Norjassa ties kuinka monetta kertaa yli 50 vuoden aikana, Ekkerøyssä kuudetta kertaa ja yöpymässä neljättä kertaa. Tänne oli päästävä, se kertoo jotain ilman selityksiä.
Viikon ajan tukikohtana oli Havhesten, tai uudelta nimeltä Rustikk Rorubu, talo kun on vaihtanut taas omistajaa ja siirtynyt vuokrattavaksi Airbnb:n kautta.
Keltainen rakennus museo, joka ei nyt ollut auki. Keskellä Rustikk rorubu ja oikealla myyntikoju, jossa lähitalojen aikuiset muualla asuvat jälkikasvut myivät käsitöitä ja matkamuistoja. He kertoivat, että tänne oli päästävä, vaikka Oslosta asti. Vasemmalle sijoittuu Kjeldsenin kalastuslaituri, jolla kalanostaja K.M. Kjeldsen aloitti toimintansa 1911 setänsä Ole Nilsenin jälkeen. Laituri, höyryttämö ja kauppa olivat toiminnassa 1969 saakka työllistäen noin 10 henkiä kevätkalastuksen aikana ja jopa 40 kesäaikaan. Tila siirtyi Vesisaaren kunnan omistukseen 1986 ja liitettiin Vesisaaren museoon 1990-luvulla. Laituri ja useimmat rakennuksista ovat entisöidyt.
Edwin on isompi talo. Meitä oli kolme, kuten ensimmäisellä yöpymiskerrallakin seitsemän vuotta sitten. Vieressä Åstassa yövyimme viime kerralla kahdestaan.
Edwin on osittain laiturilla sijaitseva vanha katkarapujalostamo ja sisään mennessä vieno tuoksahdus muistutti tästä menneisyydestä. Se ei häirinnyt, siihen tottui niin, ettei enää tuoksuun kiinnittänyt huomiota. Se tuntui sisään tullessa, ei huoneissa.
Rustikk rorubu, vasemmalla Edwin, oikealla Åsta. Meidän mieleemme, historiaa, havinaa, hyvä varustus (jopa teippirulla). Tosin hellan levyt olivat hitaita ja keittäminen tapahtui erillisellä levyllä. Muttei haitannut yhtään.Havhesten – nimi nyt ravintolan nimenä. Ei tarkoita merihevosta vaan myrskylintua. Aikaisemmin emme ole sinne päässeet, kun ei ollut auki, mutta nyt kävimme kahteen otteeseen syömässä kala- ja poroateriat.Alpomainen nainen.Havhestenin edustalla.Viimeisenä iltana söimme terassilla. Oli viileää, kuten iltaisin vaikka päivät olivat t-paitakelejä.
Iltaisin nautimme omat illallisemme laiturilla. Olemmekin ihastuneet laiturielämään niin, etteivät maalla sijaitsevat majoitustilat kiinnosta. Samalla pohjoiseen siirtynyt (tai maapallohan se siirtyy) aurinko lähetteli Varangin niemimaan yli viimeisiä säteitään.
Iltakymmeneltä aurinko oli vielä korkealla. Täysi tyyneys ja lämpö vallitsivat melkein koko vierailumme ajan. Vain viimeisenä päivänä tuuli. Me muuten rusketuimme. Lintujen vähäisyys oli silmiinpistävää. Viime vuonna lintuinfluenssa iski voimalla pikkukajavayhdyskuntaan, joka kansoitti Ekkerøyn rantakallioita. Näin kuvan, jossa menehtyneitä pikkukajavia oli kuorma-autolastillinen. Nyt bongasin vain yhden pikkukajavan.Aamiaispöydästä näimme rannalla punajalkaviklon, Tringa totanus, ja lokinpoikasen, joita oli useita. Niitä vanhemmat kävivät syöttämässä. Eivät muuten laiturilla yhtään pelänneet meitä.
Ekkerøyssä on valtavan hienot hiekkarannat kummallakin puolella kannasta. Kävimme uimassa. Vesi oli lämpimämpää kuin Hamningbergissä, mutta Jäämeren henkäys tuntui ja sitähän olimme tulleet hakemaan.
Ekkerøyn läntinen hiekkaranta. Itäpuolen hiekkaranta oli aidattu.
