Mentiin metsään

Iloinen naisjoukko etsi sieniä Tupakankaan ja Korpi-Jaakolan metsistä. Löytyi punikkitatteja, karvalaukkuja, kangasruoskuja, kanttarelleja ja suppilovahveroja. Halutuimpia taisivat olla suppilot, mutta ne ovat vasta tulossa. Kovin pieniä olivat, mutta kyllä suuriakin löytyi.

Saman sienirihmaston maanpäällisiä lisääntymiselimiä – meidän iloksemme

Tärkeintä oli kuitenkin samoilu – vähän kompurointikin – mättäiden yli. Sieltä sitten yllättäen löytyi kätkö – kanttarellit piilossa. Koivujen keltaiset lehdet yrittivät hämätä.

Sammaleet olivat peittäneet maan muotoja, jotka olivat saaneet olla rauhassa vuosikymmeniä.

Mitä tämä kanto voisikaan kertoa!

Eväät olivat hyviä, seura vielä parempaa, metsä kaunis, aurinko välkkehtivä.

Metsäretken näkyviä tuloksia.

Mentiin metsään ja voidaan osallistua Mennään metsään -kampanjaan. Kyllä Suomen metsät kuuluvat Maailmanperintöihin!

Torstaina tuulessa

Viisi viikkoa näiden kotisivujen kanssa. Tyytyväisyyttä, mielihyvääkin, paljon uutta ja sen myötä syvää epätoivoa informaatioteknologian monimutkaisuuden edessä. Tämä maailma termeineen on aivan uusi ja olen ilman tämän alan peruskoulutusta.

Apua olen tietenkin saanut kysyttäessä, mutta ei aina kehtaa vaivata ja sitä yrittää selvittää asian itse. Usein auttaa se, että palaan asiaan seuraavana päivänä ja hupsis, asia onnistuukin.

Nyt mietin mainosten lisäämistä sivuille. Tämä lysti kun maksaa ja jos mainoksilla saisi edes omansa pois. Mutta mainostus on taas aivan uusi maailmansa ja siellä edelleen rämmin.

Mietityttää myös lukijoiden kanta mainoksiin. Ärsyttävätkö, häiritsevätkö, ovatko turhia, aiheuttavatko lukijakatoa. Onko yleensä tarpeeksi lukijoita mainoksia  varten. Hmm. :/

Ulkona aurinko välkehtii hurjaa vauhtia kiitävien pilvenriekaleiden välistä. Puut heiluvat lännestä puhaltavan tuulen riepottamina. Harvinainen tuulensuunta, joen vesikin näyttää virtaavan väärään suuntaan. Tuuli siivoaa puista kuivat lehdet, nurmikko on aivan keltainen.

Ripustin ulos pyykkiä. Talvella avaan lakanakäärön ja ilmaan leuhahtaa tämän syystuulen tuoksu. Sujahdan peiton alle saunapuhtaalla iholla. Uni tulee jäsenten lämmetessä paksun peiton alla. Kirja putoaa lattialle, sammutan valon kun havahdun hetkeksi. Näen unta keväästä: sen tuulesta, maasta puhkeavista helmililjoista, ensimmäisten muuttolintujen toitotuksista.

Vuodenaikojen kierto. Niin paljon erilaista tekemistä, jokaisena vuodenaikana omaansa. Ei sitä yhtä ja samaa jaksaisi vaan tylsistyisi muutoksettomuuteen.

Vihreä väri on otettu talteen ensi vuotta varten ja näkyviin jäävät pienet määrät muita pigmenttejä – meidän iloksemme

Matka Lappiin ja Varangille

Tällä sivulla kerron matkasta Lappiin ja Norjan puolelle Varankiin eli Varangin vuonon rannalle. Olen esitellyt alla olevan Loimaan työväenopiston Matkailupiirissä 24.9.2018.

Olen asunut Posiolla ja Kemijärvellä 23 vuotta, joten kerron Itä-Lapista, joista minulla on eniten kokemuksia.

Miten pohjoiseen sitten pääsee. Joskus julkisilla, joskus tilausbussilla, joskus henkilöautolla. Lentääkin voi Helsingistä Rovaniemelle. Lennoilta on bussiyhteyksiä Kemijärvelle.

Junalla
VR kotimaan liput

Henkilöautolla noin 880 km – 10 tuntia, riippuen pysähdysten kestosta
4-tietä Jyväskylä – Oulu – Kemi – Rovaniemi – Kemijärvi
Tampereen kautta Pohjanmaalle: Tampere – Virrat – Alavus – Vimpeli – Veteli – Toholampi – Sievi – Ylivieska – Oulainen – Oulu –
Sastamalan ja Seinäjoen kautta: Sastamala – Seinäjoki – Kauhava – Sievi – Toholampi – Sievi – Ylivieska – Oulainen – Oulu – Pudasjärvi – Ranua – Kemijärvi

Lapin kunnat

Kemjärven kaupunki sijaitsee Itä-Lapissa noin 80 km Rovaniemeltä koilliseen. Kaupunki on laaja, noin 100 km halkaisijaltaan. Mahtava Kemijoki kulkee etelästä pohjoiseen laajentuen keskivaiheilla Kemijärveksi. Järven rantoja reunustaa parikymmentä vaaraa. Valtatie 5 kulkee Kemijärven kautta Kuusamosta Sodankylään.

Visit Kemijarvi – nähtävyyksiä moneen lähtöön

Kemijärven kuvanveistoviikot
Yhdeksääntoista kuvanveistotapahtumaan on osallistunut noin 285 kuvanveistäjää 54:sta eri maasta. Tapahtuma järjestetään noin joka toinen vuosi. Kansainvälisessä taidekeskus Puustellissa on vaihtuva näyttely.
100 veistosta 100 vuotiaalle Suomelle

Reitit eri paikoista on ladattavissa mobiilipuhelimeen

Vuotoksen tekoallasta suunniteltiin Koillis-Lappiin monta kymmentä vuotta. Allasta vastustettiin ankarasti ja vuonna 2002 Korkein hallinto-oikeus päätti, että allasta ei saa rakentaa, koska se on Vesilain vastainen.
Pirkko Hyvönen on kirjoittanut näistä ajoista fiktiivisen romaanin. Romaanilla on omat facebook-sivut.  
Vuotossoututapahtumien kuvia

Kemijärven kaupungissa on kaksi tunturikeskusta.

