Helteinen kulttuurimatka Saloon

Vierailin lauantaina Salossa kulttuurimatkalla. Kävimme Veturitallissa katsomassa Stefan Bremerin retrospektiivisen valokuvanäyttelyn Keskeltä ja täysillä, Velocity, 1970-luvulta nykypäivään. Hänen isänsä Caj Bremer oli tuttu jo menneltä vuosilta enkä ennen ole nähnyt Stefanin kuvia.

Salon Veturitallin puitteet ovat hienot

Jotain samaa on isän ja pojan kuvissa. Kiteytyneitä hetkiä, välähdyksiä, joita kukaan muu ei ole nähnyt, paitsi nyt näkee isoina vedoksina. Rujoutta ja kauneutta. Isoissa kuvissa ihmiset katsovat kameraan. Avoimina, auki, silmissä selvää surua.

Rujoa kauneutta

Eniten minua kosketti pakolaisista tehdyissä kuvissa Mohammed Ahmedin katse. Pakolaiset näyttivät kännykästään heille tärkeää kuvaa. Tämän nuoren katse on niin täynnä surua, että meinasin pakahtua. Menetetty nuoruus, menetetyt kaverit, ehkä menetetty elämä.

Mohammed Ahmed ja kaverit

Toisessa kuvassa isä näyttää kuvaa itsestään lastensa kanssa ja oli näyttänyt Bremerille videon, jossa nuorin tytär tanssii. Tytär hukkui Välimereen pakomatkalla.

Kännykkä on pakolaisen tärkein tavara.  Se sisältää linkin menneisyyteen, kotiseutuun, läheisiin.

Kuvat inspiroivat minua. Aloin selata mielessäni vuosikymmenien varrella eri puolilla maailmaa ottamiani kuvia. Niistäkin saisi kokonaisuuksia, esimerkiksi auringonlaskuista (Bremerillä teema Horisontti), lukuisista ovista, kapeista kujista, teistä. Ihmisistäkin saisi jotain, mutta pitäisi kysyä lupa eikä se enää ole mahdollista.

Illalla osallistuimme EtnoSalo -festivaaliin, jossa esiintyi Utsjoella asuvan Ulla Pirttijärven  Áššu -yhtye.  Aikaisemmin olin tutustunut Pirttijärven tyttärensä kanssa perustamaan Solju -yhtyeeseen, jonka musiikki on äärimmäisen kiehtovaa. Tai oikeastaan Pirttijärvi on tuttu jo monenkymmenen vuoden takaa, kun hän lauloi Angelin tytöissä. Ja Pirttijärvellä on bändejä enemmänkin, mm. Ulda.     Monipuolinen muusikko siis on kyseessä.

Ulla Pirttijärvi ja norjalaiset muusikot Olav Torget ja Harald Skullerud täydentävät ilmaisua kielisoittimilla ja lyömäsoittimilla

Áššun laulut olivat joikuja ihmisistä ja erilaisista tapahtumista, mm. kun mies hurjasteli porolla ja ajoi pahki puuhun. Erityisen hieno oli Ullan joiku tyttärelleen Hildalle.
Muusikot olivat norjalaisia, kitara ja lyömäsoittimet. Yleisön joukossa oli paljon afrikkalaista alkuperää olevia ihmisiä, jotka ihmettelivät musiikillisia yhteyksiä joikujen ja oman musiikkinsa välillä. Osan aikaa taustalla temppuili akrobaatteja, jotka tosin veivät osan huomiosta, jolloin musiikin tenho väheni.

Kaksi akrobaattiryhmää esiintyi

Lauantai oli täynnä tapahtumia ympäri Suomea, mutta kotiseuturetki Saloon kannatti.

Helle helli koko viikon. Kasvihuoneessa nähtiin taas kerran, että lämpö on oleellinen tekijä. Tomaatit alkoivat punertaa keskiviikkona ja lauantaina sain maistaa ensimmäisiä, tällä kertaa punaisia soikeita. Keltaiset ja mustat olivat saaneet jo väriä, mutta eivät vielä kypsiä.

Helli kypsytti tomaatit

Myös kasvihuonekurkut intoutuivat venyttämään hedelmiään. Tämän vuoden lajike kasvoi siemenestä asti ja on lyhyt, avomaankurkun mittainen. Myös avomaankurkut ovat kypsiä.

Lyhyitä kasvihuonekurkkuja tänä vuonna

Marjapensaisiin myös oli mentävä. Et varmaan arvaa, mitä tässä kuvassa on. Pieni marjasanko roikkuu vyötäröltäni. Hieno keksintö, eikö vaan, saa  molemmat kädet vapaaksi poimintaan. No, sanko kellahti maahan ja marjat jouduin poimimaan sitten kaksi kertaa. En taida vielä patentoida keksintöäni, vaatii kehittelyä ja viimeistelyä.

Punaiset viinimarjat ovat kypsiä

Aamukahvihetkeni keskeytyi joen toisella rannalla tapahtuneeseen mekkalaan. Harakkojen kiihkeää raakunaa, lentelyä edestakaisin ja sukeltamista pensaikkoon. Lähdin rantaan katsomaan  mistä oikein on kyse ja alkoi kuulua valittavaa ääntä, voi kauheaa. Oksat heiluivat, harakat syöksähtelivät niiden taakse, jotain ruskeaa vilahti. Sitten hiljeni ja linnut lensivät pois. Jokin luonnon tapahtuma, tragedia ihmisen näkökulmasta.

Kesäinen tragedianäyttämö
Kukkapenkin kauneutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.