Ensimmäisenä ja myös viimeisenä päivänä oli päästävä luontopolulle niemen kärkeen (Perletur YF53) ja takaisin. Vaikka olin kävellyt reitin monta kertaa aikaisemmin, Varanginvuonon maisemat tyynnyttivät mielen, kypsät hillat makeuttivat suun, löydetyt arktiset kukat saivat huokailemaan mielihyvästä ja lintujen, pääasiassa lokkien kirkuna asettui huikaisevaa Jäämeren maisemaa täydentämään.
Askel oli keveä eikä koko päivän oleskelu ulkoilmassa rasittanut mitenkään vaan takasi hyvät yöunet Edwinin kelpo vuoteissa.
Lintukalliot olivat autiot. Tosin eräs mies sanoi, että linnut ovat merellä, mutta muutamia oli alhaalla lepäilemässä.Hän tähyiliTyynenmeren Pääsiäissaarten kavereitaan kohti.Epilobium angustifolium, maitohosma. Englanniksi hauska nimi Blooming Sally, kukkiva Salli. Ranskassa horsmaa kasvatetaan kukkapenkeissä, on se niin komea kasvi. Näimme matkan varrella sen värittämässä maisemaa kauniisti useassa paikassa. Achillea millefolium siankärsämö, Papaver croceum, siperianunikko, jota olen yrittänyt kasvattaa kukkapenkissä, mutten ole onnistunut. Se kylväytyy edellisen vuoden siemenistä.Campanula rotundifolia ssp.gieseckiana, lapinkissankello.Rubus chamaemarus, hilla, on saanut kaunistuksen lapinvuokon siemenhaituvista.Dryas octopetala, lapinvuokon siemenvaihe, isoja kauniita kasvustoja.Hillakasvustoja oli niin paljon, etten ole missään vastaavaa nähnyt. Olivat vielä pääosin raakoja, mutta keltaisia kypsiäkin löytyi niin paljon kuin jaksoi syödä.Valeriana sambucifoia, lehtovirmajuuri, valeriaana. Muistan, kun mamma tiputti valeriaanaa sokeripalalle, mutta mitä mielentilaa lievittämään?Ligusticum scothicum, rantahärkki.Cerastrium fontanum, napahärkki.Petasites frigidus, pohjanruttojuuri.Gentiana purpurea, punakatkero.Potentilla chamissonis, ruijanpahtahanhikki.Juncus arcticus, ruijanvihvilä, kasvoi juuri tähän suuntaan koko mätäs.Polemanium acutiflorum, kellosinilatva, kasvoi runsaana myös tienposkissa. Pykeijässä näimme harvinaisen sukulaisen Siperian sinilatvan eli karvaisen sinilatvan, Polemonium boreale.Onko tämä sinilatvan albinomuoto?Tätä en tunnista. Tunteeko joku?
Seuraavina päivinä jatkoimme vierailuja Vesisaareen, Hamingbergiin ja Vuoreijaan. Niistä seuraavissa päivityksissä.
Pykeijästä jatkoimme matkaa Varangin vuonon etelärantaa länteen Varangerbotteniin, sieltä pohjoisrantaa itään Vesisaaren kautta Ekkerøyyn. Olimme Pykeijän Sankkarilta katselleet horisontissa näkyvää kohoumaa, jossa olimme vierailleet jo kahdesti aikaisemminkin.
Ekkerøyssä yövyimme Havhestenissä, joka sijaitsee kaijjalla eli laiturilla vanhassa katkarapujalostamossa. Heti ovesta ulos astuessaan pääsee laiturille meren ja lintujen maailmaan.
Kolmatta kertaa yövyimme Havhestenissä, aikaisemmin Edwinissä ja nyt Åstassa. Omistaja oli vaihtunut ja huoneissa oli tehty remonttia. Netissä on muuten vanhat kuvat. Nyt on todella paljon viihtyisämpää.
Havhestenin Åstan olohuoneÅstan olohuoneen ikkunasta on näkymä kaijjalle. Taustalla oleva häkkyrä toi mieleen Alpo Jaakolan teokset.Åstan makuuhuoneen ikkunasta näkyy kylälle
Lähdimme kotiuduttuamme kävelemään. Jos Pykeijä oli kasvien maailma, on Ekkerøy lintujen maailma. Joka paikka oli täynnä valkoista ulostetta ja valtavasti höyheniä. Linnut suihkivat ylitsemme ja mekkala oli aikamoinen. Pikkukajavia enimmäkseen, lisäksi lokkeja.
Verkonkohoista oli tehty tilataideteosAallonmurtajalta kylän päin. Laskuvesi paljasti laajat rakkoleväesiintymät.Aallonmurtajan murtuneeseen kuoppaan oli kerääntynyt höyheniä ja lintujen syömiä merisiilejä. Merisiilin mäti on muuten maailman kallein ruoka.Kivikkorannalle oli pakko päästä. Nyt emme poimineet kiviä matkaan, vaan ihailimme niiden sileyttä paikan päällä.
Kaijjalla oli ollut kalaravintola Havhesten. Aikaisempina vuosina olimme niin aikaisin liikkeellä, ettei ravintola ollut vielä auki. Nyt odotimme pääsevämme sinne syömään. Mutta edellisenä päivänä viranomaiset olivat sulkeneet ravintolan. ”Eivät olleet tyytyväisiä keittiöömme”, kertoi Roald. Niinpä ravintola jäi taas kokematta.
Mutta Roald antoi meille kulhollisen katkarapuja ja majoneesituubin. Niinpä nautimme Åstassa paahdetun leivän kanssa hyvän aterian meren antimista.
Katkarapuillallinen.Nousuvesi peitti rakkolevät.
Seuraavana päivänä lähdimme taas luontopolulle, joka kulkee etelärannan myötäisesti ylätasangon itäpäähän ja takaisin matalaa loivaa pohjoisrantaa.
Ekkerøyn niemimaan keskellä on lampi.Arktista kauneutta.Hilloja kasvoi lammen ympärillä niin paljon, etten ole koskaan ennen moista nähnyt. Osa oli jo kypsynyt ja niinpä söimme niin paljon, että tuli kyllästys.Etelärannan jyrkillä kallionkielekkeillä asusti edelleen pikkukajavia, vaikka pesimäaika oli jo ohi. Vahvat tuoksut lemahtelivat rinteestä ylös. Linnut lentelivät isoissa parvissa, syöksähtelivät sinne tänne ja hups vaan, takaisin pesiin tai kellumaan meren aalloille.Oli iltapäivän laskuvesi. Rantaviiva oli vetäytynyt kauas ja jättänyt jälkeensä lammikoita.
Kasvimaailma oli suppeampi kuin Pykeijän seudulla, mutta jotain sentään nähtiin massiivisten hillaesiintymien lisäksi.
Nyt näimme vähemmän lintuja kuin aikaisemmilla kesäkuun alun käynneillämme. Haahkaperheitä oli ruokailemassa rantavedessä ja tylli juoksenteli rannalla. Pois olivat veriharakat, kotka, kuovit.
Haahkaperhe ruokailemassa.Heippa hei, mitäs töllistelette?Ekkerøyyn tullaan kapeaa kannasta pitkin. Kummallakin puolella on hieno hiekkaranta. Uimaan emme täällä menneet.Viimeinen auringonlasku.Kiitos matkaseurasta hyvä rakas ystävä!
Loma oli täydellinen. Täysin hävisivät mielestä arjen harmit. Oli niin rentouttavaa vaan olla, olla oma itsensä vailla mitään velvollisuuksia.
Näkemisiin Ekkerøy, tulemme varmasti takaisin.
Tällä sivulla kerron matkasta Lappiin ja Norjan puolelle Varankiin eli Varangin vuonon rannalle. Olen esitellyt alla olevan Loimaan työväenopiston Matkailupiirissä 24.9.2018.
Olen asunut Posiolla ja Kemijärvellä 23 vuotta, joten kerron Itä-Lapista, joista minulla on eniten kokemuksia.
Miten pohjoiseen sitten pääsee. Joskus julkisilla, joskus tilausbussilla, joskus henkilöautolla. Lentääkin voi Helsingistä Rovaniemelle. Lennoilta on bussiyhteyksiä Kemijärvelle.
