Kahlasin vaalean vihreässä mustikkavarvustossa kuin rantavedessä. Sääskiparvia pöllähteli yllättyneenä lehtien suojasta, pyörähteli hetken, töni kasvojani ja tuikkasi imukärsänsä suoraan suoneen. Kohtaamisemme poltteli minua pitkään.
Aallot olivat lajitelleet rantaviivaan sormenpään kokoista soraa. Hiekat oli seulottu syvemmälle. Kivien pinnat olivat liukkaat, jalkani luiskahti vaikka astuin niiden päälle varovasti. Vihreä levä leuhahteli kivien ympärillä. Vanha penkki huudahti ilahtuneena ja kutsui luokseen. Jäkälät olivat levittäytyneet lisää. Vedin kädellä penkin päältä havuneulasia. Istahdin. Kosteus tunkeutui heti housujen läpi. Minua seuranneet sääsket istahtivat kasvoilleni tuulesta välittämättä.
Saari katseli minua mietteliäänä. Et nyt sitten tule käymään. Ei se mitään, tässä minä pysyn ja odottelen. Kyllä me vielä kohdataan, makoilet sitten nuotion laidalla, savu kiertelee, syöksähtää ikivanhojen mäntyjen lomasta saaren keskustaan. Heinäkuun lopulla kukkivat lehdokit, ovat levittäytyneet jo kasvustoksi. Tule silloin. Kierrät silittelemässä saaren kärjessä maassa lahoavaa mäntyä, joka suojelee vieläkin poikastaan. Mänty olisi mielissään.
Järvi otti tulvaveden irrottaman kelonrungon syleilyynsä, hellästi siveli, hieroi, yhä uudelleen uudelleen uudelleen. Hioi pois turhat rosot. Sileys hellii kättäni kuin rakkaan hyväily. Vesi muisti poron. Hitaasti poron muoto kuoriutui esiin.
Viime aikoina on luettu useita kirjoja, mutta vain kaksi romaania, Viikilän ja Faulknerin teokset, joista on Luettua -sivulla tekstiä. Muut kirjat ovat liittyneet Kolmas tanssi -kirjan aiheeseen, etenkin Petsamon alueeseen, joka kuului Suomeen 1920-1945. Se toinen käsivarsi.
Kolmas tanssi etsii askelia mieleni sopukoissa. Jeff ja Neo katsovat odottavina. Odotammehan me. Tarinamme täytyy kertoa. Sitten kun olet valmis, sanat tulevat, rakentuvat jonoon, lauseiksi, virkkeiksi, kappaleiksi. Ei mitään kiirettä.
Suomen metsien rhododendron. Suopursu. Huumaava tuoksu leviää tuulenpuuskan mukana. Valkoiset kukinnot täplittävät suot.
Viikko on kulunut puutarhassa alkukesästä nauttien. Ilma on sakeana lintujen liverrystä, kahakointia pesäryöstäjien kanssa ja tuulen tuiverrusta. Kömpelöt linnunpoikaset lennähtelevät oksalta toiselle, osuvat juuri ja juuri. Nopeasti taidot kuitenkin kehittyvät.
Kuumat ilmat tulivat. Liian kuumat, jos minulta kysytään. Aurinko polttaa, hiostuttaa, turvottaa, ahdistaa. Mutta kasvit. Ne kasvavat silmissä. Ensin näkyi pottumaalla pieni tummanvihreä ruusuke ja kun katsoin uudelleen, niitä on siellä ja täällä. Puikuloidenkin versot ovat nousseet maan pinnalle.
Juurespenkissä ei vaan näy mitään. Vieressä porkkana kyllä on noussut. Etanat ovat syöneet toistakymmentä pientä avomaankurkun tainta, harmi. Piti ostaa torilta uusia. Sipulien varret heiluvat tuulessa. Lankamaiset purjot sojottavat taivasta kohti. Mansikka kukkii. Kaupasta sai jo ostaa kypsiä, mutta eivät kyllä vedä vertoja omille, ovat ne niin maukkaita.
Kasvihuoneessa tomaattien ensimmäiset kukat ovat auenneet, keltaisissa. Matkaa on vielä raakileisiin ja kypsiin.Kasvihuonekurkut laitoin siemenistä ja kolme hyvää tainta työntää kasvulehtiä.
Kasvihuoneen vesialtaassa molskahti ja iso ruskea sammakkohan se siellä mulkoili minua. Oli kait tullut kuumuutta pakoon. Yritin pyydystää sitä, jotta voisin viedä jokeen, mutta se meni pakoon. Samoin perhoset lentävät sisään ja pomppivat äärimmäisessä nurkassa eivätkä tajua mennä ovesta tai tuuletusikkunasta ulos.
Tätä ei uskoisi puun kukaksi, on se niin hieno ja näyttävä.
Hevoskastanjassa on 20 kukkaa, ensi kertaa. Kielot kukkivat, tuoksu tuo muiston lapsuudesta, kielohajuvedestä. Se tuntui silloin salaperäiseltä aikuisten maailmalta.
Piha on myllerretty. Meidän talomme liitetään naapurien kanssa kaupungin viemäriverkkoon. Loimijoki puhdistuu.
Posti toi Lapillisen, eli Lapin kirjallisuusseura ry:n lehden. Siellä oli paljon arviointeja runo- ja proosateoksista. Sitten: Tapani Tavi kirjoitti arvion Ann-Helen Laestadiuksen kirjasta Hei Söpö. Ja lopussa:
”Hei söpö esittelee muuttuvassa maailmassa luontevasti perinteistä saamelaisten vaatetusta ja kertoo pitkistä matkoista porojen kanssa. Tarina käyttää lukijan kutkuttavasti myös vanhalla uhripaikalla. Rakkaus, kuinka kauaksi se olisi unohtunutkin, voi vielä kaiken muun valloittaa.
Siellä täällä pyörähtäviä lyhyitä saamen lauseita lukisi enemmänkin. Ihan uteliaisuudesta kulttuuriin ja sanojen alkuperiin ynnä samankaltaisuuksiin eri kielissä.”
Mielessäni jysähti. Noita asioitahan käsittelin Kolmas tanssi -romaanikäsikirjoituksessani. Olisiko todella yleisempää halukkuutta tutustua noihin asioihin?
Mitä minulle oikein tapahtui siellä Kirkenesin residenssissä? Minne katosi terve itseluottamus ja usko omaan näkemykseeni? Yli neljä vuotta olen luonut kirjan kuviota, tutustunut saamelaisuuteen ja etenkin kolttasaamelaisuuteen ja kirjoittanut Jeffin matkasta takaisin omaan perinteeseensä. Joutaako se kaikki todella roskakoppaan?
Mitä tällainen mielialojen heilahtelu sitten oikeastaan tarkoittaa, kuuluuko se kirjoittamisprosessiin? Vai onko ilmentymä minun epävakaudestani… Miksi edes asiaa tänne kirjoitan ja vaivaan lukijoita tällä. En kai voi nyt julistaa kirjoittavani kirjan sittenkin, olenhan joka paikkaan ilmoittanut lopettavani koko prosessin. ;/
Katsotaan mitä tapahtuu. En vaan ainakaan tämän puolentoista viikon aikana ole saanut kirjan henkilöitä mielestäni. He ovat jääneet ihmettelemään johonkin välitilaan.
Ulkona räkättirastaat säksättävät. Onkohan taas varis yrittämässä pesärosvousta. Eilen katselimme lapsenlasten kanssa samanlaista näytelmää pitkään. Varis meni tuuheaan kuusen latvaan piiloon. Räkätit syöksyivät tiheänä lentueena varista kohti. Eivät käyneet kiinni, mutta ruiskauttelivat valkoista lientään varista kohti. Varis oli suojassa. Ihailimme räkättien yhteistyötä. Viimein varis lähti näyttämöltä ja rauha palautui.
Kesä on todellakin tullut. Ulkona on helleraja rikkoutunut useana päivänä. Kuumaa, hikistä, liikaa vaatetta päällä, riisuttava on. Kestää aikansa, ennenkuin uskaltaa siirtyä kesävaatteisiin. Ettei vaan saa nuhaa.
Mustarastas aloitti konsertin. Voi kun ihanaa!
Luonto on riemuissaan. Kylmien päivien jurnotus on loppunut ja puut työntävät lehtensä vauhdilla esiin, oikaisevat niitä ja levittäytyvät niin kauniina! Ensimmäinen raparperipiirakka on tehty, Irja J:n reseptillä.
Jalavan lehdet juuri puhjenneina. Joka kevät ihastelen tuota pientä poimujen verkostoa.Lehmus on mielipuitani. Tämä ei ole vielä kukkinut, sitä odotan. Kun olin asunut pitkään Lapissa ja satuin olemaan Turussa heinäkuussa lehmuksen kukkimisen aikaan, kukkien tuoksu huumasi ja sai kumpuamaan muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta.Tammi levittää lehtensä viimeisenä. Se kertonee, että tammi on täällä levinneisyytensä äärirajoilla. Alussa lehdeet ovat ohuet, mutta loppukesästä paksut ja maatuvat hitaammin kuin muiden puiden lehdet.
Keltainen siitepöly peittää ulkona kaiken, yrittääpä tulla sisällekin. En muista kuusen kukkineen ennen näin voimakkaasti.
Hevoskastanjan kukat nupulla, ensi kertaa. Joko ensi viikolla kukkivat? Taustalla kukkivat kirsikkapuut.
Kasvihuoneessa tomaatit jatkavat kasvuaan. Varkaita on jo pitänyt poistaa ja löysin jo ensimmäiset kukkaterttujen alutkin!
Viikolla olin Kertunmäen kesäteatterin talkoissa. Uuden katsomon alta löytyi arkeologisissa kaivauksissa tunkio – ilmeisesti 50-60 -luvuilta. Paljon löytyi kenkiä, parittomia tosin, muovia, lasinsiruja, ehjiäkin pulloja, piikkilankaa ja kaikenlaista törkyä. Rinnettä oli pidetty kaatopaikkana. Entisaikojen jätehuolto oli sitä, jätteet vietiin metsään tai upotettiin vesiin. Onneksi nykyään kerätään kaikki jätteet järjestyneesti. On kaikin tavoin edullisempaa kierrättää vaikka metalleja kuin kaivaa niitä maan sisältä jalostettavaksi.
Iloisia talkoolaisia entisajan kenkiä ja rojua esittelemässä.
Lauantaina Loimaalla pidettiin kaupungin 50 -vuotisjuhlat. Hieno aurinkoinen hellesää juhlisti tunnelmaa. Aloitimme kirjastosta lapsenlasten kanssa loistavan Riesa -pellen esitystä seuraamalla. Olipa hyvä esitys!
Riesa -pelle nauratti lapsia ja aikuisiakin kirjastossa.
Viereisessä leikkipuistossa oli tietokilpailu ja tietenkin leikkejä. Torilla oli tapahtumia kaikenikäisille. Lapsille puistosuunnistusta, frisbeen heittoa, koriinheittoa ja lavalla monenlaista ohjelmaa oppilaiden lauluista puheisiin. Oli kilpailuja ja tiedotusta, myyntiä. Oli paljon iloista porukkaa ja hieno tunnelma. Kiitokset kaikille järjestelijöille! Koko vuoden on muuten teemaan liittyviä tapahtumia.
Perjantaina suuntaan auton nokan pohjoista kohti. Viikon päästä alkaa residenssiviikko Kirkenesissä. Saapi nähdä, miten käsikirjoitus tästä edistyy.
Tulppaanissa keskellä kolmihaarainen emi ja ympärillä nuijamaisia heteitä. – Yksi kivoimpia muistoja biologianopevuosilta on, kun olimme opiskelleet kahdeksasluokkalaisten kanssa kukkien lisääntymiselimiä ja eräs poika kertoi silmät loistaen, että hän etsi kotonakin orvokin emiä ja heteitä, ne kun olivat vähän hakusessa. Toinen poika kirjoitti kurssipalautteessa, että kasvit alkoivat kummallisella tavalla kiinnostaa. 🙂
Sadetutka ennusti sadetta iltapäivän lopuksi ja illaksi. Oli kiire saada kasvimaan penkki käännetyksi, puhtaaksi rikkaruohoista ja siemenet kylvetyksi.
Pienellä kasvimaallani on viisi penkkiä, kaksi isoa, yksi pienempi ja kaksi aivan kapeaa. Kohopenkkien väliin olin laittanut vuosia sitten mansikkakangasta, joka muka pitäisi rikkaruohot kurissa ja estäisi saven tarttumista saappaisiin.
Olin jo monena päivänä ollut penkin kimpussa, sen yhden ja saman. Olin ollut parina viime vuonna laiska. En ollut poistanut rikkaruohoja kovinkaan ahkeraan. Niinpä rikkaruohot ja nurmikko näyttivät, miten nopeasti luonto valtaa uudet alueet. Olen noudattanut vuoroviljelyä ja se penkki, johon juurekset tulevat tänä vuonna, kasvoi selvää nurmikkoa ja täytyy sanoa että paremmin kuin varsinaisella nurmikolla, joka on taas sammaleen valloittamaa. Penkkien välinen kävelykaista oli myös aivan nurmea, ajoinkin sen viime vuonna ruohonleikkurilla aina matalaksi. Olishan se kiva nurmikaista, mutta kun ruohikko siis levisi siitä kasvimaahan. Jos tunneissa laskee, meni yhden käytävän ja penkin puhdistamiseen ja kääntämiseen varmaan 10 tuntia, viitenä päivänä.
Siinä ehti miettiä monenlaista. Ensinnäkin tietenkin koko kotipuutarhan mielekkyyttä. Kaupasta saa kaikkea, tuoreena ja suht koht edullisestikin. Miksi sitten vaivaan itseäni, kun on niin hankalaa. Selkää piti oikoa aika usein, sormia tykyttää nytkin ja väsyttää. Lannoitteet, siemenet, mullat ja taimet aiheuttavat joka vuosi kuluja. Pitää kastella, pumppu tuo onneksi vettä joesta, mutta oli monen sadan sijoitus sekin. Taitaa olla vielä toinen tai kolmas pumppu menossa. Iltaisin saa seisoa tuntikaupalla kastelemassa tai voihan kyllä laittaa sadettajatoiminnon päälle. Sadonkorjuukin on syksyllä aika uuvuttavaa. Selkä ja polvet ovat koetuksella. Sähköä menee, kun pakastin jäädyttää porkkanoita ja mansikoita.
Eihän koko homma todellakaan kannata, jos järjellä ajattelee. Voisihan sitä mennä kuntosalille nostelemaan puntteja, tekemään kiertoliikkeitä ja hauiskääntöjä. Pitkäkestoista rasitusta voisi suorittaa uima-altaassa.
Mitä sitten menettäisi, jos ei olisi kasvimaata. Ei voisi aamulla lehdenhakureissulla sipaista mukaan salaattia, persiljaa ja ruohosipulia aamiaissämpylän päälle. Ei saisi kiinteitä mansikoita suoraan maasta. Vastanostettu peruna, olematon kuori, päälle oman maan tilliä ja voinokare, jäisi kokematta.
Eikä tarvitse maksaa kuntosalin kausikorttia.
Niin muuten, kylvin juureksia eli naurista, palsternakkaa, punajuurta ja porkkanaa. En paljoa, yksi rivi riittää paitsi porkkanaa kaksi riviä.
Käännösurakka tehty! Nyt vaot, siemenien ripottelu, peittäminen ja harso päälle. Tämä kuva on kyllä aikaisemmilta vuosilta. Ei tullut kuvattua sitä tilannetta, kun koko kasvipenkki ja käytävä oli vihreää nurmikkoa.
Kylmä kausi kesti yli viikon. Yöpakkaset olivat enimmillään seitsemän astetta. Kasvihuoneessa tomaatintaimet, kukat ja kylvöt viettivät kylmän ajan moninkertaisten harsoviristysten alla. Kolme pienintä tomaatintainta paleltui, muutoin taimet jököttivät eivätkä kasvaneet oikeastaan ollenkaan. Viime yön ne olivat ilman harsoa ja alkoivat saada aurinkoa aikaisin. Nyt ne ovat kuin hypähtäneet ylöspäin. Auringonkukan pikkuruiset taimet kasvavat silmissä, tänään tulivat näkyviin kasvulehtien alut. Unikon hennot versot nousivat myös mullasta. Purjo on hauska, se tekee versostaan koukun, joka sitten pongahtaa suoraksi muutaman päivän päästä.
Kierros pihalla esittelee muutaman kukkivan kukan.
Keltanarsissit soittavat torvillaan kevätmusiikkiaKeväinen vuohenjuuri aloittelee kukintaa yhdessä vuorenkilven kanssaÄitienpäiväkukka – valkovuokko on aina niin ihana, kun se valkoisena mattona kiertelee teiden reunostojaAurinkopaneelit kehräävät sähköä. Lasit ovat heijastamattomia, huoltovapaita ja 30 vuoden takuu. Eli pärjätään satavuotiaiksi asti.
Me olemme nyt aurinkovoimalan omistajia. Ylimäärä sähkö myydään sähköyhtiölle. Tämä systeemi on muuten ollut Tanskassa käytössä jo vuosikymmeniä. Kaikki tapahtui hyvin vaivattomasti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään kuin laittaa nimet paperiin ja maksaa lasku. Hinnat ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 10 vuotta sitten. Toimittajafirma oli tamperelainen Aurinkorakennus.
Innokkaana tein hiilijalanjälkitestin ja tunsin ylpeyttä siitä, että maailma on hieman lähempänä pelastumista. Miten pieneksi jalkani tuleekaan, onko uudet kengät hankittava! Mutta mikä pettymys, testissä ei ollut energiamuotojen luettelossa ollenkaan aurinkovoimavaihtoehtoa. Eikä puuvaihtoehtoakaan. Koska meillä on varsinaisena energian tuottajana sähkö silloin kun auringosta ei saada tarpeeksi, se jalanjälki ei pienentynyt ollenkaan. On muuten myös puu ja entinen öljyvaihtoehtokin olemassa. No, testi on testi, ei maailma sen perusteella pelastu tai tuhoudu.
Teemalta on muuten tullut tällä viikolla pari hyvää leffaa. Alkuviikosta Härkäpää ja eilen Musta ratsu. Kummassakin käsiteltiin yllättäviä asioita mielenkiintoisella tavalla.
Härkäpäässä tosin oli yksi murha ja lisäksi hyvin traaginen tapahtuma, mutta aiheen käsittely oli hieno. Ei selitelty, alleviivattu, mässäilty. Kerronnan kehittyessä katsojalle alkoi valjeta pikku hiljaa koko jutun kauheus.
Musta ratsu oli Uudesta Seelannista eli aivan erilaisesta ympäristöstä, johon olemme tottuneet. Tarina perustui tositapahtumiin ja sisälsi positiivisen vireen.
Olen kirjoittanut Kolmatta tanssia. Nyt on juoni niin kasassa, että kirjoittaminen on nautinto. Hyvä ystäväni luki tekstin ja keskustelimme pitkään eri henkilöiden ja tapahtumien suhteista. Residenssiviikko alkaa kahden viikon päästä. Pääsen tarinan tapahtumapaikoille aistimaan atmosfääriä. Odotan mielenkiintoista viikkoa. Kerron sitten matkalta lisää. Siellä on varmaan wifi, niin voin tehdä päivityksiä.
Viime viikon hurmos vaihtui sitten yöpakkasin ja lumisateeseen. No sehän oli odotettavissa, sanoo pessimisti suupielet mutrussa. Kevät keikkuen tulevi, sanoo optimisti ja peittelee herkimmät kasvinsa, puhaltelee niille lämmintä hiilidioksidipuuroa, lohduttaa että kyllä me tämänkin kestämme. Oli se kuitenkin niin kivaa, kun viime viikolla oli lämmintä. Parempi näin kuin ainainen tasainen elämä. Ei ole alamäkeä, ellei ole välillä ylämäkeä.
Olen kuitenkin ohimenevästi pohtinut, miten nämä säätilojen heilahdukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen perusluonteeseen. Nöyräksi tämä vetää, kun turpiin tulee noin kuvainnollisesti. Luonne lujittuu, kun ei luule itsestään liikoja ja aina palautetaan maan pinnalle armottomalla kädellä. Tiesihän jo Saarijärven Paavo tämän.
Mutta luonto on vahva. Kiertelin puutarhassa ja siellä on viikossa tapahtunut edistystä. Siispä paikallaan on pieni kuvakavalkadi, olkoon mottona kyllä me kesää kohti menemme.
Yli kymmenen vuotta vanha tai nuori hevoskastanja on tehnyt ensimmäiset kukinnot. Odotan suurella mielenkiinnolla nupujen aukeamista.Perheomenapuu ei ole vielä tehnyt kuin kolme omenaa viime kesänä, mutta nyt siinä on paljon kukka-aiheita.Ruokajätekomposti ei ole jäätynyt koko talvena, mikä on täysin poikkeuksellista. Kompostimadot ovat ahkerassa työssä.Rypyssä olemme me nuorina, mutta odotas kun oikenemme, siliämme, alamme kasvattaa vartta. Valmistaudu piirakan tekoon!Varis on syönyt munakkaan. Ankara on elon taisto. Valkoisia munia on yleensä kolopesijöillä. Munan värissäkin näkyy tarkoituksenmukaisuus. Tämä taitaa olla sepelkyyhkyn muna, koska sepelkyyhkypari on meidän pihalla vieraillut päivittäin.Yöllä on ollut pakkasta jopa seitsemän astetta. Harsojen alla on pärjätty, paitsi että viime yönä kolme tainta paleltui. Nämä kasvusäkeissä kasvavat ovat jo niin suuria, että taitavat kestää tämänkin koettelemuksen.Narsissin herkkyyttä. Nämä saavat joka kevät minut huokailemaan ihastuksesta.
