Avainsana-arkisto: Kirjat

Sanoja sanoja kirjoiksi

Pitkään arvuuttelin lähdenkö vai en. Matka on pitkä, sinne ja takaisin kotiin. Pimeys alkaa vallata päivää jo iltapäivästä ja luntakin viskoo teille, jääksi asti.

Mutta sitten alkoi tehdä mieli lähteä jonnekin. Aamulla suunnata auton nokka pohjoista kohti, radio auki ja maisemat vilisevät. Niinpä ilmoittauduin Lapin kirjallisuusseuran Tekijöiden päivään, joka tänä vuonna järjestettiin Kemijärvellä, entisessä kotikaupungissani. Olen seuran jäsen ja osallistunut kuusi vuotta sitten Kittilässä Tekijöiden päivään, jossa esittelin esikoistani Vuotos-kirjaa.

Satoi vettä. Tihkua, vähän siis, mutta tauotta. Pyyhkijät touhusivat koko päivän. Odottelin lumirajaa ja Vuokatissa se oli. Ihmekös että siellä on niin paljon talviurheiluaktiviteetteja, lunta on. Tosin päivän vesisade oli lumen pintaa  laskenut. Mutta valkoista oli.

Sadepisarakatto, jossain Pohjois-Savossa

Matkalla näin lapsiani ja lapsenlapsia. Olipa mukavaa. <3

Seuraava päivä avautui aurinkoisena. Sateesta ei ollut tietoakaan. Poroja alkoi ilmestyä teille. Kuusamontiellä edessä ajavien autojen perävalot loistivat punaisina ja kaartoivat vasemmalle. Pääsin paikalle ja siinäpä poro jökötti jalat harallaan ja nuoli tien pinnasta suolaa, silmät vaan muljahtelivat päässä. Näitä tilanteita oli sitten Lapin puolella tuon tuostakin. Muutoinkin poroja näkyi paljon, osa tien penkalla syömässä ruohoa. Muistelen, että edelliselläkin vierailulla poroja näkyi paljon. Miksi tulevat nyt teille?

Rovaniemellä sitten oli täysi talvi. Valkoista lunta, pikkupakkasta. Pyhällä talvitohinat päällä. Rinteessä tuolihissi kuljetti ihmisiä ylös ja ladut odottivat hiihtäjiä.

Talvi on

Tekijöiden päivä keräsi Kemijärven Kulttuurikeskukseen runsaasti väkeä, laskin yli 60. Osalla maskit, suuremmalla osalla ei. Ilmeisesti paikkakunnan koronatilanne on maltillinen. Minä pidin maskia koko päivän. Ja maskista huolimatta minut tunnistettiin, vaikka olen asunut muualla 20 vuotta, sillä 2002 vuoden alusta muutin Loimaalle. Oli kuin noita 20 vuotta ei olisi ollutkaan, juttu luisti keveästi. Tosin päivitimme elämäntilanteitamme, lapsenlapsia laskimme ja kuvia näyttelimme.

Ohjelmassa oli tärkeimpänä vuosina 2020 ja 2021 ilmestyneiden lappilaisten esikoiskirjailijoiden haastattelut. Ne toteutettiin hienosti, kun  haastattelija vaihtui kirjan aiheen mukaisesti. Tällöin jokainen keskustelu oli erilainen ja mielenkiintoinen. Kahdeksan kirjailijan haastattelu olisi voinut olla puuduttava kokemus, mutta nyt ei ollut.

Kaikista haastatteluista välittyi intohimoinen kiinnostus kirjallisuuteen ja se ilo ja mielihyvä, minkä kirjoittamisesta saa.

Tärkeitä ovat myös he, jotka kirjoja lukevat, saavat elämäänsä näkökulmia, mielipiteitä, lohtua, iloa, surua, yhteenkuuluvuutta. Ilman lukijoita ei olisi kirjojakaan.

E-kirjoista ja äänikirjoista myös puhuttiin. Kuitenkin kaikille meille tärkein on se kirja, jonka otat käteen, haistat, selailet, luet, palaat taaksepäin, suljet illalla kun käyt nukkumaan.

Tosin e-kirjojen ja äänikirjojen käyttö on tuonut uusia kirjallisuuden käyttäjiä. Se on hyvä. Tosin samaan aikaan painettujen kirjojen määrä on vähentynyt.

Hieman tilastoja: Vuonna 2019 kirjamyynti  oli euroina 248 milj.  (+2 %), josta 9 % sekä e-kirjoja että äänikirjoja.   Kirjoista 58 % oli e- ja äänikirjojen osuus ja 40 % kirja-kirjoja. Kirjailijan kannalta hankalaa on se, että korvaus e- ja äänikirjoista on noin 65 senttiä, kun painetusta saa noin 3 e.

