Luonto

Luonnosta on tullut minulle elämäntapa, ideologia, harrastus, ammatti.  Välttämättömyys. Itse asiassa katson kaikkea luonnon kautta. Luonto eri muodoissaan sävyttää elämääni.

Nytkin katson verannan ikkunasta sateen täplittämää Loimijoen pintaa. Pinta läikehtii, väreet kaareutuvat matemaattisen säännönmukaisissa kaarissa yhä kauemmas.

Kuusen osat heijaavat hitaasti sateen painamina. Tippa valahtaa oksankärjestä. Räystäs särähtää pisaroiden osuessa.

Ikkunalaudalla vesihyasintti ojentelee pyöreitä lehtiään vesipurkissa. Sain sen keskiviikkona Ruissalon puutarhan Luonnon monimuotoisuus -kierroksen päätteeksi luennoitsija Janne Aholta. Vesihyasintin juuritupsu on kuin sulista muodostunut pölyhuisku. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan se jaksaa elää näissä olosuhteissa. Saimme toki hyvät hoito-ohjeet, jospa niiden avulla tuo harvinaisuus säilyy ihastuttamassa. (Juuriston oltava koko ajan vedessä, josta puolet vaihdetaan kerran viikossa ja annetaan lannoitetta viidesosa suositellusta.)

Vesihyasintti

Muut kukat ovat ulkona kesäsiirtolassa. Sain keskiviikkona uutta tietoa. Monet kasvit tarvitsevat kukkiakseen kylmäkäsittelyn tai siis oloa viileässäkin (ei sentään pakkasessa). En ollut tiennyt, että rahapuukin saadaan kukkimaan, kun sitä pidetään talven 12-15 asteessa. Jukkapalmun kukkimisesta en myöskään ollut koskaan kuullut. Siihen tulee suuret valkoiset kukat. Kaktuksien ja orkideojen kukinnan olen tiennyt edellyttävän viileää.

Luennon pitänyt Ruissalon puutarhan kasviasiantuntija ja opas Janne Aho on tehnyt valtavan työn (14 vuotta) työstäessään ison kuvateoksen Orkideat – sateenkaaren värejä ja petkutuksen lumoa. En ole vielä ehtinyt tutustua kirjaan kuin selaamalla, mutta siinä on loistavat kuvat, jotka on muuten kuvattu diafilmille, sekä todella mielenkiintoista tietoa eri puolella maailmaa kasvavista mitä mielikuvituksellisimmista orkideoista.

Ruissalon puutarhassa järjestetään keskiviikkoisin ja torstaisin klo 17-18.15 opastuskierroksia eri aiheista. Ensi torstaina menen kuuntelemaan Ahon asiantuntevaa kerrontaa lääkekasveista. Niistä sain jo esimakua keskiviikkona, kun Aho antoi huonealoesta leikatun palasen, joka laitoin tulehtuneen ja rohtuneen sormeni päälle. Ja parani! Tulehdus on häipynyt!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *