Syyskuuta suolla, metsässä ja puistossa

Viikko on kulunut loimaalaisen kulttuurin merkeissä. Perjantaina marssimme Eksyssuolle taas kerran – 12. kerta suolla – kuuntelemaan Jaakolan Pirkon äärimmäisen koskettavaa kuunnelmaa Eksyssuon lapset.

Vuosi vuoden jälkeen runsas sata kuuntelijaa (tänä vuonna 106 viime vuonna 103) kokoontuu yli sadan vuoden takaista tragediaa elämään. Tarinalla on todellisuuspohja, vuonna 1897 suolle menehtyi kaksi lasta. Kun omat lapsenlapset ovat juuri eksyneiden lasten ikäisiä, kuunnelma iski täysillä vyön alle. Taas.

Suomen kuunnelmayhdistyksen puolesta Iina Wahlström lausui tervetulosanat. Istuimme laskevan auringon paisteessa metsäkummulla hiljaisina.
Alpo Jaakola rakensi itselleen Eksyssuon saarekkeeseen mökin, joka on nykyään Metsähallituksen hallinnassa. Koko rakennus on taideteos.
Yleisö palasi hiljaisena Eksyssuolta.

Suolta  kokoonnuttiin Loimaan taidetalolle, juotiin kahvit ja syötiin pullat. Sitten kuunneltiin Jaakolan Pirkon kertomusta kuunnelman synnystä. Radiodraama voitti aikoinaan Tšekkoslovakian kuunnelmafestivaaleilla Pro Bohemia -ykköspalkinnon.  Lehtori Marjatta Laurila  antoi kattavan katsauksen yli sadan vuoden takaiseen Loimaaseen. Paljon täällä on tapahtunut jo silloin.

Taidetalolla kaksi hurmaavaa leidiä sanaili hyvässä hengessä. Tapahtuman tasoa on kuulemma parasta nostaa, kun tänä vuonna molemmat esiintyjät liikkuvat keppien kanssa…

Seuraavana päivänä jatkettiin Jaakola -teeman kanssa. Loimaan Jaakola -seura ry vietti Jaakola -päivää. Patsaspuistoon kokoonnuttiin taas, tällä kertaa vesikuurojen saattelemana.

Yleisö tunnelmallisessa Alpon ateljeessa

Ohjelmassa oli perinteisten Alpon ja Pirkon sanoittamien laulujen lisäksi runonlausuntaa ja mielenkiintoinen keskustelu siitä, mitä Alpo on keskustelijoille merkinnyt. Päävieraana oli toimittaja Leila Lihtonen, Tuula-Liina Variksen kaksoissisar. Hänellä oli paljon kerrottavaa Alposta ja heidän kohtaamisistaan vuosikymmenien varrelta. Mielikuva Alposta täydentyi mukavasti.

Loimaan taideseura ry:n puheenjohtaja taiteilija Hanna Rautavuori kertoi, miten hän nuorena arasteli Alpoa yhteisissä taidetapahtumissa. Amanuenssi Emilia Heikkilän elämään Alpo on vaikuttanut todella suuresti. Alakoulussa hän oli sanomalehtiviikolla valinnut Alposta kertovan artikkelin vihkoonsa ja piirtänyt kuvan yhdestä Patsaspuiston suuresta veistoksesta, jossa hahmo on kontallaan. Vihko on vieläkin tallella. Opiskeluaikaan Emilia oli kesäisin töissä Patsaspuistossa ja teki taidehistorian gradunsa Alpo Jaakolan taiteesta. Kotiseutuneuvos Raija Kouri oli ollut Alpon kanssa Loimaan kunnan kulttuurilautakunnassa ja vähän pelännytkin Alpoa, mutta oli todennut, että kyseessähän on mukava mies, joka aina välillä kokouksen pitkittyessä nousi kävelemään pöydän ympäri.

Tilaisuus päättyi Laura Kilpiön ja Antti Jaakolan esittämään yllätyskappaleeseen: Lulu on must!

Tämän vuoden Jaakola -päivien esiintyjät. Vasemmalta takaa runoja esittänyt Kaija Joensuu, Loimaan taidesseuran pj taiteilija Hanna Rautavuori, laulaja-muusikko Laura Kilpiö, näyttelijä Antti Jaakola, amanuenssi Emilia Heikkilä ja edessä istumassa toimittaja Leila Lihtonen

Olen lukenut neljä kirjaa: Colm Tóibínin Äitejä ja poikia, Katri Lipsonin Jäätelökauppias, Katri Rauanjoen Lenin-setä ei asu enää täällä ja Minna Lindgrenin Ehtoolehdon pakolaiset. Tähän nelikköön mahtui kaksi kirjaa, joiden lukemista en meinannut raaskia jättää kesken. Niinpä istuin vastoin tapojani päivällä ulkona lukemassa.

Katso Luettua -sivulta, mitkä ne kaksi olivat.

Kesän loppumista – onko siitä jo melkein kaksi viikkoa – vietimme lapsenlasten kanssa. Hämärtyvässä illassa paistoimme jokirannassa makkaraa, vilkuttelimme ohi ajaville veneilijöille ja sytytimme punaiset lyhdyt riviin jokipenkkaan.

Kesä loppuu, syksy saapuu. Vielä on lämpöä, vihreyttä, veden välkettä ja auringon kiloa.

Kävimme kahtena päivänä muuten Mellilän järvellä uimassa, syyskuussa!

Tänään aamulla linnut visersivät postinhakureissulla. Pikkulinnut olivat kerääntyneet piihapuihin muuttomatkallaan. Mieli siirtyi tuhansia kilometrejä etelämmäs, sinne ne ovat menossa. Antaa syksyn tulla. Haluan kokea taas luonnon hiljaisen kuihtumisen, siirtymisen lepoon, nukahtamisen pehmeiden lumipeittojen alle. Sitä ennen vielä kunnon pesut – koko viikon sadekuurot ovat viskautuneet taivaalta – puhdistuminen, pelkistyminen. Hengityksen huuruaminen, takkia niskaan, kaulaan liinakieppi, lämpimät lapaset ja pipot käyttöön. Mikä hyvä olo syntyykään, kun vilun karkoitus onnistuu lisäämällä villaa päälle.

Vielä runkoruusu innostui kukkimaan elokuun myöhäisen lämpöaalloon innostamana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *