Avainsana-arkisto: Katariinanlaakso

Unohtamassa

Aurinkoisena torstaina astelimme varovasti, liukuesteet kengissä, Katariinanlaakson parkkipaikalta luontopolulle Turussa. Jokakeväinen luonnontarkkailuperinne toteutui näin normaalia aikaisemmin, yleensä olemme käyneet Ruissalossa katsomassa sinivuokkoja. Nyt sinivuokkoja ei näkynyt, mutta oli näkynyt tv-uutisten sääkuvissa.

Muistelimme kahden vuoden takaista Ruissalon retkeä, jolloin pysyimme monen metrin päässä toisistamme ja olimme tulleet paikalle omilla autoillamme.  Vastaantulijoita väistettiin ojan kautta. Maskeja ei silloin vielä käytetty eikä ollut rokotuksia, joten varovaisuus oli enemmän kuin paikallaan. Terveinä pysyttiin.

Mutta nyt kaikki on toisin. Korona jyllää edelleen. Uusin omikron 2 tarttuu tavattoman helposti, lähipiiristä tulee jatkuvasti tietoja sairastumisista. Kokonaiset perheet sairastuvat, jos virus pääsee kotiin yhden perheejäsenen fölissä. Rokotukset on, kolme yleensä, mutta sängyn pohjalle joudutaan kuumeen ja yskän kourissa. Nelisen päivää siihen yleensä menee. Virallinen jäljitys on lopetettu jo aikoja sitten eikä yleensä selviä, missä virus on päässyt limakalvoille. Kaikki viranomaisten laatimat rajoitukset on poistettu, ja sitä satoa korjaamme nyt. Monet tartunnat ovat tulleet ravintoloiden kautta, kun on käyty syömässä, ilman maskia tietenkin. Olen ollut edelleen terveenä, vielä?

Pääsimme vaivoin Katariinanlaakson parkkipaikalta polulle. En ole koskaan nähnyt tällaista jäätikköbuumia. Lunta oli talvella paljon ja toistuvat lämpöiset päivät ovat sulattaneet päivällä lumen pinnan vedeksi ja yöpakkaset jäädyttäneet. Pelloilla voi jopa luistella laajoilla tasaisilla jäätiköillä.

Katariinanlaakson luontopolku paksun liukkaan jään peitossa

Varovasti astelimme eteenpäin ja päivittelimme tilannetta vastaantulijoiden kanssa. Aurinko paistoi. Sinivuokkoja ei näkynyt. Ensi kerralla sitten.

Paksu jää peitti myös metsän. Puro oli kuitenkin kaivertanut uomansa jääkenttään.
Rannalla tervalepät odottivat leppoisia päiviä, jolloin nesteet alkavat virrata ja työntää lehtinuppuja esiin. Meri vielä jäässä.

Kävelyn jälkeen menimme Wäinö Aaltosen WAM-museoon. Siellä oli kaksi mielenkiintoista näyttelyä.

Anu Tuomen Väristä- näyttely toi mieleeni tämän hiljaisen lukioaikaisen luokkatoverini Pyllistä – Puolalan yhteislyseosta Turusta.  Anu oli kielilinjalla ja minä matikkalinjalla, mutta meillä oli yhteisiä tunteja. Enpä muista hänen kanssaan keskustelleeni, mutta hän jäi mieleeni, tummat kulmakarvat ja salaperäisen unelmoiva olemus. Anu meni piirustuskouluun, mitä minäkin harkitsin.

Anun sydämiä

Anun portaat

Mutta minua ei vienyt mukanaan luomisen vimma, kuten Anun vei. Hän on ollut kuvataiteilija koko elämänsä ja jättänyt jäljen turkulaiseen ja koko maan taidekenttään.

Anun pisaroita – ei myytävänä, on Anun kotona

Toinen WAMin näyttely oli sitten ihan erilainen, nykytaidetta parhaimmillaan,  Pekka Ja Teija Isorättyän Kuolleet sielut – näyttely. Enpä ole tällaista ennen nähnyt. Teosten äärellä tuli mieleen, että onpa hyvä, että tällaisia voi tehdä. On varmaan aivan ihanaa värkätä – anteeksi liian vähättelevä sana – luoda hahmoja, joille vain mielikuvitus asettaa rajat. Teoksista välittyy kannanottoja maailman menolle ja ihmisten kohtaloille. Ja että kaksi ihmistä on löytänyt yhteiset intohimonsa rakkauden ja taiteen alalta, että he voivat tukea ja ymmärtää toistensa taidetta.

Tämä kalaihminen liikkui
Liljan puutarha. Hyvin vaikuttava teos. Teoksessa käytetyt infuusioletkut ovat peräisin kahdeksanvuotiaalta Lilja Wideniukselta, jolla on harvinainen sairaus, jonka vuoksi hänen elimistönsä ei pysty pilkkkkomaan rasvoja. Siksi hän ei siedä paastotiloja. Hoitona on mm. yöinfuusio. Kertakäyttöiset muoviletkut käytetään taideteoksessa. Ensimmäinen teos oli esillä Mäntässä 2016. Teokset lisääntyvät Liljan loppuelämän.

Varjo on osa teosta
Baarissa käytiin keskustelua tornionjokilaakson murteella ja espanjaksi

Näinpä ahdistavat ajatukset työntyivät jonnekin taka-alalle. Siellä ne muhivat, mutta muutaman tunnin kaikki oli kuten ennen.

Korona ja etenkin tämä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ravisuttanut koko elämän perustuksia ja saanut pohtimaan menneitä asioita. ”Mannerlaatat ovat liikahtaneet”, sanoi poliitikko ja osui mielestäni naulan kantaan. Mikään ei enää ole kuin ennen.

Kuulun isojen ikäluokkien loppurippeisiin ja täten ensimmäiseen nuorisosukupolveen, jolle muodostui omanlainen nuorisokulttuuri ja maailmankatsomus. Rock, hippiaate, seksuaalinen vapautuminen e-pillerien keksimisen  vuoksi, opiskelun helpottuminen valtiontakuisten opintolainojen saannin myötä, sosiaaliset yhteiskunnalliset parannukset ynnä muuta.

Me uskoimme siihen, että sotia ei enää tule, että kansat ovat viisastuneet eivätkä enää halua tappaa toisiaan. Neuvostoliittolaiset olivat ystäviä eivätkä vihollisia. Saimme kasvattaa lapsemme paranevien olosuhteiden maailmassa. Kansainvälistyminen, yhteiset tavoitteet. Kielitaito nousi kohisten. Uskoimme, että taloudellinen yhteistyö poistaa sotimisen tarpeet. Aseistariisuntaa tapahtui vuosien varrella. Löysin talomme vintiltä 1960-luvun alun vanhoja aikakauslehtiä, missä esiteltiin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen ydinasearsenaalia. Hiukset nousivat pystyyn. Ruotsi taisi mennä pisimmälle, poisti asevelvollisuuden ja pienensi puolustusmäärärahoja.

Mielestäni 2015 oli käänteentekevä vuosi. Pakolaisaalto Eurooppaan. Kaikki alkoi mennä pieleen. Rasismi lisääntyi. Ihmisten kanssakäymiseen alkoi tulla ikäviä ilkeitä piirteitä. Käyttäytymistavat, siis hyvän käyttäytymisen, rapistuivat. Populismin nousu kertoo yksinkertaistamisen tarpeesta yhä monimutkaisemmassa maailmassa.

Oma ikääntyminen on sitten kaiken taustalla. Oman elämän varrella kertyneiden kokemusten muokkaamat käsitteet ovatkin vanhanaikaisia eikä nuori polvi niistä perusta. Ei halua edes kuulla. Omat mieltymykseni ovat vain minun, ei niillä ole muille merkitystä. Pääministerikin puhui boomereista. Siitä tuli kovin ikävä olo ikäisilleni. Olemme aikamme lapsia eikä niitä vanhoja juttuja voi käsitellä nykyisten mittapuiden mukaan.

Tulppaanien aika

Olen lukenut Toni Morrisonin kirjoja. Katso Luettua-sivu.