Avainsana-arkisto: kevät

Toukokuun katseet

Onpas ollut kiireinen kuukausi tämä toukokuu. Olen möyrinyt kasvimaalla ja yleensäkin pihalla enkä ole tietokoneen ääreen juuri istahtanut. Nyt sataa toista päivää, joten ”pakko” tähän oli tulla.

Olen nauttinut aikaisempien keväiden tapaan luonnon heräämisestä. Miten se onkin aina yhtä suuri ihme. Pienen lehden ilmestyminen saa hengen salpautumaan. Lintujen konsertti hivelee korvia. Näistä olen kirjoittanut aikaisemminkin, katsopa niitä.

Uutta ovat kohtaamiset pienen pienten ötököiden kanssa. Ne ovat pysähtyneet, antaneet minun ihailla itseään ja jopa luoneet katseensa minuun. Millaisia luontokokemuksia!

Laskepas vaan, osaatko niin pitkälle, 22 niitä on.
Tässä köllöttelen punaisen viinimarjapensaan pitkässä kukkatertussa. Tuo tuossa kumartelee ja höpisee itsekseen.
Pörriäisiä on tänä keväänä lennellyt enemmän kuin aikaisemmin, vaikkei olekaan pörriäisprojektia, kuten viime vuonna.
Meitä kaaliperhosia on paljon. Tässä kasvimaallakin meitä oli neljä imeskelemässä makoisia nesteitä. Tuo kuvaaja vaan pelästytti muut pois.
Olen kangasperhonen. Siipeni ovat vihreät, miten tuo kuvaaja ei osaa niiden väriä vangita kameraansa. Olen pieni, mutta silmäni ovat kauniit suikulat. Ihailepas siinä niitä. Katsotaan toisiamme.
Täältä joen vastarannalta on turvallista tuijottaa tuota ihmistä. Tänne jolkuttelin peltojen poikki. Tuossa rantapusikossa oli minulle syötävää. Kauhean metelin nostivat, mutta onhan minunkin syötävä.

Räkättirastaan perhe-elämää pihametsikössä

Olen lukenut Niillas Holmbergin Halla Helle ja Tuula-Liina Variksen Sattunut syntymään.

Katso Luettua-sivulta mitä mieltä olen kirjoista.

Putken päässä, valossa – näkyy – multaa

Perjantaisen rokotuksen jälkeen oli lauantaina niin vetämätön olo, että makoilin ja tarkastelin telkkarin iltapäiväohjelmistoa. Enpä kylläkään muista mitä sieltä tuli vaikka katsottua tuli. Päikkärien välillä.

Tässä elämänvaiheessa on niiiiin ihanaa, ettei ole pakko tehdä mitään mitä ei nyt huvita tehdä tai minkä voi siirtää huomiselle. Tai mitä kolotukset ja lisääntyvät fyysiset kankeudet rajoittavat.

Välillä mieleen tupsahtaa niitä toimeliaita vuosia, jolloin koko ajan oli kuumenemassa monta rautaa. Jos joskus ehti kellahtaa sohvalle viideksi minuutiksi ruoanlaittosouvin ja illan työkokouksen välissä, oli aivan onnellinen. Mutta ylös oli vääntäydyttävä. Ja jätettävä lapset muiden huostaan.

Nyt näyttää siltä, että joka toinen päivä on väsymystä ja lihassärkyä. Mutta se siitä.

Olen viettänyt vuodenkulun ehkä parhaan päivän, kun kasvihuoneessa siirsin sisältä tuodut tomaatintaimet isompiin purkkeihin ja lajittelin eri lajikkeita eteenpäin annettavaksi. Koskaan aikaisemmin en ole näin aikaisin vienyt taimia kasvihuoneeseen, mutta nämä lämpimät päivät saivat aikaan vahvan kesätunnelman. Lämpötila huiteli yli 15 asteessa, mittari näytti jopa 18 astetta hetkittäin.

Harsojen suojassa öisin, mutta päivisin levittävät lehtensä, ryhdistäytyvät ja kärkien kasvupisteissä kiihkeässä solunjakautumisessa ryhmittäydytään pikkuruisten lehtien solukoiksi

Olin aivan onnellinen. Kädet mullassa. Hellästi siirsin taimet pieniksi  käyneistä purkeista isompiin.  Lajikkeen kertova lappu tarkasti mukaan, vaikka luulen kylläkin, että vähän sekoilin. En millään henno heittää roskiin hitaimmin kehittyneitä. Heitin kyllä, mutta kuitenkin kertyi 68 tainta. Itse käytän 12, joten uudet kodit on hankittava 56 taimelle. Uusia koteja onkin tiedossa.
Neljä tuntia vierähti kuin hetki vaan.

Biolanin kasvusäkit ovat osoitttautuneet vahvoiksi sadon takaajiksi, mukana kun on kasvukauden lannoitteetkin.  Alla  on kastelulaatikko, johon mahtuu viikon ja pidemmänkin ajan vesiannos. Kaikkia lajeja kasvaa kahdessa säkissä: punaisia pyöreitä ja pitkulaisia, keltaisia, mustia ja häränsydäntomaatteja. Viimeksi mainittuja kaksin kappalein, kun ne tekevät niin isoja makoisia sydämenmuotoisia tomaatteja. Viime vuonna kävi supi varastamassa yhden ison tomaatin. Löysin sen puutarhavajan takaa, vain osaksi syötynä. Ei maistunutkaan supille.

Peittelin taimet yöksi moninkertaiseen harsopilveen. Aamulla lehdenhakureissulla otan taimet esiin lämpenevään kasvihuoneilmaan.

Talon eteläseinällä kukkivat nämä posliinihyasintit joka vuosi yhä runsaampina. En ole niitä maahan laittanut, jostain ovat tulleet. Ne leviävät siemenistä, joten joko eläimet tai ruohonleikkaaja toimivat elinkyvyn takaajina. Luonnon salaperäiset kulkutiet! Ei voi kuin olla iloinen.

Sama kummallinen outo ja harvinainen onnellisuuden tila valtasi minut tänään aamiaispöydän äärellä verannalla. Aurinko paistoi minuun, ulkona näytti kesäiseltä ja niin vaan kaikki harmit liukenivat kirkkaaseen kevätilmaan ja nautin kevyestä nostattavasta tulevaisuuden odotuksesta.

Valkoinen posliinihyasintti ja idänsinililja  ovat valinneet meidän pihan kodikseen – onneksi! Idänsinililjojen sipulit olen itse laittanut maahan, mutta aivan muualle!

Sitten alkoi sataa. Joen pinta täyttyi pyöreistä renkaista. Pihakivetys täplittyi ja syvensi värinsä tummaksi täplien yhdistyessä. Tunnelma muuttui, se euforinen tila haihtui, mutta elämän pysyvät ikävyydet eivät valloittaneet mieltäni. Nyt on hyvä syy istua vintillä tietokoneella, kun ulkona sataa. Puutarhan keväthommia jatkan, kun sateet loppuvat.

Nyt sitten tietokoneella sukututkimusta edelleen tämän päivityksen jälkeen. Siinä riittää hommaa, ei tule koskaan valmiiksi. Mielen pohjalla välkky omien muistojen muistiin kirjoittaminen. Olisiko siinä seuraava kirjoitusprojekti? Kuitenkin Kolmas tanssi läikkyy mielen reunoilla. Tekisi mieli saattaa tarina päätökseen, kun loppuratkaisukin on selkiintynyt. Mutta mutta. Mikä on oikeuteni käyttää saamelaiskulttuurien mytologiaa tarinassani?

Kevään odotetuin kukka – sinivuokko. Miten se voikaan olla niin kaunis.

Lukemiseni on juuttunut Roberto Bolañon tuhatsivuiseen jättiläiseen 2666. Se on niin verratonta unilääkettä, että päivittäinen eteneminen on vain muutama sivu. Eli kestää kestää kestää.

Ei mitään uutta mutta kevät etenee

Voi voi. Nyt pitäisi keksiä jotain kerrottavaa, kun mitään kerrottavaa ei ole. Elossa kuitenkin ollaan ja saatiin tunti sitten rokotusaika ensi perjantaille. Ja eilen oli lupaava päivä: koronatartuntoja Suomessa vain noin 220 ja Varsinais-Suomessa vain vähän päälle 20.

Siis onko putken päästä pilkottamassa valoa? Muutaman kerran on aurinkokin paistanut siihen malliin, että mieli on vierähtänyt jopa toiveikkaaksi. Sitten ikkunan takana vihmoo taas räntäkuuro tai rakeet piiskaavat ikkunoita. Niinpä raahustan vintille kammiooni ja avaan sukututkimusohjelman. Siihen on helppo upota, tuntikausiksi. Kunnes päässä humisee, korvat soivat ja olkapäät ovat jumissa. Niinpä laahustan alakertaan, jalat tönkköinä, kaiteesta kiinni tiukasti.

Ei juuri puhuta. Kun on monta kymmentä vuotta kuunnellut toista, ei juuri sanottavaa ole. Ja on se vaan niin, että liiallinen läheisyys alkaa kaivaa kuoppaa, johon on helppo suistua kiukuisena ja kyllästyneenä.  Parempi ettei sano mitään, mitä saisi katua. 😉

Iloa ovat tuoneet kasvit. Tomaatintaimet ovat nyt kasvaneet melkein puolitoista kuukautta, ohhoh niinkö pitkään. Pieniä ovat, parhaissa neljännet kasvulehdet ovat työntymässä esiin.

Kasvun ihme ihmetyttää taas. Pieni siemen saa tämänkin aikaan, pikkuruiset höhtyvät varteen, uusia soluja kasvupisteessä.

Juuriston kehittyminen vie aikansa. Mutta sitten kun on se puoli kunnossa, kasvu kiihtyy. Pari krassiakin on itänyt, viimevuotisista siemenistä.

Tomaatintaimet, 5 viikkoa kylvöstä. Parhaiten itivät tänä vuonna punaiset pyöreät, huonoiten keltaiset. Mutta kaikkia on, myös punaisia pitkulaisia, mustia ja viime kesän uutuutena portugalilaisia häränsydäntomaatteja.

Maski kasvoilla vietin tuokion kaupan siemenhyllyn äärellä. Kesäkurpitsaa, kasvihuonekurkkua, avomaankurkkua, kurpitsaa, porkkanaa, purjoa, hernettä, punajuurta. Persiljaa kasvaa monivuotisena ja kuivattua tilliä tuli viime vuonna runsaasti.  Viimevuotisia siemeniä on jäljellä. Sipuli-istukkaita ja seimenperunaa on hankittava.

Itämään laitoin jo kukkia, tsinniaa, asteria ja krassia. Multaakin kävin jo ostamassa lisää.

Komposti lähti käyntiin kunnolla muutama viikko sitten. Se olikin ollut jäässä eikä meinannut enää mahtua lisäämään ruoanjätteitä. Mutta sitten kun avasin kannen, höyryä pöllähti ja pinta oli laskeutunut. Punaiset kompostimadot olivat töissä.

Luonnon kiertokulkua, maaksi tulossa. Höyryä nousee koleaan alkukevään ilmaan.

Kuukauden päästä on jo lämmintä, ehkä satunnaisia yöpakkasia tai hallaa, mutta sitten kasvihuoneessa ovat jo taimet kasvamassa ja siemet itämässä. Harsojen suojaamana öisin. Kasvimaatakin jo sitten olen kääntänyt. Lämmön lisääntyminen on varmaa. No jaa, olihan se yksi vuosi, kun juhannuksena tuli räntää ja oli kylmempää kuin jouluna. Mutta eihän tänä vuonna, ei toki.

Sinivuokot kukkivat Turun seudulla. Meidän pihalla ei vielä, leskenlehtiäkin vasta eilen näkyi tien penkalla. Pari nokkosperhosta lenteli puutarhassa. Suunnittelimme kävelyä Ruissaloon.

Krookukset ovat kunnolla kukassa jouluruusun lisäksi. En vaan ollenkaan muista tähän kohtaan laittaneeni sipuleita…

Otsakekuvan vihreys on runkoruususta, jonka raahasin kellarista talvilevolta. Heti se alkoi työntää lehtiä ja on nyt vihreistä vihrein. Viime vuonna vaan saman kehityksen päätti tuholaisarmeija, joka yhtäkkiä varisti kaikki lehdet. Ruusu toipui kyllä ja kukki moneen otteeseen kesällä. Oli hyvä äitienpäivälahja tämä yksilö, selviää talven yli jo ties kuinka monetta vuotta.

Olen lukenut Roberto Bolañon kirjat Kesyttömät etsivät ja Jääkenttä.

Katso Luettua-sivu.

Ei mitään uutta koronan alla

Huh huh, eipä oikein mitään uutta. Paitsi että äsken kuuntelin radiosta suoraa lähetystä liikkumisrajoituksien tiedotustilaisuudesta. Tähän on sitten tultu.

Ja huh, huh, tehohoidossa 59 henkilöä… Kolmen elämä loppunut.

Meikäläisen elämään nuo rajoitukset eivät juuri vaikuta. En ole missään liikkunut paitsi ruokakaupassa. No jaa, kävin Hintakaaressa ostamassa eilen helmililjoja. Eli ei ollut elintarvikeliike. Onneksi kävin eilen.

Sitten ajoin Turkuun ja vein vanhempieni haudalle niitä kukkia. Turhan aikaisin, sillä kanervat ja havut olivat tiukasti kiinni jäisessä maassa enkä saanut edes lyhtyjen varsia irti.

Terminen kevät on alkanut Turussa eli lämpötila on pysyvästi plussalla. Meillä aamulla oli kyllä pakkasen puolella, maa jäässä, mutta päivällä tuo suloinen aurinko lämmittää maan pinnan sulaksi ja häivyttää lumia. Niitä siis vielä on, pihallakin pelijäätä, siinä voisi vaikka luistella.

Aamulla lehteä hakiessa iso joutsenaura lensi jokea seuraillen ja huusi mulle terveisiänsä. Vai mahtoivatko kysellä sulaa kohtaa. Sitä ei taida joessa olla. Sulavettä on jään päällä, muttei veden pintaa näy. Mustarastas hyppeli pihalla, muttei ole vielä intoutunut laulamaan. Sitä odotan. Niin, ja iso pullukka sepelkyyhky asteli ympäri pihaa.

Joessa on vielä talvi

Ilokseni näin tänään pihalla kukkapenkissä pienet narsissien alut!

Pellolla luritteli taas se lintu, jota olen yrittänyt aikaisemminkin selvittää. Vaikka kuinka katsoin, en sitä nähnyt matalan sängen joukosta. En tunnista lintujen lauluja, no peipon  ja mustarastaan, mutten juuri muuta. Mulla on varmaan aivoissa tyhjä kohta siinä, missä lintujen laulu tunnistettaisiin. Mun pitää nähdä lintu, jotta sen tunnistan.

Eilen kävin hakemassa pojan perheen kanin meille hoitoon, kun he lähtevät lomalle (ovat vaan perheen kesken). Ensi kertaa maskit naamalla heidän kanssaan, sisällä vain käväisin. Jos muutama vuosi sitten joku olisi tätä ennustanut, ei kukaan olisi uskonut.

Ja ne rokotukset, ei mitään tietoa saamisesta. Eri kunnissa on erilaiset systeemit, kun minua nuoremmatkin ovat muualla saaneet. No, en missään käy niin en kai tarvitse.

Autolla ajaessa mieli jotenkin piristyi. Ihailin suuresti pihojen vastaleikattuja kuusiaitoja. Miten sileitä, tiheitä ja kauniita ne olivat! Erikoisin oli Paimion kirkon vieressä, isojen puiden korkuinen pitkä kuusiaidanne. En ollut sitä aikaisemmin huomannutkaan.

Oman pihan kevättoimet saavat vielä odottaa. Luntakin on vielä ja kasvit talvilevolla. Komposti on kuitenkin jo sulanut ja punaisia kompostimatoja on siellä jo töissä.

Sukututkimus on jatkunut. Uusia nimiä on löytynyt tuhansittain. Kokonaisuuden hahmottaminen onkin sitten toinen juttu.

Iloa on tuottanut taas tänäkin keväänä tomaatintaimien kasvun seuraaminen.

Tänä keväänä nopeimmin iti ja kehittyy punainen pyöreä lajike. Se on ollut mulla monta vuotta, hankin Loimaan torilta muutama vuosi sitten keltaisen, mustan ja punaisen pyöreän ja punaisen pitkulaisen pikkutomaatin taimet. Olen parhaiten ja nopeimmin kasvaneista tomaateista ottanut siemenet ja laittanut seuraavana vuonna itämään. Tämän punaisen pyöreän kanssa on käynyt niin, että koko on kasvanut ja oli viime kesänä melkein tavallisen tomaatin kokoinen, ei enää pikkutomaatti. Eri vuosina ovat eri lajit olleet nopeimpia, viime vuonna hränsydäntomaatti, sitä ennen keltainen ja  musta.

Olen lukenut Sylvia Hosseinin esseekokoelman Pölyn ylistys. Katso Luettua-sivu.

Novellimankeli koronan aikaan

Koronaeristys jatkuu kolmatta viikkoa. Eilen ilmoitettiin, että jatkuu toukokuun puoliväliin asti. Kunpa pääsisivätkin oppilaat ja koulujen henkilökunta lopettamaan lukuvuoden yhdessä kasvokkain!

Ihmetystä ovat  herättäneet eri koulujen erilaiset käytännöt. Jotkut opettajat laittavat Wilmaan viikon työt ja oppilaat jäävät yksin tekemään niitä. Tällöin ei kylläkään toteudu oppilaan oikeus saada opetusta. Moni oppilas tulee putoamaan kelkasta, noin kuvainnollisesti.

Jotkut opettajat pitävät yhteisen nettitunnin (tai sen osan) oppilaiden kanssa, opettavat asian ja antavat tehtävät. Jos on tarpeen, puhelimitse vielä neuvontaa. Session lopuksi vielä vuorotellen oppilaat kertovat vitsin. 🙂

Minua ovat tilastot aina kiinnostaneet. Nytkin olen seurannut päivittäin eri maiden tartuntamääriä ja ikäviä kuolleiden määriä. Tähän keskiviikkoon mennessä koko maailmassa on todettu 860 000 tartuntaa ja menehtyneitä on 42 000, joista Euroopassa 30 000.  Suomi ei tässä tilastossa ole huippumaiden joukossa, kun katsotaan sairastuneiden määriä. Päin vastoin, näyttää, että täällä tauti etenee aika maltillisesti. Tähän päivään mennessä Suomessa on ollut 17 kuollutta ja 1446 todettua tartuntaa.

Eri maat ovat suhtautuneet asiaan eri tavoilla, mitkä kertovat maiden kulttuurien erilaisuudesta. Etelä-Korea on testannut paljon eikä sairastuneita ole kauhean paljoa, 9 600, kuolleita 160. Kiinassa noin 90 000 tartuntaa, kuolleita 3 300. Yhdysvallat Trumpin suulla ei ottanut tautia tosissaan ja nyt on kolmantena tartuntamäärissä, 164 000/ 3 200 kuollutta.

Italiassa ja Espanjassa on kauhea tilanne, kummassakin noin 100 000 tartuntaa ja kuolleita päivittän yli 800, yhteensä 10 – 11 000 eli 10 %. Miten ne ehtivät haudata kaikki kuolleet… Ja ihmispolot, kuolevat yksinään ilman läheisiä tautivuoteen reunalla…

Satuin näkemään maaliskuun alussa Italiasta uutispätkän, jossa nainen noitui junalaiturilla koko matkustusrajoitusta: hevonkukkua! Olisi mielenkiintoista tietää, mitä naiselle nyt kuuluu. Hän oli lähdössä Lombardian alueelta Etelä-Italiaan.

Ruotsi on oma lukunsa. Siellä halutaan elää mahdollisimman normaalia elämää ja luotetaan ihmisten omatoimisuuteen viruksen torjunnassa. Koulut toimivat eikä ole liikkumisrajoituksia. Alkuviikosta tosin kielsivät yli 50 henkilön yleisötapahtumat, ennen luku oli 500. Tartuntoja on nyt kolminkertainen määrä Suomeen verrattuna, noin 5000 ja kuolleita 15-kertainen määrä, 239.

Skavlan -keskusteluohjelmassa Fredrik Skavlan oli matkustanut Norjasta Tukholmaan keskustelemaan tilanteesta. Paikalle oli raahattu Göteborgista bakterologian professori, joka kyllä oli halunnut, että hänelle ostetaan junaan seitsemän paikkalippua, jottei joudu kenenkään viereen. Oli sitten saanut olla yksin junavaunussa. Tämä asiantuntija lyttäsi käsienpesun aivan tarpeettomana, se ei kuulemma estä yhtään mitään. Hänen lausuntonsa olivat huumorilla sävytettyjä. Eli ei hätää, ei tarvitse huolestua. Siis tätä mieltä on bakterologian professori.

Ohjelmassa oli kylläkin aviopari, jonka kolme lukiolaista kävivät koulua netin välityksellä, mutta mielestäni Ruotsissa kouluja ei ole suljettu.

No, besserwissereitä ja jälkiviisautta tulee pursuamaan joka puolella kun tämä ruljanssi on ohi ja jo ruljanssin aikanakin. 😉 On helppo osoittaa, ketkä tekivät väärin.

Itse olen levollisella mielellä poliitikkojen ja viranomaisten toimien suhteen. Tunnen olevani turvassa. Ja miten sielua syleileekään näky nuorista naisista kertomassa rivissä epidemian torjunnasta. Hyvä naiset, hyvä suomalainen koulutusjärjestelmä!

Viime viikon lopulla oli muutama lämmin aurinkoinen päivä. Aloitin pihatyöt. Haravoin kukkapenkkien päältä kuivat lehdet, jotka syksyllä olin sinne laittanut perennoja suojaamaan. Tuuli vaan yritti tehdä kiusaa levittämällä lehtiä mielensä mukaan. Seuraavana päivänä siivosin ison etukukkapenkin. Kuivat kasvinosat pois. Kukkapenkeistä paljastui varhaista kasvua. Ilostuin valtavasti nähdessäni sinistä ja valkoista, krookuksen ja jouluruusun monet kukat.

Vain yksi on enää jäljellä. Ensimmäisenä syksynä tässä talossa istutin krookusten sipuleita. Ne kukkivat aikansa, alkoivat siirtyillä ja nyt tämä yksi löytyi tuijan alta.
Jouluruusu oli uusi tuttavuus kymmenen vuotta sitten, kun näin sen puutarhamessuilla. Epäröin sen istuttamista ulos, mutta niin vaan se on levinnyt ja kevät keväältä kukkia tulee enemmän.

Maanantaina Novellimankeli kokoontui keskustelemaan messengerin kautta. Kuvaa emme laittaneet näkyviin kuin ihan lopussa loppuvilkutuksiin, mutta ääni kuului hyvin ja keskustelu sujui hienosti tällä uudella menetelmällä. Yksi jäsen, jolla oli teknisiä vaikeuksia tietokoneen kanssa, oli puhelimessa ja kaiuttimen kanssa otti osaa keskusteluun. Teimme mekin ison digiloikan.

Yli kolme tuntia puimme novellikokoelmaamme. Tekstit ovat nyt koossa, vielä pientä viilausta ja kahden viikon päästä alkaa taitto.

Paljon on vielä sovittavaa, kannen kuvasta alkaen. Mutta painotarjouksen aiomme pyytää ennen kesää ja lokakuussa on julkistamistilaisuus. On tulossa hyvää todella monipuolista lukemista jouluksi!

Kasveilla on oma salattu eämänsä. Ennen joulua yritin saada amarylliksien sipulit työntämään kukkanuppuja. Otin selvää, että sipuleita pitää alkaa kastella. No, jouluksi ei mitään tapahtunut, mutta joulun jälkeen olen lähimpään sipuliin kaatanut ylimääräisiä vesitilkkasia, ja katso, sieltähän kukkanuppu alkoi nousta. Se teki 60 cm korkean varren, jonka päähän valkoiset kukat alkavat avautua. Katkaisin varren maljakkoon, ei se pysynyt pystyssä muuten.

 

Kotipuutarhurin kylvöajatuksia

Sadetutka ennusti sadetta iltapäivän lopuksi ja illaksi. Oli kiire saada kasvimaan penkki käännetyksi, puhtaaksi rikkaruohoista ja siemenet kylvetyksi.

Pienellä kasvimaallani on viisi penkkiä, kaksi isoa, yksi pienempi ja kaksi aivan kapeaa. Kohopenkkien väliin olin laittanut vuosia sitten mansikkakangasta, joka muka pitäisi rikkaruohot kurissa ja estäisi saven tarttumista saappaisiin.

Olin jo monena päivänä ollut penkin kimpussa, sen yhden ja saman. Olin ollut parina viime vuonna laiska. En ollut poistanut rikkaruohoja kovinkaan ahkeraan. Niinpä rikkaruohot ja nurmikko näyttivät, miten nopeasti luonto valtaa uudet alueet.  Olen noudattanut vuoroviljelyä ja se penkki, johon juurekset tulevat tänä vuonna, kasvoi selvää nurmikkoa ja täytyy sanoa että paremmin kuin varsinaisella nurmikolla, joka on taas sammaleen valloittamaa. Penkkien välinen kävelykaista oli myös aivan nurmea, ajoinkin sen viime vuonna ruohonleikkurilla aina matalaksi. Olishan se kiva nurmikaista, mutta kun ruohikko siis  levisi siitä kasvimaahan. Jos tunneissa laskee, meni yhden käytävän ja penkin puhdistamiseen ja kääntämiseen varmaan 10 tuntia, viitenä päivänä.

Siinä ehti miettiä monenlaista. Ensinnäkin tietenkin koko kotipuutarhan mielekkyyttä. Kaupasta saa kaikkea, tuoreena ja suht koht edullisestikin. Miksi sitten vaivaan itseäni, kun on niin hankalaa. Selkää piti oikoa aika usein, sormia tykyttää nytkin ja väsyttää. Lannoitteet, siemenet, mullat ja taimet aiheuttavat joka vuosi kuluja.  Pitää kastella, pumppu tuo onneksi vettä joesta, mutta oli monen sadan sijoitus sekin. Taitaa olla vielä toinen tai kolmas pumppu menossa. Iltaisin saa seisoa tuntikaupalla kastelemassa tai voihan kyllä laittaa sadettajatoiminnon päälle. Sadonkorjuukin on syksyllä aika uuvuttavaa. Selkä ja polvet ovat koetuksella. Sähköä menee, kun pakastin jäädyttää porkkanoita ja mansikoita.

Eihän koko homma todellakaan kannata, jos järjellä ajattelee. Voisihan sitä mennä kuntosalille nostelemaan  puntteja, tekemään kiertoliikkeitä ja hauiskääntöjä. Pitkäkestoista rasitusta voisi suorittaa uima-altaassa.

Mitä sitten menettäisi, jos ei olisi kasvimaata. Ei voisi aamulla lehdenhakureissulla sipaista mukaan salaattia, persiljaa ja ruohosipulia aamiaissämpylän päälle. Ei saisi kiinteitä mansikoita suoraan  maasta. Vastanostettu peruna, olematon kuori, päälle oman maan tilliä ja voinokare, jäisi kokematta.

Eikä tarvitse maksaa kuntosalin kausikorttia.

Niin muuten, kylvin juureksia eli naurista, palsternakkaa, punajuurta ja porkkanaa. En paljoa, yksi rivi riittää paitsi porkkanaa kaksi riviä.

Käännösurakka tehty! Nyt vaot, siemenien ripottelu, peittäminen ja harso päälle. Tämä kuva on kyllä aikaisemmilta vuosilta. Ei tullut kuvattua sitä tilannetta, kun koko kasvipenkki ja käytävä oli vihreää nurmikkoa.

Kylmä kausi kesti yli viikon. Yöpakkaset olivat enimmillään seitsemän astetta. Kasvihuoneessa tomaatintaimet, kukat ja kylvöt viettivät kylmän ajan  moninkertaisten harsoviristysten alla. Kolme pienintä tomaatintainta paleltui, muutoin taimet jököttivät eivätkä kasvaneet oikeastaan ollenkaan. Viime yön ne olivat ilman harsoa ja alkoivat saada aurinkoa aikaisin. Nyt ne ovat kuin hypähtäneet ylöspäin. Auringonkukan pikkuruiset taimet  kasvavat silmissä, tänään tulivat näkyviin kasvulehtien alut. Unikon hennot versot nousivat myös mullasta. Purjo on hauska, se tekee versostaan koukun, joka sitten pongahtaa suoraksi muutaman päivän päästä.

