Aihearkisto: Kirjallisuus

Kesän huippu

Kahlasin vaalean vihreässä mustikkavarvustossa kuin rantavedessä.  Sääskiparvia pöllähteli yllättyneenä lehtien suojasta, pyörähteli hetken, töni kasvojani ja tuikkasi imukärsänsä suoraan suoneen. Kohtaamisemme poltteli minua pitkään.

Aallot olivat lajitelleet rantaviivaan sormenpään kokoista  soraa. Hiekat oli seulottu syvemmälle. Kivien pinnat olivat liukkaat, jalkani luiskahti vaikka astuin niiden päälle varovasti. Vihreä levä leuhahteli kivien ympärillä. Vanha penkki huudahti ilahtuneena ja kutsui luokseen. Jäkälät olivat levittäytyneet lisää. Vedin kädellä penkin päältä havuneulasia. Istahdin. Kosteus tunkeutui heti housujen läpi. Minua seuranneet sääsket istahtivat kasvoilleni tuulesta välittämättä.

Saari katseli minua mietteliäänä. Et nyt sitten tule käymään. Ei se mitään, tässä minä pysyn ja odottelen. Kyllä me vielä kohdataan, makoilet sitten nuotion laidalla, savu kiertelee, syöksähtää ikivanhojen mäntyjen lomasta saaren keskustaan. Heinäkuun lopulla kukkivat lehdokit, ovat levittäytyneet jo kasvustoksi. Tule silloin. Kierrät silittelemässä saaren kärjessä maassa lahoavaa mäntyä, joka suojelee vieläkin poikastaan. Mänty olisi mielissään.

Järvi otti tulvaveden irrottaman kelonrungon syleilyynsä, hellästi siveli, hieroi, yhä uudelleen uudelleen uudelleen. Hioi pois turhat rosot. Sileys hellii kättäni kuin rakkaan hyväily. Vesi muisti poron. Hitaasti poron muoto kuoriutui esiin.

Viime aikoina on luettu useita kirjoja, mutta vain kaksi romaania, Viikilän ja Faulknerin teokset, joista on Luettua -sivulla tekstiä. Muut kirjat ovat liittyneet Kolmas tanssi -kirjan aiheeseen, etenkin Petsamon alueeseen, joka kuului Suomeen 1920-1945. Se toinen käsivarsi.

Kolmas tanssi etsii askelia mieleni sopukoissa. Jeff ja Neo katsovat odottavina. Odotammehan me. Tarinamme täytyy kertoa. Sitten kun olet valmis, sanat tulevat, rakentuvat jonoon, lauseiksi, virkkeiksi, kappaleiksi. Ei mitään kiirettä.

Suomen metsien rhododendron. Suopursu. Huumaava tuoksu leviää tuulenpuuskan mukana. Valkoiset kukinnot täplittävät suot.

Kesä on täällä

Viikko on kulunut puutarhassa alkukesästä nauttien. Ilma on sakeana lintujen liverrystä, kahakointia  pesäryöstäjien kanssa ja tuulen tuiverrusta. Kömpelöt linnunpoikaset lennähtelevät oksalta toiselle, osuvat juuri ja juuri. Nopeasti taidot kuitenkin kehittyvät.

Kuumat ilmat tulivat. Liian kuumat, jos minulta kysytään. Aurinko polttaa, hiostuttaa, turvottaa, ahdistaa. Mutta kasvit. Ne kasvavat silmissä. Ensin näkyi pottumaalla pieni tummanvihreä ruusuke ja kun katsoin uudelleen, niitä on siellä ja täällä. Puikuloidenkin versot ovat nousseet maan pinnalle.

Juurespenkissä ei vaan näy mitään. Vieressä porkkana kyllä on noussut.  Etanat ovat syöneet toistakymmentä pientä avomaankurkun tainta, harmi. Piti ostaa torilta uusia. Sipulien varret heiluvat tuulessa. Lankamaiset purjot sojottavat taivasta kohti. Mansikka kukkii. Kaupasta sai jo ostaa kypsiä, mutta eivät kyllä vedä vertoja omille, ovat ne niin maukkaita.

Kasvihuoneessa  tomaattien ensimmäiset kukat ovat auenneet, keltaisissa. Matkaa on vielä raakileisiin  ja kypsiin.Kasvihuonekurkut laitoin siemenistä ja kolme hyvää tainta työntää kasvulehtiä.

Kasvihuoneen vesialtaassa molskahti ja iso ruskea sammakkohan se siellä mulkoili minua. Oli kait tullut kuumuutta pakoon. Yritin pyydystää sitä, jotta voisin viedä jokeen, mutta se meni pakoon. Samoin perhoset lentävät sisään ja pomppivat äärimmäisessä nurkassa eivätkä tajua mennä ovesta tai tuuletusikkunasta ulos.

Tätä ei uskoisi puun kukaksi, on se niin hieno ja näyttävä.

Hevoskastanjassa on 20 kukkaa, ensi kertaa. Kielot kukkivat, tuoksu tuo muiston lapsuudesta, kielohajuvedestä. Se tuntui silloin salaperäiseltä aikuisten maailmalta.

Piha on myllerretty. Meidän talomme liitetään naapurien kanssa kaupungin viemäriverkkoon. Loimijoki puhdistuu.

Posti toi Lapillisen, eli Lapin kirjallisuusseura ry:n lehden. Siellä oli paljon arviointeja runo- ja proosateoksista. Sitten: Tapani Tavi kirjoitti arvion Ann-Helen Laestadiuksen kirjasta Hei Söpö. Ja lopussa:

Hei söpö esittelee muuttuvassa maailmassa luontevasti perinteistä saamelaisten vaatetusta ja kertoo pitkistä matkoista porojen kanssa. Tarina käyttää lukijan kutkuttavasti myös vanhalla uhripaikalla. Rakkaus, kuinka kauaksi se olisi unohtunutkin, voi vielä kaiken muun valloittaa.

Siellä täällä pyörähtäviä lyhyitä saamen lauseita lukisi enemmänkin. Ihan uteliaisuudesta kulttuuriin ja sanojen alkuperiin ynnä samankaltaisuuksiin eri kielissä.”

Mielessäni jysähti. Noita asioitahan käsittelin Kolmas tanssi -romaanikäsikirjoituksessani. Olisiko todella yleisempää halukkuutta tutustua noihin asioihin?

Mitä minulle oikein tapahtui siellä Kirkenesin residenssissä? Minne katosi terve itseluottamus ja usko omaan näkemykseeni? Yli neljä vuotta olen  luonut kirjan kuviota, tutustunut saamelaisuuteen ja etenkin kolttasaamelaisuuteen ja kirjoittanut Jeffin matkasta  takaisin omaan perinteeseensä. Joutaako se kaikki todella roskakoppaan?

Mitä tällainen mielialojen heilahtelu sitten oikeastaan tarkoittaa, kuuluuko se kirjoittamisprosessiin? Vai onko ilmentymä minun epävakaudestani…  Miksi edes asiaa tänne kirjoitan ja vaivaan lukijoita tällä. En  kai voi nyt julistaa kirjoittavani  kirjan sittenkin,  olenhan  joka paikkaan ilmoittanut lopettavani koko prosessin.  ;/

Katsotaan mitä tapahtuu. En vaan ainakaan tämän puolentoista viikon aikana ole saanut kirjan henkilöitä mielestäni. He ovat jääneet ihmettelemään johonkin välitilaan.

Katsotaan rauhassa mitä tapahtuu.

 

 

Kolmas tanssi vaikenee

Onhan se hyvä, että kaikki ei mene niinkuin on alunperin ajatellut. Elämä olisi aika tylsää, jos tapahtumat olisivat ennalta tiedossa. Joskus vaan uudet käänteet aiheuttavat ahdistusta, hämmennystä ja suruakin.

Kolmas tanssi ei edennyt residenssireissulla. Askeleita ei löytynyt, musiikki vaikeni, tanssijat jähmettyivät ja suuri hämmennys valtasi mielet.

Sanojen tyrehtyessä olin ihmeissäni. Menin sohvalle makaamaan ja tein sudokuja. Ne sujuivat hyvin ja nopeasti. Aivoni työskentelivät ilmeisesti kiihkeästi. Sain blogikirjoituksestani rohkaisevia kommentteja, kyllä se siitä, huokaise ja rauhoitu, vastaus löytyy ennen pitkää.

Niinpä hyvin rauhallisesti mieleni täytti vapauttava varmuus: Kolmas tanssi -kirjaprojekti loppuu tähän. Valtava helpotus vyöryi ylleni. Ei tarvitse kirjoittaa, julkaista, ottaa vastaan kritiikkiä (ja suuria rahasummia: 1 e per kustantajan kautta myyty  kirja, verojen jälkeen).

Lisäksi kirjoittamisen pitäisi olla kivaa eikä näin vaivalloista. Tässä iässä ei halua enää tehdä mitään puolipakollakaan. Jos jatkossa vielä jotain kirjoitan, se on sellaista  mikä syntyy helpommalla ja mistä saan nautintoa.

Miksikä sitten näin? Norjassa käymissäni keskusteluissa tiivistyivät kummassakin kirjan rakenteen samat ongelmat. En avaa niitä tässä tarkemmin, mutta koko idea on oikeastaan tällaisenaan toteuttamiskelvoton. He ehdottivat tapahtumapaikan vaihtamista, mutta se olisi liian vaikeaa ja hankalaa. Suorastaan mahdotonta, koska koko kirjan lähtöajatus ja punainen lanka liittyivät Lappiin.

Eräs myötäeläjäni lohdutti, että ehkä tuhkasta nousee jotain uutta. Niin, ehkä voin joitakin tekstinpätkiä käyttää muissa yhteyksissä.

Mutta Norjan reissu kannatti. Kotona olisin jatkanut kirjoittamista ja saanut aikaan huonon kirjan. Kyllä tapahtumapaikalle meno on aivan välttämätöntä, siellä vasta näkee kokonaisuuden.

Niinpä Kolmas tanssi siirtyy Elämäni Suurten Epäonnistumisten listan jatkoksi.

Minulla on vaan vähän ikävä Jeffiä, Neoa, Maarkia, Elleä, Matleenaa.. ja poroa. Ehdin  heihin kiintyä.

Kevätesikkoja Paatsjokilaaksossa Svanhovdin kasvitieteellisessä puutarhassa

 

Kolmas tanssi – Kirkenesissä residenssissä

Sade on kuvioinut ikkunan, taas. Ennusteen mukaisesti. Aamulla havahduin auringon tunkeutuessa ikkunasta sisälle. Se ei kestänyt kauaa, mutta ilahdutti.

Nukuin hyvin. Lähdin sitten aika aikaisin ajamaan Norjan itäisimpään kolkkaan, Grense Jakobselviin. Matkaa ei ollut kuin 50 km, mutta kaksi tuntia siihen  meni. Tie pieneni pienenemistään, kapeni, routavaurioita, kuoppia ja heittoja sinne tänne. Lopulta sorapäällysteinen viimeinen osuus.

Sor-Varangerin kartta

Tunturiylängöllä oli vielä talven merkkejä näkyvissä. Järvissä jäätä ja lunta kinoksissa siellä täällä ja oikeastaan aika paljon. Suomen Yle ykkönen kuului ylängöllä. On se vaan niin kiva kuulla omaa kieltä, vaikka vasta kaksi päivää on edellisestä kuulemisesta.

Tunturiylängön kevättalvi
Norjan vanhinta kallioperää, 2,5 mrd vuotta ikää

Jakobselvin laaksoon laskeutuessa lumet katosivat ja puissa vivahti selvästi vihreys. Täällä on yllättäen aika paljon pihlajia, joiden lehdet ovat jo isot, eivät kuitenkaan levittäytyneet. Samoin täällä Kirkenesissä on kevät edemmässä kuin sisämaassa. Meri lämmittää todellakin.

Varsinaista sitkeyttä. Jäämeren tunteettomien tuulten tuivertamia käkkyräisiä tunturikoivurykelmiä. Pienet hiirenkorvat jo näkyvissä.

Jakobselv on rajajoki, toisella puolella on Venäjä. Kävelin hiekkarannalla ja tiirailin kotiloita ja erikoisia kiviä. Mutta alkoi niskaan hiipiä  vaivaantunut olo ja lähdin pois. Luinkin sitten opastustaulusta, että Venäjän puolella on sotilailla hyvät kiikarit, joilla seuraavat ettei poikkeavaa tapahdu.  Ilmankos. Odottelinkin sitten kotimatkalla, että pysäytetäänkö minut ja otetaan pois pienet vaaleanpunaiset kotilokuoret, joita poimin. En ole muualla samanvärisiä nähnyt.

Mutta lajivalikoima oli todella suppea. Viime kesän Sandfjordin hiekkarannan monipuolisuus säilyi edelleen ykkösenä. Syynsä on kylläkin siinä, että tämä on joen ranta ja makeaa vettä tai ehkä murtovettä, jos merestä valuu vettä tähän. Sandfjordissa oli oikea valtameri.

Laskuveden aikaan. Toisella rannalla Venäjä. Vahtitorneissa vahditaan.

Sitä taas ihmettelin, että kaikkiin paikkoihin ihminen itsensä työntää. Kirkkokin oli tänne rakennettu, isoista kivistä. Tie on kulkukelvoton talvella lumen vuoksi, mutta mökkejä oli pitkin matkaa ja kaikenlaista varustusta pihoilla. No silloin aikoinaan liikuttiin veneillä pitkin rannikkoa ja noustiin maihin suotuisissa paikoissa.

Grense Jakobselvin kirkko. Kirkko valmistui 1969 ja 1873 Kuningas Oscar II vieraili siinä ja pyysi, että kirkko nimetään hänen mukaansa. Hautausmaalla on suomalaisten, saamelaisten, norjalaisten ja venäläisten hautoja. Osa oli ortodokseja ja osa luterilaisia.

Matkalla näin pari jänistä ja pikkulintuja, lajimääritys jäi tekemättä, sekä joitain kahlaajia. Aika vähän lintuja kuitenkin.

Tästä residenssin ikkunasta seuraan harmaalokkiparin elämää. Ensin ihmettelin, kun lokki seisoo vastapäisen talon katon harjalla samassa paikassa tuntikaupalla. Sitten näin sen astelevan loivaa kattoa alaspäin ja hups, savupiipun takaa näkyi toinen lokki. Eli emo hautoo ja isäntä vartioi ja seuraa tilannetta. Mistähän ne löytävät syötävää?Eilen muuten tapasin Pikene på Broenin ihastuttavia nuoria ihmisiä norjalaisen lounaan merkeissä. Eli kevyttä, leipää, kasviksia, salaattia. He kertoivat tekemisistään ja minä kerroin omasta projektistani. Annoin heille Vuotoskirjan muistoksi. Kirkenesissä on suomalaisia, jotka voivat kirjan lukea. Heillä on viitisenkymmentä residenssivierasta vuoden mittaan kahdessa eri asunnossa.  Taiteenalasta riippuen he järjestävät tapahtumia täällä olonsa aikana. Hienoa kulttuurityötä!

No sitten tämä kirjoittaminen. Kaiken odotuksen jälkeen Kolmannen tanssin kirjoittaminen on sitten jumissa. En oikein tahdo päästä täällä alkuun. Aiheen vaikeus, joka on tullut tällä matkalla käymieni keskustelujen aikana ilmi,  on kai luonut jonkinlaisen esteen mieleeni.  Pitäisi vaan luottaa omaan intuiitioonsa ja kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa ja miettiä sitten vasta myöhemmin.

Vai tämä ulkoina vallitseva matalapaineko painaa minut lyttyyn. Tulinko tänne asti vain todetakseni, että kirjoittaminen sujuu parhaiten  kotona. Mitä haaskausta!

Onhan tässä vielä kolme päivää aikaa. Ehkä runosuoni alkaa pulputa. Huomenna on täälläkin Helatorstai. Ajattelin ajaa Paatsjokilaaksoon katsomaan millaista siellä on. Sunnuntaina lähden sitten kotia kohti. Ettei nyt vaan jäisi matkailun puolelle tämä reissu. Ahdistaa.

Tekniset vaikeudet estävät laittamasta omaa kuvaani tähän – Norjan itäisimmässä pisteessä, erään tien päässä. Taas.

Nyt tekniset vaikeudet voitettu ja tässä kuva.

Taas erään tien päässä. Taustalla Jäämeri, siellä jossain Novaja Zemlja

Kolmas tanssi – matka residenssiin Kirkenesiin

Perjantaina lähdin. Kotona kevät juhli kiihkeänä, omenapuutkin pukeutuneina valkoisiin hattaroihin.

Valkea kuulas ja manzurialainen marjaomenapuu hattaroineen.

Keittiössä yllätys yllätys: amaryllis työntää kukkaa!

No onkos tullut joulu kesän keskelle…

Perjantaina siis lähdin ajamaan pohjoista kohti. Satoi Pohjanmaalta alkaen. Etelässä sadetta olisi myös kaivattu, on ollut niin valtavan kuivaa. Kasvihuoneeseen virittelin kastelysysteemit, kaipa puolitoista viikkoa selviävät.

Pidempiä välipysähdyksiä Oulussa, Rovaniemellä sekä Pyhätunturilla. Sunnuntaina jatkoin pohjoisemmaksi. Puiden lehdet loppuivat noin Vuotson tienoilla. Siinä on tällä hetkellä kevään ja kesän vihreä raja. Sevettijärvellä en nähnyt yhtään ihmistä. Oli supersunnuntai, Eu -vaalit ja Suomi pelasi jääkiekon MM-loppuottelussa. Hyvin kävi molemmissa, tosin taitaa riippua katsontakannasta. Majoituspaikan seinällä vanhaa Lappi-romantiikkaa.

Tällaisena monet ihmiset Lapin näkevät.

Maanantaina jatkoin Norjaan.  Sade jatkui, eikä yhtään haittaa, koska Lapissa on kulovaroitus. Viime vuonnakin Sevettijärvellä ollessani satoi. Tie jatkui mutkaisena, ei ollut montaa suoraa pätkää. Autoja yllättävän paljon, norjalaisia ja venäläisiä rekkaresta päätellen. Ja vauhti oli niillä kova. Perääni kertyi jonoa, vaikken  mitenkään hidastellut. Ohi sitten menivät.

Päivällä  tapasin  Neidenissä Ä’vv -kolttasaamelaismuseon johtajattaren Honna Havaksen, jonka kanssa keskustelimme antoisasti Kolmas tanssi -romaanihahmotelmani teemoista. Paljon on mietittävää.

Honna ja Pirkko

Sitten  matka jatkui Kirkenesiä kohti. Löysin helposti Terminal B:n eli Pikene på Broenin toimitilan, josta minut johdatettiin lähellä sijaitsevaan residenssiin.

Taustalla residenssi kolmannessa kerroksessa. Siellä vietän tämän viikon.

Toivottavasti tekstiä syntyy ja  käsikirjoitus kehittyy ja syvenee.  Huomenna menen lounaalle Pikene på Broenin edustajien kanssa ja keskustelemme rajat ylittävästä kulttuuriyhteistyöstä, jota täällä tehdään mm. Venäjän suuntaan. Aion myös käydä kunnolla Jäämeren rannalla. Kerron sitten lisää.

Kotoa tänne kertyi 1447 km. Kauas on pitkä matka. On muuten hienoa, että Elisan liittymäni toimii täällä samoilla taksoilla kuin Suomessakin, siis nettikin. Tosin täällä residenssissä on oma wifi.

Kirjoituskammioni tämän viikon ajan.

Nyt on vähän tyhjä olo, väsyttääkin. Taidan ottaa päikkärit, vaikka on melkein ilta jo. Iltakävely on myös ohjelmassa. Palataan asiaan!

Takatalvi tuli

Viime viikon hurmos vaihtui sitten yöpakkasin ja lumisateeseen. No sehän oli odotettavissa, sanoo pessimisti suupielet mutrussa. Kevät keikkuen tulevi, sanoo optimisti ja peittelee herkimmät kasvinsa, puhaltelee niille lämmintä hiilidioksidipuuroa, lohduttaa että kyllä me tämänkin kestämme. Oli se kuitenkin niin kivaa, kun viime viikolla oli lämmintä. Parempi näin kuin ainainen tasainen elämä.  Ei ole alamäkeä, ellei ole välillä ylämäkeä.

Olen kuitenkin ohimenevästi pohtinut, miten nämä säätilojen heilahdukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen perusluonteeseen. Nöyräksi tämä vetää, kun turpiin tulee noin kuvainnollisesti. Luonne lujittuu, kun ei luule itsestään liikoja ja aina palautetaan maan pinnalle armottomalla kädellä. Tiesihän jo Saarijärven Paavo tämän.