Suomutunturi on 410 metriä korkea vaara – puita kasvaa huipulle asti – Kemijärven kaupungin kaakkoisosassa noin 30 km keskustasta, valtatie 5:n kupeessa. Suomutunturilla sijaitsee matkailu- ja laskettelukeskus, jonka rinteillä on lasketeltu vuodesta 1965.
Alueella on 11 laskettelurinnettä, hotelli, neljä hissiä ja mökkialueita. Suommulla tuulensuojaiset pitkät laskettelurinteet yhdistyvät ruuhkattomaan palveluun.
Kumpareikon MM- mitalistit harjoittelivat jo pikkupoikina Suomun rinteillä Avalance-seuran jäseninä.

Pyhätunturi on Pelkosenniemen ja Kemijärven kuntien alueilla sijaitseva usean tunturilaen ryhmä. Tunturijono on vajaan kymmenen kilometrin pituinen ja itä-länsisuuntainen. Se on muodostunut yli kaksi miljardia vuotta sitten, jolloin paikalla sijaitsi korkea vuorijono.

Kemijärveltä on noin 50 km Pyhälle.  Pyhälle pääsee monesta suunnasta julkisilla kulkuneuvoilla. Aamujunalta on bussiyhteys Pyhälle, samoin illansuussa Pyhältä junalle. Skibussit kulkevat Rovaniemeltä Luoston kautta edestakaisin.

Luontokeskus Naava on melkein ”pakollinen” vierailukohde näyttelyineen, konsertteineen ja ravintoloineen.

Luostotunturi  sijaitsee Sodankylän kunnassa 30 kilometriä Sodankylän keskustasta kaakkoon ja noin 30 km Pyhätunturilta pohjoiseen. Luostotunturit kuuluvat osittain Pyhä-Luoston kansallispuistoon.

Ametistikaivos  taas kuuluu Luoston ”pakollisiin” vierailukohteisiin. Tunturin huipulla sijaitsevassa kaivoksessa saat louhia itsellesi oman onnen ametistin ja  kuulet kodassa tarinoita ametistin salatuista voimista.

Salla on Kemijärven itäpuolinen naapurikunta.
Sallatunturi on Sallassa, Lapissa sijaitseva tunturialue koostuen kahdesta huipusta, joista korkeampi on 478,8 metriä. Lieksasta Savukoskelle ulottuva 270 kilometriä pitkä UKK-vaellusreitti kulkee Sallatunturien kautta. Sallatunturien huiput tunnettiin aiemmin nimillä Iso Pyhätunturi ja Pieni Pyhätunturi.

Savukoski on Suomen harvaan asutuin kunta (0,19 as/km²). Asutus on keskittynyt kunnan eteläosaan. Tyypillistä savukoskelaista maisemaa ovat laajat erämaat, josta yksittäiset tunturit kohoavat ympäristöään halliten.
Kunnan pinta-alasta noin 1/3 on erilaisia luonnonsuojelualueita. Luonnolle antavat leimansa myös isot suoalueet sekä useat joet, joista suurin on kunnan maisemaa halkova Kemijoki. Soklin fosfaattimalmio sijaitsee Savukoskella, lähellä Suomen ja Venäjän rajaa.

Sodankylä (sukunimestä, ei sanasta ”sota”, pohjoissaameksi Soađegilli) on kunta, joka sijaitsee Lapin keskiosassa nelostien varrella. Sodankylä on pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin kunta heti naapurikuntansa Inarin jälkeen
Sodankylässä sijaitsee muun muassa Jääkäriprikaati sekä Sodankylän keskustasta noin kuusi kilometriä etelään Sodankylän geofysiikan observatorio (lyh. SGO). SGO:n kanssa samalla alueella toimii Ilmatieteen laitoksen yksikkö, Lapin ilmatieteellinen tutkimuskeskus.

Sodankylän elokuvajuhlat perustettiin vuonna 1986 Sodankylän kunnan ja kolmen suomalaisen elokuvantekijän, Anssi Mänttärin sekä Aki ja Mika Kaurismäen yhteistyönä. Festivaalijohtajana toimi alusta alkaen kuolemaansa saakka Peter von Bagh. Hänen seuraajansa on Timo Malmi.
Elokuvajuhlat järjestetään vuosittain kesäkuun puolivälissä.

Tankavaara eli Tankavaaran Kultakylä on kylä valtatien 4 varressa Sodankylässä, Sodankylän ja Ivalon välillä, noin 90 kilometriä pohjoiseen Sodankylän keskustasta. Tankavaarassa sijaitsevat Tankavaaran Kultamuseo ja Koilliskairan luontokeskus sekä luontopolku näkötorneineen.

Ivalo on Inarin kunnan suurin taajama ja hallinnollinen keskus Inarijärven eteläpuolella. Ivalo sijaitsee seudun tärkeimmän tieyhteyden nelostien varrella.

Ivalon eteläpuolella sijaitsee Saariselän matkailualue.
Ivalossa on Suomen ja EU:n pohjoisin lentokenttä, joka vastaanottaa talvisin reittilentojen lisäksi charter-lentoja muun muassa Iso-Britanniasta, Hollannista ja Ranskasta. Talvisin Ivaloon lentää Lufthansa Frankfurtista sekä Finnair Lontoosta.

Ivalossa kannattaa  tankata auto, koska pohjoiseen mentäessä hinta nousee huomattavasti.

Inarin kirkonkylään on Ivalosta matkaa 39 km.

Siida on Inarin kirkonkylässä sijaitseva museo- ja luontokeskus ja ”pakollinen” vierailupaikka. Siidassa toimivat yhteistyössä Saamelaismuseo (Suomen saamelaisten kansallismuseo) sekä Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskus.
Sana siida on pohjoissaamea ja se tarkoittaa saamelaista lapinkylää tai porokylää.
Saamelaismuseo Siida on keskeinen kohtaamispaikka Inarissa, Suomen saamelaisalueen keskuksessa. Siida on ikkuna saamelaiseen kulttuuriin ja Pohjois-Lapin monimuotoiseen luontoon.

Kaamanen on Inarin kunnassa sijaitseva noin 200 asukkaan kylä valtatie 4:n ja kantatie 92:n varressa Muddusjärveen laskevan Kaamasjoen rannalla. Kaamasen kievarissa kannattaa pysähtyä.

Sitten jatketaan suoraan pohjoiseen. Maisema muuttuu yhä karummaksi. Noustaan ylöspäin. Havupuut – pohjoisimmat kuuset olivat Kaunispään korkeudella – eli männyt katoavat, kunnes niitä nähdään taas laskeuduttaessa Kevojokilaaksoon. Korkeimmalla kohdalla voi tien  levikkeeltä ihailla pohjoisessa pilkottavia Norjan Rastigaissa-tuntureita.

Utsjoki on Suomen pohjoisin kunta. Kunnassa asuu 1 228 ihmistä, ja sen pinta-ala on 5 372,00 km², josta 226,02 km² on vesistöjä. Utsjoen väestötiheys on vain 0,24 asukasta/km², ja se on Suomen kolmanneksi harvimpaan asuttu kunta Savukosken ja Enontekiön jälkeen.  Utsjoki on Suomen ainut saamelaisenemmistöinen kunta.

Utsjoella kannattaa pysähtyä Giisassa, joka on kylätalo aivan tien reunassa. Siellä voi juoda kahvit, täydentää eväitä ja ostaa paikallisen tekemiä matkamuistoja.

Utsjoelta pääsee Norjan puolelleTenon yli uudehkoa siltaa pitkin. Jos on matkalla itään, tie on aika huonokuntoinen, joten kannattaa ajaa Nuorgamin kautta.

Suomen pohjoisin kylä on Nuorgam juuri ennen Norjan rajaa. Kannattaa käydä kaupassa ja tankata, koska Norjassa hinnat ovat paljon korkeammat kuin Suomessa. Tosin Nuorgamissa oli 95-bensiinin hinta kesäkuussa 2018 ennätysmäinen: 1,77 e/litra.

Sitten NORJAAN!

Varanki on Norjan koillisin alue. Se sijaitsee 70 leveyspiirillä pohjoisessa ja yhtä idässä kuin Istanbul.

Varanginvuono (norj. Varangerfjorden, ven. Варяжский залив, Варангер-фъорд, Varjažski zaliv, Varanger-fjord) on Norjan Finnmarkin läänissä sijaitseva noin 100 km pitkä itään aukeava Barentsinmeren lahti. Länsiosassaan ”vuono” on noin 8 km leveä, mutta suuosa on Vuoreijan ja Kirkkoniemen kaupunkien välillä kymmeniä kilometrejä (70 km).

Varanginvuonon pohjoisrannalla Varangin niemimaalla sijaitsevat Vesisaaren (Vadso) ja Vuoreijan (Vardo) kunnat, etelärannalla Etelä-Varanki ja lahden perällä Nesseby, jonka valkoinen kirkko näkyy kauas.  Koko rannikolla on monenlaisia matkailullisesti kiinnostavia kohteita sekä monia museoita.

Visit Varanger

Vesisaaressa on kokonainen talo täynnä villalankoja, Kramstua. Talo sijaitsee harjun päällä Damsveienillä. Siellä aivan sekoaa lankojen keskellä. Lankoja on myytävänä myös kaupoissa aika edullisesti.
Ostimme myös Vesisaaren urheilukaupasta talvitakkeja ja kenkiä, oli hyvä alennusmyynnit, oli kesäkuu. Urheilukauppa on pääkirjastoa vastapäätä. Samassa rakennuksessa on myös hyvä konditoria.

Ekkeroy (Ekreia) on noin 15 km Vesisaaresta itään sijaitseva L-kirjaimen muotoinen niemimaa. Se on yksi vanhimmista kalastuskylistä Finnmarkissa.  Niemen etelänpuoleisella jyrkkäkallioisella rannalla pesii 20 000 pikkukajavaa.  Luontopolku kiertää niemen. Pohjoisranta on matala ja siellä voi nähdä monia kahlaajalajeja.

Ekkeroyn kalastuskylä
Lars Gunnarin Havhästen på kajjen. Täällä majoituimme kahtena kesänä vanhassa katkarapujalostamossa, joka oli tehty kodikkaaksi. Kolme yötä kustansi kahdelle hengelle yhteensä 370 e. Hinta riippuu henkilöiden määrästä ja varauksen pituudesta.

Ekkeroy feriehus
Ingjerdin korkeatasoinen Finnmarkin ensimmäinen ekomatkailuyritys. Todella hienot olosuhteet, ystävällinen palvelu ja mahtavat maisemat. Täällä majoituimme kesällä 2017 yhdeksi yöksi, kun ei ollut tilaa useammalle yölle (ja siirryimme Lars Gunnarin Havhästeniin).
Sivuilla paljon lisätietoa Varangin niemimaan nähtävyyksistä.

Kun lähtee ajamaan Ekkeroystä itään, maisema muuttuu yhä pelkistetymmäksi. Puitahan ei ole  näkynyt enää vuonon pohjukan jälkeen.

Vuoreija (Vardö) on kunta ja kaupunki Varangin niemimaan itäosassa Vardøyan saarella, jonne mennään tunnelia pitkin.  Vuoreija mainitaan kalastuspaikkana ja linnoituksena jo 1307.
Vuoreijassa on pari näkemisen arvoista paikkaa.

Hornøya on Norjan itäisin saari noin kilometrin päässä Vuoreijan kaupungista Barentsinmeressä. Ajomatka Ekkerøystä itään Vuoreijaan kestää 45 minuuttia. Hornøyalle pääsee helposti, Vuoreijan satamasta sinne on 10 minuutin venematka.
Perillä näet kymmeniä tuhansia lintuja, myös lunneja, noita Jäämeren papukaijoja.

Steilnesetin muistomerkki  on pystytetty vuonna 1621 Steilnesetin niemellä 91 noitavainoissa roviolla poltetulle (joista 77 oli naisia). Sata metriä pitkä muistomerkki on pydähdyttävä ja ahdistavakin kokemus.

Jos vielä on aikaa, kannattaa kääntyä Vuoreijasta pohjoiseen kulkevalle kapealle tielle. Tien päässä on Euroopan koillisin kylä, Hamningberg. Kylä on aikoinaan ollut tärkeä kalastussatama, mutta nykyään se on talvisin asumaton (tietä olisi mahdotonta pitää auki) ja kesäisin asutettu.  Ajomatka on unenomainen päätös pohjoisen matkalle. Tämän erikoisempaa ei voi olla.

Jos haluaa vähän pystyssä olevien niskavillojen laskevan, voi pysähtyä hienolle hiekkarannalle, joka on Sandfjordnesetin luonnonsuojelualue . Joen niemessä on erikoisia korkeita dyynejä. Leveältä hiekkarannalta voi poimia matkamuistoksi monenmoisia kotiloiden ja simpukoiden kuoria.

Matka on nyt huipentunut, tämän erikoisempaa on vaikea kuvitella.

Varankista on paljon kirjoitettu blogeja ym. Alla muutama linkki.

Vuonon rannat ovat karuja ja kallioisia, mutta linturikkaita.

Muistilista Varangin matkalle/ Mika Linho

KOTIMATKAN voi tehdä eri reittiä ja kääntyä vuonon pohjukassa etelään kohti Neideniä eli vuonon etelärannalle.  Norjan jälkeen näyttävät Suomen Lapin maisemat hyvin kesyiltä.

Tie kulkee osittain sisämaassa ja on hyväkuntoinen.

Neidenissä (Norjan Näätämö) on avattu upouusi Kolttasaamelainen museo. Se on myös ”pakollinen”, jos tänne asti on tultu.

Näätämön jalkeen voi jatkaa joko Kirkenesiin tai kääntyä etelään Suomen rajaa kohti Suomen Näätämöön. Tie on hetken aikaa aika huonossa kunnossa, mutta ei  kestä kauan.

Rajalla Suomen puolella on kaksi  kauppaa.  Toisessa myydään itse valmistettuja erinomaisia makkaroita, kannattaa ostaa mukaan!

Sevettijärvi on Inarin kunnassa koltta-alueella sijaitseva kylä Itäisen Jäämerentien varrella, noin 120 kilometriä pohjoiseen Inarista. Kylältä on Norjan rajalle Näätämöön matkaa noin 35 kilometriä. Näätämöstä tullessa karu maasto muuttuu yhä vihreämmäksi lähestyttäessä Sevettijärveä.

Sevettijärveltä tullaankin sitten Kaamaseen eli ympyrä on sulkeutunut.

L-kinon syyskausi 2018 alkanut – laatuelokuvia tarjolla

19.11.2018  Kosketuksissa   -elokuva nähty, viimeinen tänä syksynä, katso alhaalta.  Kevään filmi-iltoja odotellessa!

5.11.2018 Talo meren rannalla – elokuva, katso alhaalta

2.10.2018:  Maria by Callas-elokuva nähty eilen, katso alhaalta miltä se näytti

Loimaalla on toiminut toistakymmentä vuotta  elokuvakerho L-kino, jossa voi katsoa laatuelokuvia huokealla hinnalla. Elokuvat esitetään Vesikoskenkadulla Kinoset -elokuvateatterissa.

Elokuvia voi katsoa tietenkin televisiosta tai netistäkin, mutta oikean elokuvateatterin miljöö – hyvät penkit, nouseva katsomo, pimeys, suuri kuva, mahtava ääni,  popcornitkin – takaavat aivan erilaisen keskittyneen elokuvanautinnon.

Muiden vuosien varrella tutuksi tulleiden katsojien kanssa jaettu elämys väreilee ilmassa melkein käsikosketeltavana . Elokuvan loputtua vaihdamme kommentteja, joskus pitkäänkin pimeällä  ja hiljaisella kadulla.

Eikä maksa paljon. Viiden elokuvan kortti maksaa 20 e työssäkäviltä, 15 e opiskelijoilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä. Eli 4 e / 3 e elokuvaa kohti! Joskus aikataulut eivät vaan sovi, ja silloin voi ostaa yksittäislipun, 7,5 e. Eli jos katsoo vähintään kolme elokuvaa, kannattaa kortti ostaa. Ikäraja on 15 vuotta.

L-kino toteutetaan yhteistyössä Loimaan kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Osa elokuvista on saanut lisäksi Suomen elokuvasäätiön ohjelmistötukea. Nämä yhteistyökumppanit mahdollistavat edulliset hinnat elokuvien ystäville.

L-kino näytetään maanantaisin kello 19.

Syksyn elokuvat ovat:

17.9.2018 Madamoiselle Paradis
Tämä elokuva ehti jo mennä viime maanantaina.

Tarina oli mielenkiintoinen ja todellisuuspohjainen. Miljöö oli 1700-luvun lopun Wien. Sokea nuori nainen Maria Theresa von Paradis oli taitava pianisti. Vanhemmat tekivät kaikkensa palauttaakseen näkökyvyn tyttärelleen, mutta kun soittotaito häiriintyi palaavan näkökyvyn myötä, isä tiuskaisee, ettei tyttärellä ole mitään arvoa ellei hän osaa soittaa.

Elokuvan alkuperäinen nimi on Light eli  valo. En ymmärrä  miksi se on käännetty Madamoiselle Paradiseksi. Tuntemani kääntäjä kertoi, että elokuvien maahantuojat määräävät nimen ja tällöinhän on perustana taloudellisen hyödyn maksimointi. Alkuperäinen nimi on aina tarkkaan mietitty ja mielestäni se pitäisi olla ”suojeltu”. Liian usein meitä johdatellaan murhilla ja tapoilla, vaikka elokuvassa olisi syvempikin sanoma.

No, joka tapauksessa tämä elokuva johdatti miettimään monia asioita. Vammaisuutta ja erilaisuutta, ja etenkin 1700-luvun ympäristössä. Kommentit päähenkilön kauneudesta kuuluivat tietenkin asiaan. Vanhempien ”oikeudet” lastensa elämään. Naiset ovat vuosituhansia joutuneet elämään miesten tahdon mukaisesti. Onneksi nämä asenteet ovat muuttuneet ja etenkin täällä Pohjolassa me naiset saamme elää kykyjemme ja kiinnostustemme mukaan. Eron voi huomata nykyäänkin matkustamalla vaikka Etelä-Eurooppaan. Mukana oli tietenkin melkein ”pakollinen” klassinen tarina, jolloin teki mieli huutaa: Me too! Nuori palvelustyttö ajettiin  työstään vatsa pystyssä pieni omaisuutensa selässä säkeissä roikkuen.

Lopputeksteissä kerrotaan, mitä päähenkilö teki loppuelämällään. Hän sai aikaan paljon hyvää: perusti musiikkikouluja, alkoi säveltää ja jatkoi esiintymisiä. Ikävä kyllä sävellykset eivät ole säilyneet.

L-kino jatkuu seuraavilla näytöksillä:

1.10.2018
Voi ei, dokumentti, ajattelin kun teatteri pimeni ja elokuva alkoi pyöriä. Mustavaloisia filminpätkiä vyöryi valkokankaalle.

Mitä oikein muistan Maria Callaksesta? Tumma klassisen kreikkalaisen naisen näköinen. Karismaattinen oopperalaulaja. Liittyi jotenkin Aristoteles Onassikseen. Kärsi, kun Onassis meni naimisiin Jacqueline Kennedyn kanssa.

Tapahtumat seurasivat toisiaan. Runkona näytti olevan haastatteluohjelma  kuuluisan puheohjelman pitäjän kanssa. Hymyilevä Maria, konsertteja, oopperoita, kokonaisia lauluesityksiä. Valtavat määrät valokuvaajia tönimässä toisiaan ja Mariaakin, juoksemassa perässä vauhkona. Aloin ihmetellä, mikä meissä oikein saa noin kiinnostumaan jokin muun ihmisen elämästä? Miksi luemme juttuja, haluamme nähdä edes vilauksen hiustupsusta, ostamme lehtiä ja odotamme, täytyy myöntää, jotain dramaattista ja koskettavaa. Konserttiin tai oopperaan menon ymmärrän, mutta pohjaton kiinnostus taiteilijan elämästä, miksi se kutkuttaa meitä?

Ja pettymys, kun taiteilija ei pysty vastaamaan odotuksiimme. Ei anna haastattelua, ei avaudu kadulla valokuvaajien ja mikrofonimetsän keskellä intiimeistä asioistaan, ei pystykään viemään esitystään loppuun huolimatta lääkkeistä ja lääkäreistä. Kun laulaminen ei enää sujukaan.

Alkoi itää myötätunto Mariaa kohtaan. Hän todella jaksoi hymyillä, pysähtyä poseeraamaan, vilkutella. Dokumentissa hän kertoi työstään, harjoituksista, kiertämisestä ympäri maailman ooopperataloja. Sitten myös avioerostaan ja tutustumisestaan Onassikseen. Ja  yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen suunnattomasta pettymyksestään ja loukatuksi tulemisestaan, kun Onassis avioitui Jackien kanssa kertomatta mitään.

Maria vetäytyi oopperalavoilta. Tunnusti levon ja rauhan tarpeensa, halun elää tavallista elämää. Monissa dokumenttipätkissä juoksenteli Marian koiria. Toy oli ensimmäisen pienen valkoisen villakoiran nimi. Se oli lentokoneessakin mukana. Sitten vuosien varrella tuli tummia ja isompiakin. Lapsiahan Marialla ei ollut. (Wikipedia kertoi, että Marian ja Onassiksen lapsi kuoli muutama tunti syntymän jälkeen vuonna 1960. Sitä dokumentissa ei käsitelty. Jotkut asiat ovat niin kipeitä, ettei niitä jaeta yleisön kanssa.)

Maria palasi esiintymislavoille. Erityisen koskettava oli Bellinin laulu, jonka löysin Youtubesta:  Ah non credea mirarti
Laulu on Aminan aaria Sonnambulasta vuodelta 1965.  Käännös:
Ah,non credea mirarti                        Oh, I didn’t believe to see you
si presto estinto, o fiore;                   so quickly extinct, o flowers;
passasti al par d’amore,                     you have passed away like love
che un giorno sol(o) duro.                 that one day only lasted.
Voin kuvitella mistä Maria Callas sai lauluunsa näin syvän tulkinnan.

Muutaman vuoden jälkeen Onassis palasi Marian luo. Avioliitto Jackien kanssa oli ollut ”erehdys”.

Loppu lähestyi. Onassis kuoli 1975. Kaksi vuotta myöhemmin Maria kuoli Pariisin asunnossaan sydänkohtaukseen vain 53-vuotiaana.

Dokumentti oli hyvin tehty. Siinä ei käytetty näyttelijöitä, mikä on usein hyvin teennäistä. Kaikki materiaali oli aitoa. Loppua kohti kasvoi myötätunto Maria Callasta kohtaan. Ymmärsin, miksi me olemme niin kiinnostuneita muiden ihmisten tekemisistä. Jotkut ihmiset vaan elävät niin mielenkiintoisen elämän ja kun he itse avautuvat vaiheistaan, etenkin niistä kipupisteistä, se kummalla tavalla myös rikastuttaa meidän elämäämme.

22.10.2018 Tottelemattomuus
Tämä elokuva jäi näkemättä, kun minulla oli pikkuväkeä yökylässä.

5.11.2018
Jälleen kerran ihmettelin suomentajien tai oikeammin elokuvan levittäjien – he määräävät elokuvan nimen, kertoi tuntemani suomentaja – aivoituksia, koska elokuvan alkuperäinen nimi on La Villa eli

Paljastamatta juonta sen tarkemmin elokuvassa sisarukset kokoontuivat lapsuudenkotiinsa isän sairastuttua. Ja silloin alkoivat purkautua nuoruuden patoutumat. Tasapainoisimmalta vaikutti veli, joka ei ollut lähtenyt minnekään vaan oli löytänyt kotikylästä elämäntehtävänsä. Muualle paenneet sisarukset pyörivät ahdistuksensa  kehässä onnettomina.

Eikä ihminen voi elää onnellista elämää, ellei ole kohdannut menneisyyden haamuja ja käsitellyt tapahtumat niissä mukana olleiden ihmisten kanssa. Monesti oma käsitys menneisyydestä on vääristynyt eikä sitä halua nähdä kaikkia tapahtuneeseen vaikuttaneita asioita, etenkään niitä omia tekemisiä.

Näyttelijät olin nähnyt muissakin rooleissa. Huvittavaa oli, että näyttelijöille näytti osuneen taas samantyyppisten ihmisten rooleja kuin aikaisemminkin nähdyissä elokuvissa. Åke Lindmanhan on ihmetellyt, miksi hänelle aina osui roiston rooli, vaikka hän on niin mukava ihminen.

Olipa erikoinen aihe ja taitava toteutus. Unkarilaista elokuvaa ei kovin usein ole nähtävillä. Elokuvassa oli groteskeja kuvauksia, joita ei  kuitenkaan alleviivattu tai selitelty mitenkään. Jokainen katsoja sai tehdä omat johtopäätöksensä. Miten ihminen tottuukaan kaikkeen –  ja suhtautuu niin eri tavalla.

Tarina oli mielenkiintoinen, yllättävä, purkautui vähitellen ja eleettömästi.  Loppuratkaisu ei ollut mitenkään itsestään selvä.

Luin vasta nyt Kosketuksissa -elokuvan esitetekstit. Onneksi en lukenut aikaisemmin, koska juoni kerrotaan esittelyteksteissä liian tarkkaan. Mutta en ihmettele yhtään, että elokuva on ollut Unkarin Oscar-ehdokas ja on voittanut Berliinin filmifestivaalin Kultainen karhu -pääpalkinnon. Käy katsomassa, jos tulee eteesi!

Kineman sivuilla on esitettävistä elokuvista kuvaukset. Minä en niitä etukäteen katso, koska en halua tietää mitään. Muutoin syntyneet mielikuvat ohjaavat niin paljon, että aina petyn, kun elokuva onkin erilainen.

Kirjoitan aina elokuvan jälkeen tänne kommenttejani, käy katsomassa.

Tulkaa ihmeessä katsomaan hyviä elokuvia hyvässä seurassa hyvässä ympäristössä! Elokuvakerhoja on myös muilla paikkakunnilla ja myös normaalissa tarjonnassa hyviä elokuvia. Kerro kommenteissa suosituksiasi!