Kierros pihalla esittelee muutaman kukkivan kukan.

Keltanarsissit soittavat torvillaan kevätmusiikkia
Keväinen vuohenjuuri aloittelee kukintaa yhdessä vuorenkilven kanssa
Äitienpäiväkukka – valkovuokko on aina niin ihana, kun se valkoisena mattona kiertelee teiden reunostoja
Aurinkopaneelit kehräävät sähköä. Lasit ovat heijastamattomia, huoltovapaita ja 30 vuoden takuu. Eli pärjätään satavuotiaiksi asti.

Me olemme nyt aurinkovoimalan omistajia. Ylimäärä sähkö myydään sähköyhtiölle. Tämä systeemi on muuten ollut Tanskassa käytössä jo vuosikymmeniä. Kaikki tapahtui hyvin vaivattomasti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään kuin laittaa nimet paperiin ja maksaa lasku. Hinnat ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 10 vuotta sitten. Toimittajafirma oli tamperelainen Aurinkorakennus.

Innokkaana tein hiilijalanjälkitestin ja tunsin ylpeyttä siitä, että maailma on hieman lähempänä pelastumista. Miten pieneksi jalkani tuleekaan, onko uudet kengät hankittava! Mutta mikä pettymys, testissä ei ollut energiamuotojen luettelossa ollenkaan aurinkovoimavaihtoehtoa. Eikä puuvaihtoehtoakaan. Koska meillä on varsinaisena energian tuottajana sähkö silloin kun auringosta ei saada tarpeeksi, se jalanjälki ei pienentynyt ollenkaan. On muuten myös puu ja entinen öljyvaihtoehtokin olemassa. No, testi on testi, ei maailma sen perusteella pelastu tai tuhoudu.

Teemalta on muuten tullut tällä viikolla pari hyvää leffaa. Alkuviikosta Härkäpää ja eilen Musta ratsu. Kummassakin käsiteltiin yllättäviä asioita mielenkiintoisella tavalla.

Härkäpäässä tosin oli yksi murha ja lisäksi hyvin traaginen tapahtuma, mutta aiheen  käsittely oli hieno. Ei selitelty, alleviivattu, mässäilty. Kerronnan kehittyessä katsojalle alkoi valjeta pikku hiljaa koko jutun kauheus.

Musta ratsu oli Uudesta Seelannista eli aivan erilaisesta ympäristöstä, johon olemme tottuneet. Tarina perustui tositapahtumiin ja sisälsi positiivisen vireen.

Olen kirjoittanut Kolmatta tanssia. Nyt on juoni niin kasassa, että kirjoittaminen on nautinto. Hyvä ystäväni luki tekstin ja keskustelimme pitkään eri henkilöiden ja tapahtumien suhteista. Residenssiviikko alkaa kahden viikon päästä. Pääsen tarinan tapahtumapaikoille aistimaan atmosfääriä. Odotan mielenkiintoista viikkoa. Kerron sitten matkalta lisää. Siellä on varmaan wifi, niin voin tehdä päivityksiä.

Takatalvi tuli

Viime viikon hurmos vaihtui sitten yöpakkasin ja lumisateeseen. No sehän oli odotettavissa, sanoo pessimisti suupielet mutrussa. Kevät keikkuen tulevi, sanoo optimisti ja peittelee herkimmät kasvinsa, puhaltelee niille lämmintä hiilidioksidipuuroa, lohduttaa että kyllä me tämänkin kestämme. Oli se kuitenkin niin kivaa, kun viime viikolla oli lämmintä. Parempi näin kuin ainainen tasainen elämä.  Ei ole alamäkeä, ellei ole välillä ylämäkeä.

Olen kuitenkin ohimenevästi pohtinut, miten nämä säätilojen heilahdukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen perusluonteeseen. Nöyräksi tämä vetää, kun turpiin tulee noin kuvainnollisesti. Luonne lujittuu, kun ei luule itsestään liikoja ja aina palautetaan maan pinnalle armottomalla kädellä. Tiesihän jo Saarijärven Paavo tämän.

Mutta luonto on vahva. Kiertelin puutarhassa ja siellä on viikossa tapahtunut edistystä. Siispä paikallaan on pieni kuvakavalkadi, olkoon mottona kyllä me kesää  kohti menemme.

Yli kymmenen vuotta vanha tai nuori hevoskastanja on tehnyt ensimmäiset kukinnot. Odotan suurella mielenkiinnolla nupujen aukeamista.
Perheomenapuu ei ole vielä tehnyt kuin kolme omenaa viime kesänä, mutta nyt siinä on paljon kukka-aiheita.
Ruokajätekomposti ei ole jäätynyt koko talvena, mikä on täysin poikkeuksellista. Kompostimadot ovat ahkerassa työssä.
Rypyssä olemme me nuorina, mutta odotas kun oikenemme, siliämme, alamme kasvattaa vartta. Valmistaudu piirakan tekoon!
Varis on syönyt munakkaan. Ankara on elon taisto. Valkoisia munia on yleensä kolopesijöillä. Munan värissäkin näkyy tarkoituksenmukaisuus. Tämä taitaa olla sepelkyyhkyn muna, koska sepelkyyhkypari on meidän pihalla vieraillut päivittäin.
Yöllä on ollut pakkasta jopa seitsemän astetta. Harsojen alla on pärjätty, paitsi että viime yönä kolme tainta paleltui. Nämä kasvusäkeissä kasvavat ovat jo niin suuria, että taitavat kestää tämänkin koettelemuksen.
Narsissin herkkyyttä. Nämä saavat joka kevät minut huokailemaan ihastuksesta.

Meillä oli Novellimankelin neljäs tapaaminen ja nyt pidämme kesätauon ja jatkamme elokuun puolivälissä. Meitä on siis seitsemän kirjoittajaa – Kari, Kerkko, Liisa, Maritta, Pirjo, Pirkko ja Virpi – ja tämän kolmen kuukauden aikana olemme saaneet aikaan 78 novellia! Kyllä niistä antologia tulee plus sitten tulevat syksyllä kirjoitetut. Ja  kaikki niin erilaisia. On lyhyitä ja pitkiä. Aiheet vaihtelevat luonnon ja ihmisen pohdinnoista 1950 -luvulla seikkailevaan Karlssoniin, muistoihin sodan jälkeisistä tapahtumista  mitä erilaisimpiin kuvauksiin ihmiselon varrelta. Uskon, että jokainen löytää mielinovellinsa tästä runsaudesta.

Kari Helin teki Novellimankelille oman logon

Kevään peltografiikkaa

Olen viikon aikana siirtynyt lumihankien keskeltä kesään. Heti tullessamme kiersin pihalla tarkastelemassa mitä siellä on tapahtunut. Iloisia huudahduksia!

Sinivuokot kukassa! Tämä yksilö on siirtynyt kolmekymmentä vuotta sitten ensin etelästä Kemijärvelle opettajakollegalle, kasvoi sitten talomme pannuhuoneen oven pielessä ja sieltä takaisin etelään. Joka kevät se saa minut yhtä onnelliseksi.
Pitkässä kukkapenkissä sinisenään sipulikukkia ja ritarinkukat isoine nuppuineen.

Viikko sitten hiihdin hangilla pohjoisessa, nyt kylvän siemeniä multaan etelässä. Hiki pukkaa otsalle kasvihuoneen lämmössä, jota on 40 astetta, ulkonakin 21 astetta.

Muistan aikaisempiakin huhtikuun loppujen lämpöaaltoja. 1990 -luvulla olin Yyterissä koulutuksessa (oli jotain erityisopetuksesta)  ja  kävelimme opetuspäällikön kanssa pikkukengissä hiekkasärkillä samanlaisessa  lämmössä kuin nyt.

Suurimmat tomaatit jo näin isoja, kahdeksan viikkoa kylvöstä. En ole koskaan aikaisemmin hankkinut kasvusäkkejä huhtikuun lopulla enkä laittanut näin aikaisin kasvihuoneeseen!

Yritän työntää takaisin mieleen pulpahtavat ennustukset kylmenevistä päivistä ja yöhalloista tai jopa pakkasista. Muistan myös kylmiä toukokuita, jolloin luonnon kaikkinainen kasvu pysähtyi moneksi viikoksi. Vuosi sitten olimme juhlineet sukulaispojan häitä ja odotimme Vantaalla lentokoneen lähtöä Turkkiin. Oli kylmää, neljä astetta lämmintä, tuuli ja satoi kylmää vettä. Oli ihana päästä lämpöön.

Kasvihuone täynnä tomaatintaimia – osa odottelee uusiin koteihin pääsyä. Purkkien mullassa siemeniä heräämässä: kasvihuonekurkkua, avomaankurkkua, auringonkukkaa, ruusupapua, kosmoskukkaa, perhoskukkaa, samettikukkaa, kehäkukkaa. Pelargoniat, muratit, hilla, karpalo heräämässä. Suojaharsot odottavat, josko pitää suojata yöhallalta tai jopa -pakkaselta.

Nyt puut vihertävät. Tuomessa on jo isot lehdet. Pellot ovat osin täydessä kasvussa, osin pelloilla traktorit nostattavat korkeita pölypilviä. Otetaan vastaan mitä sitten tuleekin!

Nyt kasvimaata kääntämään ja kompostia levittämään.

Tuomi ehtii joka kevät ensimmäisenä työntämään lehtiä ja kukkanuppuja.