Näinä päivinä

26.1.2019 admin 2 kommenttia

Joka päivä teen lumitöitä. Kevyttä pakkaslunta on helppo pukata yhä ylemmäs kohoaviin kasoihin. Samalla teen huomioita naapurin kissan aamureiteistä. Se näyttää tekevän samat kierrokset. Lintulaudalla se käy jopa useamminkin, jälkiä on monissa jonoissa tai sitten asialla on ollut toisen naapurin kissakin. Siis kaksi kissaa.

Auton alla on koko lumipeite täynnä pieniä lintujen varpaanjälkiä. Siellä taitaa olla lämmintä automatkojen jälkeen tai lohkolämmittimen käytön aikana. Ja se sirkutus! Se on musiikkia korvilleni. Pakkasennätys oli muuten meillä -32 astetta maanantai-tiistaiyönä.

Katsekontakti tuijassa majailevan pikkuvarpusen kanssa

Sisällä vintin ikkunasta tuijottelimme toisiamme pitkään. Aurinko loi välkehtiviä läikkiä lumelle. Ei tämän hienompaa talvipäivää voi olla.

Marjaomenapuun (Malus baccata var. Manzuriata, Aarno Kasvin idästä tuoma puu) ympärillä tapahtuu öisin jotain kummaa. Rusakkojen bileet ilmeisesti. Jäljet lisääntyvät joka yö. Muu hanki on melkein koskematon. Puuta ei ole kuitenkaan syöty. Se onkin täynnä teräviä okaita. Sain kesällä uuden jakauksen, kun ruohoa leikatessani menin oksien alta.

Mariza Palmroth Hittikavalkadissa Hirvihovissa 24.1.2019

Torstaina kävin Zata -naisten kanssa Hirvihovissa kuuntele-massa Hittikavalkadia. Se oli valmistettu monien tahojen yhteistyönä ja kertoo osaltaan Loimaalla niin helposta yhdessä tekemisestä, ja etenkin kulttuuritekemisestä.

Ja kyllä Loimaalla on lahjakkaita nuoria ja vähän iäkkäämpiäkin muusikkoja! Esiintymässä oli useita erittäin hyviä laulajia. Housebandi oli myös erittäin ammattitaitoinen.

Hyviä laulajia oli siis useita, mutta kaiken huippu oli vain 15 -vuotias Mariza Palmroth, joka esitti Jenny Vartiaisen laulun ja käsittämättömän hienon version Adelen kappaleesta. Häntä voisi kuunnella kokonaisen konsertin verran! Toivottavasti sellainen tilaisuus vielä tulee.

Kävin myös elokuvissa katsomassa luontoelokuvan Ailo – pienen poron suuri seikkailu.

Elokuvaa oli kuvattu mm. Posiolla ja olinkin tunnistavinani tuttuja paikkoja, mm. tykkymetsät Sirviön eteläpuolella. Olen siellä käynyt itsekin kuvaamassa tykkypuita. Luontoelokuvia on aina hienoa katsoa. Ihmettelin, missä ovat saaneet kuvattua naalipoikuetta, jossa oli seitsemän pentua. Tietääkseni naali ei ole pesinyt Suomessa moneen kymmeneen vuoteen.

Samoin ahman ja suden metsästyskohtaukset olivat erikoisia. Niitä ei kovin usein elokuvissa näe. Etenkin kun niissä näytti juoksevan Ailu eli elokuvan päähenkilö.

Otin Vuotos -kirjani käteeni. Viime viikon julkaisuni jälkeen kirja on pyörinyt mielessäni. Luin joitakin sivuja ja taidan lukea kirjan kokonaan uudelleen. Tähän loppuun laitan kirjavinkkaukseksi pätkän Vuotos -kirjasta. Käypä kirjastossa lainaamassa, ellei Sinulla sitä vielä ole.

17 Mettällä
…
Aurinko vaipui metsänrajaa kohti ja alkoi hämärtää. Nuotion hehku voimistui illan pimetessä. Koirat makasivat jalat nytkähdellen unissaan Heikin lähellä. Yksinäinen linnun huuto kajahti metsästä, toinen vastasi. Kauempana näkyi liikettä. Porotokka oli matkalla yöpymispaikalleen. Nuotio rätisi. Heikki lisäsi kuivan oksanpätkän, kipinät suhahtivat ylöspäin. Makkaran maku viipyi kitalaessa. Sinappihippunen sai nenän makunystyt kirahtamaan.
-Onkohan kohvia vielä, Heikki puheli itsekseen. Luikku kohotti päätään, pudotti poskensa sitten maahan, kaikki kunnossa.
Tuulenvire toi etelästä terveiset. Heikin mieli täyttyi surumielisyydellä. Auringonlasku, metsä, tuuli, kaipuu, salojen laajat tuntemattomuudet, kaiho. Heikki nielaisi palan kurkustaan. Onni voi olla näin surullista.

Luonto

Lappi minussa

19.1.2019 admin 4 kommenttia

NÄMÄ MINÄ ANTAISIN

Minussa on
tämä kapustarinnan ikävä
alakuloisella jängällä
surullisena iltana
kesän mentyä.

Minussa on minulla
nämä kuusien silhuetit,
jäniksen mietteliäät jäljet lumella,
ketun määrätietoinen juoksu,
riekon sukkajalka-askeleet.

Minulla on minussa
sitkeä itsepintainen odotus
päivättömänä aikana
ja avara riemu aurinkoa kohti
kun se taas näkyy.

Nämä antaisin.

Kerron haukan lennosta
sinisestä ikävästä etäälle,
myös vastarannan läheisyydestä
kuvastumisesta tyyneen suvantoon –
sillä sitä varten olen tänne tullut.
Mainitsen myrskyistä,
myös lumihiutaleen hiljaisesta puheesta,
rakotulen rauhoittavasta ääntelystä –
sillä sitä kertomaan olen syntynyt.

Laulan pihkan tuoksusta,
tervaksen tuoksusta,
käteni tunnoista kirveen varressa,
ylistystä
hillan mausta,
karpalon kirpeästä ikävästä
jängän autiudessa –
sillä siksi sain syntyä elää
vaeltaa
viimein uupua.

Veikko Haakana, Itkevät kannot,1982

Vesi on koko kesän haavoittuneen kannon päällä. Se on rutikuiva vuosien kuivuuden jälkeen eikä vesi tunkeudu sen sisään. Aalto aallon jälkeen vesi kaivaa hiekkaa kannon ja juurien ympäriltä. — paikassa Kemijärvi, Ailanganlahti, romaanissa Vuotos – vastasatanut uusi lumi

Lappi valitsi minut. Sinä helmikuisena päivänä, kun luentojen väliajalla näin ilmoitustaululla tiedon tutkimusapulaisen paikasta Kevolla. Yli 45 vuotta sitten.

En epäröinyt hetkeäkään. Tämä oli sitä mitä olin odottanut. Jotakin uutta, erilaista, elämisen arvoista. Minun juttuni, minun tuleva elämäni.

Pitkä junamatka, yöpyminen Rovaniemellä, 16 tuntia kestävä matka Eskelisessä (aamuneljästä iltakahdeksaan) Kevolle valmistivat minua hitaasti Lappiin. Pohjoisin aikaisemmin käymäni paikka oli Jyväskylä. Eskelinen pysähteli lukemattomia kertoja, postia heiteltiin autosta koko matkan isoihin avonaisiin postilaatikoihin, taukoja pidettiin jos minkäkinlaisissa paikoissa. Näimme Lapissa asuvien ihmisten arkielämää, kuulimme kieltä, naurua, suunsoittoa. Tupakka sauhusi, siihen aikaan joka paikassa.

Samalla luonto ympärillä muuttui yhä karummaksi, metsälappi tunturilapiksi. Alkava kesä kuihtui kevääksi, puut lehdettömiksi. Kun rinkkamme heitettiin Kevojoen rannassa kapeaan pitkään jokiveneeseen, jonka reunat olivat kymmenisen senttiä joen peittävän jääsohjon yläpuolella, ajattelin, että ehkä sitten piti tänne asti tulla kuolemaan.

Niiden kahden Kevon kesän jälkeen en epäröinyt hakea töitä Posiolta. Kun ei etelämpää löytynyt, näin se piti tapahtua.

