Potut

Mies lirutteli keittoa lusikallaan. Liemi oli vihertävän ruskeaa, ohutta litkua. Lusikkaan ei osunut sattumia kuin sattumalta, pieniä lihan riekaleita. Olisi edes pottuja pilkottu mukaan.

Ovat paleltuneita, emäntä tiuskasi kädet puuskassa, silitti esiliinaansa ja kääntyi nojaamaan tiskikomuuttiin. Enkö muutaman kerran ole pyytänyt tilkitsemään kellarin ettei potut jäätyisi.

Mies räjähti. Tiedät kyllä, mistä kellarin jäätyminen johtuu! Naapurin äijän koira kaivoi kellarin peittävään lumeen kuoppia enkä niitä huomannut. Mitä pitää piskiään auki! Sen syy se paleltuminen on! Pääsi pakkanen kellariin!

Emännän olkapäät lysähtivät. Niinhän se oli. Ei ole pottuja ei. Eikä rahaa ostaa.

Mieheen kerääntynyt kiukku purkautui. Nämä sinun keitoksesi! Et ole oppinut ruokaa laittamaan vaikka olet 40 vuotta harjoitellut! Tämmöistä moskaa päivästä päivään!

Emäntä kohosi koko komeuteensa, paiskasi suurimman paistinpannun hellalle, viskasi penkiltä isännän säämistähousut pannulle, sieppasi voikupin, kaapi sen sisällön housujen päälle, samaan syssyyn koko sokerikupillinen. Sokerisa keitettynä ja voisa paistettuna syä vaikka säämistä-housut, ärähti vaimo.

Sokerisa keitettynä ja voisa paistettuna syä vaikka säämistä-housut.
Vanha loimaalainen sanonta sadan vuoden takaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *