Syksyisenä keskiviikkona vierailin kolmatta kertaa Eduskuntatalossa. Aikaisemmat vierailut tapahtuivat kauan kauan sitten (25 ja 19 vuotta). Koko rakennuskompleksi on sen jälkeen laajentunut ja remontoitu.
Ensimmäisen kerran ällistystä ei enää kokenut – miten näin komea kokonaisuus on saatu aikaan vasta muutaman vuoden ikäisessä Suomessa (valmistui 1931) – mutta vaikutuksen tekivät edelleen komeus, kestävät materiaalit ja hienot taiteelliset yksityiskohdat, joita näkyi mihin tahansa katsoi.
Supisuomalaista 1920-luvun klassismia, Kalvolan graniittia., suunnittelijana arkkitehti J.S. Siren. Nykyään vain kansanedustajat saavat nousta nämä 46 porrasta pääoville, rahvas kulkee sivuovista. Korinttilaistyyliset 14 pylvästä luovat katseensa mäeltä Kiasmaan, Sanomataloon, Musiikkitaloon, sivummalla olevaan Finlandiataloon ja keskelle näkymää nousevaan hulppeaan pääkirjastoon.Eduskuntatalolta aukeava näkymä uusi näkymäLehmuksen siemenien lajittelua, taidetta ulkopuolellakinEi nyt nähty tällä kertaa Valtiosalissa tärkeitä haastatteluja päivän polttavista asioista.Talossa on päivittäin töissä 1000 ihmistä. Heitä ohjaavat tarkat säädökset mm. käyttäytymisestä ja liikkumisesta. Esimerkkinä kuvassa on Hallituksen käytävä, jolle ei ole muilla asiaa. Poikkeuksena naiset, sillä ensimmäisen oven takana on naisten huone, jossa jo 90 vuotta sitten naiset saattoivat levätä ja tavata toisiaan.Täysistuntosalissa on kupolikatto ja sen huipulla lanterniini, jonka ikkunoista päivänvalo lankeaa muuten ikkunattomaan tilaan. Kupolin laatat on tehty sokeriruokomassasta.Koko eduskuntatalo on täynnä kauniita yksityiskohtia, jotka ovat remontin jälkeen hienossa kunnossa. Jopa viisikerroksisen rakennuksen portaikko on taideteos.Seurueemme emäntänä toimi kansanedustaja Katja Taimela, kotoisin Salosta. Meitä kävi tapaamassa toinenkin maakuntamme edustaja, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolalinen, kotoisin Liedosta.Myös kansanedustaja Kike Elomaa kävi meitä tapaamassa, syntyisin Lokalahdelta.Senioriopettajat eduskunnassa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen ja kansanedustaja Katja Taimelan kanssa.
Isä Hariton kertoi meille todella persoonalliseen tapaansa yhteisön perustamisesta, rakennusprojektista sekä tapahtumista.
Isä Hariton esitteli pihaa ja viljelyksiäSöimme maukasta borsh-keittoa, kaalipiirakkaa ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa, talon omista tuotteista valmistettujaKoko talo oli täynnä kauniita yksityiskohtia – tämäkin vierailukohde tarjosi monimuotoista nähtävää
Matkan järjesti Turun seudun senioriopettajat ry, jolla on paljon toimintaa ja aktiviteetteja entisille kansankynttilöille. Kiitokset järjestäjille!
Näin syyskuun alussa kasvihuoneessa on aikamoista viidakkoa. Vihreää kasvustoa on niin paljon, ettei meinaa tomaatteja löytyä.
Tomaattiviidakkoa
Niinpä poistin edelleen ”varkaita”, lehtihankaan ilmestyneitä uusia kasvuversoja, joita oli tullut myös lehtien ruoteihin nippuina. Tuntuu, että varkaat kasvavat aivan silmissä ja minne tahansa katsoo, niitä löytyy. Ne vievät turhaan kasvuvoimaa hedelmiltä, joilla alkaa olla kiire saada väriä ja kypsyä.
Kasvihuoneen ovea voi pitää auki koko ajan siihen asti, kun kylmät yöt tulevat. Kosteus haihtuu eikä tule hometta. Kastellakin täytyy edelleen.
