Huhtikuu kuukausista julmin, kieppui hänen päässään. Sanat pulpahtelivat esiin, vaikka hän yritti keskittyä muuhun, puuhastella, siivota keittiötä, katsella tomaatintaimia, jotka olivat nyt alkaneet kasvaa kohisten. Hän ei enää aamulla ensimmäiseksi katsonut kännykästä, oliko Zelenskyi vielä elossa.
Hän lähti ulos. Pyöri päättämättömänä pihalla, kulki sinne, palasi tänne, meni metsikköön. Siellä oli lunta vähemmän kuin muualla. Puut kai olivat pidättäneet lumet latvoihinsa, mistä enenevä päivittäinen auringonpaiste oli ne sulattanut. Hän pysähtyi.
Kuului toitotusta. Voi, pellon yllä lensi kolme joutsenauraa. Ne toitottivat hänelle, tässä me palaamme kevään tullen, kuten runoilija rukoili ja pyysi yli sata vuotta sitten. Joutsenpariskunta sitten käveli joen jäällä ja virutteli räpylöitään jään päällä lilluvassa vedessä.
Hän lähti kylätielle kävelemään. Yön aikana oli joelle kertynyt paljon vettä. Oliko jää siellä alla sulanut, sitä hän mietti.
Parin päivän päästä pohjoisesta saapui talvimyrsky. Se vinkui yöllä nurkissa. Talo valitteli outoa tuulensuuntaa, rapisteli ja kopisteli. Aamulla pohjoispuolen ikkunat oli pitsitetty. Voi miten kaunista, hän ihasteli.
Koko päivän satoi rankasti lunta. Ei tarvinnut mennä minnekään, hän sai viettää pirttipäivää hyvällä omallatunnolla. Lunta tuli 30 cm, niin paljon, että tarvittiin kolme kolaussessiota.
Tänään perjantaina suora videoyhteys Ukrainan ja Suomen eduskunnan välillä näytti väsyneen Ukrainan presidentin. Oikeastaan ensi kertaa sodan alkamisen jälkeen hän oli näkevinään presidentillä tummat silmänaluset. Aamupäivällä Kramatorskissa tapahtunut juna-aseman ja junaa odottavien pakolaisten pommitus kymmenine kuolonuhreineen oli lyönyt mielet entistä alemmaksi. Kansanedustajat olivat selvästi liikuttuneita. Hänkin nieleskeli. Sklava Ukraini, päätti Zelenskyi tapaamisen.
Miten suunnaton onkaan venäläisen ja eurooppalaisen – läntisen kulttuurin – elämänarvojen ero. Sitä ei pysty ymmärtämään. Tämä arvostuksien eroavaisuus ei lupaa hyvää rauhalle.
Hän yritti etsiä pienestä elämästään ilon aiheita. Usein hän löysi itseensä tomaatintaimien äärestä. Suihkuttelua, puhaltelua – hiilidioksidia yhteyttämiseen – ja pohdintaa, milloin juuria alkaa tunkea ruukuista. Ehkä ensi viikolla suurempiin purkkeihin suurin osa.
Olen lukenut Anni Kytömäen Kivitaskun ja Katri Rauanjoen Kesämerkit. Katso Luettua-sivu.