Elokuun viimeisellä viikolla järjestettiin Alvar Aalto -viikko 2019 Turussa ja Paimiossa. Kyllähän minä Alvar Aallon tiesin entuudestaan ja muutaman hänen suunnittelemansa rakennuksen Turussa, mutta Paimion parantolassa en ollut koskaan käynyt. Maine oli kiirinyt ja viimeaikaiset uutiset rakennusten myynnistä ja ympäröivien mäntyjen hakkuista olivat mielessäni.
Sairaala on ollut valmistuttuaan 1933 tuberkuloosiparantolana 1960 -luvulle saakka (jolloin uudet tehokkaat lääkkeet mahdollistivat sairaalajaksojen lyhenemisen), sitten keuhkotautien hoitopaikka ja nykyään osassa rakennuksia toimii Mannerheimin lastensuojeluliitto.
Kävin ensin Paimion kaupungintalon näyttelyparvella järjestetyssä parantolan huonekalunäyttelyssä ja Paimion sähkömuseossa, jossa oli myös parantola -teema eli tietenkin valaisimia.
Ällistely sammalikolla sen kun lisääntyi. Miten monipuolinen lahjakkuus Alvar Aalto onkaan ollut! Aloin miettiä, miten Aallon muotokieli oikein on kehittynyt. Pitää tutustua hänen historiaansa tarkemmin.
Rakennusten lisäksi hän suunnitteli kalusteita, valaisimia ja jopa lavuaareja. Mukana suunnittelussa oli hänen arkkitehtivaimonsa Aino Aalto eikä varmuudella voikaan sanoa kumman suunnittelemia eri kohteet ovat.

Kaikessa suunnittelussa on otettu huomioon tarkoituksenmukaisuus, käytettävyys, keveys ja klassinen muotokieli.



Keuhkotauti oli pahamaineinen kansansairaus. Voi vaan ihmetellä, miten nuori Suomen valtio sijoitti tämän sairauden hoitoon niin paljon, että rakennettiin näin iso upea sairaala. Ja että uskallettiin antaa nuorelle 35 -vuotiaalle Alvar Aallolle tehtäväksi suunnitella kaikki.
Aallon visiossa valo, ilma, aurinko ja hygienia johdattelivat kaikkea suunnittelua. Kaikki rakennukset ovat valkoisia. Sisältä ne ovat valoisia ja sisustuksen väreinä keltainen, harmaa ja vihreä.


Teemaviikon puitteissa järjestettiin sairaalaan opastuskierroksia ja kiinnostava Aika valossa -tanssiesitys, johon hankin lipun. Paimiossa vaikuttaa A.M. Dance -tanssikoulu, jonka Showmamas -ryhmä on esittänyt teosta jo keväällä loppuunmyydysti ja nyt pääsin mukaan.

Tanssijat olivat keski-ikäisiä paimiolaisia naisia. Koreografi Annika Mutila taisi olla nuorimmasta päästä.
Koko esitys vietiin läpi ilman sanoja. Musiikkia oli muutamassa kohdassa. Yleisöä pyydettiin olemaan hiljaa ja vain kerran joku kommentoi jotain. Viittomalla meitä ohjattiin eri paikkoihin seuraamaan kohtauksia, jotka tapahtuivat auloissa, käytävillä, portailla, parvekkeilla ja ulkona. Tanssijoita oli 16 ja he olivat pukeutuneet hoitajiksi. Tanssissa välittyi ihmiskohtaloita hyvin koskettavalla tavalla.
Tämä oli mielenkiintoisempi tapa tutustua parantolaan kuin perinteinen opastuskierros.
Esityksen jälkeen lähdin hiljaisuuden vallitessa kiertämään aluetta. Käsitykseni paikan erityislaadusta kasvoi askelten lisääntyessä. Rakennuksia on paljon. Kaikki valkoista funkistyyliä. Tämä on kaikkein hienoin paikka, jossa olen käynyt. Kunnioitukseni kasvoi Alvar ja Aino Aaltoa ja kaikkia heitä kohtaan, jotka edesauttoivat 1933 valmistuneen rakennuskompleksin syntyyn. Miten hienoa, että erittäin vaikean ja traagisen sairauden runtelemille ihmisille saatiin aikaan näin hienot olosuhteet.
Laitan tähän loppuun kuvia, joita on paljon, mutta olin niin hurmaantunut valkeiden rakennusten mielettömästä estetiikasta.








