Neljätoista päivää hän oli meillä. Hetkinen. Hän vai se? Se, jos ajatellaan kyseessä olevan eläimen, hän, jos korostuu läheisyys. Huomaan, että käytän kumpaakin. Ehkä asiayhteys ratkaisee. Kandit-ohjelmassa muuten huomasin, että eläinlääkärit puhuvat hänestä. Ehkä enemmänkin eläinten omistajien takia. Ei kai eläin erota hänen tai sen eroa.
Niin että mitä. Meillä oli hoidossa pojan perheen pupu, Gigi. Olin aikaisemmin tutustunut pintapuolisesti heidän aikaisempiin pupuihinsa, valkoiseen Apolloon ja valkoiseen harmaakorvaiseen Apilaan. Mutta kun niillä oli seuraa toisistaan, ne eivät niin paljoa kiinnostuneet ihmisistä eikä ainakaan satunnaisesta kävijästä eli minusta.
Mutta tämä Gigi. Hän yllätti minut monella tapaa. Ahaa, kirjoitin hän. Se kertonee jotain.
Gigi hankittiin pojan perheeseen koronaerityksen aikana, kuten kuuluu tapahtuneen muillakin, siis lemmikin hankkiminen. Koiranpennut ovat ihan loppuneet kesken.
Gigillä on jännästi toinen korva pystyssä ja toinen roikkuu. Kuulemma risteytysten ansiota. Kerran Gigi kyllä piti molempia pystyssä.
Nyt perhe lähti lomamatkalle – kotimaahassa – ja Gigi tuli meille. Hän asusti verannalla isossa ”häkissä”. Aluksi minua huolestutti, että Gigi pitkästyy, kun kotona on aina joku pitämässä seuraa. Aina kun menin verannalle, Gigi hypähti verkkoa vasten nenä väristen kiihtymyksestä.
No jokos tulet sieltä minua piristämään!
Söin pitkän aamiaisen joka päivä verannan pöydän ääressä. Olin hakenut lehden ja tuonut samalla tuoretta syötävää, koivunoksan ja puna-apiloita. Gigi hyökkäsi niiden kimppuun ketterästi kuin hyrrä. Sitten alkoi puputus. Gigi tarttui apilaan alapäästä ja niin kasvi katosi lujaa vauhtia Gigin mahaan. Viimeisenä punainen makea kukka.
Gigi aamiaisensa kimpussa. Koivunoksa tuoreine lehtineen, vuohenputkea ja puna-apiloita. Puputusta, nyt tiedän mistä pupu-nimitys tulee.
Kaikkea Gigi ei jaksanut yhtämittaa. Avasin häkin ja Gigi hyppäsi innoissaan pois vankeudestaan. Ensin hän makoili hetken, ruuan täytyy asettua ja sitten alkoi hurja juoksu ympyrää häkin ja pöydän ympäri seinänviertä pitkin. Välillä kuului teräviä napautuksia, takajaloilla ilmeisesti. Kun oli juostu tarpeeksi, haisteltu nenä väristen mielenkiintoiset nurkat ja kaluttu vähän vaatekaapin oven alareunaa, voikin levähtää hetken.
Hohhoijaa, vatsa täynnä ja jalat saaneet ojentua juoksuliikkeissä. Lepäilen tässä avonaisen oven edessä, niin ehdin pinkaista ulos jos ovea suljetaan.
Pitkin päivää päästin Gigin häkistä. Istahdin jakkaralle ja Gigi tuli eteen. Silitä! Ja minä silitin kania. Hän litisti itsensä aivan lattiaa vasten ja silityksen aikana päästi pientä ääntä. Aivankuin kissa kehrää! Olin aivan ällistynyt. Kani tykkää silittämisestä!
Silitä minua! Kosketus on tärkeä myös eläimelle.
Muutoinkin sain ihmetellä moneen otteeseen. Kanin silmät ovat molemmilla puolilla päätä, ei edessä vierekkäin kuten ihmisellä. Tälloin kani näkee sivuille hyvin ja eteen tulee kapea kiila, jossa näkökentät yhtyvät. Tällä alueella kani näkee kolmiulotteisena, kuten me koko ajan, kun meidän silmiemme näkökentät yhtyvät. Mietiskelin, miten Gigi oikein ympäristönsä havainnoi.
Kani on jyrsijä, joka syö kasviksia ja hampaat kasvavat koko ajan. Hampaat ovat terävät. Niitä saa varoa. Jos työntää sormensa suun lähelle, kani luulee saavansa ruokaa ja nappasee. Sitten veri virtaa.
Jyrsimistä pitää olla koko ajan. Kuiva heinä on parempaa kuin tuore kasvi siinä mielessä, että hampaat saavat enemmän työtä. Annoin jyrsittäväksi vessapaperirullan hylsyn. Kun se oli aivan pieni, se ei pysynyt paikallaan kun Gigi alkoi jyrsiä sitä. Niinpä hän asetti etutassunsa hylsyn päälle, jolloin se pysyi paikallaan. Olin aivan ällistynyt. En ole pitänyt jyrsijöiden aivotoimintaa kovinkaan korkealla tasolla, mutta tämähän osoittaa, että Gigi oivaltaa asioita.
Syliin en sitä saanut otettua. Se alkoi räpistellä ja kynsiä, joten nopeasti laskin sen käsistäni. Myöskään fleksiä en saanut laitettua, Gigi ryntäsi pakoon heti sen nähtyään. Ulkona kylläkin satoi melkein koko ajan, joten ei ulkoilu kivaa olisi ollut kummallekaan.
Omien perheenjäsenten kosketusta Gigi ei kavahda, vaan antaa pyöritellä itseään, vaikka selälleen. Huomaa, että tassut ovat pohjastakin karvaiset.Ihana liikuttava töpö.
Nyt Gigi on mennyt omaan kotiinsa. Gigi osoitti selviä tuntemisen merkkejä, kun oma perhe saapui. Kani-iloa oli havaittavissa, myös ihmisiloa.
Veranta tuntuu nyt niin autiolta. Mutta pääsenhän minä häntä katsomaan.
Melkein kahden viikon mökkiloman jälkeen palasimme kotiin. Helle oli hellinyt ja onneksi kotona oli ollut puutarhan kastelija. Miten olisikaan ilman hänen vesipäivityksiään käynyt.
Kaikki oli kasvanut ja rehevöitynyt valtavasti. Vihreää kasvustoa tuntui ryöppyävän kaikkialta.
Tässä tomaatit on siivottu ylimääräisistä varkaista ja sidottu pystyyn.
Lähinnä ovea häränsydäntomaatti oli kasvanut eniten. Hedelmät olivat aivan oven pielessä ja nyrkin kokoisia. Mutta vielä vihreitä. Oven pielessä on aikaisempinakin kesinä kasvanut parhaiten.
Portugalilainen häränsydäntomaatti oli suuri ja kasvattanut kummallisia sormimaisia ulokkeita. 🙂
Vajaassa parissa viikossa oli kasvanut puolimetrisiä varkaita eli lehtihangoista uusia versoja, joiden päässä oli jo kukinnot. Ne ovat ”vesiversoja”, jotka vievät kasvuvoimaa, jota tarvittaisiin raakileiden makeuttamiseen ja kypsyttämiseen. Niinpä poistin varkaat. Raakileita ja kukkia oli niin paljon, että latvoin taimet viidennen kukkatertun yläpuolelta. Eli melkein kaikki. Parhaina kesinä kypsiä on saanut syödä heinäkuun toisella viikolla eli viikon päästä, huonoimpana vasta elokuun puolivälissä. Saapi nähdä millaiset ovat seuraavien viikkojen säät.
Kasvihuonekurkun olin ostanut, kun kylvämäni neljä pienoiskasvihuonekurkkua eivät edes itäneet. Ja ensimmäinen ostettu oli kuollut heti. Nyt sain ylisuureksi kasvaneen kurkun, joka piti ottaa syötäväksi jo ennen juhannusta, mutta unohdin. Lisääkin on tulossa, vesi kielellä odotan kasvamista vähän suuremmaksi.
Ulkonakin oli avomaankurkuissa viiden sentin hedelmiä tulossa. Ne ovat itse kylvetyistä siemenistä. Tänä vuonna onnistui, viime vuonna joku kävi syömässä kaikki pienet taimet, jotka istutin ennen Norjan reissua. Ostotaimista sain sitten jonkinverran kurkkuja.
