Näihin heinäkuun alkupuolen viikkoihin liittyi myös kulttuuri, Jaakola-seuran kokous ja Kertunmäen kesäteatteri. Ne ovat myös esillä kesän edetessä.
Loimaan Jaakola-seuran hallitus kokoontui Alpo Jaakolan Patsaspuistossa. Koronatauon jälkeen aloitellaan toimintaa vallitsevien rajoitteiden mukaan. Elokuun kaksi viimeistä viikkoa esitetään patsaspuistossa Toden sanoja -äänitaideteos, jonka on koostanut Alpo Jaakolan puheista Laura Kilpiö. Yleisö voi kierrellä puistossa ja kuunnella Alpon puhetta veistosten luona. Kerron tästä myöhemmin enemmän, mutta laita kalenteriisi 15.-31.8.2020. Avajaistapahtuma on lauantaina 15. päivä. Seuraa ilmoittelua.
Jaakola-päivät pidetään 5.9.2020 kello 14 alkaen. Kirjailija Pirkko Jaakola täyttää 80 vuotta, ja syntymäpäivät pidetään silloin. Samalla voi kuunnella Toden sanoja -teoksen esittelyn, jonka pitää Laura Kilpiö kierrellen puistossa. Tästäkin kerron myöhemmin enemmän, ja seuraa tästäkin ilmoittelua.
Teatteria on tänä vuonna ollut todella vähän, mutta Kertunmäen kesäteatteri täyttää 40 vuotta ja juhlaesityksenä on näytelty Metsolat-näytelmää täysille saleille. Koronarajoituksia on noudatettu tietenkin.
Olen ollut talkooporukassa mukana makkaroita paistamassa ja myymässä. Kylmät ja sateiset ilmat ovat suosineet makkaramenekkiä ja hyviä ovat olleet. Olen tutustunut hengityssuojaimen – onpa hankala, kun rillit huurtuvat – ja suojakäsineiden – kädet valuvat vettä – käyttöön.
Makkarat valmiina odottamaan väliaikaa ja nälkäisiä asiakkaita. On muuten Wilhelm hyvä grillimakkara!
Koronarajoitusten vuoksi väliaikatarjoilut tapahtuivat pihalla monessa eri pisteessä. Kaikki sujui nopeasti hyvän talkooporukan ammattitaidolla.
Kenttä tyhjeni, kun tauko loppuiKertunmäen kesäteatteri on harrastajateatteri. Tällöin kaikki tehdään talkoovoimin, paitsi ohjaajana on Sari Äikää-Torkkeli. Mutta kaikki muu, näyttelijöistä ja parkkialueen hoitajista lipunmyyjiin ja tarjoilujen järjestelyihin tehdään talkootyönä. Tarja Arjanka vastasi hankinnoista, oli mukana joka näytöksessä ja neuvoi minua makkaranpaistossa. Meillä oli hyvä tiimi! Hyvässä harrastuksessa saa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja jollain lailla toteuttaa itseään. Hyvä mieli leijailee.
Kertunmäellä oli helppo noudattaa koronarajoituksia. Uusi viime kesänä valmistunut katos ja hyvät selkänojalliset penkit tekevät katsomisesta helpompaa kuin entisillä puupenkeillä. Koronavälejä oli helppo noudattaa. Katsomoon mahtuu yli 300 katsojaa, nyt paikalla oli 120-200 henkeä. Saman seurueen katsojat saivat istua vierekkäin.
Metsolat -näytelmässä käytiin kahdessa tunnissa läpi monen tunnin tv-sarjan tapahtumat. Tällöin kohtauksia oli paljon. Ne toteutettiin jännästi eri puolilla näyttämöä olevissa lavasteissa. Näyttelijät ohittivat makkaranpaistopisteemme monta kertaa siirtyessään kohtauksesta toiseen. Kuvassa iloinen näyttelijä, Leena Mahlamäki Jaana Järvenheimona ja Jaanan Hovin tulevana omistajana. Edelleen minua ihastuttaa harrastajanäyttelijöiden luonteva esiintyminen ja erinomainen äänenkäyttö. Kuiskaajaa ei ollut eikä vuorosanojen unohduksia tapahtunut!
Kertunmäen teatteria voi käyttää muuhunkin kuin kesäteatteriin.
Perjantaina 31. heinäkuuta kello 18-20 Kertunmäellä on tarjolla Yhden illan juttu – improvisoitua kesäteatteria. Tässä esityksessä katsojat päättävät, mitä tapahtuu. Kyseessä on siis täysin ainutlaatuinen show. Järjestäjänä on Tampereen improvisaatioteatteri Snorkkeli ja Kertunmäen kesäteatteri.
Elokuun neljäntenä päivänä kello 18 kuunnellaan musiikkia, loimaalaisin voimin. Mekku Mutala ja The Love Boat esittävät Suvivalo -musiikkia, rakkaudesta varmaankin. Kaikki mukaan!
Runo- ja lauluryhmä Allit käyvät esiintymässä Dikselin Näyttämöllä Rymättylässä lauantaina 22.8.2020 kello 16. Navigare necesse est – meressä, mereltä, merelle, myös lauletaan merellisiä viisuja. Turvavälit huomioiden mukaan mahtuu 50 henkeä, lipun voi saada: maarit.juvonen@saunalahti.fi
Syyskuun loppupuolella esitetään Loimaan teatterissa Vaietut muistot -musikaalia, joka siirtyi sinne keväältä. Käsikirjoitus on Lea Karoluksen ja ohjaus Merikerttu Mutalan – loimaalaista osaamista. Mieleeni tulee Toinen -näytelmä, jossa musiikkia soitti Lost Memories -bändi. Liput kannattaa ostaa etukäteen nettilippu.fi:stä. Teatterin näytelmät ovat yleensä loppuunmyytyjä.
Loimaalainen vahva esityskulttuuri ei uponnut koronan takia, vaan nousee jälleen ilahduttamaan ja tarjoamaan elämyksiä katsojille. Jollakin tavalla nyt osaa arvostaa esityksiä vieläkin enemmän kuin ennen.
Mielen pohjalla välkkyy tulevaisuus, jossa emme mene lähelle toisiamme, emme halaa – vastahan opimme halaamisen – puhumattakaan poskisuudelmista, koskettelemme toistemme kyynärpäitä tai pysymme kahden metrin etäisyydellä toisistamme. Onko paluuta entiseen?
Tiistai. Pitäisi sataa, ei sada. Pilvet kerääntyvät miellyttävästi taivaanrantaan, tummaa ja sadetta sisältävää. Valmistelen, kerään astioita, oikein päin pyydystämään pehmeää sadevettä kasvihuoneeseen, vastakylvetylle nurmelle (viemäröinnin aiheuttamien kaivausten jälkitöitä) ja janoisille kukkasille.
Vaan ei sada. Pilvet haihtuvat. Meidän peltoaukeaa sateet kiertävät. Ypäjällä sataa, Mellilässä sataa, kauppalassa sataa. Entinen Loimaan maalaiskunnan ja Loimaan kaupungin raja on todellinen raja, ei sattumalta kartalle vedetty. Monet kerrat olen nähnyt, miten sateen raja on siinä. Kaupunki on saanut niskaansa sankokaupalla vettä, mutta Kauhanojan pellot kärvistelevät kuivuudessa.
Aurinko paistaa. Hiki on kuivunut sisälle tultuani. Oli kiva iltapäivä. Tähän aikaan kaupat haluavat päästä eroon kesäkukista ja niinpä hankin – pelastin – pelargonioita, sinisen patiohortensian ja valtavan ison pikkupetunia-amppelin.
Hortensia saa mieleeni muistumaan mammani, äidin äitini. Hänellä oli pöydällä Säkylässä äitienpäiväkukka, hortensia. Se oli niin komea ja sai pikkutytön mykistymään.
Vaaleanpunainen näyttää olevan kesän 2019 väri meidän pihalla. Voi miten nautin kasvien kanssa puuhailusta.
He nostivat heti kukintonsa pystyyn päästyään yhdessä uuteen purkkiin.Verannan ikkunan alla on uudet muratit ja pelargoniat. Monet vuodet jaksoivat Pansiosta roskiksesta pelastettu maahumala ja Kauppilan puutarhasta ostetut Mårbackan pelargoniat nousta keväisin yhä uudelleen kukoistamaan, mutta nyt kasvuvoima ehtyi ja tuli uudet kukat. Olen mummoiässä ja pelargoniat sopivat niin hyvin minulle.
Välillä istahdin ja katselin miltä ne oikein näyttävät. Olivat pörhistyneet jo heti, mehän tässä riemastumme. Keskustelimme -kukat ja minä – hetken aikaa siitä, miten vielä on kesää ja kasvukautta jäljellä. Hyvällä onnella he selviävät talven yli ja ilostuttavat minua taas ensi kesänä.
Rookley-pelargonia, vanha pelargonia. Ostin viime syksynä Loimaa Seuran Luoteis-Loimaan reissulla nuoren naisen puutarhasta, en nyt millään muista nimeä, P:ltä alkoi. Kaksi muuta kirjavalehtistä eivät kestäneet talven yli, mutta tämä Rookley on kukkinut jo kaksi kuukautta.
Kastelin nurmikonsiemeniä, kukkapenkkejä, avomaankurkkuja, kesäkurpitsaa ja kurpitsaa. Pesin lintupöntöt.
Toisessa pihan pöntössä oli ikävä yllätys. Kurkkasin sinne viime viikolla ja siellä oli liikkumaton tiaisen poikanen. Arvelin sen pelkäävän ja suljin katon. Nyt se oli jo mätänemisen vaiheessa. Mitä sen emolle olikaan tapahtunut. Naapurien kissatko asialla vai viime viikolla joka päivä pihan yläpuolella lennellyt tuulihaukka? Olin tuulihaukasta niin iloinen ja etenkin, kun isossa kuusessa istui toinen, huusi kutsuhuutoa ja toinen tuli sen luo. Voi kun olisivatkin pesineet meidän kuuseen – en tosin tiedä mihin tuulihaukat pesivät. Olen kuullut, että ne ovat lisääntyneet Saviseudulla ja monet tilalliset tekevät niille pesiä latojen seinustoille. Vuotoskirjassakin on muuten tuulihaukka, joka ilmestyi Saarelle ja mökkimme pihalle ihan oikestikin.
No. Sehän on luonnon laki. Syö tai tule syödyksi. Pari kesää sitten pöntöstä kuului taukoamaton siritys ja syksyllä sieltä löytyi päällimmäisenä kolme munaa ja alapuolelta kaksi kuollutta sinitiaisen poikasta. Ne olivat huutaneet silloin heinäkuussa. Ihmettelin, etteivät olleet tulleet ulos, koska sulat olivat aika kehittyneet jo. Surullisuus häivähtää ihmisen mielessä. Millainen on linnun suru, onko sitä? Onko vaan pakahduttava tuska, joka yhtäkkiä häviää ja unohtuu.
Festiva lente, kiirehdi hitaasti, Arvo Pärtin sävellys loppui juuri Faunin iltapäivässä. Miten sekin sattui niin hyvin tähän hetkeen.
Keskiviikko. Illalla jyrähti ja alkoi ukkossade. Vettä tuli kohisemalla, 25 milliä peräti. Suljin ikkunat, pyyhin ikkunalaudat. Katselin joen pintaa, johon pisarat solahtivat viskoen renkaita toisia renkaita vasten. Koko joen vedenpinta oli täynnä pyörylöitä toistensa lomassa.
Aamulla sitten selvisi, että taas oli tullut vettä kellarin lattialle. Nostelin vettyneitä tavaroita, kuivasin niitä ja lattiaa ja vein vettyneet matot ulos. Nyt asiantuntija selvittää mistä oikein on kysymys. Liittyneekö jotenkin uuteen viemäröitiin?
Sisäkasvit kesäsiirtolassa ison kuusen alla. Kaksi amaryllistä ja aralia innostuivat kukkimaan. Ilahduttivat ne nytkin, vaikka joulunaika olisi tietenkin tunteikkaampi. Suihkutin vettä niiden päälle, jotta lintujen valkoiset jätökset liukenivat pois lehdistä.
Viime perjantaina oli Kertunmäen kesäteatterin tämän kesän näytelmän ensi-ilta. Tavallista myöhempään, jotta oli saatu katos ympäristöineen valmiiksi. Loimaallahan on kaksi kesäteatteria aika lähellä toisiaan Niinijoen kylässä, Krekilän myllyn kesäteatteri ja Kertunmäen kesäteatteri. Kumpaankin riittää katsojia.
Olin käynyt katoksen talkoissa muutaman kerran ja vajaassa vuodessa kaikki on saatu valmiiksi. Hyvä kertunmäkiläiset!
Tilaisuus oli ainutlaatuinen. Avauksen suorittivat Loimaan Seudun teatteriyhdistys ry:n puheenjohtaja Jani Hägg ja Loimaan Miina Ulla Kaskiluoto, toinen edustaa nykyteatteria ja toinen sitä mennyttä, kun on ollut mukana jo kesäteatterin alkuvuosina.
Näytelmänä tänä kesänä on Ja Jumala loi naisen. Se oli täysosuma. Kaikki oli hyvää: käsikirjoitus, dramatisointi, ohjaus, näyttelijätyö ja taustatyö. Näyttelijät aivan selvästi tykkäsivät näytellä, ilmassa oli selvää innostusta. Myös yleisön puolella. Ensi-illassa olivat kutsuvieraina ne, jotka olivat tukeneet katoshanketta hankkimalla oman istuimen. Oli laitettu jopa nimikyltti minun penkkini kohdalle 🙂
Tässä he ovat, tämän kesän kertunmäkeläiset näyttelijät, jotka ovat todella hyviä. Huomaa yläreunassa katos!
Kävin metsässä. Kanttarelleja oli, uusissa paikoissa. Sain noin kaksi annosta. Mustikoita jaksoin poimia noin 600 g, suoraan purkkeihin puhtaina. Kansissa on viime vuosien päivämääriä. Mustikat eivät olleet joka paikassa vielä kypsiä. Katsotaan uudelleen näiden helteiden jälkeen.
Kesän ensimmäinen saalis.
Mansikoiden kanssa kävi hassusti. Keväällä uusin kasvustoja, laitoin multaa ja lannoitetta. Mutta se sato. Jotain outoa on tapahtunut, kun marjat ovat pieniä ja käppyräisiä. Onkohan joku hyönteinen vahingoittanut niitä? Satoa on parhaimmillaan tullut melkein 10 kg, nyt muutama sata grammaa. Pitääkö uusia koko kasvusto? No, katson ensi vuoden vielä.
Pieniä ovat. Hyvän makuisia silti.
Kasvihuoneessa tomaatit ovat kasvaneet hurjasti kasvusäkeissä. Muissa purkeissa kasvu on ollut honteloa, vain kaksi kukkaterttua. Kasvusäkkien taimet olen jo latvonut ja alkanut poistaa alalehtiä. Odotan toiveikkaasti, että nämä ennustetut helteet alkavat kypsyttää tomaatteja. Mutta ensi kuukauden puolelle menee.
Aamuisin olen nauttinut lämmenneestä ilmanalasta aamiaisella pihalla. Samalla olen kuunnellut luonnon ääniä. Erikoisia ovat olleet tuulihaukan huudot ja näiden vekkulien seurustelu. Todella kova kiista oli menossa.
Ympäri runkoa niin nopeasti, ettei hidas aamiaisen nauttija pysy perässä. Perheriita? :/
Sain eräältä tutulta kaksi kirjaa, hän konmaritti kirjahyllyään. Toinen oli Kari Väänäsen Taivaan tulet, jota en ole vielä lukenut ja toinen Sidney Sheldonin Sydänyön tuolla puolen. Jälkimmäiseen tartuin vähän ennakkoluuloisesti, kirja kun on Suuren Suomalaisen kirjakerhon julkaisu vuodelta 1977. Luepa Luettua -sivulta, mitä Sheldonin kirjasta ajattelen.
No hei rakas lukijani.
Torstaina piti tehdä tänne tekstiä, mutta en ehtinyt. Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet aika hektiset. Joka päivä jotain ohjelmaa, Raisio – Turku – Paimio -akselillakin käyntejä viitenä päivänä.
Mutta nyt tulee kuulumisia.
Ensinnäkin olin elokuvissa. L-kinossa oli vuorossa ranskalainen elokuva Talo meren rannalla. Linkin kautta pääset lukemaan mitä elokuvasta mietin.
Kesän lopulla oli Turun sanomissa lukuvinkki. Siinä oli kaksi Sapon vanhaa dekkaria. Menin kirjahyllylle ja siellähän ylhäältä löytyivät mustien vanhojen Sapojen joukosta kummatkin. Ensiksi luin Margery Allinghamin dekkarin Kuolema kulkee sumussa. Toinen vinkattu oli Josephine Teyn Ajan tytär. Menepä Luettua -sivulle.
Torstaina kävin taas rakastamassani Turun taidemuseossa. Kävin viereistä Pylliä eli Puolalan yhteislyseota ja olen nähnyt kaikki taidemuseon vuosien 1961-69 näyttelyt, joita kävimme kuvistunneilla katsomassa. Kuviksen opettajamme Laila Säilä-Henriksson tiesi kertoa kaikista näyttelyistä ja meitä oli muutama, jotka halusimme kuulla joka sanan.
Myös he rakastivat Turkua. Heidän tauluissaan näkyy tuttuja turkulaismaisemia, jotka ovat yllättävän samanlaisessa tilassa kuin sata vuotta sitten.
Esite sanoo, että ”Haartman, Munsterhjelm ja Salokivi olivat paitsi taiteilijatovereita myös impressionismiin ja jälki-impressionismiin perustuneen leveän värimaalauksen pääedustajat 1900 -luvun alun Turussa. Pariisissa oppimaansa nojautuen taiteilijat taltioivat ympäröivää todellisuutta sosiaalisia näkökohtia unohtamatta.”
Pidin todella näistä tauluista. Tällä tavalla olisin itse halunnut maalata, jos taidot olisivat riittäneet.
Munsterhjelmin taulu Puolalanmäeltä on sadan vuoden takaa – ja samat puut ovat edelleen olemassa vanhojen rakennusten lisäksiSalokiven varmaankin kuuluisin teos – rohkea aihe sata vuotta sitten
Haartmain teoksista ei tullut otettua kuvaa. Hänen teoksiinsa voi tutustua Naantalissa Casa Haartmanissa, joka on hänen ja vaimonsa alkuperäiskunnossa säilynyt ateljeekoti.
Taidemuseon yläkerta oli remontissa, mutta hissillä pääsi toiseen kerrokseen katsomaan videoteoksia. Olivatpa hyviä!
Jaakko Niemelän Nostalgia kertoo suurten rakennusten murtumisesta ja hajoamisesta, luopumisesta, kaipauksesta, tuhoutumisesta ja loppumisesta. Ihmetyttää, miten video oikein oli kuvattu. Yllättäen video löytyi Youtubesta.
Toinen videoteos oli Mikhail Karikis’n Ain’t got no Fear, jossa oli kuvattu 11-13 -vuotiaiden poikien kasvamista Kaakkois-Englannin teollistuneilla suomailla Isle of Grainissa.
Murroiän alkuvaihe on hyvin mielenkiintoinen aihe, jota on kuvattukin monissa filmeissä. Pojat ottivat ympäristön haltuunsa ikäänsä sopivilla keinoilla. Tämäkin löytyi netistä: Ain’t got no fear
Viikko huipentui eilen. Loimaan Kertunmäen kesäteatteri on toiminut 1980 -luvun alusta asti. Pienestä aloitettiin. Vähitellen saatiin pysyvät penkit ja äänentoisto. Lavasteita ja muuta rekvisiittaa kertyi vuosi vuodelta yhä enemmän.
Nyt uusitaan katsomo, saadaan selkänojalliset tuolit ja katos katsomon päälle. Näyttelijät eivät nyt niin katosta tarvitsekaan. Mutta ensin pitää vanha katsomo purkaa ja siihen tarvitaan myös talkootyövoimaa. Rahoitusta saadaan Leader+ -projektista.
Viikonloppuna katsomon penkit siirrettiin jätelavalle.
Arkipäivänä talkoisiin ehtivät vapaaherrattaret ja yksi -herrakin. Jätelava täyttyi tiukkaan pakattulla puurojulla.
Nyt meitä oli mummoja ja yksi pappakin keräämässä rojua, oksia ja kaikenlaista tarpeetonta jätelavan täyteen.
Mitä maailma olisi ilman mummoja tai pappoja! Entäs Pirkkoja, heitä mahtuu useampi joka sakkiin, yksi jo ehti lähteä. Koska maailma alkaa tarvita uusia Pirkkoja?
Uuden katsomon tieltä kaadettujen puiden oksat tuikkasimme tuleen ja tuijottelimme tulta esi-isiemme malliin.
Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi
Keräilin kaadetuista puista pudonneita suuria jäkälätuppaita ja asettelin niitä säilyneiden puiden rungoille. Yksi jäkälä kun voi olla kymmeniä vuosia vanha…
Olen vanha. Paljon nähnyt ja kuunnellut, teatteria kesäisin, koko Kertunmäen historian. Naurut, hyytävät hiljaisuudet, surutkin, erän heinäpellossa kieriskelyn. Nyt sumuisena syyspäivänä ympärillä mummoenergiaa, talkoota, uutta teatteriin.
