Aihearkisto: Kirjallisuus

Museovirasto säästää

Taloutta sopeutetaan myös esimerkiksi lomauttamalla viraston lähes koko henkilöstö eri pituisiksi ajoiksi ja leikkaamalla palvelunostoja.

Heti ilmoittautui porukka vaatimaan mahdollisimman pitkiä  lomautuksia. Kännykät kädessä he selasivat myytävänä olevia pakuja, näyttelivät toisilleen löytämiään vaihtoehtoja ja kiihtyneinä riensivät seuraavaa linkkiä avaamaan.

”Van laiffia meillekin”, he huudahtelivat toisilleen. Yksi käkkäräpää oli jo suunnitellut reitin Berlevågiin, jossa TV kolmosen entinen uutisankkuri oli viettänyt talven arktisissa pakkasissa. Minä kyllä suuntaan etelään, kalju museoasiantuntija julisti. Lämpöön, lämpöön, eikä  minnekään jään ja viiltävien tuulten riepoteltavaksi, toinen otti osaa uuden elämän matkasuunnitteluun.

Työnantajan edustaja oli mennyt mykäksi huomattuaan alaisten reaktiot lomautussuunnitelmiin. Hän oli  valmistautunut kitkerään taisteluun työsuhteiden oikeuksista, mutta tämä nuorten ja ällistyttävää kyllä vanhempienkin tutkijoiden, museoamanuenssien ja toimistovirkailijoiden reaktio yllätti aivan täysin. Annettuaan YT-neuvottelujen aikataulun hän livahti helpottuneena omaan työhuoneeseensa ja siirtyi suunnitelman seuraavaan vaiheeseen.

Palvelunostoja oli vähennettävä. Se kävisi helposti. Voi  vain ilmoittaa palveluntuottajille kirjeellä lopetettavasta tai joissakin tapauksissa sopeutettavista toimista. Sopimuksiin kun oli upotettu mahdollisuus työnantajan sanelemiin muutoksiin, eivät ne tätä olleet huomanneet.

Ensiksi hän valmisteli siivouksien lopettamisen. Se oli helposti tehty. Nämä siistijät, kuten nykytermi kuului, eivät minnekään barrikaadeille nouse. Muita palvelunostajia kun heillä on jonossa asti, kun nuoret perheenäidit haluavat muuttaa kuukausisiivouksen jokaviikkoiseksi. Jää laatuaikaa toteuttaa omia harrastuksia kodin ulkopuolella joogassa tai pilateksessa kun ei tarvitse imurin varteen tarttua lasten kirkuessa ympärillä.

Huoltotarkastuksia oli myös helppo vähentää, kun museoissa ei enää ole asiakkaita paikkoja rikkomassa. Ja pääsylippujen myyjät, hehän ovat aivan tarpeettomia, hän riemastui ja tunsi vilpitöntä työniloa saatuaan näin paljon aikaiseksi. Palkankorotus tulossa varmasti, kun säästöähän syntyy enemmän kuin on pyydettykään.

Testit

Tiimimme tutki tuhansia innovatiivisia, käytännöllisiä ja hyödyllisiä, liiankin siistejä elektronisia vempaimia löytääkseen kaikista parhaat.

 Tiimi teki töitä hiki hatussa. Testattavia vempaimia kun oli joka lähtöön.

Johan otti tavoitteekseen löytää innovatiivisin laite. Mitä sekin sitten tarkoittaa? Hän katosi huoneesta kännykän kanssa katsomaan netistä, mitä innovatiivinen tarkoittaa ja palasi hölmistyneen näköisenä. Uusi testauskohde oli valittava. Johan teki pikasilmäyksen tutkittaviin laitteisiin, jotka vilkkuivat, piipittivät ja värisivät pöydällä. Hän ilmoitti tutkivansa sittenkin käytännöllisyyttä.

Niinpä hänen katseensa kiinnittyi sähköiseen harjaan, jonka käytännöllisyyttä olisi mielenkiintoista testata. Mutta koska hänen kaljunsa ei soveltunut tutkimustarkoitukseen, hän siirtyi harmissaan seuraavaan eli hyödyllisyyteen.

Johan poimi vessapaperitelineen, joka annostelisi tarvittavan määrän paperia, kunhan ensin ohjelmoidaan henkilön ikä, käsien vapina, eritteiden laatu ja runsaus. Testaajaa alkoi kuitenkin arvelluttaa oma ohjelmointikykynsä ja hän päätti siirtyä viimeiseen ominaisuuteen eli siisteyteen.

Siisteyshän sopii minulle, hän parkaisi ja ryntäsi pesemään kätensä ja otti saippuaa. Samalla desinfiointiaine ruiskusi pullostaan kun  hänen kätensä hipaisi telinettä ja käsipaperi syöksyi käytettäväksi kun ohjelmoitu pesuaika oli täyttynyt.  Hän kuivasi myös desinfiointiaineesta kastuneen vatsanseutunsa.

Tää on siistii, hän myhäili onnistuneen työsuorituksen luoman tyytyväisyyden paistaessa hänen parrakkailta, puneutuneilta ja arpisilta kasvoiltaan.

Aamu

Haukotus repi Tahvon leukaperiä. Vaivoin hän sai vedettyä leukaluun takaisin luonteenomaiselle paikalleen. Suu jäi vähän auki, ja se olikin hänelle niin ominaista, että vieraammat pitivät häntä hieman toistaitoisena.

Mutta väärän johtopäätöksen tekivät. Hänen kasvonsa vaan olivat muotoutuneet kohdun pimeydessä tähän asentoon, jossa helposti kuolavana ilmestyi kirkkaana suupieleen. Parempaa renkiä sai hakea eikä löytäisi.

Kukko kiekui, kello viisi. Onko se nyt mikään aika nousta. No kelle on, kelle ei. Tahvon kohtalona oli joka aamu kokea sama pakotettu kuvio. Jalat kylmälle lattialle, lysähtänyt ruoto suorempaan, käsillä tukea sängyn reunoista ja hän punnertautui ylös. Vilu värisytti hänen tanakkaa vartaloaan, kun hän hamuili paitaa ja housuja. Uusi haukotus venytti taas Tahvon unenpehmeät posket. Eikö tästä loppua tule!

Hän tiesi, että väsymys nujertuisi vasta kymmenen tienoissa, kun vellikello kutsuisi puurolle.

Taas yksi päivä Tahvon elämän ketjussa. Hän ajatteli haikeana iltaa, jolloin olisi viimein hänen oma hetkensä, kun kukaan ei pakottanut mihinkään  ja sai viettää hetkosen omalle itselleen. Silloin hän rysähtäisi rengin pedille makoilemaan, kääntäisi kylkeä ja huokaisisi: Aamu-uninen ja makkaa ehtoolla miälelläns.

Aamu-uninen ja makkaa ehtoolla miälelläns.
Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.

Kahvi

Kahvikupit kilisivät, lusikat raapivat kupin pohjia. Kahvi otti vauhtia pyörimisliikkeeseensä ja ohuet vanat valuivat kupin reunojen ulkopuolelle. Lusikka kilahti lautaselle, hiljaisuus oli harras. Kuppi huulille, suuhun siirtyvän kahvin lurina kupli tyytyväisyyttä. Hyvät sumpit emäntä oli keittänyt. Jaa-a, isäntä huokaisi ja mursi leetasta palasen, vei sen suuhunsa ja mussutti silmät puoliummessa.

Isännän silmät revähtivät ammolleen, kun hänen tarkkaavaisuutensa kiinnittyi vieraaseen. Tämä oli kaatanut kahvin tassille, poiminut sokeripalan törröttävien huultensa väliin ja alkoi ryystää kahvia sokerin läpi. Ruokottomat tupakan kellastuttamat viikset levittäytyivät likoamaan tassin kahviin. Isäntä yritti peittää tahattoman puistatuksensa. Vieressä istuva emäntä tuuppasi reitensä isännän reiteen ja huokaisi merkitsevästi. Ryystäminen pysähtyi kuin seinään. Vieraan katse jähmettyi, hyppi emännästä isäntään, laski tassin pöydälle, kolisteli pystyyn ja sanoi: Hyväst ny, jollen lähtiesä kerkee.

Hyväst ny, jollen lähtiesä kerkee.
Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.

Potut

Mies lirutteli keittoa lusikallaan. Liemi oli vihertävän ruskeaa, ohutta litkua. Lusikkaan ei osunut sattumia kuin sattumalta, pieniä lihan riekaleita. Olisi edes pottuja pilkottu mukaan.

Ovat paleltuneita, emäntä tiuskasi kädet puuskassa, silitti esiliinaansa ja kääntyi nojaamaan tiskikomuuttiin. Enkö muutaman kerran ole pyytänyt tilkitsemään kellarin ettei potut jäätyisi.

Mies räjähti. Tiedät kyllä, mistä kellarin jäätyminen johtuu! Naapurin äijän koira kaivoi kellarin peittävään lumeen kuoppia enkä niitä huomannut. Mitä pitää piskiään auki! Sen syy se paleltuminen on! Pääsi pakkanen kellariin!

Emännän olkapäät lysähtivät. Niinhän se oli. Ei ole pottuja ei. Eikä rahaa ostaa.

Mieheen kerääntynyt kiukku purkautui. Nämä sinun keitoksesi! Et ole oppinut ruokaa laittamaan vaikka olet 40 vuotta harjoitellut! Tämmöistä moskaa päivästä päivään!

Emäntä kohosi koko komeuteensa, paiskasi suurimman paistinpannun hellalle, viskasi penkiltä isännän säämistähousut pannulle, sieppasi voikupin, kaapi sen sisällön housujen päälle, samaan syssyyn koko sokerikupillinen. Sokerisa keitettynä ja voisa paistettuna syä vaikka säämistä-housut, ärähti vaimo.

Sokerisa keitettynä ja voisa paistettuna syä vaikka säämistä-housut.
Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.

Vierailu

Hänellä oli urheilushortsit kalliin pukunsa alla. Pääsisi nopeasti lenkille tai kuntosalille vierailun jälkeen. Hotellin kuntosali olikin varattu hänen käyttöönsä illaksi. Salilla hauiskääntöjä tehdessä voisi kerrata päivällä tapahtuneita kohtaamisia itäsuomalaisten kanssa. Heillä on muuten nauru herkässä. Eikä vierailulla ollut merkkiäkään arvokkuudesta, jota hän on yrittänyt vetää kasvoilleen virkaanastumisensa jälkeen. Tai oikeammin jo vaalituloksen selviämisen jälkeen. Näin, tällä tavalla kansa hyydytti iloisen miehen, kuten Rosvo-Roopen kohtalona oli laulussa. Ettei vaan tulisi katumapäälle.

On vaalit hävinnyt osapuoli muuten helpottunut. Hänen mielessään on öiden unettomina tunteina vilissyt kiusallisten tapahtumien  kavalkaadi, johon hän olisi virassa ollessaan joutunut A:n kanssa.

”Kyseessä on tuoreen presidentin ensimmäinen virallinen matka kotimaassa.

Keitto

Vaimo oli valmiiksi vihainen. Hän pyörähteli köökissä, pudotteli astioita käsistään ja jupisi, välillä ääni kohosi falsettiin. Pirtinpöydän ääressä hiljennyttiin sitä mukaa kun vaimon kiukku levisi ympäriinsä saavuttaen syöjät yksi kerrallaan ja tilkiten ilmanalan tiiviiseen kauhuun.

Lusikoiden kalina vaimeni myös, hiljaa raavittiin lautasilta keiton rippeet, leivänkyrsät löysivät tiensä avautuviin kitoihin. Leuat jatkoivat ikiaikaista liikettään, joka takasi helpon nielemisen ja ruoansulatuksen tyytyväisen toiminnan.

Sitten se tapahtui.

Vaimo kiepsahti ympäri, hellan koulusta sieppasi rätin, viskasi sen pesuvatiin, väänsi suurella voimalla liiat vedet valumasta ja tömisti pöydän luo.

Pöydän ääressä isäntä veti olkapäitään kyyryyn vaipuneen ruhonsa pimentoon. Harva tukka sojotti harmaina tuppaina. Pelon haju tunkeutui kanssaistujien tajuntaan lamauttavana.

Emäntä heitti isännän lautasen tiskivatiin, viskasi rätin pöydälle ja yritti hallita lainehtivaa keittoa, jota loiskahti isännän entisestään märille housuille. Ei suuresta ihmisestä o mukko ruuan hukka ja waatteen wahinko, emäntä huusi.

Ei suuresta ihmisestä o mukko ruuan hukka ja waatteen wahinko.
Vanha loimalainen sanonta sadan vuoden takaa

Joulu

Hän selaili pankkikirjaansa. Vaaleansinisessä kannessa keikaili pyöreä Postisäästöpankin tunnus. Kirja tuntui kädessä mukavan napakalta. Se sivut olivat paksut ja kun kirjan laittoi pöydälle, kannet jäivät sojottamaan V-kirjaimen muotoon. Sivuille oli nimittäin liimailtu paksuja leimamerkkejä, jokaisesta talletuksesta monta. Hän hyrisi mielihyvästä. Niin paljon talletuksia! Rahaa! Kirja oli melkein täynnä, pari sivua tyhjinä loppupuolella.

Hän laski kirjan pöydälle, nojautui taaksepäin. Tuoli rusahti painon siirtyessä takajaloille. Kädet löysivät takaraivon, hiki lemahti kainaloista. Kyllä tuoksui hyvälle, oma hiki. Ankaralla työllä hankittu. Avonaisesta kaula-aukosta lemahti epämiellyttävämpi löyhäys. Lika. Pitäisi paita viedä eukolle pyykkiin. Hän römähti eteenpäin tuoleineen. Kädet kumahtivat pöydälle ja hän palautui tähän hetkeen. Eukkohan on hautausmaalla. Kaksi metriä hiekkaa päällä.

Hautajaisista oli jäänyt niin kiusaantunut olo, ettei hän halunnut muistella koko tilaisuutta. Hän oli tokaissut hautajaisvieraille sen enempää miettimättä: Käykääpä pöytään, siellä on vainajan leipomaa pullaa.

Todellisuus tilkitsi hänet joka huokosen kautta jäätäväksi patsaaksi. Täysin paljaana hän näki sielunsa silmin tulevat vaivalloiset vuodet. Kohta yksinäinen joulu, ensimmäinen.

Hetken kuluttua hän nousi, pyörähti ja jouluruoat syöksähtivät mieleen. Ei tule laatikoita.  Ei kinkkua, ei sallattia. No, ko joulu on, niin on, paistan toisenki silakan.

Ko joulu on, niin on, paistan toisenki silakan.
Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.

Naapuri

Hän ei ollut käynyt missään. Aika lailla outo tapaus, mutta niin hänen elämänsä oli vierähtänyt. Omalla kylällä oli  kaikki mitä hän tarvitsi.

Kun muut alkoivat innoissaan kertoa lomastaan Kanarian saarilla tai viettämästään päivästä suuressa ostoskeskuksessa, hänen ajatuksensa liukuivat metsän siimekseen, lintujen räkätykseen ja sateen ropinaan tuvan peltikatolla.

Hän oli tyytyväinen elinpiirinsä turvallisiin puitteisiin. Hän ei kaivannut mitään. Aamut valkenivat vuodenaikojen mukaisesti, päivät tuikahtivat sammuakseen illan hämärään ja yön mustuuteen.

Kunnes sitten se tapahtui. Kylälle muutti uusi perhe, joka alkoi innokkaasti tunkeutua kyläläisten elämään. Hän joutui silmätikuksi, naapuri kun oli. Milloin mitäkin asiaa tuotiin ovelle ratkaistavaksi. Oliko postilaatikko oikeassa paikassa. Miten lumet aurataan pihatieltä, töihin ja kouluun kun on aamuisin päästävä – vai onko naapuri etätyöläinen? Voiko varjostavat puut kaataa.

Hän vetäytyi kysymystulvan alta, mutisi puhelimensa soivan ja paukautti oven kiinni naapurin nenän edestä.