Mutta luonto on vahva. Kiertelin puutarhassa ja siellä on viikossa tapahtunut edistystä. Siispä paikallaan on pieni kuvakavalkadi, olkoon mottona kyllä me kesää  kohti menemme.

Yli kymmenen vuotta vanha tai nuori hevoskastanja on tehnyt ensimmäiset kukinnot. Odotan suurella mielenkiinnolla nupujen aukeamista.
Perheomenapuu ei ole vielä tehnyt kuin kolme omenaa viime kesänä, mutta nyt siinä on paljon kukka-aiheita.
Ruokajätekomposti ei ole jäätynyt koko talvena, mikä on täysin poikkeuksellista. Kompostimadot ovat ahkerassa työssä.
Rypyssä olemme me nuorina, mutta odotas kun oikenemme, siliämme, alamme kasvattaa vartta. Valmistaudu piirakan tekoon!
Varis on syönyt munakkaan. Ankara on elon taisto. Valkoisia munia on yleensä kolopesijöillä. Munan värissäkin näkyy tarkoituksenmukaisuus. Tämä taitaa olla sepelkyyhkyn muna, koska sepelkyyhkypari on meidän pihalla vieraillut päivittäin.
Yöllä on ollut pakkasta jopa seitsemän astetta. Harsojen alla on pärjätty, paitsi että viime yönä kolme tainta paleltui. Nämä kasvusäkeissä kasvavat ovat jo niin suuria, että taitavat kestää tämänkin koettelemuksen.
Narsissin herkkyyttä. Nämä saavat joka kevät minut huokailemaan ihastuksesta.

Meillä oli Novellimankelin neljäs tapaaminen ja nyt pidämme kesätauon ja jatkamme elokuun puolivälissä. Meitä on siis seitsemän kirjoittajaa – Kari, Kerkko, Liisa, Maritta, Pirjo, Pirkko ja Virpi – ja tämän kolmen kuukauden aikana olemme saaneet aikaan 78 novellia! Kyllä niistä antologia tulee plus sitten tulevat syksyllä kirjoitetut. Ja  kaikki niin erilaisia. On lyhyitä ja pitkiä. Aiheet vaihtelevat luonnon ja ihmisen pohdinnoista 1950 -luvulla seikkailevaan Karlssoniin, muistoihin sodan jälkeisistä tapahtumista  mitä erilaisimpiin kuvauksiin ihmiselon varrelta. Uskon, että jokainen löytää mielinovellinsa tästä runsaudesta.

Kari Helin teki Novellimankelille oman logon

Hyvää pääsiäistä

Pääsiäisviikko vietetty kirkkaassa auringonpaisteessa, etenevän  kevään matkassa, sulamisvesien lotistessa, sohjoladuilla ja sormet tietokoneen näppäimillä. Kulttuurielämyksiäkin on ollut.

Hanget madaltuvat täällä pohjoisessa. Samalla paljastuu talven aikana hangille kertynyt moska. Tienvarret ovat kauhean näköisiä, metsässä puiden neulasia, kaarnanpalasia, oksia, naavaa – sitä tekisi mieli kerätä. Tiet ovat sulat, myös pienet tiet ja hiihtäessä piti tuon tuostakin ottaa sukset jalasta, kun ei kuraiselle ja märälle tielle voinut suksilla mennä.

Tahaton omakuva, kun ei ollutkaan hankikantoa vaan kupsahdin kyljelleni puhelin kädessä. Ylös pääseminen oli työn ja tuskan takana.

Tiistaina kävimme Kemijärvellä kulttuuritalolla ja luulimme menevämme katsomaan Tsehovin Lokkia, mutta lava olikin täynnä pikkuisia ja vähän isompiakin tanssijoita. Yllättäen oli Koillis-Lapin musiikkiopiston Musiikin ja tanssin ilta.

Kaikki tanssijat esitysten päätteeksi lavalla – ja heitä oli paljon!

Harmi, ettemme tienneet kahvituksen päätteeksi jatkuvaa musiikkiosuutta. Jäi kuulematta musiikkipuoli  kokonaan.

Kulttuuria koettiin lisäksi pitkäperjantaina Savukoskella, kun paikallinen Rösölänperän Ruppanat esitti Tenho Karjalaisen käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Sompion Helmi. Sali oli taas aivan täynnä, noin 400 katsojaa. Kiertueellekin he lähtevät naapurikuntiin. Savukoskella on näytelty kymmeniä vuosia. Evp kulttuurisihteeri Marjatta Pulska käsikirjoitti ja ohjasi alkuvuodet ja nyt siis Karjalainen viisi vuotta. Täydet salilliset vuosi vuoden jälkeen osoittavat, että tämäntyyppiselle näytelmälle on tarvetta.

Sain Savukoskelta lankalauantaina pidettävien Kuivalihamarkkinoiden esitteen. Olimme siellä viime vuonna, tänä vuonna emme mene. Paliskuntainyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollilan kirjoitus oli miellyttävää luettavaa, kun hän kirjoitti luonnon ja luonnontuotteiden arvonnoususta, jonka hän totesi kertovan ja ennakoivan laajempaa ihmisten arvoissa ja ajatustavoissa tapahtuvaa muutosta. Ihminen alkaa vähitellen oivaltaa, että meillä ei ole olemassa Planeetta Beetä. Jess!

Värriön tutkimusasema sijaitsee Sallan puolella,  mutta sinne kuljetaan Savukosken kautta. Asemaa hallinnoi Helsingin yliopiston ilmakehän tutkimuksen keskus. Siellä on tutkittu pitkillä havaintosarjoilla vuodesta 1967 asti ilmakehän tilaa esimerkiksi lumilinjoilla, joilta  kerätään tietoja.  Lisäksi havainnoidaan marjasatoja, puiden kasvua, käpysatoa jne.

SMEARin tutkimukset ovat osoittaneet, että täällä on niin puhdas ilma, että se lisää ihmisten elinikää merkittävästi verrattuna teollisuuspaikkakuntiin tai suurkaupunkeihin. Viikko Värriön puhdasta ilmaa lisää elinikää viikolla puhumattakaan muista luonnossa ja metsässä olemisen eduista. Huh huh!

Viikolla ilmestyi Atrain&Nord -kirjakustantamon eli entisen Nordbooksin syksyn 2019 listaus. Ja siellähän on minun Kolmas tanssini!

Olen koko viikon viettänyt tuntikausia täällä parvella ja kirjoittanut monta tuhatta sanaa Kolmanteen tanssiin. On se hidasta, mutta sivuja karttuu koko ajan lisää.


Kuukauden päästä matkustan sitten Kirkenesiin Pikene på Broenin residenssiin viikoksi. Matkalla tapaan Sevettijärvellä Kolttasäätiön edustajan ja Neidenissä Ä´vv -museon johtajan. Residenssiviikon jälkeen käyn Kemissä kustantajan luona ja varmistuu valmistumisajankohta. Kaipa sen silloin tietää, valmistuuko kirja loppukesäksi.

Huominen päivä vietetään sukulaisten kanssa ja sitten auton nokka etelää kohti. Siellä odottanevat puutarhatyöt!

Kemijärven kauneimpia maisemia. Nyt oli taivaalla joku lentäjä hurvitellut oikein kunnolla.

Täällä taas

Etelässä kevät eteni alkuviikosta suurin harppauksin, päivällä oli jopa 13 astetta lämmintä. Ja sitten heilahdettiin aivan toiseen suuntaan, niinkuin näyttää kaikissa asioissa tapahtuvan, äärimmäisyydestä toiseen. Yöllä pakkasta parhaimmillaan oli 13 astetta.

Tomaatintaimet pääsivät suurempiin purkkeihin ja kasvu oikein roihahti vauhtiin.  Kuusi viikkoa kylvöstä. Katselin vanhoja kuvia, nämä ovat melkein  kuukauden edellä aikaisempiin vuosiin verrattuna

Vein siinä lämmön hurmassa osan tomaateista kasvihuoneeseen, kun verannan ikkunalaudat olivat täynnä. Laitoin kolminkertaisen harson ympärille. Kaksi yötä ne olivat siellä ja sitten kolmannen päivän iltana toin laatikot sisälle, viime tipassa. Pakkasta oli jo viisi astetta. Olisivat ne sinne paleltuneet. Tete-narsissitkin luovuttivat ja makasivat reporankoina katajanoksien päällä jo viiden pakkasasteen jälkeen. Vähän ne ovat jaksaneet nousta päivisin.

Olen lukenut pari kirjaa, Tommi Kinnusen Pintin ja Heidi Köngäksen Sandran. Katso Luettua -sivu.

Kävin tiistaina Loimaan taidetalolla konsertissa. Kulttuuripalvelut järjestävät tiistaikonsertteja muutaman viikon välein. Nyt olivat vuorossa Mikko Innasen erinomaiset Uudistuneet maakuntalaulut.

Väkeä oli vähän verrattuna tiistaikonsertteihin yleensä, mutta osasyynä oli varmaan ulkona riehunut kevätmyrsky. Hyytävä pohjoistuuli, räntää ja pimeää. Ehkä jotkut ajattelivat, ettei maakuntalauluissa ole mitään uutta, mutta kyllä oli. Innanen soitti erilaisilla saksofoneilla omintakeisia jazzsovituksia tutuista maakuntalauluista. Välillä oli aivan tunnistettaviakin melodioita, jolloin huomasin kertaavani laulun sanoja. Taidettiin minun ikäluokalleni opettaa ne kansakoulussa tarkkaan, kun sanat tulivat kuin apteekin hyllyltä. Uutena oli Innasen 1920 -luvulta  peräisin olevasta vanhasta kirjasta löytämä Varsinais-Suomen laulu. Tekijää ei ollut merkitty, ehkä sitä ei sitten tiedetty. Laulu oli hyvin kaunis.

Samalla katsoin uudestaan Alpon juhlanäyttelyn tauluja. Niitä on niin paljon, että uutta löytyi tälläkin kerralla.

Sitten viikon helmi. Olen saanut viikon residenssipaikan Norjan Kirkenesistä Pikene på Broen -kulttuuriyhteisöltä! Matkustan sinne toukokuun lopulla aistimaan atmosfääriä ja kirjoittamaan Kolmas tanssi -romaaniani. Matkalla pysähdyn myös Sevettijärvellä ja Neidenissä tapaan Ä’vv skoltesamisk  -museon johtajan Honna Havaksen.

