Avainsana-arkisto: kasvimaa

Sadepäivän puutarhapäivitys

Melkein kahden viikon mökkiloman jälkeen palasimme kotiin. Helle oli hellinyt ja onneksi kotona oli ollut puutarhan kastelija. Miten olisikaan ilman hänen vesipäivityksiään käynyt.

Kaikki oli kasvanut ja rehevöitynyt valtavasti. Vihreää kasvustoa tuntui ryöppyävän kaikkialta.

Ensiksi kävin tarkastamassa kasvihuoneen. Kasvusäkkeissä kasvaneet makasivat lattialla suurena vihreänä mylläkkänä. Aloin selvittää möykkyä varoen katkaisemasta varsia.

Tässä tomaatit on siivottu ylimääräisistä varkaista ja sidottu pystyyn.

Lähinnä ovea häränsydäntomaatti oli kasvanut eniten. Hedelmät olivat aivan oven pielessä ja nyrkin kokoisia. Mutta vielä vihreitä. Oven pielessä on aikaisempinakin kesinä kasvanut parhaiten.

Portugalilainen häränsydäntomaatti oli suuri ja kasvattanut kummallisia sormimaisia ulokkeita. 🙂

Vajaassa parissa viikossa oli kasvanut puolimetrisiä varkaita eli lehtihangoista uusia versoja, joiden päässä oli jo kukinnot. Ne ovat ”vesiversoja”, jotka vievät kasvuvoimaa, jota tarvittaisiin raakileiden makeuttamiseen ja kypsyttämiseen. Niinpä poistin varkaat. Raakileita ja kukkia oli niin paljon, että latvoin taimet viidennen kukkatertun yläpuolelta. Eli melkein kaikki. Parhaina kesinä kypsiä on saanut syödä heinäkuun toisella viikolla eli viikon päästä, huonoimpana vasta elokuun puolivälissä. Saapi nähdä millaiset ovat seuraavien viikkojen säät.

Kasvihuonekurkun olin ostanut, kun kylvämäni neljä pienoiskasvihuonekurkkua eivät edes itäneet. Ja ensimmäinen ostettu oli kuollut heti. Nyt sain ylisuureksi kasvaneen kurkun, joka piti ottaa syötäväksi jo ennen juhannusta, mutta unohdin. Lisääkin on tulossa, vesi kielellä odotan kasvamista vähän suuremmaksi.

Ulkonakin oli avomaankurkuissa viiden sentin hedelmiä tulossa. Ne ovat itse kylvetyistä siemenistä. Tänä vuonna onnistui, viime vuonna joku kävi syömässä kaikki pienet taimet, jotka istutin ennen Norjan reissua. Ostotaimista sain sitten jonkinverran kurkkuja.

Pienet kurkunalut

Kasvimaalla oltiin ryöpsähdetty kasvuun oikein kunnolla. Perunantaimet olivat puolimetsisiä. Sipulinvarret olivat taipuneet kaikki samaan suuntaan. Niitä saa jo kohta ottaa syötäväksi. Taas kävi niin, että maahan oli jäänyt viime syksynä perunoita, jotka olivat selvinneet leudon talven yli ja olivat nyt kasvattaneet versoja, sipulipenkissä.

Pottua, sipulia, maa-artisokkaa

Toisessa reunassa olivat keräsalaatit valtavan suuria. Keräsalaatti on uusi kasvatettava. Muutaman kasvatin siemenestä taimeksi kasvihuoneessa ja ne ovat nyt suurimpia. Tavallinen salaattikin oli korjuukunnossa. Monen vuoden tauon jälkeen tilli oli itänyt. Herneet kurkottivat kärhiään verkkoa kohti. Taustalla marjapensaat vauhdissa. Mustikka (saatu työkavereilta läksiäislahjaksi), musta viinimarja, punainen ja toinen musta. Taaempana vadelma ja vihreää viinimarjaa. Tyrnit ovat kasvaneet puiden mittoihin eivätkä pinnassa olevat juuret enää pidä niitä kunnolla pystyssä. Olenkin katkaissut niitä.

Salaattia, tilliä, hernettä, punasipulia

Tarkempi kierros ihmetytti. Punaisessa, veljeltä saadussa, oli kunnon marjatertut, mutta mustissa ei näkynyt kummassakaan marjan marjaa. Vihreässä oli muutama rypäs. Mitä ihmettä? Olin antanut syyslannoitetta, kalkkia ja kanankakkaa. Juurelta olin ottanut rikkaruohot pois ja levittänyt oksasilppua. Pitävätkö taukoa vai onko joku tauti?

Mustassa viinimarjassa ei ole yhtään marjoja…?

Mansikoissa näkyi jo punaista. Ja punaista oli myös käytävillä. Joku elukka siellä oli käynyt mellastamassa. Mansikkamaan ympärille on rakennettu kananverkkosta huone, kun olin kokeillut kaikkea rastaiden takia. Verkot olivat ilkeitä. Oli inhottavaa irrottaa verkkoon takertunutta lintua. Laitoin myös huminalankoja ristiin rastiin mansikoiden päälle. Mutta vaikutus oli lyhytaikainen. Niinpä mies keksi mansikkatalon ja rakensi sen.

Viime talvena satoi kaksi kertaa  lunta. Toinen kerta oli märkää räntää, jota tuli paljon. Olin lähdössä Paimioon ja katsoin, että mansikkatalon katolla oli 20 senttiä lunta ja verkot olivat jo taipuneet alaspäin. Olisi pitänyt mennä puistelemaan lumi pois, nimittäin kun tulin kotiin (elämäni vaikeimman  ja pelottavimman ajomatkan jälkeen – ei ollut aurattu teitä, kolme kolaria näin), mansikkatalo oli romahtanut.

Talon rakenteet korjattiin ennen juhannusta, mutta en tarkastanut verkkoja. Niinpä sinne oli jäänyt aukkoja, joista rastaat olivat menneet sisään. Ja olivat osanneet mennä myös pois. Tosin, kun aamulla lehteä hakiessani näin kaksi rastasta mansikoiden kimpussa, ne eivät osanneet mennä ulos vaan lentelivät seiniä päin. Avoin oven ja hätistin ne pois. Niinpä meni yksi päivä aukkojen paikaamiseen. Nyt on hieno mansikkatalo. Rastaat lentelevät ympärillä, varmaan harmissaan.

Mansikkatalo. Edustalla kukkivat palavat rakkaudet, kuten aina meidän hääpäivän aikaan. Ensi vuonna tulee muuten 40 vuotta… Palavat rakkaudet ovat itse kulkeutuneet tähän. Varsinainen niiden penkki on 50 metrin päässä talon toisella puolella. Miten kulkeutuminen on tapahtunut? Onko kasveilla sittenkin jalat?

Kierrellessä pihalla silmään pistävät isot angervot. Valkoisen olen tuonut Kemijärveltä. Siellä se kasvoi talon kulmalla. Olin saanut taimen mummolasta Kiuaskorventieltä. Täällä se on riehaantunut leviämään niin, että on pitänyt rajoittaa kasvustoa, mikä tuntuu aina jotenkin vaikealta.

Mummolan ja Järvisen Irjan angervot kukkivat vierekkäin

Kasvimaa on rikkaruohon vallassa. Rikkaruohoja kuskasin eilen kaksi kottikärryllistä kompostiin. Ainakin toinen mokoma odottaa vielä. Kasvimaan hoidon jälkeen ovat vuorossa kukkapenkit. Talon etupuolen kukkapenkki on pahuutensa vallassa. Eivät kasvit pysy siinä missä haluaisin, vaan vaeltelevat sinne sun tänne. Ja se juolavehnä. Kadehdittavaa elinvoimaa!

Kaikkea on ja liikaakin

Tänä vuonna en ole ostanut kuin kolme neilikkaa ruukkuihin. Viimevuotiset pelargoniat talvehtivat vintissä vähän viileämmässä lämpötilassa. Myös muratti meni tosi hyvin talven yli.

Rocklin-pelargonian ostin kaksi vuotta sitten ja se talven jäljiltä alkaa rehevöityä. Kukat ovat vaalean punaisia ja niissä on punaisia viiruja. Taustalla sisäkasvit ovat kesäsiirtolassa.

Minullakin amaryllis alkaa kukkia nyt. Valkoinen on työntänyt komean nupun.

Pelargonia toipuu talvesta ja amaryllis on saanut sopivat kasvuolosuhteet – kukkaa pukkaa.

Kierros on tehty. Päädyn joen rantaan. Sade kuvioittaa pinnan. Leviävät ympyrät tönivät voisiaan ja katoavat. Uusia syntyy.

Poimin päivänkakkaran. Rakastaa, ei rakasta… Miten lukemattomia kertoja etsin nuorena neitona tulevaisuudesta rakastettua…

Rakastaa, ei rakasta, kyllä rakastaa!

Olen lukenut kirjoja, joita kaikkia en edes muista, mutta muutaman muistan. Dekkarit ovat loman huttulukemista, joista ei muista edes murhaajaa, saati sitten nimeä tai kirjoittajaa.  Katso Luettua -sivu.

Kotipuutarhurin kylvöajatuksia

Sadetutka ennusti sadetta iltapäivän lopuksi ja illaksi. Oli kiire saada kasvimaan penkki käännetyksi, puhtaaksi rikkaruohoista ja siemenet kylvetyksi.

Pienellä kasvimaallani on viisi penkkiä, kaksi isoa, yksi pienempi ja kaksi aivan kapeaa. Kohopenkkien väliin olin laittanut vuosia sitten mansikkakangasta, joka muka pitäisi rikkaruohot kurissa ja estäisi saven tarttumista saappaisiin.

Olin jo monena päivänä ollut penkin kimpussa, sen yhden ja saman. Olin ollut parina viime vuonna laiska. En ollut poistanut rikkaruohoja kovinkaan ahkeraan. Niinpä rikkaruohot ja nurmikko näyttivät, miten nopeasti luonto valtaa uudet alueet.  Olen noudattanut vuoroviljelyä ja se penkki, johon juurekset tulevat tänä vuonna, kasvoi selvää nurmikkoa ja täytyy sanoa että paremmin kuin varsinaisella nurmikolla, joka on taas sammaleen valloittamaa. Penkkien välinen kävelykaista oli myös aivan nurmea, ajoinkin sen viime vuonna ruohonleikkurilla aina matalaksi. Olishan se kiva nurmikaista, mutta kun ruohikko siis  levisi siitä kasvimaahan. Jos tunneissa laskee, meni yhden käytävän ja penkin puhdistamiseen ja kääntämiseen varmaan 10 tuntia, viitenä päivänä.

Siinä ehti miettiä monenlaista. Ensinnäkin tietenkin koko kotipuutarhan mielekkyyttä. Kaupasta saa kaikkea, tuoreena ja suht koht edullisestikin. Miksi sitten vaivaan itseäni, kun on niin hankalaa. Selkää piti oikoa aika usein, sormia tykyttää nytkin ja väsyttää. Lannoitteet, siemenet, mullat ja taimet aiheuttavat joka vuosi kuluja.  Pitää kastella, pumppu tuo onneksi vettä joesta, mutta oli monen sadan sijoitus sekin. Taitaa olla vielä toinen tai kolmas pumppu menossa. Iltaisin saa seisoa tuntikaupalla kastelemassa tai voihan kyllä laittaa sadettajatoiminnon päälle. Sadonkorjuukin on syksyllä aika uuvuttavaa. Selkä ja polvet ovat koetuksella. Sähköä menee, kun pakastin jäädyttää porkkanoita ja mansikoita.

Eihän koko homma todellakaan kannata, jos järjellä ajattelee. Voisihan sitä mennä kuntosalille nostelemaan  puntteja, tekemään kiertoliikkeitä ja hauiskääntöjä. Pitkäkestoista rasitusta voisi suorittaa uima-altaassa.

Mitä sitten menettäisi, jos ei olisi kasvimaata. Ei voisi aamulla lehdenhakureissulla sipaista mukaan salaattia, persiljaa ja ruohosipulia aamiaissämpylän päälle. Ei saisi kiinteitä mansikoita suoraan  maasta. Vastanostettu peruna, olematon kuori, päälle oman maan tilliä ja voinokare, jäisi kokematta.

Eikä tarvitse maksaa kuntosalin kausikorttia.

Niin muuten, kylvin juureksia eli naurista, palsternakkaa, punajuurta ja porkkanaa. En paljoa, yksi rivi riittää paitsi porkkanaa kaksi riviä.

Käännösurakka tehty! Nyt vaot, siemenien ripottelu, peittäminen ja harso päälle. Tämä kuva on kyllä aikaisemmilta vuosilta. Ei tullut kuvattua sitä tilannetta, kun koko kasvipenkki ja käytävä oli vihreää nurmikkoa.

Kylmä kausi kesti yli viikon. Yöpakkaset olivat enimmillään seitsemän astetta. Kasvihuoneessa tomaatintaimet, kukat ja kylvöt viettivät kylmän ajan  moninkertaisten harsoviristysten alla. Kolme pienintä tomaatintainta paleltui, muutoin taimet jököttivät eivätkä kasvaneet oikeastaan ollenkaan. Viime yön ne olivat ilman harsoa ja alkoivat saada aurinkoa aikaisin. Nyt ne ovat kuin hypähtäneet ylöspäin. Auringonkukan pikkuruiset taimet  kasvavat silmissä, tänään tulivat näkyviin kasvulehtien alut. Unikon hennot versot nousivat myös mullasta. Purjo on hauska, se tekee versostaan koukun, joka sitten pongahtaa suoraksi muutaman päivän päästä.

Kierros pihalla esittelee muutaman kukkivan kukan.

Keltanarsissit soittavat torvillaan kevätmusiikkia
Keväinen vuohenjuuri aloittelee kukintaa yhdessä vuorenkilven kanssa
Äitienpäiväkukka – valkovuokko on aina niin ihana, kun se valkoisena mattona kiertelee teiden reunostoja
Aurinkopaneelit kehräävät sähköä. Lasit ovat heijastamattomia, huoltovapaita ja 30 vuoden takuu. Eli pärjätään satavuotiaiksi asti.

Me olemme nyt aurinkovoimalan omistajia. Ylimäärä sähkö myydään sähköyhtiölle. Tämä systeemi on muuten ollut Tanskassa käytössä jo vuosikymmeniä. Kaikki tapahtui hyvin vaivattomasti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään kuin laittaa nimet paperiin ja maksaa lasku. Hinnat ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 10 vuotta sitten. Toimittajafirma oli tamperelainen Aurinkorakennus.

Innokkaana tein hiilijalanjälkitestin ja tunsin ylpeyttä siitä, että maailma on hieman lähempänä pelastumista. Miten pieneksi jalkani tuleekaan, onko uudet kengät hankittava! Mutta mikä pettymys, testissä ei ollut energiamuotojen luettelossa ollenkaan aurinkovoimavaihtoehtoa. Eikä puuvaihtoehtoakaan. Koska meillä on varsinaisena energian tuottajana sähkö silloin kun auringosta ei saada tarpeeksi, se jalanjälki ei pienentynyt ollenkaan. On muuten myös puu ja entinen öljyvaihtoehtokin olemassa. No, testi on testi, ei maailma sen perusteella pelastu tai tuhoudu.

Teemalta on muuten tullut tällä viikolla pari hyvää leffaa. Alkuviikosta Härkäpää ja eilen Musta ratsu. Kummassakin käsiteltiin yllättäviä asioita mielenkiintoisella tavalla.

Härkäpäässä tosin oli yksi murha ja lisäksi hyvin traaginen tapahtuma, mutta aiheen  käsittely oli hieno. Ei selitelty, alleviivattu, mässäilty. Kerronnan kehittyessä katsojalle alkoi valjeta pikku hiljaa koko jutun kauheus.

Musta ratsu oli Uudesta Seelannista eli aivan erilaisesta ympäristöstä, johon olemme tottuneet. Tarina perustui tositapahtumiin ja sisälsi positiivisen vireen.

Olen kirjoittanut Kolmatta tanssia. Nyt on juoni niin kasassa, että kirjoittaminen on nautinto. Hyvä ystäväni luki tekstin ja keskustelimme pitkään eri henkilöiden ja tapahtumien suhteista. Residenssiviikko alkaa kahden viikon päästä. Pääsen tarinan tapahtumapaikoille aistimaan atmosfääriä. Odotan mielenkiintoista viikkoa. Kerron sitten matkalta lisää. Siellä on varmaan wifi, niin voin tehdä päivityksiä.