Oli pakko päästä ulos kävelemään. Kylmän tammikuun alun ja leudon loppukuun jälkeen syntyneet jäätiköt olivat vertaansa vailla. Löysin liukuesteet ja ne antoivat turvallisuuden tunteen valitessani askelsijoja kirkkaalla harmaalla jäällä. Tosin eilisaamun räntäsade oli sataessaan märkään maahan ja siten pakastuessaan tarttunut niin tiukasti jäähän kiinni, että ei luistanut yhtään. Nyt oli asteen verran pakkasen puolella. Mutta liukkaita paikkoja oli vielä siellä, minne räntäsade ei ollut yltänyt.
Aurinko paistoi. Muistelin, että superhienosta haloilmiöstä on tasan kuukausi. Sama aurinko, nyt yksinään, mutta sai kuukausi sitten kaksi kaveria meidän kylämaisemassamme. Kaipasiko se heitä, yllättäen kohdattuja sukulaisia?
Jo melko korkealta aurinko paistaa, mutta himmeästi
Lähdin kylätietä itää kohti. Vedin raikasta talvi-ilmaa keuhkoihin ja puhalsin sisäilmaa pois. Tuntui todella hyvältä. Ei ollut kylmä, tuuli puhalteli selkään. Oliko se rippeitä Norjaa riepotelleesta myrskytuulesta? Pohjois-Norjassa puuskissa oli myrskynnyt 54,5 metriä sekunnissa. Se on aivan valtavan paljon. Kattoja oli irronnut. Nyt muuten tiedän, miksei Tanskassa ja Hollannissa taloissa ole räystäitä. Eivät pääse mereltä ujeltavat tuulet kattoja irrottelemaan niin helposti. Nyt sähköt pois Norjassa kymmeniltä tuhansilta talouksilta. Talvella se on huono juttu, jos on sähkölämmitys. Ja ne pakastimet…
Eteneminen oli hidasta, kun niitä jalansijoja piti harkita tarkkaan. Paikoin tiellä oli sulaneita uria, joissa autot olivat ajaneet. Askelsin niitä pitkin.
Ojan siksakki tuo maisemaan vaihtelua. Supiko kulkenut ojanreunaa pitkin?
Mieli askarteli Kolmas tanssi -käsikirjoituksessa. Olen nimittäin alkanut työstää sitä. Mankeli on kokoontunut joka kuukausi novellikokoelman julkaisun jälkeen, vedimme henkeä ja nyt olemme Kirjamankeli ja teimme suunnitelmat kevääksi. Jokainen meistä alkaa työstää pitkää tekstiään ja sovimme kuukausitapaamisiemme aiheet. Minun vuoroni on nyt helmikuussa, jolloin tuon Kolmannen tanssin käsikirjoituksen luettavaksi ja kommentoivaksi. Hyviä vinkkejä kaipaan, itse kun ei kaikkea huomaa.
Olen Kolmatta tanssia työstänyt kahdeksan vuotta. Jotenkin olen koko ajan tiennyt, että tämä teksti vaatii aikaa paljon enemmän kuin Vuotoskirja aikoinaan, siihen kun meni vajaa vuosi.
Tekstiä on nyt 22 000 sanaa, toinen mokoma pitää vielä kirjoittaa. Runko on koossa, loppuratkaisu häämöttää, lisää tekstiä sinne ja tänne saatava.
Aamuyöstä havahduin ja mieleen pulpahti eräs ristiriitaisuus tarinassa. Enpä ole sitä aikaisemmin huomannut, korjaan sen. Eli työstäminen on tarttunut mieleeni syvälle.
Kun luin taas kerran tähän asti kirjoittamani tekstin, huomasin miten henkilöt ovat tulleet läheisiksi. Neo, Jeff, Lewatle, E’ll, Maark, Ma’ren, A’ntt, Semman… Teidän tarinanne tulee kirjoittaa valmiiksi.
Olen lukenut:
Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia
Johan Theorin: Viimeinen ranta
Johan Theorin: Hämärän hetki
Annie Ernaux: Nuori mies
Katso Luettua-sivu. Siellä on mietteitäni lukemistani kirjoista.
