Sadon korjuuta

Onneksi tuli sadepäivä. Sen olisi voinut arvata heti herätessä, kun kello oli puoli yksitoista. Sateella nukuttaa. Niinpä voi hyvällä omallatunnolla tehdä näitä tietokonehommia.

Viikon aikana olen hyvästellyt kesää ja siirtynyt talvea kohti keräämällä satoa. Samalla olen miettinyt mennyttä kesää ja tähänastista vuotta. Tuntuma on, että merkityksiä kasaantuu. Satoa korjataan monella tasolla.

Yöpakkasia on jo ollut, eilen oli maa kuurassa. Onneksi illalla tyhjensin kasvihuoneesta tomaatit sisätiloihin, olisivat muuten paleltuneet. Pari yötä aikaisemmin paleltuivat kurkut ja kesäkurpitsa, ne ovat niin ohutlehtisiä ja herkkiä.

Keltainen tomaatti on paras, makoisin ja satoisin! Biolanin kasvusäkissä kasvaa parhaiten.

Sato oli taas omituinen. Pottuja tuli enemmän kuin aikoihin ja suuria möllyköitä. Yhdessä pottupenkissä oli varmaan viisi kiloa ruton ruhjomia, vaikka lajikkeen piti olla rutonkestävä. Ne  kiikutin roskikseen. Toisissa penkeissä ruttoa ei ollut. Puikulat kuihduttivat naattinsa jo aikaisin ja niitä olemme syöneet jo kuukauden.

Pottuja tuli varmaan yli 30 kiloa, tässä osa. Tarvittiin miesvoimaa kantamaan saalis kellariin.

Juurekset eivät itäneet, tai no yksi punajuuri tuli.

Ainut itänyt ja kasvanut punajuuri. Se pääsi juurespaistokseen.

Nauriit kylvin uudelleen heinäkuun alussa ja ovat nyt pari-kolme senttiä halkaisijaltaan. Palsternakoista ei näkynyt jälkeäkään edes toisella kerralla. Ne olivat samassa penkissä. Ihmettelin syytä. Etanat? Niitä on monen vuoden tauon jälkeen ollut taas ja uutena lehtokotilo, joka ilmestyi viime kesänä ja tänä kesänä runsaammin. Söivätkö ne kaikki pienet versot? Kesäkurpitsat ne ainakin söivät ja rei’ittivät nauriiden lehdet. Tai ehkä itämisvaiheessa olisi pitänyt kastella, olin silloin kesäkuussa Lapissa.

Porkkanat onnistuivat erinomaisesti. Niitä tuli paljon. Saapi nähdä, miten säilyvät kellarissa.

Purjot ovat hauskoja. Kylvin ne toukokuussa ja siirsin neulanpaksuiset taimet avomaalle. Siellä ne ovat vahvistuneet ja odottavat nostoa. Kuivaan ne kuivurilla ja ei kun ruokia maustamaan.

Mua kutsuttiin aikoinaan Pirjo Purjoksi… kun olin Pirkko Tilli. Tilli ei muuten itänyt tänäkään vuonna…

Kasvihuoneessa meni hyvin.  Tomaatit kylvin 2.3.2019, siirsin kasvihuoneeseen 25.4.2019 (8 vkoa kylvöstä) ja ensimmäiset syötiin 28.7.2019, 17 viikkoa kylvöstä eli yli neljä kuukautta siihen meni. Mutta kannatti, maku on niin superia, ettei kaupan standarditomaatit maistu yhtään miltään omiin verrattuina.

Tällaisia tomaattiannoksia olemme syöneet päivittän viime viikot. Etualalla on kasvihuonekurkku, joka on uutta lajiketta, tekee lyhyitä avomaankurkun – vasemmalla – kokoisia hedelmiä. Kasvatin ensi kertaa kasvihuonekurkun siemenestä, kannatti. Nam ja nam!

Keltaiset ovat kypsinä  kuin karkkeja, täynnä sokeria.

Tomaatteja parhaimmmillaan

Kaikkein  nopeimmista eli mustista luin, että ne ovat Black Beaty, kehittäjä Bradley Gates Kalifornian Napa-laaksossa. Hän risteytti Pink Berkeley Tie-Dyen ja Idigo Apple – nimiset lajikkeet. Syntyi musta tomaatti, jossa on erikoisen paljon antosyaniinia – ei syanidia – , kuten mustikoissakin.

Ostin muutama vuosi sitten Loimaan torilta mustan, keltaisen ja punaisen tomaatin taimet ja olen ottanut niistä siemenet seuraavan vuoden kasvatusta varten. Valitsin ensimmäiset ja parhaat tomaatit, joiden siemenet levitin kuivumaan talouspaperille. Ja niistä viiden kuukauden kuluttua taas kierros alkaa alusta.

Päärynöitä tuli eka kertaa useampi, noin 20 kappaletta. Ovat kiinteitä ja makeita. Valkeaa kuulasta ei tullut paljoa, muttei ole tarpeenkaan enemmät. Edellisten vuosien sosetta on vielä tallella. Muutama vuosi sitten istutettu perheomenapuu teki yhden hedelmän, mutta sitä maukkaamman.

Hammaslääketieteeseen erikoistunut ystäväni voi tästä tehdä päätelmiä hampaistostani 😉

Vietin alkuviikon lapsenlasteni kanssa. He auttoivat minua sadokorjuussa.

Nostin vaatehuoneen ylähyllyltä omat rakkaat nukkeni ja ilokseni jälkipolvi alkoi heitä heti hoitaa hellyydellä. Marianne pääsi monen kymmenen vuoden makaamisen jälkeen liikkeelle! <3

En saanut koskaan nukenvaunuja. Ne olivat suurin ja hartain toiveeni monta vuotta. Äiti teki nukeilleni kantokassin korvaukseksi vaunuista. Marianne makoilee oikealla.

Sunnuntaina lähdin sieneen. Metsään oli pakko päästä eikä se pettänyt nytkään. Yli kaksi tuntia haahuilin edestakaisin, kun aina yhtäkkiä havaitsin sienituppaita. Kanttarelleja löytyi yllättävän paljon. Nyt suppilovahverot kuivuvat kuivurissa. Puolukoita oli siellä täällä. Pariin ruokailuun sain kerätyksi.

Metsä, miten rakkaaksi oletkaan käynyt minulle vuosien varrella.

Pihaa piti myös valmistella talvea varten. Miten paljon tavaraa onkaan siroteltu sinne tänne. Kesäkukat kukoistavat vielä, niistä ei millään haluaisi luopua, kun nyt kukkivat toista kertaa. Mutta yöpakkaset pakottavat siirtämään sisälle. Kauniita kimppuja, viherkasvit takaisi ikkunalaudoille. Piha tyhjenee. Antaa talven tulla.

Punaiset ruusut runkoruususta, pinkki ruusupenkistä, valkoinen juhannusruususta. Siemenistä päätellen siellä on kukittu enemmänkin, mutta taisin silloin olla Lapissa, kun en ole kukkia nähnyt. Pelargoniat alkoivat kukkia toista kertaa. Ikkunalaudalla lahjaksi saamiani tekokukkia, jotka muuttivat suhtautumistani tekokukkiin – nämähän ilahduttavat minua vuosikausia, nämä ystäviltä saadut.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.