Aihearkisto: Kulttuuri

Alpo Jaakolan syntymästä 90 vuotta 1.4.2019

6.4.2019 admin Kommentoi

Alpo Jaakolan juhlavuoden kunniaksi Loimaan taidetalolla esitellään Jaakolan 1980 -luvun taidetta, joka ennennäkemättömällä tavalla tuo esille taiteilijan monipuolista ilmaisua. Näyttely on osa Loimaan kaupungin 50 -vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Näyttelyn teokset on kerätty suurelta yleisöltä ja kaupungin taidekokoelmasta. Näin on saatu aikaan hyvin monipuolinen ja virkistävä kokoelma Alpon töistä. Näyttelyn on koonnut Markku Haanpää.

Jaakola tunnetaan suurikokoisista veistoksistaan, taidegrafiikastaan ja öljyvärimaalauksistaan. 1980 -lukua leimaa kuitenkin uusien materiaalien haluunotto, lasi ja aplikaatiot, akvarellit.

Jaakolan ilmaisua on kuvailtu tai yritetty kuvailla moninaisin termein: surrealisti, ekspressionisti, naivisti, koloristi, mystikko, Loimaan shamaani, jopa jaakolismi. Alpo itse on tiivistänyt asian:

”Taidesuunnat eivät ole tärkeitä. Tuulensuunnat ovat.”

Alpon syntymän 90-vuotisjuhlavuotta vietetään monin tavoin. Loimaan Jaakola -seura kävi Alpon haudalla Patsaspuistossa, joka on näkyvin Alpon aikaansaannoksista.

Kunn näet tämän kyltin saapuessasi Loimaalle Turun suunnasta, jarruta ja vieraile Alpon Patsaspuistossa

Kesänäyttelyitä on joka vuosi. Kuivurissa on vierailevia näyttelyitä.

Kuivurin ulkoseinässä on Alpomainen teos, ei kylläkään Alpon tekemä

Alpon hauta. Vieressä hänen vaimonsa Marjan hauta

Patsaspuisto oli Alpolle hyvin rakas. Hän istutti puita pellolle ja vaali niitä. Nyt puut ovat kasvaneet jo suuriksi. Luonto tekee edelleen taidetta Patsaspuistossa.

Loimaan taidetalossa avattiin 1.4.2019 Alpo Jaakolan 1980 -luvun taidetta esittelevä näyttely Järki sulkee pois paljon kauneutta – ja paljon kärsimystä.

Näyttelyn avasi VTT Pentti Kemppainen. Sali oli aivan täynnä, kaikki eivät mahtuneet istumaan. Saimme kuulla Alpon ääntä.

Alpo teki Marjan kanssa yhdessä aplikaatioita. Vitriinissä on Alpon lasitaidetta

Yksi näyttelyn kolmesta teemasta on Nainen. Oikealla Alpon vaimon Marjan muotokuva

Teosten lomassa voi tutustua Alpon ajatuksiin katsomalla YLEn dokumentin Toisenlainen totuus Alpo Jaakolasta, 1988. Sen voi katsoa myös YLE Arkistosta.

Seuraavassa Alpon lyhyt elämänkerta

Alpo Jaakola syntyi 1.4.1929 Loimaalla Karhulan kylässä. Alpo oli perheen toiseksi vanhin lapsi. Loimaan kauppalaan perhe muutti 1936. Kouluaikoina 1940 -luvun alussa Alpo teki lyijykynä-, hiili-, liitu- ja vesiväritöitä. Ensimmäiset öljyvärityöt syntyivät 1947. Taidehistoria alkoi myös kiinnostaa.

Alpo oli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1951-52, jolloin teoksia oli ensi kertaa näytteillä. Opettaja Otto Mäkilä totesi varhain ettei koululla ole Jaakolalle mitään annettavaa eikä Alpon omintakeinen ilmaisu hyötyisi koulun antamista opeista. Niinpä Alpo keskeytti koulun.

Isältään Alpo osti metsätontin Karhulan kylästä nykyisen patsaspuiston alueelta ja rakensi sinne Metsämökin 1953. Turuntie kulki silloin monen kilometrin päästä.

Hän osallistui aktiivisesti Turun Taiteilijaseuran ja Turun Taideyhdistyksen näyttelyihin vuodesta 1956. Useissa Nuorten näyttelyissä oli myös teoksia vuodesta 1957.

Alpo perusti Pro Arte ryhmän yhdessä Olavi Vaarulan, Max Salmen, Raimo Viitalan, Antti Lampisuon, Antti Niemisen ja Helge Sténinkanssa 1957 Otto Mäkilän muistonäyttelyn yhteydessä. Ryhmä järjesti näyttelyitä ympäri Suomea 1957-59 ja Helsingin Taidehallissaa 1961 ja 1965.

Loimaan työväenopiston taideopettajana Alpo toimi yhden lukukauden vuonna 1959. Verottaja iski 1960 ja vei kymmenittäin Alpon töitä.

Varsinainen läpimurto tapahtui 1963 Helsingissä Maariankadulla Jyrki ja Helena Kalkkeen kotinäyttelyn yhteydessä.

Ensimmäinen ympäristöveistos syntyi 1964. Samana vuonna valmistui ateljeerakennus, Metsämökkiin tuli sähköt ja seuraavana vuonna lisäsiipi, jossa hitsaus- ja kaasulaitteet. Ensimmäiset isot rautaveistokset nousivat tulevaan patsaspuistoon 1968-69. Puiden istutus jatkui koko 1970 -luvun.

Sarjakuvakirja Ruusuruoska ilmestyi 1967. Syksyllä 2019 Teatteri Takomo esittää Helsingissä teatteriesityksen kirjan pohjalta. Loimaan Jaakola -seura järjestää 28.9.2019 matkan katsomaan esitystä. Seuraa tiedotusta ja tule mukaan!

Vuonna 1971 Alpo osti Eksyssuolta viisi hehtaaria metsää, koska uuden 9 -tien meteli häiritsi elämistä Metsämökissä. Suomökki valmistui. Metsää kuitenkin hakattiin kummankin kodin ympäristöstä.

Vuonna 1979 Alpo muutti Torkkalan vanhaan kansakouluun ja Metsämökin vanha tontti saadaan luonnonsuojelualueeksi. Torkvillessä oli paljon näyttelyitä etenkin kesällä ja vieraita kävi eri puolilta Suomea.

Osan vuodesta Alpo työskenteli Gran Canarian Arucasissa, myös Marokossa ja Samoksella.

Loimaan kaupungille Alpo lahjoitti Loimaan leipätyttö -patsaan 1982.

Alpo oli hyvin monipuolinen. Hän sanoitti sarjakuvia ja teki hienon laulun Lulusta, säveltäjänä oli Jukka Alihanka. Tuula Amberla lauloi 1984 Lulun kaikkien tuntemaksi lauluksi. Kirjojen kuvituksia ovat mm. Timo K. Mukan Kyyhky ja unikko kuvitus, Kaarina Helakisan Olena ja Vassuska, Anu Kaipaisen Magdalena ja maailman lapset.

Alposta tehtiin myös useita ohjelmia radioon ja televisioon. Piina on Eeli Aallon ohjaama Jussi-palkittu televisioelokuva vuodelta 1977. Elokuvassa tutustutaan Alpo Jaakolan ajatuksiin ja taiteeseen sekä patsaspuistoon. Piinasta on valmistumassa teatteriesitys, joka nähtäneen syksyllä.

Patsaspuisto avattiin yleisölle 1992.

Alpo Jaakola nukkui pois 27.2.1997. Hänet on haudattu patsaspuistoon. Hänen puolisonsa Marjan hauta on vieressä.

Palkintoja ja tunnustuksia:

Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1970
Pro Finlandia 1979
Varsinais-Suomen liiton Aurora -mitalli 1981
Professorin arvonimi 1985
Suosituin loimaalainen yleisöäänestyksen perusteella

Elokuvat, Kirjallisuus, Luonto

He ovat palanneet

30.3.2019 admin Kommentoi

Havisten halki ilman lentäkäätte
Tekoja luokaa, maita valaiskaa
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa

Näin kirjoitti nuori vähän yli kaksikymppinen Eino Leino Lapin kesä -runossaan. Aina on yhtä sykähdyttävää kuulla aikaisin keväällä joutsenten töötötykset ja nähdä niiden lentävän taivaalla. Hyvässä lykyssä ne laskeutuvat rantaamme ja saan ihailla niiden liikkeitä, miten ne katsovatkin aina samaan suuntaan!

Mustarastaat ovat myös tulleet joukolla, tänään oli viisi syömässä lintulaudalta pudonneita siemeniä. Aamulla lehteä hakiessani erotin varovaisen huilun naapurin puiden kätköistä.

Olen lukenut pari kirjaa, Katja Ketun uusimman ja Findlandia-ehdokkaan Rose on poissa ja Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja. Katso Luettua -sivu.

L-kinossa näytettiin viime viikolla japanilainen mielenkiintoinen elokuva . Katso Elokuvat -sivu.

Novellimankelilla oli kuukausitapaaminen. Kari oli tehnyt meille oman logon!

Novellimankelin uusi hieno logo, suunnittelija ja toteuttaja Kari Helin

Mankelilaiset olivat saaneet aikaan monta kymmentä novellia. Osa on jo aivan valmiita, osaa vielä mankeloidaan.

Tekniset on probleemit OneDriven kanssa vielä rassaavat, etenkin sellaisissa tilanteissa, jossa on tehty uusi OneDrive -profiili. Tallennukset menevät jonnekin bittiavaruuteen eikä niitä löydy kummastakaan versiosta. Ongelmat haitannevat jo luomisprosessia… 🙁
Mutta käytettäneen vanhaa sähköpostilähetysmetodia.

Tomaatintaimet voivat hyvin. Kasvulehtiä alkaa työntyä kovaa vauhtia. Uusia kotejakin on löytynyt, minä kun en sentään kuuttakymmentä tainta tarvitse. Laitoin myös krassisiemenet kasvamaan. Viime kesänä omista siemenistä onnistuin kasvattamaan kukkia.

Tomaatit uusine kasvulehtineen. Viisi viikkoa kylvöstä

Otin myös kellarista äitienpäivälahjaksi monta vuotta sitten saamani runkoruusun verannalle. Ja sehän lähti iloisesti työntämään ihanan heleän vihreitä lehtiä.

Runkoruusu kasvaa toihinalla ja levittää hentoa uuden kasvun vihreyttä

Vaalikeskusteluja olen seurannut mielenkiinnolla. Saapi nähdä miten käy. Toivottavasti ihmiset lähtevät äänestämään, vaikka pahaa pelkään, että melkein puolet jää kotiin tai jonnekin muualle.

Yhteisten asioiden hoitaminen on hyvin vaikeaa. Kompromisseja pitää tehdä ja se näkyy sitten seuraavissa vaaleissa, kun vastuussa olleiden puolueiden kannatus laskee huimasti. Toisaalta, kait ne poliitikotkin tarvitsevat lepoa. Sanotaanhan, että poliitikko lihoo oppositiossa. Sillä kyllä tarkoitetaan kannatuksen kasvua.

Tässä me katsomme kun isi levittelee siipiään vai tuulettaako kainaloitaan.

Ja sitten helmenä viimeiseksi. Kolmas tanssi -romaanitekeleeni on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Olin maanantaina vesijumpassa ja vesijuoksun aikana tajusin, miten voin yhdistellä irrallisia kirjoitelmiani ja samalla selkiintyi kirjan punainen lanka. Ulkoaltaan vesi oli muuten jo +9 astetta, kun edellisellä viikolla oli +7 ja sitä ennen +5 ja +4 alimmillaan.

Keskiviikkona syntyi lisää käänteentekeviä oivalluksia. Nyt kun vaan olisi aikaa kirjoittaa. No, se aika on vaan otettava.

Käynnit, vierailut, Kulttuuri

Kulttuurielämyksiä Helsingissä

22.3.2019 admin Kommentoi

Torstaiaamuna odottelin bussia Hämeentien varressa. Olin noussut auringon kanssa yhtäaikaa ja nyt aurinko oli jo kivunnut selvästi metsärajan yläpuolelle. Kevätpäivän tasaus oli ohitettu tiistaina. Olin odotusta täynnä. Mitä päivä tuo tullessaan, kun matkaamme kaikille suomalaisille tuttuun kulttuuriympäristöön.

Tässä jatkossa on paljon kuvia, mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ensiksi menimme Helsingissä kahville kauppatorille. Pistäydyimme myös kauppahallissa, missä ostin käsintehtyä suklaata ja lakritsia. Liike on Kultasuklaa, joka valmistaa suklaata Iittalassa. Onko Iittala päivän nimi? Olipa hyvää!

Kultasuklaan iloinen myyjä palveli meitä.

Ensimmäinen varsinainen vierailukohde oli uusi Helsingin keskustakirjasto Oodi rautatieaseman, Sanomatalon ja Musiikkitalon vieressä.

Oodin ikkunoihin heijastuu tärkeitä instituutioita: Kansallismuseo, Musiikkitalo, Eduskunta

Oodista olimme kuulleet paljon ja olihan siellä nähtävää. Uusia ratkaisuja arkkitehtonisesti ja käytännössä. Ihmisiä oli jo aikaisin aamupäivällä paljon. Ja kaikenikäisiä. Tosin me taisimme olla sitä vanhinta ikäluokkaa. Nuoriso ja lapset olivat ottaneet Oodin haltuunsa. Sitä edesauttavat monet Oodin rakenteelliset ratkaisut.

Ensimmäisessä kerroksessa voi palauttaa tai lainata kirjansa, käydä elokuvissa ja ravintolassa.

Oodissa on paljon vinoja rakenteita. Vähän joutui varomaan ettei kalauttanut kalloaan.

Toisessa kerroksessa on työtiloja moneen tarpeeseen. Siellä voi jopa ommella tai laminoida.

Ilahduttavan paljon Oodissa on tiloja, joissa voi viettää aikaa, odottaa junaa tai bussia tai tehdä työtä. Oli suljettuja – tosin lasiseinäisiä – työpisteitä, saleja ja avoimia tiloja.

Kolmannessa kerroksessa ovat perinteiset kirjastotilat. Hyllyt ovat matalat ja näkymä on avoin. Perheille ja lapsille ovat omat tilansa Satuhuonetta myöten.

Perinteiset kirjastotilat ovat kolmannessa kerroksessa.

Musiikkitalossa kävimme syömässä. Meitä palveli hyvin palvelualtis tarjoilija, jonka sukunimi Poropudas kirvoitti keskustelun – ja Lapistahan hän oli kotoisin! Poropudas muuten kertoi aukion lopullisesta muodosta ja siitä, että Oodin katolla on syviä ”kuoppia”, joista kymmenkunta miestä lapioi talvella lunta pois. Ihmetyttää arkkitehtien suunnittelut!

Musiikkitalossa soitetaan Britteniä ja Sostakovitsia

Aikamoinen sekamelska tämä ydinkeskusta on. Vasemmalla Sanomatalo, sitten Pääposti ja Kiasma. Amos Rex pilkoittaa oikealla.

Kipaisimme myös pienemmällä porukalla nopeasti vieressä olevassa Kiasmassa ihmettelemässä Iiu Susirajan surrealismia lähenevää valokuvataidetta.

Näistä Kiasman kaarista tuli mieleen Tallinnan kumu. Ja olihan näitä Oodissakin.

Tätä Alma Heikkilän teosta ihaili myös koko luokallinen lukiolaisia. Heikkilän teosten aiheina ovat mikroskooppisen pienet eliöt, bakteerit, sienet sekä biosfääri yleensäkin.

Lyhyeksi jääneen Kiasman vierailun – kävimme siellä ruokatauon puitteissa – jälkeen huristimme Design-museoon. Nähtävillä oli vain ensimmäisen kerroksen työt, kun toisessa kerroksessa oli putkiremontti ja rakennettiin myös uutta näyttelyä. Mehän olemme niin ylpeitä suomalaisesta designistä. Etenkin Marimekko ja Iittalan lasitaide olivat hyvin edustettuina näyttelyssä.

Bongasin sieltä tuolin, joita oli Kemijärvellä koulujen juhlasaleissa. Eipä silloin tullut mieleen, että ne ovat suomalaista huippumuotoilua, joita keräilijät etsivät. Tuoli on Artekin Domus, jonka Ilmari Tapiovaara loi 1949 Domus Academican opiskelija-asuntolan tuoliksi. Nyt ne maksavat 650 euroa!

Toinen tuttu tuote on Ristomatti Ratian vuonna 1971suunnittelema Palaset, joita meillä on kotona.

Kellarikerroksen Galleriassa oli Vuoden 2019 Graafikoksi valitun Lotta Niemisen näyttely vielä nähtävillä. Itse tilakin oli hieno, valkoiseksi maalatut holvikaaret loivat hienon taustan grafiikalle.

Kahviossakin oli kauneutta.

Viimeisenä tutustumiskohteena oli Espoon Modernin taiteen museo EMMA, joka valittiin viime vuonna vuoden museoksi. Eikä syyttä.

WeeGee -museo on tehty Weilin&Göösin entiseen painotaloon. Näkyviin on jätetty betoniarkkitehtuuri eikä seiniä ole rakennettu kuin väliaikaisesti kunkin näyttelykokonaisuuden tarpeiden mukaan. Avarat tilat olivat kiehtovia.

Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja tässä puolet kuuntelemassa erinomaistq esittelyä EMMAssa

Jännä peilityö, jossa voi nähdä itsensä loppumattomissa jonoissa eri suunnissa

Osa Alicja Kwaden näyttelykokonaisuudesta Trans-For-Men. Teokset kuvaavat liikettä ja muodonmuutosta.

EMMAssa oli hyvin mielenkiitoinen taiteilijapariskunta Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan henkilökohtaisiin työskentelyarkoistoihin perustuva kokoelma, katseluvarasto. Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää.

Wirkkalan vuoden kauneimmaksi esineeksi valittu työ

WeeGee talossa on neljä museota, EMMAn lisäksi Lelumuseo, Kellomuseo ja Espoon kaupunginmuseo. Muissa emme ehtineet käydä.

Koko päivän saldo oli hyvin monipuolinen ja kattava, mutta täytyy todeta, että EMMA yllätti positiivisesti. Oodikin oli hieno.

Matka oli hyvin järjestetty, kiitos Loimaan työväenopiston Matkailupiirin, jonka mukaan pääsin ja erityiskiitos Ullalle, joka oli suunnitellut vierailut ja järjestänyt kaiken aivan erinomaisesti. Kiitokset myös neljällekymmenelle kanssamatkustajalle. Loimaalla on kulttuurinnälkäistä väkeä!

Kirjallisuus, Luonto

Näinä harmaista harmaimpina maaliskuun päivinä

16.3.2019 admin Kommentoi

Näinä harmaina tihkuisina vetisinä liukkaina maaliskuun päivinä ihmettelen kasvun ihmettä.

Pieniä pieniä me olemme, juuremme vasta yksi ohut lanka. Mutta kun tässä pörhistymme, hahtuvaiset hiusjuuremme levittäytyvät multaan – ja kas, kasvuvoima lisääntyy harppauksin.

Viikon kuluttua näkyy tänään ensimmäinen pieni nysty: kasvulehden alku.

Pieni nysty on alku vaikka metrin korkuiselle kasvulle.

Koulinta tuotti tuskaa: niin paljon jäi pikkuisia innokkaita taimia käyttämättä. Kaikkia kolmea laatua tuli koulituksi 15-16 tainta eli yhteensä niitä on kuusikymmentä. Enempää en saa mahtumaan ikkunalaudoille, kasvihuoneeseen kun saan vasta hyvässä lykyssä puolentoista kuukauden päästä. Osalle näistä toivon hyviä koteja, koska en tarvitse itse kuin 12, kolme kutakin laatua.

Mutta ne pikkuiset taimet saavat hyvät kodit. Vien eräälle opettajalle, joka laittaa oppilaidensa kanssa äitienpäivälahjat kasvamaan. Enpä tämän mieluisampaa kotia niille voi toivoa!

Kolmannen tanssin teksti on alkanut virrata. Olen lukenut ja opiskellut kuukausikaupalla taustatekstejä, jotka nyt ovat alkaneet syöttää tarinaani. Perusjuonihan on ollut valmiina neljä vuotta, mutta nyt pitää saada sitä tilkettä. Ja sitä on alkanut tulla. Ihan en vielä ole päässyt kirjoittamisen hurmioon, mutta on se siellä pinnan alla puhkeamassa.

Myös Novellimankeliin olen tehnyt tekstejä. Olen käyttänyt monilla kirjoituskursseilla syntyneitä vanhoja käsikirjoituksiani, jotka ovat olleet yllättävän valmiita. Pientä mankelointia vaan.

Tämä viikko on ollut pirttiviikko tai oikeammin vinttiviikko, kun olen viihtynyt täällä kammiossani kirjoittamassa. Maanantaina tosin kävin pulikoimassa vesijumpassa ja vesijuoksussa. Samalla sain juoruta mankelikaverini kanssa. Ulkoaltaan vesi oli viisiasteista, yksi aste lämpimämpää kuin viimeksi. Täytyy sanoa, että ulkoaltaaseen menon miettiminen on rasittavampaa kuin sinne meno.

Mutta keskiviikkoilta oli ladattu täyteen, viisi tapahtumaa samaan aikaan: jooga, kirjallisuusilta, vaalistartti lausuntaesityksineen, kyläkeskiviikko ja voiton vienyt ilta lapsenlapsien kanssa. Riittiköhän noihin muihin kävijöitä?

Ensimmäinen eduskuntavaalitentti oli torstaina. Välillä tuli sellainen olo, että ovat ottaneet jonkun vanhan nauhoituksen käyttöön. Niin samaa puhetta samoilta henkilöiltä. Kuinkahan monissa vaaleissa jauhetaan vielä sotesta?

Tein myös viisi vaalikonetestiä. Tulokset olivat jokaisesta aivan erilaisia. Sain tietää hesarin vaalikoneesta, että mielipiteeni ovat samanlaisia kuin Itsenäisyyden puolueen. Minkä? Seuraavina olivat tuntemattomat pienpuolueet, joista en tosiaan ole koskaan kuullut mitään. Iltasanomien, Turun sanomien ja Ylen testeistä tuli ihan eri ihmiset. Aloin kyllä vähän horjua mielessäni. Pitääkö vaihtaa puoluetta, kun se suosimani tuli vasta sijoilla 4-8. Mitä tästä pitää ajatella…

Valon määrä on sama kuin syyskuussa ja kaktus alkaa taas kukkia. Voi ihanuutta!

Äitini sanoi aina, että hyvin kukkiva kukka on hyvästä sydämestä annettu. Niin on tämäkin, kiitos rakas Liisa!

Sain luetuksi Guy de Maupassantin novellikokoelman Leikkivä lempi ja kuoleman varjo. Käypä Luettua -sivulla.

Uutiset tuovat suruviestiä Uuden Seelannin Christchurchin maalaiskaupungissa tapahtuneesta joukkoampumisesta. Mitä tästä voi sanoa, mikä saa ihmisen vihaamaan tuolla tavalla? Miksi on saatavilla aseita niin helposti?

Ranskassa mielenosoitukset ovat jatkuneet 18 lauantaita perä perää. Koska aallonpohja on saavutettu ja alkaa hyvien uutisten nousu?

Heikko signaali tästä noususta on eilinen nuorten ja lasten maailmanlaajuinen mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Tosin masentavaa on, että Loimaalla vain yksi oppilas osoitti mieltään ja sai tästä hyvästä Wilmaan merkinnän luvattomasta poissaolosta. 🙁

Elokuvat, Käynnit, Kirjallisuus, Luonto

Lenkkejä hyvässä seurassa

10.3.2019 admin Kommentoi

Eilen piti tänne kirjoitella, mutta kävin silmälääkärissä ja laitettiin mykiötä laajentavia tippoja silmiin. Niinpä en nähnyt mitään koko iltapäivänä. Aurinkolasit piti laittaa päähän, kun valoa tulvi verkkokalvolle niin paljon. Enkä pystynyt muuta kuin tekemään kävelylenkin. Huomasin, että päivittäiset tekemiseni ovat melkein kokonaan silmiä tarvitsevia: lukeminen, käsityöt, tietotekniikan käyttö. Otin sitten pitkästä aikaa kunnon päikkärit.

Hienoiselle päänsärylle tuli selitys. Etenkin vasemman silmän taitto-ominaisuudet olivat muuttuneet yli numeroa paremmiksi. Ällistyttävää on, että vielä 10 vuotta sitten silmissä oli viisi numeroa huonompi näkö. Nyt pärjään hyvin ilman lasejakin. Vanhenemisesta jotain hyötyä sittenkin, terveyden suhteen.

Kävin taas Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Se on kestosuosikkini. Siellä olen viettänyt satoja tunteja, etenkin opiskeluaikaan, kun kesällä 1974 luin ulkopuutarhatenttiin – kaikki ulkona kasvavat kasvit, nimet, latinalaiset nimet, paikat systematiikassa ja kasvupaikat sekä syksyllä sitten kasvihuoneiden kasvit. Ne tuntuivat helpommilta. Kasvihuoneet on sen jälkeen uusittu nykytekniikan mukaisiksi.

Kasvihuoneissa oli sammakkonäyttely. Terraarioissa oli mitä kummallisempia sammakoita. Kirkkaan keltaisen bongasimme heti, mutta muutamien lajien suojaväritys oli niin hyvä, että emme niitä löytäneet.

Kultanuolimyrkkysammakko on heimonsa ja samalla kaikkien selkärankaisten myrkyllisin eläin. Yhden sammakon myrkky riittää tappaamaan 10-20 aikuista ihmistä. Onneksi keltainen väri varoittaa muita tulemasta lähelle. Luulin ensin, että muoviahan se on, mutta se liikkui tuohon eteen poseeraamaan. Se elää luonnonvaraisena vain Kolumbian Cauca -laaksossa, Tyynenmeren rannalla. Elinympäristön muuttuminen uhkaa tätä pientä sammakkoa ja sen olemassaolo on vaarantunut.

Puutarhassa käynnin jälkeen ajoimme Saaronniemeen ja teimme kävelylenkin. Yllättäen meri oli vapaana jääkahleista. Laiturin luona isot jäälautat olivat tönineet toisiaan pyöreiksi. Laituri odotti kesäisiä veneitä ja veneilijöitä, hiekkaranta auringonottajia ja harmaa merivesi uimareita. Heitä kyllä käy rannan saunasta pulahtelemassa ympäri vuoden. Sinisorsia oli ruokailemassa rannan tuntumassa. Ihmetytti, mitä syötävää ne oikein jäiden joukosta löysivät.

