Aihearkisto: Mitä nyt

Joulutarina

Kaikki alkoi tuoksuista. Imelä vahva haju tunkeutui kaikkialle ja peitti alleen muut tuoksut. Keittiö tuntui olevan koko talon hermokeskus, jossa häärinä oli kiihkeää useita päiviä. Uuni ja hella hehkuivat kuumina päiväkausia, mikä oli mukavaa. 

Se päivä oli kauhea, kun aamulla aikaisin viskattiin kaikki matot, peitteet ja tyynyt ulos. Kauhean mäiske kuului sisälle asti, kun niitä kuritettiin jollain kepillä. Minua häirittiin koko ajan mölinää pitävällä kauhistuksella, kun yritin nukkua päiväunia. Viimein ne laittoivat minut ulos, missä sain värjötellä pakkasessa.

Eräänä aamuna levisi ihanin ja makoisin tuoksu, joka oli jo aamuyöstä herättänyt voimakkuudellaan. Päivä oli jotenkin erilainen.

Sekin oli kummallista, että kaikki olivat paikalla. He tulivat innostuneina ympäri maata sijaitsevista kodeistaan. Vuoden mittaan he olivat käväisseet, yksin, kaksin tai isommalla porukalla, mutteivät kaikki yhtä aikaa kuten nyt.

Sain paljon huomiota. Taputuksia päälaelle, rapsutuksia ja lenkille lähtijöitä oli koko ajan. Olinkin aivan hurmoksessa. Lauma oli koossa eikä tarvinnut odottaa ikävystyneenä jotain tapahtuvaksi, kuten yleensä.

Aluksi kaikki olivat hyvällä päällä, nauroivat paljon ja juttelivat iloisesti. Jotkut kävivät vielä kaupoissa. Mitä he niistä hakivat, oli epäselvää, koska ostoksia ei näkynyt missään.

Aina välillä joku heistä piiloutui suljetun oven taakse ja huoneesta kuului uteliaisuutta herättävää rapinaa. Lapset olisivat halunneet mennä selvittämään rapinan syytä, mutta heidät häädettiin oven kahvaa vääntelemästä.

Mutta jossain vaiheessa alkoi mennä oudosti. Ilmassa oli jännitystä ja ikään kuin odotusta. Lapset juoksentelivat, kiljuvat ja pieniä tappelunpoikasia oli tuon tuostakin. Minuakin häirittiin, olisin halunnut olla itsekseni. Aikuistenkin äänet muuttuivat kärsimättömiksi.

Saunomisen jälkeen he olivat taas iloisia, vaikka hiukset sojottivat märkinä sinne tänne. Kynttilöitä sytyteltiin, etenkin sen kaapin päälle, missä oli paljon valokuvia kehyksissään. Ihana lämpö lisääntyi.

Viimein he asettuivat tuoksuvia ruokia notkuvan pöydän ääreen. Sain katsella kauempaa enkä pystynyt estämään kuolan valumista. Tuoksut olivat niin monivivahteisia, että nuuskiminen kävi melkein syömisestä. Aina välillä joku lapsista heitti minulle salaa rasvaisen makupalan. Syljen eritys vaan kiihtyi.

He ruokailivat pitkään. Pöydän tyhjentäminen keittiöön kesti ja kesti. Viimein se ruokien laittaja valahti sohvan nurkkaan ja kaappasi pienimmän syliinsä.

Silloin ulkoa kuului lähestyvää kellojen kalkatusta. Ovi lensi auki ja sisään työntyi ryminällä, kilinällä ja kolinalla kummallisiin punaisiin vaatteisiin ja karvoihin verhoutunut hahmo. Pitkä parta peitti kasvot ja ääni oli outoa mörinää. Olio hakkasi kepillä lattiaa ja puhui jonkun Petterin vikuroinnista. Samalla se nosteli pusseja ja säkkejä sisään eteisestä. Jännitys ja kähinä saavuttivat huippunsa. Onneksi isäntä ehti ulkoa takaisin sisälle näkemään tilanteen ja turvaamaan meitä.

Lapset pakenivat vanhempiensa taakse ja pienin pillahti itkuun. Olio olisi halunnut ottaa pienimmän syliinsä ja isompien laulavan. Lapset olivat moisesta aivan kauhuissaan. Vanhin lapsista oli kuitenkin tarkkana ja huomasi, että oliolla oli samanlaiset lapikkaat kuin naapurin sedällä. Kukaan ei kiinnittänyt hänen sanoihinsa mitään huomiota.

Minä säikähdin pahanpäiväisesti. Monet kädet pitivät minua paikoillani ja yrittivät suojella minua. Viimein minut suljettiin toiseen huoneeseen tärisevänä, koska en pystynyt rauhoittumaan.

Olohuoneessa alkoi valtava hälinä. Nimiä huudeltiin. Kiljahduksia, huutoja. Paperien kahinaa taas. Naurua.

Raavin ovea ja minut vietiin pienen tavarapinon luo. Sieraimiini tunkeutui taas tuoksu, viekoittelevin kaikista! Revin kiihkoissani paperin paketin ympäriltä ja upotin hampaani sylki valuen ratisevaan siankorvaan. Ja muistin, mikä tämä juttu oikein olikaan.

Nyt muistin mikä tämä juttu oikein on! Olisipa tämä aina!

Lyhennelmä julkaistu Loimaan Lehdessä  jouluna 2015

Syksy ja talvi nokittelevat

Viikko on ollut kiireinen. Itsenäisyyspäivän osuminen torstaille toi pitkän viikonlopun ja pitkähkön loman työssäkäyville ja useimmille koululaisillekin. Joulun läheisyys näkyy lisääntyneissä jouluvaloissa ulkona ja talojen ikkunoilla. Glögit kuumenevat, piparkakut tuoksuvat, tortut rapisevat ja kuorruttavat rinnukset ja luumuhillolla huulipielet.

Niinpä kävin maanantaina Loimaa-Seuran joulutilaisuudessa, jossa juhlistettiin vuosittain ilmestyvän Saviseudun joulu 2018 -lehden pyöreitä vuosikymmeniä. Lehti on käsittämättömän hieno kattaus Loimaan historiasta. Vuosittain ilmestyy kymmeniä kirjoituksia mitä mielenkiintoisimmista aiheista. Suurkiitos kuuluu koko työryhmälle ja etenkin Raija Kourille, joka on toimittanut lehteä vuosikymmenet.

Tiistaina oli vuorossa Loimaan Teatterin Kylmä murha -näytelmän esitys, jonka kahvitarjoiluun osallistuin. Iso joukko uskollisia teatterin ystäviä kävi kauhistumassa jännitysnäytelmää. Itse olin nähnyt näytelmä jo aikaisemmin. Edelleen ihmettelen harrastajanäyttelijöiden sujuvaa ja kuuluvaa äänenkäyttöä. Ja miten he muistavat pitkät vuorosanansa… Lavasteet olivat hienot. Kaiken kaikkiaan erinomaista työtä taas kerran.

Kannaltani mielenkiintoista oli tavata oppilaani 11 vuoden takaa ja vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia maailman menosta. Itsellä ei 11 vuodessa ole niin kovin kummallisia muutoksia tapahtunut (mitä nyt vanhenemisprosessi etenee), mutta kun nuori ihminen kasvaa murrosikäisestä nuoreksi aikuiseksi, muutos on paljon suurempi.

Keskiviikkona oli merkityksellinen päivä, kun kuopukseni syntyi 32 vuotta sitten. Pitkin päivää mieli palasi siihen päivään, miten se sujui ja huipentui. Yksi elämän tärkeimpiä päiviä.

Loimaan Teatterin pukuvuokraajien glögit jäivät väliin, kun  kotitalon siivoamiseen meni pidempään kuin olin olettanut – viittaus siihen vanhenemisprosessiin. Joogaan ehdin kuitenkin ja siellä venyteltiin illalla kaikki nivelet jouluvalojen loisteessa joululomakuntoon. Kiitokset joogaohjaajalle, kun valitsee meille hyvät liikkeet!

Sitten tuli vieraita. Ei olla nähty puoleen vuoteen ja olipa kivat päivät heidän kanssaan! Mieleen palautuivat aikaisemmat tapaamisemme, yhteiset juhlapyhät, lapsien syntymät ja kasvamiset nuoriksi aikuisiksi. Ne iloiset asiat ja niin surulliset mutta vääjäämättömät elämän käänteet. Mutta sitä elämä on. Välimatkat, kasvaminen, elämän kaikki mahdollisuudet ja tapahtumat.  Korttia pelattiin, ja olipa muna viisaampi kanaa, nuorin paras ja ikäjärjestyksessä muut sijat. Sain kiusassa (seiskassa, kahdeksikossa, nimiä monta) yhdellä kierroksella 100 pistettä, taitaa olla ennätys… 😉

Linnan juhlia seurattiin myös, se on must. Kättelyurakka tuntuu aina niin rasittavalta presidenttiparin kannalta. Viime vuonna Jenny oli viimeisillään, joten nyt oli varmaan helpompaa. Jenny oli muuten niin kaunis, äityskö hänet sai niin hehkuvan näköiseksi.
Tuntematonta ei katsottu päivällä.

Kyselin vävyltä vinkkejä tämän blogin suhteen. Horjun koko ajan laidasta toiseen. Kannattaako näitä kirjoitella, mitä hyötyä, lukeeko kukaan, mitä järkeä… Hän sanoi, että onhan tämä sisältö merkityksellisempää kuin tavanomaiset höpötykset mitä sosiaalisessa mediassa julkaistaan. Henkilökohtaisempaa. – No ehkä jatkan sitten.

Tänään olin Jaakola Seuran hallituksen kanssa kokoustamassa. Suunnittelimme Loppiaskonsertin ohjelman. Tervetuloa 6.1.2019 klo 15 Taidetalolle. Ensi vuosi on muuten juhlavuosi, Alpo Jaakolan syntymästä tulee 100 vuotta. Maalis-huhtikuussa tapahtuvan syntymäpäivän kieppeillä tapahtuu monta tilaisuutta Alposta.

Sitten aloin tehdä tätä päivitystä. Ensin ihmettelyä, kun WordPressiin on tullut uusia päivityksiä. Ei ne taitaneet onnistua, kun tämä päivittäminen tapahtuu vanhalla metodilla. Jaa, tuossahan on linkki Switch to Block Editor. En taida vaihtaa vielä, jotta saan tämän maailmalle.

Luin muuten loppuun Päivi Alasalmen Joenjoen laulun. Katso Luettua -sivulta mitä mieltä olin.

Huomenna  menemme teatterin porukan kanssa Kaarinan teatteriin katsomaan näytelmää Ylpeys ja ennakkoluulo. Palannen siihen myöhemmin. Mielenkiintoista nähdä toisen harrastajateatterin esitys.

Ulkona taivas pilvessä koko ajan. Lunta alkoi viskoa ensin pakkasen kiteyttämänä ja tänään nollan kieppeillä räntää. Taas kerran olen mielissäni vuodenaikojen vaihtelusta. On niin mukavaa käpertyä sisälle villasukkiin ja -viittaan kun nurkissa ja hormissa tuuli vonkuu ja ikkuna kuorruttuu rännällä. Saa olla vaan täällä pesässä. Ja tehdä näitä kirjallisia juttuja. Kesällä pitää kohkata ulkona puutarhassa ja pihalla. No, on sekin sitten taas kivaa kun aurinko alkaa lähetellä kirkkauttaan ja multasormia alkaa kutittaa. Ei siihen ole kovin montaa viikkoa.

Merkityksellinen hetki

Istuin sängyn laidalla. Edessä pikkuautojen armeija, aseteltuina riveihin värien mukaan. Autojono kiemurtelee ovesta ulos. Lavetit etsitty oikeille nupeille. Pörinää. Välillä autot kassiin, pullolleen.

Varmaan sata autoa.

Pikkuiset hihkuvat löytäessään aina uudenlaisen löydön. Mieleni heltyy, kulkee vuosikymmenien taakse, kun pikkuisten isä veljensä kanssa leikki näillä samoilla autoilla. Säilytti  kyniään kynäkotelossa, kirjoitti horjuvin kirjaimin E  A K P sisäpuolelle merkkinä omistuksestaan, vain vähän vanhempana kuin pojanpoika nyt.

Koen voimakkaasti, että nyt on tärkeä hetki. Että säilytin näitä leluja yli kaksikymmentä vuotta, kuljetutin tuhat kilometriä etelämmäs, säilytin sängyn alla laatikoissa. Odotin tätä hetkeä. Hellästi pyyhin pölyjä leluista.

