Viikko on ollut kiireinen. Itsenäisyyspäivän osuminen torstaille toi pitkän viikonlopun ja pitkähkön loman työssäkäyville ja useimmille koululaisillekin. Joulun läheisyys näkyy lisääntyneissä jouluvaloissa ulkona ja talojen ikkunoilla. Glögit kuumenevat, piparkakut tuoksuvat, tortut rapisevat ja kuorruttavat rinnukset ja luumuhillolla huulipielet.
Niinpä kävin maanantaina Loimaa-Seuran joulutilaisuudessa, jossa juhlistettiin vuosittain ilmestyvän Saviseudun joulu 2018 -lehden pyöreitä vuosikymmeniä. Lehti on käsittämättömän hieno kattaus Loimaan historiasta. Vuosittain ilmestyy kymmeniä kirjoituksia mitä mielenkiintoisimmista aiheista. Suurkiitos kuuluu koko työryhmälle ja etenkin Raija Kourille, joka on toimittanut lehteä vuosikymmenet.
Tiistaina oli vuorossa Loimaan Teatterin Kylmä murha -näytelmän esitys, jonka kahvitarjoiluun osallistuin. Iso joukko uskollisia teatterin ystäviä kävi kauhistumassa jännitysnäytelmää. Itse olin nähnyt näytelmä jo aikaisemmin. Edelleen ihmettelen harrastajanäyttelijöiden sujuvaa ja kuuluvaa äänenkäyttöä. Ja miten he muistavat pitkät vuorosanansa… Lavasteet olivat hienot. Kaiken kaikkiaan erinomaista työtä taas kerran.
Kannaltani mielenkiintoista oli tavata oppilaani 11 vuoden takaa ja vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia maailman menosta. Itsellä ei 11 vuodessa ole niin kovin kummallisia muutoksia tapahtunut (mitä nyt vanhenemisprosessi etenee), mutta kun nuori ihminen kasvaa murrosikäisestä nuoreksi aikuiseksi, muutos on paljon suurempi.
Keskiviikkona oli merkityksellinen päivä, kun kuopukseni syntyi 32 vuotta sitten. Pitkin päivää mieli palasi siihen päivään, miten se sujui ja huipentui. Yksi elämän tärkeimpiä päiviä.
Loimaan Teatterin pukuvuokraajien glögit jäivät väliin, kun kotitalon siivoamiseen meni pidempään kuin olin olettanut – viittaus siihen vanhenemisprosessiin. Joogaan ehdin kuitenkin ja siellä venyteltiin illalla kaikki nivelet jouluvalojen loisteessa joululomakuntoon. Kiitokset joogaohjaajalle, kun valitsee meille hyvät liikkeet!
Sitten tuli vieraita. Ei olla nähty puoleen vuoteen ja olipa kivat päivät heidän kanssaan! Mieleen palautuivat aikaisemmat tapaamisemme, yhteiset juhlapyhät, lapsien syntymät ja kasvamiset nuoriksi aikuisiksi. Ne iloiset asiat ja niin surulliset mutta vääjäämättömät elämän käänteet. Mutta sitä elämä on. Välimatkat, kasvaminen, elämän kaikki mahdollisuudet ja tapahtumat. Korttia pelattiin, ja olipa muna viisaampi kanaa, nuorin paras ja ikäjärjestyksessä muut sijat. Sain kiusassa (seiskassa, kahdeksikossa, nimiä monta) yhdellä kierroksella 100 pistettä, taitaa olla ennätys… 😉
Linnan juhlia seurattiin myös, se on must. Kättelyurakka tuntuu aina niin rasittavalta presidenttiparin kannalta. Viime vuonna Jenny oli viimeisillään, joten nyt oli varmaan helpompaa. Jenny oli muuten niin kaunis, äityskö hänet sai niin hehkuvan näköiseksi.
Tuntematonta ei katsottu päivällä.
Kyselin vävyltä vinkkejä tämän blogin suhteen. Horjun koko ajan laidasta toiseen. Kannattaako näitä kirjoitella, mitä hyötyä, lukeeko kukaan, mitä järkeä… Hän sanoi, että onhan tämä sisältö merkityksellisempää kuin tavanomaiset höpötykset mitä sosiaalisessa mediassa julkaistaan. Henkilökohtaisempaa. – No ehkä jatkan sitten.
Tänään olin Jaakola Seuran hallituksen kanssa kokoustamassa. Suunnittelimme Loppiaskonsertin ohjelman. Tervetuloa 6.1.2019 klo 15 Taidetalolle. Ensi vuosi on muuten juhlavuosi, Alpo Jaakolan syntymästä tulee 100 vuotta. Maalis-huhtikuussa tapahtuvan syntymäpäivän kieppeillä tapahtuu monta tilaisuutta Alposta.
Sitten aloin tehdä tätä päivitystä. Ensin ihmettelyä, kun WordPressiin on tullut uusia päivityksiä. Ei ne taitaneet onnistua, kun tämä päivittäminen tapahtuu vanhalla metodilla. Jaa, tuossahan on linkki Switch to Block Editor. En taida vaihtaa vielä, jotta saan tämän maailmalle.
Luin muuten loppuun Päivi Alasalmen Joenjoen laulun. Katso Luettua -sivulta mitä mieltä olin.
Huomenna menemme teatterin porukan kanssa Kaarinan teatteriin katsomaan näytelmää Ylpeys ja ennakkoluulo. Palannen siihen myöhemmin. Mielenkiintoista nähdä toisen harrastajateatterin esitys.
Ulkona taivas pilvessä koko ajan. Lunta alkoi viskoa ensin pakkasen kiteyttämänä ja tänään nollan kieppeillä räntää. Taas kerran olen mielissäni vuodenaikojen vaihtelusta. On niin mukavaa käpertyä sisälle villasukkiin ja -viittaan kun nurkissa ja hormissa tuuli vonkuu ja ikkuna kuorruttuu rännällä. Saa olla vaan täällä pesässä. Ja tehdä näitä kirjallisia juttuja. Kesällä pitää kohkata ulkona puutarhassa ja pihalla. No, on sekin sitten taas kivaa kun aurinko alkaa lähetellä kirkkauttaan ja multasormia alkaa kutittaa. Ei siihen ole kovin montaa viikkoa.