Tekstiä on syntynyt, mutta paljon lisää tarvitaan.

Saavuimme eilen illalla tänne Pyhälle pääsiäisen viettoon. Ulkona on neljä lämpöastetta. Räystäältä tippuu vettä. Taivas on paksussa harmaassa pilvessä. Lähden kohta ladulle hengittelemään tätä raikasta ilmaa. Levillä perjantaiyönä sattunut hyvin traaginen mökkipalo sai minut tarkastamaan palovaroittimien paristot. Kolmesta kaksi paristoa oli hengettömiä. Täytyy käydä tänään kaupassa.

Huomenna jännitetään eduskuntavaaleja. Olen katsellut vaalitenttejä. Viimeisessä kahdessa johtajien tentissä tunnelma oli kuin yläasteella parhaimmillaan. Kaikki huutavat yhteen ääneen eikä järjestystä saada aikaiseksi. Melkein kuin koulua koskevissa painajaisunissani. Huomenna sitten äänestään ja illalla nähdään mitä kansa haluaa. Yhteisten asioiden hoitaminen on kyllä niin monimutkaista, että ihmetyttää kun sinne johtopaikoille on tunkua.

Jouluruusu – Helleborus on mulla ulkona kukkapenkissä ja oli heti kukassa, kun lumet haihtuivat päältä

Otsikkokuva on kahden vuoden takaa, päivälleen, Pyhätunturit etelästä päin Haarainselän ladulta.

He ovat palanneet

Havisten halki ilman lentäkäätte
Tekoja luokaa, maita valaiskaa
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa
Näin kirjoitti nuori vähän yli kaksikymppinen Eino Leino Lapin kesä -runossaan. Aina on yhtä sykähdyttävää kuulla aikaisin keväällä joutsenten töötötykset ja nähdä niiden lentävän taivaalla. Hyvässä lykyssä ne laskeutuvat rantaamme ja saan ihailla niiden liikkeitä, miten ne katsovatkin aina samaan suuntaan!
Mustarastaat ovat myös tulleet joukolla, tänään oli viisi syömässä lintulaudalta pudonneita siemeniä. Aamulla lehteä hakiessani erotin varovaisen huilun naapurin puiden kätköistä.
Olen lukenut pari kirjaa, Katja Ketun uusimman ja Findlandia-ehdokkaan Rose on poissa ja Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja. Katso Luettua -sivu.
L-kinossa näytettiin viime viikolla japanilainen mielenkiintoinen elokuva . Katso Elokuvat -sivu.
Novellimankelilla oli kuukausitapaaminen. Kari oli tehnyt meille oman logon!
Novellimankelin uusi hieno logo, suunnittelija ja toteuttaja Kari Helin

Mankelilaiset olivat saaneet aikaan monta kymmentä novellia. Osa on jo aivan valmiita, osaa vielä  mankeloidaan.

Tekniset on probleemit OneDriven kanssa vielä rassaavat, etenkin sellaisissa tilanteissa, jossa on tehty uusi OneDrive -profiili. Tallennukset  menevät jonnekin bittiavaruuteen eikä niitä löydy kummastakaan versiosta. Ongelmat haitannevat jo luomisprosessia… 🙁
Mutta käytettäneen vanhaa sähköpostilähetysmetodia.

Tomaatintaimet voivat hyvin. Kasvulehtiä alkaa työntyä  kovaa vauhtia. Uusia kotejakin on löytynyt, minä kun en sentään kuuttakymmentä tainta tarvitse. Laitoin myös krassisiemenet kasvamaan. Viime  kesänä omista siemenistä onnistuin kasvattamaan kukkia.

Tomaatit uusine kasvulehtineen. Viisi viikkoa kylvöstä

Otin myös kellarista äitienpäivälahjaksi monta vuotta sitten saamani runkoruusun verannalle. Ja sehän lähti iloisesti työntämään ihanan heleän vihreitä lehtiä.

Runkoruusu kasvaa toihinalla ja levittää hentoa uuden kasvun vihreyttä

Vaalikeskusteluja olen seurannut mielenkiinnolla. Saapi nähdä miten käy. Toivottavasti ihmiset lähtevät äänestämään, vaikka pahaa pelkään, että melkein puolet jää kotiin tai jonnekin muualle.

Yhteisten asioiden hoitaminen on hyvin vaikeaa. Kompromisseja pitää tehdä ja se näkyy sitten seuraavissa vaaleissa, kun vastuussa olleiden puolueiden kannatus laskee huimasti. Toisaalta, kait ne poliitikotkin tarvitsevat  lepoa. Sanotaanhan, että poliitikko lihoo oppositiossa. Sillä kyllä tarkoitetaan kannatuksen kasvua.

Tässä me katsomme kun isi levittelee siipiään vai tuulettaako kainaloitaan.

Ja sitten helmenä viimeiseksi. Kolmas tanssi -romaanitekeleeni on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Olin maanantaina vesijumpassa ja vesijuoksun aikana tajusin, miten voin yhdistellä irrallisia kirjoitelmiani ja samalla selkiintyi kirjan punainen lanka. Ulkoaltaan vesi oli muuten jo +9 astetta, kun edellisellä viikolla oli +7 ja sitä ennen +5 ja +4 alimmillaan.