Kustantajan  puheenvuorossa Matti Ylipiessa kertoi, että runokirjoja ja novelleja, etenkin novellikokoelmia ei juuri oteta kustannettavaksi. Ei mene kaupaksi. Eniten menee sotakirjoja ja omaelämänkertoja. Että sillä lailla. Sitä on tullut julkaistua noita marginaalin kirjoja… Novellikokoelmia julkaistaan vain nimeä saaneiden romaanikirjailijoiden välitöinä. Eli ainoastaan pitkät tekstit, romaanit menevät kaupaksi.

Haastatellut kirjoittajat, ympäri Lappia. Takaa vasemmalta Laura Torvinen Torniosta (Kummitustarinoita), Posiolta Höyryhatut (Nämä värit eivät ole tämän maailman), Kirsi Karhu Rovaniemeltä (Unelmalista), Mirjami Hiltunen Kittilästä (Siirin ja Santerin hoviväki), istumassa vasemmalta Kari Tallavaara Pelkosenniemeltä (Moukku),  nuori kemijärveläinen runoilija – etunimi ja runokirjan nimi hukassa – Tervola, Tuomo Pirttimaa Kuusamosta (Hete),  kirjailija Länsi-Lapista – nimeä en muista, kirjan nimissä oli Kiehisiä. Kunpa olisi ollut luettelo heidän nimistään ja kirjoistaan.
Järjestäjät Tuula Luiro ja Pekka Iivari jakoivat haastatelluille muistot Kemijärvestä. Tuula muuten valittiin Lapi Kirjallisuusseuran uudeksi puheenjohtajaksi. Onnea!

Musiikkiopiston oppilaat esittivät musiikkia ja voi, miten taitavia he ovat! Mieleeni muistuivat oppilaskonsertit, joita kävin kuuntelemassa Kemijärvellä asuessani melkein joka kuukausi. Oli hienoa seurata oppilaiden kehittymistä pienistä oppilaista taitaviksi soittajiksi. Muutoinkin Kulttuurikeskuksen sali sai mieleeni vyörymään lukuisia tilaisuuksia,  koulutuksia, seminaareja, tapahtumia, näytelmiä (myös itse esiinnyin Tulipunakukassa), konsertteja, Vuotostilaisuuksia… Niitä mahtui kymmenittäin vuosiin 1986-2002. Kulttuurikeskus valmistui vuonna 1986 hienolle paikalle Pöyliöjärven rannalle.

Kulttuurikeskuksen ikkunoista avautuu hieno näköala Pöyliöjärvelle. Tapahtuman kunniaksi lukuisat jätkänkynttilät loimusivat ympärillä.

Tapahtuma oli varsin hyvin järjestetty. Kaikki oli otettu huomioon. Tarjoilut olivat erinomaiset, porokeitto mahdottoman hyvää ja kampanisut pehmeitä ja makoisia. Tunnelma oli käsinkosketeltavan mukava, iloinen ja välitön. Kävin monia keskusteluja muiden osallistujien  kanssa. Sain muutaman kirjani  myydyksi ja myös vaihdoimme toisten kirjoittajien kanssa kirjojamme. Ostin itse pari kirjaa. Lisäksi annoin näytteen tuotannostani 😉 kemijärveläiselle kirjallisuuden opettajalle.

Täytyy vielä kertoa, että Kemijärvelle on muuttanut nuoria luovia ihmisiä, jotka osallistuvat kulttuurielämään. Kuulinpa lausahduksen, että Kempasta tehdään Kirjoittajien kaupunki. Menestystä hankkeelle!

Lopuksi juttelin pitkään Atrain&Nord -kustantamon (entinen Nordbooks ja Atrain-kustannus yhtyivät) Matti Ylipiessan kanssa. Nordbooks julkaisi syksyllä 2014 Vuotos-kirjani. Olimme pari vuotta sitten yhteydessä Kolmas tanssi –käsikirjoituksestani ja Matti oli siitä silloin kiinnostunut. Kirkenesin residenssivierailulla sitten luovuin  koko kirjan kirjoittamisesta, koska mieleni täyttyi ristiriidoista: saako ei-saamelainen kirjoittaa saamelaisten asioista, onko se kulttuurista omimista, yritänkö vaan ratsastaa sillä suosiolla, joka tällä hetkellä on saamelaiskulttuurilla?

Mutta käsikirjoitus ei ole jättänyt minua rauhaan. Jeff, Lewatle ja Neo katsovat kummissaan. Tarina jäi kesken, eikö sitä jatketa….

Matti rohkaisi kirjoittamaan tarinan loppuun ja lähettämään hänelle.  Katsotaan sitten uudestaan. Josko tarina päätyisi kirjaksi.

Hyvillä mielin lähdin takaisin Pyhälle. Seitakerossa lepäsin, tein kävelyjä kirpenevässä pakkasilmassa ja ihailin edelleen, Seitakeron 26 vuoden jälkeenkin, läheisiä maisemia. Rinteessä muuten on aika myllerrys, hotellin tasanteelle ja lähirinteeseen rakennetaan runsaasti taloja. Hmmm….

Hotellilla nautin jättirapuja virvoittavan juoman kera
Opastuskeskuksessa täytyy aina käydä. Jotain uutta joka kerralla. Nuo kun oppisi…