Luontoelämyksiä tällä viikolla on riittänyt. Kävin joen jäällä hiihtämässä ja yllätys yllätys, siellä oli myös loikkinut saukko! Olen nähnyt aikaisemminkin saukon jälkiä, mutta tämä oli aivan lähellä meidän rantaa. Yritin katsoa, minne se oikein oli mennyt, mutta en rohjennut seurata sen jälkiä keskelle jokea, joka aina jäätyy viimeisenä ja sulaa ensimmäisenä. Superkivaa, että saukko viihtyy näin lähellä meitä!

Muuttolintuja on saapunut Saviseudulle viikontakaisen lämpöaallon houkuttelemina. Joutsenia on nähty monella suunnalla, pulmunen, huuhkaja ainaskin.

Maaliskuun toisena päivänä kylvin tomaatin siemeniä. Omista kasvatetuista (pyöreitä keltaisia, punaisia ja mustia) otin viime kesänä parhaita tomaatteja, levitin siemenet käsipaperin päälle, kuvasin ja säilytin ilmavassa laatikossa. Kun pitkulaiset olivat viime vuonna aivan mauttomia, ostin nyt Iisakssonin hyvin maukkaita pikkutomaatteja ja otin niistä siemeniä.

Nyt kylvin siis 2.3.2019 ja jo viiden päivän päästä ne olivat itäneet pannuhuoneessa. Parhaat alut oli punaisissa pyöreissä ja toisin kuin viime vuonna, mustat olivat hyvin itäneet.

Perjantaina nostin ne verannan ikkunalaudalle ja jo seuraavana päivänä pienet sirkkalehdet olivat vihertyneet ja kurottautuivat valoa kohti. Odotan vielä pari päivää, jotta juuristot kehittyvät ja koulin ne omiin ruukkuihinsa. Miten tämä onkin joka kevät niin valtavan innostavaa! Ne kaikki lukijat, jotka haluavat sitten toukokuussa tomaatintaimia, voitte jo ilmoittautua.

Tässä taimia juuri pannuhuoneesta tuotuina. Seuraana päivänä yhä useammat siemenet olivat itäneet ja sirkkalehdet auenneet ja saaneet vihreää. Vasemmalla punaisia pyöreitä, jotka olivat tanakampia kuin muut – niiden koko oli muuten viime kesänä suurentunut, ei enää kirsikan kokoisia. Oikealla mustia, jotka olivat edelliskesänä hyvin maukkaita. Sisältävät muuten antosyanideja, samoja väriaineita kuin mustikoissa. Eli superterveellisiä.

Vielä täytyy kertoa, että Kolmas tanssi -romaaniprojekti on edellyt roimasti. Mutta kerron siitä ensi kerralla lisää! 😉

Luin ensi kertaa Heidi Köngäksen romaanin, Dora Dora. Katso Luettua -sivu.

Nyt pääsin viimein L-kinoon, ensimmäinen elokuva kun näytettiin meidän Lapin matkan aikana. Elokuva oli The Rider. Katso Elokuvat -sivulta, mitä koin.

Kirjallisuus, Kudontaa ja neulomista, Matkat kauemmas

Kevätkö se siellä kolkuttelee

2.3.2019 admin Kommentoi

Lapin lumiset valkoiset talvipäivät taittuivat viikko sitten yhtäkkiä ruskeiksi tienvierushangiksi. Likaa, likaa, mitä kaikkea liikenteestä voikaan irrota ojanreunustoille!

Vesi alkoi liristä. Peltikatolta rymähtivät lumet sellaisella voimalla, että koko mökki tärähti ja minä säikähdin, kun olin parvella. Ja taas rymähdys. Seitakeron isot hirret taipuivat, rytisivät ja paukahtivat entisiin mittoihinsa. Aikaisempi huopakatto piti lumet yllään pitkään, sulamisvedet vain tekivät metrisiä jääpuikkoja riviin räystäälle. Nyt lumet lensivät peltikaton liukumäessä monen metrin päähän ja iskivät lapsenlapsen nikkaroiman lintulaudan päreiksi. Katsotaan lumien sulettua voiko sitä enää korjata.Lapin käynti oli lyhyt, mutta yhtä antoisa kuin aina. Ladulle menin joka päivä, paitsi kun kävimme Kemijärvellä kahtena päivänä. Yhtenä päivänä oli kova pakkanen. Ensin paleli sormia ja kun veri alkoi viimein kiertää sormissa, alkoi palella takapuolta ja takareisiä. Muutoin oli niin mukava hiihdellä omaa vauhtia.

Kulttuurikämpällä tapasin Hillan koulun lauluillassa entisen työkaverini Sarin. Emme ole tavanneet varmaan yli 10 vuoteen, satunnaisesti olemme olleet yhteydessä facebookissa. Niinpä oli antoisaa muistella yhteisiä työvuosia ja niiden tapahtumia. Päätimme, että kesällä tapaamme oikein kunnolla paremmalla ajalla. Näin vuosien välimatkan jälkeen ymmärtää monia asioita, joita silloin tapahtui.

Sari ja Pirkko, koulutoimistoajan työkaverit 1990-luvulta

Kotimatkalla vietin monta tuntia pohjoisessa asuvien lapsiemme kanssa. Nyyh! Lapsia on aina ikävä. Minne ne yhteiset vuodet vierivät, niin nopeaan…

Mirri ja Pöpö – viehkot kissaeläimet, joiden korvia ei tahdo saada kuvaan mukaan

Perjantaina kokoontui Novellimankeli. Meitä on nyt seitsemän innokasta mankeloijaa, Sirkka jäi pois.

Kolme tuntia hioimme käytäntöjä – tietotekniikan ihmeet ovat niin IHMEITÄ – luimme tekstejämme ja annoimme ja saimme hyviä kommentteja. Mankelointia, vertaispalautetta, vinkkejä, lukijapalautetta. Etenemme rauhallisesti ilman tiukkoja aikarajoja. Teemme mitä teemme, miltä tuntuu, mitä jaksamme ja ehdimme. Mutta jo näin alkuvaiheessa on syntynyt niin hyviä tekstejä, että kyllä tästä hyvä tulee. Ja niin erilaisia olemme, erilaisia tekstejä teemme – erilaisille lukijoille.

