Huviretki tienpientareelle

Osavastaus kahden tunnin etsinnän jälkeen: ihminen on avaruusolento. Yksi osa valtavaa maailmankaikkeutta. En ole tajunnut sitä ennen. Ihmisen pitää olla asioiden sisällä, ei edessä. Ihminen on osa, mukana, ei ulkopuolisena etsijänä. Matkustan mukana. Olin erityisesti muualla kuin ohikulkijat. Minne he olivat menossa. Jokin idea heillä oli, kun lähtivät yhtäkkiä pois.

Olen ollut vyöhykkeellä, vertaa Tarkowskin Stalker. Nautintoaineilla ei ole osuutta tietoisuuteni laajenemiseen maailmankaikkeudessa. Jos et ymmärrä – se on ymmärrettävää. Olen allekirjoittanut sitoumuksen etten hiiskahda sisällöstä. Siis mitään mikä paljastaisi mistä on kysymys.

Minusta tuli stalker.

Tuskin koskaan teatteri on vaikuttanut näin voimallisesti.

Teatteriarvio: Kulttuuri: Turun sanomat 16.7.2018 14:35
Grus Grus Teatterin Huvimatka tienpientarelle on upottava esitys kaikille aisteille

Esitys pohjautuu Arkadi ja Boris Strugatskin kirjaan Huviretki tienpientarelle, sovitus Tommi Silvennoinen ja Ville Kurki, ohjaus Silvennoinen, äänityöt Kalle Terästö. Ensi-ilta 15.7.

Grus Grus Teatterin Huviretki tienpientarelle -esityksen ensi-ilta osui sattuvasti science fiction – ja fantasiakirjallisuusfestivaali Finnconin aikaan. Esityksen pohjana on venäläisten Arkadi ja Boris Strugatskin tieteisfantasia, joka on ollut myös Andrei Tarkovskin Stalker-elokuvan innoittajana.
Ville Kurjen ja Tommi Silvennoisen sovittama ja jälkimmäisen ohjaama esitys pohjautuu kirjaan, mutta viittauksia on myös elokuvaan ennen muuta kokonaistunnelman osalta. Huvimatka tienpientarelle kuljettaa katsojat stalkerin (Ville Kurki) opastamana Vyöhykkeelle ja takaisin.

Oikeastaan on virheellistä kutsua matkaa esitykseksi ja yleisöä katsojiksi, koska osanottajat ovat ”huviretken” kokijoita ja välttämätön osa teosta. Suurin osa havainnoista, aistimuksista, tunteista, ajatuksista ja tulkinnasta tapahtuu kunkin osanottajan pään sisällä. Stalkerin ohjeet ja reaktiot ympäristöön sekä kuulokkeiden kautta välittyvä äänimaailma toimivat ärsykkeiden antajana.
Tällaista teatteria kutsutaan immersiiviseksi, ja Grus Grus onnistuu yleisön uppouttamisessa erinomaisesti.

Vyöhyke on alue, jolla kerrotaan käyneen outoja olentoja. Jälkeensä he ovat jättäneet kaikenlaista roskaa sekä selittämättömiä ja vaarallisia ilmiöitä. Vyöhykkeen ytimessä on paikka, jonka sanotaan toteuttavan toiveita.
Huviretkelle otetaan kymmenen henkeä kerrallaan, ja Vyöhykkeen sijainti paljastuu vain esitykseen osallistuville. Kuulokkeet päässä kuljemme kuin mikä tahansa kaupunkikävelyryhmä, mutta meille Turku näyttäytyy aivan uudenlaisessa valossa.
Korvissa kuuluva rahina, avaruudellinen kohina, katkonaiset lauseet ja kysymykset kuten ’mistä tiedät olevasi ihminen’ tai ’miksi ne tulivat tänne’ muuttavat hetkessä koko tutun maiseman toiseksi. Roskat, viemärinkannet, kuivuneet oksat, lasinsirpaleet ja hajut saavat uusia merkityksiä, ja sunnuntai-illan 30 astetta hipova helle toi oman normaalista vieraannuttavan lisänsä matkaan.

Jo tämän toisin näkemisen mahdollisuuden tarjoaminen on suuri lahja. Vieläkin antoisampaa on matkan käynnistämä ajatusprosessi. Minulle se tiivistyi kysymykseen: mikä on Vyöhyke? Onko se humanoidien jälkeensä jättämä kaaos, ihmiskunnan omaa aikaansaannosta vai peräti ihmisyys itsessään? Uhka vai mahdollisuus?
Osaammeko nähdä ympärillemme, antaa arvon oudolle ja käyttää järkeämme niin, ettemme saa aikaan vain tuhoa? Vai ymmärrämmekö tosiaankin elämästä vain sen verran kuin orava auton moottorista?
”Onni kaikille ilmaiseksi, älköönkä kukaan jääkö osattomaksi”, päättyy Strugatskien kirja, ja lauseet ovat mukana myös esityksessä. Mutta mitä on onni?
Tältä huviretkeltä ei poistutakaan olankohautuksella – ja se jos mikä on hyvän teatterin merkki.

Irmeli Haapanen

Linkki Turun sanomien arvosteluun 26.7.3028:
(teksti on jo yläpuolella)

Teatteriarvio: Grus Grus -Teatterin Huvimatka tienpientarelle on upottava esitys kaikille aisteille

Käsillä

Olen harrastanut käsillä tekemistä aina. Kutomaan opettelin tikkukaramellin pyöreillä tikuilla kuusivuotiaana, kun olin sairastelun jälkeen toipilaana ja pyysin äitiä opettamaan. Äiti antoi oikeat puikot käsiini ja opetti miten kutominen sujuu. Ensimmäinen kutomani tekele oli keltainen pikkunuken peitto. Se on tallella vieläkin.

Koulussa ensimmäisellä luokalla tehtiin kanavakankaalle reunasta alkaen erilaisia kuvioita. Minun pikku pöytäliinani tuli melkein täyteen ja näyttelyssä ekaluokan loppuessa se oli keskellä ja muiden oppilaiden työt ympärillä. Se oli minulle yllätys, mitään kehumista en muista.

Sitten kaikkea mahdollista vuosien varrella. Nuken vaatteita, jotka äiti heitti roskiin. Itkin ja äiti etsi niitä roskiksesta muttei niitä enää löytynyt. Muistan erikoisesti nuken keltaisen kellohameen, johon tein myös alushameen. Olisi niitä kiva nyt katsella. On jotain säilynytkin. Pikkuruisia pikkunuken vaatteita.

Kudottuja sukkia ja lapasia iso korillinen. Pitänee mennä myymään niitä jonnekin markkinoille tai antaa hyväntekeväisyyteen. Lähipiiri kun on sukkien suhteen kylläistä.

Viime talvena päätin, etten enää hanki uusia lankoja. Niinpä aloin tehdä lopuista langoista vaikka minkälaisia kudelmia. Itse asiassa se oli tosi mukavaa, suunnitella, mittailla lankojen menekkiä, kun tein kuitenkin samannäköiset kummastakin. Aivan pienet pätkätkin säästin, aion solmia ne yhteen ja tehdä jonkin hassun jutun. Solmukohtein langanpätkät voivat olla tehosteena pinnassa tai sisäpuolella lämmittämässä, esim. pipossa.

Sukkia ja lapasia jätelangoista

Huovutettuja tossuja, tauluja, pikkuruisia kirjoja, isompiakin (tuplakantinen koptilaissidos oli monivaiheisin), räsymattoja…

Jotain täytyy koko ajan tehdä. Nyt kutominen on tauolla ja iltaisin väritän värityskirjoja. Käsillä tekemistä sekin. Jotkut kuviot vievät yli kaksi tuntia. Ja lisää haluttaa tehdä.

Luonto

Luonnosta on tullut minulle elämäntapa, ideologia, harrastus, ammatti.  Välttämättömyys. Itse asiassa katson kaikkea luonnon kautta. Luonto eri muodoissaan sävyttää elämääni.

Nytkin katson verannan ikkunasta sateen täplittämää Loimijoen pintaa. Pinta läikehtii, väreet kaareutuvat matemaattisen säännönmukaisissa kaarissa yhä kauemmas.

Kuusen osat heijaavat hitaasti sateen painamina. Tippa valahtaa oksankärjestä. Räystäs särähtää pisaroiden osuessa.

Ikkunalaudalla vesihyasintti ojentelee pyöreitä lehtiään vesipurkissa. Sain sen keskiviikkona Ruissalon puutarhan Luonnon monimuotoisuus -kierroksen päätteeksi luennoitsija Janne Aholta. Vesihyasintin juuritupsu on kuin sulista muodostunut pölyhuisku. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan se jaksaa elää näissä olosuhteissa. Saimme toki hyvät hoito-ohjeet, jospa niiden avulla tuo harvinaisuus säilyy ihastuttamassa. (Juuriston oltava koko ajan vedessä, josta puolet vaihdetaan kerran viikossa ja annetaan lannoitetta viidesosa suositellusta.)

Vesihyasintti

Muut kukat ovat ulkona kesäsiirtolassa. Sain keskiviikkona uutta tietoa. Monet kasvit tarvitsevat kukkiakseen kylmäkäsittelyn tai siis oloa viileässäkin (ei sentään pakkasessa). En ollut tiennyt, että rahapuukin saadaan kukkimaan, kun sitä pidetään talven 12-15 asteessa. Jukkapalmun kukkimisesta en myöskään ollut koskaan kuullut. Siihen tulee suuret valkoiset kukat. Kaktuksien ja orkideojen kukinnan olen tiennyt edellyttävän viileää.

Luennon pitänyt Ruissalon puutarhan kasviasiantuntija ja opas Janne Aho on tehnyt valtavan työn (14 vuotta) työstäessään ison kuvateoksen Orkideat – sateenkaaren värejä ja petkutuksen lumoa. En ole vielä ehtinyt tutustua kirjaan kuin selaamalla, mutta siinä on loistavat kuvat, jotka on muuten kuvattu diafilmille, sekä todella mielenkiintoista tietoa eri puolella maailmaa kasvavista mitä mielikuvituksellisimmista orkideoista.

Ruissalon puutarhassa järjestetään keskiviikkoisin ja torstaisin klo 17-18.15 opastuskierroksia eri aiheista. Ensi torstaina menen kuuntelemaan Ahon asiantuntevaa kerrontaa lääkekasveista. Niistä sain jo esimakua keskiviikkona, kun Aho antoi huonealoesta leikatun palasen, joka laitoin tulehtuneen ja rohtuneen sormeni päälle. Ja parani! Tulehdus on häipynyt!

Kirjallisuusjuttuja

Julkaisuillani on omia Facebook-sivuja. Katsopa sieltä lisää!

Vuotos – vastasatanut uusi lumi

Runotuulen mankeloimaa – runoantologia saviseudulta

Toinen – musiikkinäytelmä, pienoisromaani

Lisäksi olen kirjoittanut kuunnelman Mylly, joka esitettiin Alastaron vehnämyllyssä kesäkuun alussa 2018.

Jos haluat tutustua tuotantooni, saat kaikki kolme kirjaa yhteishintaan 40 e. Vuotoskirjoja on vielä muutama jäljellä.

Ota yhteyttä!

Luontoa, kirjoittamisia, kulttuuria, käsitöitä, matkoja……