Avainsana-arkisto: Luettua

Täällä taas

Etelässä kevät eteni alkuviikosta suurin harppauksin, päivällä oli jopa 13 astetta lämmintä. Ja sitten heilahdettiin aivan toiseen suuntaan, niinkuin näyttää kaikissa asioissa tapahtuvan, äärimmäisyydestä toiseen. Yöllä pakkasta parhaimmillaan oli 13 astetta.

Tomaatintaimet pääsivät suurempiin purkkeihin ja kasvu oikein roihahti vauhtiin.  Kuusi viikkoa kylvöstä. Katselin vanhoja kuvia, nämä ovat melkein  kuukauden edellä aikaisempiin vuosiin verrattuna

Vein siinä lämmön hurmassa osan tomaateista kasvihuoneeseen, kun verannan ikkunalaudat olivat täynnä. Laitoin kolminkertaisen harson ympärille. Kaksi yötä ne olivat siellä ja sitten kolmannen päivän iltana toin laatikot sisälle, viime tipassa. Pakkasta oli jo viisi astetta. Olisivat ne sinne paleltuneet. Tete-narsissitkin luovuttivat ja makasivat reporankoina katajanoksien päällä jo viiden pakkasasteen jälkeen. Vähän ne ovat jaksaneet nousta päivisin.

Olen lukenut pari kirjaa, Tommi Kinnusen Pintin ja Heidi Köngäksen Sandran. Katso Luettua -sivu.

Kävin tiistaina Loimaan taidetalolla konsertissa. Kulttuuripalvelut järjestävät tiistaikonsertteja muutaman viikon välein. Nyt olivat vuorossa Mikko Innasen erinomaiset Uudistuneet maakuntalaulut.

Väkeä oli vähän verrattuna tiistaikonsertteihin yleensä, mutta osasyynä oli varmaan ulkona riehunut kevätmyrsky. Hyytävä pohjoistuuli, räntää ja pimeää. Ehkä jotkut ajattelivat, ettei maakuntalauluissa ole mitään uutta, mutta kyllä oli. Innanen soitti erilaisilla saksofoneilla omintakeisia jazzsovituksia tutuista maakuntalauluista. Välillä oli aivan tunnistettaviakin melodioita, jolloin huomasin kertaavani laulun sanoja. Taidettiin minun ikäluokalleni opettaa ne kansakoulussa tarkkaan, kun sanat tulivat kuin apteekin hyllyltä. Uutena oli Innasen 1920 -luvulta  peräisin olevasta vanhasta kirjasta löytämä Varsinais-Suomen laulu. Tekijää ei ollut merkitty, ehkä sitä ei sitten tiedetty. Laulu oli hyvin kaunis.

Samalla katsoin uudestaan Alpon juhlanäyttelyn tauluja. Niitä on niin paljon, että uutta löytyi tälläkin kerralla.

Sitten viikon helmi. Olen saanut viikon residenssipaikan Norjan Kirkenesistä Pikene på Broen -kulttuuriyhteisöltä! Matkustan sinne toukokuun lopulla aistimaan atmosfääriä ja kirjoittamaan Kolmas tanssi -romaaniani. Matkalla pysähdyn myös Sevettijärvellä ja Neidenissä tapaan Ä’vv skoltesamisk  -museon johtajan Honna Havaksen.

Tekstiä on syntynyt, mutta paljon lisää tarvitaan.

Saavuimme eilen illalla tänne Pyhälle pääsiäisen viettoon. Ulkona on neljä lämpöastetta. Räystäältä tippuu vettä. Taivas on paksussa harmaassa pilvessä. Lähden kohta ladulle hengittelemään tätä raikasta ilmaa. Levillä perjantaiyönä sattunut hyvin traaginen mökkipalo sai minut tarkastamaan palovaroittimien paristot. Kolmesta kaksi paristoa oli hengettömiä. Täytyy käydä tänään kaupassa.

Huomenna jännitetään eduskuntavaaleja. Olen katsellut vaalitenttejä. Viimeisessä kahdessa johtajien tentissä tunnelma oli kuin yläasteella parhaimmillaan. Kaikki huutavat yhteen ääneen eikä järjestystä saada aikaiseksi. Melkein kuin koulua koskevissa painajaisunissani. Huomenna sitten äänestään ja illalla nähdään mitä kansa haluaa. Yhteisten asioiden hoitaminen on kyllä niin monimutkaista, että ihmetyttää kun sinne johtopaikoille on tunkua.

Jouluruusu – Helleborus on mulla ulkona kukkapenkissä ja oli heti kukassa, kun lumet haihtuivat päältä

Otsikkokuva on kahden vuoden takaa, päivälleen, Pyhätunturit etelästä päin Haarainselän ladulta.