Pienet kurkunalut
Kasvimaalla oltiin ryöpsähdetty kasvuun oikein kunnolla. Perunantaimet olivat puolimetsisiä. Sipulinvarret olivat taipuneet kaikki samaan suuntaan. Niitä saa jo kohta ottaa syötäväksi. Taas kävi niin, että maahan oli jäänyt viime syksynä perunoita, jotka olivat selvinneet leudon talven yli ja olivat nyt kasvattaneet versoja, sipulipenkissä.
Pottua, sipulia, maa-artisokkaa
Toisessa reunassa olivat keräsalaatit valtavan suuria. Keräsalaatti on uusi kasvatettava. Muutaman kasvatin siemenestä taimeksi kasvihuoneessa ja ne ovat nyt suurimpia. Tavallinen salaattikin oli korjuukunnossa. Monen vuoden tauon jälkeen tilli oli itänyt. Herneet kurkottivat kärhiään verkkoa kohti. Taustalla marjapensaat vauhdissa. Mustikka (saatu työkavereilta läksiäislahjaksi), musta viinimarja, punainen ja toinen musta. Taaempana vadelma ja vihreää viinimarjaa. Tyrnit ovat kasvaneet puiden mittoihin eivätkä pinnassa olevat juuret enää pidä niitä kunnolla pystyssä. Olenkin katkaissut niitä.
Salaattia, tilliä, hernettä, punasipulia
Tarkempi kierros ihmetytti. Punaisessa, veljeltä saadussa, oli kunnon marjatertut, mutta mustissa ei näkynyt kummassakaan marjan marjaa. Vihreässä oli muutama rypäs. Mitä ihmettä? Olin antanut syyslannoitetta, kalkkia ja kanankakkaa. Juurelta olin ottanut rikkaruohot pois ja levittänyt oksasilppua. Pitävätkö taukoa vai onko joku tauti?
Mustassa viinimarjassa ei ole yhtään marjoja…?
Mansikoissa näkyi jo punaista. Ja punaista oli myös käytävillä. Joku elukka siellä oli käynyt mellastamassa. Mansikkamaan ympärille on rakennettu kananverkkosta huone, kun olin kokeillut kaikkea rastaiden takia. Verkot olivat ilkeitä. Oli inhottavaa irrottaa verkkoon takertunutta lintua. Laitoin myös huminalankoja ristiin rastiin mansikoiden päälle. Mutta vaikutus oli lyhytaikainen. Niinpä mies keksi mansikkatalon ja rakensi sen.
Viime talvena satoi kaksi kertaa lunta. Toinen kerta oli märkää räntää, jota tuli paljon. Olin lähdössä Paimioon ja katsoin, että mansikkatalon katolla oli 20 senttiä lunta ja verkot olivat jo taipuneet alaspäin. Olisi pitänyt mennä puistelemaan lumi pois, nimittäin kun tulin kotiin (elämäni vaikeimman ja pelottavimman ajomatkan jälkeen – ei ollut aurattu teitä, kolme kolaria näin), mansikkatalo oli romahtanut.
Talon rakenteet korjattiin ennen juhannusta, mutta en tarkastanut verkkoja. Niinpä sinne oli jäänyt aukkoja, joista rastaat olivat menneet sisään. Ja olivat osanneet mennä myös pois. Tosin, kun aamulla lehteä hakiessani näin kaksi rastasta mansikoiden kimpussa, ne eivät osanneet mennä ulos vaan lentelivät seiniä päin. Avoin oven ja hätistin ne pois. Niinpä meni yksi päivä aukkojen paikaamiseen. Nyt on hieno mansikkatalo. Rastaat lentelevät ympärillä, varmaan harmissaan.
Mansikkatalo. Edustalla kukkivat palavat rakkaudet, kuten aina meidän hääpäivän aikaan. Ensi vuonna tulee muuten 40 vuotta… Palavat rakkaudet ovat itse kulkeutuneet tähän. Varsinainen niiden penkki on 50 metrin päässä talon toisella puolella. Miten kulkeutuminen on tapahtunut? Onko kasveilla sittenkin jalat?
Kierrellessä pihalla silmään pistävät isot angervot. Valkoisen olen tuonut Kemijärveltä. Siellä se kasvoi talon kulmalla. Olin saanut taimen mummolasta Kiuaskorventieltä. Täällä se on riehaantunut leviämään niin, että on pitänyt rajoittaa kasvustoa, mikä tuntuu aina jotenkin vaikealta.
Mummolan ja Järvisen Irjan angervot kukkivat vierekkäin
Kasvimaa on rikkaruohon vallassa. Rikkaruohoja kuskasin eilen kaksi kottikärryllistä kompostiin. Ainakin toinen mokoma odottaa vielä. Kasvimaan hoidon jälkeen ovat vuorossa kukkapenkit. Talon etupuolen kukkapenkki on pahuutensa vallassa. Eivät kasvit pysy siinä missä haluaisin, vaan vaeltelevat sinne sun tänne. Ja se juolavehnä. Kadehdittavaa elinvoimaa!
Kaikkea on ja liikaakin
Tänä vuonna en ole ostanut kuin kolme neilikkaa ruukkuihin. Viimevuotiset pelargoniat talvehtivat vintissä vähän viileämmässä lämpötilassa. Myös muratti meni tosi hyvin talven yli.
Rocklin-pelargonian ostin kaksi vuotta sitten ja se talven jäljiltä alkaa rehevöityä. Kukat ovat vaalean punaisia ja niissä on punaisia viiruja. Taustalla sisäkasvit ovat kesäsiirtolassa.
Minullakin amaryllis alkaa kukkia nyt. Valkoinen on työntänyt komean nupun.
Pelargonia toipuu talvesta ja amaryllis on saanut sopivat kasvuolosuhteet – kukkaa pukkaa.
Kierros on tehty. Päädyn joen rantaan. Sade kuvioittaa pinnan. Leviävät ympyrät tönivät voisiaan ja katoavat. Uusia syntyy.
Poimin päivänkakkaran. Rakastaa, ei rakasta… Miten lukemattomia kertoja etsin nuorena neitona tulevaisuudesta rakastettua…
Rakastaa, ei rakasta, kyllä rakastaa!
Olen lukenut kirjoja, joita kaikkia en edes muista, mutta muutaman muistan. Dekkarit ovat loman huttulukemista, joista ei muista edes murhaajaa, saati sitten nimeä tai kirjoittajaa. Katso Luettua -sivu.
Se tuli kuin vastauksena talven ja kevään ahdinkoihin. Että kannattaa uskoa ja toivoa parempaa. Se tulee sitten jotenkin yllättäen. Sitä seisoo hämmentyneenä, hiki pukkaa otsalle, silmälasit meinaavat luiskahtaa pitkin nenän märkää liukurataa. Vaatteet tuntuvat vällyiltä. Jalat ovat kuumentuneet crocseissa kiehumispisteeseen.
Kesä. Lämpö, jota etsin kevättalven haaleasta auringosta, silmät kiinni, keskittyen. Ei ensin löytynyt, mutta sitten viimein ensimmäinen lämmön vivahdus täytti koko mummelin onnella.
Vietimme juhannusta pitkästä aikaa perhepiirissä mökillä Jaalassa, joka nykyään kuuluu Kouvolaan. Joukko väheni juhannuksen jälkeen, mutta lämpö ei. Nurmaanjärven vesi lämpeni joka päivä, laiturin viereessä tänään 27,5 astetta. Matalassa vedessä tosin. Ilman lämpötila on 30 astetta. Metsä varjostaa mukavasti, ihana metsä! Kankaanpäässä mitattiin tänään torstaina 33,5 astetta.
Vähitellen luonto tunkeutui mökkielämäämme yhä rikkaampana. Ensin huomasimme rannan isolla kivellä pesivät kalalokit.
Krääk krääk
Koko ajan toinen aikuinen päivysti, toinen kävi reissuillaan. Viimein tulivat näkyviin poikaset, kaksi pörröistä palleroa.
Sieltä he kurkkaavat, kaksi pörröistä palluraa, kalalokkeja heistä tulee, siis valkoharmaita
Lokkien kirkuna tuntui aivan mukavalta, kunnes kiihkeys lisääntyi niin paljon, että piti rynnätä katsomaan. Kauempana kaislikkoon pudottautui iso ruskea lintu. Lokit pörräsivät ympärillä kun se nousi ylös, ne syöksyivät kirkuen sitä kohti, pyörähtivät kauemmas ja ei kun uudelleen. Olikohan kalasääski, kun kaislikkoon pudottautui tai sitten maakotka, jos linnunpoikasia jahtasi. Kotka lähti poispäin. Lokit rauhoittuivat jonkin verran, mutta rohkein lokki seurasi sitä, syöksyi nokkaisemaan selkää, teki kierroksen ja ei kun uudelleen. Kotka oli hätää kärsimässä.
Kamera ei tietenkään ollut kuvausvalmiina eikä eilenkään, kun lokkien kirkuna taas ilmaisi, että jotain on tekeillä. Samanlainen lintu oli nyt sillä lokkien pesimäkivellä ja lähti sitten taas samaan suuntaan kuin aikaisemminkin. Sen verran erotin, että nokka oli keltainen koukkunokka. Poika näki samanlaisen lähipellolla, valkoisia läikkiä olkapäillä. Ainakin yhden poikasen näin kivellä eikä kotkan nokassa näkynyt mitään. Ehkä ne säästyivät, ehkä kotka jäi nälkäiseksi.
Onko maakotka?Västäräkit tulivat vierailulle kalalokkien luo.
Ruokailuterassin luona huomasimme jatkuvan lentoliikenteen räystään alle. Nyt kamera oli lähellä ja saimme todistaa leppälintuperheen ”ruuhkavuosia”.
Leppälintukoiras istahti aina välillä oksalle odottamaan ruokintavuoroaan
Yhtä ahkeria ne näyttivät olevan, nykyaikainen perhe!
Ison mehevän toukan on leppälintunaaras löytänyt. Leppälintunaaras on ruskehtava, pyrstö tiilenpunainen. Ihanat nappisilmät hänellä!
Eilen sitten yllättäen pihakivetyksellä istui leppälinnun poikanen. Se oli siinä pitkään, katseli suoraan silmiin eikä osannut pelätä ollenkaan.
Hänellä on jo siipisulatkin. Mahtoiko hän niillä lentää, emme nähneet. Jonnekin hän häipyi.
Liikenne leppälintujen pesällä on loppunut. Oliko poikasia enemmän, emme nähneet. Jonnekin ovat kaikki lähteneet.
Katajassa istui tämä sinitiainen. Taitaa sekin olla poikanen, kun ei pelkää, on pörröinen ja suloinen.
Taivaalla on vilskettä.
Kalatiira kiisi matkoihinsaKuikkapari ulapalla, jokavuotinen tuttu. Yhtäaikaa ne sukelsivat, olivat pitkään uppeluksissa ja nousivat pintaan ihan muualla.Lentokone sai aikaan kuikkien sukeltamisen
Iltakävelyllä olivat linnutkin, kokoontuivat lähipellolle. Huomaa turvavälit.
Kurjet spatseeraamassa lokkien kanssa. Kuvan ulkopuolella rastaita.
Pörriäiset haittasivat eniten ennen juhannusta. Kuivuusko lienee syynä, että nyt ovat vähentyneet. Hyttyset siis, mutta paarmoja on ihan tarpeeksi.
Lienee kärpänen, joku heistä.
Päivällä uimaan mennessä tesmaperhonen lenteli ympärilläni ja hipaisi hennoilla raajoillaan säärtäni. Mikä ihana kokemus!
Tesmaperhonen. Hän asettautui auliisti kuvattavaksi. Harmi vaan, että kameran akku loppui, olisin saanut paremmankin kuvan.
Uin kevein vedoin leppeässä järvivedessä. Ei vilunväristyksiä eikä kramppeja. Ulpukat myötäilivät aiheuttamiani pieniä aaltoja. Sudenkorennot jatkoivat häiriintymättä bakkanaalejaan.
Ulpukka, se keltainen kelluslehtinen.
Entisellä paikalla pihan kaunistus, orkidea Maariankämmekkä, hitaasti avaa kukintojaan. Hyvää kesää kaikille! Nautitaan lähiluonnosta!
Hän heräsi yöllä yhtäkkiä. Pimeys oli väistynyt. Silmät revähtivät auki. Seinällä loisti tulisena hehkuva oranssi läikkä. Hän tuijotti läikkää, mitä nyt. Uni karisi silmistä. Hän tunsi painon alavatsassaan. Mennäkö vessaan vai odottaako aamuun. Mieleen välähti Maria Veitolan pohdinta. Jos tuota miettii, on parasta mennä. Tai jos katsoo peilistä hiuksiaan, pitääkö pestä vai meneekö vielä päivän, niin kannattaa pestä.
Valoläikän herättämä kiinnostus oli karistanut unenrippeet silmistä. Hän nousi ja meni keittiöön. Katse hakeutui ikkunasta joelle, kuten aina keittiöön mennessä. Joki oli kadonnut. Harmaa sumu peitti koko pihan sekä joen ja puiden pienten lehtien välistä yleensä näkyvän pellon. Hän virkistyi edelleen ja haki makuuhuoneesta puhelimen. Tämä on kuvattava.
Sumu on ryöminyt yön pimeydessä pihalle
Kuisti kylpi oranssissa hehkussa. Aurinko oli nousemassa koillisesta. Hetki hetkeltä se voimisti valoaan, kiilautui sumun läpi ja selätti sumun.
Maaginen tunnelma ei kestänyt kuin hetken. Tultuaan vessasta hän otti vielä muutaman kuvan, mutta niissä ei ollut enää sitä pientä menneisyyteen kadonnutta pilkahdusta, kun luonnon elementit osuivat kohdalleen: väistyvä pimeys, sumu, auringon riemuisa nousu. Uusi aamu.
Aamuyön tunnelma säilyi koko päivän. Hän katseli pihan luontoa tarkkaavaisin silmin. Kasvimaata möyriessään hän erotti mullasta sydämen, pesi sen ja asetti lehtipedille.
Viime viikot olen puurtanut joka päivä monta tuntia Novellimankelin Kuoriutumisia -novellikokoelman taiton parissa. Onneksi ulkona on ollut viileää, tuulta ja välillä tullut sankasti rakeita tai räntää tai sitten silkkaa vettä. Juuri sopivaa säätä sisällä oleiluun hyvällä omallatunnolla. Vappukin meni siinä sivussa ja koronaeristyksessä.
Olen oppinut paljon Wordista ja kirjan laadinnasta. Internet on korvaamaton. Sieltä löytyy vastaus melkein joka ongelmaan, jos sitten vaan ymmärtää lukemansa. Onneksi löytyy ihan suomenkielistä neuvoa, englanniksi tietokoneslangi on niin oma maailmansa. Oma maailmansa on myös kirjojen kustantaminen, markkinointi ja rahoitus. Pelkkä kirjoittamisen riemu ja nautinto ei riitä, vaan samanmoinen ponnistus tarvitaan siihen, että teksti välittyy lukijoille.
Kuoriutumisia -novellikokoelman julkistaminen on siis jo sovittu, lauantaina 10.10.2020 kello 13 Loimaan pääkirjastossa. Nyt näyttää hyvältä, että voimme tilaisuuden siellä pitää ihan yleisön kanssa. Tervetuloa jo nyt!
Kulttuuria oli tarjolla edellissunnuntaina. Veden varasta -lausunta-musiikkiesitys lähetettiin striimattuna Loimaan taidetalolta. Tämä oli minulle ensimmäinen tällainen kulttuurikokemus, jonka tarjoilivat Iina Wahlström, Laura Kilpiö ja Pekka Suhonen.
Alkuun en meinannut löytää oikeaa esitystä, jolloin kulttuurisihteeri Moona Antikaisen esittely jäi vajaaksi. Mutta esitys sitten sujui teknisesti hyvin. Samalla näkyi, montako henkilöä parhaillaan katsoi esitystä ja pystyi kommentoimaan esitystä ja lukemaan muiden kommentteja. Se oli uutta ja kivaa, mutta täytyy tunnustaa, että keskittymien ei ollut yhtä intensiivinen kuin olisi ollut paikan päällä. Nyt huomio kiinnittyi näihin muihin juttuihin ja ohitti sanat. Se oli harmillista. Esityksen voi myös katsoa uudelleen ja sen tein paremmalla keskittymisellä. Kuulin myös Moonan hienon esittelyn.
Taidetalon salin seinällä oli sopivasti merta esittäviä tauluja. Yhden taulun oli maalannut Adolf Bock (1890-1968). Merenkulkuneuvos John Nurminen (1877-1951) ja Bock olivat ystäviä, ja Bock oli maalaustelineineen usein nähty vieras Nurmisten kesähuvilalla.
Nykyään John Nurmisen säätiö tekee arvokasta työtä Itämeren pelastamiseksi. Konsertin katsojat voivatkin tukea meren suojelua. #meidänmeri
Kävin ennen vappua kierroksen Paimiossa ja Turussa. Osa tomaatintaimista sai uudet kodit ja uusi Gigi -pupu mattoja, joita pitkin se uskaltaa liikkua. Lattia kun muutoin luistaa sen tassujan alla ikävästi. Olimme melkein kolme tuntia ulkona, juuri sellaisessa säässä kuin ylhäällä kuvasin. Kun aurinko paistoi, piti kuoria auki takkia, fleeseä ja kiepaista kaulaliina pois. Hetken aikaa oli muistutus lämmöstä, jota toivottavasi saamme seuraavien kuukausien aikana kokea. Sitten pimeni, iso pilvi auringon eteen ja heittämään rakeita ropisemaan katoksen kattoon. Vetoketjut äkkiä kiinni, kaulaliina tiukkaan ja hanskat käteen.
Lapset opettelivat hyppäämään narua ja minäkin yritin, kunnes muistin, ettei näillä uusilla polvilla saa tehdä tömähtäviä liikkeitä, ei enää koskaan. Voi proteesi irrota, voi kauheaa. Monet hauskat hyppynaruleikit palautuivat mieleen. Siinä kymmenen vuoden kieppeillä kun hypättiin kaikki välitunnit ja iltapäivät narua ja osattiin jos monenmoista kuviota. Pihan hiekkaan tuli kuoppa siihen kohtaan, johon aina hypättiin tekemään kuvioita pitkässä jonossa vuorotellen.
Viikonloppuna lämpeni sen verran, että uskalsin viedä tomaatintaimet kasvihuoneeseen. Ne olivat verannan ikkunalla kasvaneet hyvin, mutta venahtaneet hyvin honteloiksi. Korkeutta oli suurimmilla puoli metriä. Nyt vaan toivomaan, ettei tule yöpakkasia. Kyllähän niitä tulee, täytyy sitten peitellä harsolla. Parhaiten ovat kasvaneet häränsydäntomaatit, joissa on jo pieniä kukkanuppuja! Tulisipa lämmin kesäkuu, niin heinäkuussa saisi jo syötävää.
Verannalla saamme valoa paljon, mutta on kurkottauduttava ja niinpä venahdamme pituuttaKasvusäkit antavat hyvät edellytykset kasvuun koko kesäksi. Sitten syksyllä mullan voi kipata kasvimaalle
Lämpöä on nyt jatkunut neljättä päivää. Tuomessa on kolmen sentin lehdet sojottamassa ja keskellä kukkatertun alut. Myös marjaomenapuussa on vihreää ja muissa puissa isoja paisuneita silmuja. On taas tulossa tämä aivan ihana aika, kun maisema vihertyy heleän vihreäksi.
Pitääkö koronasta jotain sanoa. Hallitus päätti rajoitusten osittaisesta poistamisesta. Pääsee kirjastoon lainauksia hakemaan, perusopetus jatkuu kaksi viikkoa 14.5.20 alkaen ja kesäkuun alusta saa kokoontua yli 10 henkilön joukolla turvallisuus huomioiden museoissa, teattereissa, ravintoloissa, kahviloissa, liikuntatapahtumissa jne. Onko kaikki sitten ohi, se jää nähtäväksi. Toivottavasti emme sairastu.
Hiljainen musiikki hiipii torvesta, kuuntele henkeäsi pidättäen keijujen kevätkonserttia
Olen lukenut Lauri Akolan Johannes ja Leelo Tungalin Toveri lapsi.
Onpas ollut hoppua. Pari viikkoa on mennyt melkein ilman somea ja tietokonetta. Facebook on pukannut ketjuosallistumisia: vihreää väriä, rumin kuva, monenlaista kysymystä olotilastani, mutta en ole kerta kaikkiaan ehtinyt vastata haasteisiin.
Tietokoneella olen kyllä ollut. Meidän Novellimankeli -työryhmämme on saanut Kuoriutumisia -novellikokoelmansa tekstit valmiiksi ja on menossa taittovaihe. Pidimme toisen messenger -kokouksen ja sovimme aikataulusta. Syyskuussa menee painoon, suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivänä 10.10.2020 klo 13 on julkistamistilaisuus. Joko livenä Loimaan pääkirjastossa tai sitten striimattuna samasta paikasta.
Kuoriutumisia on hieno kokoelma kuuden erilaisen kirjoittajan mielenmaisemista. Erilaisia tekstejä, joista jokainen varmasti löytää mieleistään lukemista. Loimaalaista mielenmaisemaa ja muutakin maisemaa löytää usealta sivulta.
Vielä on paljon tehtävää, mutta hyvällä tiellä olemme – Kuoriutumassa.
Ulkona on ihana kevätvaihe. Sinivuokot kukkivat sinisenä Kokkarekoulun rinteessä. Kukkapenkissä kukkii valkovuokkokin. Kimalainen poukkoili ja nokkosperhonen lepatteli pihalla. Onko pikkuvarpusilla jo poikaset? Hömelönoloisia pulleroita istuskelee oksilla eikä pelkää ollenkaan.
Kukkapenkissä kukkivat valkovuokot
Joku kävi ottamassa mukaansa viimeiset linnunruokapalloset metallisen säiliön kanssa. Olipa voimakas elukka, koska kiinnitys oli mielestäni aivan kunnollinen. Orava? Sillä on niin hienot käpälät.
Tiistaina oli lämmintä 16 astetta. Menin kasvihuoneeseen ja olipa siellä talven jäljiltä sotkuista. Niinpä siivosin koko huoneen ja kaksi päivää siihen meni. Pesin jopa seinät sisältä ja ulkoa. Tämä sateinen talvi oli ollut otollista kasvuaikaa levälle, jota sai hangata pois ihan tosissaan.
Monenlaista rojua oli talvisäilössä kasvihuoneessa. Puntarointia. Tarvitsenko tätä vai en. Olen kyllä huomannut, että jos jonkun tavaran poistan, kohta sitä kaipaan johonkin tiukitärkeään tarkoitukseen. Siispä erikseen kasa niille, joiden tarvetta en nyt hoksaa.
Naapurin tyttö tuli tervehtimään minua. Jännittyneen näköisenä hän ojensi minulle kirjekuoren. Pupukortti: Iloa sinun päivääsi. Kirje: haluan ilahduttaa sinua. Olet kiva naapuri. Iloa päivääsi näin korona-aikana. Piirustus, jossa sateenkaari, tyttö, kukkia ja sydämiä.
Voi kun tulin iloiseksi. Miten hän keksikään! Mieleeni muistuivat kohtaamiset vuosien varrelta, pienestä tytöstä isoksi tytöksi. Ei hän ollut moksiskaan etäopetuksesta. Käsiä saa tosin pestä yhtämittaa. Lapset sopeutuvat niin mutkattomasti.
Vielä en vie tomaatintaimia kasvihuoneeseen. Ennustetaan yöpakkasia. Mutta viikon päästä, ennen vappua taimet pääsevät kesäisille kasvupaikoilleen. Häränsilmätomaatit, ne portugalilaiset perinnetomaatit, punaiset, keltaiset ja mustat pyöreät kirsikkatomaatit ja pitkulaiset punaiset pikkutomaatit.
Viime viikon aikana yli puolet tomaatintaimista löysi uudet hyvät kodit. Olisi mennyt enemmänkin maailmalle. Jotenkin tuntuu, että tänä keväänä siemenet itivät erinomaisesti ja taimet kasvavat nopeaan.
Verannalla odottavat ulospääsyä myös kellarissa talvehtineet vuosien takainen äitienpäivärunkoruusu ja hortensia. Runkoruusussa on kolme isoa nupputerttua. Ehtiikö se kukkia jo sisällä? Hortensiakin meni talven yli, ei ole ennen mennyt. Mutta eilen lehdet roikkuvat, en tiedä mikä sille tuli. Mitään ötököitä en ainakaan löytänyt. Toivottavasti toipuu.
Pihalle levitettiin taas patiokatos ja puutarhahuonekalut. Grilli paikoilleen. Haravointia. Mutta talven jäljiltä näyttää jotenkin ränsistyneeltä kaikki. Noo, joko on ajan patinaa tai sitten uusi vihreä kasvu peittää eikä silmä enää näe.
Eilen laitoin siemeniä multaan: auringonkukka, asteri, krassi, kurpitsa, keräsalaatti sekä pioni ja meloni (myös lahjaksi saatuja portugalilaisia perinnekasveja). Sain köynnösruusun kiulukoita, niistä varistin siemenet multaan. Saas nähdä.
Kasvimaat odottavat kääntöä, kompostit tyhjennystä. Puuhaa monenlaista. Ai niin, ne polvet. Ovat lihakset vahvistuneet, mutta on istahdettava aika ajoin. Kyllä ovat kintut kipeät, särkylääkkeitä on popsittava. Jos ei tee mitään, ei tarvitse särkylääkkeitä. Mutta lihaksia on vahvistettava, liikkumattomuus surkastuttaa lihakset ja sitten ei pääse liikkeelle juuri ollenkaan.
Koko ajan olo paranee. Vuoden päästä leikkauksesta pitäisi olla täysin kunnossa. Siihen on aikaa vielä yhdeksän kuukautta.
Talomme edellisen emännän kukat levittäytyvät yhä laajemmalle kukkimaan ensimmäisinä sipulikukkina keväisin
Olen lukenut Kari Häkämiehen Poliittinen ruumis ja Rosa Liksomin Everstinna.
Koronaeristys jatkuu kolmatta viikkoa. Eilen ilmoitettiin, että jatkuu toukokuun puoliväliin asti. Kunpa pääsisivätkin oppilaat ja koulujen henkilökunta lopettamaan lukuvuoden yhdessä kasvokkain!
Ihmetystä ovat herättäneet eri koulujen erilaiset käytännöt. Jotkut opettajat laittavat Wilmaan viikon työt ja oppilaat jäävät yksin tekemään niitä. Tällöin ei kylläkään toteudu oppilaan oikeus saada opetusta. Moni oppilas tulee putoamaan kelkasta, noin kuvainnollisesti.
Jotkut opettajat pitävät yhteisen nettitunnin (tai sen osan) oppilaiden kanssa, opettavat asian ja antavat tehtävät. Jos on tarpeen, puhelimitse vielä neuvontaa. Session lopuksi vielä vuorotellen oppilaat kertovat vitsin. 🙂
Minua ovat tilastot aina kiinnostaneet. Nytkin olen seurannut päivittäin eri maiden tartuntamääriä ja ikäviä kuolleiden määriä. Tähän keskiviikkoon mennessä koko maailmassa on todettu 860 000 tartuntaa ja menehtyneitä on 42 000, joista Euroopassa 30 000. Suomi ei tässä tilastossa ole huippumaiden joukossa, kun katsotaan sairastuneiden määriä. Päin vastoin, näyttää, että täällä tauti etenee aika maltillisesti. Tähän päivään mennessä Suomessa on ollut 17 kuollutta ja 1446 todettua tartuntaa.
Eri maat ovat suhtautuneet asiaan eri tavoilla, mitkä kertovat maiden kulttuurien erilaisuudesta. Etelä-Korea on testannut paljon eikä sairastuneita ole kauhean paljoa, 9 600, kuolleita 160. Kiinassa noin 90 000 tartuntaa, kuolleita 3 300. Yhdysvallat Trumpin suulla ei ottanut tautia tosissaan ja nyt on kolmantena tartuntamäärissä, 164 000/ 3 200 kuollutta.
Italiassa ja Espanjassa on kauhea tilanne, kummassakin noin 100 000 tartuntaa ja kuolleita päivittän yli 800, yhteensä 10 – 11 000 eli 10 %. Miten ne ehtivät haudata kaikki kuolleet… Ja ihmispolot, kuolevat yksinään ilman läheisiä tautivuoteen reunalla…
Satuin näkemään maaliskuun alussa Italiasta uutispätkän, jossa nainen noitui junalaiturilla koko matkustusrajoitusta: hevonkukkua! Olisi mielenkiintoista tietää, mitä naiselle nyt kuuluu. Hän oli lähdössä Lombardian alueelta Etelä-Italiaan.
Ruotsi on oma lukunsa. Siellä halutaan elää mahdollisimman normaalia elämää ja luotetaan ihmisten omatoimisuuteen viruksen torjunnassa. Koulut toimivat eikä ole liikkumisrajoituksia. Alkuviikosta tosin kielsivät yli 50 henkilön yleisötapahtumat, ennen luku oli 500. Tartuntoja on nyt kolminkertainen määrä Suomeen verrattuna, noin 5000 ja kuolleita 15-kertainen määrä, 239.
Skavlan -keskusteluohjelmassa Fredrik Skavlan oli matkustanut Norjasta Tukholmaan keskustelemaan tilanteesta. Paikalle oli raahattu Göteborgista bakterologian professori, joka kyllä oli halunnut, että hänelle ostetaan junaan seitsemän paikkalippua, jottei joudu kenenkään viereen. Oli sitten saanut olla yksin junavaunussa. Tämä asiantuntija lyttäsi käsienpesun aivan tarpeettomana, se ei kuulemma estä yhtään mitään. Hänen lausuntonsa olivat huumorilla sävytettyjä. Eli ei hätää, ei tarvitse huolestua. Siis tätä mieltä on bakterologian professori.
Ohjelmassa oli kylläkin aviopari, jonka kolme lukiolaista kävivät koulua netin välityksellä, mutta mielestäni Ruotsissa kouluja ei ole suljettu.
No, besserwissereitä ja jälkiviisautta tulee pursuamaan joka puolella kun tämä ruljanssi on ohi ja jo ruljanssin aikanakin. 😉 On helppo osoittaa, ketkä tekivät väärin.
Itse olen levollisella mielellä poliitikkojen ja viranomaisten toimien suhteen. Tunnen olevani turvassa. Ja miten sielua syleileekään näky nuorista naisista kertomassa rivissä epidemian torjunnasta. Hyvä naiset, hyvä suomalainen koulutusjärjestelmä!
Viime viikon lopulla oli muutama lämmin aurinkoinen päivä. Aloitin pihatyöt. Haravoin kukkapenkkien päältä kuivat lehdet, jotka syksyllä olin sinne laittanut perennoja suojaamaan. Tuuli vaan yritti tehdä kiusaa levittämällä lehtiä mielensä mukaan. Seuraavana päivänä siivosin ison etukukkapenkin. Kuivat kasvinosat pois. Kukkapenkeistä paljastui varhaista kasvua. Ilostuin valtavasti nähdessäni sinistä ja valkoista, krookuksen ja jouluruusun monet kukat.
Vain yksi on enää jäljellä. Ensimmäisenä syksynä tässä talossa istutin krookusten sipuleita. Ne kukkivat aikansa, alkoivat siirtyillä ja nyt tämä yksi löytyi tuijan alta.Jouluruusu oli uusi tuttavuus kymmenen vuotta sitten, kun näin sen puutarhamessuilla. Epäröin sen istuttamista ulos, mutta niin vaan se on levinnyt ja kevät keväältä kukkia tulee enemmän.
Maanantaina Novellimankeli kokoontui keskustelemaan messengerin kautta. Kuvaa emme laittaneet näkyviin kuin ihan lopussa loppuvilkutuksiin, mutta ääni kuului hyvin ja keskustelu sujui hienosti tällä uudella menetelmällä. Yksi jäsen, jolla oli teknisiä vaikeuksia tietokoneen kanssa, oli puhelimessa ja kaiuttimen kanssa otti osaa keskusteluun. Teimme mekin ison digiloikan.
Yli kolme tuntia puimme novellikokoelmaamme. Tekstit ovat nyt koossa, vielä pientä viilausta ja kahden viikon päästä alkaa taitto.
Paljon on vielä sovittavaa, kannen kuvasta alkaen. Mutta painotarjouksen aiomme pyytää ennen kesää ja lokakuussa on julkistamistilaisuus. On tulossa hyvää todella monipuolista lukemista jouluksi!
Kasveilla on oma salattu eämänsä. Ennen joulua yritin saada amarylliksien sipulit työntämään kukkanuppuja. Otin selvää, että sipuleita pitää alkaa kastella. No, jouluksi ei mitään tapahtunut, mutta joulun jälkeen olen lähimpään sipuliin kaatanut ylimääräisiä vesitilkkasia, ja katso, sieltähän kukkanuppu alkoi nousta. Se teki 60 cm korkean varren, jonka päähän valkoiset kukat alkavat avautua. Katkaisin varren maljakkoon, ei se pysynyt pystyssä muuten.
Viikon aikana on tapahtunut jotain aivan poikkeuksellista. Pienen pieni virus on ottanut niskalenkin ihmisten luomasta maailmanlaajuisesta yhteisöstä. Biologisesta näkökulmasta virus voi hävittää vaikka koko lajin. Vaikkei ihminen sitä usko.
Vaikea on yksittäisen ihmisen käsittää sitä, ettei saisi mennä minnekään, tavata ketään, koskea mihinkään. Ei oikein osaa pelätä sellaista, mitä ei näe.
Onhan näitä tapahtunut aikaisemminkin, ihmiskunnan pullonkauloja, jolloin vain pieni osa ihmisistä on jäänyt eloon. Erona nykytilanteeseen on, että nyt meillä on kehittynyt lääketiede, tiedonvälitys ja digitalisaatio.
Koronavirus siis siirtyy eläimistä ihmiseen. Tautipesäkkeinä on pidetty toreja, joilla myydään villieläimiä. Tällöin taustalla on taloudellinen edun tavoittelu, joka näyttää kuuluvan ihmisluontoon voimakkaasti. Ehkä se jossain vaiheessa on ollut elossa pysymisen edellytys, mutta nyt kääntyy itseään – ja muita – vastaan. Yrittäväthän nyt jotkut hyötyä tilanteesta myymällä käsidesinä tuulilasinpesunesteestä tehtyjä sotkuja. Tai tulevat oven taakse muka tekemään virustestejä maksua vastaan. Ynnä muuta ynnä muuta.
Minun elämääni tämä ei nyt niin kovasti tuo muutoksia, kun olen ollut kaksi kuukautta vaan kotona. Polvet alkavat kyllä olla päivä päivältä paremmassa kunnossa, jolloin liikkuminen kodin ulkopuolella voisi lisääntyä.
Maanantaina kävin fysioterapiassa saamassa rohkaisua (polvet taipuvat jo tarpeeksi) ja samalla reissulla kävin kirjastossa, jätepisteellä, apteekissa ja kolmessa kaupassa. Eli oli sitten kaapit täynnä tarvikkeita, kun kerrottiin maan siirtyvän valmiustilaan.
Parempi puolisko on Lapissa hiihtämässä, joten päivät kuluvat hissutellen villasukissa ja uutisia kuunnellen. Lapsenlapsia en ole tavannut fyysisesti tammikuun jälkeen kuin kaksi kertaa ja videoyhteyden mukaan ovat kasvaneet aika lailla. Joka päivä vaihdetaan kuulumisia läheisten kanssa.
Tomaatintaimia hoitelen, suihkuttelen ja koulin pari päivää sitten niitä omiin kasvupurkkeihinsa kasvamaan. Noin 100 tainta eli liikaa, kun itse tarvitsen 12, mutta jakelen niitä sitten tarvitseville. En millään raski heittää niitä ylimääräisiä itäneitä roskikseen. Nyt on kuitenkin osa pakko…
Siellä he ovat kasvunsa alussa.
Lauantaina näkyivät ensimmäiset kasvulehtien nystyrät häränsydäntomaateissa (portugalilainen perinnetomaatti) ja maanantaina punaisissa pyöreissä, jotka näyttävät olevan tänä vuonna omista siemenistä nopeakasvuisimpia. Muita lajikkeita ovat keltaiset ja mustat pyöreät sekä pitkulaiset punaiset. Kaikki ovat pieniä kirsikkatomaatteja, koska isot lajikkeet eivät ehdi valmistua. Kesästä kun ei tiedä. Häränsydäntomaateista en tiedä vielä kokoa.
Isot sirkkalehdet yhteyttävät voimaa ja niinpä kasvulehdet pomppaavat näkyviin
Kouluasiat tietenkin kiinnostavat ja sain kuulumisia, miten uusi etäopetus digitaalisesti onnistuu. Ehkä tästä jotain uutta seuraa, kun on pakko suunnata luovuutta uusiin toimintatapoihin. Näin sitten yöllä painajaista, että jouduin kylmiltäni luokan eteen ja yritin muistaa mitä maantiedossa yseille opetetaan. Kovin se oli työlästä, tilanteen hallinnan säilyttäminen siinä unessa. Tämä hallinta-asia muuten toistuu kaikissa kouluun liittyvissä painajaisissani.
Toivon myös, että työnantajat mahdollistavat etätyön teon myös virusaallon loputtua. Miten paljon säästyykään luonnonvaroja, kun ei tarvitse mennä työpaikalle tekemään sitä, mikä voi tehdä kotona.
Käyn päivittäin kävelemässä. Meidän kylänraitilla ei tarvitse pelätä ihmiskontakteja. Perjantaina ilostuin aivan valtavasti, kun pellolla näkyi valkoisia liikkuvia möykkyjä. Siellä oli 11 joutsenta! Äsken joessa kellui kolme sinisorsaa. Aika nopeaa vauhtia näytti virta vievän niitä alajuoksua kohti. Joku oli löytänyt jo leskenlehden, meidän ojanpenkassa on nuppuja. Sinivuokkojakin jotkut ovat löytäneet, mutta omassa kukkapenkissäni ne ovat vasta nupulla.
Kevät siis etenee joka tapauksessa. Löytäkäämme iloa pienistä asioista. Tuoksuvasta tuulenvirreestä, auringon pomppaamisesta pilvien takaa häikäisemään, naapurin kissan nopeasta vilkaisusta ja paosta, virustako se pelkäsi vai minua, kontaktia kumminkin. Lintujen yltyvästä sirkutuksesta. Ison tien hiljaisuudesta, ennen siellä meni jatkuva autovirta. Eilen koko kävelyn aikana vain viisi autoa.
Jospa näen jousenet uudelleen. No mutta. Ulkona on sakea lumipyry! 😮 Maa meni valkoiseksi! Ja hetken päästä taas aurinkoa.
Vielä yksi huomio. Jos siirrymme yhä enemmän käyttämään sähköisiä vempeleitä, riittääkö kapasiteetti, sähkö jne? Nyt ainakin on jotain häikkää, kuvien saanti tähän juttuun jumittui lauantaina. Sähköpostit jäävät jonnekin matkalle…
On kulunut pari päivää äskeisen kirjoittamisesta. Sähköposti todella takkuaa, en tiedä mikä on vialla. Kylällä on ollut sähkökatkojakin.
Sunnuntaina aurinko paistoi täydeltä terältä. Hyppäsin – tai oikeammin vääntäydyin – autoon ja ajoin mielimetsääni. Taskuun varasin pienen pussin, jos vaikka jotain löydän. En muuten löytänyt.
Ilman lämpötila laski heti, kun tuli varjoa, jossa maata peitti valkoinen muru, ei styroksia vaan pieniä rakeita. Kaunista!
Varjopaikoissa maa oli vielä peittyneenä yöllä sataneeseen lumeen. Pyöreitä rakeita.
Polkua pitkin oli hyvä kulkea. Kävelysauvojen käyttö oli paikoittain hankalaa. Metsä oli aivan hiljainen, ei linnun laulua, vain tuuli välillä humahteli puiden latvoissa. Sitten kohahdus ja polulla tuli vastaan rouva kahden koiransa kanssa. Olen heidät nähnyt kerran aikaisemminkin siellä, monta vuotta sitten. Vaihdoimme muutaman sanan ja ohitimme. Ei kyllä ollut kahta metriä väliä, miten sitä ei muistanutkaan.
Käännyin polulta tehdäkseni lenkin. Ja polku katosi. Etsin painaumia ja auringosta päättelin oikeaa suuntaa. Löytyi peurojen tekemiä kulku-uria, joita etenin. Välillä ne katosivat tyystin. Tulin hakkuuaukean reunaan. Jopas jotain. Muistelin alueen karttaa ja päättelin tien olevan hakkuuaukean toisella puolella. Toinen vaihtoehto olisi ollut kääntyä takaisin. Niinpä lähdin ylittämään pitkulaista hakkuuaukeaa kapeimmasta kohdasta. Näillä uusilla polvilla. Maa oli onneksi kohmeessa ja jalansijat eivät pettäneet. Risukkoa, kaatuneita puita, vesilampareita, ylös alas ylös alas. Totesin taas kerran olevani pöhkö, lähteä nyt toipilaana risukkoon…
Mutta yli pääsin ja katso, siellä oli metsäkoneen kulku-ura, jota olin aikaisemmin etsinyt. Aurinko paistoi lämpimästi hakkuuaukean yli. Istahdin kannon nokkaan ja samalla murensin vuosikausia kannon päällä kasvaneen neulajäkälikön murusiksi. Ei se mitään, murusista kasvaa uusi jäkälikkö. Otin rillit päästä, suljin silmät, ojensin kasvoni aurinkoa kohti. Lämpö helli poskiani, siveli leukaani, sai silmäluomien taakse punaisen hohteen. Tuuli löyhytteli hiuksiani. Ai ihanuutta! Pääsin hakkuujätteiden yli ja polvet kesti!
Sitten lähdin liikkeelle ja huomasin pipon puuttuvan. Ei sitä näkynyt missään. Olin sen laittanut jo ennen hakkuuaukeaa taskuun. Sinne se jäi. Onneksi kännykkä ja autonavaimet olivat tallella. Niitä olisi ollut pakko lähteä hakemaan…
Tuonne jonnekin piponi putosi. Saa sinne jäädä.
Pääsin sitten hyviä polkuja pitkin autolle. Kotona lämmitin saunan, saunoin antaumuksella ja vaihdoin puhtaat lakanat. Oi ihanuutta! Jalatkaan eivät tulleet mitenkään erikoisen kipeiksi.
Lauantaina laitoin facebookiin nuoruudenkuvani, siellä kun on sellainen villitys nyt. Kuva herätti aikamoista huomiota. Katselin itsekin kuvaa uusin silmin. Kasvoissa oli vielä viatonta pyöreyttä. Nyt kun tiedän, mitä seuraavina vuosina tapahtui, vaivuin yhä syvemmälle pohdintaan omista valinnoistani ja niiden seurauksista. Perjantai -keskusteluohjelmassa puhuttiin geenien vaikutuksesta ihmisen elämään. Puolet ja puolet, sanoi tutkija. Geenit ajavat tietynlaiseen käytökseen, mutta valintoja teemme me itse. Ei ole nuoruus helppoa aikaa. Mutta kuvan ottamispäivänä tapasin tytön, josta tuli elinikäinen ystäväni. Ainakin yksi superhyvä valinta.
Vuoden 1968 helluntaina otimme aurinkoa mummolassa Pyhäjärven rannalla veljieni ja serkun kanssa. Illalla menimme Eenokille, missä soitti Pentti Oskari Kangas ja tutustuin lavan edessä tyttöön, josta tuli elinikäinen ystäväni 😉
Meillä oli Hakapellonkadulla 1960 -luvulla koronapeli. Isä oli sen meille tehnyt ja pelasimme sitä veljien kanssa innokkaasti. Kolina vaan kaikui, koronakolina.
Nyt on koronalla toinenkin merkitys, jonka tuntee koko maailma ja josta puhutaan joka paikassa.
Koronavirukset ovat virusryhmä, jotka aiheuttavat ihmisellä yleensä lievän hengitystietulehduksen. Aikaisempia koronaviruksia ovat olleet SARS ja MERS, jotka aiheuttivat vakavia tautitapauksia. Tämä nyt riehuva koronavirus on geneettisesti SARSin kaltainen ja se aiheuttaa COVID-19 -tartuntataudin.
SARS ja MERS ovat zoonooseja eli eläimestä ihmiseen siirtyviä viruksia. SARS oli vakavampi, 2002-03 siihen sairastui 8500 henkilöä ja kuoli joka kymmenes. MERS ei koskaan ole ollut niin levinnyt, mutta viime vuonna Saudi-Arabiassa oli 80 henkilön tartunta. SARSin ja MERSin alkuperä on lepakko ja ne ovat tarttuneet ihmiseen naamaripalmunäädän (sars) ja kamelin (mers) välityksellä. Tämän nyt riehuvan koronaviruksen alkuperää ei aivan tarkkaan tiedetä, mutta se on saattanut levitä ihmisiin krait-käärmeisiin kuuluvasta erittäin myrkkyllisestä käärmeestä, joka on kotoperäinen Etelä-Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa. Käärmeet syövät lepakoita, joten virus on ehkä siirtynyt sitä kautta. Siirtyminen kylmäveristen matelijoiden ja lämminveristen isäntien välillä herättää ihmetystä. Tartuntapaikaksi rajattiin kalatori Kiinassa Wuhanin maakunnassa, jossa myydään paljon erilaisia eläimiä. Merenelävistä ei löytynyt virusta.
Virukset ovat rakenteeltaan hyvin yksinkertaisia. Niissä ei ole DNAta, vaan RNA-pätkä, joka hyvin ketterästi muuttuu uudenlaiseksi ympäristön luomien tarpeiden takia. Isäntää tarvitaan, mutta sellaisen löydettyään viruksen lisääntyminen on hyvin tehokasta.
Nämä virukset iskevät ihmisen kaikkein herkimpään kohtaan, nimittäin keuhkoihin. Siellä on vain yksi mikroskooppisen ohut solukerros, jonka kautta happi otetaan keuhkorakkuloiden hiussuonistoon ja sitä kautta koko elimistöön. Samaa kautta pääsevät myös kaikki ilmassa leijailevat partikkelit verenkiertoon.
Paljon herättää ihmetystä tämä kohina, koska kausi-influenssaan sairastuu vuosittain Suomessa 5-15 % väestöstä (monta sataa tuhatta) ja kuolee satoja.
Mutta koronassa on hankalia piirteitä. Sitä vastaan ei ole vastustuskykyä eikä rokotetta. Lisäksi se leviää herkemmin kuin influenssavirukset. Leviämistä ilmaistaan RQ-luvulla, joka kertoo montako ihmistä yksi sairastunut tartuttaa. Se on koronalla 2,2 ja influenssalla 1,3. Kun luku on alle yhden, epidemia on ohi.
Tällä hetkellä koronaan on sairastunut 123 maassa noin 150 000 ihmistä, joista on kuollut noin 5 800 (vähän alle 4 %). Seitsemän miljardin joukossa nuo luvut ovat minimaalisen pieniä, mutta tämä juttu ei ole vielä ohi. Ellei tartuntoja pystytä rajoittamaan, koronaan sairastuu liian moni. Tilastojen mukaan maassa alkaa kuolla sairastuneinta, kun tartuntoja on 300. Tänään sunnuntaina Suomessa on 240 todettua tartuntaa. Ikävä kyllä kuolonuhreja on kaiken todennäköisyyden mukaan tulossa ensi viikolla.
Minulle tulee vääjäämättä mieleen yläkoulun kahdeksannen luokan kurssista myyrien määrän vaihtelu. Se noudattaa 3-4 vuoden sykliä. Kun ravintoa on paljon, myyrien määrä nousee tehokkaan lisääntymisen ansiosta. Kun kannan koko on noussut ympäristön kantokyvyn ylärajoille, alkaa taistelu pienentyneistä reviireistä, ravinto on vähissä, pedot saalistavat myyriä ja kaikenlaiset taudit leviävät ylitiheässä kannassa nopeasti. Seuraa kannan romahdus. Syklillä on vaikutuksensa myös myyriä ravintonaan käyttäviin petoihin, joiden kannan koko seuraa myyrien kantaa. Huonoina myyrävuosina nämä pedot eivät lisäänny ollenkaan.
Ihmislajia on maapallolla seitsemän miljardia. Viimeinen miljardi saavutettiin vain muutamassa vuodessa. Kiinassa asuu 1,4 miljardia, väkimäärä lisääntyi vuodesta 2018 viisi miljoonaa. Maapallon kantokyvyksi on arvioitu 10 miljardia ihmistä.
Ei ole sattumaa, että koronaepidemia alkoi Kiinassa, jos verrataan myyrien määrän vaihtelu -teoriaan. Lukion biologian opettaja Rauno Linnavuori eli Lumumba opetti, että luonto kostaa aina. Se nyt oli aika dramaattisesti ilmaistu, mutta tarkoittaa, että luonto pyrkii tasapainoon. Ihmislaji on tällä maapallolla lisääntynyt liikaa ja elintavat koettelevat maapallon kestokykyä. Ilmastonmuutos on saanut monia muotoja. Ihmisen liikkuminen on luonnotonta, kun muutamassa tunnissa päästään vaikka maapallon ympäri. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
Enpä ole vastaavaa kokenut. Muistan kyllä 1950 -luvun lopun hongkongilaisen ja isorokkoepidemian muutaman vuoden päästä. Samaan aikaan pelättiin tosissaan ydinsotaa.
Tästä koronaviruksesta tuleekin meitä kaikkia nyt eläviä ihmisiä yhdistävä aikakausikokemus. Mielenkiintoista on nähdä, miten tämä koronapandemia vaikuttaa ihmisen elintapoihin. Jos se saa meidät olemaan enemmän kotona läheistemme kanssa, pelaamaan lasten kanssa pelejä, puuhailemaan pihalla, tekemään yhdessä ruokaa, matkustamaan lähelle tai omassa maassa, työnantajien suostuvan pysyvästi enempään etätyöhön, vaikutus on syvällisempi kuin osaamme aavistellakaan.
Mietityttää, mitkä vaikutukset ovat kulttuuripuolen tarjontaan. Väheneekö se?
Ja pitämään vessapaperivaraston täytenä. Suomen kansa on osoittanut, mikä on todella tarpeellista.
Loppukevennykseksi kerron tomaateista. Ensimmäisinä itivät viikossa joulupukilta saamani sydäntomaatit, jotka ovat portugalilaisia perinnetomaatteja. Nyt kymmenen päivän päästä kyvöstä näkyy myös muita, omista siemenistäni kylvettyjä taimia. Tänään koulin 15 sydäntomaattitainta suurempiin ruukkuihin. Tästä se taas alkaa!
Sieltä ne nousevat minua ilahduttamaan. Musta multa -kylvömulta oli muuten täynnä oksia, möykkyjä ynnä muuta roskaa, en enää osta.Seuraavana päivänä itämisen jälkeen näkyvät jo pikkuruiset sirkkalehdet.
No polvet. Kipuilevat. On vaikeaa pitää tasapainoa harjoittelun ja levon välillä. Hankin kuntopyörän ja sain polvet koukistumaan niin, että parina päivänä ajoin kilometrikaupalla. Kävin myös eka kertaa uusilla polvilla vesijumpassa ja -juoksemassa ja ulkoaltaassakin (+8 astetta, tammikuussa oli +4). Sitten seurasikin kolme huonounista yötä ja jatkuva särky. En ymmärrä… Leikkauksesta on kahdeksan viikkoa.
Olen aktivoitunut. Viikko sitten oli kuusi viikkoa leikkauksesta ja sain luvan ajaa autoa. Niinpä vaan liikkeelle.
Novellimankelissa mankeloimme viimeisiä kirjoituksia. Seuraavalla kerralla sitten jokainen tuo omat novellinsa viimeisteltyinä ja julkaisujärjestyksessä. Pohdimme taittoa, painopaikkaa, kantta ja julkaisun nimeä. Tällä hetkellä päädyimme Kuoriutumisia -nimeen, koska se kuvaa novellien maailmaa: niissä tapahtuu elämän ihmeellisten asioiden paljastumista hyvin monella tasolla.
Paljon on vielä tehtävää ennenkuin suunnittelemamme lokakuun lopun julkistamistilaisuus koittaa Loimaan pääkirjastossa, koska siellä olemme kokoontuneet kirjaston ystävällisellä avulla. Kiitokset kirjastolle!
Loimaan seudun luonnonsuojeluhdistys ry heräsi parin vuoden horroksesta. Vuosikokous pidetään perjantaina 3.4.2020 klo 18 Kanniston kotieläintilalla. Valitaan uusi puheenjohtaja – kiitokset monta vuotta yhdistystä johtaneelle Erkki Kalliolle – ja hallitus. Kokouksen jälkeen tehdään pöllöretki lähistölle. Mielenkiintoisia kuulokokemuksia tarjolla. Tervetuloa!
Kävin myös Loimaan koulumuseolla valmistelemassa Koulukäsityönäyttelyä, joka esittelee kouluissa valmistettuja tekstiilejä sekä ”puu- ja metallitöitä”. Näyttelyn avajaiset ovat 24.4.2020 klo 17. Monia tunteita tulvi pintaan, kun katselin kansa- ja oppikoulussa valmistamiani tekstiilejä ja lasteni hellyyttäviä töitä. Uskon, että jokainen näyttelyyn tulija uppoaa muistojen joukkoon nähdessään näitä töitä. Näyttely on auki toukokuun loppuun ainakin. Tervetuloa!
Olen jaksanut tehdä enemmän kotitöitäkin. Leivoin sämpylöitä, keitin hernekeittoa ja tein pannukakkua (Opintien kuuluisuuksien keittokirjan Paula Koivuniemen ohjeen mukaan – paljon rasvaa ja sokeria – hyvää tulee). Siivotakin jaksoin enemmän kuin ennen. Seisominen on vaan vaikeaa, polvet rasittuvat tosi nopeasti. Mutta koko ajan tervehtyminen menee eteenpäin. Sairauslomaakin on melkein puolet vielä jäljellä.
Ulkona on ollut nyt viikon verran vivahduksia talvesta. Sunnuntaina aurinko paistoi, lumi peitti maan ja joessa rantojen jääpeitteet kurkoittivat toisiaan kohti. Ilma oli raikasta hengittää. Kävelin kävelysauvojen kanssa pidemmälle kuin pitkään aikaan.
Loimijoen mutkassa keskiosa auki, mutkaa ennen yläjuoksullepäin yhtenäinen jääpeite – hetken tänä talvena
Maaliskuun neljäntenä kylvin tomaatinsiemenet, viime kesänä kasvaneista ensimmäisinä kypsyneistä priimatomaateista otettuja mustia, keltaisia ja punaisia sekä joululahjaksi saadut sydäntomaatin siemenet – ovat sitten sydämen muotoisia. Liotin siemeniä ensin ja sitten kylvömultaa päälle. Nyt kolmen päivän päästä ei vielä näy mitään, mutta aikaisempina vuosina ensimmäiset versot ovat näkyneet viikon päästä. Miten tämä onkin joka vuosi niin kiinnostavaa!
Kellarissa iso pelargoniani on alkanut työntää versoja, siellä pimeässä. Pitää siirtää ruukku verannalle. Muut pelargoniat ovat viettäneet talven vintillä ikkunalla, tosin melko viileässä. Ne ovat jo selvässä kasvussa. Kastelin niitä äsken.
Pelargonian lehdet kurkottavat valoa kohti
Huomenna kahdeksas maaliskuuta on Kansainvälinen naistenpäivä. Muistan erikoisen hyvin naistenpäivän vuonna 1982, kun esikoiseni oli yhden päivän vanha. Olin niin onnellinen! Se oli naistenpäivä vailla vertaa. Monesti olen ajatellut niitä naisia, jotka olivat kanssani samassa huoneessa Kemijärven aluesairaalassa. Yksi äiti oli Sallasta, toinen Posiolta. Mitähän heille ja heidän pienokaisilleen nyt kuuluu. Ovat 38 -vuotiaita.
Hienoimpia naistenpäiviä vietettiin myös viimeisessä työpaikassani Opintien koululla (nykyinen Hirvikosken yhtenäiskoulu), kun miehet hellivät meitä naisenpäivinä monenlaisin herkuin, syötävillä ja silmänilolla, kun olivat pukeutuneet juhlapukuihin. Saimme myös lahjoja, erikoisin cd -levy, jossa oli jokaisesta naisesta laulu – omanniminen. Minun lauluni oli Pirkko ja Klasu, eli viittasi muinaiseen Levyraatiin. Terveisiä vaan entisille työkavereille!
Toivotan kaikille hyvää naistenpäivää. Maailman naiset ovat päivän ansainneet.
Aina nämä ovat yhtä ihania, mutta nämä ovat erikoisen ihania!
Katsoin muuten uudelleen Piano –elokuvan. Olen nähnyt sen 1990 -luvulla ja täytyy sanoa, että olipa yhtä vaikuttava kuin silloin aikoinaan. Ei ollut vanhentunut yhtään. Todella mielenkiintoinen ympäristö ja tarina. Miten joku on keksinytkin! Näyttelijätyö oli huippuluokkaa. Etenkin pikkutytön kuvaus oli riemastuttavaa. Tietenkin Ada ja miehetkin olivat hyviä.
Katselin elokuvan linkkejä. Monessa kerrotaan juoni tarkkaan. Miksi ihmeessä? Kuka haluaa nähdä elokuvan, jonka juonen käänteet tietää etukäteen? En minä ainakaan halua tietää yhtään mitään elokuvasta etukäteen.
