Vuoden 2021 viimeisenä päivänä

Nyt on melkein pakko kirjoittaa tänne jotain, kun on vuoden 2021 viimeinen päivä. Vähentyneet ovat sanat täällä. Kuvannee tilannetta. Pakko se on sanoa, korona on saanut käpertymään passiiviseksi.

Olen kuin osmankäämin patukka. Siemeneni ovat tiiviisti paketissa, mutta lauhojen kevättuulten herättämänä lähden liikkeelle, ja kauas!

On meneillään,  onko jo neljäs korona-aalto. Virus siirtyi ihmisiin kaksi vuotta siten joulukuussa 2019 kiinalaisella Wuhanin villieläintorilla ja levisi joka puolelle maailmaa, jopa Tyynen valtameren yksinäisille saarille. Ihmisen luonnoton liikkuminen auttoi virusta. Muutamassa tunnissa vaikka toiselle puolelle maapalloa.

Tällä viikolla ennätys: miljoona tilastoitua koronatartuntaa/pv. Kaiken kaikkiaan kahdessa vuodessa 289 miljoonaa tartuntaa,  kuolleita 5,44 miljoonaa. Suomessa luvut ovat 260 000 ja 1564, Loimaalla noin 360 tartuntaa.

Virus on ovela. Nyt leviää Etelä-Afrikassa kehittynyt omikron-muunnos, joka on superherkkä tarttumaan. Aiheutettu tauti ei ehkä ole niin ärhäkkä kuin alussa, kun virus karsi vanhempia ikäluokkia harvemmaksi. Viruksen mielestä kait ihminen elää liian pitkään mm. kehittyneen terveydenhoidon ansiosta. Lapset silloin vielä säästyivät tartunnoita, mutta nyt sairastuvat lapsetkin. Lähipiirissä on kolme perhettä sairastunut viime viikkoina. Kaksi rokotusta on sallinut melko lievän – osalla kova kuume – taudin. Kolme rokotusta on estänyt tartunnan. Itseni ei ole tarvinnut käydä edes testissä. Ostin pari testiä kaappiin, toivottavasti niitä ei tarvita.

Mitä muuta sitten tästä vuodesta 2021 muistan. Lunta oli talvella etelässäkin. Kesällä oli kuumaa ja kuivaa, kasvimaalla ja kasvihuoneessa sadot olivat niukkoja tai ei tullut mitään. Syksy muuttui talveksi aikaisin. Joulukuun alussa kovat pakkaset etelässäkin ja lunta on jonkin verran. Joki jäässä, oli siellä joku jo kävellytkin. Itse en sinne kyllä mene. Muualla luistellaan jäillä, muutama on hukkunutkin.

Kuin lohdutukseksi luonto ammensi meille lunta, kaunisti maisemat, kuorrutti oksat, risut, kaiken, jotta saisimme hetken vain olla ja ihailla, unohtaa kaiken muun.

Maailman tilanne on aika kauhea. Mielestäni tämä alkoi vuonna 2015, kun pakolaisaalto vyöryi Eurooppaan. Siitä oli varoiteltu jo 1990-luvulla, ilmastonmuutoksen ja sotien vuoksi tapahtuvaksi.

Vastakkainasettelu on hyvin jyrkkä. Puhutaan isoilla kirjaimilla. Viha on päällimmäisin tunne, ainakin kovaäänisimmillä. Kun on tätä iän luomaa perspektiiviä, alkaa mieleen hiipiä kiitollisuus siitä, että on saanut elää vuosikymmenet rauhallista aikaa, ilman joukkotuhoaseita, sotia, ilkeyksiä ja pahoja ajatuksia muista ihmisistä. Kun vielä hyviä käytöstapoja kunnioitettiin eikä kaikesta loukkaannuttu tai suurenneltu asioita, kun suhteellisuudentaju asetti yksilön osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Miten tämä sitten kehittyy? Millaisessa maailmassa lapsenlapseni joutuvat elämään? Kuuntelin radiosta dokumenttia, jossa kerrottiin inkojen ja mayojen kulttuureista. Ne olivat hyvin kehittyneitä mm. matematiikan ja astronomian alalla. Kuitenkin ne hävisivät. Miksi? Käykö meidän tälle huipputeknologiaan perustuvalle sivilisaatiollemme samalla tavalla?

Joulupäivän aurinko sinistää lumen, jolla rusakko on oikaissut naapurista toiseen naapuriin.

Vuoden ehdoton huippukohta oli elokuinen matka rakkaan ystävän kanssa Norjaan Varangin vuonon rannoille Pykeijään (kasvimaailma) ja Ekkeroyyn. Koronapassi piti näyttää rajalla. Maskia ei Norjassa käytetty. Elokuun päivityksissä on kertomusta matkasta. Lepäsin, nautin, voi kun se olisi voinut jatkua. Uutta reissua olemme jo suunnitelleet.

Nuorimman pojan perhe otti ja muutti Kainuuseen, Hyvösten suvun maisemiin. Ikävä on kova. Monen vuoden viikoittaiset tapaamiset ovat muuttuneet noin joka toinen kuukausi tapahtuviksi. He halusivat talvimaailmaan ja lähemmäs luontoa. Nauttikaa!

Ensimmäisellä vierailullani sain tämän ihanan kuvan Kiialta.

Kesällä osallistuin verkkokurssiin, jossa tehtiin harjoituksia omasta elämästä. Kirjoittelin ohjeiden mukaan lyhyitä tuokiokuvia lapsuudesta ym. Se oli hyvin mielenkiintoista ja aikomuksena onkin jatkaa kirjoittelua. Onko kyseessä sitten omaelämänkerta, autofiktio tai mitä, selvinnee kirjoittamisen edetessä.

Kirjamankeli on kokoontunut kuukausittain. Olemme viritelleet omia projektejamme. Mankelilaisista on tullut entistä tärkeämpiä ystäviä. On niin hienoa, että tämä porukka on muodostunut ja pysynyt koossa.

Yksi syy vähiin kirjoitteluihin on ollut sukututkimus. Uusia tietoja tulee jatkuvasti ja liityin pariin sukututkimusseuraankin. Aikaa vievää hommaa ja osittain sukututkimuksen vuoksi kirjoitushommat ovat olleet tauolla.

Jotain sentään sain aikaiseksi talvella. Osallistuin Kemijärvi 150 vuotta -kirjoituskilpailuun kirjoituksella Uitto. En päässyt palkinnoille, mutta kirjoitus julkaistiin Sataviisikymmentä vaunua -kirjasessa noin kymmenen kirjoituksen kanssa. Siinä tosin oli stilisoitu kirjoitusta niin paljon, että en sitä oikein omakseni tunnista. Niinpä laitan Uitto-kirjoitukseni erikseen tänne omaksi sivukseen.

Toivon meille kaikille jo helpotusta tästä maailmanmenon ahdistuksesta. Tapahtukoon jotain, mikä saa maailman valtiaat tykkäämään toisistaan eikä oman valtansa pönkittämisestä…

Olen lukenut monta kirjaa,

Aika kultaa, Tarmo Törmänen
Ei kertonut katuvansa, Tommi Kinnunen
Jäämeri kutsuu, Esko-Juhani Tennilä
Margarita, Anni Kytömäki

katso Luettua-sivu.

Jouluna tämä poro ihaili tuikun loistetta

PS. Lisään, että tänä vuonna oli 40. hääpäivämme. 20 vuotta sitten olin tullut vuoden toiseksi viimeisenä päivänä Loimaalle uuteen työhön. Lapissa vierähti 23 vuotta, joista 21 Kemijärvellä ja kaksi Posiolla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *