Pilvet syleilevät Pyhätunturia. Kirkkaat valospotit ketjuttavat rinteiden reunoja. Laskettelijoita ei voi erottaa näin kauas, mutta lähemmäs hiihtäessä mustat pilkut siksakkaavat rinnettä alas. On etelän talvilomaviikko.
Lumi on valkoisista valkoisinta. Pehmeää, puhdasta ja kirkasta. Sitä ei ole tänä talvena paljon vaikka ehtiihän sitä vielä tuprutella. Taivas on harmaan peiton takana, se avaruus on siellä jossain. Kuitenkin häikäisee, välillä en erota mitään. Aurinko ei luo varjoja, kaikki on tasaista, kuin pumpulissa liikkuisi.
Sukset luistavat pikkupakkasessa juuri vanhan rouvan arvon mukaisesti. Alamäessä en pelkää äkkinäisiä ladun mutkia, kun laskuvauhti on niin verkkainen. Ylämäessä sukset eivät yhtäkkiä yllättäen lipsahda taaksepäin, kun nousen puolihaarakäyntiä ylös. Ei tule edes kunnolla hiki. Se on kai tämän iän siunaus, että ei enää tarvitse reuhtoa vaan etenen hitaasti lipuen. Arvokkaasti.
Paksun männyn runko pysäyttää minut. Minkä taideteoksen tuisku onkaan tehnyt vai onko joku käynyt tökkimässä pumpulia kaarnan päälle?
Eilen tein lyhyen lenkin, tänään jo kaksinkertaisen. Kilometrejä on kertynyt kymmenen. Kait se on mummelille sopiva matka vaikka nuoremmille pieni leiskaus. Sport tracker luo hommaan kivaa lisäarvoa, vaikken mitään tavoitteita ole asettanutkaan.
Viime talvena Sporttipalvelusta hankkimani karvapohjasukset muuten ovat edelleen aivan loistavat!
Luin eilen ja tänään Minna Rytisalon Lempi -romaanin. Luettua -sivulla on kommenttini.
L-kino alkoi eilen, mutta minulta jäi nyt tämän viikon elokuva näkemättä.
Matka kotoa tänne oli pitkä. Oulussa vietimme kunnon tauon ja tapasimme ensi kertaa uuden Pöpö-kisulin.
Perheen muut kissat eivät ole olleet moksiskaan uudesta tulokkaasta. Tai oli ensin kierrelty ja kaarreltu, mutta pikkuista ei oltu höykytetty. Pikkuisen vatsa on sekaisin, mutta muutoin talo on otettu haltuun.
Bussa ja Mirri eivät viitsineet keskeyttää päiväuniaan meidän takia. Mirri teki tosin päivän tuijotukset, mutta Bussan keräasento oli niin makea, ettei siitä viitsi oieta.
Emännälle tuotiin sydämenlämmitin, Rintalan Annen luomuvillalangoista virkattu. Niistä langoista tulee aina täydellisiä kudelmia. Luonnolliset lampaiden villaturkkien värit sulautuvat aina yhteen.
Alan tehdä 1000 palan palapeliä Helsingin torilta. Innostuin palapeleistä lapsenlasten kanssa. En taida kyllä saada valmiiksi viikon aikana, mutta seuraavat vieraat jatkakoot!
Pirkko, pääsit pakoon märkää ja sumuista säätä. Hiihtokeli ei suosi täällä tyttären lasten hiihtoloma. Mäyris ja teenagers nyt nukkumassa. Myönnän, hävisin reilusti ristiseiskan., vaikka Vaarin kanssa päätimme jo useita vuosia sitten, että enää ei tahallaan hävitä, kun lasten pitää oppia kokemaan pettymyksiä
Ruuanlaiton, koiranulkoiluttamisen ja kirjoittamisen välillä luen Satu Koskimiehen kirjaa Hurmion tyttäret, 1920-luvun runoilijattarista, Tulenkantajista. pieniä katkelmia kerrallaan. Kiinnostava. Musiikipuolesta ovat pitäneet teini-ikäiset huolta, klarinetisti Mozartiin sonatiineja, kitaristi mm. Morriconen elokuvamusiikkiam klassisen lisäksi. Lisäksi vatsan nautintoja, paistettu munkkeja. Ihanat kissat, niin viisaat katseet.
Täällä on tosiaan aivan talvi. Ei ole yhtään jäätä, loskaa. Kovaa pakkastakaan ei ole ollut vielä, taisi säämies luvata vähän kiristyvää. Mutta hyvä loma, vaikka taustalla on eräs surullinen juttu. Sulla kuullostaa olevan myös hyvä loma, kun on rakkaita vieraita. 🙂
Talo hiljeni, teenagers junaan, mäyris vielä jäi, nukahti jalkaterän päälle. Uppoudun hetkeksi Hurmioon. Tekstissä vilahtelevat tutut nimet, Olavi Paavolainen, Mika Waltari, Lauri Viljanen, Yrjö Jylhä, naisista Katri Vala ja Elina Vaara, jotka myös ovat kantaneet tulta palatessaan itsekin isolla lieskalla. Kun on lukenut viimeksi uutta, runoa ja proosaa. On häkellyttävää intiimejä roihuja, Satu K on lukenut kirjeitä ja päiväkirjoja, kuunnellut nauhoituksia… silti niinkaunista, rivous puuttuu, muttei elämä, ei edes kuolema. Hyvää Lappia, kirjoittamisiin.
Pitääpä lukea Hurmio. Onko kirja sinun, lainaatko? Mäyris taitaa siirtyä teille yhä useammin? 🤔 Aloitin eilen Katja Ketun Rose on poissa. Odotan mielenkiinnolla, joko Kettu siirtyy pois väkivallan kuvauksista. Ketun kieli on niin rikasta, että se kantaa itsessään jo tarpeeksi ilman shokeeraavaa pahuuden kuvausta.
Iltayötä, saat Hurmion luettavaksi, on minun omani, Mari toi. Kirjaa voi lukea pätkittäin, kun koostuu katkelmista ja tapahtumista.
Tänään lämmitin omaa tietsikkaa, palaan sen ääreen lauantaina. Tuon sen Kaurasen kirjan näytille, kun tavataan. Nyt mittarille katsomaan lukemia jasitten unia. Hurmion säkeet, Valaa tai Vaaraa ” missä viipyvätkään laulut, joissa soi kevätpurosen raivokas hurmio ja muuttolintujen kirkuva ikävä?” Terveisiä kirjasta.