Perheen tyttöjen kanssa jäi muistokirjani katselematta. Nyt kiiltokuvat ja muistovärssyt odottavat pojantyttären kasvamista.
Etsin äsken muistokirjoja puoli tuntia. Ei siitä ole kovin kauaa, kun niitä katselin. En nyt löytänyt. Yksi tämän elämänvaiheen hankaluus nyt on se, että tavaraa on kovin paljon, ja kun niitä yrittää järjestellä (ja heittää roskiinkin), ei enää muista mihin ne on laittanut. Kunhan ne sattuvat eteen, laitan tänne kuvan…

Postimerkkikansiot kaivetaan esiin muutamien vuosien kuluttua. Täydennettyinä sedältä perityillä merkeillä, jotka pitäisi lajitella ja lisätä omiin kansioihini.
Muutama vuosi sitten kävin läpi saamiani kirjeitä. Irroitin korteista ja kirjekuorista merkit ja lajittelin ne kolmeen eri kansioon. Samalla luin kirjeitä. Koin nostalgisia matkoja ystävättärieni ja sukulaisteni nuoruuteen, työelämään asettumiseen, perheiden perustamiseen, lapsien saamiseen, traagisiin tapahtumiin, aikoinaan vielä harvinaisiin matkoihin. He tulivat kirjeiden kautta lähelle minua ja moneen heistä otinkin yhteyttä.
Sähköpostilla. Niin. Niitäpä ei voikaan lukea kolmen-viiden-kymmenen vuoden päästä…
Mieli livahtaa miettimään postimerkkien tulevaisuutta. Ovatko ne katoavaa kulttuuriperintöä? Milloin olen viimeksi saanut kauniilla postimerkillä varustetun kirjeen tai kortin? Hmmm…

Suomalaisten merkkihenkilöiden juhlapäivien postimerkkejä

Aikansa kutakin. Nyt olen vanhuuden kynnyksellä. Lapset saatettu maailmalle, työt tehty, Vuotos pelastettu, niin moni asia saatettu loppuun. Mutta vielä on paljon jäljellä. Uudenlaista, hiljaisempaa, hitaampaa, syvempää. Mieleni syvyyksistä nousee sanoja. Ne siivilöityvät vuosikymmenien päivien, öiden, tuskien, ilojen läpi. Alan kirjoittaa.

Aarrekarttani 22.2.2018

Ai kun olen ylpeä

Olen hihkunut tyytyväisyydestä. Tietotekniikan salat ovat auenneet, ainakin osittain!

Eilen nämä sivut sekosivat. Toivottavasti kovin moni ei eilen katsonut, koska valikot hävisivät. Olin aivan epätoivoinen ja mietin taas yhteydenottoa ammattilaisiin.

Mutta sitten illalla teeveetä katsoessani yhtäkkiä tajusin, minne esittelysivut katosivat ja miten hierarkkia valikoissa menee.

Niinpä tänään kiipesin tänne vintille – ja heureka! Ymmärsin oikein! On erikseen sivut ja kategoriat. Ja miten ne rakennetaan. Niinpä kaikki on nyt kunnossa. Olenpa minä hyvä! ;0

Syksy hiipii varpasillaan. Lymyää puiden taakse. Piiloutuu. Vielä.

Viime päivien lämpimät ilmat ovat saaneet aikaan ajoittaisia ajattomuuden tunteita, kun on tullut aivan kesäolo.  Mutta kyllä se sieltä tulee, talvi.

Eilen Docventuresissa puhuttiin ilmastonmuutoksesta. Nyt on jotain tehtävä. Kävin allekirjoittamassa heidän nettiadressinsa. Me jokainen voimme tehdä omia pieniä tekojamme. Niillä on kasautuessaan  merkitystä. Mutta suurimmassa vastuussa ovat poliittiset päättäjät. Heidän on tehtävä isoja tekoja, joilla on iso vaikutus.

Docventuresissa ja päivällä radiossa puhuttiin demokratiasta. Säilyykö meidän demokraattinen järjestelmämme vai olisiko sittenkin jokin muu systeemi parempi. Tämä vuonna on alettu puhua keinöälystä. Jospa keinoälyllä pystyttäisiinkin hoitamaan koko maapallon asioita paremmin kuin tällä demokratialla. Keinoäly olisi lahjomaton. Ei haluaisi etua itselleen – korruptio pois. Perustuisi tieteeseen – ei miettisi uskooko vai ei. Faktat ratkaisisivat.

Tein myös Sitran ilmastotestin ja tulos oli tosi huono. Hiilijalanjälkeni on 12 500, kun ihmisten keskiarvo on 7300. Kohdallani huonoa on se, että asutamme kahdestaan kolmikerroksista omakotitaloa, jolloin  neliöitä tulee tosi paljon. Ja lämmitys on öljyllä. Käytämme kyllä puutakin, mutta sitä ei testissä eritelty. Samoin vuosittainen lentomatka Turkkiin on suuri synti. Ja henkilöautolla ajo, yksin. Kilometrejä kertyy viikossa 200-300, kun Paimioon ei muuten pääse tai jos olisi aikaa päivällä kolme tuntia mennä eikä illalla pääsisi kotiin. Bensavehkeestä  luopuminen maksaisi niin paljon, ettei ole varaa.

