Joka päivä teen lumitöitä. Kevyttä pakkaslunta on helppo pukata yhä ylemmäs kohoaviin kasoihin. Samalla teen huomioita naapurin kissan aamureiteistä. Se näyttää tekevän samat kierrokset. Lintulaudalla se käy jopa useamminkin, jälkiä on monissa jonoissa tai sitten asialla on ollut toisen naapurin kissakin.  Siis kaksi kissaa.

Auton alla on koko lumipeite täynnä pieniä lintujen varpaanjälkiä. Siellä taitaa olla lämmintä automatkojen jälkeen tai lohkolämmittimen käytön aikana. Ja se sirkutus! Se on musiikkia korvilleni. Pakkasennätys oli muuten meillä -32 astetta maanantai-tiistaiyönä.

Sisällä vintin ikkunasta tuijottelimme toisiamme pitkään. Aurinko loi välkehtiviä läikkiä lumelle. Ei tämän hienompaa talvipäivää voi olla.

Marjaomenapuun (Malus baccata var. Manzuriata, Aarno Kasvin idästä tuoma puu) ympärillä tapahtuu öisin jotain kummaa. Rusakkojen bileet ilmeisesti. Jäljet lisääntyvät joka yö. Muu hanki on melkein koskematon.  Puuta ei ole kuitenkaan syöty. Se onkin täynnä teräviä okaita. Sain kesällä uuden jakauksen, kun ruohoa leikatessani menin oksien alta.

Torstaina kävin Zata -naisten kanssa Hirvihovissa kuuntele-massa Hittikavalkadia. Se oli valmistettu monien tahojen yhteistyönä ja kertoo osaltaan Loimaalla niin helposta yhdessä tekemisestä, ja etenkin  kulttuuritekemisestä.

Ja kyllä Loimaalla on lahjakkaita nuoria ja vähän iäkkäämpiäkin muusikkoja! Esiintymässä oli useita erittäin hyviä laulajia. Housebandi oli myös erittäin ammattitaitoinen.

Hyviä laulajia oli siis useita, mutta kaiken huippu oli vain 15 -vuotias Mariza Palmroth, joka esitti Jenny Vartiaisen laulun ja käsittämättömän hienon version Adelen kappaleesta. Häntä voisi kuunnella kokonaisen konsertin verran! Toivottavasti sellainen tilaisuus vielä tulee.

Kävin myös elokuvissa katsomassa luontoelokuvan Ailo – pienen poron suuri seikkailu.

Elokuvaa oli kuvattu mm. Posiolla ja olinkin tunnistavinani tuttuja paikkoja, mm. tykkymetsät Sirviön eteläpuolella. Olen siellä käynyt itsekin kuvaamassa tykkypuita. Luontoelokuvia on aina hienoa katsoa. Ihmettelin, missä ovat saaneet kuvattua naalipoikuetta, jossa oli seitsemän pentua. Tietääkseni naali ei ole pesinyt Suomessa moneen kymmeneen vuoteen.

Samoin ahman ja suden metsästyskohtaukset olivat erikoisia. Niitä ei kovin usein elokuvissa näe. Etenkin kun niissä näytti juoksevan Ailu eli elokuvan päähenkilö.

Otin Vuotos -kirjani käteeni. Viime viikon julkaisuni jälkeen kirja on pyörinyt mielessäni. Luin joitakin sivuja ja taidan lukea kirjan kokonaan uudelleen.  Tähän loppuun laitan kirjavinkkaukseksi pätkän Vuotos -kirjasta. Käypä kirjastossa lainaamassa, ellei Sinulla sitä vielä ole.

17 Mettällä
…
Aurinko vaipui metsänrajaa kohti ja alkoi hämärtää. Nuotion hehku voimistui illan pimetessä. Koirat makasivat jalat nytkähdellen unissaan Heikin lähellä. Yksinäinen linnun huuto kajahti metsästä, toinen vastasi. Kauempana näkyi liikettä. Porotokka oli matkalla yöpymispaikalleen. Nuotio rätisi. Heikki lisäsi kuivan oksanpätkän, kipinät suhahtivat ylöspäin. Makkaran maku viipyi kitalaessa. Sinappihippunen sai nenän makunystyt kirahtamaan.
-Onkohan kohvia vielä, Heikki puheli itsekseen. Luikku kohotti päätään, pudotti poskensa sitten maahan, kaikki kunnossa.
Tuulenvire toi etelästä terveiset. Heikin mieli täyttyi surumielisyydellä. Auringonlasku, metsä, tuuli, kaipuu, salojen laajat tuntemattomuudet, kaiho. Heikki nielaisi palan kurkustaan. Onni voi olla näin surullista.