Aihearkisto: Mitä nyt

Merkityksellinen hetki

Istuin sängyn laidalla. Edessä pikkuautojen armeija, aseteltuina riveihin värien mukaan. Autojono kiemurtelee ovesta ulos. Lavetit etsitty oikeille nupeille. Pörinää. Välillä autot kassiin, pullolleen.

Varmaan sata autoa.

Pikkuiset hihkuvat löytäessään aina uudenlaisen löydön. Mieleni heltyy, kulkee vuosikymmenien taakse, kun pikkuisten isä veljensä kanssa leikki näillä samoilla autoilla. Säilytti  kyniään kynäkotelossa, kirjoitti horjuvin kirjaimin E  A K P sisäpuolelle merkkinä omistuksestaan, vain vähän vanhempana kuin pojanpoika nyt.

Koen voimakkaasti, että nyt on tärkeä hetki. Että säilytin näitä leluja yli kaksikymmentä vuotta, kuljetutin tuhat kilometriä etelämmäs, säilytin sängyn alla laatikoissa. Odotin tätä hetkeä. Hellästi pyyhin pölyjä leluista.

Perheen tyttöjen kanssa jäi muistokirjani katselematta. Nyt kiiltokuvat ja muistovärssyt odottavat pojantyttären kasvamista.
Etsin äsken muistokirjoja puoli tuntia. Ei siitä ole kovin kauaa, kun niitä katselin. En nyt löytänyt. Yksi tämän elämänvaiheen hankaluus nyt on se, että tavaraa on kovin paljon, ja kun niitä yrittää järjestellä (ja heittää roskiinkin), ei enää muista mihin ne on laittanut. Kunhan ne sattuvat eteen, laitan tänne kuvan…

Postimerkkikansiot kaivetaan esiin muutamien vuosien kuluttua. Täydennettyinä sedältä perityillä merkeillä, jotka pitäisi lajitella ja lisätä omiin kansioihini.
Muutama vuosi sitten kävin läpi saamiani kirjeitä. Irroitin korteista ja kirjekuorista merkit ja lajittelin ne kolmeen eri kansioon. Samalla luin kirjeitä. Koin nostalgisia matkoja ystävättärieni ja sukulaisteni nuoruuteen, työelämään asettumiseen, perheiden perustamiseen, lapsien saamiseen, traagisiin tapahtumiin, aikoinaan vielä harvinaisiin matkoihin. He tulivat kirjeiden kautta lähelle minua ja moneen heistä otinkin yhteyttä.
Sähköpostilla. Niin. Niitäpä ei voikaan lukea kolmen-viiden-kymmenen vuoden päästä…
Mieli livahtaa miettimään postimerkkien tulevaisuutta. Ovatko ne katoavaa kulttuuriperintöä? Milloin olen viimeksi saanut kauniilla postimerkillä varustetun kirjeen tai kortin? Hmmm…

Suomalaisten merkkihenkilöiden juhlapäivien postimerkkejä

Aikansa kutakin. Nyt olen vanhuuden kynnyksellä. Lapset saatettu maailmalle, työt tehty, Vuotos pelastettu, niin moni asia saatettu loppuun. Mutta vielä on paljon jäljellä. Uudenlaista, hiljaisempaa, hitaampaa, syvempää. Mieleni syvyyksistä nousee sanoja. Ne siivilöityvät vuosikymmenien päivien, öiden, tuskien, ilojen läpi. Alan kirjoittaa.

Aarrekarttani 22.2.2018

Ai kun olen ylpeä

Olen hihkunut tyytyväisyydestä. Tietotekniikan salat ovat auenneet, ainakin osittain!

Eilen nämä sivut sekosivat. Toivottavasti kovin moni ei eilen katsonut, koska valikot hävisivät. Olin aivan epätoivoinen ja mietin taas yhteydenottoa ammattilaisiin.

Mutta sitten illalla teeveetä katsoessani yhtäkkiä tajusin, minne esittelysivut katosivat ja miten hierarkkia valikoissa menee.

Niinpä tänään kiipesin tänne vintille – ja heureka! Ymmärsin oikein! On erikseen sivut ja kategoriat. Ja miten ne rakennetaan. Niinpä kaikki on nyt kunnossa. Olenpa minä hyvä! ;0

Syksy hiipii varpasillaan. Lymyää puiden taakse. Piiloutuu. Vielä.

Viime päivien lämpimät ilmat ovat saaneet aikaan ajoittaisia ajattomuuden tunteita, kun on tullut aivan kesäolo.  Mutta kyllä se sieltä tulee, talvi.

Eilen Docventuresissa puhuttiin ilmastonmuutoksesta. Nyt on jotain tehtävä. Kävin allekirjoittamassa heidän nettiadressinsa. Me jokainen voimme tehdä omia pieniä tekojamme. Niillä on kasautuessaan  merkitystä. Mutta suurimmassa vastuussa ovat poliittiset päättäjät. Heidän on tehtävä isoja tekoja, joilla on iso vaikutus.

Docventuresissa ja päivällä radiossa puhuttiin demokratiasta. Säilyykö meidän demokraattinen järjestelmämme vai olisiko sittenkin jokin muu systeemi parempi. Tämä vuonna on alettu puhua keinöälystä. Jospa keinoälyllä pystyttäisiinkin hoitamaan koko maapallon asioita paremmin kuin tällä demokratialla. Keinoäly olisi lahjomaton. Ei haluaisi etua itselleen – korruptio pois. Perustuisi tieteeseen – ei miettisi uskooko vai ei. Faktat ratkaisisivat.

Tein myös Sitran ilmastotestin ja tulos oli tosi huono. Hiilijalanjälkeni on 12 500, kun ihmisten keskiarvo on 7300. Kohdallani huonoa on se, että asutamme kahdestaan kolmikerroksista omakotitaloa, jolloin  neliöitä tulee tosi paljon. Ja lämmitys on öljyllä. Käytämme kyllä puutakin, mutta sitä ei testissä eritelty. Samoin vuosittainen lentomatka Turkkiin on suuri synti. Ja henkilöautolla ajo, yksin. Kilometrejä kertyy viikossa 200-300, kun Paimioon ei muuten pääse tai jos olisi aikaa päivällä kolme tuntia mennä eikä illalla pääsisi kotiin. Bensavehkeestä  luopuminen maksaisi niin paljon, ettei ole varaa.

Seli seli. Ranskassa jättitulva hukutti ihmisiä. Grönlannissa ei päästä liikkeelle, kun jäätiköt sulaa eikä ole teitä. Floridaan iski taas hurrikaani. Näistä kaikista kerrottiin minulle jo 1970-luvulla biologian luennoilla. Mutta tiedemiehiä ei kuunnella.

Olemme joka tapauksessa käännekohdassa. Monessa suhteessa.

Eipä kuitenkaan vaivuta epätoivoon. Ulkona alkoi paistaa aurinko. Puut huojuvat kevyesti. Pyykit kuivuvat imien raikasta syysilmaa. Puiden lehdet odottavat maassa pääsyä kompostiin ja talvella ruokajätekompostin väliaineeksi. Postilaatikollakin voisi käydä.

Kesällä ulkona pörhistyneet viherkasvit ovatkin nyt kukkakasveja ja alkoivat kukkia. Orkidea vaan ei, vaikka viime vuonna kukki tähän aikaan. Jaoin isoja purkista ulos tunkevia paakkuja, siitäkö johtunee. Ehkä olisi pitänyt lannoittaa.

 

Torstaina tuulessa

Viisi viikkoa näiden kotisivujen kanssa. Tyytyväisyyttä, mielihyvääkin, paljon uutta ja sen myötä syvää epätoivoa informaatioteknologian monimutkaisuuden edessä. Tämä maailma termeineen on aivan uusi ja olen ilman tämän alan peruskoulutusta.

Apua olen tietenkin saanut kysyttäessä, mutta ei aina kehtaa vaivata ja sitä yrittää selvittää asian itse. Usein auttaa se, että palaan asiaan seuraavana päivänä ja hupsis, asia onnistuukin.

Nyt mietin mainosten lisäämistä sivuille. Tämä lysti kun maksaa ja jos mainoksilla saisi edes omansa pois. Mutta mainostus on taas aivan uusi maailmansa ja siellä edelleen rämmin.

Mietityttää myös lukijoiden kanta mainoksiin. Ärsyttävätkö, häiritsevätkö, ovatko turhia, aiheuttavatko lukijakatoa. Onko yleensä tarpeeksi lukijoita mainoksia  varten. Hmm. :/

Ulkona aurinko välkehtii hurjaa vauhtia kiitävien pilvenriekaleiden välistä. Puut heiluvat lännestä puhaltavan tuulen riepottamina. Harvinainen tuulensuunta, joen vesikin näyttää virtaavan väärään suuntaan. Tuuli siivoaa puista kuivat lehdet, nurmikko on aivan keltainen.

Ripustin ulos pyykkiä. Talvella avaan lakanakäärön ja ilmaan leuhahtaa tämän syystuulen tuoksu. Sujahdan peiton alle saunapuhtaalla iholla. Uni tulee jäsenten lämmetessä paksun peiton alla. Kirja putoaa lattialle, sammutan valon kun havahdun hetkeksi. Näen unta keväästä: sen tuulesta, maasta puhkeavista helmililjoista, ensimmäisten muuttolintujen toitotuksista.

Vuodenaikojen kierto. Niin paljon erilaista tekemistä, jokaisena vuodenaikana omaansa. Ei sitä yhtä ja samaa jaksaisi vaan tylsistyisi muutoksettomuuteen.

Vihreä väri on otettu talteen ensi vuotta varten ja näkyviin jäävät pienet määrät muita pigmenttejä – meidän iloksemme

No nyt tämä alkaa

Nyt alkaa viimein näiden kotisivujen käyttö. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä ja hankalakin, mutta olen oppinut paljon. Ja paljon apuja on tarvittu. Kiitokset kaikilla apua antaneille. Saapi nähdä mitä tästä seuraa. Seuraako kukaan ja miksi. Olen kuitenkin uudella tiellä ja se tie on jännittävä ja lavea. Tervetuloa!

PS Senkin opin, että selaimesta riippuu paljon, mitä sivuja löytää. Uskallan tässä mainostaa, että Grome on paras selain…