Seli seli. Ranskassa jättitulva hukutti ihmisiä. Grönlannissa ei päästä liikkeelle, kun jäätiköt sulaa eikä ole teitä. Floridaan iski taas hurrikaani. Näistä kaikista kerrottiin minulle jo 1970-luvulla biologian luennoilla. Mutta tiedemiehiä ei kuunnella.

Olemme joka tapauksessa käännekohdassa. Monessa suhteessa.

Eipä kuitenkaan vaivuta epätoivoon. Ulkona alkoi paistaa aurinko. Puut huojuvat kevyesti. Pyykit kuivuvat imien raikasta syysilmaa. Puiden lehdet odottavat maassa pääsyä kompostiin ja talvella ruokajätekompostin väliaineeksi. Postilaatikollakin voisi käydä.

Kesällä ulkona pörhistyneet viherkasvit ovatkin nyt kukkakasveja ja alkoivat kukkia. Orkidea vaan ei, vaikka viime vuonna kukki tähän aikaan. Jaoin isoja purkista ulos tunkevia paakkuja, siitäkö johtunee. Ehkä olisi pitänyt lannoittaa.

 

Torstaina tuulessa

Viisi viikkoa näiden kotisivujen kanssa. Tyytyväisyyttä, mielihyvääkin, paljon uutta ja sen myötä syvää epätoivoa informaatioteknologian monimutkaisuuden edessä. Tämä maailma termeineen on aivan uusi ja olen ilman tämän alan peruskoulutusta.

Apua olen tietenkin saanut kysyttäessä, mutta ei aina kehtaa vaivata ja sitä yrittää selvittää asian itse. Usein auttaa se, että palaan asiaan seuraavana päivänä ja hupsis, asia onnistuukin.

Nyt mietin mainosten lisäämistä sivuille. Tämä lysti kun maksaa ja jos mainoksilla saisi edes omansa pois. Mutta mainostus on taas aivan uusi maailmansa ja siellä edelleen rämmin.

Mietityttää myös lukijoiden kanta mainoksiin. Ärsyttävätkö, häiritsevätkö, ovatko turhia, aiheuttavatko lukijakatoa. Onko yleensä tarpeeksi lukijoita mainoksia  varten. Hmm. :/

Ulkona aurinko välkehtii hurjaa vauhtia kiitävien pilvenriekaleiden välistä. Puut heiluvat lännestä puhaltavan tuulen riepottamina. Harvinainen tuulensuunta, joen vesikin näyttää virtaavan väärään suuntaan. Tuuli siivoaa puista kuivat lehdet, nurmikko on aivan keltainen.

Ripustin ulos pyykkiä. Talvella avaan lakanakäärön ja ilmaan leuhahtaa tämän syystuulen tuoksu. Sujahdan peiton alle saunapuhtaalla iholla. Uni tulee jäsenten lämmetessä paksun peiton alla. Kirja putoaa lattialle, sammutan valon kun havahdun hetkeksi. Näen unta keväästä: sen tuulesta, maasta puhkeavista helmililjoista, ensimmäisten muuttolintujen toitotuksista.

Vuodenaikojen kierto. Niin paljon erilaista tekemistä, jokaisena vuodenaikana omaansa. Ei sitä yhtä ja samaa jaksaisi vaan tylsistyisi muutoksettomuuteen.

Vihreä väri on otettu talteen ensi vuotta varten ja näkyviin jäävät pienet määrät muita pigmenttejä – meidän iloksemme

No nyt tämä alkaa

Nyt alkaa viimein näiden kotisivujen käyttö. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä ja hankalakin, mutta olen oppinut paljon. Ja paljon apuja on tarvittu. Kiitokset kaikilla apua antaneille. Saapi nähdä mitä tästä seuraa. Seuraako kukaan ja miksi. Olen kuitenkin uudella tiellä ja se tie on jännittävä ja lavea. Tervetuloa!

PS Senkin opin, että selaimesta riippuu paljon, mitä sivuja löytää. Uskallan tässä mainostaa, että Grome on paras selain…