhaan makuisia ja nyt keltaiset. Jos ensi vuonna punaisten maku edelleen hiipuu, kannattanee hankkia uudet siemenet.

Katsoin muistiinpanoistani miten tämä kuuma kesä 2018 kasvuun on vaikuttanut: Tomaatit kypsyivät noin neljä viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Kuitenkin  kylvöajankohta vaikuttaa. Viime vuonna kylvin 19.3.2017, nyt 6.3.2018 ja hedelmiä tuli 9.8. 2017 (20 vkoa kylvöstä) ja 30.6. 2018 (16 vkoa kylvöstä).
Kun katsoo noita viikkomääriä – 5 kk ja 4 kk, tuntuu että ”mitä se kannattee…”   Täytyy sanoa, että mitä nyt yleesä mitään kannattaa – maun vuoksi ja kivan puuhastelun vuoksi! 😉

Olen käyttänyt pikkutomaatteja, koska monien isojen tomaattien kasvukokeilujen jälkeen täytyy todeta, etteivät ne ehdi kypsyä. Paprikaa olen myös kokeillut ja tuloksena  on ollut pari kolme hedelmää, jotka ovat jääneet osin vihreiksi.

Kasvihuonekurkku kasvoi tänä vuonna hyvin. Ostin taimen torilta metsämaalaiselta nuorelta naiselta ja täytyy sanoa, että olipa erinomainen taimi verrattuna aikaisempien vuosien kauppaketjujen ostoksiin. Mahdottoman makoisia kurkkuja on kypsynyt pitkään.

Kasvimaaltakin on satoa saanut jo monta viikkoa.

Kesäkurpitsan taimi on samalta metsämaalaiselta kasvattajalta kuin kasvihuonekurkku. Kurpitsoja ei kylläkään ole kovin paljoa tullut, mutta ehkä syynä on ollut kuivuus. Kastella olisi varmaan pitänyt enemmän. Kesäkurpitsan vieressä on kasvanut avomaan kurkkuja, itse siemenestä kasvatettuja ja muutama ostettu. Kurkkuja on tullut kilokaupalla tuoreena tai pikasäilykkeenä syötäväksi ja kellarissa tekeytyy viipaleita ja kurkku-sipulisalaattia. Keltainen kurpitsa on myös  tuottanut vähän hedelmiä, vain kaksi, joista toinen kuihtui pois. Ehkä saan yhden keiton.

Puikulapottuja kylvin kolmesta kaupasta ostetusta pussista, joista oli syöty osa (irtomyynnistä ostettuja, valmiiksi pakattuja). En tiedä mihin perustuu käsitys, ettei puikula täällä etelässä kasva, koska maasta on paljastunut aivan syötäviä perunoita. Viime vuonna tosin ne kellarissa pilaantuivat nopeasti, eli kannattanee syödä heti.

Sunnuntairuokailun aineksia. Saan suurta nautintoa, kun voin valmistaa ruuan itse kasvatetuista kasviksista!

Porkkanat onnistuivat viimein monen vuoden tauon jälkeen. Olen tiennyt, että ne pitäisi olla peitettyinä  harson alla heinäkuun alkuun asti, jottei tule tuholaisia, mutta en ole viitsinyt peittää vaan olen toivonut vieressä kasvavien sipuleiden estävän tuholaiset. Niinpä porkkanat ovat olleet täynnä porkkanakärpäsen toukkien tekemiä käytäviä ja porkkanakempit sykkeröittivät lehdet, jolloin yhteyttäminen hidastui ja tuli  pieniä porkkanoita . Nyt laitoin harson kaaritukien päälle ja pidin heinäkuun alkupuolelle asti. Ja harso esti tuholaiset, nyt on ensiluokkaisia porkkanoita! Yhdessä porkkanassa oli käytävää jyrsitty. Vaihdan kasvupaikkaa joka vuosi, on nelikierto.

Tänä kesänä on puutarhassa tapahtunut kummallisia asioita. Juurespenkissä punajuuret itivät, tosin hyvin hitaasti alkukesän kuivuuden vuoksi. Palsternakka ja nauris eivät itäneet ollenkaan, ei yhtä ainutta tainta. Heinäkuun alussa kylvin uudelleen naurista ja ne ovat nyt kasvaneet niin, että sieltä varmaan jotain saan. Yritin muuten kylvää nauriita kuten Liisa K. runossaan esitti, mutta pienen pienet siemet tarttuivat poskiiini enkä saanut nitä maahan kuin klimppeinä…

Sipuleita tuli vähän ja pieniä. Härkäpapua ja hernettä jonkin verran. Salaattia haen joka aamu lehdenhakukierroksella aamiaisleivän päälle, ruohosipuliakin muistaessani. Kierros puutarhassa isoiksi kasvaneiden puiden välistä, kasvihuoneen kasvien aamumoikkaus, sademittarin lukeman tarkastus – kyllä kesä on ihana vuodenaika!

Kerropa omista viljelyksistäsi. Jaoin tomaatintaimia moniin koteihin, miten siellä on kasvettu? Entä muu kasvu?

Eksyssuon lapset -kuunnelma

Hiljentyvässä kulkueessa lähestyttiin suota. Yli sata vuotta sitten lapset saattoivat kulkea juuri tästä…
Satakolme kuuntelijaa asettui Alpon mökin rinteeseen loppukesän hellelukemia kutitelleessa lämmössä ja auringonpaisteessa.

Kummun kuusetkin kuuntelivat henkeään pidättäen. Tarinan loputtua hiljaisuus jatkui herkistyneissä mielissä.

Kuivan kesän jälkeen päästiin hyvin käymään ristillä.

Tästä lapset löytyivät vuonna 1897.

Suomen kuunnelmayhdistys ry, Jaakolan taide -seura ja Loimaan kaupungin kulttuuritoimi järjestivät 13. kerran Pirkko Jaakolan kirjoittaman kuunnelman Eksyssuon lapset kuuntelun luonnon keskellä. Eksyssuolla on oltu 13 kertaa ja Patsaspuistossa kaksi kertaa.

Tuhannet ihmiset ovat käyneet hiljentymässä tosipohjaisen traagisen kertomuksen äärellä.

Eksyssuo sijaitsee Loimaan ja Someron kaupungeissa sekä Ypäjän ja Kosken TL kunnissa. Suo kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan luontodirektiivin mukaisena kohteena FO0200016 Eksyssuo. Suurin osa alueesta kuuluu myös valtakunnalliseen soidensuojeluohjelma-alueeseen SSO020059 Eksyssuo.

Hollonmäki Loimaalla

En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Seinällä punamullalla väritettyjä päreitä rivissä, kattoon asti.

Hollonmäen vanhan puolen päreseinä

Hollonmäen kantatalo, rustholli. Vanha, 1860-luvulla  joen rannasta nykyiselle paikalleen siirretty  päärakennus on pitkärunkoinen, satulakattoinen, ulkoseinät vuorattu pärein. Päreiden alla on  hirsirakennus.

Näinä konmarituksen kulta-aikoina tekee sielulle oudosti hyvää  nähdä ympäristö, jossa on kunnioitettu entisten sukupolvien työn tuloksia rakennuksista pieniin puhdetöihin. Kaapin kätköistä löytyneet isoäidin vanhat suklaarasiat saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Miltä konfektit maistuivat melkein sata vuotta sitten?

 

Hollonmäen kammio (1912) vanhan puolen verannalta

Rakennuksista on pidetty hyvää huolta ja ne on päivitetty nyky-aikaan kunnioittaen vanhaa. Pia Hollo onkin saanut Miljööpalkinnon tekemästään työstä.

Hollonmäen uusi puoli, rakennettu 1877-1910 perinteiseen talonpoikaistyyliin

Pihapiirissä ovat lisäksi aitta vuodelta 1840,  karjakeittiö ja talli rakennettu 1910 sekä Leikkilä, leikkimökki 1930-luvulta. Kartanolla on näkyvä sijainti Hulmin peltoalueen laidassa.

Hollonmäki kuuluu seudullisesti merkittäviin rakennussuojelu- kohteisiin ja on Maakuntamuseon inventoinnin (2013) mukaan seudullisesti merkittävä rakennetun ympäristön suojelukohde.

Loimaan kaupungin osayleiskaava 2013 , Kulttuuriympäristö, yhteenveto ja luettelo, Hollonmäki s. 20

Syksyn kaunista satoa
Hollonmäen metsää

Muuttuva Sompio ja vanhaa maastonimistöä

Löysin Okra-maatalousmessuilla kirjamyyntitiskiltä kirjan Muuttuva Sompio. Kirjan on kirjoittanut Yrjö Teeriaho ja se ilmestyi vuonna 2011.
Kirja on ”totuudenmukainen” kuvaus Sompiosta. Samuli Paulaharjun kirjoittama Sompio kun on kullannut Sompion ja sompiolaisten muistot.

Sompion kylä on ollut keskiajan lopulta varsin laaja rajoittuen pohjoisessa Inariin, lännessä Sodankylään, idässä Savukosken Keminkylään (alkuaan Kuolajärveen) ja etelässä Kemijärveen. Kylä piti sisällään lähes koko Pelkosenniemen. Rajat noudattivat vedenjakajaseutuja – valuma-alueita.
1700-luvun lopulla Lapinkylä-järjestelmä päättyi ja Sompio supistui käsittäen kylät Mutenia, Korvanen, Riesto, Kurujärvi (Pilliranta) ja Lokka. Vuotso ei varsinaisesti kuulunut Sompioon – Vuotso on Sompion portti, sanoi Alariesto. Pohjoisessa rajoina olivat Nattastunturit ja Saariselän etelärinteet. Luiron valuma-alue oli Sompiota. Etelässä alue ulottui Tanhuaan. S. 36

Sompio ympäristöineen Samuli Paulaharjun mukaan

Nyt Sompio on veden alla. Vesiä kutsutaan tekojärviksi, Lokka (1967) ja Porttipahta (1970). Ne hukuttivat suota ja metsää ja kyliä: Korvanen, Kuukkelinmaa, Riesto ja Kurujärvi kokonaan Lokan alle ja Porttipahdan alle Laiti, Madetkoski ja Rovanen. Mutenia jäi osittain pinnalle, mutta asuinkelvottomaksi. Hyvin vähäisillä muutoksilla Muteniaan olisi saatu tie, jolloin kylään olisi voitu jäädä asumaan. Kaikkiaan allasevakkoja oli 600 ihmistä. S. 10

Lokan kylä edustaa nyt Sompiota. Surua kylällä on ollut riittämiin. Kylä on poltettu sekä venäläisten että saksalaisten toimesta. Lisäksi Neuvostoliiton lähettämät partisaanit tappoivat jatkosodan loppupuolella 21 siviiliä – lapsia sylivauvoista alkaen, naisia ja ikämiehiä, muttei yhtään sotilasta. S. 10

Lokan kylä on nyt ison padon varjossa. Luirojoki jatkaa matkaansa padon alta vaatimattomana entisaikoihin verrattuna, kohti Tanhuaa ja yhtyen Kitiseen ja siitä Kemijokeen Pelkosenniemellä. Heikosta virtaamasta johtuen Luiro on liettynyt ja uimakelvoton. S. 224

Tämä Koillis-Lapin kolkka on kokenut suuret myllerrykset luonnontilassaan. Alueelle yritetään saada edelleen uusia tekoaltaita Kemijoen latvavesille tai Vuotoksen alueelle ja Soklin malmialue on suunnitelmissa edelleen. Vastakkain ovat ympäristölle ja luontaiselinkeinoille aiheutuvat haitat ja työllisyys sekä fosforilannoitteiden tarve ja raha. Kuinkahan moni etelän ihminen haluaisi vastaavaa omalle kotiseudulleen. S. 270

Kirjassa on lisäksi erinomaisia ja mielenkiintoisia listauksia vanhoista nimityksistä, nähtävyyksistä, savottaelämästä ja maastonimistä. Moni nimitys yllätti, en ole tiennyt että niillä on syvempi merkitys. Tiesitkö, että raisio tarkoittaa suoniittyä, luusua järven lasku-uoman niskaa, vento vaikeakulkuista paikkaa, sokli sulavesilammikkoa jne…

Pyöräilemässä Alkinkulmalla

Horisontti vinossa tossa kuvassa. Heiluuhan se silmissä, polkemisen tahdissa, läähätyksen läikkeessä, kameran keikahduksessa.


Auringonkukkaniitty kääntynyt poispäin auringosta. Luulin auringonkukkaa heliotrooppiseksi. Onko menossa mielenosoitus….

 

”Iltapäivän aurinko tuli vieraisille metsäisen kukkulan rinteelle” – muistaako kukaan….

 

 

Tienreunan elokuista kauneutta. Ruotsin värit yliedustettuina.

 

 

Järviruokokasvusto

 

 

Voi järviruokokin olla kaunis.

 

Käynti pronssikautisella hautaröykkiöllä Alastarolla

Siellä he ovat levänneet, nainen ja lapsi. Haudattu 2835 vuotta sitten. Kauniille näköalapaikalle, Hanhijokilaakson silloiseen järvimaisemaan. Muualta näin sisämaasta ei ole löytynyt pronssikautisia muinaisjäännöksiä, joten he kuuluivat etujoukkoihin, jotka olivat löytäneet asuinpaikan näiltä kauniilta seuduilta.

Hautaröykkiön keskellä hohtaa kanervamätäs, luonnon oma hautakukka.

Haudoista on löytynyt kaksi pientä pronssiesineen katkelmaa, tasapaksun pronssipelin kappale sekä pala kaarevateräistä skandinaavistyyppistä veistä.  Suomen alueella ei vielä noihin aikoihin tehty pronssiesineitä, vaan ne on tuotu kauempaa, luultavasti Tanskasta. Pronssikaudella käytettiin polttohautausta ja mukaan hautaan laitettiin jokin vainajalle kuulunut esine. Pieni veitsi on ollut naisen veitsi.

Samoihin aikoihin Rooman valtakunta syntyi.

Museoviraston tiedot Vaaramäen kiinteästä muinaisjäännöksestä

Pronssiveitsi laajensi historiaa Alastarolla, Turun Sanomat 15.1.2004

 

Koko kylä tanssii

Kolmannen romaanini nimi. Tanssi, esihistorialliset kuvat, kulta, ihmisen vaivalloinen taivallus vuosituhansien läpi, tähtitaivas, maailmankaikkeus, miten meille käy?
Hehheh. Onpas maailmoja syleilevää. 😉

Tällä hetkellä tutustun kirjallisuuteen. Luettavana nyt Jukka Pennasen Jos ei ole poropaimenia, kansa häviää.
Sitä ennen luin Juha Pentikäisen Samaanit – Pohjoisten kansojen elämäntaistelu ja osia Matti Enbusken Vanhan Lapin valtamailla-tiiliskivestä. Vuosien varrella on Lappi-aiheisia kirjoja tullut luetuksi useita.

Kolttain mailta, Samuli Paulaharjun ensimmäisen teoksen luin vasta tänä kesänä. Muita Paulaharjun kirjoja on tullut luettua jo aikaisemminkin. On hän ollut ihme mies. Kirjat pursuavat tietoa, hyvin työstettyä myötätuntoista tekstiä, kauniita piirroksia. Melkein sata vuotta sitten kirjoitettua.

Kesäkuussa Norjan matkaan yhteydessä tutustuin kolttasaamelaisuuteen Neidenin kolttamuseossa ja Sevettijärvellä kylätalolla asiantuntevien naisten avustuksella. Kiitokset heille jo nyt.

Nasti Sverlov, 83 v,

Siellä ne mielessä muhivat, taustat. Kun laskeutuvat syksyn pimenevät sateiset päivät, kun puutarha on saatettu talvilevolle, metsän sienet poimittu, marjat purkitettu, alkavat sanat purkautua, järjestyä jonoiksi, riveiksi, sivuiksi. Odotan sitä, alkuvaiheen pursuavaa sanatulvaa. Myöhäisempi stilisointi ja muokkaaminen käykin jo melkein työstä.

No nyt tämä alkaa

Nyt alkaa viimein näiden kotisivujen käyttö. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä ja hankalakin, mutta olen oppinut paljon. Ja paljon apuja on tarvittu. Kiitokset kaikilla apua antaneille. Saapi nähdä mitä tästä seuraa. Seuraako kukaan ja miksi. Olen kuitenkin uudella tiellä ja se tie on jännittävä ja lavea. Tervetuloa!

PS Senkin opin, että selaimesta riippuu paljon, mitä sivuja löytää. Uskallan tässä mainostaa, että Grome on paras selain…