Aihearkisto: Kulttuuri

Kotipuutarhurin kylvöajatuksia

Sadetutka ennusti sadetta iltapäivän lopuksi ja illaksi. Oli kiire saada kasvimaan penkki käännetyksi, puhtaaksi rikkaruohoista ja siemenet kylvetyksi.

Pienellä kasvimaallani on viisi penkkiä, kaksi isoa, yksi pienempi ja kaksi aivan kapeaa. Kohopenkkien väliin olin laittanut vuosia sitten mansikkakangasta, joka muka pitäisi rikkaruohot kurissa ja estäisi saven tarttumista saappaisiin.

Olin jo monena päivänä ollut penkin kimpussa, sen yhden ja saman. Olin ollut parina viime vuonna laiska. En ollut poistanut rikkaruohoja kovinkaan ahkeraan. Niinpä rikkaruohot ja nurmikko näyttivät, miten nopeasti luonto valtaa uudet alueet.  Olen noudattanut vuoroviljelyä ja se penkki, johon juurekset tulevat tänä vuonna, kasvoi selvää nurmikkoa ja täytyy sanoa että paremmin kuin varsinaisella nurmikolla, joka on taas sammaleen valloittamaa. Penkkien välinen kävelykaista oli myös aivan nurmea, ajoinkin sen viime vuonna ruohonleikkurilla aina matalaksi. Olishan se kiva nurmikaista, mutta kun ruohikko siis  levisi siitä kasvimaahan. Jos tunneissa laskee, meni yhden käytävän ja penkin puhdistamiseen ja kääntämiseen varmaan 10 tuntia, viitenä päivänä.

Siinä ehti miettiä monenlaista. Ensinnäkin tietenkin koko kotipuutarhan mielekkyyttä. Kaupasta saa kaikkea, tuoreena ja suht koht edullisestikin. Miksi sitten vaivaan itseäni, kun on niin hankalaa. Selkää piti oikoa aika usein, sormia tykyttää nytkin ja väsyttää. Lannoitteet, siemenet, mullat ja taimet aiheuttavat joka vuosi kuluja.  Pitää kastella, pumppu tuo onneksi vettä joesta, mutta oli monen sadan sijoitus sekin. Taitaa olla vielä toinen tai kolmas pumppu menossa. Iltaisin saa seisoa tuntikaupalla kastelemassa tai voihan kyllä laittaa sadettajatoiminnon päälle. Sadonkorjuukin on syksyllä aika uuvuttavaa. Selkä ja polvet ovat koetuksella. Sähköä menee, kun pakastin jäädyttää porkkanoita ja mansikoita.

Eihän koko homma todellakaan kannata, jos järjellä ajattelee. Voisihan sitä mennä kuntosalille nostelemaan  puntteja, tekemään kiertoliikkeitä ja hauiskääntöjä. Pitkäkestoista rasitusta voisi suorittaa uima-altaassa.

Mitä sitten menettäisi, jos ei olisi kasvimaata. Ei voisi aamulla lehdenhakureissulla sipaista mukaan salaattia, persiljaa ja ruohosipulia aamiaissämpylän päälle. Ei saisi kiinteitä mansikoita suoraan  maasta. Vastanostettu peruna, olematon kuori, päälle oman maan tilliä ja voinokare, jäisi kokematta.

Eikä tarvitse maksaa kuntosalin kausikorttia.

Niin muuten, kylvin juureksia eli naurista, palsternakkaa, punajuurta ja porkkanaa. En paljoa, yksi rivi riittää paitsi porkkanaa kaksi riviä.

Käännösurakka tehty! Nyt vaot, siemenien ripottelu, peittäminen ja harso päälle. Tämä kuva on kyllä aikaisemmilta vuosilta. Ei tullut kuvattua sitä tilannetta, kun koko kasvipenkki ja käytävä oli vihreää nurmikkoa.

Kylmä kausi kesti yli viikon. Yöpakkaset olivat enimmillään seitsemän astetta. Kasvihuoneessa tomaatintaimet, kukat ja kylvöt viettivät kylmän ajan  moninkertaisten harsoviristysten alla. Kolme pienintä tomaatintainta paleltui, muutoin taimet jököttivät eivätkä kasvaneet oikeastaan ollenkaan. Viime yön ne olivat ilman harsoa ja alkoivat saada aurinkoa aikaisin. Nyt ne ovat kuin hypähtäneet ylöspäin. Auringonkukan pikkuruiset taimet  kasvavat silmissä, tänään tulivat näkyviin kasvulehtien alut. Unikon hennot versot nousivat myös mullasta. Purjo on hauska, se tekee versostaan koukun, joka sitten pongahtaa suoraksi muutaman päivän päästä.

Kierros pihalla esittelee muutaman kukkivan kukan.

Keltanarsissit soittavat torvillaan kevätmusiikkia
Keväinen vuohenjuuri aloittelee kukintaa yhdessä vuorenkilven kanssa
Äitienpäiväkukka – valkovuokko on aina niin ihana, kun se valkoisena mattona kiertelee teiden reunostoja
Aurinkopaneelit kehräävät sähköä. Lasit ovat heijastamattomia, huoltovapaita ja 30 vuoden takuu. Eli pärjätään satavuotiaiksi asti.

Me olemme nyt aurinkovoimalan omistajia. Ylimäärä sähkö myydään sähköyhtiölle. Tämä systeemi on muuten ollut Tanskassa käytössä jo vuosikymmeniä. Kaikki tapahtui hyvin vaivattomasti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään kuin laittaa nimet paperiin ja maksaa lasku. Hinnat ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 10 vuotta sitten. Toimittajafirma oli tamperelainen Aurinkorakennus.

Innokkaana tein hiilijalanjälkitestin ja tunsin ylpeyttä siitä, että maailma on hieman lähempänä pelastumista. Miten pieneksi jalkani tuleekaan, onko uudet kengät hankittava! Mutta mikä pettymys, testissä ei ollut energiamuotojen luettelossa ollenkaan aurinkovoimavaihtoehtoa. Eikä puuvaihtoehtoakaan. Koska meillä on varsinaisena energian tuottajana sähkö silloin kun auringosta ei saada tarpeeksi, se jalanjälki ei pienentynyt ollenkaan. On muuten myös puu ja entinen öljyvaihtoehtokin olemassa. No, testi on testi, ei maailma sen perusteella pelastu tai tuhoudu.

Teemalta on muuten tullut tällä viikolla pari hyvää leffaa. Alkuviikosta Härkäpää ja eilen Musta ratsu. Kummassakin käsiteltiin yllättäviä asioita mielenkiintoisella tavalla.

Härkäpäässä tosin oli yksi murha ja lisäksi hyvin traaginen tapahtuma, mutta aiheen  käsittely oli hieno. Ei selitelty, alleviivattu, mässäilty. Kerronnan kehittyessä katsojalle alkoi valjeta pikku hiljaa koko jutun kauheus.

Musta ratsu oli Uudesta Seelannista eli aivan erilaisesta ympäristöstä, johon olemme tottuneet. Tarina perustui tositapahtumiin ja sisälsi positiivisen vireen.

Olen kirjoittanut Kolmatta tanssia. Nyt on juoni niin kasassa, että kirjoittaminen on nautinto. Hyvä ystäväni luki tekstin ja keskustelimme pitkään eri henkilöiden ja tapahtumien suhteista. Residenssiviikko alkaa kahden viikon päästä. Pääsen tarinan tapahtumapaikoille aistimaan atmosfääriä. Odotan mielenkiintoista viikkoa. Kerron sitten matkalta lisää. Siellä on varmaan wifi, niin voin tehdä päivityksiä.

Takatalvi tuli

Viime viikon hurmos vaihtui sitten yöpakkasin ja lumisateeseen. No sehän oli odotettavissa, sanoo pessimisti suupielet mutrussa. Kevät keikkuen tulevi, sanoo optimisti ja peittelee herkimmät kasvinsa, puhaltelee niille lämmintä hiilidioksidipuuroa, lohduttaa että kyllä me tämänkin kestämme. Oli se kuitenkin niin kivaa, kun viime viikolla oli lämmintä. Parempi näin kuin ainainen tasainen elämä.  Ei ole alamäkeä, ellei ole välillä ylämäkeä.

Olen kuitenkin ohimenevästi pohtinut, miten nämä säätilojen heilahdukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen perusluonteeseen. Nöyräksi tämä vetää, kun turpiin tulee noin kuvainnollisesti. Luonne lujittuu, kun ei luule itsestään liikoja ja aina palautetaan maan pinnalle armottomalla kädellä. Tiesihän jo Saarijärven Paavo tämän.

Mutta luonto on vahva. Kiertelin puutarhassa ja siellä on viikossa tapahtunut edistystä. Siispä paikallaan on pieni kuvakavalkadi, olkoon mottona kyllä me kesää  kohti menemme.

Yli kymmenen vuotta vanha tai nuori hevoskastanja on tehnyt ensimmäiset kukinnot. Odotan suurella mielenkiinnolla nupujen aukeamista.
Perheomenapuu ei ole vielä tehnyt kuin kolme omenaa viime kesänä, mutta nyt siinä on paljon kukka-aiheita.
Ruokajätekomposti ei ole jäätynyt koko talvena, mikä on täysin poikkeuksellista. Kompostimadot ovat ahkerassa työssä.
Rypyssä olemme me nuorina, mutta odotas kun oikenemme, siliämme, alamme kasvattaa vartta. Valmistaudu piirakan tekoon!
Varis on syönyt munakkaan. Ankara on elon taisto. Valkoisia munia on yleensä kolopesijöillä. Munan värissäkin näkyy tarkoituksenmukaisuus. Tämä taitaa olla sepelkyyhkyn muna, koska sepelkyyhkypari on meidän pihalla vieraillut päivittäin.
Yöllä on ollut pakkasta jopa seitsemän astetta. Harsojen alla on pärjätty, paitsi että viime yönä kolme tainta paleltui. Nämä kasvusäkeissä kasvavat ovat jo niin suuria, että taitavat kestää tämänkin koettelemuksen.
Narsissin herkkyyttä. Nämä saavat joka kevät minut huokailemaan ihastuksesta.

Meillä oli Novellimankelin neljäs tapaaminen ja nyt pidämme kesätauon ja jatkamme elokuun puolivälissä. Meitä on siis seitsemän kirjoittajaa – Kari, Kerkko, Liisa, Maritta, Pirjo, Pirkko ja Virpi – ja tämän kolmen kuukauden aikana olemme saaneet aikaan 78 novellia! Kyllä niistä antologia tulee plus sitten tulevat syksyllä kirjoitetut. Ja  kaikki niin erilaisia. On lyhyitä ja pitkiä. Aiheet vaihtelevat luonnon ja ihmisen pohdinnoista 1950 -luvulla seikkailevaan Karlssoniin, muistoihin sodan jälkeisistä tapahtumista  mitä erilaisimpiin kuvauksiin ihmiselon varrelta. Uskon, että jokainen löytää mielinovellinsa tästä runsaudesta.

Kari Helin teki Novellimankelille oman logon

Hyvää pääsiäistä

Pääsiäisviikko vietetty kirkkaassa auringonpaisteessa, etenevän  kevään matkassa, sulamisvesien lotistessa, sohjoladuilla ja sormet tietokoneen näppäimillä. Kulttuurielämyksiäkin on ollut.

Hanget madaltuvat täällä pohjoisessa. Samalla paljastuu talven aikana hangille kertynyt moska. Tienvarret ovat kauhean näköisiä, metsässä puiden neulasia, kaarnanpalasia, oksia, naavaa – sitä tekisi mieli kerätä. Tiet ovat sulat, myös pienet tiet ja hiihtäessä piti tuon tuostakin ottaa sukset jalasta, kun ei kuraiselle ja märälle tielle voinut suksilla mennä.

Tahaton omakuva, kun ei ollutkaan hankikantoa vaan kupsahdin kyljelleni puhelin kädessä. Ylös pääseminen oli työn ja tuskan takana.

Tiistaina kävimme Kemijärvellä kulttuuritalolla ja luulimme menevämme katsomaan Tsehovin Lokkia, mutta lava olikin täynnä pikkuisia ja vähän isompiakin tanssijoita. Yllättäen oli Koillis-Lapin musiikkiopiston Musiikin ja tanssin ilta.

Kaikki tanssijat esitysten päätteeksi lavalla – ja heitä oli paljon!

Harmi, ettemme tienneet kahvituksen päätteeksi jatkuvaa musiikkiosuutta. Jäi kuulematta musiikkipuoli  kokonaan.

Kulttuuria koettiin lisäksi pitkäperjantaina Savukoskella, kun paikallinen Rösölänperän Ruppanat esitti Tenho Karjalaisen käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Sompion Helmi. Sali oli taas aivan täynnä, noin 400 katsojaa. Kiertueellekin he lähtevät naapurikuntiin. Savukoskella on näytelty kymmeniä vuosia. Evp kulttuurisihteeri Marjatta Pulska käsikirjoitti ja ohjasi alkuvuodet ja nyt siis Karjalainen viisi vuotta. Täydet salilliset vuosi vuoden jälkeen osoittavat, että tämäntyyppiselle näytelmälle on tarvetta.

Sain Savukoskelta lankalauantaina pidettävien Kuivalihamarkkinoiden esitteen. Olimme siellä viime vuonna, tänä vuonna emme mene. Paliskuntainyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollilan kirjoitus oli miellyttävää luettavaa, kun hän kirjoitti luonnon ja luonnontuotteiden arvonnoususta, jonka hän totesi kertovan ja ennakoivan laajempaa ihmisten arvoissa ja ajatustavoissa tapahtuvaa muutosta. Ihminen alkaa vähitellen oivaltaa, että meillä ei ole olemassa Planeetta Beetä. Jess!

Värriön tutkimusasema sijaitsee Sallan puolella,  mutta sinne kuljetaan Savukosken kautta. Asemaa hallinnoi Helsingin yliopiston ilmakehän tutkimuksen keskus. Siellä on tutkittu pitkillä havaintosarjoilla vuodesta 1967 asti ilmakehän tilaa esimerkiksi lumilinjoilla, joilta  kerätään tietoja.  Lisäksi havainnoidaan marjasatoja, puiden kasvua, käpysatoa jne.

SMEARin tutkimukset ovat osoittaneet, että täällä on niin puhdas ilma, että se lisää ihmisten elinikää merkittävästi verrattuna teollisuuspaikkakuntiin tai suurkaupunkeihin. Viikko Värriön puhdasta ilmaa lisää elinikää viikolla puhumattakaan muista luonnossa ja metsässä olemisen eduista. Huh huh!

Viikolla ilmestyi Atrain&Nord -kirjakustantamon eli entisen Nordbooksin syksyn 2019 listaus. Ja siellähän on minun Kolmas tanssini!

Olen koko viikon viettänyt tuntikausia täällä parvella ja kirjoittanut monta tuhatta sanaa Kolmanteen tanssiin. On se hidasta, mutta sivuja karttuu koko ajan lisää.


Kuukauden päästä matkustan sitten Kirkenesiin Pikene på Broenin residenssiin viikoksi. Matkalla tapaan Sevettijärvellä Kolttasäätiön edustajan ja Neidenissä Ä´vv -museon johtajan. Residenssiviikon jälkeen käyn Kemissä kustantajan luona ja varmistuu valmistumisajankohta. Kaipa sen silloin tietää, valmistuuko kirja loppukesäksi.

Huominen päivä vietetään sukulaisten kanssa ja sitten auton nokka etelää kohti. Siellä odottanevat puutarhatyöt!

Kemijärven kauneimpia maisemia. Nyt oli taivaalla joku lentäjä hurvitellut oikein kunnolla.

Täällä taas

Etelässä kevät eteni alkuviikosta suurin harppauksin, päivällä oli jopa 13 astetta lämmintä. Ja sitten heilahdettiin aivan toiseen suuntaan, niinkuin näyttää kaikissa asioissa tapahtuvan, äärimmäisyydestä toiseen. Yöllä pakkasta parhaimmillaan oli 13 astetta.

Tomaatintaimet pääsivät suurempiin purkkeihin ja kasvu oikein roihahti vauhtiin.  Kuusi viikkoa kylvöstä. Katselin vanhoja kuvia, nämä ovat melkein  kuukauden edellä aikaisempiin vuosiin verrattuna

Vein siinä lämmön hurmassa osan tomaateista kasvihuoneeseen, kun verannan ikkunalaudat olivat täynnä. Laitoin kolminkertaisen harson ympärille. Kaksi yötä ne olivat siellä ja sitten kolmannen päivän iltana toin laatikot sisälle, viime tipassa. Pakkasta oli jo viisi astetta. Olisivat ne sinne paleltuneet. Tete-narsissitkin luovuttivat ja makasivat reporankoina katajanoksien päällä jo viiden pakkasasteen jälkeen. Vähän ne ovat jaksaneet nousta päivisin.

Olen lukenut pari kirjaa, Tommi Kinnusen Pintin ja Heidi Köngäksen Sandran. Katso Luettua -sivu.

Kävin tiistaina Loimaan taidetalolla konsertissa. Kulttuuripalvelut järjestävät tiistaikonsertteja muutaman viikon välein. Nyt olivat vuorossa Mikko Innasen erinomaiset Uudistuneet maakuntalaulut.

Väkeä oli vähän verrattuna tiistaikonsertteihin yleensä, mutta osasyynä oli varmaan ulkona riehunut kevätmyrsky. Hyytävä pohjoistuuli, räntää ja pimeää. Ehkä jotkut ajattelivat, ettei maakuntalauluissa ole mitään uutta, mutta kyllä oli. Innanen soitti erilaisilla saksofoneilla omintakeisia jazzsovituksia tutuista maakuntalauluista. Välillä oli aivan tunnistettaviakin melodioita, jolloin huomasin kertaavani laulun sanoja. Taidettiin minun ikäluokalleni opettaa ne kansakoulussa tarkkaan, kun sanat tulivat kuin apteekin hyllyltä. Uutena oli Innasen 1920 -luvulta  peräisin olevasta vanhasta kirjasta löytämä Varsinais-Suomen laulu. Tekijää ei ollut merkitty, ehkä sitä ei sitten tiedetty. Laulu oli hyvin kaunis.

Samalla katsoin uudestaan Alpon juhlanäyttelyn tauluja. Niitä on niin paljon, että uutta löytyi tälläkin kerralla.

Sitten viikon helmi. Olen saanut viikon residenssipaikan Norjan Kirkenesistä Pikene på Broen -kulttuuriyhteisöltä! Matkustan sinne toukokuun lopulla aistimaan atmosfääriä ja kirjoittamaan Kolmas tanssi -romaaniani. Matkalla pysähdyn myös Sevettijärvellä ja Neidenissä tapaan Ä’vv skoltesamisk  -museon johtajan Honna Havaksen.

Tekstiä on syntynyt, mutta paljon lisää tarvitaan.

Saavuimme eilen illalla tänne Pyhälle pääsiäisen viettoon. Ulkona on neljä lämpöastetta. Räystäältä tippuu vettä. Taivas on paksussa harmaassa pilvessä. Lähden kohta ladulle hengittelemään tätä raikasta ilmaa. Levillä perjantaiyönä sattunut hyvin traaginen mökkipalo sai minut tarkastamaan palovaroittimien paristot. Kolmesta kaksi paristoa oli hengettömiä. Täytyy käydä tänään kaupassa.

Huomenna jännitetään eduskuntavaaleja. Olen katsellut vaalitenttejä. Viimeisessä kahdessa johtajien tentissä tunnelma oli kuin yläasteella parhaimmillaan. Kaikki huutavat yhteen ääneen eikä järjestystä saada aikaiseksi. Melkein kuin koulua koskevissa painajaisunissani. Huomenna sitten äänestään ja illalla nähdään mitä kansa haluaa. Yhteisten asioiden hoitaminen on kyllä niin monimutkaista, että ihmetyttää kun sinne johtopaikoille on tunkua.

Jouluruusu – Helleborus on mulla ulkona kukkapenkissä ja oli heti kukassa, kun lumet haihtuivat päältä

Otsikkokuva on kahden vuoden takaa, päivälleen, Pyhätunturit etelästä päin Haarainselän ladulta.

Alpo Jaakolan syntymästä 90 vuotta 1.4.2019

Alpo Jaakolan juhlavuoden kunniaksi Loimaan taidetalolla esitellään Jaakolan 1980 -luvun taidetta, joka ennennäkemättömällä tavalla tuo esille taiteilijan monipuolista ilmaisua. Näyttely on osa Loimaan kaupungin  50 -vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Näyttelyn teokset on kerätty suurelta yleisöltä ja kaupungin taidekokoelmasta. Näin on saatu aikaan hyvin monipuolinen ja virkistävä  kokoelma Alpon töistä. Näyttelyn on koonnut Markku Haanpää.

Jaakola tunnetaan suurikokoisista veistoksistaan, taidegrafiikastaan ja öljyvärimaalauksistaan. 1980 -lukua leimaa kuitenkin uusien materiaalien haluunotto, lasi ja aplikaatiot, akvarellit.

Jaakolan ilmaisua on kuvailtu tai yritetty kuvailla moninaisin termein: surrealisti, ekspressionisti, naivisti, koloristi, mystikko, Loimaan shamaani, jopa jaakolismi. Alpo itse on tiivistänyt asian:

”Taidesuunnat eivät ole tärkeitä. Tuulensuunnat ovat.”

Alpon syntymän 90-vuotisjuhlavuotta vietetään monin tavoin. Loimaan Jaakola -seura kävi Alpon haudalla Patsaspuistossa, joka on näkyvin Alpon aikaansaannoksista.

Kunn näet tämän kyltin saapuessasi Loimaalle Turun suunnasta, jarruta ja vieraile Alpon Patsaspuistossa
Kesänäyttelyitä on joka vuosi. Kuivurissa on vierailevia näyttelyitä.
Kuivurin ulkoseinässä on Alpomainen teos, ei kylläkään Alpon tekemä
Sitten käydään Patsaspuistoon
Puisto odottaa kesävieraita
Alpon hauta. Vieressä hänen vaimonsa Marjan hauta
Patsaspuisto oli Alpolle hyvin rakas. Hän istutti puita pellolle ja vaali niitä. Nyt puut ovat kasvaneet jo suuriksi. Luonto tekee edelleen taidetta Patsaspuistossa.

Loimaan taidetalossa avattiin 1.4.2019 Alpo Jaakolan 1980 -luvun taidetta esittelevä näyttely Järki sulkee pois paljon kauneutta – ja paljon kärsimystä.

Tervetuloa näyttelyyn!
Näyttelyn avasi VTT Pentti Kemppainen. Sali oli aivan täynnä, kaikki eivät mahtuneet istumaan. Saimme kuulla Alpon ääntä.
Alpo teki Marjan kanssa yhdessä aplikaatioita. Vitriinissä on Alpon lasitaidetta

 

Yksi näyttelyn kolmesta teemasta on Nainen. Oikealla Alpon vaimon Marjan muotokuva

Alpo teki myös kukkatauluja
Teosten lomassa voi tutustua Alpon ajatuksiin katsomalla YLEn dokumentin Toisenlainen totuus Alpo Jaakolasta, 1988. Sen voi katsoa myös YLE Arkistosta.

Seuraavassa Alpon lyhyt elämänkerta

Alpo Jaakola syntyi 1.4.1929 Loimaalla Karhulan kylässä. Alpo oli perheen toiseksi vanhin lapsi. Loimaan kauppalaan perhe muutti 1936. Kouluaikoina 1940 -luvun alussa Alpo teki lyijykynä-, hiili-, liitu- ja vesiväritöitä. Ensimmäiset öljyvärityöt syntyivät 1947. Taidehistoria alkoi myös kiinnostaa.

Alpo oli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1951-52, jolloin teoksia oli ensi kertaa näytteillä. Opettaja Otto Mäkilä totesi varhain ettei koululla ole Jaakolalle mitään annettavaa eikä Alpon omintakeinen ilmaisu hyötyisi koulun antamista opeista. Niinpä Alpo keskeytti koulun.

Isältään Alpo osti metsätontin Karhulan kylästä nykyisen patsaspuiston alueelta ja rakensi sinne Metsämökin 1953. Turuntie kulki silloin monen kilometrin päästä.

Hän osallistui aktiivisesti Turun Taiteilijaseuran ja Turun Taideyhdistyksen näyttelyihin vuodesta 1956. Useissa Nuorten näyttelyissä oli myös teoksia vuodesta 1957.

Alpo perusti Pro Arte ryhmän yhdessä Olavi Vaarulan, Max Salmen, Raimo Viitalan, Antti Lampisuon, Antti Niemisen ja Helge Sténinkanssa 1957 Otto Mäkilän muistonäyttelyn yhteydessä. Ryhmä järjesti näyttelyitä ympäri Suomea 1957-59 ja Helsingin Taidehallissaa 1961 ja 1965.

Loimaan työväenopiston taideopettajana Alpo toimi yhden lukukauden vuonna 1959. Verottaja iski 1960 ja vei kymmenittäin Alpon töitä.

Varsinainen läpimurto tapahtui 1963 Helsingissä Maariankadulla Jyrki ja Helena Kalkkeen kotinäyttelyn yhteydessä.

Ensimmäinen ympäristöveistos syntyi 1964. Samana vuonna valmistui ateljeerakennus, Metsämökkiin tuli sähköt ja seuraavana vuonna lisäsiipi, jossa hitsaus- ja kaasulaitteet. Ensimmäiset isot rautaveistokset nousivat tulevaan patsaspuistoon 1968-69. Puiden istutus jatkui koko 1970 -luvun.

Sarjakuvakirja Ruusuruoska ilmestyi 1967. Syksyllä 2019 Teatteri Takomo esittää Helsingissä teatteriesityksen kirjan pohjalta. Loimaan Jaakola -seura järjestää 28.9.2019 matkan katsomaan esitystä. Seuraa tiedotusta ja tule mukaan!

Vuonna 1971 Alpo osti Eksyssuolta viisi hehtaaria  metsää, koska uuden 9 -tien meteli häiritsi elämistä Metsämökissä. Suomökki valmistui. Metsää kuitenkin  hakattiin  kummankin kodin ympäristöstä.

Vuonna 1979 Alpo muutti Torkkalan vanhaan kansakouluun ja Metsämökin vanha tontti saadaan luonnonsuojelualueeksi.  Torkvillessä oli paljon näyttelyitä etenkin kesällä ja vieraita kävi eri puolilta Suomea.

Osan vuodesta Alpo työskenteli Gran Canarian Arucasissa, myös Marokossa ja Samoksella.

Loimaan kaupungille Alpo lahjoitti Loimaan leipätyttö -patsaan 1982.

Alpo oli hyvin monipuolinen. Hän sanoitti sarjakuvia ja teki hienon laulun Lulusta, säveltäjänä oli Jukka Alihanka. Tuula Amberla lauloi 1984 Lulun kaikkien tuntemaksi lauluksi. Kirjojen kuvituksia ovat mm. Timo K. Mukan Kyyhky ja unikko kuvitus, Kaarina Helakisan Olena ja Vassuska, Anu Kaipaisen Magdalena ja maailman lapset.

Alposta tehtiin myös useita ohjelmia radioon ja televisioon. Piina on Eeli Aallon ohjaama Jussi-palkittu televisioelokuva vuodelta 1977. Elokuvassa tutustutaan Alpo Jaakolan ajatuksiin ja taiteeseen sekä patsaspuistoon.  Piinasta on valmistumassa teatteriesitys, joka nähtäneen syksyllä.

Patsaspuisto avattiin yleisölle 1992.

Alpo Jaakola nukkui pois 27.2.1997. Hänet on haudattu patsaspuistoon. Hänen puolisonsa Marjan hauta on vieressä.

Palkintoja ja tunnustuksia:

Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1970
Pro Finlandia 1979
Varsinais-Suomen liiton Aurora -mitalli 1981
Professorin arvonimi 1985
Suosituin loimaalainen yleisöäänestyksen perusteella

 

He ovat palanneet

Havisten halki ilman lentäkäätte
Tekoja luokaa, maita valaiskaa
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa
Näin kirjoitti nuori vähän yli kaksikymppinen Eino Leino Lapin kesä -runossaan. Aina on yhtä sykähdyttävää kuulla aikaisin keväällä joutsenten töötötykset ja nähdä niiden lentävän taivaalla. Hyvässä lykyssä ne laskeutuvat rantaamme ja saan ihailla niiden liikkeitä, miten ne katsovatkin aina samaan suuntaan!
Mustarastaat ovat myös tulleet joukolla, tänään oli viisi syömässä lintulaudalta pudonneita siemeniä. Aamulla lehteä hakiessani erotin varovaisen huilun naapurin puiden kätköistä.
Olen lukenut pari kirjaa, Katja Ketun uusimman ja Findlandia-ehdokkaan Rose on poissa ja Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja. Katso Luettua -sivu.
L-kinossa näytettiin viime viikolla japanilainen mielenkiintoinen elokuva . Katso Elokuvat -sivu.
Novellimankelilla oli kuukausitapaaminen. Kari oli tehnyt meille oman logon!
Novellimankelin uusi hieno logo, suunnittelija ja toteuttaja Kari Helin

Mankelilaiset olivat saaneet aikaan monta kymmentä novellia. Osa on jo aivan valmiita, osaa vielä  mankeloidaan.

Tekniset on probleemit OneDriven kanssa vielä rassaavat, etenkin sellaisissa tilanteissa, jossa on tehty uusi OneDrive -profiili. Tallennukset  menevät jonnekin bittiavaruuteen eikä niitä löydy kummastakaan versiosta. Ongelmat haitannevat jo luomisprosessia… 🙁
Mutta käytettäneen vanhaa sähköpostilähetysmetodia.

Tomaatintaimet voivat hyvin. Kasvulehtiä alkaa työntyä  kovaa vauhtia. Uusia kotejakin on löytynyt, minä kun en sentään kuuttakymmentä tainta tarvitse. Laitoin myös krassisiemenet kasvamaan. Viime  kesänä omista siemenistä onnistuin kasvattamaan kukkia.

Tomaatit uusine kasvulehtineen. Viisi viikkoa kylvöstä

Otin myös kellarista äitienpäivälahjaksi monta vuotta sitten saamani runkoruusun verannalle. Ja sehän lähti iloisesti työntämään ihanan heleän vihreitä lehtiä.

Runkoruusu kasvaa toihinalla ja levittää hentoa uuden kasvun vihreyttä

Vaalikeskusteluja olen seurannut mielenkiinnolla. Saapi nähdä miten käy. Toivottavasti ihmiset lähtevät äänestämään, vaikka pahaa pelkään, että melkein puolet jää kotiin tai jonnekin muualle.

Yhteisten asioiden hoitaminen on hyvin vaikeaa. Kompromisseja pitää tehdä ja se näkyy sitten seuraavissa vaaleissa, kun vastuussa olleiden puolueiden kannatus laskee huimasti. Toisaalta, kait ne poliitikotkin tarvitsevat  lepoa. Sanotaanhan, että poliitikko lihoo oppositiossa. Sillä kyllä tarkoitetaan kannatuksen kasvua.

Tässä me katsomme kun isi levittelee siipiään vai tuulettaako kainaloitaan.

Ja sitten helmenä viimeiseksi. Kolmas tanssi -romaanitekeleeni on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Olin maanantaina vesijumpassa ja vesijuoksun aikana tajusin, miten voin yhdistellä irrallisia kirjoitelmiani ja samalla selkiintyi kirjan punainen lanka. Ulkoaltaan vesi oli muuten jo +9 astetta, kun edellisellä viikolla oli +7 ja sitä ennen +5 ja +4 alimmillaan.

Keskiviikkona syntyi lisää käänteentekeviä oivalluksia. Nyt kun vaan olisi aikaa kirjoittaa. No, se aika on vaan otettava.

Kevään airut, Suomen kansallislintu

Kulttuurielämyksiä Helsingissä

Torstaiaamuna odottelin bussia Hämeentien varressa. Olin noussut auringon kanssa yhtäaikaa ja nyt aurinko oli jo kivunnut selvästi metsärajan yläpuolelle. Kevätpäivän tasaus oli ohitettu tiistaina. Olin odotusta täynnä. Mitä päivä tuo tullessaan, kun matkaamme kaikille suomalaisille tuttuun kulttuuriympäristöön.

Tässä jatkossa on paljon kuvia, mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ensiksi menimme Helsingissä kahville kauppatorille. Pistäydyimme myös kauppahallissa, missä ostin käsintehtyä suklaata ja lakritsia. Liike on  Kultasuklaa, joka valmistaa suklaata Iittalassa. Onko Iittala päivän nimi? Olipa hyvää!

Kultasuklaan iloinen myyjä palveli meitä.
Nam nam!

Ensimmäinen varsinainen vierailukohde oli uusi  Helsingin keskustakirjasto Oodi rautatieaseman, Sanomatalon ja Musiikkitalon vieressä.

Oodin ikkunoihin heijastuu tärkeitä instituutioita: Kansallismuseo, Musiikkitalo, Eduskunta

Oodista olimme kuulleet paljon ja olihan siellä nähtävää. Uusia ratkaisuja arkkitehtonisesti ja käytännössä. Ihmisiä oli jo aikaisin aamupäivällä paljon. Ja kaikenikäisiä. Tosin  me taisimme olla sitä vanhinta ikäluokkaa. Nuoriso ja lapset olivat ottaneet Oodin haltuunsa. Sitä edesauttavat monet Oodin rakenteelliset ratkaisut.

Ensimmäisessä  kerroksessa voi palauttaa tai lainata kirjansa, käydä elokuvissa ja ravintolassa.

Oodissa on paljon vinoja rakenteita. Vähän joutui varomaan ettei kalauttanut kalloaan.

Toisessa kerroksessa on työtiloja moneen tarpeeseen. Siellä voi jopa ommella tai laminoida.

Ilahduttavan paljon Oodissa on tiloja, joissa voi viettää aikaa, odottaa junaa tai bussia tai tehdä työtä. Oli suljettuja – tosin lasiseinäisiä – työpisteitä, saleja ja avoimia tiloja.
Jänniä ylämäkiä

Kolmannessa kerroksessa ovat perinteiset kirjastotilat. Hyllyt ovat matalat ja näkymä on avoin.  Perheille ja lapsille ovat omat tilansa Satuhuonetta myöten.

Perinteiset kirjastotilat ovat kolmannessa kerroksessa.
Aitopaikalla.

Musiikkitalossa kävimme syömässä. Meitä palveli hyvin palvelualtis tarjoilija, jonka sukunimi Poropudas kirvoitti keskustelun – ja Lapistahan hän oli kotoisin! Poropudas muuten kertoi aukion lopullisesta muodosta ja siitä, että Oodin katolla on syviä ”kuoppia”, joista kymmenkunta miestä lapioi talvella lunta pois. Ihmetyttää arkkitehtien suunnittelut!