L-kinon syksyn 2018 ohjelmisto

Loimaan kinema

Eduskuntatalo ja Pokrovan luostari – kaksi erilaista miljöötä

Syksyisenä keskiviikkona vierailin kolmatta kertaa Eduskuntatalossa. Aikaisemmat vierailut tapahtuivat kauan kauan sitten (25 ja 19 vuotta). Koko rakennuskompleksi on sen jälkeen laajentunut ja remontoitu.
Ensimmäisen kerran ällistystä ei enää kokenut – miten näin komea kokonaisuus on saatu aikaan vasta muutaman vuoden ikäisessä Suomessa (valmistui 1931) – mutta vaikutuksen tekivät edelleen komeus, kestävät materiaalit ja hienot taiteelliset yksityiskohdat, joita näkyi mihin tahansa katsoi.

Eduskuntatalon portaat ja pylväät
Supisuomalaista 1920-luvun klassismia, Kalvolan graniittia., suunnittelijana arkkitehti J.S. Siren. Nykyään vain kansanedustajat saavat nousta nämä 46 porrasta pääoville, rahvas kulkee sivuovista. Korinttilaistyyliset 14 pylvästä luovat katseensa mäeltä Kiasmaan, Sanomataloon, Musiikkitaloon, sivummalla olevaan Finlandiataloon ja keskelle näkymää nousevaan hulppeaan pääkirjastoon.
Eduskuntatalolta aukeava näkymä uusi näkymä
Lehmuksen siemeniä lajiteltuna kivetyksen koloihin
Lehmuksen siemenien lajittelua, taidetta ulkopuolellakin
Valtiosali eduskuntatalossa
Ei nyt nähty tällä kertaa Valtiosalissa tärkeitä haastatteluja päivän polttavista asioista.
Eduskuntatalon hallituksen käytävä
Talossa on päivittäin töissä 1000 ihmistä. Heitä ohjaavat tarkat säädökset mm. käyttäytymisestä ja liikkumisesta. Esimerkkinä kuvassa on Hallituksen käytävä, jolle ei ole muilla asiaa. Poikkeuksena naiset, sillä ensimmäisen oven takana on naisten huone, jossa jo 90 vuotta sitten naiset saattoivat levätä ja tavata toisiaan.
Täysistuntosalissa on kupolikatto ja sen huipulla lanterniini
Täysistuntosalissa on kupolikatto ja sen huipulla lanterniini, jonka ikkunoista päivänvalo lankeaa muuten ikkunattomaan tilaan. Kupolin laatat on tehty sokeriruokomassasta.
Eduskuntatalon viiden kerroksen portaikko
Koko eduskuntatalo on täynnä kauniita yksityiskohtia, jotka ovat remontin jälkeen hienossa kunnossa. Jopa viisikerroksisen rakennuksen portaikko on taideteos.
Katja Taimela, Anne-Mari Virolainen
Seurueemme emäntänä toimi kansanedustaja Katja Taimela, kotoisin Salosta. Meitä kävi tapaamassa toinenkin maakuntamme edustaja, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolalinen, kotoisin Liedosta.
Kansanedustajat Katja Taimela, Kike Elomaa
Myös kansanedustaja Kike Elomaa kävi meitä tapaamassa, syntyisin Lokalahdelta.
Senioriopettajat eduskunnassa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen ja kansanedustaja Katja Taimelan kanssa.

Eduskuntatalo

Antoisan eduskuntatalovierailun jälkeen tutustuimme täysin erilaiseen miljööseen, nimittäin Pokrovan ortodoksiseen kirkkoon ja veljestöön Kirkkonummella.

Pokrovan ortodoksinen kirkko

Isä Hariton kertoi meille todella persoonalliseen tapaansa yhteisön perustamisesta, rakennusprojektista sekä tapahtumista.

Isä Hariton esitteli pihaa ja viljelyksiä
Söimme maukasta borsh-keittoa, kaalipiirakkaa ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa, talon omista tuotteista valmistettuja
Koko talo oli täynnä kauniita yksityiskohtia – tämäkin vierailukohde tarjosi monimuotoista nähtävää

Matkan järjesti Turun seudun senioriopettajat ry, jolla on paljon toimintaa ja aktiviteetteja entisille kansankynttilöille. Kiitokset järjestäjille!

Sadonkorjuuta

Näin syyskuun alussa kasvihuoneessa on aikamoista viidakkoa. Vihreää kasvustoa on niin paljon, ettei meinaa tomaatteja löytyä.

Tomaattiviidakkoa

Niinpä poistin edelleen ”varkaita”, lehtihankaan ilmestyneitä uusia kasvuversoja, joita oli tullut myös lehtien ruoteihin nippuina. Tuntuu, että varkaat kasvavat aivan silmissä ja minne tahansa katsoo, niitä löytyy. Ne vievät turhaan kasvuvoimaa hedelmiltä, joilla alkaa olla kiire saada väriä ja kypsyä.

Kasvihuoneen ovea voi pitää auki koko ajan siihen asti, kun kylmät yöt tulevat.  Kosteus haihtuu eikä tule hometta. Kastellakin täytyy edelleen.

Kerran viikossa olen poistanut elokuun alusta lähtien lehtiä alhaalta. Lopuksi onkin jäljellä melkein pelkkää rankaa ja kypsyviä hedelmiä. Myös vioittuneet lehdet olen poistanut.

Keltaiset tomaatit ovat makeita kuin karkit. Keltaiset itivät parhaiten, alle viikossa ja olivat koko ajan edellä muita muotoja. Ensimmäiset keltaiset kypsyivät jo kesäkuun 30 pv, mikä on ennätys (16 vkoa kylvöstä). Raakileista kypsiin meni neljä viikkoa (12 vkoa kylvöstä), kukista raakileisiin kaksi viikkoa (10 vkoa kylvöstä). Kasvulehdet tulivat viisi viikkoa kylvöstä, joka oli maaliskuun kuudentena.
Pitkulainen tomaatti on kasvanut vuosi vuodelta pituutta. Olen ottanut siemenet muutama vuosi sitten kaupan tomaateista, jotka olivat erikoisen hyviä, mutta pieniä, 3-4 cm.  Nyt koko on kaksinkertainen, mutta maku ei ole kovin mehevä.
Musta tomaatti oli viime vuonna parhaan makuinen, mutta nyt ei pärjää keltaiselle maussa,  on kuitenkin maukkaampi kuin punaiset.

Pyöreät tomaatintaimet ostin viime vuonna torilta nuorelta naismyyjältä.  Otin niiden parhaista yksilöistä siemeniä talteen (levittelin keittiöpaperille, kuivatin ja säilytin sisällä). Ensimmäisenä vuonna olivat tosiaan mustat parhaan makuisia ja nyt keltaiset. Jos ensi vuonna punaisten maku edelleen hiipuu, kannattanee hankkia uudet siemenet.

Katsoin muistiinpanoistani miten tämä kuuma kesä 2018 kasvuun on vaikuttanut: Tomaatit kypsyivät noin neljä viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Kuitenkin  kylvöajankohta vaikuttaa. Viime vuonna kylvin 19.3.2017, nyt 6.3.2018 ja hedelmiä tuli 9.8. 2017 (20 vkoa kylvöstä) ja 30.6. 2018 (16 vkoa kylvöstä).
Kun katsoo noita viikkomääriä – 5 kk ja 4 kk, tuntuu että ”mitä se kannattee…”   Täytyy sanoa, että mitä nyt yleesä mitään kannattaa – maun vuoksi ja kivan puuhastelun vuoksi! 😉

Olen käyttänyt pikkutomaatteja, koska monien isojen tomaattien kasvukokeilujen jälkeen täytyy todeta, etteivät ne ehdi kypsyä. Paprikaa olen myös kokeillut ja tuloksena  on ollut pari kolme hedelmää, jotka ovat jääneet osin vihreiksi.

Kasvihuonekurkku kasvoi tänä vuonna hyvin. Ostin taimen torilta metsämaalaiselta nuorelta naiselta ja täytyy sanoa, että olipa erinomainen taimi verrattuna aikaisempien vuosien kauppaketjujen ostoksiin. Mahdottoman makoisia kurkkuja on kypsynyt pitkään.

Kasvimaaltakin on satoa saanut jo monta viikkoa.

Kesäkurpitsan taimi on samalta metsämaalaiselta kasvattajalta kuin kasvihuonekurkku. Kurpitsoja ei kylläkään ole kovin paljoa tullut, mutta ehkä syynä on ollut kuivuus. Kastella olisi varmaan pitänyt enemmän. Kesäkurpitsan vieressä on kasvanut avomaan kurkkuja, itse siemenestä kasvatettuja ja muutama ostettu. Kurkkuja on tullut kilokaupalla tuoreena tai pikasäilykkeenä syötäväksi ja kellarissa tekeytyy viipaleita ja kurkku-sipulisalaattia. Keltainen kurpitsa on myös  tuottanut vähän hedelmiä, vain kaksi, joista toinen kuihtui pois. Ehkä saan yhden keiton.

Puikulapottuja kylvin kolmesta kaupasta ostetusta pussista, joista oli syöty osa (irtomyynnistä ostettuja, valmiiksi pakattuja). En tiedä mihin perustuu käsitys, ettei puikula täällä etelässä kasva, koska maasta on paljastunut aivan syötäviä perunoita. Viime vuonna tosin ne kellarissa pilaantuivat nopeasti, eli kannattanee syödä heti.

Sunnuntairuokailun aineksia. Saan suurta nautintoa, kun voin valmistaa ruuan itse kasvatetuista kasviksista!

Porkkanat onnistuivat viimein monen vuoden tauon jälkeen. Olen tiennyt, että ne pitäisi olla peitettyinä  harson alla heinäkuun alkuun asti, jottei tule tuholaisia, mutta en ole viitsinyt peittää vaan olen toivonut vieressä kasvavien sipuleiden estävän tuholaiset. Niinpä porkkanat ovat olleet täynnä porkkanakärpäsen toukkien tekemiä käytäviä ja porkkanakempit sykkeröittivät lehdet, jolloin yhteyttäminen hidastui ja tuli  pieniä porkkanoita . Nyt laitoin harson kaaritukien päälle ja pidin heinäkuun alkupuolelle asti. Ja harso esti tuholaiset, nyt on ensiluokkaisia porkkanoita! Yhdessä porkkanassa oli käytävää jyrsitty. Vaihdan kasvupaikkaa joka vuosi, on nelikierto.

Tänä kesänä on puutarhassa tapahtunut kummallisia asioita. Juurespenkissä punajuuret itivät, tosin hyvin hitaasti alkukesän kuivuuden vuoksi. Palsternakka ja nauris eivät itäneet ollenkaan, ei yhtä ainutta tainta. Heinäkuun alussa kylvin uudelleen naurista ja ne ovat nyt kasvaneet niin, että sieltä varmaan jotain saan. Yritin muuten kylvää nauriita kuten Liisa K. runossaan esitti, mutta pienen pienet siemet tarttuivat poskiiini enkä saanut nitä maahan kuin klimppeinä…

Sipuleita tuli vähän ja pieniä. Härkäpapua ja hernettä jonkin verran. Salaattia haen joka aamu lehdenhakukierroksella aamiaisleivän päälle, ruohosipuliakin muistaessani. Kierros puutarhassa isoiksi kasvaneiden puiden välistä, kasvihuoneen kasvien aamumoikkaus, sademittarin lukeman tarkastus – kyllä kesä on ihana vuodenaika!

Kerropa omista viljelyksistäsi. Jaoin tomaatintaimia moniin koteihin, miten siellä on kasvettu? Entä muu kasvu?

Eksyssuon lapset -kuunnelma

Hiljentyvässä kulkueessa lähestyttiin suota. Yli sata vuotta sitten lapset saattoivat kulkea juuri tästä…
Satakolme kuuntelijaa asettui Alpon mökin rinteeseen loppukesän hellelukemia kutitelleessa lämmössä ja auringonpaisteessa.

Kummun kuusetkin kuuntelivat henkeään pidättäen. Tarinan loputtua hiljaisuus jatkui herkistyneissä mielissä.

Kuivan kesän jälkeen päästiin hyvin käymään ristillä.

Tästä lapset löytyivät vuonna 1897.

Suomen kuunnelmayhdistys ry, Jaakolan taide -seura ja Loimaan kaupungin kulttuuritoimi järjestivät 13. kerran Pirkko Jaakolan kirjoittaman kuunnelman Eksyssuon lapset kuuntelun luonnon keskellä. Eksyssuolla on oltu 13 kertaa ja Patsaspuistossa kaksi kertaa.

Tuhannet ihmiset ovat käyneet hiljentymässä tosipohjaisen traagisen kertomuksen äärellä.

Eksyssuo sijaitsee Loimaan ja Someron kaupungeissa sekä Ypäjän ja Kosken TL kunnissa. Suo kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan luontodirektiivin mukaisena kohteena FO0200016 Eksyssuo. Suurin osa alueesta kuuluu myös valtakunnalliseen soidensuojeluohjelma-alueeseen SSO020059 Eksyssuo.

