Pimeys laskeutui. Etsimme oikeaa bussipysäkkiä Turun linja-autoasemalla. Menimme sinne, missä eniten hämmentyneen oloisia odottajia. Yksi veti röökiä kiivaasti, siirryimme kauemmas tupakanhajusta.
Bussi kurvasi pysäkille. Ulos tulivat mies ja nainen, vihreät tunikat, muutoin valkoisissa. Maskit tietenkin. Nimenhuuto. Eikö meidän nimiämme huudeta ollenkaan, vähän aloimme jännittää. Odotus kasvatti jännitystä. Olimme menossa Grus Grus -teatterin esitykseen Ennuste negatiivinen.
Pääsimme bussiin, runsas 10 henkilöä. Käsidesiä, maskit. Meidät ohjattiin istumaan bussin yläosaan. Etuosa oli eristetty verholla, takapenkki nauhoilla. Lähdimme liikkeelle Satakunnantielle ja kurvasimme palokunnan eteen. Meidät viittilöitiin ulos. Seisoimme ympyrässä ja sitten alkoi tapahtua.
En kerro juonta. Tapahtumat vyöryivät ympäri luoteisturkua. Yritin olla selvillä missä milloinkin olimme, mutta menin sekaisin jo aikaisessa vaiheessa. Turku on niin kovin laajentunut sen jälkeen, kun muutin pois. Pimeys kietoi meidät, sumu peitti ohitettavien rakennusten taloilla välkkyvät kyltit. Taidettiin osin mennä samoja teitä uudelleen. Oriketoa pitkin ristiin rastiin, ainakin. Muuallakin.
Bussissa tapahtui. Huolestuneita kasvoja, kiihkeää puhetta. Hoitotoimenpiteitä, siivousta. Pysähdys, ulos, ihmetystä, odotusta. Yllätystä toisensa perään. Ei osannut aavistaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Mikä kuului esitykseen, mikä ympärillä kuhisevan yhteiskunnan sykettä. Eikä sillä väliä. Kuten aikaisemmissakin Grus Grus -esityksissä, olimme tapahtumien keskipisteessä, tapahtumien jotka tapahtuivat meistä huolimatta. Tai meidän vuoksemme. Emme voi tietää.
Ympäröivä sumu tiivistyi. Pimeys pimentyi. Liikenne hiljeni. Yksinäinen bussi halkoi sumuista iltayötä, jostakin, jonnekin, onko sillä väliä. Irrallisuuden tunne kevensi mielen. Katse haravoi ohitettujen tehdasrakennusten sumussa himmeästi hohtavia kylttejä. Esitys vyöryi ympärillä. Kasvava ahdistus oli käsinkosketeltava.
Esityksen jälkeen luin Willy Kyrklundin novellin ”Prognos, negativ”, johon Grus Grusin esitys perustui. Olipa hyvä novelli. Ihmettelin, etten ollut aikaisemmin kuullut Willy Kyrklundista. Nyt tiedän, että hän eli 1921-2009, tunnettu suomenruotsalainen kirjailija ja ruotsinkielisen prooosan mestariksi mainittu.
Alkuperäinen novelli on rajumpi kuin esitys. Ehkä siksi, että se keskittyi yksilön kohtaloon. Hiukset nousivat pystyyn. Näinkin voi käydä ja ihmiset käyttäytyä toista ihmistä kohtaan tällä tavalla. Kannattaa todellakin lukea. Aion tutustua Kyrklundin tuotantoon tarkemmin.
Grus Grusin esitys oli tuotu nykyaikaan ja teemoina laajemmin ajankohtaiset terveydenhoitohenkilökunnan ja kulttuurialan vaikeudet, koronan ja liian vähäisen arvostuksen vuoksi. Grus Grus lennätti meidät henkisellä lentoyhtiöllään keskelle hektistä arkea koronan keskellä. Kunpa emme joutuisi keskipisteeksi tapahtumissa, jotka pakottavat terveydenhoitohenkilökunnan raastavien vaikeiden päätösten eteen.
Grus grus teki taas taattua laatua. Uudenlaista teatteria, mielikuvituksellista, osallistavaa, ajatuksia herättävää, joka saa mielen pulpahtelemaan pitkäksi aikaa. Osallistaminen ei kuitenkaan ollut rasittavaa. Ei meiltä mitään vaadittu, muuta kuin siirtymisiä henkilökunnan ohjeiden mukaan. Olimme tapahtumien keskipisteessä.
Saimme lähtiessämme käteen kirjekuorellisen tekstiä. Ohjaajien puheenvuoron, elinluovutustestamenttilomakkeet, nuotit Kun paattis pinnalla on -lauluun. Kaikki taas viimeisen päälle.
Mitähän keväällä on tulossa. Menen varmasti.
Esitystä ei saanut kuvata. Oheiset kuvat ovat Turun Sanomien esityksestä kertovista uutisista.
Turun Sanomat 3.11.2021: Onko meillä varaa odottaa?
Turun Sanomat 8.11.2021: Poikkeustila bussin kyydissä