Äidille 27 vuotta sitten ostamani kliivia ilahduttaa talven harmaina päivinä oranssilla hehkullaan
Mankelilaiset ovat olleet kirjoittamisen merkeissä yhdessä jo viisi ja puoli vuotta, totesimme vähän hämmästyneinä ja teimme tarkastuslaskentoja. Vuoden 2016-17 Runomankeli muuttui 2018-20 Novellimankeliksi ja nyt ollaan Kirjamankelissa. Yhteistä julkaisua mankelista ei enää tule, vaan toivottavasti mankelilaisilta syntyy pitkää tekstiä, kokonaisia romaaneja. Meillä kaikilla on niin erilainen tyyli, että lukemista tullee olemaan moneen makuun. 🙂
Kuoriutumisia-novellikokoelman julkaisun jälkeen me mankelilaiset olemme huilanneet puolitoista vuotta kirjoittamisista, tavanneet kylläkin ja pitäneet yhteyttä kuukausittain. Nyt totesimme, että tavoitteita on asetettava, jotta jotain alkaa syntyä. Tosin Maritta on ainoana saanut tekstiä aikaan. Olemme hieman jo päässeet mankeloimaankin sitä.
Niinpä nyt listasimme mankelilaisten orastavat aiheet ja ensi tapaamiseen kuukauden päästä tuomme synopsiksen valitsemistamme aiheista.
No mikä on synopsis. Google kertoo:
Synopsis on tiivistelmä tai yleiskuvaus esimerkiksi kuvallisesta tai kirjallisesta teoksesta. Synopsis pyrkii kuvailemaan teoksen sisältöä ja sen tuotantoa vastaamalla muun muassa kysymyksiin miksi, mitä, kenelle ja miten. Synopsis tulee kreikan kielen sanoista συν (syn, ”yhdessä”) ja οψις (opsis, ”näkeminen”).
Itselläni on kolme aihetta, joista nyt pitää valita yksi, jota alan työstää. Ehkäpä se on Toinen-kirjan ja näytelmän jatko. Juoni on valmiina, tehty yhdessä hyvän ystävän kanssa, saman, jonka kanssa Valman/Welman tarina alunperinkin syntyi.
Pitää vaan alkaa kirjoittaa. Se onkin melkein vaikeinta. On niin helppo värkätä kaikenlaista muuta ja hups, niinpä ne päivät kuluvat ja on taas jo ilta. Rutiinit auttavat, kun ne on saanut sovitetuksi päiväjärjestykseen.
Vaikka emme saane aikaan maailmankirjallisuutta, kirjoittamisen prosessit ovat tuoneet elämäämme ystävyyttä, mielekkyyttä ja kirjoittamisen nautintoa. Kirjoittaminen on hyvä harrastus. Siihen liittyy myös kirjallisuuden seuraaminen, lukeminen ja keskustelu kirjoista, niiden kiinnostavuudesta ja kirjailijoiden tavoista käsitellä aiheitaan.
Kevät etenee hiljalleen. Kesäaikaan siirryttiin taas, harmi vaan. Kannatan luonnonmukaista aikakäsitystä, eli päivällä kello 12 aurinko on zeniitissä eli korkeimmillaan. Niin on talviajassa. Kesäajassa aurinko on zeniitissä tuntia liian myöhään eli kello 13.
Lumet sulavat hiljalleen. Jopa tämän talven erikoisuus, paksu jää, sulaa pikku hiljaa. Nurmikkoa on näkyvissä, pihatiekin melkein vapaa jäästä. Pihakengissä on vielä liukuesteet. En halua kaatua.
Miten suuren ilon aiheuttikaan tämä ensimmäinen pieni posliinihyasintin kukkanuppu talon eteläseinustalla. Vieressä puolimetrinen lumikinos.
Innolla seuraan taas tomaatintaimien kasvua. On se kuitenkin niin hidasta näin alussa. Kylvin omista viimevuotisista tomaateista otetut ja kuivatetut siemenet 2.3.22 eli neljä viikkoa sitten. Valitsin 45 parasta 2,5 viikon kuluttua. Niissä oli sirkkalehdet, parissa pienet kasvulehtien nystyt. Nyt neljän viikon päästä kehittyneimmissä on kaksi lehteä ja melkein kaikissa näkyy jo se kasvulehtien alku.
Nopeimpia ovat punaiset pyöreät. Niiden koko on vuosien varrella kasvanut ja olivat viime kesänä kaupan tomaattien kokoisia, vaikka alkuperäisessä kasvissa oli sormenpään kokoiset tomaatit. Saa nähdä miten on maun kanssa. Viime kesänä makeimpia olivat keltaiset, aikaisemmin mustat, yhtenä vuonna punaiset pitkulaiset.
Suurimmat eli portugalilaiset häränsydäntomaatit aiheuttavat jännitystä, koska vain kaksi iti, toisessa on nyt kaksi pientä kasvulehteä ja toisessa voi suurennuslasilla erottaa kasvulehden nystyn. Toivottavasti edes toinen tuottaa hedelmää.
Punainen pyöreä on tänä vuonna nopein. Onko myös makein?Haavankeltajäkälä, Xanthoria parietina, Terijoen salavan oksia koristamassa. Sainpa käyttää melkein 50 vuotta sitten hankkimaani Jäkäläkasviota!Talvi on ollut leuto eikä komposti ole jäätynyt koko talvena. Nyt se on lähtenyt hommiin ja höyry sen kun nousee. Otan muuten yleensä nuo oikealla näkyvät kompostointipussit pois.Perunanarsissi, voimakas tuoksuja ja niin kaunis.
Ukrainan tilanne väijyy taustalla. On se kauheaa, miten kaikkeen tottuu. Tunnemyrsky laimenee ja laantuu. Ihmisten kärsimys ja elämien loppuminen eivät enää kosketa niin kuin sodan alussa.
Ehkä se on itsesuojeluvaistoa. Oma jaksaminen on taattava tunteiden vaimenemisen avulla. Ei se myötätuntoa kuitenkaan poista.
Ensin oli Runomankeli vuosina 2016-17. Suomi täytti 100 vuotta ja runoja syntyi kotomaasta ja kotiseudusta, savisesta maaperästä ja tunnelmasta. Runokokoelma Runotuulen mankeloimaa ilmestyi huhtikuussa 2017.
Meitä oli kuusi: Kari Helin, minä Pirkko Hyvönen, Anna-Liisa Kastio, Sirkka Lukka, Virpi Pakkanen ja Kerkko Vihava. Opettajana ja ohjaajana oli Loimaan työväenopiston monen kuukauden kurssilla Mirkka Mattheiszen. Mirkka, Kerkko, Sirkka ja Pirkko, kyllä me naurettiin sodanjälkeisen elämänmenon vahvoja konsonanttinimiä. No jaa, Mirkka nyt on ihan eri sukupolvea.
Porukka hitsautui niin kiinteästi yhteen, että mankeli jatkoi toimintaansa. Mankeli-nimityksen keksi alunperin Liisa. Toimme nimittäin runojamme ryhmän arvioitavaksi ja paranneltavaksi, siitä tuo mankeli- nimitys.
Työväenopisto järjesti viikonlopun kestäneen Novelli-kurssin keväällä 2018. Mankelilaiset osallistuivat kurssille sekä lisäksi porukkaan tuli kaarinalainen Maritta Västilä. Marittaan Pirkko oli tutustunut ulkomailla ja erinäisten sattumien vuoksi ilmeni yhteinen kiinnostus kirjoittamiseen.
Talvesta 2019 alkaen jatkoimme tapaamisiamme nyt Loimaan pääkirjaston Elers-huoneessa. Runot oli mankeloitu Sarka-museon kokoustilassa, josta oli huimaava näköala loimaalaiselle mielenmaisemalle, pellolle. Sarka kun oli Työväenopiston yhteistyökumppani. Yhteistyökumppaniksi tuli nyt Loimaan kirjasto.
Ryhmän kokoonpano muuttui hieman. Sirkka Lukka jäi pois ja tilalle tuli Maritta Västilä.
Kokoonnuimme Elers-huoneessa kuukausittain ja päädyimme työstämään novellikokoelmaa. Runomankelista tuli Novellimankeli.
Emme pitäneet kiirettä. Kirjoitimme tekstejämme runsaan vuoden. Kaikki otettiin mukaan ja näin syntyi monipuolinen novellikokoelma. Karin Karlsson on pisin, noin 30 sivua. Osa novelleista on lyhyitä, muutaman rivin tiiviitä paketteja, jotka avautuvat lukijalle miettimisen jälkeen – tai sitten ei. Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri tavalla nämä lyhyet modernit novellit avautuivat eri lukijoille. Novellin määritelmä kun on muuttunut siitä klassisesta muodosta, johon on totuttu.
Keväällä 2020 kirjoituksia alettiin muuttaa taittokuntoon. Pirkko teki tämän työn. Kari teki kansihahmotelmia ja valitsimme kirjan kanneksi shakkilaudan, jolla kuusi hahmoa katselee eri suuntiin.
Nimeä olimme miettineet pitkin matkaa. Lopulta Liisan keksimä Kuoriutumisia valittiin kirjan nimeksi, vaikka se alunperin oli ollut Liisan viimeisen novellin nimi.
Novelleja oli kertynyt 108, kaikki syntyneet otettiin mukaan ja sivuja kirjaan tuli yli 330. Tallinnan kirjapainon kanssa tehtiin painosopimus elokuulle 2020.
Emme edes harkinneet yrittävämme hankkia kirjalle kustantamoa. Aikaa olisi tuhrautunut eikä myönteistä tulosta ollut realistista odottaa. Jotenkin tuntuu, että kirjoittajalla pitää olla nimeä valmiiksi eli jonkinlaisen kuuluisuuden kirjat otetaan kustantamojen listoille. Tai sitten tekstin pitää olla todella erikoinen. Myös ikä vaikuttaa. Olemme eläkeläisiä eikä se ole tässä yhteydessä mikään meriitti.
Sitä paitsi kokoelmakirjat eivät ole suosittuja, antologia-sana on melkein kirosana. Niinpä me puhumme novellikokoelmasta.
Me mankelilaiset pidämme kirjoittamisesta. On nautinto saada ajatuksensa sanoiksi. ”Joskus sitä ihan itsekin liikuttuu omasta tekstistään”, sanoi Jaakolan Pirkko kerran. Se on ihan totta. Kun saa sanat mieleiseensä järjestykseen, sitä nautintoa ei voi mihinkään muuhun verrata. Tai ehkä kuvataiteilija tuntee samoin saatuaan maalauksensa valmiiksi. Tai näyttelijä onnistuneen roolisuorituksen jälkeen.
Kirjoittaminen on harrastuksemme. Ryhmämme on hiutunut yhteen. ”Näitä runoja ei olisi syntynyt ilman tätä porukkaa”, kuten Kari sanoi. Eikä näitä novelleja.
Kuoriutumisia -novellikokoelman julkistaminen oli syksyllä 10.10.2020 juuri siinä vaiheessa, kun koronaepidemia alkoi liukua toiseen aaltoon. Keväällä olimme kokoontumisrajoitusten vuoksi pitäneet nettipalavereja. Onneksi olimme kirjoituksissa jo niin pitkällä, ettei kovin pitkiä istuntoja enää tarvittu. No jaa, kyllä siinä neljä tuntia vierähti uuden tekniikan välityksellä.
Olimme julkistamistilaisuudessa maskit päässä, siihen aikaan niitä alettiin pitää laajemmin. Tätä kirjoitettaessa maskit ovat aina kasvoilla yleisille paikoille mentäessä ja kouluissakin keväällä. Mieleen hiipii, voimmeko luopua niistä jossain vaiheessa… Japanissa kun niitä näki jo ennen koronaepidemiaa. Se hyvä puoli on, että flunssat ja nuhat ovat olleet poissa tämän koroaepidemian aikana, kun hygienia on korostunut, halaukset loppuneet ja tapaamiset vähentyneet.
Novellikokoelman myyntiin koronaepidemia iski säälittä. Emme päässeet osaksi joulumarkkinoita emmekä erinäisiin kohtaamisiin, joissa kirjaa olisi voinut kaupata.
Kirjasta on tehty sähkökirja, mutta siitä kirjamerestä on tuntemattomien kirjoittajien kirjan vaivalloista nousta näkyviin. Mutta siellä Kuoriutumisia on, samoin kuin kirjastojen hyllyillä, kauppojen valikoimissa ja Kirjavälityksessä. Myös kirjoittajilla on kirjoja jäljellä. Jos vaikka kiinnostut lukemaan.
Pidimme helteisessä, jopa tukalassa säässä Novellimankelin päättäjäidet meillä. Aurinko paistoi niin säälittä, että oli laitettava seinäaurinkosuojaa. Seuraavana päivänä riehuikin ukkosmyrsky, joten ajoitus oli täydellinen.
Olemme tyytyväisiä Novellimankeliin. Saimme kirjoittaa, saimme tukea, saimme neuvoja. Tutustuimme yhä syvemmin toisiimme tekstiemme välityksellä. Saimme kirjan aikaiseksi. Se säilyy muistona tuosta puolestatoista vuodesta.
Novellimankelin porukka viime hetkillään. Vielä pidettiin viimeinen kokous ja kerättiin kokemukset yhteen.Novellimankeli on paketissa.Kiitos Novellimankeli! Eläköön Kirjamankeli!
Päätimme jatkaa mankelia. Loistomasiina, sanoi Mirkka. Niinpä elokuusta alkaen jatkuu Kirjamankeli ja kirjoittamisen nautinto. Saapi nähdä mitä siinä syntyy!
Olen lukenut: Erling Kagge: Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni ja Ville-Juhani Sutinen: Likaista lunta
