Matka menneisyyteen

Pohjois-Norjaan oli tehnyt mieli koko vuoden  viime vuoden elokuun Pykeijan ja Ekkeroyn vierailun jälkeen. Mielessä oli välkkynyt avaruus, karuus, raikas ilma jota on niin kevyt hengittää. Ja ystävyys, päivien yhdessäolo hyvän ystävän kanssa, jonka kanssa ajatellaan samoja ajatuksia samaan aikaan. Se ei kuitenkaan vähentänyt keskusteluja.

Matka oli pitkä, melkein 2000 kilometriä. Siihen kului useita päiviä, mutkineen ja monine kohtaamisineen.

Kotoa lähtiessä oli yksi aste pakkasen puolella ja kuura peitti nurmikon. Ensimmäiset keltaisen vivahdukset erottuivat lehtipuissa Keski-Suomessa. Päiviä myöhemmin matkan jatkuessa  Oulujärven pohjoispuolella erottuivat selvästi keltaiset sävyt ja huippunsa ruska saavutti Kaamasen ja Utsjoen välillä. Hän ei muistanut nähneensä näin hienoa ruskaa vuosikausiin. Silmiä häikäisi ja he huokailivat ihastuksesta. Lämpötilat keikkuivat noin kymmenessä asteessa.

Lapin ruskaa

Tämä matka oli myös matka menneisyyteen. Hän oli ollut 1970-luvulla kaksi kesää tutkimusapulaisena Kevon arktisella tutkimusasemalla Utsjoella. Ensimmäisenä kesänä MAB- tutkimusryhmä pyöräili polkupyörillä ympäri Lappia jäkälä- ym. näytteitä keräämässä, mutta toisena kesänä he saivat sentään käyttöönsä aseman volkkari-kleinbussin.

Hän oli mukana myös eläintieteilijöiden kanssa Varangin niemimaan pohjoisrannoilla.  Hän oli alkanut muistella näitä melkein viidenkymmenen vuoden takaisia aikoja  ja mieleen pulpahteli hitaasti paikkoja, nimiä ja tapahtumia. Hän kaivoi esille silloin kuvaamiaan dioja, niitä kun silloin otettiin. Ei niitä paljoa ollut, alle parikymmentä kukkakuvien lisäksi, mutta niitä katsellessa hänet valtasi kummallinen olo.

Yksi kuva oli saatu muilta ja siinä hän oli itse mukana. Vähitellen hän muisti tuon  matkan, missä istui autossa, kuka vieressä, mitä oli päällä ja keskustelun vieruskaverin kanssa pulmusista. Hänet valtasi tunnelma, joka välittyi kuvistakin. Ja näin hän muisti, mitä sitten tapahtui. Ja mitä ei tapahtunut.

Ensin hän ei muistanut kenenkään nimiä. Vähitellen nimet putoilivat näkyviin yhden nimen päivävauhtia. Oman itsen näkeminen kuvassa oli hyvin hämmentävää ja toi mieleen nuoren tytön ensi askeleet naisen maailmaan.

Puusto loppui, kun tie kiipesi Varangin niemimaan ylätasangolle. Näkyi kauas. Tie piirsi laajoja kaaria tundralla. Liikennettä ei ollut. Valo viipyili vielä, hämärä lymyili matalan varvikon suojissa valmiina syöksähtämään esiin ja levittäytymään.

Loivia mutkia, näkyy kauas, ei ketään missään

He löysivät helposti majapaikkansa. Kongsfjordin kalastajakylä on nykyään pieni, vain 40 asukasta. Norjalaiseen tyyliin kylä muodostui yhden perheen taloista, kaikki erivärisiä. Ketään ei näkynyt missään.

Kongsfjord ilmasta, pohjoisimpana Veines-niemi

Satama löytyi helposti ja laiturilla sijaitseva majapaikka myös. Talo oli aivan hurmaava. Riehakkaina he levittäytyivät pussukoineen sisään ja ihastelivat kodikasta ja hyvällä maulla sisustettua interiööriä.

Lovisenborg på kaijjen. He olivat jo Ekkeroyssa ihastuneet laiturielämään.

Iltakävely laiturilla vahvisti sen, että tässä kylässä hän oli kuvannut kalastustyöntekijöiden kalankäsittelyä. Neljäkymmentä kahdeksan vuotta sitten.

Kongsfjordin kalalaituri 48 vuotta sitten

Hänen mieleensä vyörähti näiden vuosien tapahtumakavalkaadi, miten paljon kaikkea, perhe, työt, asumiset, muutot, kaiken maailman tekemiset ja kohtaamiset, ja nyt, kun tätä kaikkea on jäljellä enää luultavasti vähäinen määrä, ympyrä on näiltä osin sulkeutunut.

Ensimmäinen ilta. Aurinko laski tunturin taa.

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.