Posion kaksi vuotta karsivat minusta rönsyt pois. Melkein murskaava yksinäisyys. Kirjallisuuden pelastavat maailmat, Veikko Lavin laulu Lasijauhokeikasta, Loirin Lapin kesä. Ympärillä Lapin luonnon hennot värit, kuulaus, kaiho, niin, sitä se oli, surumielistä kaihoa, maisemassa, ihmisissä, joka paikassa. Kaamoksen sinivioletti pehmeä peitto kaiken yllä. Ei painavana, vaan lempeänä.

Kun näin revontulet ensi kerran tullessani pimeässä vanhainkodilta potkukelkalla kutomasta, mielen valtasi suunnaton onni, rauha, tarkoituksellisuus, pakahduttava riemu. (Tätä veljeni vaimoineen nauroi – entinen osakunnan kuningatar tulee potkukelkalla vanhainkodilta kutomasta – kirjoitin paljon kirjeitä.)

Sitten perhe-elämä 100 kilometriä pohjoisemmassa. Kasvaminen lappilaiseen elämänmenoon arjessa. Ihmiset, kulttuuri, tavat, ja kaiken aikaa ympärillä luonto, joka siellä kuuluu ihmisten elämään niin kiinteästi, että ne hengittävät samaa tahtia.

Melkein heti tuli luonnonsuojelu ja painajainen: Vuotos, ikiaikainen joki, jonka ei muka olisi pitänyt virrata.

VIRREN SANAT

veisattavaksi Lapissa
kuin myös siellä
missä vielä on tunturimaan ystäviä
ja he keskenänsä kokoontuvat.
Säestys: harmooni, urut tai tuuli.

…ja kun näet jokesi padotuksi
eikä siinä ole enää kalaa
ei veden solinaa edes vapaan laulua
rakasta sitä silti
niin kuin vanhemmat lastaan
jolle on pahaa tehty.

Ja kun huomaat metsäsi kaadetuiksi
maankamaran rikotuksi
poltetuksi myrkytetyksi
rakasta sitä silti
hyväile katseellasi muistoillasi
niin kuin vanhemmat lastaan
jolle on pahaa tehty.

Ja kun on tapahtunut ja peruuttamatonta
että hillasuosi silmänkantamattomat aapasi
metsähanhien kapustarintojen
kurkien joutsenten pesäpaikat
ovat poissa veden alla hukkuneet
polkusi jotka pilkotit
peltosi jotka muokkasit
kotisi jonka rakensit toiveillasi teit lämpimäksi

otettu viety

niin yritä rakastaa sitä vettä.
Yritä rakastaa älä vihaa
niin kuin et vihannut pakkasta talvella
räkkää kesällä nälkää katovuonna
tautia josta kärsivällisyydellä paranit.

Sillä kenties tämä on sairaus ajan hengessä
niissä jotka heikkoja ovat
rakkaus helisevä vaski kilisevä kulkunen
tai loppunut tyystin –
mutta sinä tätä kaikkea tällaisenaankin
kuin vanhemmat lastaan
rakasta.

Veikko Haakana, Lauluja Lapista, Runoja Ruijasta, 1978

Vuotossoutuja soudettiin suurilla joukoilla Jauru-, Vuotos- ja Kemijoilla

Virren sanat luin iltajuhlassa Kemijoen töyräällä Viitarannalla elokuun alussa vuonna 1991. Päivä oli ollut täynnä suunnitelmia, puheita, yhteenkuuluvuutta, hengen vahvistusta, uskoa – ei tätä voi peittää vedellä, hukuttaa, ei sellaista voi tehdä. Taistelkaamme, kyllä me jaksamme, meidän pitää auttaa toisiamme, luontoa…

Säestyksenä ei ollut harmoni, urut tai tuuli. Vieressä säesti Kemijoen latvoilta virtaava kirkas vesi ryöpyten alajuoksua kohti, pyörteinä, kieppuen, kohisten, yhtyen meidän puheisiimme. Kiittäen: kun suojelette minua, kun rakastatte minua, ettei minulle pahaa tehtäisi.

Monen kymmenen vuoden taistelu, joka ratkesi vasta kun olimme jo muuttaneet rintamaille etelään. Pitkien oikeusprosessien ja pitkän, uuvuttavan taistelun jälkeen.

Joki virtaa joki jäätyy
luonnontilansa mukaan.
Ihminen tulee, elää, menee.
Kun tuuli käy, ei häntä enää ole.
Joki on ja pysyy.

Runo Kunnallisvaalien vaalimainoksissa 1990-luvulla

Saari odottaa— paikassa Kemijärvi, Ailanganlahti. Jupurasaari on yhdessä pääosista Vuotos -romaanissa

Lappi minussa vaati tulla esiin. Kirjoitin syksyn 2013- kesän 2014 aikana romaanin Vuotos – vastasatanut uusi lumi, johon ammensin 23 Lapin vuoden kokemuksia. Lappi on edelleen, Kemijoki, Jaurujoki, Vuotosjoki, Kokonaapa ovat edelleen, minussa, meille, luonnolle.

Pohjoisesta leviää raskaita pilviä tuoden ensilumen mukanaan – paikassa Kemijärvi, Ailanganlahti, romaanissa Vuotos – vastasatanut uusi lumi

Aiheesta lisää https://web.facebook.com/Vuotosromaani
ja tietenkin itse romaanissa

Kirjallisuus, Mitä nyt

Tammikuu on talvikuu

10.1.2019 admin Kommentoi

Talvipäivät seuraavat toisiaan. Lunta sataa. Puut kuorruttuvat valkoisella kiteytyneellä vedellä, niin raskaasti, että taipuvat pihatielle ja kutittelevat auton kattoa. Puistelen lumia pois.

Kasvihuoneen katoltakin pudottelen lumia. Saappaan varresta luikahtaa lumimöykky nilkkaan. Tuntuupa kirpeältä.

Tein lumitöiden päätteeksi maanantaina pihalle lumilinnan. Kolasin vähän kosteaa lunta ja se kiertyi rullalle kolassa. Odotan, mitä lapsenlapset sanovat linnasta viikonloppuna. Jos tulee suojakeli, kohotamme seiniä.

Lumilinna talvella, kesällä katoksen varjossa vietetty levähdyshetkiä keskipäivällä, ilta-auringossa syöty ja nautiskeltu kesäantimia

Olemme saaneet kunnon talven. Joki jäätyi jo ennen joulua niin, että miesväki on käynyt jäällä hiihtämässä ja kylän lapset luistelemassa. Ilma ei ole lämmennyt niin paljoa, että sulamisvedet olisivat värjänneet jään pintaa ruskeaksi ja lumimoskana estänyt hiihtämisen. Maisema on kuin postikortti.

Lintulaudalla käy kova tohina. Suuri pikkuvarpusparvi sirkuttaa kuin viimeistä päivää. Käpytikka käy nokkimassa talitankoa ja mustarastas hyppelee maassa etsimässä pudonneita siemeniä. Tiaiset ovat vähemmistönä. Välillä käy humahdus, kun koko sakki lehahtaa ilmaan ja katoaa kuusien uumeniin. Hetken päästä takaisin, kun mitään vaarallista ei näy enää. Syytä onkin varoa, sillä olemme nähneet kaksi kertaa varpushaukan fileoimassa punatulkkua. Lintupöntöt ovat näin talvella asumiskäytössä.

Suuri pikkuvarpusparvi ruokailee sovussa käpytikan, tinttien ja mustarastaan kanssa

Sisällä ilokseni kaamoksen keskellä orkidea alkoi kukkia. Joulukaktuskin työnsi runsaan kukinnan jälkeen vielä yhden kukan. Toinen orkidea työntää hitaasti, niin hitaasti nuppuja. Se kukkinee sitten, kun tämä valkoinen lopettelee. Mieleen välähtää, että puolentoista kuukauden päästä voi jo laittaa tomaatinsiemenet itämään. Aika aika aika…

Ihmettelen myös minisyklaamia, joka on kukkinut monta vuotta. Nytkin se työntää uusia lehtiä terhakkaana valoa kohti. Kohta tulee varmaan kukkanuppuja lehtien joukkoon.

Sain joululahjaksi Olli Jalosen Finlandia -voittokirjan Taivaanpallo. Luepa Kulttuuri – Kirjallisuus – Luettua -sivulta mitä koin.

Nyt luen Yuval Noah Hararin aivan uunituoretta kirjaa 21 oppituntia maailman tilasta.

Ehkäpä ensi viikolla olen sen lukenut. Vaikuttaa niin mielenkiintoiselta pohdiskelulta, että taidan sitäkin lukea päivisin.

Kirjallisuus, Mitä nyt

Loimaa

5.1.2019 admin Kommentoi

Nonnii. Vuosi on korkattu ja huomenna on jo loppiainen. Olen pysytellyt kotona viettäen pirttipäiviä. Ulkona olen sentään joka päivä käynyt, lehden hakemassa aamupäivällä ja eilen sentään lumitöissäkin.

Mutta on ollut rentouttavaa vaan olla, tehdä mitä mieli tekee ja olla tekemättä mitään. Jotain olen sentään värkännyt, juuri sitä mitä milloinkin on haluttanut. Sain valmiiksi harmaa-valkoisen lahja-sydämenlämmittimen. Värityksiä, lapasen aloitus. Käytiin me kylässäkin kakkua ynnä muita herkkuja nauttimassa keskustelujen lisäksi. Seitsemän sinettiä katsoin tekemättä mitään, imin vaikutelmia kuvailmaisusta, jotka 1970 -luvulla teki minuun valtavan suuren vaikutuksen.

Muutaman päivän vietin postimerkkejä lajitellessa. Sain aika paljon uusia merkkejä, jotka lajittelin kansioihini. Lisäksi keräsin kaksoiskappaleet pois ja tarjoan niitä halukkaille. Kylläpä tämä tuntuu aika oudolta toiminnalta, mutta sopii hyvin pirttipäivien tuherrukseen.

Luin Kati Tervon kirjan Sukupuu. Luettua -sivulla on muutama sana kirjasta. Lisäksi olen lukenut Beaivvi mánát -tietokirjan, jossa on monipuolisesti kerrottu saamelaisuudesta monelta eri kantilta. Ainoa haitta on, että kirja on vuodelta 2000. Eli tiedot ovat 20 vuoden takaa. Mutta osa tiedoista ei vanhene koskaan.

Huomenna alkaa sitten taas muualla ramppaaminen. Loimaan Taidetalolla on iltapäivällä Loimaan Jaakola Seuran perinteinen Loppiaiskonsertti, jonka järjestelyissä olen mukana.

Vuoden ensimmäisenä päivänä Loimaan kaupunki täytti 50 vuotta. Sen kunniaksi poimin tuolta Historia -sivuston aikajanasta Loimaata koskevia vuosilukuja. Ne alkavat vasta 1400 -luvulta eli 606 vuotta sitten. Paljon on vettä virrannut Loimijoessa ja seutu muuttunut perusteellisesti.

Huvitti lukuja poimiessani, että possunmakkaran valmistuksesta on monta mainintaa. No, olen jonkun artikkelin lukenut ja siitä siirtänyt luvut aikajanaan. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään tieteellinen tutkimus, vaan aivan harrastelijan tekemä tiedosto, jossa on mitä eteen on tullut.

Historia -sivulla on myös tekstiä Loimaasta, jos kiinnostaa. Ja muustakin. Ja vuosilukujakin on vaikka mistä, vaikka omasta syntymävuodesta.

Vuosilukuja Loimaan seudusta:

1413 Loimijoessa ollut ensimmäinen mylly
Varhaisin kirjallinen merkintä Loimaasta: kihlakunnantuomari antanut tuomion Ilolan ja Männistön kylien myllyvuoroista

1420-l. Loimaan srk perustettiin

1439 Vanhin Loimaan srk:n ikää ilmaiseva asiakirjatieto Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa maininta piispa Maunu Tavastin toiminnasta: ”Loymeiokj kirkio” – Lomaan kirkko ja srk olivat siis olemassa Loimaan hallintopitäjä

1500-l. Keihäskoskella yksi Yläneen viidestä puromyllystä

1511 Loimijoen ja Tulkinojan muodostamalle niemekkeen vieressä Oripäästä Loimaan läpi Hämeeseen vievällä ikivanhalla tiellä silta joen yli
->->niemekkeelle kirkko

1517 Kauhanojan Eksyssuolle eksyy ja menehtyy kaksi lasta, tyttö ja poika

1540-l. Loimaalla kirkkoherrana Hannu (Hans)

1542 Loimaalla mainitaan olleen esi kerran lukkari

1542-43 Loimaan kirkko rakennettiin, suorakaiteen muotoinen, torni, basilikatyylinen puukirkko
->Vanhankirkon töykkä

1556 Keihäskosken ja Pramilan tilat mainitaan ens. kerran ruotsalaisen oikeuden voiveroluetteloissa – uudiskyliä, joissa viljaveron sijasta kannettiin voiveroa, koska seutu sopi karjanhoitoon paremmin kuin viljanviljelyyn

1586 Vesikosken mylly – Suur-Loimaalla 44 myllyä

1615 Kauhanojalla Sakkisten talo jaettiin Sakkiseen
->Jaakola ja Puntoon
->Kylä-Punto, Mäki-Punto

1631 Tarkastuskirjassa mainitaan Kauhanojan kylän metsien olevan hyviä kaikkiin tarkoituksiin; metsää on myös kaskettu
1631-39 Loimaan srk:n ens. kirkkoväärti Johan Sipinpoika Juonikka
Majanojan kylästä
1631 Loimaan kirkontilit alkavat

1654 Loimaalla 1061 henkeä

1645-46 Loimaan kirkko maalattiin sisältä

1650 tai 1653 Kauhanojalla tuhoisa tulipalo, vain 2 pihaa säilyi
->kuudennusmiehet määrättiin suorittamaan paloapurajojen kanto Loimaan, Huittisten, Euran, Eurajoen, Ulvilan, Säkylän ja Kokemäen pitäjistä

1667 Loimaan kirkon tileissä ens.maininta Sipi- unilukkarista

1680 Alastaron kappeli

1688 Alastarolle oma pappi

1740 Virttaalle kyläläisten rakentama ja ylläpitämä saarnahuone
Orisuo mainitaan ens. kerran kun Loimaan rajan sovittiin kulkevan suoraan Orisuon ja Seikunmaan läpi

1750-l. Alkaen Kauhanojan kylässä seppä

1751 Loimaan vanhan kirkonviimeinen jumalanpalvelus 21.4.
->alettiin purkaa seuraavana päivänä (rappeutunut)
->aidan ensimmäiset osat tehtiin
Loimaan srk päätti uuden kirkon rakentamisesta 21.4.
->11.8. ens. jumalanpalvelus uudessa kirkossa (puolivalmis),
rakentaja kirkonrakennusmestariHenrik Kattil, palkkioina, kyytirahoina ja päivärahoina 700 kuparitaalaria

1769 Hunnaan maalaistalo Alastaron Vännintiellä rakennettiin ->kotiseutumuseo

1770 Kauhanojalla Sipilän rustholli nr 27 jaettiin veljesten kesken->Sipilä ja Loimala

1777 Metsämaan puukirkko valmistui

1783 Keihäskosken varhaisin isojakokartta

1790 Kauhanojalla Jaakolan rustholli nr 8 jaettiin veljesten kesken
->Kylä-Jaakola, torppaLevo
->Korpi-Jaakola (Pohjan tila), torpat Juhola, Kantola, Vastamäki

1800-l Kauhanojalla arkkusilta, 5 arkkua, 60 m

1818 Mellilässä 1966 asukasta

1825 Loimaan Peränkulmalle (lounaiskulman Isonperä ja Vähänperä) rakennettiin kirkko Loimaan vanhan kirkon piirustusten mukaan Mellilässä saarnahuone

1827 Virttaan kirkon viereen ”hautaustarha” lahjoituksena Thomas Thomaksenpojalta Tuomolalta

1836 Loimaan vanha kirkko Oripääntien varrelta siirrettiin Kanta-Loimaan kirkon paikalle

1800-l. Puoliväli Kauhanojalla Loimala, Heikkilä, Sakkinen ja molemmat Martit omistivat myllyn Kuusjoen rannassa

