Kolmantena pakkaspäivänä tuuli kääntyi tuomaan kylmää pohjoisesta. Puut taipuilivat eri suuntaan kuin viime viikkoina. Maa kuorruttui kovaksi, ainakin pinnalta. Se rapisi askelten alla. Askelten jäljet paljastivat kiertelevän reitin puutarhan puiden lomitse.
Hän pysähtyi. Sammalikko antoi periksi, hän vajosi muutaman sentin alemmas. Aurinko suihkutti näkyviin erivärisiä sädepuikkojaan. Hän sulki silmänsä. Ja aivan selvästi, aivan selvästi hän tunsi kasvoillaan lämmön. Mieli karahti moniin aikaisempiin hetkiin, jolloin hän oli saanut nauttia lämmöstä. Samalla nykyhetki hävisi, koko mielen täytti lämmön tuoma mielihyvä ja hänet valtasi toiveikkuus, tunne joka oli ollut kadoksissa niin pitkän aikaa.
Joen uoma oli kaivautunut saveen tuhansien vuosien aikana melkein kymmenen metrin syvyyteen. Hyvin uoma huolehti joka puolelta tulvivista vesistä, otti syliinsä, heilutteli, palloitteli, sysi hellästi alajuoksua kohti. Veden nousu jatkui monta päivää ja viimein joki syleili rannan isoja puita.
Melkein ennätyskorkeudessa ollaan
Pakkaspäivät saivat veden pinnan laskemaan ja eräänä aamuna jokea laski kuin liukumäkeä yläjuoksun isoja jäälauttoja. Ne olivat hieroneet toisiaan vasten ja pyöristyneet. Rannalla kiersivät taas jäänauhat. Pohjoisesta tuuli toi terveisiä, takin läpi, pipon läpi, lapasten läpi, kuten auringon väripuikot kasvoja pommittaessaan.
Mistä kaukaa jäälautat tulevat? Minkä paikkakunnan rantojen muistoja kuljettavat alajuoksulle? Luonto matkustaa.
Hän kumartui kukkapenkin ylle. Ja siellä ne ovat, versot, jotka työntyivät lämpiminä päivinä aurinkoa kohti. Vielä ei pakkanen ole niitä lannistanut.
Sieltä maasta me työnnymme, levitämme lehtemme, odotamme lämpöä, olemme valmiina! Olemme valmiina!
Olen lukenut Ulla-Lena Lundbergin Suureen maailmaan. Katso Luettua -sivu.
Kevään 2020 L-kino alkoi. Ensimmäinen elokuva oli Jäähyväiset. Katso Elokuvat -sivu.
Kauppareissulla keltaiset tulppaanit loistivat auringon väreissä ja nyt kotona keräävät katseeni aina keittiöön mennessäni. Varma alkava kevään merkki Runebergin torttujen ohella.
Runebergin päivä pysyy paikoillaan vuodesta vuoteen, mutta laskiaista saa tänä vuonna odottaa maaliskuun puolelle ja pääsiäistä huhtikuun loppuun. Riittäneekö lunta Lapissa pääsiäisen viettäjille?
Savu tupruaa naapurin piipusta. Puut heiluvat kovassa etelätuulessa, joka toi meille lämpimän aallon – plussan puolella ollaan. Vettä sataa. Naapurin katolta lähti iso lumivyöry alas. Hyvä niin, sillä kattoja on romahdellut, ihan tuossa meidän lähelläkin kiviveistämöllä.
Hanget pehmenevät. Autolla pihalta lähtiessä pyörät uppoavat syvään sohjoon. Kolalle olisi taas töitä. Harmaa on ulkona päivän väri, onkohan kaksi kertaa näkynyt aurinko tänä vuonna. Joelle on tullut ruskeaa vettä jään päälle, hiihtämään ei ole asiaa.
Kävin Kinemassa katsomassa Klaus Härön ohjaaman elokuvan Tuntematon mestari.
Olipa mukava elokuvakokemus. Perinteistä kerrontaa, aika perinteinen tarina, tavallaan yllätyksetön, mutta tällaisia tarinoita on kiva katsoa. Ei tarvitse tuntea ällötyksen sekaista ahdistusta murhien ja ruumiiden pilkkomisten äärellä. Tietenkin tarinassa on myös pahis, niinkuin tahtoo olla oikeassa elämässäkin. Rahan ahneus saa pahikset toimimaan.
Näyttelijäsuoritykset olivat hyviä. Pääosan esittäjä Heikki Nousiainen oli myös Härön Postia pappi Jakobille -elokuvassa pääosassa. Nuori Amos Brotherus teki hyvän roolityön eikä muissakaan näyttelijöissä ole vikaa. Taitavaa työtä. Suosittelen.
Mieli siirtyy aina välillä tulevan kesän viljelyksiin. Milloin laitoinkaan viime vuonna tomaatin siemet itämään, olikohan se maaliskuu. En siis vielä kaiva multapussia ja istutuslaatikoita esille. Nyt muistan, näin viime yönä unta multapussista, lattialle valui multaa…
Olen miettinyt viime viikot Kolmas tanssi -romaanisuunnitelmaani. Alitajunta on tehnyt koko ajan hiljaista työtään. Juoni on muhinut ja pintaan on pulpahdellut uusia käänteitä.
Eilen uutisissa ja tänään lehdissä kerrottiin, että Sodankylän Tankavaarasta on löytynyt Lapin ensimmäinen timantti. Emäkalliota aletaan etsiä.
Turun Sanomat kertoi, että helmiä ja jalokiviä on etsitty Lapista jo 1600-luvulla. Tuohon aikaan ne olivat kultaa arvostetumpia ja himoitumpia. 1800-luvun lopulla maailmankuulu merenkulkija A. E. Nordenskiöld oli tutkimuksissaan mielestään havainnut pieniä timantteja Ivalojoelta ja Paatsjoelta keräämistään vaskausupista eli raskaita mineraaleja sisältävästä rikastusjäämästä. Löytöjä ei ole pystytty myöhemmin varmistamaan.
Kullanhuuhdonnan yhteydessä on aiemminkin löydetty jalokiviä pääasiassa Lemmenjoen alueelta: rubiini, safiiri, tähtikorundi (Lapin Tähti), jalozirkoni ja jalokrysoberylli. Jokainen niistä oli jalokivilaatuisena ensimmäinen Suomesta tavattu.
Sain tästä löydetystä timantista uuden vivahteen käsikirjoitukseen, etenkin kun Nordenskjöld oli löytänyt mielestään timantteja Paatsjoelta. Niitä siis saattaa siellä kirjan tapahtumapaikoilla olla odottamassa löytäjäänsä ihan oikeastikin.
Orkideat yllättivät. Kukkivat pimeimmän ajan väistyessä hitaasti kevättä kohti. Ällistystä herättävät erilaiset kukat, toiset vaaleammat, toisen tummemman violetit. Ovat samasta tuppasta jaetuista kasveista. Mutaatio?
