Avainsana-arkisto: Härkäpää

Kotipuutarhurin kylvöajatuksia

Sadetutka ennusti sadetta iltapäivän lopuksi ja illaksi. Oli kiire saada kasvimaan penkki käännetyksi, puhtaaksi rikkaruohoista ja siemenet kylvetyksi.

Pienellä kasvimaallani on viisi penkkiä, kaksi isoa, yksi pienempi ja kaksi aivan kapeaa. Kohopenkkien väliin olin laittanut vuosia sitten mansikkakangasta, joka muka pitäisi rikkaruohot kurissa ja estäisi saven tarttumista saappaisiin.

Olin jo monena päivänä ollut penkin kimpussa, sen yhden ja saman. Olin ollut parina viime vuonna laiska. En ollut poistanut rikkaruohoja kovinkaan ahkeraan. Niinpä rikkaruohot ja nurmikko näyttivät, miten nopeasti luonto valtaa uudet alueet.  Olen noudattanut vuoroviljelyä ja se penkki, johon juurekset tulevat tänä vuonna, kasvoi selvää nurmikkoa ja täytyy sanoa että paremmin kuin varsinaisella nurmikolla, joka on taas sammaleen valloittamaa. Penkkien välinen kävelykaista oli myös aivan nurmea, ajoinkin sen viime vuonna ruohonleikkurilla aina matalaksi. Olishan se kiva nurmikaista, mutta kun ruohikko siis  levisi siitä kasvimaahan. Jos tunneissa laskee, meni yhden käytävän ja penkin puhdistamiseen ja kääntämiseen varmaan 10 tuntia, viitenä päivänä.

Siinä ehti miettiä monenlaista. Ensinnäkin tietenkin koko kotipuutarhan mielekkyyttä. Kaupasta saa kaikkea, tuoreena ja suht koht edullisestikin. Miksi sitten vaivaan itseäni, kun on niin hankalaa. Selkää piti oikoa aika usein, sormia tykyttää nytkin ja väsyttää. Lannoitteet, siemenet, mullat ja taimet aiheuttavat joka vuosi kuluja.  Pitää kastella, pumppu tuo onneksi vettä joesta, mutta oli monen sadan sijoitus sekin. Taitaa olla vielä toinen tai kolmas pumppu menossa. Iltaisin saa seisoa tuntikaupalla kastelemassa tai voihan kyllä laittaa sadettajatoiminnon päälle. Sadonkorjuukin on syksyllä aika uuvuttavaa. Selkä ja polvet ovat koetuksella. Sähköä menee, kun pakastin jäädyttää porkkanoita ja mansikoita.

Eihän koko homma todellakaan kannata, jos järjellä ajattelee. Voisihan sitä mennä kuntosalille nostelemaan  puntteja, tekemään kiertoliikkeitä ja hauiskääntöjä. Pitkäkestoista rasitusta voisi suorittaa uima-altaassa.

Mitä sitten menettäisi, jos ei olisi kasvimaata. Ei voisi aamulla lehdenhakureissulla sipaista mukaan salaattia, persiljaa ja ruohosipulia aamiaissämpylän päälle. Ei saisi kiinteitä mansikoita suoraan  maasta. Vastanostettu peruna, olematon kuori, päälle oman maan tilliä ja voinokare, jäisi kokematta.

Eikä tarvitse maksaa kuntosalin kausikorttia.

Niin muuten, kylvin juureksia eli naurista, palsternakkaa, punajuurta ja porkkanaa. En paljoa, yksi rivi riittää paitsi porkkanaa kaksi riviä.

Käännösurakka tehty! Nyt vaot, siemenien ripottelu, peittäminen ja harso päälle. Tämä kuva on kyllä aikaisemmilta vuosilta. Ei tullut kuvattua sitä tilannetta, kun koko kasvipenkki ja käytävä oli vihreää nurmikkoa.

