Tie Hamningbergiin itsessään on kuuluisa. Kuin Kuussa olisi, vaikken Kuussa ole käynytkään. Tosin nyt toisella ajokerralla tie ei ollut niin hiuksia nostattava kuin ensimmäisellä kerralla. Yksikaistaiset tiet ovat nykyään harvinaisuuksia ohituspaikkoineen. No, niihin tottui ja kun ajonopeus oli maltillinen, hyvin ehti levikkeelle ja ohitus onnistui turvallisesti.
Tuolta tulimme ja tuonne menimme.
Välillä oli suoria pätkiä.
Viime vierailusta oli kuutisen vuotta ja nyt oli tapahtunut edistystä siinä mielessä, että Hamningbergissä oli kahvila-ravintola Pakkhuskaia kafe, josta sai kahvia ja myös ruokaa. Asiakkaita oli paljon, linja-autollinen aloitti ruokailua saapuessamme.
Pakkhuskaia kafeSisustus oli rakennettu vanhoista mereen ja kalastukseen liittyvistä tavaroista – juuri sitä mitä me turistit tulimme katsomaan. Toteutus oli tehty hyvällä maulla.
Mitähän kaikkea tämä talo on nähnyt! Tuulen tuiverruksia, myrskyjen runnomisia, ihmiselon hyviä ja vähemmän hyviä hetkiä.Miltähän vuosisadalta tämä talo onkaan peräisin?Angelica archangelica, väinönputki, kasvoi vanhojen rakennusten tuntumassa.Katoilla kasvoi paksu kasvikerros. Pieni ikkuna, valoa vähän, lämpöä ehkä enemmän. Sieltä on tähytty ulos, kesällä yötöntä yötä, kaamoksen aikaan valonpilkahdustakaan.Katot eivät olleet varmaan kovin vanhoja. koska tuohet olivat aika tuoreen näköisi. Mielenkiintoista. Mistähän kaukaa tuohet on tänne kuskattu?Koko ajan kasvoi ihmetys, miten asukkaat ovat täällä pärjänneet kautta aikojen. Kahvilan seinällä oli kuva Hamningbergistä ennen sotaa. Kalastus tänne ihmiset on houkuttanut. Jällejä ei enää ollut. Yhtä taloa korjattiin isolla joukolla. Talvella tie on suljettu ja kylä on asumaton. Kesällä taloissa asuneiden perheiden jälkeläiset tulevat ja samoin turistilaumat.Yksinäisyys.Kävelimme tien loppuun. Pysähdyimme. Mielen valtasi vahva tunne taas eräästä saavuttamastamme päätepisteestä. Selfie otettiin. Sitten katseemme kiinnittyi uuteen rakennelmaan. Näitä on Norjassa rakennettu viime vuosina mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, kuten Kongsfjordissa näimme. Tänne pääseminen vaati hyviä jalkoja ja tasapainoa, mutta selviydyimme ja istuimme tähyämässä horisotissa häämöttävää Novaja Zemljaa.Kävellessämme takaisin kahvilaa kohti näimme tuulihaukan, Falco tinnunculus. Se ei meitä juurikaan pelännyt, päästi aivan lähelle ja lenteli yläpuolellamme hetken.Kasvillisuus oli niukkaa. Pikkulaukun, Rhinanthus minor, näimme kuitenkin.Lapinkissankellokasvusto, Campanula rotundifolia ssp. gieseckiana, painautuneena kiven kupeeseen.Tripleurospermum inodorum, saunakukka, peltosaunio, kukkii matalana.Niukka kasvillisuus etsii parhaita suojaisia kasvupaikkoja. Kiven suojassa on hyvä kasvaa. Pohjanvariksenmarja, Empetrum hermaphroditum ja sianpuolukka, Archostaphylos uva-ursiTunturisyysmaitiainen, Leontodon autumnalis var. taraxaci.Kahvilan terassilta aukesi lumoava maisema kylän hiekkarannalle. Muutama poro oli viettämässä iltapäivää ja liikuskeli hitaasti. Tätä olisi katsellut vaikka kuinka kauan. Mieli lepäsi.Pakkhuskaian kalakeitto oli parasta kalakeittoa mitä olen Norjassa saanut. Leipä oli myös hyvin maukasta.
Paluumatkalla pysähdyimme Sandfjordnesetin luonnonsuojelualueelle. Se on perustettu 1983. Sandfjordjoen tuomasta hiekasta tuulieroosio on muovannut erikoisia hiekkadyynejä. Näitä kutsutaan parabolisiksi hiekkadyyneiksi (kuunsirpin muotoisia) ja ne ovat harvinaisia Finnmarkissa.
Finnmarkin kasvillisuus on mielenkiintoista. Siinä on sekä ranta- että vuoristokasvillisuuden piirteitä vieri vieressä ja myös itäisiä lajeja. Rannoilla kasvaa luonnollisesti suolaa kestäviä lajeja.
Rantavehnä, Élymus arenarius, sitoo liikkuvan hiekan juuristollaan, jolloin heikkadyyneistä on tullut useiden metrien korkuisia. Tällöin muiden kasvien on helpompi asettua dyyneille.Sandfjordnesetin hiekkaranta, sileistä sileintä. Porot viruttivat koparoitaan Jäämeressä.Jäämerensinappi, Cakile, kasvoi yksinäisenä valtavalla hiekkarannalla. Emme löytäneet yhtään simpukan- tai kotilonkuoria. Viime käyntikerran monenlaiset muistot ovat purkissa pyödälläni. Nuuhkin niitä. Kuulen korvissani meren taukkoamattoman aaltojen huminan.Kuka tästä on kävellyt? Milloin? Näinkö ovat kivettymät syntyneet?Menimme hiekkarannan reunaan pukeutumaan uimapukuihin ja saimme samalla geologian oppitunnin. Merenpohjaan kerrostuneet kerrokset ovat jähmettyneet ja nousseet miljoonien vuosien aikana laattaliikuntojen hitaassa puristuksessa ylöspäin. Paikka paikoin kerrokset ovat kääntyilleet vaikka millaisiin asentoihin, siitä tämä rannikko on hyvänä esimerkkinä.
Olimme päättäneet mennä uimaan Jäämereen. Olihan se vilpoista. Mutta kun talvella uimahallin ulkoallas oli kylmimmillään 4 astetta, niin olihan tämä lämpimämpää. Ja talvella ilma oli -25 astetta, nyt oli yli +20 astetta.
Jäämeren syleilyssä. Suolaista. Tuntui huulilla. Teki hyvää hipiälle. Ja vanhoille nivelille.Porot lähtivät liikkeelle. Oli se komeaa katsottavaa. Hienoimpia hetkiä vierailullamme. Miten poro sopiikaan tähän maisemaan niin hyvin.
Matka jatkui vielä monta päivää. Vardøssä ja kotimatkalla.
PS. Ostokseni unohtuivat kahvilan pöydälle, kun maksaja luuli minun ottavan ne ja minä luulin maksajan ottavan ne. (Meillä oli tietty rahajärjestely.) Minulla ei ollut kassiakaan mukana. Nyt ostokset ovat matkalla luokseni. Hyvää toimintaa henkilökunnalta!
EDIT 13.9.2024. Paketti saapui ja sain paitani ROAD´S END päälleni ja jääkaappimagneettini muiden matkamagneettien joukkoon. Kiitos!