Hollonmäen kartano Loimaalla

En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Seinällä punamullalla väritettyjä päreitä rivissä, kattoon asti.

Hollonmäen vanhan puolen päreseinä

Hollonmäen kantatalo, rustholli. Vanha, 1860-luvulla  joen rannasta nykyiselle paikalleen siirretty  päärakennus on pitkärunkoinen, satulakattoinen, ulkoseinät vuorattu pärein. Päreiden alla on  hirsirakennus.

Näinä konmarituksen kulta-aikoina tekee sielulle oudosti hyvää  nähdä ympäristö, jossa on kunnioitettu entisten sukupolvien työn tuloksia rakennuksista pieniin puhdetöihin. Kaapin kätköistä löytyneet isoäidin vanhat suklaarasiat saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Miltä konfektit maistuivat melkein sata vuotta sitten?

 

Hollonmäen kammio (1912) vanhan puolen verannalta

Rakennuksista on pidetty hyvää huolta ja ne on päivitetty nyky-aikaan kunnioittaen vanhaa. Pia Hollo onkin saanut Miljööpalkinnon tekemästään työstä.

Hollonmäen uusi puoli, rakennettu 1877-1910 perinteiseen talonpoikaistyyliin

Pihapiirissä ovat lisäksi aitta vuodelta 1840,  karjakeittiö ja talli rakennettu 1910 sekä Leikkilä, leikkimökki 1930-luvulta. Kartanolla on näkyvä sijainti Hulmin peltoalueen laidassa.

Hollonmäki kuuluu seudullisesti merkittäviin rakennussuojelu- kohteisiin ja on Maakuntamuseon inventoinnin (2013) mukaan seudullisesti merkittävä rakennetun ympäristön suojelukohde.

Loimaan kaupungin osayleiskaava 2013 , Kulttuuriympäristö, yhteenveto ja luettelo, Hollonmäki s. 20

Syksyn kaunista satoa
Hollonmäen metsää

Muuttuva Sompio ja vanhaa maastonimistöä

Löysin Okra-maatalousmessuilla kirjamyyntitiskiltä kirjan Muuttuva Sompio. Kirjan on kirjoittanut Yrjö Teeriaho ja se ilmestyi vuonna 2011.
Kirja on ”totuudenmukainen” kuvaus Sompiosta. Samuli Paulaharjun kirjoittama Sompio kun on kullannut Sompion ja sompiolaisten muistot.

Sompion kylä on ollut keskiajan lopulta varsin laaja rajoittuen pohjoisessa Inariin, lännessä Sodankylään, idässä Savukosken Keminkylään (alkuaan Kuolajärveen) ja etelässä Kemijärveen. Kylä piti sisällään lähes koko Pelkosenniemen. Rajat noudattivat vedenjakajaseutuja – valuma-alueita.
1700-luvun lopulla Lapinkylä-järjestelmä päättyi ja Sompio supistui käsittäen kylät Mutenia, Korvanen, Riesto, Kurujärvi (Pilliranta) ja Lokka. Vuotso ei varsinaisesti kuulunut Sompioon – Vuotso on Sompion portti, sanoi Alariesto. Pohjoisessa rajoina olivat Nattastunturit ja Saariselän etelärinteet. Luiron valuma-alue oli Sompiota. Etelässä alue ulottui Tanhuaan. S. 36

Sompio ympäristöineen Samuli Paulaharjun mukaan

Nyt Sompio on veden alla. Vesiä kutsutaan tekojärviksi, Lokka (1967) ja Porttipahta (1970). Ne hukuttivat suota ja metsää ja kyliä: Korvanen, Kuukkelinmaa, Riesto ja Kurujärvi kokonaan Lokan alle ja Porttipahdan alle Laiti, Madetkoski ja Rovanen. Mutenia jäi osittain pinnalle, mutta asuinkelvottomaksi. Hyvin vähäisillä muutoksilla Muteniaan olisi saatu tie, jolloin kylään olisi voitu jäädä asumaan. Kaikkiaan allasevakkoja oli 600 ihmistä. S. 10

Lokan kylä edustaa nyt Sompiota. Surua kylällä on ollut riittämiin. Kylä on poltettu sekä venäläisten että saksalaisten toimesta. Lisäksi Neuvostoliiton lähettämät partisaanit tappoivat jatkosodan loppupuolella 21 siviiliä – lapsia sylivauvoista alkaen, naisia ja ikämiehiä, muttei yhtään sotilasta. S. 10

Lokan kylä on nyt ison padon varjossa. Luirojoki jatkaa matkaansa padon alta vaatimattomana entisaikoihin verrattuna, kohti Tanhuaa ja yhtyen Kitiseen ja siitä Kemijokeen Pelkosenniemellä. Heikosta virtaamasta johtuen Luiro on liettynyt ja uimakelvoton. S. 224

Tämä Koillis-Lapin kolkka on kokenut suuret myllerrykset luonnontilassaan. Alueelle yritetään saada edelleen uusia tekoaltaita Kemijoen latvavesille tai Vuotoksen alueelle ja Soklin malmialue on suunnitelmissa edelleen. Vastakkain ovat ympäristölle ja luontaiselinkeinoille aiheutuvat haitat ja työllisyys sekä fosforilannoitteiden tarve ja raha. Kuinkahan moni etelän ihminen haluaisi vastaavaa omalle kotiseudulleen. S. 270

Kirjassa on lisäksi erinomaisia ja mielenkiintoisia listauksia vanhoista nimityksistä, nähtävyyksistä, savottaelämästä ja maastonimistä. Moni nimitys yllätti, en ole tiennyt että niillä on syvempi merkitys. Tiesitkö, että raisio tarkoittaa suoniittyä, luusua järven lasku-uoman niskaa, vento vaikeakulkuista paikkaa, sokli sulavesilammikkoa jne…

Pyöräilemässä Alkinkulmalla

Horisontti vinossa tossa kuvassa. Heiluuhan se silmissä, polkemisen tahdissa, läähätyksen läikkeessä, kameran keikahduksessa.


Auringonkukkaniitty kääntynyt poispäin auringosta. Luulin auringonkukkaa heliotrooppiseksi. Onko menossa mielenosoitus….

 

”Iltapäivän aurinko tuli vieraisille metsäisen kukkulan rinteelle” – muistaako kukaan….

 

 

Tienreunan elokuista kauneutta. Ruotsin värit yliedustettuina.

 

 

Järviruokokasvusto

 

 

Voi järviruokokin olla kaunis.

 

Luontoa, kirjoittamisia, kulttuuria, käsitöitä, matkoja……