Naapuri alkoi soittaa. Hän ei ollut ennenkään vastannut tuntemattomiin numeroihin, mutta nyt se yksi numero lähetti tekstiviestejä. Voisiko naapuri hetken katsoa lasten perään, onko karannutta koiraa näkynyt, olisiko mennäkesän pottuja myytäväksi?

Hän linnoittutui entistä enemmän sisälle ja poistui kauppaan vasta pimeän laskeuduttua.

Mutta niin vaan kävi, että naapuri pääsi yllättämään hänet, tarttui käsivarresta ja pakotti pysähtymään. Sano nyt, onko kylällä saatavissa laajakaistaa? Hän jähmettyi, mikä se on, hänen suustaan livahti ennenkuin ajatus ehti harkita. Etkö tiedä mikä laajakaista on, naapuri kavahti taaksepäin otteen kirvotessa hänen käsivarrestaan. No et tiedä asioista sen enempää kuin virttaalainen muusta maailmasta, naapuri paljasti yllättävän paikallistuntemuksensa.

”Ei tiedä asioista sen enempää kuin virttaalainen muusta maailmasta.”  Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.

 

Tanssiaskeleet löytyneet

Näinä helmikuun päivinä Neon ja Jeffin tarina Kolmas tanssi -käsikirjoituksessa on syventynyt. Ja vähän yllättäen melko helposti. Kahdeksan vuoden kypsyttely on tuottanut hedelmää.

Sivuja on kirjoitettuina tällä hetkellä 104 A-nelosta, 28 000 sanaa. Toinen mokoma pitää vielä kirjoittaa. Juoni on koossa, punainen lanka kulkee tekstissä mutkitellen. Vielä  eri henkilölinjojen syventämistä ja niitä rauhallisia suvantovaiheita lisää. Muutoin lukija tukahtuu tapahtumiin. Mutta ensin piti saada tarinan pääpiirteet luoduksi, sehän on  tärkeintä. Nyt lisää yksityiskohtia – minkä väriseltä  lautaselta syödään, sataako lunta vai vettä, onko hyvä päivä vai vähän huonompi. Sen sellaista tunnelmaa luomaan.

Perjantaina Kolmannen tanssin tekstiä käsiteltiin Mankelissa. Sain palautetta ja jotta kaikki ehtivät tutustua vielä paremmin tekstiin, palaamme asiaan maaliskuun tapaamisessa. Mutta hyvää palautetta tuli: ”haluan lukea tämän kirjana”. Niinpä niin. Kiitos.

Nyt sitten vaan joka päivä pari kolme tuntia täällä vintillä Neon ja Jeffin  ja kyläläisten parissa ja eiköhän loppu ala häämöttää.

Tähän on tultu, vettä ja vettä. Tänä talvena ei hiihdetty joen jäällä.

Matin päivänä talvi kääntyy kevääseen. Jos on plussan puolella, tulee pitkä kesä. Ja niinhän oli eilen kolme astetta lämmintä, lumet sulivat, jäätikköä ja sulamisvettä joka paikassa. Illalla sitten satoi räntää oikein kunnolla. Kolmisenttinen loska oli siinä mielessä hyvä, että se sulatti alleen jäänyttä jäätikköä eikä enää ole niin liukasta.

Puutarhan lumet sulaneet metsikön vierestä. Oikaisin lumisen kohdan kautta tielle ja kävelylle. Hanki oli vielä kolkyssenttistä. Ei mennyt saappaan varresta sisään.

Harmaa on päivien väri. Mutta kohta on vihreää, sillä laitoin torstaina tomaatinsiemenet itämään. Nyt se taas alkaa, yli puolen vuoden tomaattikausi. Uutuutena tänä vuonna norjalainen Adore-pikkutomaatti elokuun reissulta ja keltaviiruinen tomaatti, jonka siemenet sain ystävältä.

Muisto viime kesältä. Valtava hevoskastanjan lehti. Onko nuo pyöreät rusakon papanoita?
Tulppaaniaika parhaimmillaan

Olen lukenut:

Ann Cleeves: Varisloukku

Satu Rämö: Jakob

Satu Rämö: Rosa ja Björk

Martin Österdahl: Uudenvuoden juhlat

Katso Luettua-sivu, josta voit lukea mitä mieltä kirjoista olen.