Joulutarina

Kaikki alkoi tuoksuista. Imelä vahva haju tunkeutui kaikkialle ja peitti alleen muut tuoksut. Keittiö tuntui olevan koko talon hermokeskus, jossa häärinä oli kiihkeää useita päiviä. Uuni ja hella hehkuivat kuumina päiväkausia, mikä oli mukavaa. 

Se päivä oli kauhea, kun aamulla aikaisin viskattiin kaikki matot, peitteet ja tyynyt ulos. Kauhean mäiske kuului sisälle asti, kun niitä kuritettiin jollain kepillä. Minua häirittiin koko ajan mölinää pitävällä kauhistuksella, kun yritin nukkua päiväunia. Viimein ne laittoivat minut ulos, missä sain värjötellä pakkasessa.

Eräänä aamuna levisi ihanin ja makoisin tuoksu, joka oli jo aamuyöstä herättänyt voimakkuudellaan. Päivä oli jotenkin erilainen.

Sekin oli kummallista, että kaikki olivat paikalla. He tulivat innostuneina ympäri maata sijaitsevista kodeistaan. Vuoden mittaan he olivat käväisseet, yksin, kaksin tai isommalla porukalla, mutteivät kaikki yhtä aikaa kuten nyt.

Sain paljon huomiota. Taputuksia päälaelle, rapsutuksia ja lenkille lähtijöitä oli koko ajan. Olinkin aivan hurmoksessa. Lauma oli koossa eikä tarvinnut odottaa ikävystyneenä jotain tapahtuvaksi, kuten yleensä.

Aluksi kaikki olivat hyvällä päällä, nauroivat paljon ja juttelivat iloisesti. Jotkut kävivät vielä kaupoissa. Mitä he niistä hakivat, oli epäselvää, koska ostoksia ei näkynyt missään.

Aina välillä joku heistä piiloutui suljetun oven taakse ja huoneesta kuului uteliaisuutta herättävää rapinaa. Lapset olisivat halunneet mennä selvittämään rapinan syytä, mutta heidät häädettiin oven kahvaa vääntelemästä.

Mutta jossain vaiheessa alkoi mennä oudosti. Ilmassa oli jännitystä ja ikään kuin odotusta. Lapset juoksentelivat, kiljuvat ja pieniä tappelunpoikasia oli tuon tuostakin. Minuakin häirittiin, olisin halunnut olla itsekseni. Aikuistenkin äänet muuttuivat kärsimättömiksi.

Saunomisen jälkeen he olivat taas iloisia, vaikka hiukset sojottivat märkinä sinne tänne. Kynttilöitä sytyteltiin, etenkin sen kaapin päälle, missä oli paljon valokuvia kehyksissään. Ihana lämpö lisääntyi.

Viimein he asettuivat tuoksuvia ruokia notkuvan pöydän ääreen. Sain katsella kauempaa enkä pystynyt estämään kuolan valumista. Tuoksut olivat niin monivivahteisia, että nuuskiminen kävi melkein syömisestä. Aina välillä joku lapsista heitti minulle salaa rasvaisen makupalan. Syljen eritys vaan kiihtyi.

He ruokailivat pitkään. Pöydän tyhjentäminen keittiöön kesti ja kesti. Viimein se ruokien laittaja valahti sohvan nurkkaan ja kaappasi pienimmän syliinsä.

Silloin ulkoa kuului lähestyvää kellojen kalkatusta. Ovi lensi auki ja sisään työntyi ryminällä, kilinällä ja kolinalla kummallisiin punaisiin vaatteisiin ja karvoihin verhoutunut hahmo. Pitkä parta peitti kasvot ja ääni oli outoa mörinää. Olio hakkasi kepillä lattiaa ja puhui jonkun Petterin vikuroinnista. Samalla se nosteli pusseja ja säkkejä sisään eteisestä. Jännitys ja kähinä saavuttivat huippunsa. Onneksi isäntä ehti ulkoa takaisin sisälle näkemään tilanteen ja turvaamaan meitä.

Lapset pakenivat vanhempiensa taakse ja pienin pillahti itkuun. Olio olisi halunnut ottaa pienimmän syliinsä ja isompien laulavan. Lapset olivat moisesta aivan kauhuissaan. Vanhin lapsista oli kuitenkin tarkkana ja huomasi, että oliolla oli samanlaiset lapikkaat kuin naapurin sedällä. Kukaan ei kiinnittänyt hänen sanoihinsa mitään huomiota.

Minä säikähdin pahanpäiväisesti. Monet kädet pitivät minua paikoillani ja yrittivät suojella minua. Viimein minut suljettiin toiseen huoneeseen tärisevänä, koska en pystynyt rauhoittumaan.

Olohuoneessa alkoi valtava hälinä. Nimiä huudeltiin. Kiljahduksia, huutoja. Paperien kahinaa taas. Naurua.

Raavin ovea ja minut vietiin pienen tavarapinon luo. Sieraimiini tunkeutui taas tuoksu, viekoittelevin kaikista! Revin kiihkoissani paperin paketin ympäriltä ja upotin hampaani sylki valuen ratisevaan siankorvaan. Ja muistin, mikä tämä juttu oikein olikaan.

Nyt muistin mikä tämä juttu oikein on! Olisipa tämä aina!

Lyhennelmä julkaistu Loimaan Lehdessä  jouluna 2015 ja vuonna 2020 Kuoriutumisia-novellikokoelmassa hieman muutettuna.

2 thoughts on “Joulutarina”

  1. Koiramaisen joulun tarkka kuvaus, muistuu mieleen oma mäyräkoiramme Amadeus, joka oli jäänyt yksin muiden mennessä aattohartauteen kaupungin kirkolle. Joulupukin säkki oli jäänyt odottamaan eteiseen, Amadeus oli levittänyt lahjat lattialle, löytänyt oman silakkapakettinsä ja vinkuvan lelunsa. Muut paketit olivat ehjiä,, silakat oli syöty ja vinkuva lelu ei enää vinkunut. Pilli onneksi löytyi.
    Nyt harjoittelemme pienen kääpiömäyriksen kanssa, paistuvan kinkun haju tekee villiksi, koiruudet. Piparkakkuja ei voi jättää matalalle. Lahjapaketit on syytä myös piilottaa koiriltakin. Jouluterveiset omistajille ja hoitajille. Monia hauskoja on koettu ja jaettu.

  2. Kiitos Liisa viestistä! Nyt meillä on kaksi kissavierasta joulunvietossa ja metkut ovat vähän erilaiset. Pitivät mm. isännän massua ponnahduslautana villissä juoksukilpailussa. Leppoisaa joulua teille!

Vastaa käyttäjälle Anna-Liisa Kastio Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *