Ulkona paistaa kirkas aurinko. Pakkasta oli aamulla 21 astetta pitkän leudon jakson päätteeksi. Maisemassa valkoista, talvi tuli tänä syksynä aikaisin. Sinivuokkometsikkö uinuu. Vuosi lähenee loppuaan ja täytyy sanoa, että ahdistavan menneen ja pelottavan tulevaisuuden välissä, tänä hetkenä, on oltava tyytyväinen. Miksei ihan onnellinen.
Sillä se kaikkein tärkein on hyvin. Perhe on ennallaan ja voi hyvin. Sukuun syntyi uusi vauva. Saan tehdä sitä mitä haluan. On mielekkäitä tekemisiä ystävien kanssa niin paljon kuin jaksan. Ja se terveys… kolottaa kolottaa joka paikkaa mutta mitä siitä.
Tämän vuoden ehdottomat huippuhetket olivat Norjan matkalla elokuussa (Gamvik-Slettnes, Mehamn, Nordcap – Alta) ja toukokuisella Berliinin matkalla. Ja käytiinhän me Turkissa Mahmutlarissakin sairastamassa ensimmäinen korona. Tillien kesäjuhlat olivat myös huippuhetki, tänä vuonna Kakskerrassa ja äidin puolen serkkuja tavattiin Riitan synttäreillä. Hyvösen sukuakin tavattiin tammikuussa teatterin merkeissä Helsingissä. Pohjoisessa kävin kuusi kertaa. Nyt näyttää pahalta… no osin junalla, auto on kevythybridi, päästöt korvattu…
Kahteen kertaan tapasin biologian opiskelukavereitani ja samoin koulukavereitani. Miten helppoa heidän kanssaan onkaan olla!
Kirjoittaminen on hieman edennyt. Olen ollut vähän huolissani sanojen katoamisesta tai oikeammin siitä, ettei aikaa kirjoittamiseen ole löytynyt, mikä ehkä johtunee motivaation puutteesta. Tätä blogiakaan en ole viitsinyt päivittää, vaikka merkittäviä tapahtumia on ollut.
Alkuvuodesta aloin käydä läpi vanhoja kouluaineitani, jotka yllätyksekseni löysin ja sain kirjoitettua tekstiä lapsuudestani ja nuoruudestani. Itselleni. Tänne blogiin laitoin muutamia aineitani (Vappumuisto 1961, Rouva Muttinen, Kauneinta metsässä, Sitä ihmistä en unohda). Kesän ajaksi kirjoittaminen tyrehtyi muiden puuhien viedessä voiton – työläät mutta mieluiset kasvimaa ja puutarha ovat edelleen ohjelmassa.
Annoin myös digitoida suvun videointeja. Kuvien merkitys korostuu entisestään, kun näen tilanteita menneisyydestä. Näen liikkumassa heitä, jotka ovat jo menneet. Kuulen heidän äänensä, jotka olin unohtanut. Tunnelmat valtaavat, tunteet nousevat pintaan, asiat palautuvat mieleen ja saan hieman erilaisen perspektiivin menneeseen. Onneksi on videoitu.
Tulevan vuoden peloista voisi listata pitkän pätkän. Toivottavasti en koskaan koe sotaa, eivätkä läheisenikään. Eivätkä ketkään ihmiset. Ukrainassa on sodittu nyt 22 kuukautta ja Gazassa melkein kolme. Hämmentävää on, että tilanteeseen on jotenkin tottunut.
Mutta kun laajentaa perspektiiviä ihmiskunnan historiaan, siellä toistuvat konfliktit jatkuvasti. Suuret muutokset yhteiskunnissa tapahtuvat sotien kautta, luin jostain. Kuitenkin olen näkevinäni ihmiskunnassa selvää kehitystä parempaan, vaikka notkahduksia tapahtuukin. Se on varmaan seurausta koulutuksesta.
Ensi vuonna käydään vaalit 40 maassa. Niissä äänestäjiä on 3,2 miljardia eli yli kolmasosa maapallon väkimäärästä ja maiden bruttokansantuote on 42 % koko maailman Brk:sta. Vaalien tulos pelottaa. Haluavatko äänestäjät todella demokraattisen järjestelmän häviämistä ja humanistisen ihmiskäsityksen rapautumista? Vaikka pidemmällä perspektiivillä kyse olisi vaan notkahduksesta, notkossa kärsivät yksittäiset ihmiset, joilla on vain yksi elämä.
Kuulin muuten mielenkiintoisen teorian, että vallanhimo johtuu huonosta itsetunnosta. Hmm.
Nyt odotan härkäviikkojen tapahtumattomuutta ja sitä, että kömmin tänne vintille huoneeseeni koneen ääreen. Mietintää vaan aiheuttaa se, mihin oikein keskityn. Alanko purkkaa Kolmanteen tanssiin liittyviä syventyneitä ajatusrakennelmia vai jatkanko omien muisteluksieni käsittelyä. Konmaritukset olen työntänyt hamaaseen tulevaisuuteen.
Vuoden viimeisinä hetkinä olen lukenut:
Emily St. John Mahdel: Lasihotelli
Kjell Westö: Molly ja Henry – kesken
Lucinda Riley ja Harry Withtaker: Atlas, Papa Saltin tarina – kesken
Katso Luettua -sivu, siellä kokemukseni eli lukemukseni kirjoista