Kerran viikossa olen poistanut elokuun alusta lähtien lehtiä alhaalta. Lopuksi onkin jäljellä melkein pelkkää rankaa ja kypsyviä hedelmiä. Myös vioittuneet lehdet olen poistanut.
Keltaiset tomaatit ovat makeita kuin karkit. Keltaiset itivät parhaiten, alle viikossa ja olivat koko ajan edellä muita muotoja. Ensimmäiset keltaiset kypsyivät jo kesäkuun 30 pv, mikä on ennätys (16 vkoa kylvöstä). Raakileista kypsiin meni neljä viikkoa (12 vkoa kylvöstä), kukista raakileisiin kaksi viikkoa (10 vkoa kylvöstä). Kasvulehdet tulivat viisi viikkoa kylvöstä, joka oli maaliskuun kuudentena.Pitkulainen tomaatti on kasvanut vuosi vuodelta pituutta. Olen ottanut siemenet muutama vuosi sitten kaupan tomaateista, jotka olivat erikoisen hyviä, mutta pieniä, 3-4 cm. Nyt koko on kaksinkertainen, mutta maku ei ole kovin mehevä.Musta tomaatti oli viime vuonna parhaan makuinen, mutta nyt ei pärjää keltaiselle maussa, on kuitenkin maukkaampi kuin punaiset.
Pyöreät tomaatintaimet ostin viime vuonna torilta nuorelta naismyyjältä. Otin niiden parhaista yksilöistä siemeniä talteen (levittelin keittiöpaperille, kuivatin ja säilytin sisällä). Ensimmäisenä vuonna olivat tosiaan mustat parhaan makuisia ja nyt keltaiset. Jos ensi vuonna punaisten maku edelleen hiipuu, kannattanee hankkia uudet siemenet.
Katsoin muistiinpanoistani miten tämä kuuma kesä 2018 kasvuun on vaikuttanut: Tomaatit kypsyivät noin neljä viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Kuitenkin kylvöajankohta vaikuttaa. Viime vuonna kylvin 19.3.2017, nyt 6.3.2018 ja hedelmiä tuli 9.8. 2017 (20 vkoa kylvöstä) ja 30.6. 2018 (16 vkoa kylvöstä).
Kun katsoo noita viikkomääriä – 5 kk ja 4 kk, tuntuu että ”mitä se kannattee…” Täytyy sanoa, että mitä nyt yleesä mitään kannattaa – maun vuoksi ja kivan puuhastelun vuoksi! 😉
Olen käyttänyt pikkutomaatteja, koska monien isojen tomaattien kasvukokeilujen jälkeen täytyy todeta, etteivät ne ehdi kypsyä. Paprikaa olen myös kokeillut ja tuloksena on ollut pari kolme hedelmää, jotka ovat jääneet osin vihreiksi.
Kasvihuonekurkku kasvoi tänä vuonna hyvin. Ostin taimen torilta metsämaalaiselta nuorelta naiselta ja täytyy sanoa, että olipa erinomainen taimi verrattuna aikaisempien vuosien kauppaketjujen ostoksiin. Mahdottoman makoisia kurkkuja on kypsynyt pitkään.
Kasvimaaltakin on satoa saanut jo monta viikkoa.
Kesäkurpitsan taimi on samalta metsämaalaiselta kasvattajalta kuin kasvihuonekurkku. Kurpitsoja ei kylläkään ole kovin paljoa tullut, mutta ehkä syynä on ollut kuivuus. Kastella olisi varmaan pitänyt enemmän. Kesäkurpitsan vieressä on kasvanut avomaan kurkkuja, itse siemenestä kasvatettuja ja muutama ostettu. Kurkkuja on tullut kilokaupalla tuoreena tai pikasäilykkeenä syötäväksi ja kellarissa tekeytyy viipaleita ja kurkku-sipulisalaattia. Keltainen kurpitsa on myös tuottanut vähän hedelmiä, vain kaksi, joista toinen kuihtui pois. Ehkä saan yhden keiton.
Puikulapottuja kylvin kolmesta kaupasta ostetusta pussista, joista oli syöty osa (irtomyynnistä ostettuja, valmiiksi pakattuja). En tiedä mihin perustuu käsitys, ettei puikula täällä etelässä kasva, koska maasta on paljastunut aivan syötäviä perunoita. Viime vuonna tosin ne kellarissa pilaantuivat nopeasti, eli kannattanee syödä heti.
Sunnuntairuokailun aineksia. Saan suurta nautintoa, kun voin valmistaa ruuan itse kasvatetuista kasviksista!
Porkkanat onnistuivat viimein monen vuoden tauon jälkeen. Olen tiennyt, että ne pitäisi olla peitettyinä harson alla heinäkuun alkuun asti, jottei tule tuholaisia, mutta en ole viitsinyt peittää vaan olen toivonut vieressä kasvavien sipuleiden estävän tuholaiset. Niinpä porkkanat ovat olleet täynnä porkkanakärpäsen toukkien tekemiä käytäviä ja porkkanakempit sykkeröittivät lehdet, jolloin yhteyttäminen hidastui ja tuli pieniä porkkanoita . Nyt laitoin harson kaaritukien päälle ja pidin heinäkuun alkupuolelle asti. Ja harso esti tuholaiset, nyt on ensiluokkaisia porkkanoita! Yhdessä porkkanassa oli käytävää jyrsitty. Vaihdan kasvupaikkaa joka vuosi, on nelikierto.
Tänä kesänä on puutarhassa tapahtunut kummallisia asioita. Juurespenkissä punajuuret itivät, tosin hyvin hitaasti alkukesän kuivuuden vuoksi. Palsternakka ja nauris eivät itäneet ollenkaan, ei yhtä ainutta tainta. Heinäkuun alussa kylvin uudelleen naurista ja ne ovat nyt kasvaneet niin, että sieltä varmaan jotain saan. Yritin muuten kylvää nauriita kuten Liisa K. runossaan esitti, mutta pienen pienet siemet tarttuivat poskiiini enkä saanut nitä maahan kuin klimppeinä…
Sipuleita tuli vähän ja pieniä. Härkäpapua ja hernettä jonkin verran. Salaattia haen joka aamu lehdenhakukierroksella aamiaisleivän päälle, ruohosipuliakin muistaessani. Kierros puutarhassa isoiksi kasvaneiden puiden välistä, kasvihuoneen kasvien aamumoikkaus, sademittarin lukeman tarkastus – kyllä kesä on ihana vuodenaika!
Kerropa omista viljelyksistäsi. Jaoin tomaatintaimia moniin koteihin, miten siellä on kasvettu? Entä muu kasvu?
Hiljentyvässä kulkueessa lähestyttiin suota. Yli sata vuotta sitten lapset saattoivat kulkea juuri tästä… Satakolme kuuntelijaa asettui Alpon mökin rinteeseen loppukesän hellelukemia kutitelleessa lämmössä ja auringonpaisteessa.
Kummun kuusetkin kuuntelivat henkeään pidättäen. Tarinan loputtua hiljaisuus jatkui herkistyneissä mielissä.
Kuivan kesän jälkeen päästiin hyvin käymään ristillä.
En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Seinällä punamullalla väritettyjä päreitä rivissä, kattoon asti.
Hollonmäen vanhan puolen päreseinä
Hollonmäen kantatalo, rustholli. Vanha, 1860-luvulla joen rannasta nykyiselle paikalleen siirretty päärakennus on pitkärunkoinen, satulakattoinen, ulkoseinät vuorattu pärein. Päreiden alla on hirsirakennus.
Näinä konmarituksen kulta-aikoina tekee sielulle oudosti hyvää nähdä ympäristö, jossa on kunnioitettu entisten sukupolvien työn tuloksia rakennuksista pieniin puhdetöihin. Kaapin kätköistä löytyneet isoäidin vanhat suklaarasiat saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Miltä konfektit maistuivat melkein sata vuotta sitten?
Hollonmäen kammio (1912) vanhan puolen verannalta
Rakennuksista on pidetty hyvää huolta ja ne on päivitetty nyky-aikaan kunnioittaen vanhaa. Pia Hollo onkin saanut Miljööpalkinnon tekemästään työstä.
Hollonmäen uusi puoli, rakennettu 1877-1910 perinteiseen talonpoikaistyyliin
Pihapiirissä ovat lisäksi aitta vuodelta 1840, karjakeittiö ja talli rakennettu 1910 sekä Leikkilä, leikkimökki 1930-luvulta. Kartanolla on näkyvä sijainti Hulmin peltoalueen laidassa.
Hollonmäki kuuluu seudullisesti merkittäviin rakennussuojelu- kohteisiin ja on Maakuntamuseon inventoinnin (2013) mukaan seudullisesti merkittävä rakennetun ympäristön suojelukohde.
Löysin Okra-maatalousmessuilla kirjamyyntitiskiltä kirjan Muuttuva Sompio. Kirjan on kirjoittanut Yrjö Teeriaho ja se ilmestyi vuonna 2011.
Kirja on ”totuudenmukainen” kuvaus Sompiosta. Samuli Paulaharjun kirjoittama Sompio kun on kullannut Sompion ja sompiolaisten muistot.
Sompion kylä on ollut keskiajan lopulta varsin laaja rajoittuen pohjoisessa Inariin, lännessä Sodankylään, idässä Savukosken Keminkylään (alkuaan Kuolajärveen) ja etelässä Kemijärveen. Kylä piti sisällään lähes koko Pelkosenniemen. Rajat noudattivat vedenjakajaseutuja – valuma-alueita.
1700-luvun lopulla Lapinkylä-järjestelmä päättyi ja Sompio supistui käsittäen kylät Mutenia, Korvanen, Riesto, Kurujärvi (Pilliranta) ja Lokka. Vuotso ei varsinaisesti kuulunut Sompioon – Vuotso on Sompion portti, sanoi Alariesto. Pohjoisessa rajoina olivat Nattastunturit ja Saariselän etelärinteet. Luiron valuma-alue oli Sompiota. Etelässä alue ulottui Tanhuaan. S. 36
Sompio ympäristöineen Samuli Paulaharjun mukaan
Nyt Sompio on veden alla. Vesiä kutsutaan tekojärviksi, Lokka (1967) ja Porttipahta (1970). Ne hukuttivat suota ja metsää ja kyliä: Korvanen, Kuukkelinmaa, Riesto ja Kurujärvi kokonaan Lokan alle ja Porttipahdan alle Laiti, Madetkoski ja Rovanen. Mutenia jäi osittain pinnalle, mutta asuinkelvottomaksi. Hyvin vähäisillä muutoksilla Muteniaan olisi saatu tie, jolloin kylään olisi voitu jäädä asumaan. Kaikkiaan allasevakkoja oli 600 ihmistä. S. 10
Lokan kylä edustaa nyt Sompiota. Surua kylällä on ollut riittämiin. Kylä on poltettu sekä venäläisten että saksalaisten toimesta. Lisäksi Neuvostoliiton lähettämät partisaanit tappoivat jatkosodan loppupuolella 21 siviiliä – lapsia sylivauvoista alkaen, naisia ja ikämiehiä, muttei yhtään sotilasta. S. 10
Lokan kylä on nyt ison padon varjossa. Luirojoki jatkaa matkaansa padon alta vaatimattomana entisaikoihin verrattuna, kohti Tanhuaa ja yhtyen Kitiseen ja siitä Kemijokeen Pelkosenniemellä. Heikosta virtaamasta johtuen Luiro on liettynyt ja uimakelvoton. S. 224
Tämä Koillis-Lapin kolkka on kokenut suuret myllerrykset luonnontilassaan. Alueelle yritetään saada edelleen uusia tekoaltaita Kemijoen latvavesille tai Vuotoksen alueelle ja Soklin malmialue on suunnitelmissa edelleen. Vastakkain ovat ympäristölle ja luontaiselinkeinoille aiheutuvat haitat ja työllisyys sekä fosforilannoitteiden tarve ja raha. Kuinkahan moni etelän ihminen haluaisi vastaavaa omalle kotiseudulleen. S. 270
Kirjassa on lisäksi erinomaisia ja mielenkiintoisia listauksia vanhoista nimityksistä, nähtävyyksistä, savottaelämästä ja maastonimistä. Moni nimitys yllätti, en ole tiennyt että niillä on syvempi merkitys. Tiesitkö, että raisio tarkoittaa suoniittyä, luusua järven lasku-uoman niskaa, vento vaikeakulkuista paikkaa, sokli sulavesilammikkoa jne…
Siellä he ovat levänneet, nainen ja lapsi. Haudattu 2835 vuotta sitten. Kauniille näköalapaikalle, Hanhijokilaakson silloiseen järvimaisemaan. Muualta näin sisämaasta ei ole löytynyt pronssikautisia muinaisjäännöksiä, joten he kuuluivat etujoukkoihin, jotka olivat löytäneet asuinpaikan näiltä kauniilta seuduilta.
Hautaröykkiön keskellä hohtaa kanervamätäs, luonnon oma hautakukka.
Haudoista on löytynyt kaksi pientä pronssiesineen katkelmaa, tasapaksun pronssipelin kappale sekä pala kaarevateräistä skandinaavistyyppistä veistä. Suomen alueella ei vielä noihin aikoihin tehty pronssiesineitä, vaan ne on tuotu kauempaa, luultavasti Tanskasta. Pronssikaudella käytettiin polttohautausta ja mukaan hautaan laitettiin jokin vainajalle kuulunut esine. Pieni veitsi on ollut naisen veitsi.
Kolmannen romaanini nimi. Tanssi, esihistorialliset kuvat, kulta, ihmisen vaivalloinen taivallus vuosituhansien läpi, tähtitaivas, maailmankaikkeus, miten meille käy?
Hehheh. Onpas maailmoja syleilevää. 😉
Tällä hetkellä tutustun kirjallisuuteen. Luettavana nyt Jukka Pennasen Jos ei ole poropaimenia, kansa häviää.
Sitä ennen luin Juha Pentikäisen Samaanit – Pohjoisten kansojen elämäntaistelu ja osia Matti Enbusken Vanhan Lapin valtamailla-tiiliskivestä. Vuosien varrella on Lappi-aiheisia kirjoja tullut luetuksi useita.
Kolttain mailta, Samuli Paulaharjun ensimmäisen teoksen luin vasta tänä kesänä. Muita Paulaharjun kirjoja on tullut luettua jo aikaisemminkin. On hän ollut ihme mies. Kirjat pursuavat tietoa, hyvin työstettyä myötätuntoista tekstiä, kauniita piirroksia. Melkein sata vuotta sitten kirjoitettua.
Kesäkuussa Norjan matkaan yhteydessä tutustuin kolttasaamelaisuuteen Neidenin kolttamuseossa ja Sevettijärvellä kylätalolla asiantuntevien naisten avustuksella. Kiitokset heille jo nyt.
Nasti Sverlov, 83 v,
Siellä ne mielessä muhivat, taustat. Kun laskeutuvat syksyn pimenevät sateiset päivät, kun puutarha on saatettu talvilevolle, metsän sienet poimittu, marjat purkitettu, alkavat sanat purkautua, järjestyä jonoiksi, riveiksi, sivuiksi. Odotan sitä, alkuvaiheen pursuavaa sanatulvaa. Myöhäisempi stilisointi ja muokkaaminen käykin jo melkein työstä.
Nyt alkaa viimein näiden kotisivujen käyttö. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä ja hankalakin, mutta olen oppinut paljon. Ja paljon apuja on tarvittu. Kiitokset kaikilla apua antaneille. Saapi nähdä mitä tästä seuraa. Seuraako kukaan ja miksi. Olen kuitenkin uudella tiellä ja se tie on jännittävä ja lavea. Tervetuloa!
PS Senkin opin, että selaimesta riippuu paljon, mitä sivuja löytää. Uskallan tässä mainostaa, että Grome on paras selain…
