Syyskuinen Hamina humisi korvissani. Puista saattoi aavistaa lähestyvät talven. Värit olivat muuttuneet, vihreä kalvennut. Oli viileää, melkein kylmää. Kesän muuttumista syksyksi ei oikein tajunnut.
Olin mukana seuralaisena tapahtumassa, johon en itse olisi muutoin mitenkään osallistunut. Kolmatta kertaa Haminan reserviupseerikoululla.
Oli kyseessä RUK:n 118 kurssin 56-vuotisjuhla.
Päivä oli pitkä. Aloitettiin kurssilaisten kokoontumisella kentälle. Mielessä vihlaisi, kun tajusi, miten joukko oli pienentynyt viime kerrasta. Osa on poistunut lopullisesti, osa ei pystynyt tulemaan paikalle. Mutta siinä he seisoivat ryhdikkäästi, tummat puvut päällä. Ja maski kasvoilla, tämäkin piti vielä kokea.
Kurssin 118 on täysin poikkeuksellinen ja vaikutukset ulottuvat koko Suomeen ja monelle vuosikymmenelle monella eri yhteiskunnan alueella. Etenkin viihdemaailma olisi toisenlainen ilman kurssilla tapahtuneita kohtaamisia. Kurssilaisista muodostui nimittäin kolme musiikkikokoonpanoa: Ernos, Kivikasvot ja Danny. Käsittämätön juttu.
Niinpä kaikissa vuosijuhlissa on ollut huipputason esiintyjät omasta takaa. Niin tänäkin vuonna. Mutta tilanne oli kuitenkin nyt poikkeuksellinen. Tämä oli viimeinen kerta, kun kokoonnuttiin. Niin tosin sanottiin kuusi vuotta sittenkin, mutta nyt taitaa sanottu pitää.
Viimeisenä esiintyivät Kivikasvot. Tunnelma oli käsinkosketeltavan haikea. Fredi oli menehtynyt keväällä. Paikalla olevat Kivikasvojen jäsenet istuivat pöydän takana, Georg Dolivo ei pystynyt osallistumaan. Saimme katsoa spektaakkelin Kivikasvojen vuosikymmenistä. Vuosikymmenien mitä monipuolisimmat esitykset täyttivät mielet muistoilla. Viimeisenä kuva nuorista miehistä maastopuvut päällä.
Yleisö nieleskeli palaa kurkustaan. Eletyt vuosikymmenet, niiden moninaiset tapahtumat, kohtaamiset, työt, perheet. Elämän hauraus, vääjäämätön loppuminen, meitä kaikkia lähestymässä.
Viimeinen juhla solmi pakettiin 56 vuotta sitten alkaneen yhteyden. Tuntui niin hyvältä osallistua heidän kokemukseensa. Samalla mieleen hiipi oman elämän rajallisuus.
Kurssi 118 suoritti reserviupseerikoulun Haminassa 23.4.-23.7.1965. Kurssilla oli 1266 oppilasta, keski-ikä 21 vuotta. Nuoria miehiä, poikamiehiä, kun vain kolme prosenttia oli kihloissa tai naimisissa. Suurin osa oli pääkaupunkiseudulta tai suurista kaupungeista. Ylioppilaita oli 800. Ruotsinkielisiä 8 %.
PS. Tutustuin kolmeen hienoon rouvaan ja yllätys yllätys, yhden rouvan mies on kaukainen sukulaiseni Yläneeltä. Pieni on tämä kansa.
PSS. Seura-lehdessä 39/2021 on kahden aukeaman juttu tilaisuudesta
PSSS 6.2.2023 Kivikasvojen Georg Dolivo kuollut, R.I.P.
Hei Pike!
Minäkin olin samanlaisessa tilaisuudessa muutama vuosi sitten Aarnen mukana. Majoituimme upseerikoululla tuvassa. Autolla tultiin isolle parkkipaikalle koulun eteen hyvissä ajoin. Siellä oli
muutamia tosi vanhoja ja kumaria ihmisiä, joita emme tunteneet. Aarne kurvasi rakennuksen taakse etsimään kurssitovereitaan sieltä, tapaamispaikalta.
Mutta ei, ne harmaat kumarat ihmiset oli niitä kurssikavereita daameineen. Siis meitä.
Illan esiintyjinä oli Jussi and the Boys, kurssilainen hänkin. Olin varautunut mustalla marilynmonroe- tyylisellä iltapuvulla ja avokantaisilla kirkokengillä, mutta oli virhe laittaa ohuet sukkahousut. Koululta upseerikerholle soratietä kävellessä kantapäät lipsuivat kengissä sinne tänne. Myöhästyttiin hiukan ja ehdittiin illallisjonossa kuulla muutama vanha biisi tunteella soitettuna ja laulettuna. Tunnelma oli tosi mukava ja lupasi hauskaa tanssi-iltaa.
Olimme illallisemme puolessa välissä kun ilmoitettiin että tämä oli tässä eikä bändi jaksa soittaa pitempään. Ikä.
Lohdutukseksi saimme kuulla kurssilainen Paavo Väyrysen puheen.
Mutta samanlaiset tunnelmat kuin sinulla tuostakin kurssitapaamisesta tuli. Reippaimman näköinen kurssikaveri kuoli vajaa vuotta myöhemmin, kirjailija Juha Vakkuri.
Terv. Tuija
Voi Tuija, oletko sinäkin käynyt kokemassa tuon paikan! Mikä kurssi on kyseessä?
Olen kaksi kertaa aikaisemmin majoittunut upseerikoululla tuvassa vieraiden naisten kanssa. Viimeisemmällä kerralla yksi lady kulki koko yön edestakaisin käytävälle ja huoneeseen eikä ollenkaan yrittänyt olla hiljaa. Uni jäi hänen vuokseen katkonaiseksi ja onneksi nyt saimme hotellihuoneen. Aikaisemmin emme saaneet, mutta nyt olivat rivit niin harvenneet, että niitä riitti.
Onpa jännää, että miehesikin kurssilla oli muusikoita! Nämä 118:n muusikot jaksoivat ihmeesti esiintyä. Äänetkin olivat vielä aivan hyviä. Danny ja Ernos lauloivat, Kivikasvojen musiikki tuli toistona powerpoint-esityksessä. Ilman Frediä ei laulu tietenkään olisi ollut sama. Paikalla oli myös Fredin vaimo, joka kukitettiin. Oli valtavan liikuttavaa. Ilma leijui sakeana kaihosta ja surumielisyydestä.
Veljeni vaimon velikin oli samalla kurssilla, mutta hän on edesmennyt, niin monen lailla.
Juhla oli valtavan hyvin järjestetty. Ohjelmassa oli paljon muutakin, mitä en kuvannut tekstissä. Kaikki sujui hienosti osanottajien ikä ja rajoitteet huomioiden. Tanssia ei enää ollut, ei kaikista tanssijoiksi olisi ollut. Istumapaikkoja tarvittiin.
Saa nähdä, oliko tämä tosiaan viimeinen kerta. Osassa osanottajia kyllä näytti virtaa piisaavan. Ehkä neljän vuoden päästä, kun kurssista on 60 vuotta.