Meillä oli Novellimankelin neljäs tapaaminen ja nyt pidämme kesätauon ja jatkamme elokuun puolivälissä. Meitä on siis seitsemän kirjoittajaa – Kari, Kerkko, Liisa, Maritta, Pirjo, Pirkko ja Virpi – ja tämän kolmen kuukauden aikana olemme saaneet aikaan 78 novellia! Kyllä niistä antologia tulee plus sitten tulevat syksyllä kirjoitetut. Ja kaikki niin erilaisia. On lyhyitä ja pitkiä. Aiheet vaihtelevat luonnon ja ihmisen pohdinnoista 1950 -luvulla seikkailevaan Karlssoniin, muistoihin sodan jälkeisistä tapahtumista mitä erilaisimpiin kuvauksiin ihmiselon varrelta. Uskon, että jokainen löytää mielinovellinsa tästä runsaudesta.
Olen viikon aikana siirtynyt lumihankien keskeltä kesään. Heti tullessamme kiersin pihalla tarkastelemassa mitä siellä on tapahtunut. Iloisia huudahduksia!
Sinivuokot kukassa! Tämä yksilö on siirtynyt kolmekymmentä vuotta sitten ensin etelästä Kemijärvelle opettajakollegalle, kasvoi sitten talomme pannuhuoneen oven pielessä ja sieltä takaisin etelään. Joka kevät se saa minut yhtä onnelliseksi.Pitkässä kukkapenkissä sinisenään sipulikukkia ja ritarinkukat isoine nuppuineen.
Viikko sitten hiihdin hangilla pohjoisessa, nyt kylvän siemeniä multaan etelässä. Hiki pukkaa otsalle kasvihuoneen lämmössä, jota on 40 astetta, ulkonakin 21 astetta.
Muistan aikaisempiakin huhtikuun loppujen lämpöaaltoja. 1990 -luvulla olin Yyterissä koulutuksessa (oli jotain erityisopetuksesta) ja kävelimme opetuspäällikön kanssa pikkukengissä hiekkasärkillä samanlaisessa lämmössä kuin nyt.
Suurimmat tomaatit jo näin isoja, kahdeksan viikkoa kylvöstä. En ole koskaan aikaisemmin hankkinut kasvusäkkejä huhtikuun lopulla enkä laittanut näin aikaisin kasvihuoneeseen!
Yritän työntää takaisin mieleen pulpahtavat ennustukset kylmenevistä päivistä ja yöhalloista tai jopa pakkasista. Muistan myös kylmiä toukokuita, jolloin luonnon kaikkinainen kasvu pysähtyi moneksi viikoksi. Vuosi sitten olimme juhlineet sukulaispojan häitä ja odotimme Vantaalla lentokoneen lähtöä Turkkiin. Oli kylmää, neljä astetta lämmintä, tuuli ja satoi kylmää vettä. Oli ihana päästä lämpöön.
Kasvihuone täynnä tomaatintaimia – osa odottelee uusiin koteihin pääsyä. Purkkien mullassa siemeniä heräämässä: kasvihuonekurkkua, avomaankurkkua, auringonkukkaa, ruusupapua, kosmoskukkaa, perhoskukkaa, samettikukkaa, kehäkukkaa. Pelargoniat, muratit, hilla, karpalo heräämässä. Suojaharsot odottavat, josko pitää suojata yöhallalta tai jopa -pakkaselta.
Nyt puut vihertävät. Tuomessa on jo isot lehdet. Pellot ovat osin täydessä kasvussa, osin pelloilla traktorit nostattavat korkeita pölypilviä. Otetaan vastaan mitä sitten tuleekin!
Nyt kasvimaata kääntämään ja kompostia levittämään.
Tuomi ehtii joka kevät ensimmäisenä työntämään lehtiä ja kukkanuppuja.
Havisten halki ilman lentäkäätte
Tekoja luokaa, maita valaiskaa
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa
Näin kirjoitti nuori vähän yli kaksikymppinen Eino Leino Lapin kesä -runossaan. Aina on yhtä sykähdyttävää kuulla aikaisin keväällä joutsenten töötötykset ja nähdä niiden lentävän taivaalla. Hyvässä lykyssä ne laskeutuvat rantaamme ja saan ihailla niiden liikkeitä, miten ne katsovatkin aina samaan suuntaan!
Mustarastaat ovat myös tulleet joukolla, tänään oli viisi syömässä lintulaudalta pudonneita siemeniä. Aamulla lehteä hakiessani erotin varovaisen huilun naapurin puiden kätköistä.
Olen lukenut pari kirjaa, Katja Ketun uusimman ja Findlandia-ehdokkaan Rose on poissa ja Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja. Katso Luettua -sivu.
L-kinossa näytettiin viime viikolla japanilainen mielenkiintoinen elokuva . Katso Elokuvat -sivu.
Novellimankelilla oli kuukausitapaaminen. Kari oli tehnyt meille oman logon!
Novellimankelin uusi hieno logo, suunnittelija ja toteuttaja Kari Helin
Mankelilaiset olivat saaneet aikaan monta kymmentä novellia. Osa on jo aivan valmiita, osaa vielä mankeloidaan.
Tekniset on probleemit OneDriven kanssa vielä rassaavat, etenkin sellaisissa tilanteissa, jossa on tehty uusi OneDrive -profiili. Tallennukset menevät jonnekin bittiavaruuteen eikä niitä löydy kummastakaan versiosta. Ongelmat haitannevat jo luomisprosessia… 🙁
Mutta käytettäneen vanhaa sähköpostilähetysmetodia.
Tomaatintaimet voivat hyvin. Kasvulehtiä alkaa työntyä kovaa vauhtia. Uusia kotejakin on löytynyt, minä kun en sentään kuuttakymmentä tainta tarvitse. Laitoin myös krassisiemenet kasvamaan. Viime kesänä omista siemenistä onnistuin kasvattamaan kukkia.
Tomaatit uusine kasvulehtineen. Viisi viikkoa kylvöstä
Otin myös kellarista äitienpäivälahjaksi monta vuotta sitten saamani runkoruusun verannalle. Ja sehän lähti iloisesti työntämään ihanan heleän vihreitä lehtiä.
Runkoruusu kasvaa toihinalla ja levittää hentoa uuden kasvun vihreyttä
Vaalikeskusteluja olen seurannut mielenkiinnolla. Saapi nähdä miten käy. Toivottavasti ihmiset lähtevät äänestämään, vaikka pahaa pelkään, että melkein puolet jää kotiin tai jonnekin muualle.
Yhteisten asioiden hoitaminen on hyvin vaikeaa. Kompromisseja pitää tehdä ja se näkyy sitten seuraavissa vaaleissa, kun vastuussa olleiden puolueiden kannatus laskee huimasti. Toisaalta, kait ne poliitikotkin tarvitsevat lepoa. Sanotaanhan, että poliitikko lihoo oppositiossa. Sillä kyllä tarkoitetaan kannatuksen kasvua.
Tässä me katsomme kun isi levittelee siipiään vai tuulettaako kainaloitaan.
Ja sitten helmenä viimeiseksi. Kolmas tanssi -romaanitekeleeni on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Olin maanantaina vesijumpassa ja vesijuoksun aikana tajusin, miten voin yhdistellä irrallisia kirjoitelmiani ja samalla selkiintyi kirjan punainen lanka. Ulkoaltaan vesi oli muuten jo +9 astetta, kun edellisellä viikolla oli +7 ja sitä ennen +5 ja +4 alimmillaan.
Keskiviikkona syntyi lisää käänteentekeviä oivalluksia. Nyt kun vaan olisi aikaa kirjoittaa. No, se aika on vaan otettava.
Näinä harmaina tihkuisina vetisinä liukkaina maaliskuun päivinä ihmettelen kasvun ihmettä.
Pieniä pieniä me olemme, juuremme vasta yksi ohut lanka. Mutta kun tässä pörhistymme, hahtuvaiset hiusjuuremme levittäytyvät multaan – ja kas, kasvuvoima lisääntyy harppauksin.
Viikon kuluttua näkyy tänään ensimmäinen pieni nysty: kasvulehden alku.
Pieni nysty on alku vaikka metrin korkuiselle kasvulle.
Koulinta tuotti tuskaa: niin paljon jäi pikkuisia innokkaita taimia käyttämättä. Kaikkia kolmea laatua tuli koulituksi 15-16 tainta eli yhteensä niitä on kuusikymmentä. Enempää en saa mahtumaan ikkunalaudoille, kasvihuoneeseen kun saan vasta hyvässä lykyssä puolentoista kuukauden päästä. Osalle näistä toivon hyviä koteja, koska en tarvitse itse kuin 12, kolme kutakin laatua.
Mutta ne pikkuiset taimet saavat hyvät kodit. Vien eräälle opettajalle, joka laittaa oppilaidensa kanssa äitienpäivälahjat kasvamaan. Enpä tämän mieluisampaa kotia niille voi toivoa!
Kolmannen tanssin teksti on alkanut virrata. Olen lukenut ja opiskellut kuukausikaupalla taustatekstejä, jotka nyt ovat alkaneet syöttää tarinaani. Perusjuonihan on ollut valmiina neljä vuotta, mutta nyt pitää saada sitä tilkettä. Ja sitä on alkanut tulla. Ihan en vielä ole päässyt kirjoittamisen hurmioon, mutta on se siellä pinnan alla puhkeamassa.
Myös Novellimankeliin olen tehnyt tekstejä. Olen käyttänyt monilla kirjoituskursseilla syntyneitä vanhoja käsikirjoituksiani, jotka ovat olleet yllättävän valmiita. Pientä mankelointia vaan.
Tämä viikko on ollut pirttiviikko tai oikeammin vinttiviikko, kun olen viihtynyt täällä kammiossani kirjoittamassa. Maanantaina tosin kävin pulikoimassa vesijumpassa ja vesijuoksussa. Samalla sain juoruta mankelikaverini kanssa. Ulkoaltaan vesi oli viisiasteista, yksi aste lämpimämpää kuin viimeksi. Täytyy sanoa, että ulkoaltaaseen menon miettiminen on rasittavampaa kuin sinne meno.
Mutta keskiviikkoilta oli ladattu täyteen, viisi tapahtumaa samaan aikaan: jooga, kirjallisuusilta, vaalistartti lausuntaesityksineen, kyläkeskiviikko ja voiton vienyt ilta lapsenlapsien kanssa. Riittiköhän noihin muihin kävijöitä?
Ensimmäinen eduskuntavaalitentti oli torstaina. Välillä tuli sellainen olo, että ovat ottaneet jonkun vanhan nauhoituksen käyttöön. Niin samaa puhetta samoilta henkilöiltä. Kuinkahan monissa vaaleissa jauhetaan vielä sotesta?
Tein myös viisi vaalikonetestiä. Tulokset olivat jokaisesta aivan erilaisia. Sain tietää hesarin vaalikoneesta, että mielipiteeni ovat samanlaisia kuin Itsenäisyyden puolueen. Minkä? Seuraavina olivat tuntemattomat pienpuolueet, joista en tosiaan ole koskaan kuullut mitään. Iltasanomien, Turun sanomien ja Ylen testeistä tuli ihan eri ihmiset. Aloin kyllä vähän horjua mielessäni. Pitääkö vaihtaa puoluetta, kun se suosimani tuli vasta sijoilla 4-8. Mitä tästä pitää ajatella…
Valon määrä on sama kuin syyskuussa ja kaktus alkaa taas kukkia. Voi ihanuutta!
Äitini sanoi aina, että hyvin kukkiva kukka on hyvästä sydämestä annettu. Niin on tämäkin, kiitos rakas Liisa!
Sain luetuksi Guy de Maupassantin novellikokoelman Leikkivä lempi ja kuoleman varjo. Käypä Luettua -sivulla.
Uutiset tuovat suruviestiä Uuden Seelannin Christchurchin maalaiskaupungissa tapahtuneesta joukkoampumisesta. Mitä tästä voi sanoa, mikä saa ihmisen vihaamaan tuolla tavalla? Miksi on saatavilla aseita niin helposti?
Ranskassa mielenosoitukset ovat jatkuneet 18 lauantaita perä perää. Koska aallonpohja on saavutettu ja alkaa hyvien uutisten nousu?
Heikko signaali tästä noususta on eilinen nuorten ja lasten maailmanlaajuinen mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Tosin masentavaa on, että Loimaalla vain yksi oppilas osoitti mieltään ja sai tästä hyvästä Wilmaan merkinnän luvattomasta poissaolosta. 🙁
Eilen piti tänne kirjoitella, mutta kävin silmälääkärissä ja laitettiin mykiötä laajentavia tippoja silmiin. Niinpä en nähnyt mitään koko iltapäivänä. Aurinkolasit piti laittaa päähän, kun valoa tulvi verkkokalvolle niin paljon. Enkä pystynyt muuta kuin tekemään kävelylenkin. Huomasin, että päivittäiset tekemiseni ovat melkein kokonaan silmiä tarvitsevia: lukeminen, käsityöt, tietotekniikan käyttö. Otin sitten pitkästä aikaa kunnon päikkärit.
Hienoiselle päänsärylle tuli selitys. Etenkin vasemman silmän taitto-ominaisuudet olivat muuttuneet yli numeroa paremmiksi. Ällistyttävää on, että vielä 10 vuotta sitten silmissä oli viisi numeroa huonompi näkö. Nyt pärjään hyvin ilman lasejakin. Vanhenemisesta jotain hyötyä sittenkin, terveyden suhteen.
Kävin taas Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Se on kestosuosikkini. Siellä olen viettänyt satoja tunteja, etenkin opiskeluaikaan, kun kesällä 1974 luin ulkopuutarhatenttiin – kaikki ulkona kasvavat kasvit, nimet, latinalaiset nimet, paikat systematiikassa ja kasvupaikat sekä syksyllä sitten kasvihuoneiden kasvit. Ne tuntuivat helpommilta. Kasvihuoneet on sen jälkeen uusittu nykytekniikan mukaisiksi.
Kasvihuoneissa oli sammakkonäyttely. Terraarioissa oli mitä kummallisempia sammakoita. Kirkkaan keltaisen bongasimme heti, mutta muutamien lajien suojaväritys oli niin hyvä, että emme niitä löytäneet.
Kultanuolimyrkkysammakko on heimonsa ja samalla kaikkien selkärankaisten myrkyllisin eläin. Yhden sammakon myrkky riittää tappaamaan 10-20 aikuista ihmistä. Onneksi keltainen väri varoittaa muita tulemasta lähelle. Luulin ensin, että muoviahan se on, mutta se liikkui tuohon eteen poseeraamaan. Se elää luonnonvaraisena vain Kolumbian Cauca -laaksossa, Tyynenmeren rannalla. Elinympäristön muuttuminen uhkaa tätä pientä sammakkoa ja sen olemassaolo on vaarantunut.
Puutarhassa käynnin jälkeen ajoimme Saaronniemeen ja teimme kävelylenkin. Yllättäen meri oli vapaana jääkahleista. Laiturin luona isot jäälautat olivat tönineet toisiaan pyöreiksi. Laituri odotti kesäisiä veneitä ja veneilijöitä, hiekkaranta auringonottajia ja harmaa merivesi uimareita. Heitä kyllä käy rannan saunasta pulahtelemassa ympäri vuoden. Sinisorsia oli ruokailemassa rannan tuntumassa. Ihmetytti, mitä syötävää ne oikein jäiden joukosta löysivät.
Luontoelämyksiä tällä viikolla on riittänyt. Kävin joen jäällä hiihtämässä ja yllätys yllätys, siellä oli myös loikkinut saukko! Olen nähnyt aikaisemminkin saukon jälkiä, mutta tämä oli aivan lähellä meidän rantaa. Yritin katsoa, minne se oikein oli mennyt, mutta en rohjennut seurata sen jälkiä keskelle jokea, joka aina jäätyy viimeisenä ja sulaa ensimmäisenä. Superkivaa, että saukko viihtyy näin lähellä meitä!
Loimijoen jäällä
Muuttolintuja on saapunut Saviseudulle viikontakaisen lämpöaallon houkuttelemina. Joutsenia on nähty monella suunnalla, pulmunen, huuhkaja ainaskin.
Maaliskuun toisena päivänä kylvin tomaatin siemeniä. Omista kasvatetuista (pyöreitä keltaisia, punaisia ja mustia) otin viime kesänä parhaita tomaatteja, levitin siemenet käsipaperin päälle, kuvasin ja säilytin ilmavassa laatikossa. Kun pitkulaiset olivat viime vuonna aivan mauttomia, ostin nyt Iisakssonin hyvin maukkaita pikkutomaatteja ja otin niistä siemeniä.