Henkilöautolla noin 880 km – 10 tuntia, riippuen pysähdysten kestosta
–4-tietä Jyväskylä – Oulu – Kemi – Rovaniemi – Kemijärvi
– Tampereen kautta Pohjanmaalle: Tampere – Virrat – Alavus – Vimpeli – Veteli – Toholampi – Sievi – Ylivieska – Oulainen – Oulu –
– Sastamalan ja Seinäjoen kautta: Sastamala – Seinäjoki – Kauhava – Sievi – Toholampi – Sievi – Ylivieska – Oulainen – Oulu – Pudasjärvi – Ranua – Kemijärvi
Lapin kunnat
Kemjärven kaupunki sijaitsee Itä-Lapissa noin 80 km Rovaniemeltä koilliseen. Kaupunki on laaja, noin 100 km halkaisijaltaan. Mahtava Kemijoki kulkee etelästä pohjoiseen laajentuen keskivaiheilla Kemijärveksi. Järven rantoja reunustaa parikymmentä vaaraa. Valtatie 5 kulkee Kemijärven kautta Kuusamosta Sodankylään.
Kemijärven kuvanveistoviikot
Yhdeksääntoista kuvanveistotapahtumaan on osallistunut noin 285 kuvanveistäjää 54:sta eri maasta. Tapahtuma järjestetään noin joka toinen vuosi. Kansainvälisessä taidekeskus Puustellissa on vaihtuva näyttely. 100 veistosta 100 vuotiaalle Suomelle
Vuotoksen tekoallasta suunniteltiin Koillis-Lappiin monta kymmentä vuotta. Allasta vastustettiin ankarasti ja vuonna 2002 Korkein hallinto-oikeus päätti, että allasta ei saa rakentaa, koska se on Vesilain vastainen.
Pirkko Hyvönen on kirjoittanut näistä ajoista fiktiivisen romaanin. Romaanilla on omat facebook-sivut. Vuotossoututapahtumien kuvia
Kemijärven kaupungissa on kaksi tunturikeskusta.
Suomutunturion 410 metriä korkea vaara – puita kasvaa huipulle asti – Kemijärven kaupungin kaakkoisosassa noin 30 km keskustasta, valtatie 5:n kupeessa. Suomutunturilla sijaitsee matkailu- ja laskettelukeskus, jonka rinteillä on lasketeltu vuodesta 1965.
Alueella on 11 laskettelurinnettä, hotelli, neljä hissiä ja mökkialueita. Suommulla tuulensuojaiset pitkät laskettelurinteet yhdistyvät ruuhkattomaan palveluun.
Kumpareikon MM- mitalistit harjoittelivat jo pikkupoikina Suomun rinteillä Avalance-seuran jäseninä.
Pyhätunturi on Pelkosenniemen ja Kemijärven kuntien alueilla sijaitseva usean tunturilaen ryhmä. Tunturijono on vajaan kymmenen kilometrin pituinen ja itä-länsisuuntainen. Se on muodostunut yli kaksi miljardia vuotta sitten, jolloin paikalla sijaitsi korkea vuorijono.
Kemijärveltä on noin 50 km Pyhälle. Pyhälle pääsee monesta suunnasta julkisilla kulkuneuvoilla. Aamujunalta on bussiyhteys Pyhälle, samoin illansuussa Pyhältä junalle. Skibussit kulkevat Rovaniemeltä Luoston kautta edestakaisin.
Luontokeskus Naava on melkein ”pakollinen” vierailukohde näyttelyineen, konsertteineen ja ravintoloineen.
Luostotunturi sijaitsee Sodankylän kunnassa 30 kilometriä Sodankylän keskustasta kaakkoon ja noin 30 km Pyhätunturilta pohjoiseen. Luostotunturit kuuluvat osittain Pyhä-Luoston kansallispuistoon.
Ametistikaivos taas kuuluu Luoston ”pakollisiin” vierailukohteisiin. Tunturin huipulla sijaitsevassa kaivoksessa saat louhia itsellesi oman onnen ametistin ja kuulet kodassa tarinoita ametistin salatuista voimista.
Salla on Kemijärven itäpuolinen naapurikunta. Sallatunturi on Sallassa, Lapissa sijaitseva tunturialue koostuen kahdesta huipusta, joista korkeampi on 478,8 metriä. Lieksasta Savukoskelle ulottuva 270 kilometriä pitkä UKK-vaellusreitti kulkee Sallatunturien kautta. Sallatunturien huiput tunnettiin aiemmin nimillä Iso Pyhätunturi ja Pieni Pyhätunturi.
Savukoskion Suomen harvaan asutuin kunta (0,19 as/km²). Asutus on keskittynyt kunnan eteläosaan. Tyypillistä savukoskelaista maisemaa ovat laajat erämaat, josta yksittäiset tunturit kohoavat ympäristöään halliten.
Kunnan pinta-alasta noin 1/3 on erilaisia luonnonsuojelualueita. Luonnolle antavat leimansa myös isot suoalueet sekä useat joet, joista suurin on kunnan maisemaa halkova Kemijoki. Soklin fosfaattimalmio sijaitsee Savukoskella, lähellä Suomen ja Venäjän rajaa.
Sodankylä(sukunimestä, ei sanasta ”sota”, pohjoissaameksi Soađegilli) on kunta, joka sijaitsee Lapin keskiosassa nelostien varrella. Sodankylä on pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin kunta heti naapurikuntansa Inarin jälkeen
Sodankylässä sijaitsee muun muassa Jääkäriprikaati sekä Sodankylän keskustasta noin kuusi kilometriä etelään Sodankylän geofysiikan observatorio (lyh. SGO). SGO:n kanssa samalla alueella toimii Ilmatieteen laitoksen yksikkö, Lapin ilmatieteellinen tutkimuskeskus.
Sodankylän elokuvajuhlat perustettiin vuonna 1986 Sodankylän kunnan ja kolmen suomalaisen elokuvantekijän, Anssi Mänttärin sekä Aki ja Mika Kaurismäen yhteistyönä. Festivaalijohtajana toimi alusta alkaen kuolemaansa saakka Peter von Bagh. Hänen seuraajansa on Timo Malmi.
Elokuvajuhlat järjestetään vuosittain kesäkuun puolivälissä.
Tankavaara eli Tankavaaran Kultakylä on kylä valtatien 4 varressa Sodankylässä, Sodankylän ja Ivalon välillä, noin 90 kilometriä pohjoiseen Sodankylän keskustasta. Tankavaarassa sijaitsevat Tankavaaran Kultamuseo ja Koilliskairan luontokeskus sekä luontopolku näkötorneineen.
Ivalo on Inarin kunnan suurin taajama ja hallinnollinen keskus Inarijärven eteläpuolella. Ivalo sijaitsee seudun tärkeimmän tieyhteyden nelostien varrella.
Ivalon eteläpuolella sijaitsee Saariselän matkailualue.
Ivalossa on Suomen ja EU:n pohjoisin lentokenttä, joka vastaanottaa talvisin reittilentojen lisäksi charter-lentoja muun muassa Iso-Britanniasta, Hollannista ja Ranskasta. Talvisin Ivaloon lentää Lufthansa Frankfurtista sekä Finnair Lontoosta.
Ivalossa kannattaa tankata auto, koska pohjoiseen mentäessä hinta nousee huomattavasti.
Siida on Inarin kirkonkylässä sijaitseva museo- ja luontokeskus ja ”pakollinen” vierailupaikka. Siidassa toimivat yhteistyössä Saamelaismuseo (Suomen saamelaisten kansallismuseo) sekä Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskus.
Sana siida on pohjoissaamea ja se tarkoittaa saamelaista lapinkylää tai porokylää.
Saamelaismuseo Siida on keskeinen kohtaamispaikka Inarissa, Suomen saamelaisalueen keskuksessa. Siida on ikkuna saamelaiseen kulttuuriin ja Pohjois-Lapin monimuotoiseen luontoon.
Kaamanen on Inarin kunnassa sijaitseva noin 200 asukkaan kylä valtatie 4:n ja kantatie 92:n varressa Muddusjärveen laskevan Kaamasjoen rannalla. Kaamasen kievarissa kannattaa pysähtyä.