1858-65 Fredrik Hertzberg Loimaan kirkkoherrana
->ens.kiertokoulut ja seurakunnallinen lainakirjasto Loimaalle

1860-l. Kauhanojalla kievari kiersi eri taloissa

1862 Loimaalla kiertokoulu

1865 Metsämaa itsenäistyi
Loimaan-Pöytyän säästöpankki aloitti maakunnan ensimmäisenä
säästöpankkitoiminnan Oripään Brötilän talossa (Uotila)

1869 Ensimmäinen kuntakokous Loimaalla
Alastaron kunta itsenäistyi

1869-1900 Antero Varelius Loimaan kirkkoherrana
->ens. kuntakokouksen esimies
->vaadittiin kunnan viranomaisille ja yksityisille henkilöille lähetetyissä virkakirjeissä käyttämään suomenkieltä

1873-2012 Loimaan vanhin koulu, Vesikosken koulu ->Vanha Koulu

1875 Ylistaron kulmakunnan Vesikosken koulu perustettiin

1876 Turku-Toijala-rautatie, Loimaan asema

1877 Virttaan koulu

1879 Metsämaan koulua alettiin rakentaa
Loimaan asemanseudulle kievari
->Kauhanojan kievari lakkautettiin

1880 Mellilän ensimmäinen koulu, Pesäsuon koulu valmistui

1881 Metsämaan koulu, Kojonkulman koulu

1885 Hirvikosken koulu, Mellilän asema

1886 Kanta-Loimaan kirkko paloi osittain

1888 Loimaan kirkko paloi 10.8. salaman iskusta

1891 Loimaan uusi kirkko vihittiin 18.11.
Loimaan maalaiskunnan mahtimiehet, apteekkari G.W. Norrman, rusthollari Kaarlo Talonen-Hulmi, tilallinen Israel Mikkola ja kauppias J.G. Winberg hakivat senaatilta lupaa kauppatorin perustamiseen Mikkolan luovuttamalle maa-alueelle Loimaalla rautatien itäpuolelle, nyk. Työväenopiston viereen

1894 Niinijoen koulu,Loimaan seutu sai ens. maalaiskirjeenkantajat

1896 Haaran koulu

1897 Kauhanojan koulu

1899 Loimaan torille pinnoitukseen junalla 23 vaunulastia hiekkaa Humppilasta

1900-06 Emil Joakim Savolin Loimaan kirkkoherrana

1900 Loimaan kauppalassa 550 asukasta

1902 Niinijoen osuuspankki perustettiin

1904 Mellilään osuusmeijeri

1906 Ensimmäinen piirieläinlääkärin virka Loimaalla

1907-17 Kristian Sjöblom Loimaan kirkkoherrana
->alkoi ajaa diakonissan saamista
1908 Ensimmäinen kunnanvaltuuston kokous Loimaalla
Vesikoskella Naulatehdas rakennutti ens. padon Loimijoen yli

1909 Loimaan yhteiskoulu perustettiin (5-luokkaisen reaalikoulun
lukusuunnitelma)

1910-l. Alku Kari Björkman alkoi tehdä Loimaalla makkaraa

1910 Loimaan ensimmäinen auto Frans Heikkilällä
Ypäjänkylä ja Mannistenkylä muodostivat Ypäjän kunnan
Loimaalla 708 torppaa eli yli kaksinkertainen määrä taloihin (305) verrattuna

1911 Orisuolle koulu
Keihäskoskelle koneosuuskunnalle yhteinen hevosvetoinen niittokone ja haravakone
->myös pienet tilat saivat vuokrata

1912 Loimaan rukoushuone rakennettiin

1914 Mellilään osuuskassa, Sallilan Sähkölaitos perustettiin

1914-2012 Mellilän Isoperän koulu

1915 Loimaan kauppalassa ? 1537 asukasta
Mellilä itsenäistyi

1917 Krekilän mylly rakennettiin tulipalossa tuhoutuneen tilalle, 1971 asti

Teurastamo Loimaalle Lounais-Suomen teurastamon sivipisteeksi
Orisuolle pankki

1918 Mellilään osuuskauppa

1919 Loimaan kirjapaino, joka alkoi painaa Loimaan Lehteä
Loimaan kirjakauppa
Suomen Mylly Oy perustettiin Loimaalle
Mellilään säästöpankki

1920 Karhulan koulu valmistui, Vanha Koulu valmistui

1921 Loimaalle kauppalaoikeudet
Kauhanojan koulu luovutettiin kunnalle

1922 Loimaan kauppala perustettiin
Loimaan ensimmäinen asemakaava, laatija Lille

1925 Loimaan tori siirrettiin nykyiselle paikalle, jossa sijaitsi ennestään Lähetys-yhdistyksen rukoushuone (purettiin 1970-luvun alussa)

1926 Mellilän marttayhdistys, Kauhanojan kouluun sähkövalo

1927 Maamieskoulu perustettiin Kauhanojalle, Vesikosken koulu

1928 Loimaan kunnan talo valmistui Hirvikoskelle

Loimaan rukoushuoneesta tuli kauppalaseurakunnan kirkko
Kaarlo Albinus Sovijärvi Loimaan kirkkoherraksi
Kauhanojan uuden koulun vihkiäiset ja 30-vuotisjuhlat
Loimaan kunnan talo valmistui Hirvikoskelle

1935 Loimaan kauppahallin vihkiäiset (nykyinen kaupungintalo)

1932 Loimaan 4H-yhdistys perustettiin maatalouskerhona
->nuorison harrastus kasvien viljelyyn ja tietojen lisääminen
->palstaviljely, kerhokokoukset, juhlat, kurssit, retket, kilpailut

1935 Loimaan kauppahallin vihkiäiset (nykyinen kaupungintalo)

Loimaalla alkoi lukio-opetus
Mellilän Isoperän koulu
Erkki Kaukainen löysi kotinsa läheisyydestä erikoisen pienen rauduskoivun geenimutaation kautta syntyneen muunnoksen
-> Loimaan koivu

1936 Kauhanojan kylä sähköistettiin

1937 Loimaan kauppahallin sali muutettiin kaksikerroksiseksi liiketilaksi

1941 Kauhanojan kouluun koulukeittola

1945 Alastaron vehnämylly rakennettini – Sarolahden mylly, leipävilja, viljan
kuivatus, siemenviljan pelttaus, jauhotuotteiden myynti, elänrehun jauhaminen omalla osastollaan

1949 Loimaalla Pauli Topi-Hulmi aloitti savitiilien valmistuksen

1949-53 Kanta-Loimaan srk:ssa vihittiin 305 paria avioliittoon, joista 84:ssä toisena osapuolena karjalainen nuori, 12 avioparissa kumpikin karjalaisia
Mellilässä vihittiin 122 paria, 32 ns. seka-avioliittoa, 10 paria kumpikin karjalaisia

1950-l. Loimaan meijeri alkoi ajaa maidot kuorma-autolla Kauhanojalta

1952 Aake Kaarnama suunnitteli Loimaan kunnan vaakunan paaluista ja vehnän-tähkistä, joissa 2 lehteä ja 4 apilaristiä
Professori Eino Vuoren suunnittelema Loimaan kauppalan vaakuna virallisesti käyttöön
Alastaro-seura perustettiin kotiseutuperinnettä vaalimaan

1954 Kauhanojan koulu neljäopettajaiseksi

1955 Ensimmäinen televisiolähetys antennien välityksellä Helsingissä 24.5.
→Loimaalla Maakunnan Sähkö Oy:n ikkunassa

Koskimäen viinitila sai ensimmäisenä Suomessa tilaviinien valmistusluvan

1957 Loimaalla Björkmanin veljekset ostivat torin varrelta tontin, johon rakennettiin makkaratehdas, jonka kuuluisin tuote oli Björkmanin ryynimakkara, jota vietiin jopa Ruotsii

1958 Näköradiolähetykset alkoivat Suomessa, myös Loimaalla
Loimaan kauppahallin kolmas kerros valmistui
Kauhanojan koulu kolmiopettajaiseksi
Loimaan yhteiskoulu muutti nykyiseen paikkaansa upouusiin tiloihin

1961 Loimaan tori vielä sorapintainen
→reunakivetys

1962 Kauhanojan koululla paljastettiin sankaritaulu – 17 sankarivainajaa

1964 Loimaan torille asfalttipinnoite

1965 Kauhanojalla koulukyyditykset alkoivat, Joenperän koulu loppui
Loimaan torin vieressä ollut pesäpallokenttä muutettiin Keskuspuistoksi

1966 Karhulan koulu lakkautettiin
Loimijoen tulvavirtaus yli 500 m3/s
->laajat tulvat

1969 Loimaan kauppalalle kaupunkioikeudet

1970-l. alussa Loimaan torilla ollut Lähetysyhdistyksen rukoushuone purettiin

Käsityöalan oppilaitoksia Suomessa 40, mm. Loimaan naiskutomakoulu

1972 Krekilän myllyn toiminta loppui, kun mylläri Toivo Lindgren sai surmansa auto-onnettomuudessa

1976 Väri-TV-lähetykset alkoivat näkyä Loimaalla, Lapuan patruunatehtaan räjähdys
Peruskoulu Loimaalle
Loimaan kaupungin kirjasto sai käyttöönsä loputkin nyk. kansanopiston tiloista
Björkmanin makkaratehtaan toiminta loppui, koneet myytiin Antti Jokiselle, joka jatkoi makkaran valmistusta Loimaan Mäenpäässä

1979 Naiskuoro Loimaan naislaulajat perustettiin

1980-l. alussa R-kioski Alastarolle ja Punkalaitumelle

1980 Metsämaan kylätoimikunta perustettiin

1984 Loimijoen tulvavirtaus 300 m3/sek

1987 Loimaan teatteri perustettiin, ensiesitys Arto Seppälän käsikirjoittama Viisi naista kappelissa

Risto Heinonen alkoi pyötittää Pyörähuoltoa Satakunnantiellä

1990 Loimaalla Onkijoen kylässä aloitti Suomen ensimmäinen alkutuottajien suoramyyntipaikka

1998 Loimaan kauppatorille kivipinta
Loimaan kaupungin kirjasto nykyisiin tiloihin

2004 Loimaalla Antti Jokinen lopetti Björkmanin ryynimakkaran valmistuksen

2005 Loimaan kaupunki ja Loimaan kunta lakkautettiin ja muodostettiin uusi Loimaan kaupunki, jonka vaakuna on entinen Loimaan kunnan vaakuna
1.6. Suomen maatalousmuseo Sarka avattiin

2009 Loimaan kaupunki, Alastaro ja Mellilä yhdistyivät

2012 Loimaan seutukunta 37 000 ihmistä
Loimaan Hurrikaani-lentopallojoukkue voitti hopeaa lentopallon mestaruusliigassa, kultaa Vammalan lentopallo

2013 Loimijoen tulvassa yli 300 m3/sek

Mitä nyt

Vuodesta 2018 vuoteen 2019

31.12.2018 admin Kommentoi

Vuodelle 2018 on käynyt kuten noille tulppaaneille – aikansa kukoistettiin, levitettiin iloa ja kauneutta ympäristöön, mutta viimein kaikki loppuu. Tosin kuihtunutkin voi olla kaunis.

Syksy huipentui jouluun, joka on nyt ohi. Tänään vietämme vanhan vuoden loppumista ja uuden alkamista.

Mieli palaa menneeseen vuoteen. Se oli hyvä. Ehdoton huipennus oli keväinen Toinen -näytelmä Loimaan teatterissa. Oli sanomattoman tyydyttävää nähdä kirjoittamansa tarina näyttämöllä niin hyvin oivallettuna ja esitettynä. En voi koskaan olla tarpeeksi kiitollinen koko Toinen -työryhmälle. He kaikki antautuivat täysillä tarinan esittämiseen. Vielä kerran kiitos heille! Rakastan heitä! Ja rakastan myös yleisöä, kaikki näytökset olivat loppuunmyytyjä ja jotkut kävivät katsomassa kaksi kertaa tai tulivat toiselta puolelta Suomea tai ulkomailtakin. Love you!

Samalla ilmestyi Toinen -tarina kirjana. Kirjassa tarina on kerrottu laajempana. Kannattaa lukea. Kirjakin on tämän vuoden huippujuttuja.

Muita huippuja oli Mylly -kuunnelman taltiointi ja esitys Alastaron vehnämyllyllä ja Norjan vierailu.

Vuosi 2018 oli lisäksi varsinainen rakkauden vuosi. Lähipiirini osallistui seitsemään häätapahtumaan! Kaksi vauvaakin syntyi sukuihin.

Paljon muutakin hyvää tapahtui. En nyt luettele aivan kaikkea, mutta tämä oli hyvä vuosi, tämä 2018.

Vaikka maailmantilanne on sekava… On tullut mieleen, että olenko saanut elää poikkeuksellisen pitkän rauhan kauden. Mutta sitten muistan että kaikki on sinikäyrää – alas, ylös, alas, ylös. Kaikki muuttuu koko ajan. Uskon kuitenkin, että ihmiskunta kokonaisuutena on mennyt ja menossa parempaan suuntaan. Nykyinen reaaliaikainen tiedonvälitys koko maapallon tapahtumista luo jonkinlaisen suurennoksen tapahtumista. Ehkä kaikelle tälle pahalle tulee vastaisku – pysyvämpää hyvää.

Kesä oli kuuma, lunta saatiin ennen joulua niin, ettei parempaa joulumaisemaa voi toivoa. Syksyllä ihmiset heräsivät ilmastonmuutokseen ihan tosissaan. Itse olen siitä kuullut jo 1970 -luvulla luennoilla. Siellä ennustetut asiat ovat ikävä kyllä alkaneet toteutua. Säätilat alkoivat mielestäni muuttua 1980 -luvulla siten, että ääripäät lisääntyivät ja muutokset nopeutuivat.

Tämä vuosi jää mieleen myös siitä, että viimein sain nämä kotisivut julkaisukuntoon. On mukavaa kirjoittaa. Ja on mukavaa kun sanojani luetaan.

Kolmas tanssi -romaani on kitisten lähtenyt liikkeelle. Ensi askelia tapaillaan, vartalo huojuu heikosti, kädet liikahtelevat. Odotan ryöpsähdystä, se tapahtunee ensi vuonna, kun teksti alkaa vyöryä ja tarina syventyä.

Lisäpotkua haen kesällä Koillis-Lapista ja Varangista. Sitä atmosfääriä aion mennä aistimaan taas.

Ensi vuonna on tiedossa myös Novellimankeli. Alamme tutun porukan kanssa kirjoittaa novelleja. Pari uutta kirjoittajaa tulee mukaan. On Loimaan kaupungin juhlavuosi. Jospa saamme syksyllä antologian valmiiksi… Kiirettä emme pidä, ellei ensi syksynä niin sitten sitä seuraavana.

Paljon on tänä vuonna tapahtunut ja paljon tapahtunee ensi vuonna. Vielä kuusi ja puoli tuntia tätä vuotta. Kiitän kaikkia lukijoita tästä vuodesta. Tavataan – ja luetaan – ensi vuonna! Olkoon se hyvä meille kaikille!

Kudontaa ja neulomista

Sydämenlämmitin

28.12.2018 admin 4 kommenttia

Ennen joulua virkkasin urakalla ystävättäreni pukinkonttiin Sydämenlämmittäjän. Malli on Marttojen lehdestä vuodelta 2012.

Kuva valehtelee sen verran, että tupsun yläpuolella ei oikeasti ole valkoista vaan koko liina on tasaisen luonnonvalkoinen.

Olen aikaisemmin tehnyt samalla mallilla ohjeen mukaisen puna-vihreän lämmittimen virolaisista villalangoista. Nyt lankana oli Sevettijärveltä ostamani valkoinen ja Rintalan Annen ruskea. Kyllä nuo täysin värjäämättömät lampaan ominaisväriset langat sopivat niin hyvin yhteen! Kuviona on perinteinen ässänväärä.

