Vierailin muutaman vuoden tauon jälkeen Turussa kirja- ja ruokamessuilla. Välillä tuntuu, että kirjoja on hyllyissäni jo niin paljon, ettei uusia tarvita. Aina niitä mukaan tarttuu, kun messuille menee.
No menin kuitenkin. Sain hyvää seuraa ja vapaaliput Honkavuoren panimon Janilta, sukulaismieheltä.
Vierailimmekin hänen osastollaan maistelemassa erinomaista Honkavuoren Taiga vahvaa porteria, joka on tummaa, väkevää ja täyteläistä sekä Pesä luomulageria.
Ruokapuolella nautimme pastaa ja jälkiruokaherkkuja.
Seuralaiseni oli suunnitellut meille aikataulun ja kävimme kuuntelemassa kirjailijoiden haastatteluja.
Kirjailija Minna Rytisalo kertoi kirjojensa syntyprosesseista. Rytisalo on pohjoisen tyttöjä, syntynyt Sodankylässä ja asuu nyt Kuusamossa toimien lukion äidinkielen opettajana.
Hänen esikoisensa oli Lempi ilmestyi kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna ilmestyi Rouva C, joka kertoo Minna Cantista, ja nimenomaan ajasta ennenkuin hänestä tuli kuuluisa. Yleensäkin juuri tämä aika ennen läpimurtoa on kaikkein mielenkiintoisin. Kuka silloin ymmmärtää, tukee, auttaa eteenpäin, mitä esteitä on ylitettävä ja miten vaikeaa on kuunnella ja toteuttaa ”kutsumustaan”…
Tunnistin Rytisalon kirjoitusprosessista samoja piirteitä, joita olen itsekin kokenut. Alun hurmioituneen kirjoittamisen jälkeen tekstin työstäminen, lukujen paikkojen vaihtaminen, kirjoitusvirheiden etsiminen yms on raakaa työtä.
Rouva C siirtyi luettavien kirjojen joukkoon.
Kaikkien tuntema Esko Valtaoja on kirjoittanut 12 kirjaa. Hän ei sen enempää suunnittele kirjojaan vaan istuu sohvalle läppäri sylissä, asettaa sormensa näppäimille ja kas, sanat alkavat virrata silmien takaa sormien kautta näytölle. Tämänkin olen itse kokenut. Sanat liukuvat itsestään. Mutta tie tähän pisteeseen ei ole ollut helppo.
Valtaoja taitaa olla Turun positiivisin mies. Hän pitää elämää ja maailmaa mielenkiintoisena paikkana, josta aina löytää jotain uutta. Kadehdittavaa. Masennus kun pukkaa ilmoille meillä tavallisilla kuolevaisilla aika ajoin. Valtaoja kertoi hurmioituneena, miten kuluvana vuonna on tiede on selvittänyt kullan synnyn avaruudellisena prosessina. Siitäkin taitaa vielä tulla kirja.
Kolmas kuuntelemamme haastattelu oli elokuva-arvostelija Tapani Maskulan haastattelu. Häntä on kutsuttu ”yhden tähden Maskulaksi”. Mielenkiintoista. Eihän hyviä elokuvia voi olla jos ei ole skaalaa myös niihin, jotka eivät onnistu herättämään mielenkiintoa tai jotka vaan on tehty huonosti. Juri Nummelin koonnut kirjan Intohimosta elokuvaan – valitut elokuvakritiikit 1960-2010
Neljäntenä kuuntelimme haastattelun, joka kas kummaa ei jättänyt mieleeni kirjan tekijän nimeä. Taisi olla vastaanottamisen malja jo piripinnassa. Sitä kyllä mietin, onko hän opiskelukaverini. Saman niminen ja ikäinen tyyppi istui maantieteen luennoilla.
No, joka tapauksessa hän oli tehnyt pienen kirjan tekemistään matkoista. Hän myös luki muutaman tapahtuman, jotka olivat kieltämättä hauskoja. Hän antoi myös hyviä ohjeita: kannattaa kirjoittaa mahdollisimman tuoreesti eli heti, paikan päällä, ainakin ranskalaisilla viivoilla ylös tunnelmia, tuoksuja, ääniä, sanoja, vaikutelmia. Varsinainen juttu pitää kirjoittaa aika pian tapahtuman jälkeen, muuten ei enää pääse samaan tunnelmaan. Olen samaa mieltä. Monet hyvät jutut unohtuvat ja vesittyvät, kun aikaa kuluu.
Sammakko-kustantamon osastolta sain viimeisen virolaisen Valdur Mikitan uutuuden Kanttarellin kuuntelun taito. Sitä olen ehtinyt lukea muutama kymmenen sivua alusta ja se on juuri sitä mitä nyt tarvitsen. Mikita on biologi, joka analysoi itämerensuomalaista kansanluonnetta. Entisajan tietäjät ja samaanit ovat nykyajan tieteiliöitä tai taiteilijoita, introvertteja yliherkkiä ihmisiä.
Virolaiset ja suomalaiset kuljeksivat metsissä harrastamassa muinaista keräilykulttuuria. Sieniveitsi ja maastoauto sulautuvat yhteen. Suomalaisten ja virolaisten selviytyminen historian käänteissä johtuu siitä, että on pystytty sopeutumaan muuttuvaan maailmaan säilyttäen perimmäisiä alkukulttuurin elementejä, mm. kieli. Mitä vielä saankaan kirjasta lukea!
Kassiin kertyi kuusi kirjaa. Kirjahyllystä on raivattava tilaa. Mutta kun katse löytää kirjan Saamelaisten juurista ja nykyajasta, Ikävä erätön ilta – suomalaisesta eräkulttuurista, Lohirosvoja vai isänmaan rakentajia! – Kemijoen kalatiettömyyden historiasta, 50 eläintä, jotka muuttivat maailmaa, Sven Nordqvistin lastenkirja Joulupuuro ja edellä mainittu Kanttarelli- eihän siinä muuta voi kuin kaapata ne mukaan.
Mutta helmenä pohjalla. Kävin tapaamassa ensimmäisen kirjani kustantajaa, Nordbooksin Matti Ylipiessaa. Keskustelimme kirjallisuudesta ja kerroin suunnitteilla olevasta romaanistani Koko kylä tanssii. Matti pyysi lähettämään esittelytekstiä. Samoin häntä kiinnosti Toinen -näytelmä. Jospa tämä on askel siihen, että saisin tekstiä aikaiseksi! 🙂