Sitten jatketaan suoraan pohjoiseen. Maisema muuttuu yhä karummaksi. Noustaan ylöspäin. Havupuut – pohjoisimmat kuuset olivat Kaunispään korkeudella – eli männyt katoavat, kunnes niitä nähdään taas laskeuduttaessa Kevojokilaaksoon. Korkeimmalla kohdalla voi tien levikkeeltä ihailla pohjoisessa pilkottavia Norjan Rastigaissa-tuntureita.
Utsjokion Suomen pohjoisin kunta. Kunnassa asuu 1 228 ihmistä, ja sen pinta-ala on 5 372,00 km², josta 226,02 km² on vesistöjä. Utsjoen väestötiheys on vain 0,24 asukasta/km², ja se on Suomen kolmanneksi harvimpaan asuttu kunta Savukosken ja Enontekiön jälkeen. Utsjoki on Suomen ainut saamelaisenemmistöinen kunta.
Utsjoella kannattaa pysähtyä Giisassa, joka on kylätalo aivan tien reunassa. Siellä voi juoda kahvit, täydentää eväitä ja ostaa paikallisen tekemiä matkamuistoja.
Utsjoelta pääsee Norjan puolelleTenon yli uudehkoa siltaa pitkin. Jos on matkalla itään, tie on aika huonokuntoinen, joten kannattaa ajaa Nuorgamin kautta.
Suomen pohjoisin kylä on Nuorgam juuri ennen Norjan rajaa. Kannattaa käydä kaupassa ja tankata, koska Norjassa hinnat ovat paljon korkeammat kuin Suomessa. Tosin Nuorgamissa oli 95-bensiinin hinta kesäkuussa 2018 ennätysmäinen: 1,77 e/litra.
Sitten NORJAAN!
Varanki on Norjan koillisin alue. Se sijaitsee 70 leveyspiirillä pohjoisessa ja yhtä idässä kuin Istanbul.
Varanginvuono (norj. Varangerfjorden, ven. Варяжский залив, Варангер-фъорд, Varjažski zaliv, Varanger-fjord) on Norjan Finnmarkin läänissä sijaitseva noin 100 km pitkä itään aukeava Barentsinmeren lahti. Länsiosassaan ”vuono” on noin 8 km leveä, mutta suuosa on Vuoreijan ja Kirkkoniemen kaupunkien välillä kymmeniä kilometrejä (70 km).
Varanginvuonon pohjoisrannalla Varangin niemimaalla sijaitsevat Vesisaaren (Vadso) ja Vuoreijan (Vardo) kunnat, etelärannalla Etelä-Varanki, mm. Pykeijä ja Kirkkoniemi sekä lahden perällä Nesseby, jonka valkoinen kirkko näkyy kauas. Koko rannikolla on monenlaisia matkailullisesti kiinnostavia kohteita sekä monia museoita.
Vesisaaressa on kokonainen talo täynnä villalankoja, Kramstua. Talo sijaitsee harjun päällä Damsveienillä. Kramstua muutti elokuussa 2021 keskustaan, pääkirjaston vastapäiseen kortteliin pääkadun varrelle. Siellä aivan sekoaa lankojen keskellä. Lankoja on myytävänä myös kaupoissa aika edullisesti.
Ostimme myös Vesisaaren urheilukaupasta talvitakkeja ja kenkiä, oli hyvä alennusmyynnit, oli kesäkuu. Urheilukauppa on pääkirjastoa vastapäätä. Samassa rakennuksessa on myös hyvä konditoria.
Ekkerøy(Ekreia) on noin 15 km Vesisaaresta itään sijaitseva L-kirjaimen muotoinen niemimaa. Se on yksi vanhimmista kalastuskylistä Finnmarkissa. Niemen etelänpuoleisella jyrkkäkallioisella rannalla pesii 20 000 pikkukajavaa. Luontopolku kiertää niemen. Pohjoisranta on matala ja siellä voi nähdä monia kahlaajalajeja.
Ekkerøyn kalastuskylä
”Lars Gunnarin Havhesten på kajjen”. Täällä majoituimme kahtena kesänä vanhassa katkarapujalostamossa, joka oli tehty kodikkaaksi. Kolme yötä kustansi kahdelle hengelle yhteensä 370 e. Hinta riippuu henkilöiden määrästä ja varauksen pituudesta.
Ekkerøy feriehus
Ingjerdin korkeatasoinen Finnmarkin ensimmäinen ekomatkailuyritys. Todella hienot olosuhteet, ystävällinen palvelu ja mahtavat maisemat. Täällä majoituimme kesällä 2017 yhdeksi yöksi, kun ei ollut tilaa useammalle yölle (ja siirryimme Lars Gunnarin Havhesteniin).
Sivuilla paljon lisätietoa Varangin niemimaan nähtävyyksistä.
Kun lähtee ajamaan Ekkeroystä itään, maisema muuttuu yhä pelkistetymmäksi. Puitahan ei ole näkynyt enää vuonon pohjukan jälkeen.
Vuoreija (Vardö) on kunta ja kaupunki Varangin niemimaan itäosassa Vardøyan saarella, jonne mennään tunnelia pitkin. Vuoreija mainitaan kalastuspaikkana ja linnoituksena jo 1307.
Vuoreijassa on pari näkemisen arvoista paikkaa.
Hornøya on Norjan itäisin saari noin kilometrin päässä Vuoreijan kaupungista Barentsinmeressä. Ajomatka Ekkerøystä itään Vuoreijaan kestää 45 minuuttia. Hornøyalle pääsee helposti, Vuoreijan satamasta sinne on 10 minuutin venematka.
Perillä näet kymmeniä tuhansia lintuja, myös lunneja, noita Jäämeren papukaijoja.
Steilnesetin muistomerkki on pystytetty vuonna 1621 Steilnesetin niemellä 91 noitavainoissa roviolla poltetulle (joista 77 oli naisia). Sata metriä pitkä muistomerkki on pydähdyttävä ja ahdistavakin kokemus.
Jos vielä on aikaa, kannattaa kääntyä Vuoreijasta pohjoiseen kulkevalle kapealle tielle. Tien päässä on Euroopan koillisin kylä, Hamningberg. Kylä on aikoinaan ollut tärkeä kalastussatama, mutta nykyään se on talvisin asumaton (tietä olisi mahdotonta pitää auki) ja kesäisin asutettu. Ajomatka on unenomainen päätös pohjoisen matkalle. Tämän erikoisempaa ei voi olla.
Jos haluaa vähän pystyssä olevien niskavillojen laskevan, voi pysähtyä hienolle hiekkarannalle, joka on Sandfjordnesetin luonnonsuojelualue . Joen niemessä on erikoisia korkeita dyynejä. Leveältä hiekkarannalta voi poimia matkamuistoksi monenmoisia kotiloiden ja simpukoiden kuoria.
Matka on nyt huipentunut, tämän erikoisempaa on vaikea kuvitella.
Varankista on paljon kirjoitettu blogeja ym. Alla muutama linkki.
KOTIMATKAN voi tehdä eri reittiä ja kääntyä vuonon pohjukassa etelään kohti Neideniä eli vuonon etelärannalle. Norjan jälkeen näyttävät Suomen Lapin maisemat hyvin kesyiltä.
Tie kulkee osittain sisämaassa ja on hyväkuntoinen.
Neidenissä (Norjan Näätämö) on avattu upouusi Kolttasaamelainen museo. Se on myös ”pakollinen”, jos tänne asti on tultu.
Näätämön jalkeen voi jatkaa joko Kirkenesiin tai kääntyä etelään Suomen rajaa kohti Suomen Näätämöön. Tie on hetken aikaa aika huonossa kunnossa, mutta ei kestä kauan.
Rajalla Suomen puolella on kaksi kauppaa. Toisessa myydään itse valmistettuja erinomaisia makkaroita, kannattaa ostaa mukaan!
Sevettijärvi on Inarin kunnassa koltta-alueella sijaitseva kylä Itäisen Jäämerentien varrella, noin 120 kilometriä pohjoiseen Inarista. Kylältä on Norjan rajalle Näätämöön matkaa noin 35 kilometriä. Näätämöstä tullessa karu maasto muuttuu yhä vihreämmäksi lähestyttäessä Sevettijärveä.
Sevettijärveltä tullaankin sitten Kaamaseen eli ympyrä on sulkeutunut.