Musiikkitalossa soitetaan Britteniä ja Sostakovitsia
Aikamoinen sekamelska tämä ydinkeskusta on. Vasemmalla Sanomatalo, sitten Pääposti ja Kiasma. Amos Rex pilkoittaa oikealla.

Kipaisimme myös pienemmällä porukalla nopeasti vieressä olevassa Kiasmassa ihmettelemässä Iiu Susirajan surrealismia lähenevää valokuvataidetta.

Iiu Susirajan teoksia.
Iiu Susiraja: Työn sankarit
Näistä Kiasman kaarista tuli mieleen Tallinnan kumu. Ja olihan näitä Oodissakin.
Tätä Alma Heikkilän teosta ihaili myös koko luokallinen lukiolaisia. Heikkilän teosten aiheina ovat mikroskooppisen pienet eliöt, bakteerit, sienet sekä biosfääri yleensäkin.

Lyhyeksi jääneen Kiasman vierailun – kävimme siellä ruokatauon puitteissa – jälkeen huristimme Design-museoon. Nähtävillä oli vain ensimmäisen kerroksen työt, kun toisessa kerroksessa oli putkiremontti ja rakennettiin myös uutta näyttelyä.  Mehän olemme niin ylpeitä suomalaisesta designistä. Etenkin Marimekko ja Iittalan lasitaide olivat hyvin edustettuina näyttelyssä.

Bongasin sieltä tuolin, joita oli Kemijärvellä koulujen juhlasaleissa. Eipä silloin tullut mieleen, että ne ovat suomalaista huippumuotoilua, joita keräilijät etsivät. Tuoli on Artekin Domus, jonka Ilmari Tapiovaara loi 1949 Domus Academican opiskelija-asuntolan tuoliksi. Nyt ne maksavat 650 euroa!

Toinen tuttu tuote on Ristomatti Ratian vuonna 1971suunnittelema Palaset, joita meillä on kotona.

Palaset -hyllyjä

Kellarikerroksen Galleriassa oli Vuoden 2019 Graafikoksi valitun Lotta Niemisen näyttely vielä nähtävillä. Itse tilakin oli hieno, valkoiseksi maalatut holvikaaret loivat hienon taustan grafiikalle.

Kahviossakin oli kauneutta.

Kuihtunutkin voi olla kaunis

Viimeisenä tutustumiskohteena oli Espoon Modernin taiteen museo EMMA, joka valittiin viime vuonna vuoden museoksi. Eikä syyttä.

WeeGee -museo on tehty Weilin&Göösin entiseen painotaloon. Näkyviin on jätetty betoniarkkitehtuuri eikä seiniä ole rakennettu kuin väliaikaisesti kunkin näyttelykokonaisuuden tarpeiden mukaan. Avarat tilat olivat  kiehtovia.

Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja tässä puolet kuuntelemassa erinomaistq esittelyä EMMAssa
Jännä peilityö, jossa voi nähdä itsensä loppumattomissa jonoissa eri suunnissa
Osa Alicja Kwaden näyttelykokonaisuudesta Trans-For-Men. Teokset kuvaavat liikettä ja muodonmuutosta.

EMMAssa oli hyvin mielenkiitoinen taiteilijapariskunta Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan henkilökohtaisiin työskentelyarkoistoihin perustuva kokoelma, katseluvarasto.  Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää.

Wirkkalan vuoden kauneimmaksi esineeksi valittu työ

WeeGee talossa on neljä museota, EMMAn lisäksi Lelumuseo, Kellomuseo ja Espoon kaupunginmuseo. Muissa emme ehtineet käydä.

Koko päivän saldo oli hyvin monipuolinen ja kattava, mutta täytyy todeta, että EMMA yllätti positiivisesti. Oodikin oli hieno.

Matka oli hyvin järjestetty, kiitos Loimaan työväenopiston Matkailupiirin, jonka mukaan pääsin ja erityiskiitos Ullalle, joka oli suunnitellut vierailut ja järjestänyt kaiken aivan erinomaisesti. Kiitokset myös neljällekymmenelle kanssamatkustajalle. Loimaalla on kulttuurinnälkäistä väkeä!

 

 

Näinä harmaista harmaimpina maaliskuun päivinä

Näinä harmaina tihkuisina vetisinä liukkaina maaliskuun päivinä ihmettelen kasvun ihmettä.

Pieniä pieniä me olemme, juuremme vasta yksi ohut lanka. Mutta kun tässä pörhistymme, hahtuvaiset hiusjuuremme levittäytyvät multaan – ja kas, kasvuvoima lisääntyy harppauksin.

Viikon kuluttua näkyy tänään ensimmäinen pieni nysty: kasvulehden alku.

Pieni nysty on alku vaikka metrin korkuiselle kasvulle.

Koulinta tuotti tuskaa: niin paljon jäi pikkuisia innokkaita taimia käyttämättä. Kaikkia kolmea laatua tuli koulituksi 15-16 tainta eli yhteensä niitä on kuusikymmentä. Enempää en saa mahtumaan ikkunalaudoille, kasvihuoneeseen kun saan vasta hyvässä lykyssä puolentoista kuukauden päästä. Osalle näistä toivon hyviä koteja, koska en tarvitse itse kuin 12, kolme kutakin laatua.

Mutta ne pikkuiset taimet saavat hyvät kodit. Vien eräälle opettajalle, joka laittaa oppilaidensa kanssa äitienpäivälahjat kasvamaan. Enpä tämän mieluisampaa kotia niille voi toivoa!

Kolmannen tanssin teksti on alkanut virrata. Olen lukenut ja opiskellut kuukausikaupalla taustatekstejä, jotka nyt ovat alkaneet syöttää tarinaani. Perusjuonihan on ollut valmiina neljä vuotta, mutta nyt pitää saada sitä tilkettä. Ja sitä on alkanut tulla.  Ihan en vielä ole päässyt kirjoittamisen hurmioon, mutta on se siellä pinnan alla puhkeamassa.

Myös Novellimankeliin olen tehnyt tekstejä. Olen käyttänyt monilla kirjoituskursseilla syntyneitä vanhoja käsikirjoituksiani, jotka ovat olleet yllättävän valmiita. Pientä mankelointia vaan.

Tämä viikko on ollut pirttiviikko tai oikeammin vinttiviikko, kun olen viihtynyt täällä kammiossani kirjoittamassa. Maanantaina tosin kävin pulikoimassa vesijumpassa ja vesijuoksussa. Samalla sain juoruta mankelikaverini kanssa. Ulkoaltaan vesi oli viisiasteista, yksi aste lämpimämpää kuin viimeksi. Täytyy sanoa, että ulkoaltaaseen menon miettiminen on rasittavampaa kuin sinne meno.

Mutta keskiviikkoilta oli ladattu täyteen, viisi tapahtumaa samaan aikaan: jooga, kirjallisuusilta, vaalistartti lausuntaesityksineen, kyläkeskiviikko ja voiton vienyt ilta lapsenlapsien kanssa. Riittiköhän noihin muihin  kävijöitä?

Ensimmäinen eduskuntavaalitentti oli torstaina. Välillä tuli sellainen olo, että ovat ottaneet jonkun vanhan nauhoituksen käyttöön. Niin samaa puhetta samoilta henkilöiltä. Kuinkahan monissa vaaleissa jauhetaan vielä sotesta?

Tein myös viisi vaalikonetestiä. Tulokset olivat jokaisesta aivan erilaisia. Sain tietää hesarin vaalikoneesta, että mielipiteeni ovat samanlaisia kuin Itsenäisyyden puolueen. Minkä? Seuraavina olivat tuntemattomat pienpuolueet, joista en tosiaan ole koskaan kuullut mitään. Iltasanomien, Turun sanomien ja Ylen testeistä tuli ihan eri ihmiset. Aloin kyllä vähän horjua mielessäni. Pitääkö vaihtaa puoluetta, kun se suosimani tuli vasta sijoilla 4-8. Mitä tästä pitää ajatella…

Valon määrä on sama kuin syyskuussa ja kaktus alkaa taas kukkia. Voi ihanuutta!

Äitini sanoi aina, että hyvin kukkiva kukka on hyvästä sydämestä annettu. Niin on tämäkin, kiitos rakas Liisa!

Sain luetuksi Guy de Maupassantin novellikokoelman Leikkivä lempi ja kuoleman varjo. Käypä Luettua -sivulla.

Uutiset tuovat suruviestiä Uuden Seelannin Christchurchin maalaiskaupungissa tapahtuneesta joukkoampumisesta. Mitä tästä voi sanoa, mikä saa ihmisen vihaamaan tuolla tavalla? Miksi on saatavilla aseita niin helposti?

Ranskassa mielenosoitukset ovat jatkuneet 18 lauantaita perä perää. Koska aallonpohja on saavutettu ja alkaa hyvien uutisten nousu?

Heikko signaali tästä noususta on eilinen nuorten ja lasten maailmanlaajuinen mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Tosin masentavaa on, että Loimaalla vain yksi oppilas osoitti mieltään ja sai tästä hyvästä Wilmaan merkinnän luvattomasta poissaolosta. 🙁

Lenkkejä hyvässä seurassa

Eilen piti tänne  kirjoitella, mutta kävin silmälääkärissä ja laitettiin mykiötä laajentavia tippoja silmiin. Niinpä en nähnyt mitään koko iltapäivänä. Aurinkolasit piti laittaa päähän, kun valoa tulvi verkkokalvolle niin paljon. Enkä pystynyt muuta kuin tekemään kävelylenkin. Huomasin, että päivittäiset tekemiseni ovat melkein kokonaan silmiä tarvitsevia: lukeminen, käsityöt, tietotekniikan käyttö. Otin sitten pitkästä aikaa kunnon päikkärit.

Hienoiselle päänsärylle tuli selitys. Etenkin vasemman silmän taitto-ominaisuudet olivat muuttuneet yli numeroa paremmiksi. Ällistyttävää on, että vielä 10 vuotta sitten silmissä oli viisi numeroa huonompi näkö. Nyt pärjään hyvin ilman lasejakin. Vanhenemisesta jotain hyötyä sittenkin, terveyden suhteen.

Kävin taas Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Se on kestosuosikkini. Siellä olen viettänyt satoja tunteja, etenkin opiskeluaikaan, kun kesällä 1974 luin ulkopuutarhatenttiin – kaikki ulkona kasvavat kasvit, nimet, latinalaiset nimet, paikat systematiikassa ja kasvupaikat sekä syksyllä sitten kasvihuoneiden kasvit. Ne tuntuivat helpommilta. Kasvihuoneet on sen jälkeen uusittu nykytekniikan mukaisiksi.

Kasvihuoneissa oli sammakkonäyttely. Terraarioissa oli mitä kummallisempia sammakoita. Kirkkaan keltaisen bongasimme heti, mutta muutamien lajien suojaväritys oli niin hyvä, että emme niitä löytäneet.

Kultanuolimyrkkysammakko on heimonsa ja samalla kaikkien selkärankaisten myrkyllisin eläin. Yhden sammakon myrkky riittää tappaamaan 10-20 aikuista ihmistä. Onneksi keltainen väri varoittaa muita tulemasta lähelle. Luulin ensin, että muoviahan se on, mutta se liikkui tuohon eteen poseeraamaan. Se elää luonnonvaraisena vain Kolumbian Cauca -laaksossa, Tyynenmeren rannalla. Elinympäristön muuttuminen uhkaa tätä pientä sammakkoa ja sen olemassaolo on vaarantunut.

Puutarhassa käynnin jälkeen ajoimme Saaronniemeen ja teimme kävelylenkin. Yllättäen meri oli vapaana jääkahleista. Laiturin luona isot jäälautat olivat tönineet toisiaan pyöreiksi. Laituri odotti kesäisiä veneitä ja  veneilijöitä, hiekkaranta auringonottajia ja harmaa merivesi uimareita. Heitä kyllä käy rannan saunasta pulahtelemassa ympäri vuoden. Sinisorsia oli ruokailemassa rannan tuntumassa. Ihmetytti, mitä syötävää ne oikein jäiden joukosta löysivät.

Luontoelämyksiä tällä viikolla on riittänyt. Kävin joen jäällä hiihtämässä ja yllätys yllätys, siellä oli myös loikkinut saukko! Olen nähnyt aikaisemminkin saukon jälkiä, mutta tämä oli aivan lähellä meidän rantaa. Yritin katsoa, minne se oikein oli mennyt, mutta en rohjennut seurata sen jälkiä keskelle jokea, joka aina jäätyy viimeisenä ja sulaa ensimmäisenä. Superkivaa, että saukko viihtyy näin lähellä meitä!

Loimijoen jäällä

Muuttolintuja on saapunut Saviseudulle viikontakaisen lämpöaallon houkuttelemina. Joutsenia on nähty monella suunnalla, pulmunen, huuhkaja ainaskin.

Maaliskuun toisena päivänä kylvin tomaatin siemeniä. Omista kasvatetuista (pyöreitä keltaisia, punaisia ja mustia) otin viime kesänä parhaita tomaatteja, levitin siemenet käsipaperin päälle, kuvasin ja säilytin ilmavassa laatikossa. Kun pitkulaiset olivat viime vuonna aivan mauttomia, ostin nyt Iisakssonin hyvin maukkaita pikkutomaatteja ja otin niistä siemeniä.

Nyt kylvin siis 2.3.2019 ja jo viiden päivän päästä ne olivat itäneet pannuhuoneessa. Parhaat alut oli punaisissa pyöreissä ja toisin  kuin viime vuonna, mustat olivat hyvin itäneet.

Perjantaina nostin ne verannan ikkunalaudalle ja jo seuraavana päivänä pienet sirkkalehdet olivat vihertyneet ja  kurottautuivat valoa kohti.  Odotan vielä pari päivää, jotta juuristot kehittyvät ja koulin ne omiin ruukkuihinsa. Miten tämä onkin joka kevät niin valtavan innostavaa! Ne kaikki lukijat, jotka haluavat sitten toukokuussa tomaatintaimia, voitte jo ilmoittautua.