Kolmas tanssi -romaanini etenee koko ajan mukana. Luen kirjallisuutta, etsin tietoja. Olen ollut yhteydessä Kirkenesin Pikene på Broen -kulttuuriyhteisöön. Menen kesällä heidän residenssiinsä, tarkkaa aikaa ei ole vielä sovittu, tapaamaan heitä ja keskustelemaan yli rajojen tehtävästä kulttuuriyhteistyöstä ja kirjoittamaan. Olen ollut myös yhteydessä Neidenin eli Njauddâmin Äʹvv -kolttamuseon johtajaan Honna Hovakseen, joka antoi hyviä vinkkejä kolttasaduista.

Kolttien talvikyläsäätiön sivuilla kerrotaan, että Katri Rauanjoki alkaa kirjoittaa kolttasaamelaisista kertovaa romaania. Ensin ajattelin, että no sitten minun ei tarvitsekaan kirjoittaa, mutta kun tutustuin hänen hankkeeseensa tarkemmin, voin todeta, että minulla on aivan erilainen juonihahmotelma. Otan yhteyttä Rauanjokeen ja kerron omasta hankkeestani. Tuskin nämä kilpailevat keskenään. Tämä vain osoittaa, että saamelaisuus kiinnostaa tänä päivänä suurta yleisöä.

Pian alan kirjoittaa.

Kudoin joutessani lapaset. Rintalan Annen valkoinen ja ruskea 100 % luomulampaan villalanka on ihanan pehmoista. Mallin olen kopsannut Väinö Tannerin Ihmismaantieteellisiä tutkimuksia Petsamon seudulta, I Kolttalappalaiset -kirjan kannessa olevasta kuvasta. Kuvio tehdään yleensä valkoisten lapasten ranteeseen, mutta venytin kuviota koko lapasen mittaan, jotta tulee lämpimämmät.

Matleena Fofanoffin mallin mukaan tehdyt lapaset

Kylvin tomaatinsiemenet, viime kesän omista tomaateista otetut pyöreät keltaiset, mustat ja punaiset. Pitkulaiset punaiset eivät viime kesänä olleet hyviä. Niinpä otin siemeniä kaupasta ostetuista mahdottoman hyvistä pitkulaisista. Viime vuonna keltaiset itivät kuudessa päivässä, mustat kuukaudessa. Saapi nähdä miten tänä vuonna käy. Olivat muuten istuttaneet keskiviikkona perunaa Rymättylässä, päivää aikaisemmin kuin viime vuonna… Kevät tulee taas, tänäkin vuonna.

Tulppaaniaika tuo hitaasti hiipivän lupauksen lisääntyvästä valosta ja lähestyvästä keväästä

Ja kevät vai. Ulkona pyryttää oikein kunnolla. Naapurin koivun latvassa istuu harakka pitkä pyrstö keinuen. Nyt se levitti siipensä ja lensi pois. Minne harakka menee lumisadetta pitämään? Entä yöksi nukkumaan? Lintulaudan yläpuolella olevasta lintupöntöstä tuli pikkuvarpunen. Sillä on oma talviasunto.

Kirjallisuus, Kudontaa ja neulomista, Luonto, Matkat kauemmas

Talven maassa

19.2.2019 admin 5 kommenttia

Pilvet syleilevät Pyhätunturia. Kirkkaat valospotit ketjuttavat rinteiden reunoja. Laskettelijoita ei voi erottaa näin kauas, mutta lähemmäs hiihtäessä mustat pilkut siksakkaavat rinnettä alas. On etelän talvilomaviikko.

Lumi on valkoisista valkoisinta. Pehmeää, puhdasta ja kirkasta. Sitä ei ole tänä talvena paljon vaikka ehtiihän sitä vielä tuprutella. Taivas on harmaan peiton takana, se avaruus on siellä jossain. Kuitenkin häikäisee, välillä en erota mitään. Aurinko ei luo varjoja, kaikki on tasaista, kuin pumpulissa liikkuisi.

Lumi on muuttanut maailman tasaisen valkoiseksi. Päässä keikahtaa kun valkoisuudesta ei saa otetta. Ainoastaan pienet varjot tuovat kolmiulotteisuutta.

Sukset luistavat pikkupakkasessa juuri vanhan rouvan arvon mukaisesti. Alamäessä en pelkää äkkinäisiä ladun mutkia, kun laskuvauhti on niin verkkainen. Ylämäessä sukset eivät yhtäkkiä yllättäen lipsahda taaksepäin, kun nousen puolihaarakäyntiä ylös. Ei tule edes kunnolla hiki. Se on kai tämän iän siunaus, että ei enää tarvitse reuhtoa vaan etenen hitaasti lipuen. Arvokkaasti.

Paksun männyn runko pysäyttää minut. Minkä taideteoksen tuisku onkaan tehnyt vai onko joku käynyt tökkimässä pumpulia kaarnan päälle?

Eilen tein lyhyen lenkin, tänään jo kaksinkertaisen. Kilometrejä on kertynyt kymmenen. Kait se on mummelille sopiva matka vaikka nuoremmille pieni leiskaus. Sport tracker luo hommaan kivaa lisäarvoa, vaikken mitään tavoitteita ole asettanutkaan.

Viime talvena Sporttipalvelusta hankkimani karvapohjasukset muuten ovat edelleen aivan loistavat!

Luin eilen ja tänään Minna Rytisalon Lempi -romaanin. Luettua -sivulla on kommenttini.

L-kino alkoi eilen, mutta minulta jäi nyt tämän viikon elokuva näkemättä.

Matka kotoa tänne oli pitkä. Oulussa vietimme kunnon tauon ja tapasimme ensi kertaa uuden Pöpö-kisulin.

Pikkuinen kissanpoika oli päässyt korkealle takan päälle ihan omin voimin.

Perheen muut kissat eivät ole olleet moksiskaan uudesta tulokkaasta. Tai oli ensin kierrelty ja kaarreltu, mutta pikkuista ei oltu höykytetty. Pikkuisen vatsa on sekaisin, mutta muutoin talo on otettu haltuun.

Bussa ja Mirri eivät viitsineet keskeyttää päiväuniaan meidän takia. Mirri teki tosin päivän tuijotukset, mutta Bussan keräasento oli niin makea, ettei siitä viitsi oieta.

Emännälle tuotiin sydämenlämmitin, Rintalan Annen luomuvillalangoista virkattu. Niistä langoista tulee aina täydellisiä kudelmia. Luonnolliset lampaiden villaturkkien värit sulautuvat aina yhteen.

Marttojen sydämenlämmitin. Ässänvääräkiekurat kulkevat pitkässä sivussa. Lämmitin voi lämmittää päätä, kaulaa, vyötäröä, rinnusta, mitä vaan keksii.

Alan tehdä 1000 palan palapeliä Helsingin torilta. Innostuin palapeleistä lapsenlasten kanssa. En taida kyllä saada valmiiksi viikon aikana, mutta seuraavat vieraat jatkakoot!

Elokuvat, Kirjallisuus, Mitä nyt

Tulppaaniaika

9.2.2019 admin Kommentoi

Kauppareissulla keltaiset tulppaanit loistivat auringon väreissä ja nyt kotona keräävät katseeni aina keittiöön mennessäni. Varma alkava kevään merkki Runebergin torttujen ohella.

Runebergin päivä pysyy paikoillaan vuodesta vuoteen, mutta laskiaista saa tänä vuonna odottaa maaliskuun puolelle ja pääsiäistä huhtikuun loppuun. Riittäneekö lunta Lapissa pääsiäisen viettäjille?

Savu tupruaa naapurin piipusta. Puut heiluvat kovassa etelätuulessa, joka toi meille lämpimän aallon – plussan puolella ollaan. Vettä sataa. Naapurin katolta lähti iso lumivyöry alas. Hyvä niin, sillä kattoja on romahdellut, ihan tuossa meidän lähelläkin kiviveistämöllä.

Hanget pehmenevät. Autolla pihalta lähtiessä pyörät uppoavat syvään sohjoon. Kolalle olisi taas töitä. Harmaa on ulkona päivän väri, onkohan kaksi kertaa näkynyt aurinko tänä vuonna. Joelle on tullut ruskeaa vettä jään päälle, hiihtämään ei ole asiaa.

Kävin Kinemassa katsomassa Klaus Härön ohjaaman elokuvan Tuntematon mestari.

Olipa mukava elokuvakokemus. Perinteistä kerrontaa, aika perinteinen tarina, tavallaan yllätyksetön, mutta tällaisia tarinoita on kiva katsoa. Ei tarvitse tuntea ällötyksen sekaista ahdistusta murhien ja ruumiiden pilkkomisten äärellä. Tietenkin tarinassa on myös pahis, niinkuin tahtoo olla oikeassa elämässäkin. Rahan ahneus saa pahikset toimimaan.

Näyttelijäsuoritykset olivat hyviä. Pääosan esittäjä Heikki Nousiainen oli myös Härön Postia pappi Jakobille -elokuvassa pääosassa. Nuori Amos Brotherus teki hyvän roolityön eikä muissakaan näyttelijöissä ole vikaa. Taitavaa työtä. Suosittelen.

Mieli siirtyy aina välillä tulevan kesän viljelyksiin. Milloin laitoinkaan viime vuonna tomaatin siemet itämään, olikohan se maaliskuu. En siis vielä kaiva multapussia ja istutuslaatikoita esille. Nyt muistan, näin viime yönä unta multapussista, lattialle valui multaa…

Olen miettinyt viime viikot Kolmas tanssi -romaanisuunnitelmaani. Alitajunta on tehnyt koko ajan hiljaista työtään. Juoni on muhinut ja pintaan on pulpahdellut uusia käänteitä.

Eilen uutisissa ja tänään lehdissä kerrottiin, että Sodankylän Tankavaarasta on löytynyt Lapin ensimmäinen timantti. Emäkalliota aletaan etsiä.

Turun Sanomat kertoi, että helmiä ja jalokiviä on etsitty Lapista jo 1600-luvulla. Tuohon aikaan ne olivat kultaa arvostetumpia ja himoitumpia. 1800-luvun lopulla maailmankuulu merenkulkija A. E. Nordenskiöld oli tutkimuksissaan mielestään havainnut pieniä timantteja Ivalojoelta ja Paatsjoelta keräämistään vaskausupista eli raskaita mineraaleja sisältävästä rikastusjäämästä. Löytöjä ei ole pystytty myöhemmin varmistamaan.

Kullanhuuhdonnan yhteydessä on aiemminkin löydetty jalokiviä pääasiassa Lemmenjoen alueelta: rubiini, safiiri, tähtikorundi (Lapin Tähti), jalozirkoni ja jalokrysoberylli. Jokainen niistä oli jalokivilaatuisena ensimmäinen Suomesta tavattu.

Sain tästä löydetystä timantista uuden vivahteen käsikirjoitukseen, etenkin kun Nordenskjöld oli löytänyt mielestään timantteja Paatsjoelta. Niitä siis saattaa siellä kirjan tapahtumapaikoilla olla odottamassa löytäjäänsä ihan oikeastikin.

Orkideat yllättivät. Kukkivat pimeimmän ajan väistyessä hitaasti kevättä kohti. Ällistystä herättävät erilaiset kukat, toiset vaaleammat, toisen tummemman violetit. Ovat samasta tuppasta jaetuista kasveista. Mutaatio?

Elokuvat, Kirjallisuus

Novellimankeli alkanut

2.2.2019 admin Kommentoi

Tammikuu on taittunut helmikuuksi. Onneksi, sillä kasvavan lumimäärän lisäksi kasaantui kaikenlaista harmia ja ikävää näiden pimeiden päivien täytteeksi. Elämä on joskus sellaista. Pitkään menee hyvin, melkein tapahtumattomat päivät seuraavat toisiaan. Ja sitten rysähtää oikein kunnolla monelta taholta ja alkaa pelätä seuraavaa päivää.

Nyt on sitten alkanut helmikuu. Lunta ennustavat lisää huomenissa, mutta jo eilen sain hyviä uutisia. Jospa tammikuussa olivat kaikki tämän vuoden surut ja pelot.

Helmikuu alkoi eilen kirjallisuuden merkeissä.

Runotuulen mankeloimaa -antologian kirjoittajat ovat siirtyneet pidemmän tekstin kirjoittamiseen ja perustaneet Novellimankelin. Porukka on sama, mutta on saatu kaksi uutta henkilöä mukaan. The more – the merrier!

Novellimankeliin kuuluvat – aakkosjärjestyksessä – Kari Helin, Pirkko Hyvönen, Anna-Liisa Kastio, Sirkka Lukka, Pirjo Salmela, Virpi Pakkanen, Kerkko Vihava ja Maritta Västilä. Maritta on Kaarinasta ja me muut Loimaalta.

Tavoitteena on kirjoittaa novelleja sekä lähiympäristöön sijoittuen että vähän kauemmaksikin. Katto on korkealla ja seinät leveällä. Innokkaina odotamme mitä ryhmässä syntyy. Eilisen ensimmäisen tapaamisen jälkeen näyttää, että mielenkiintoisia kaaria on kehittymässä. Kun meitä on kahdeksan, on myös kahdeksanlaisia näkökulmia tämän maailman kummallisuuksiin.

Etenemme ilman paineita tai tiukkoja raameja, laveasti antaen luovuuden kukkia. Karkea tavoite on vuoden 2020 syksy. Jospa silloin voimme tarjota luettavaa pimenevän syksyn iltoihin.

