Avainsana-arkisto: grus grus

Huviretki tienpientareelle

Osavastaus kahden tunnin etsinnän jälkeen: ihminen on avaruusolento. Yksi osa valtavaa maailmankaikkeutta. En ole tajunnut sitä ennen. Ihmisen pitää olla asioiden sisällä, ei edessä. Ihminen on osa, mukana, ei ulkopuolisena etsijänä. Matkustan mukana. Olin erityisesti muualla kuin ohikulkijat. Minne he olivat menossa. Jokin idea heillä oli, kun lähtivät yhtäkkiä pois.

Olen ollut vyöhykkeellä, vertaa Tarkowskin Stalker. Nautintoaineilla ei ole osuutta tietoisuuteni laajenemiseen maailmankaikkeudessa. Jos et ymmärrä – se on ymmärrettävää. Olen allekirjoittanut sitoumuksen etten hiiskahda sisällöstä. Siis mitään mikä paljastaisi mistä on kysymys.

Minusta tuli stalker.

Tuskin koskaan teatteri on vaikuttanut näin voimallisesti.

Teatteriarvio: Kulttuuri: Turun sanomat 16.7.2018 14:35
Grus Grus Teatterin Huvimatka tienpientarelle on upottava esitys kaikille aisteille

Esitys pohjautuu Arkadi ja Boris Strugatskin kirjaan Huviretki tienpientarelle, sovitus Tommi Silvennoinen ja Ville Kurki, ohjaus Silvennoinen, äänityöt Kalle Terästö. Ensi-ilta 15.7.

Grus Grus Teatterin Huviretki tienpientarelle -esityksen ensi-ilta osui sattuvasti science fiction – ja fantasiakirjallisuusfestivaali Finnconin aikaan. Esityksen pohjana on venäläisten Arkadi ja Boris Strugatskin tieteisfantasia, joka on ollut myös Andrei Tarkovskin Stalker-elokuvan innoittajana.
Ville Kurjen ja Tommi Silvennoisen sovittama ja jälkimmäisen ohjaama esitys pohjautuu kirjaan, mutta viittauksia on myös elokuvaan ennen muuta kokonaistunnelman osalta. Huvimatka tienpientarelle kuljettaa katsojat stalkerin (Ville Kurki) opastamana Vyöhykkeelle ja takaisin.

Oikeastaan on virheellistä kutsua matkaa esitykseksi ja yleisöä katsojiksi, koska osanottajat ovat ”huviretken” kokijoita ja välttämätön osa teosta. Suurin osa havainnoista, aistimuksista, tunteista, ajatuksista ja tulkinnasta tapahtuu kunkin osanottajan pään sisällä. Stalkerin ohjeet ja reaktiot ympäristöön sekä kuulokkeiden kautta välittyvä äänimaailma toimivat ärsykkeiden antajana.
Tällaista teatteria kutsutaan immersiiviseksi, ja Grus Grus onnistuu yleisön uppouttamisessa erinomaisesti.

Vyöhyke on alue, jolla kerrotaan käyneen outoja olentoja. Jälkeensä he ovat jättäneet kaikenlaista roskaa sekä selittämättömiä ja vaarallisia ilmiöitä. Vyöhykkeen ytimessä on paikka, jonka sanotaan toteuttavan toiveita.
Huviretkelle otetaan kymmenen henkeä kerrallaan, ja Vyöhykkeen sijainti paljastuu vain esitykseen osallistuville. Kuulokkeet päässä kuljemme kuin mikä tahansa kaupunkikävelyryhmä, mutta meille Turku näyttäytyy aivan uudenlaisessa valossa.
Korvissa kuuluva rahina, avaruudellinen kohina, katkonaiset lauseet ja kysymykset kuten ’mistä tiedät olevasi ihminen’ tai ’miksi ne tulivat tänne’ muuttavat hetkessä koko tutun maiseman toiseksi. Roskat, viemärinkannet, kuivuneet oksat, lasinsirpaleet ja hajut saavat uusia merkityksiä, ja sunnuntai-illan 30 astetta hipova helle toi oman normaalista vieraannuttavan lisänsä matkaan.

Jo tämän toisin näkemisen mahdollisuuden tarjoaminen on suuri lahja. Vieläkin antoisampaa on matkan käynnistämä ajatusprosessi. Minulle se tiivistyi kysymykseen: mikä on Vyöhyke? Onko se humanoidien jälkeensä jättämä kaaos, ihmiskunnan omaa aikaansaannosta vai peräti ihmisyys itsessään? Uhka vai mahdollisuus?
Osaammeko nähdä ympärillemme, antaa arvon oudolle ja käyttää järkeämme niin, ettemme saa aikaan vain tuhoa? Vai ymmärrämmekö tosiaankin elämästä vain sen verran kuin orava auton moottorista?
”Onni kaikille ilmaiseksi, älköönkä kukaan jääkö osattomaksi”, päättyy Strugatskien kirja, ja lauseet ovat mukana myös esityksessä. Mutta mitä on onni?
Tältä huviretkeltä ei poistutakaan olankohautuksella – ja se jos mikä on hyvän teatterin merkki.

Irmeli Haapanen

Linkki Turun sanomien arvosteluun 26.7.3028:
(teksti on jo yläpuolella)

Teatteriarvio: Grus Grus -Teatterin Huvimatka tienpientarelle on upottava esitys kaikille aisteille