Tässä taimia juuri pannuhuoneesta tuotuina. Seuraana päivänä yhä useammat siemenet olivat itäneet ja sirkkalehdet auenneet ja saaneet vihreää. Vasemmalla punaisia pyöreitä, jotka olivat tanakampia kuin muut – niiden koko oli muuten viime kesänä suurentunut, ei enää kirsikan kokoisia. Oikealla mustia, jotka olivat edelliskesänä hyvin maukkaita. Sisältävät muuten antosyanideja, samoja väriaineita kuin mustikoissa. Eli superterveellisiä.

Vielä täytyy  kertoa, että Kolmas tanssi -romaaniprojekti on edellyt roimasti. Mutta kerron siitä ensi kerralla lisää! 😉

Luin ensi kertaa Heidi Köngäksen romaanin, Dora Dora. Katso Luettua -sivu.

Nyt pääsin viimein L-kinoon, ensimmäinen elokuva kun näytettiin meidän Lapin matkan aikana. Elokuva oli The Rider. Katso Elokuvat -sivulta, mitä koin.

Echeveria kukassa

 

Kevätkö se siellä kolkuttelee

Lapin lumiset valkoiset talvipäivät taittuivat viikko sitten yhtäkkiä ruskeiksi tienvierushangiksi. Likaa, likaa, mitä kaikkea liikenteestä voikaan irrota ojanreunustoille!

Vesi alkoi liristä. Peltikatolta rymähtivät lumet sellaisella voimalla, että koko mökki tärähti ja minä säikähdin, kun olin parvella. Ja taas rymähdys. Seitakeron isot hirret taipuivat, rytisivät ja paukahtivat entisiin mittoihinsa. Aikaisempi huopakatto piti lumet yllään pitkään, sulamisvedet vain tekivät metrisiä jääpuikkoja riviin räystäälle. Nyt lumet lensivät peltikaton liukumäessä monen metrin päähän ja iskivät lapsenlapsen nikkaroiman lintulaudan päreiksi. Katsotaan lumien sulettua voiko sitä enää korjata.Lapin käynti oli lyhyt, mutta yhtä antoisa kuin aina. Ladulle menin joka päivä, paitsi kun kävimme Kemijärvellä kahtena päivänä. Yhtenä päivänä oli kova pakkanen. Ensin paleli sormia ja kun veri alkoi viimein kiertää sormissa, alkoi palella takapuolta ja takareisiä. Muutoin oli niin mukava hiihdellä omaa vauhtia.

Kulttuurikämpällä tapasin Hillan koulun lauluillassa entisen työkaverini Sarin. Emme ole tavanneet varmaan yli 10 vuoteen, satunnaisesti olemme olleet yhteydessä facebookissa. Niinpä oli antoisaa muistella yhteisiä työvuosia ja niiden tapahtumia. Päätimme, että kesällä tapaamme oikein kunnolla paremmalla ajalla. Näin vuosien välimatkan jälkeen ymmärtää monia asioita, joita silloin tapahtui.

Sari ja Pirkko, koulutoimistoajan työkaverit 1990-luvulta

Kotimatkalla vietin monta tuntia pohjoisessa asuvien lapsiemme kanssa. Nyyh! Lapsia on aina ikävä. Minne ne yhteiset vuodet vierivät, niin nopeaan…

Mirri ja Pöpö – viehkot kissaeläimet, joiden korvia ei tahdo saada kuvaan mukaan

Perjantaina kokoontui Novellimankeli. Meitä on nyt seitsemän innokasta mankeloijaa, Sirkka jäi pois.

Kolme tuntia hioimme käytäntöjä – tietotekniikan ihmeet ovat niin IHMEITÄ – luimme tekstejämme ja annoimme ja saimme hyviä kommentteja. Mankelointia, vertaispalautetta, vinkkejä, lukijapalautetta. Etenemme rauhallisesti ilman tiukkoja aikarajoja. Teemme mitä teemme, miltä tuntuu, mitä jaksamme ja ehdimme. Mutta jo näin alkuvaiheessa on syntynyt niin hyviä tekstejä, että kyllä tästä hyvä tulee. Ja niin erilaisia olemme, erilaisia tekstejä teemme – erilaisille lukijoille.

Kolmas tanssi -romaanini etenee koko ajan mukana. Luen kirjallisuutta, etsin tietoja. Olen ollut yhteydessä Kirkenesin Pikene på Broen -kulttuuriyhteisöön. Menen kesällä heidän residenssiinsä, tarkkaa aikaa ei ole vielä sovittu, tapaamaan heitä ja keskustelemaan yli rajojen tehtävästä kulttuuriyhteistyöstä ja  kirjoittamaan. Olen ollut myös yhteydessä Neidenin eli Njauddâmin Äʹvv -kolttamuseon johtajaan Honna Hovakseen, joka antoi hyviä vinkkejä kolttasaduista.

Kolttien talvikyläsäätiön sivuilla kerrotaan, että Katri Rauanjoki alkaa kirjoittaa kolttasaamelaisista kertovaa romaania. Ensin ajattelin, että no sitten minun ei tarvitsekaan kirjoittaa, mutta kun tutustuin hänen hankkeeseensa tarkemmin, voin todeta, että minulla on aivan erilainen juonihahmotelma. Otan yhteyttä Rauanjokeen ja kerron omasta hankkeestani. Tuskin nämä kilpailevat keskenään. Tämä vain osoittaa, että saamelaisuus kiinnostaa tänä päivänä suurta yleisöä.

Pian alan kirjoittaa.

Kudoin joutessani lapaset. Rintalan Annen valkoinen ja ruskea 100 % luomulampaan villalanka on ihanan pehmoista. Mallin olen kopsannut Väinö Tannerin Ihmismaantieteellisiä tutkimuksia Petsamon seudulta, I Kolttalappalaiset -kirjan kannessa olevasta kuvasta. Kuvio tehdään yleensä valkoisten lapasten ranteeseen, mutta venytin kuviota koko lapasen mittaan, jotta tulee lämpimämmät.

Matleena Fofanoffin mallin mukaan tehdyt lapaset

Kylvin tomaatinsiemenet, viime kesän omista tomaateista otetut pyöreät keltaiset, mustat ja punaiset. Pitkulaiset punaiset eivät viime kesänä olleet hyviä. Niinpä otin siemeniä kaupasta ostetuista mahdottoman hyvistä pitkulaisista. Viime vuonna keltaiset itivät kuudessa päivässä, mustat kuukaudessa. Saapi nähdä miten tänä vuonna käy. Olivat muuten istuttaneet keskiviikkona perunaa Rymättylässä, päivää aikaisemmin kuin viime vuonna… Kevät tulee taas, tänäkin vuonna.

Tulppaaniaika tuo hitaasti hiipivän lupauksen lisääntyvästä valosta ja lähestyvästä keväästä

Ja kevät vai. Ulkona pyryttää oikein kunnolla. Naapurin koivun latvassa istuu harakka pitkä pyrstö keinuen. Nyt se levitti siipensä ja lensi pois. Minne harakka menee lumisadetta pitämään? Entä yöksi nukkumaan? Lintulaudan yläpuolella olevasta lintupöntöstä tuli pikkuvarpunen. Sillä on oma talviasunto.