Kylmä kausi kesti yli viikon. Yöpakkaset olivat enimmillään seitsemän astetta. Kasvihuoneessa tomaatintaimet, kukat ja kylvöt viettivät kylmän ajan  moninkertaisten harsoviristysten alla. Kolme pienintä tomaatintainta paleltui, muutoin taimet jököttivät eivätkä kasvaneet oikeastaan ollenkaan. Viime yön ne olivat ilman harsoa ja alkoivat saada aurinkoa aikaisin. Nyt ne ovat kuin hypähtäneet ylöspäin. Auringonkukan pikkuruiset taimet  kasvavat silmissä, tänään tulivat näkyviin kasvulehtien alut. Unikon hennot versot nousivat myös mullasta. Purjo on hauska, se tekee versostaan koukun, joka sitten pongahtaa suoraksi muutaman päivän päästä.

Kierros pihalla esittelee muutaman kukkivan kukan.

Keltanarsissit soittavat torvillaan kevätmusiikkia
Keväinen vuohenjuuri aloittelee kukintaa yhdessä vuorenkilven kanssa
Äitienpäiväkukka – valkovuokko on aina niin ihana, kun se valkoisena mattona kiertelee teiden reunostoja
Aurinkopaneelit kehräävät sähköä. Lasit ovat heijastamattomia, huoltovapaita ja 30 vuoden takuu. Eli pärjätään satavuotiaiksi asti.

Me olemme nyt aurinkovoimalan omistajia. Ylimäärä sähkö myydään sähköyhtiölle. Tämä systeemi on muuten ollut Tanskassa käytössä jo vuosikymmeniä. Kaikki tapahtui hyvin vaivattomasti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään kuin laittaa nimet paperiin ja maksaa lasku. Hinnat ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 10 vuotta sitten. Toimittajafirma oli tamperelainen Aurinkorakennus.

Innokkaana tein hiilijalanjälkitestin ja tunsin ylpeyttä siitä, että maailma on hieman lähempänä pelastumista. Miten pieneksi jalkani tuleekaan, onko uudet kengät hankittava! Mutta mikä pettymys, testissä ei ollut energiamuotojen luettelossa ollenkaan aurinkovoimavaihtoehtoa. Eikä puuvaihtoehtoakaan. Koska meillä on varsinaisena energian tuottajana sähkö silloin kun auringosta ei saada tarpeeksi, se jalanjälki ei pienentynyt ollenkaan. On muuten myös puu ja entinen öljyvaihtoehtokin olemassa. No, testi on testi, ei maailma sen perusteella pelastu tai tuhoudu.

Teemalta on muuten tullut tällä viikolla pari hyvää leffaa. Alkuviikosta Härkäpää ja eilen Musta ratsu. Kummassakin käsiteltiin yllättäviä asioita mielenkiintoisella tavalla.

Härkäpäässä tosin oli yksi murha ja lisäksi hyvin traaginen tapahtuma, mutta aiheen  käsittely oli hieno. Ei selitelty, alleviivattu, mässäilty. Kerronnan kehittyessä katsojalle alkoi valjeta pikku hiljaa koko jutun kauheus.

Musta ratsu oli Uudesta Seelannista eli aivan erilaisesta ympäristöstä, johon olemme tottuneet. Tarina perustui tositapahtumiin ja sisälsi positiivisen vireen.

Olen kirjoittanut Kolmatta tanssia. Nyt on juoni niin kasassa, että kirjoittaminen on nautinto. Hyvä ystäväni luki tekstin ja keskustelimme pitkään eri henkilöiden ja tapahtumien suhteista. Residenssiviikko alkaa kahden viikon päästä. Pääsen tarinan tapahtumapaikoille aistimaan atmosfääriä. Odotan mielenkiintoista viikkoa. Kerron sitten matkalta lisää. Siellä on varmaan wifi, niin voin tehdä päivityksiä.