Ennen joulua virkkasin urakalla ystävättäreni pukinkonttiin Sydämenlämmittäjän. Malli on Marttojen lehdestä vuodelta 2012.
Olen aikaisemmin tehnyt samalla mallilla ohjeen mukaisen puna-vihreän lämmittimen virolaisista villalangoista. Nyt lankana oli Sevettijärveltä ostamani valkoinen ja Rintalan Annen ruskea. Kyllä nuo täysin värjäämättömät lampaan ominaisväriset langat sopivat niin hyvin yhteen! Kuviona on perinteinen ässänväärä.
Liina on puolitoista metriä pitkä. Sitä voi käyttää todella monin tavoin. Imettävän äidin rinnat ovat lämmössä, liinan voi kietoa turbaaniksi, kaulaa lämmittämään, kolmio etupuolelle. Liinaa voi käyttää miten vaan!
Nyt teen toista tai oikeastaan kolmatta sydämenlämmitintä. Väreinä luonnonvalkoinen ja harmaa. Edelleen Sevettijärven ja Annen langoista. Kyllä tulee kaunis! Tämä liina menee lahjaksi. Pitäisikö tehdä itsellekin…
Monta vuotta myöhemmin minulta pyydettiin sydämenlämmittimen ohjetta. Marttojen lehteä ei enää ollut mistään saatavilla, joten laitan tähän ohjeen, toivottavasti en riko mitään julkisuussääntöä. Eikö oleellista ole, että hyvät asiat leviävät laajalle ja lämmittävät naisten rintoja. 😉 Jätin omat merkintöni, jos niistä on apua.
Löysin netistä samalla nimellä kudotun version, joka on samanmuotoinen, mutta siis kudottu. Sen version oli tehnyt Mari Muinonen.
Voi Pirkko, sydämenlämmittäjäsi, lämmittää nyt tyttäreni hartioita ja olkapäitä, rintamusta ja hartioita. Se on myös kaunis ja koristeellinen asuste, mustan tai ruskean tai vaalean ”mekon” päällä. Jotenkin en joulun tohinoissa muistanut sitä kuvata Marin yllä. Sanoi olevan tarpeen, kun toimistossa talvipakkasilla tai tuulisilla säilöä on vetoisaa. Arkkitehtitoimistossa piirretään pöydällä tai koneella, joten hartiat ovat koetuksella. Kiitos Pirkko hienosta perinteen toteutuksesta. Lahja oli mieluinen. Käsittämätöntä miten ehditkään käsilläsi saada aikaan niin paljon kirjoittamisen lisäksi. Tosin allekirjoitan sen, että aivot työskentelevät myös tehokkaammin kun, kädet ovat olleet aktiiviset..
Kiitos Liisa terveisistä! Minuakin lämmittää, että neule on mieluinen tyttärellesi. Käsillä värkkääminen on tosiaan kummallisen meditatiivista. Jotain tapahtuu päässä, kun kädet liikkuvat. Ja tärkeää on, että saa aikaan jotain näkyvää, konkreettista. Vai onko tämä pakkomielle😂
Pirkko, jäin miettimään vastauksesi viimeistä sanaa:
pakkomielle – mielen pakko.
Pakko – on tehtävä jotakin. Usein se pakko tulee ulkoapäin. Moraalisäännöt, ympäristö, työ, jopa ystävät ja perhe asettaa pakkohaasteita.
Jotenkin koen että tässä mielenpakko – pakkomielle on oman itsen haluamaa. Kädet ja mieli haluavat samaa, mukana estetiikkaa, ajattelun vapauttamista… mietin seuraavaa käsityötä, 7 sydänpuu lehteä on matkannut maailmalle…
Niin Liisa, mulla näitä pakkomielteitä on ollut monenlaisia. Yhteen aikaan keräsin, monta vuotta, vuosilukuja ja tapahtumia, siirsin ne Historia – sivuille silloisille Kauhanojan kylän kotisivuille. Niitä oppilaatkin käyttivät tutkielmissaan lähteinä, vaikkei tekeleeni täyttänyt tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Nyt vuosiluvut ovat täällä omilla sivuillani Historia -osuudessa. Sitten olen värittänyt mandaloita ja muitakin kuvia kolme vuotta. Nyt en ole löytänyt uusia värityskirjoja… 😂 Kyllä tämä tekeminen on omasta halusta syntyvää. Nyt kun ei enää ole PAKKO mennä töihin yms, teen mitä mieli haluaa. Seon jotenkin niin vapauttavaa! – Sydänpuu-virkkuusi on piparien alla, kuten ehdotit. Siinä lepävät hetken, ennen joutumistaan makoisiin suihin.