Liina on puolitoista metriä pitkä. Sitä voi käyttää todella monin tavoin. Imettävän äidin rinnat ovat lämmössä, liinan voi kietoa turbaaniksi, kaulaa lämmittämään, kolmio etupuolelle. Liinaa voi käyttää miten vaan!

Nyt teen toista tai oikeastaan kolmatta sydämenlämmitintä. Väreinä luonnonvalkoinen ja harmaa. Edelleen Sevettijärven ja Annen langoista. Kyllä tulee kaunis! Tämä liina menee lahjaksi. Pitäisikö tehdä itsellekin…

Sydämenlämmitin, valkoinen lanka Sevettijärveltä, harmaa Anne Rintalalta

Löysin netistä samalla nimellä kudotun version, joka on samanmuotoinen, mutta siis kudottu. Sen version oli tehnyt Mari Muinonen.

Kirjallisuus

Joulutarina

23.12.2018 admin 2 kommenttia

Kaikki alkoi tuoksuista. Imelä vahva haju tunkeutui kaikkialle ja peitti alleen muut tuoksut. Keittiö tuntui olevan koko talon hermokeskus, jossa häärinä oli kiihkeää useita päiviä. Uuni ja hella hehkuivat kuumina päiväkausia, mikä oli mukavaa.

Se päivä oli kauhea, kun aamulla aikaisin viskattiin kaikki matot, peitteet ja tyynyt ulos. Kauhean mäiske kuului sisälle asti, kun niitä kuritettiin jollain kepillä. Minua häirittiin koko ajan mölinää pitävällä kauhistuksella, kun yritin nukkua päiväunia. Viimein ne laittoivat minut ulos, missä sain värjötellä pakkasessa.

Eräänä aamuna levisi ihanin ja makoisin tuoksu, joka oli jo aamuyöstä herättänyt voimakkuudellaan. Päivä oli jotenkin erilainen.

Sekin oli kummallista, että kaikki olivat paikalla. He tulivat innostuneina ympäri maata sijaitsevista kodeistaan. Vuoden mittaan he olivat käväisseet, yksin, kaksin tai isommalla porukalla, mutteivät kaikki yhtä aikaa kuten nyt.

Sain paljon huomiota. Taputuksia päälaelle, rapsutuksia ja lenkille lähtijöitä oli koko ajan. Olinkin aivan hurmoksessa. Lauma oli koossa eikä tarvinnut odottaa ikävystyneenä jotain tapahtuvaksi, kuten yleensä.

Aluksi kaikki olivat hyvällä päällä, nauroivat paljon ja juttelivat iloisesti. Jotkut kävivät vielä kaupoissa. Mitä he niistä hakivat, oli epäselvää, koska ostoksia ei näkynyt missään.

Aina välillä joku heistä piiloutui suljetun oven taakse ja huoneesta kuului uteliaisuutta herättävää rapinaa. Lapset olisivat halunneet mennä selvittämään rapinan syytä, mutta heidät häädettiin oven kahvaa vääntelemästä.

Mutta jossain vaiheessa alkoi mennä oudosti. Ilmassa oli jännitystä ja ikään kuin odotusta. Lapset juoksentelivat, kiljuvat ja pieniä tappelunpoikasia oli tuon tuostakin. Minuakin häirittiin, olisin halunnut olla itsekseni. Aikuistenkin äänet muuttuivat kärsimättömiksi.

Saunomisen jälkeen he olivat taas iloisia, vaikka hiukset sojottivat märkinä sinne tänne. Kynttilöitä sytyteltiin, etenkin sen kaapin päälle, missä oli paljon valokuvia kehyksissään. Ihana lämpö lisääntyi.

Viimein he asettuivat tuoksuvia ruokia notkuvan pöydän ääreen. Sain katsella kauempaa enkä pystynyt estämään kuolan valumista. Tuoksut olivat niin monivivahteisia, että nuuskiminen kävi melkein syömisestä. Aina välillä joku lapsista heitti minulle salaa rasvaisen makupalan. Syljen eritys vaan kiihtyi.

He ruokailivat pitkään. Pöydän tyhjentäminen keittiöön kesti ja kesti. Viimein se ruokien laittaja valahti sohvan nurkkaan ja kaappasi pienimmän syliinsä.

Silloin ulkoa kuului lähestyvää kellojen kalkatusta. Ovi lensi auki ja sisään työntyi ryminällä, kilinällä ja kolinalla kummallisiin punaisiin vaatteisiin ja karvoihin verhoutunut hahmo. Pitkä parta peitti kasvot ja ääni oli outoa mörinää. Olio hakkasi kepillä lattiaa ja puhui jonkun Petterin vikuroinnista. Samalla se nosteli pusseja ja säkkejä sisään eteisestä. Jännitys ja kähinä saavuttivat huippunsa. Onneksi isäntä ehti ulkoa takaisin sisälle näkemään tilanteen ja turvaamaan meitä.

Lapset pakenivat vanhempiensa taakse ja pienin pillahti itkuun. Olio olisi halunnut ottaa pienimmän syliinsä ja isompien laulavan. Lapset olivat moisesta aivan kauhuissaan. Vanhin lapsista oli kuitenkin tarkkana ja huomasi, että oliolla oli samanlaiset lapikkaat kuin naapurin sedällä. Kukaan ei kiinnittänyt hänen sanoihinsa mitään huomiota.

Minä säikähdin pahanpäiväisesti. Monet kädet pitivät minua paikoillani ja yrittivät suojella minua. Viimein minut suljettiin toiseen huoneeseen tärisevänä, koska en pystynyt rauhoittumaan.

Olohuoneessa alkoi valtava hälinä. Nimiä huudeltiin. Kiljahduksia, huutoja. Paperien kahinaa taas. Naurua.

Raavin ovea ja minut vietiin pienen tavarapinon luo. Sieraimiini tunkeutui taas tuoksu, viekoittelevin kaikista! Revin kiihkoissani paperin paketin ympäriltä ja upotin hampaani sylki valuen ratisevaan siankorvaan. Ja muistin, mikä tämä juttu oikein olikaan.

Nyt muistin mikä tämä juttu oikein on! Olisipa tämä aina!

Lyhennelmä julkaistu Loimaan Lehdessä jouluna 2015 ja vuonna 2020 Kuoriutumisia-novellikokoelmassa hieman muutettuna.

Käynnit, Kirjallisuus, Kudontaa ja neulomista, Luonto

Jouluvalmisteluja

17.12.2018 admin Kommentoi

Puikot ovat suihkineet, lahjat kääriytyneet paperiin, nauhat kiharrettu. Ihmisiä tavattu ja tapaamisista nautittu.

Joulukortit lähtivät punaisessa kuoressa maaimalle. Samalla koin nostalgisia hetkiä, kun järjestelin korttipinoa. Monenlaisia kortteja olen tehnyt vuosien varrella, viimeksi oppilaideni kanssa kun keräsimme rahoitusta Pyhän leirikouluun. Loimaan vanhasta kirjakaupasta torin varrelta keräsin aikoinaan nostalgisen kokoelman ikivanhoja joulukortteja, joita en tosin raaski lähettää kenellekään. Olen niitä kuitenkin joinakin jouluina skannannut ja tulostanut. Ovat ne niin ihania!

Keskiviikkona kävin Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa lukemassa kaksi novellia. Paikalla oli yli 20 kuulijaa, puikot suihkivat, laskeutuivat välillä syliin kun tarinoiden kuuntelu vei kaiken huomion ja jatkoivat taas. Kudelmia vietiin perjantaina Kartanonmäen vanhuksille joululahjaksi.

Luin Novellikoukussa Tuuve Aron novellit Elsa ja Suojatie. Tykkään itse etenkin Elsasta. Siinä on kuvattu hienosti Elsan elämän käännekohtaa ottaen mukaan nyansseja koko elämästä. Suojatie kuvaa myös käännekohtaa monen ihmisen elämässä. Loppu on arvoituksellinen. Jokainen lukija/kuulija saa itse vetää johtopäätökset. Hienoja novelleja. Muut Lihanleikkaaja -novellikokoelman tekstit ovat niin roiseja, etten niitä olisi voinut lukea…

Toisena lukijana oli entinen oppilaani vuosien takaa. Hän oli valinnut Maarit Verrosen ajankohtaisen novellin siitä, miten kohtaamme kanssaihmisemme. Minuunkin kolahti vastaavanlainen kohtaaminen erään ihmisen kanssa. Lisäksi Katriina luki Jukka Viikilän aivan toisenlaisia novelleja, nimittäin aivan lyhyitä. Nekin ovat novelleja, vaikka lähestyvät runoa tai aforismia. Ne ovat niin moniselitteisiä, että pitäisi lukea moneen kertaan ja makustella sanoja.

Kovasti ilahdutti suuri kuuntelijamäärä ja vuorovaikutus heidän kanssaan. Tuli todella hyvä olo!

Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa 12.12.2018 luettiin, kuunneltiin ja kudottiin. Eläköön kirjallisuus! Kuvassa vasemmalta Katja toivotti tervetulleeksi ja kiitti kuluneesta syksystä, sitten Katriina ja kuuntelijoita rivikaupalla

Novellikoukkua varten luin Katja Ketun novellikokoelman Piippuhylly. Ei niitä voinut lukea Novellikoukussa. Luepa Luettua– sivulta, miksei.

Perjantaina vietimme pikkujoulua Runomankelilaisten kanssa. Paikalla olivat kaikki: Liisa, Virpi ja kaikki K-ihmiset: Kari, Kerkko, Pirkko ja Sirkka. Ihmettelimme, että on jo kaksi vuotta siitä, kun runoilimme hiki hatussa runoja antologiaamme Runotuulen mankeloimaa.

Söimme jouluherkkuja, päivitimme syksyn tekemisiämme ja ehdimme lukea kirjoittamiamme tekstinpätkiä.

Ja teimme ison päätöksen: Perustimme Novellimankelin! Eli aiomme julkaista novelliantologian, joko vuoden päästä tai kahden vuoden päästä. Meillä on niin valtavan hyvä porukka ja olemme tutustuneet toisiimme. Lisäksi yhteistyö sujuu niin luonnikkaasti, että tätä yhteyttä ei kannata heittää romukoppaan. Päätimme lisäksi pyytää paria muuta henkilöä mukaan, jos he vaan haluavat. Mirkka-opemme ei ole nyt mukana vaan yritämme omin voimin, tosin Mirkkalta saaduin opein. Kiitos hänelle!

Onpa mukava, että ensi vuodelle on taas tiedossa kiinnostavaa luovaa tekemistä, mistä saa NIIIIN suuren nautinnon!

Viikonloppuna oli Heimolinnassa Wanhanajan joulumarkkinat, jonne menimme mankeliporukalla toista kertaa. Tosin saimme pöydän vain sunnuntaiksi. Tänä vuonna myimme loimaalaista kirjallista tuotantoa sekä minun pitkin vuotta värkkäämiäni kudonnaisia eli lapasia, sukkia, pipoja jne jne. Kannatti mennä, vaikka tuntui, että väkeä oli liikkeellä vähemmän kuin viime vuonna. Villakasat pienenivät ja pari kirjaakin kulkeutui uusiin koteihin ja uusiin mieliin.

Mutta kaikkein mukavinta oli jutella ihmisten kanssa. Voi miten siitä tuleekin hyvä olo! Tapasin ihmisiä, joita en ollut pitkään aikaan näynyt ja saimme päivitettyä kuulumiset.

Mankelilaisten iskujoukko Wanhanajan joulumarkkinoilla. Kerkko ja Pirkko

Talvi tulee hiipien. Nollan kieppeillä on pyöritty monta viikkoa. Pakkaset, paukkusellaiset, odottavat vielä. On pimeää. Jouluvalot tuovat ilonpilkahduksia. Luonto on hiljaa, taitaa nukkua. Pienet ruohonkorret tekevät tuttavuutta ilman kosteuden kanssa. Kyllä se varmaan lämmittää.

Aamulla lehteä hakiessani katselen alkavan päivän näkymiä. Joinakin aamuina pitää hakea kamera, kun luonnolla on niin paljon uutta kerrottavaa. Facebookista olen nähnyt, että ympäri maata on ollut hienoja auringon laskuja ja nousuja. On se siellä, se aurinko. Lämpöä ei meille nyt tule, mutta valoa kuitenkin.

Talven törröttäjät muistelevat hetken horroksesta herättyään kesää. Yksittäinen lintu tulee sieppaamaan siemenen.

Viikon päästä on joulupäivä. Tämä loppuviikko mennee jouluvalmistelujen kanssa. Sitä perinteistä: siivousta, järjestelyä, ruokia – teen laatikot äitini ohjeilla. Poikia tulee miniöineen joulun viettoon. On se mukavaa. Nyt on tänä vuonna aikuisten joulu.

Käynnit, vierailut, Mitä nyt

Syksy ja talvi nokittelevat

8.12.2018 admin Kommentoi

Viikko on ollut kiireinen. Itsenäisyyspäivän osuminen torstaille toi pitkän viikonlopun ja pitkähkön loman työssäkäyville ja useimmille koululaisillekin. Joulun läheisyys näkyy lisääntyneissä jouluvaloissa ulkona ja talojen ikkunoilla. Glögit kuumenevat, piparkakut tuoksuvat, tortut rapisevat ja kuorruttavat rinnukset ja luumuhillolla huulipielet.

Niinpä kävin maanantaina Loimaa-Seuran joulutilaisuudessa, jossa juhlistettiin vuosittain ilmestyvän Saviseudun joulu 2018 -lehden pyöreitä vuosikymmeniä. Lehti on käsittämättömän hieno kattaus Loimaan historiasta. Vuosittain ilmestyy kymmeniä kirjoituksia mitä mielenkiintoisimmista aiheista. Suurkiitos kuuluu koko työryhmälle ja etenkin Raija Kourille, joka on toimittanut lehteä vuosikymmenet.

Tiistaina oli vuorossa Loimaan Teatterin Kylmä murha -näytelmän esitys, jonka kahvitarjoiluun osallistuin. Iso joukko uskollisia teatterin ystäviä kävi kauhistumassa jännitysnäytelmää. Itse olin nähnyt näytelmä jo aikaisemmin. Edelleen ihmettelen harrastajanäyttelijöiden sujuvaa ja kuuluvaa äänenkäyttöä. Ja miten he muistavat pitkät vuorosanansa… Lavasteet olivat hienot. Kaiken kaikkiaan erinomaista työtä taas kerran.

Kannaltani mielenkiintoista oli tavata oppilaani 11 vuoden takaa ja vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia maailman menosta. Itsellä ei 11 vuodessa ole niin kovin kummallisia muutoksia tapahtunut (mitä nyt vanhenemisprosessi etenee), mutta kun nuori ihminen kasvaa murrosikäisestä nuoreksi aikuiseksi, muutos on paljon suurempi.

Keskiviikkona oli merkityksellinen päivä, kun kuopukseni syntyi 32 vuotta sitten. Pitkin päivää mieli palasi siihen päivään, miten se sujui ja huipentui. Yksi elämän tärkeimpiä päiviä.

Loimaan Teatterin pukuvuokraajien glögit jäivät väliin, kun kotitalon siivoamiseen meni pidempään kuin olin olettanut – viittaus siihen vanhenemisprosessiin. Joogaan ehdin kuitenkin ja siellä venyteltiin illalla kaikki nivelet jouluvalojen loisteessa joululomakuntoon. Kiitokset joogaohjaajalle, kun valitsee meille hyvät liikkeet!

Sitten tuli vieraita. Ei olla nähty puoleen vuoteen ja olipa kivat päivät heidän kanssaan! Mieleen palautuivat aikaisemmat tapaamisemme, yhteiset juhlapyhät, lapsien syntymät ja kasvamiset nuoriksi aikuisiksi. Ne iloiset asiat ja niin surulliset mutta vääjäämättömät elämän käänteet. Mutta sitä elämä on. Välimatkat, kasvaminen, elämän kaikki mahdollisuudet ja tapahtumat. Korttia pelattiin, ja olipa muna viisaampi kanaa, nuorin paras ja ikäjärjestyksessä muut sijat. Sain kiusassa (seiskassa, kahdeksikossa, nimiä monta) yhdellä kierroksella 100 pistettä, taitaa olla ennätys… 😉

Linnan juhlia seurattiin myös, se on must. Kättelyurakka tuntuu aina niin rasittavalta presidenttiparin kannalta. Viime vuonna Jenny oli viimeisillään, joten nyt oli varmaan helpompaa. Jenny oli muuten niin kaunis, äityskö hänet sai niin hehkuvan näköiseksi.
Tuntematonta ei katsottu päivällä.

Kyselin vävyltä vinkkejä tämän blogin suhteen. Horjun koko ajan laidasta toiseen. Kannattaako näitä kirjoitella, mitä hyötyä, lukeeko kukaan, mitä järkeä… Hän sanoi, että onhan tämä sisältö merkityksellisempää kuin tavanomaiset höpötykset mitä sosiaalisessa mediassa julkaistaan. Henkilökohtaisempaa. – No ehkä jatkan sitten.

Tänään olin Jaakola Seuran hallituksen kanssa kokoustamassa. Suunnittelimme Loppiaskonsertin ohjelman. Tervetuloa 6.1.2019 klo 15 Taidetalolle. Ensi vuosi on muuten juhlavuosi, Alpo Jaakolan syntymästä tulee 100 vuotta. Maalis-huhtikuussa tapahtuvan syntymäpäivän kieppeillä tapahtuu monta tilaisuutta Alposta.

Sitten aloin tehdä tätä päivitystä. Ensin ihmettelyä, kun WordPressiin on tullut uusia päivityksiä. Ei ne taitaneet onnistua, kun tämä päivittäminen tapahtuu vanhalla metodilla. Jaa, tuossahan on linkki Switch to Block Editor. En taida vaihtaa vielä, jotta saan tämän maailmalle.

Luin muuten loppuun Päivi Alasalmen Joenjoen laulun. Katso Luettua -sivulta mitä mieltä olin.

Huomenna menemme teatterin porukan kanssa Kaarinan teatteriin katsomaan näytelmää Ylpeys ja ennakkoluulo. Palannen siihen myöhemmin. Mielenkiintoista nähdä toisen harrastajateatterin esitys.

Ulkona taivas pilvessä koko ajan. Lunta alkoi viskoa ensin pakkasen kiteyttämänä ja tänään nollan kieppeillä räntää. Taas kerran olen mielissäni vuodenaikojen vaihtelusta. On niin mukavaa käpertyä sisälle villasukkiin ja -viittaan kun nurkissa ja hormissa tuuli vonkuu ja ikkuna kuorruttuu rännällä. Saa olla vaan täällä pesässä. Ja tehdä näitä kirjallisia juttuja. Kesällä pitää kohkata ulkona puutarhassa ja pihalla. No, on sekin sitten taas kivaa kun aurinko alkaa lähetellä kirkkauttaan ja multasormia alkaa kutittaa. Ei siihen ole kovin montaa viikkoa.

Kirjallisuus

Tuli vuotos – vastasatoi ensilumen

29.11.2018 admin Kommentoi

Menneellä viikolla satoi ensilumen. Tuli vuotos – vastasatanut uusi lumi, jolloin miehet entisaikaan lähtivät metsälle, kun lumessa näkyivät eläinten jäljet.

Tuohan on ensimmäisen romaanini nimi ja viittaa siihen, että vuotos tarkoittaa montaa asiaa: ensilumen ja suunnitellun tekoallasalueen lisäksi kohtaa, jossa joki laskee pääuomaan – Vuotosjoki laskee Keminsaarten itäpuolella Kemijokeen. Asioillahan on monta puolta. Me vaan niin helposti takerrumme yhteen ”totuuteen”, vaikka asioiden monipuolinen tiedostaminen laajentaisi näkemystä.

Omalla pihalla olen ihmetellyt jälkien määrää: oravat näyttävät käyttävän reittinään meidän talon päätyä. Samoin naapureiden kissat ovat tassutelleet edestakaisin. Linnut ovat hyppineet portailla ja seinien vierustoilla. Puutarhassa supi on tehnyt jälkinauhansa naapurista naapuriin meidän pihan yli. Luumupuuni kuoli viime talvena mutta juuret työnsivät versoja muutaman metrin päähän. Olin yhden niistä suojannut verkolla uutta puuta varten, mutta verkko oli tiessään (löytyi monen metrin päästä) eikä tainta näkynyt missään. Olipa ollut rusakolle oiva makupala. Joku oli myös piehtaroinut nurmikolla tai sitten tehnyt tarpeensa ja kuopinut lunta pois. Pitäisiköhän laittaa suojaverkkoja nuorimpien puiden ja mustikkapensaan ympärille.

Olen menossa lukemaan Loimaan pääkirjaston Novellikoukkuun ensi kuussa. Viime vuonna olin ensi kertaa, ja yllätys oli miten paljon hommaa novellin valinnassa oli. Suurin hankaluus on, että novellit ovat liian pitkiä luettavaksi. Meitä on kaksi lukijaa eli aikaa kummallakin puoli tuntia. Yleisöpalaute on, että parhaiten jaksaa kuunnella lyhyitä tekstejä. Toinen ongelma on, että en tiedä mitä on luettu aikaisemmin ja kolmas, että suomalaisten kirjailijoiden novellien lukuun pitää saada lupa. Ulkomaisia voi lukea ilman lupaa. Muut ovat kertoneet, etteivät kustantajat vastaa lukemislupapyyntöihin. Toisaalta tuntuu, että miksi lupa pitää pyytää, kun kyseessä on kirjastossa tapahtuva ilman pääsymaksua tapahtuva tekstin lukeminen. Sehän saattaa toimia vinkkauksena, jolloin kuuntelija haluaa tutustua paremmin luettuun kirjailijaan.

Novellikoukkua varten luin Roald Dahlin novellikokoelman Himo – Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä. Katso Luettua – sivu.

Parhaillaan luen Päivi Alasalmen romaania Joenjoen laulu. Se kertoo Saamenmaasta. Olen lukenut vasta muutaman kymmenen sivua, mutta on alkanut vaivata se, että joka sivulla monessa asiassa selostetaan jotain saamelaisten tapaa.

Siinä onkin minulle miettimistä, miten paljon selitetään asioita eli mitkä asiat ylipäätään vaativat selittämistä. Kirjoitin viikolla Kolmanteen tanssiin Jurin muistelua saamelaisten muinaisista muuttoretkistä eli kierrosta vuodenajan mukaan eri paikkoihin asumaan (kevät-, kesä- ja syysasunnot ja talvimuutot). Onko koko muistelus tärkeä ja miten paljon siitä kirjoitan, jotta sormi pystyssä oleva opettaja ei nouse silmien eteen? Pitää löytää sellainen kerronnan muoto, että opettajavaikutelmaa ei tule. No jätän tekstin paikoilleen ja ratkaisen poistamisen/jättämisen myöhemmin. Itse asiassa Juri vertasi saamelaisten entisiä muuttoretkiä nykyajan mökkeilyyn, Lapin hiihtomatkoihin ja etelän aurinkolomiin. Ehkä tekstin voi jättää…

Palaan Alasalmen kirjaan myöhemmin kun olen lukenut sen kokonaan.

Luin myös pikavauhtia Yrjö Kokon kirjan Poro, joka ilmestyi 1969.

Luepa Luettua -sivulta kommenttini.

Kirjasta on apua Kolmannen tanssin kirjoittamisessa, koska tärkeässä pääosassa on poro.

Tulostin kuvan pojistani aikuisina ja laitoin kehyksiin tuohon ikkunalaudalle. Vertailen heidän kasvojaan. Mitä samanlaista, mitä uutta, mitä omaa. Yhtäläisyyksiä ei arkipäivien nauhassa huomaa, mutta nyt pysäytetystä kuvasta huomaan. Vuosien helminauha liukuu silmieni ohi. Jotenkin jatkuvasti kummastelen, että ne kaikki pitkät vuodet ovat tapahtuneet, vierineet, ohi. Kaikki lukemattomat aamut, illat, välipalat, työkeikat. Ilon ja ristiriitojen hetket. Sanomalehdistä näen heitä, joiden elämä on ollut vuosikymmeniä lyhyempi. Että on saanut elää, kokea tämän kaikki.

Ällistynyt sammalikko