Nyt kylvin siis 2.3.2019 ja jo viiden päivän päästä ne olivat itäneet pannuhuoneessa. Parhaat alut oli punaisissa pyöreissä ja toisin kuin viime vuonna, mustat olivat hyvin itäneet.
Perjantaina nostin ne verannan ikkunalaudalle ja jo seuraavana päivänä pienet sirkkalehdet olivat vihertyneet ja kurottautuivat valoa kohti. Odotan vielä pari päivää, jotta juuristot kehittyvät ja koulin ne omiin ruukkuihinsa. Miten tämä onkin joka kevät niin valtavan innostavaa! Ne kaikki lukijat, jotka haluavat sitten toukokuussa tomaatintaimia, voitte jo ilmoittautua.
Tässä taimia juuri pannuhuoneesta tuotuina. Seuraana päivänä yhä useammat siemenet olivat itäneet ja sirkkalehdet auenneet ja saaneet vihreää. Vasemmalla punaisia pyöreitä, jotka olivat tanakampia kuin muut – niiden koko oli muuten viime kesänä suurentunut, ei enää kirsikan kokoisia. Oikealla mustia, jotka olivat edelliskesänä hyvin maukkaita. Sisältävät muuten antosyanideja, samoja väriaineita kuin mustikoissa. Eli superterveellisiä.
Vielä täytyy kertoa, että Kolmas tanssi -romaaniprojekti on edellyt roimasti. Mutta kerron siitä ensi kerralla lisää! 😉
Luin ensi kertaa Heidi Köngäksen romaanin, Dora Dora. Katso Luettua -sivu.
Nyt pääsin viimein L-kinoon, ensimmäinen elokuva kun näytettiin meidän Lapin matkan aikana. Elokuva oli The Rider. Katso Elokuvat -sivulta, mitä koin.
Pilvet syleilevät Pyhätunturia. Kirkkaat valospotit ketjuttavat rinteiden reunoja. Laskettelijoita ei voi erottaa näin kauas, mutta lähemmäs hiihtäessä mustat pilkut siksakkaavat rinnettä alas. On etelän talvilomaviikko.
Lumi on valkoisista valkoisinta. Pehmeää, puhdasta ja kirkasta. Sitä ei ole tänä talvena paljon vaikka ehtiihän sitä vielä tuprutella. Taivas on harmaan peiton takana, se avaruus on siellä jossain. Kuitenkin häikäisee, välillä en erota mitään. Aurinko ei luo varjoja, kaikki on tasaista, kuin pumpulissa liikkuisi.
Lumi on muuttanut maailman tasaisen valkoiseksi. Päässä keikahtaa kun valkoisuudesta ei saa otetta. Ainoastaan pienet varjot tuovat kolmiulotteisuutta.
Sukset luistavat pikkupakkasessa juuri vanhan rouvan arvon mukaisesti. Alamäessä en pelkää äkkinäisiä ladun mutkia, kun laskuvauhti on niin verkkainen. Ylämäessä sukset eivät yhtäkkiä yllättäen lipsahda taaksepäin, kun nousen puolihaarakäyntiä ylös. Ei tule edes kunnolla hiki. Se on kai tämän iän siunaus, että ei enää tarvitse reuhtoa vaan etenen hitaasti lipuen. Arvokkaasti.
Paksun männyn runko pysäyttää minut. Minkä taideteoksen tuisku onkaan tehnyt vai onko joku käynyt tökkimässä pumpulia kaarnan päälle?
Lumipumpulia puun rungolla
Eilen tein lyhyen lenkin, tänään jo kaksinkertaisen. Kilometrejä on kertynyt kymmenen. Kait se on mummelille sopiva matka vaikka nuoremmille pieni leiskaus. Sport tracker luo hommaan kivaa lisäarvoa, vaikken mitään tavoitteita ole asettanutkaan.
Viime talvena Sporttipalvelusta hankkimani karvapohjasukset muuten ovat edelleen aivan loistavat!
Luin eilen ja tänään Minna Rytisalon Lempi -romaanin. Luettua -sivulla on kommenttini.
L-kino alkoi eilen, mutta minulta jäi nyt tämän viikon elokuva näkemättä.
Matka kotoa tänne oli pitkä. Oulussa vietimme kunnon tauon ja tapasimme ensi kertaa uuden Pöpö-kisulin.
Pikkuinen kissanpoika oli päässyt korkealle takan päälle ihan omin voimin.
Perheen muut kissat eivät ole olleet moksiskaan uudesta tulokkaasta. Tai oli ensin kierrelty ja kaarreltu, mutta pikkuista ei oltu höykytetty. Pikkuisen vatsa on sekaisin, mutta muutoin talo on otettu haltuun.
Bussa ja Mirri päivälevolla.
Bussa ja Mirri eivät viitsineet keskeyttää päiväuniaan meidän takia. Mirri teki tosin päivän tuijotukset, mutta Bussan keräasento oli niin makea, ettei siitä viitsi oieta.
Emännälle tuotiin sydämenlämmitin, Rintalan Annen luomuvillalangoista virkattu. Niistä langoista tulee aina täydellisiä kudelmia. Luonnolliset lampaiden villaturkkien värit sulautuvat aina yhteen.
Marttojen sydämenlämmitin. Ässänvääräkiekurat kulkevat pitkässä sivussa. Lämmitin voi lämmittää päätä, kaulaa, vyötäröä, rinnusta, mitä vaan keksii.
Alan tehdä 1000 palan palapeliä Helsingin torilta. Innostuin palapeleistä lapsenlasten kanssa. En taida kyllä saada valmiiksi viikon aikana, mutta seuraavat vieraat jatkakoot!