Keskiviikkona syntyi lisää käänteentekeviä oivalluksia. Nyt kun vaan olisi aikaa kirjoittaa. No, se aika on vaan otettava.

Kevään airut, Suomen kansallislintu

Näinä harmaista harmaimpina maaliskuun päivinä

Näinä harmaina tihkuisina vetisinä liukkaina maaliskuun päivinä ihmettelen kasvun ihmettä.

Pieniä pieniä me olemme, juuremme vasta yksi ohut lanka. Mutta kun tässä pörhistymme, hahtuvaiset hiusjuuremme levittäytyvät multaan – ja kas, kasvuvoima lisääntyy harppauksin.

Viikon kuluttua näkyy tänään ensimmäinen pieni nysty: kasvulehden alku.

Pieni nysty on alku vaikka metrin korkuiselle kasvulle.

Koulinta tuotti tuskaa: niin paljon jäi pikkuisia innokkaita taimia käyttämättä. Kaikkia kolmea laatua tuli koulituksi 15-16 tainta eli yhteensä niitä on kuusikymmentä. Enempää en saa mahtumaan ikkunalaudoille, kasvihuoneeseen kun saan vasta hyvässä lykyssä puolentoista kuukauden päästä. Osalle näistä toivon hyviä koteja, koska en tarvitse itse kuin 12, kolme kutakin laatua.

Mutta ne pikkuiset taimet saavat hyvät kodit. Vien eräälle opettajalle, joka laittaa oppilaidensa kanssa äitienpäivälahjat kasvamaan. Enpä tämän mieluisampaa kotia niille voi toivoa!

Kolmannen tanssin teksti on alkanut virrata. Olen lukenut ja opiskellut kuukausikaupalla taustatekstejä, jotka nyt ovat alkaneet syöttää tarinaani. Perusjuonihan on ollut valmiina neljä vuotta, mutta nyt pitää saada sitä tilkettä. Ja sitä on alkanut tulla.  Ihan en vielä ole päässyt kirjoittamisen hurmioon, mutta on se siellä pinnan alla puhkeamassa.

Myös Novellimankeliin olen tehnyt tekstejä. Olen käyttänyt monilla kirjoituskursseilla syntyneitä vanhoja käsikirjoituksiani, jotka ovat olleet yllättävän valmiita. Pientä mankelointia vaan.

Tämä viikko on ollut pirttiviikko tai oikeammin vinttiviikko, kun olen viihtynyt täällä kammiossani kirjoittamassa. Maanantaina tosin kävin pulikoimassa vesijumpassa ja vesijuoksussa. Samalla sain juoruta mankelikaverini kanssa. Ulkoaltaan vesi oli viisiasteista, yksi aste lämpimämpää kuin viimeksi. Täytyy sanoa, että ulkoaltaaseen menon miettiminen on rasittavampaa kuin sinne meno.

Mutta keskiviikkoilta oli ladattu täyteen, viisi tapahtumaa samaan aikaan: jooga, kirjallisuusilta, vaalistartti lausuntaesityksineen, kyläkeskiviikko ja voiton vienyt ilta lapsenlapsien kanssa. Riittiköhän noihin muihin  kävijöitä?

Ensimmäinen eduskuntavaalitentti oli torstaina. Välillä tuli sellainen olo, että ovat ottaneet jonkun vanhan nauhoituksen käyttöön. Niin samaa puhetta samoilta henkilöiltä. Kuinkahan monissa vaaleissa jauhetaan vielä sotesta?

Tein myös viisi vaalikonetestiä. Tulokset olivat jokaisesta aivan erilaisia. Sain tietää hesarin vaalikoneesta, että mielipiteeni ovat samanlaisia kuin Itsenäisyyden puolueen. Minkä? Seuraavina olivat tuntemattomat pienpuolueet, joista en tosiaan ole koskaan kuullut mitään. Iltasanomien, Turun sanomien ja Ylen testeistä tuli ihan eri ihmiset. Aloin kyllä vähän horjua mielessäni. Pitääkö vaihtaa puoluetta, kun se suosimani tuli vasta sijoilla 4-8. Mitä tästä pitää ajatella…

Valon määrä on sama kuin syyskuussa ja kaktus alkaa taas kukkia. Voi ihanuutta!

Äitini sanoi aina, että hyvin kukkiva kukka on hyvästä sydämestä annettu. Niin on tämäkin, kiitos rakas Liisa!

Sain luetuksi Guy de Maupassantin novellikokoelman Leikkivä lempi ja kuoleman varjo. Käypä Luettua -sivulla.

Uutiset tuovat suruviestiä Uuden Seelannin Christchurchin maalaiskaupungissa tapahtuneesta joukkoampumisesta. Mitä tästä voi sanoa, mikä saa ihmisen vihaamaan tuolla tavalla? Miksi on saatavilla aseita niin helposti?

Ranskassa mielenosoitukset ovat jatkuneet 18 lauantaita perä perää. Koska aallonpohja on saavutettu ja alkaa hyvien uutisten nousu?

Heikko signaali tästä noususta on eilinen nuorten ja lasten maailmanlaajuinen mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Tosin masentavaa on, että Loimaalla vain yksi oppilas osoitti mieltään ja sai tästä hyvästä Wilmaan merkinnän luvattomasta poissaolosta. 🙁