Mankelointi muuten tarkoittaa sitä, että ryhmässä paneudumme toistemme teksteihin, annamme palautetta ja mankeloimme sanoja sekä virkkeitä paremmiksi, lyhyemmiksi, uusiksikin. Vertaispalautetta siis. Tietenkin kukin kirjoittaja päättää itse ottaako palautteen käyttöön vai ei.

Novellimankeli aloittamistunnelmissa 1.2.2019: Kerkko, Maritta, Kari, Pirkko, Virpi, Liisa ja Pirjo. Kuvasta puuttuu Sirkka

Sain luetuksi joululahjaksi saamani Yuval Noah Hararin 21 oppituntia maailman tilasta. Luettua -sivulla on kokemukseni kirjasta.

Elokuvakerhokin alkaa odotuksen jälkeen!
L-KINO (LOIMAA) OHJELMISTO KEVÄT 2019
Viimein alkaa L-kino tänä keväänä, tai talvihan vielä on. Elokuvakerhon kausikortti (sis. kaikki viisi elokuvaa) aikuisilta 20 €, opiskelijoilta ja työttömiltä 15 €. Kertalippu 7,5 € . Kerhon ikäraja on 15 vuotta.
Esitykset maanantaisin klo 19.00.

MA 18.2. Shoplifters-perhesalaisuuksia 2h 01min
MA 4.3. The Rider 1h 44min
MA 18.3. Kohti valoa 1h 44min
MA 1.4. Suojelijat 2h 15min
MA 15.4. Fantastinen nainen 1h 44min

Kirjaston ympäriltä aiottiin kaataa 70 puuta. Kansalaiset kirjoittivat yleisönosastoon ja koppeihin niin runsaasti mielipiteitään kaatosuunnitelmista, että kaupunki pyörsi päätöksensä. Niinpä tämä puu sai jatkaa elämäänsä ja ihastuttaa graafisilla muodoillaan meitä vieläkin.

Kulttuuri, Luonto, Mitä nyt

Näinä päivinä

26.1.2019 admin 2 kommenttia

Joka päivä teen lumitöitä. Kevyttä pakkaslunta on helppo pukata yhä ylemmäs kohoaviin kasoihin. Samalla teen huomioita naapurin kissan aamureiteistä. Se näyttää tekevän samat kierrokset. Lintulaudalla se käy jopa useamminkin, jälkiä on monissa jonoissa tai sitten asialla on ollut toisen naapurin kissakin. Siis kaksi kissaa.

Auton alla on koko lumipeite täynnä pieniä lintujen varpaanjälkiä. Siellä taitaa olla lämmintä automatkojen jälkeen tai lohkolämmittimen käytön aikana. Ja se sirkutus! Se on musiikkia korvilleni. Pakkasennätys oli muuten meillä -32 astetta maanantai-tiistaiyönä.

Katsekontakti tuijassa majailevan pikkuvarpusen kanssa

Sisällä vintin ikkunasta tuijottelimme toisiamme pitkään. Aurinko loi välkehtiviä läikkiä lumelle. Ei tämän hienompaa talvipäivää voi olla.

Marjaomenapuun (Malus baccata var. Manzuriata, Aarno Kasvin idästä tuoma puu) ympärillä tapahtuu öisin jotain kummaa. Rusakkojen bileet ilmeisesti. Jäljet lisääntyvät joka yö. Muu hanki on melkein koskematon. Puuta ei ole kuitenkaan syöty. Se onkin täynnä teräviä okaita. Sain kesällä uuden jakauksen, kun ruohoa leikatessani menin oksien alta.

Mariza Palmroth Hittikavalkadissa Hirvihovissa 24.1.2019

Torstaina kävin Zata -naisten kanssa Hirvihovissa kuuntele-massa Hittikavalkadia. Se oli valmistettu monien tahojen yhteistyönä ja kertoo osaltaan Loimaalla niin helposta yhdessä tekemisestä, ja etenkin kulttuuritekemisestä.

Ja kyllä Loimaalla on lahjakkaita nuoria ja vähän iäkkäämpiäkin muusikkoja! Esiintymässä oli useita erittäin hyviä laulajia. Housebandi oli myös erittäin ammattitaitoinen.

Hyviä laulajia oli siis useita, mutta kaiken huippu oli vain 15 -vuotias Mariza Palmroth, joka esitti Jenny Vartiaisen laulun ja käsittämättömän hienon version Adelen kappaleesta. Häntä voisi kuunnella kokonaisen konsertin verran! Toivottavasti sellainen tilaisuus vielä tulee.

Kävin myös elokuvissa katsomassa luontoelokuvan Ailo – pienen poron suuri seikkailu.

Elokuvaa oli kuvattu mm. Posiolla ja olinkin tunnistavinani tuttuja paikkoja, mm. tykkymetsät Sirviön eteläpuolella. Olen siellä käynyt itsekin kuvaamassa tykkypuita. Luontoelokuvia on aina hienoa katsoa. Ihmettelin, missä ovat saaneet kuvattua naalipoikuetta, jossa oli seitsemän pentua. Tietääkseni naali ei ole pesinyt Suomessa moneen kymmeneen vuoteen.

Samoin ahman ja suden metsästyskohtaukset olivat erikoisia. Niitä ei kovin usein elokuvissa näe. Etenkin kun niissä näytti juoksevan Ailu eli elokuvan päähenkilö.

Otin Vuotos -kirjani käteeni. Viime viikon julkaisuni jälkeen kirja on pyörinyt mielessäni. Luin joitakin sivuja ja taidan lukea kirjan kokonaan uudelleen. Tähän loppuun laitan kirjavinkkaukseksi pätkän Vuotos -kirjasta. Käypä kirjastossa lainaamassa, ellei Sinulla sitä vielä ole.

17 Mettällä
…
Aurinko vaipui metsänrajaa kohti ja alkoi hämärtää. Nuotion hehku voimistui illan pimetessä. Koirat makasivat jalat nytkähdellen unissaan Heikin lähellä. Yksinäinen linnun huuto kajahti metsästä, toinen vastasi. Kauempana näkyi liikettä. Porotokka oli matkalla yöpymispaikalleen. Nuotio rätisi. Heikki lisäsi kuivan oksanpätkän, kipinät suhahtivat ylöspäin. Makkaran maku viipyi kitalaessa. Sinappihippunen sai nenän makunystyt kirahtamaan.
-Onkohan kohvia vielä, Heikki puheli itsekseen. Luikku kohotti päätään, pudotti poskensa sitten maahan, kaikki kunnossa.
Tuulenvire toi etelästä terveiset. Heikin mieli täyttyi surumielisyydellä. Auringonlasku, metsä, tuuli, kaipuu, salojen laajat tuntemattomuudet, kaiho. Heikki nielaisi palan kurkustaan. Onni voi olla näin surullista.

Ällistynyt sammalikko