He ovat palanneet

Havisten halki ilman lentäkäätte
Tekoja luokaa, maita valaiskaa
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa
Näin kirjoitti nuori vähän yli kaksikymppinen Eino Leino Lapin kesä -runossaan. Aina on yhtä sykähdyttävää kuulla aikaisin keväällä joutsenten töötötykset ja nähdä niiden lentävän taivaalla. Hyvässä lykyssä ne laskeutuvat rantaamme ja saan ihailla niiden liikkeitä, miten ne katsovatkin aina samaan suuntaan!
Mustarastaat ovat myös tulleet joukolla, tänään oli viisi syömässä lintulaudalta pudonneita siemeniä. Aamulla lehteä hakiessani erotin varovaisen huilun naapurin puiden kätköistä.
Olen lukenut pari kirjaa, Katja Ketun uusimman ja Findlandia-ehdokkaan Rose on poissa ja Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja. Katso Luettua -sivu.
L-kinossa näytettiin viime viikolla japanilainen mielenkiintoinen elokuva . Katso Elokuvat -sivu.
Novellimankelilla oli kuukausitapaaminen. Kari oli tehnyt meille oman logon!
Novellimankelin uusi hieno logo, suunnittelija ja toteuttaja Kari Helin

Mankelilaiset olivat saaneet aikaan monta kymmentä novellia. Osa on jo aivan valmiita, osaa vielä  mankeloidaan.

Tekniset on probleemit OneDriven kanssa vielä rassaavat, etenkin sellaisissa tilanteissa, jossa on tehty uusi OneDrive -profiili. Tallennukset  menevät jonnekin bittiavaruuteen eikä niitä löydy kummastakaan versiosta. Ongelmat haitannevat jo luomisprosessia… 🙁
Mutta käytettäneen vanhaa sähköpostilähetysmetodia.

Tomaatintaimet voivat hyvin. Kasvulehtiä alkaa työntyä  kovaa vauhtia. Uusia kotejakin on löytynyt, minä kun en sentään kuuttakymmentä tainta tarvitse. Laitoin myös krassisiemenet kasvamaan. Viime  kesänä omista siemenistä onnistuin kasvattamaan kukkia.

Tomaatit uusine kasvulehtineen. Viisi viikkoa kylvöstä

Otin myös kellarista äitienpäivälahjaksi monta vuotta sitten saamani runkoruusun verannalle. Ja sehän lähti iloisesti työntämään ihanan heleän vihreitä lehtiä.

Runkoruusu kasvaa toihinalla ja levittää hentoa uuden kasvun vihreyttä

Vaalikeskusteluja olen seurannut mielenkiinnolla. Saapi nähdä miten käy. Toivottavasti ihmiset lähtevät äänestämään, vaikka pahaa pelkään, että melkein puolet jää kotiin tai jonnekin muualle.

Yhteisten asioiden hoitaminen on hyvin vaikeaa. Kompromisseja pitää tehdä ja se näkyy sitten seuraavissa vaaleissa, kun vastuussa olleiden puolueiden kannatus laskee huimasti. Toisaalta, kait ne poliitikotkin tarvitsevat  lepoa. Sanotaanhan, että poliitikko lihoo oppositiossa. Sillä kyllä tarkoitetaan kannatuksen kasvua.

Tässä me katsomme kun isi levittelee siipiään vai tuulettaako kainaloitaan.

Ja sitten helmenä viimeiseksi. Kolmas tanssi -romaanitekeleeni on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Olin maanantaina vesijumpassa ja vesijuoksun aikana tajusin, miten voin yhdistellä irrallisia kirjoitelmiani ja samalla selkiintyi kirjan punainen lanka. Ulkoaltaan vesi oli muuten jo +9 astetta, kun edellisellä viikolla oli +7 ja sitä ennen +5 ja +4 alimmillaan.

Keskiviikkona syntyi lisää käänteentekeviä oivalluksia. Nyt kun vaan olisi aikaa kirjoittaa. No, se aika on vaan otettava.

Kevään airut, Suomen kansallislintu

Talven maassa

Pilvet syleilevät Pyhätunturia. Kirkkaat valospotit ketjuttavat rinteiden reunoja. Laskettelijoita ei voi erottaa näin kauas, mutta lähemmäs hiihtäessä mustat pilkut siksakkaavat rinnettä alas. On etelän talvilomaviikko.

Lumi on valkoisista valkoisinta. Pehmeää, puhdasta ja kirkasta. Sitä ei ole tänä talvena paljon vaikka ehtiihän sitä vielä tuprutella. Taivas on harmaan peiton takana, se avaruus on siellä jossain. Kuitenkin häikäisee, välillä en erota mitään.  Aurinko ei luo varjoja, kaikki on tasaista, kuin pumpulissa liikkuisi.

Lumi on muuttanut maailman tasaisen valkoiseksi. Päässä keikahtaa kun valkoisuudesta ei saa otetta. Ainoastaan pienet varjot tuovat kolmiulotteisuutta.

Sukset luistavat pikkupakkasessa juuri vanhan rouvan arvon mukaisesti. Alamäessä en pelkää äkkinäisiä ladun mutkia, kun laskuvauhti on  niin verkkainen. Ylämäessä sukset eivät yhtäkkiä yllättäen lipsahda taaksepäin, kun nousen puolihaarakäyntiä ylös. Ei tule edes kunnolla hiki. Se on kai tämän iän siunaus, että ei enää tarvitse reuhtoa vaan etenen hitaasti lipuen. Arvokkaasti.

Paksun männyn runko pysäyttää minut. Minkä taideteoksen tuisku onkaan tehnyt vai onko joku käynyt tökkimässä pumpulia kaarnan päälle?

Lumipumpulia puun rungolla

Eilen tein lyhyen lenkin, tänään jo kaksinkertaisen. Kilometrejä on kertynyt kymmenen. Kait se on mummelille sopiva matka vaikka nuoremmille pieni leiskaus. Sport tracker luo hommaan kivaa lisäarvoa, vaikken mitään tavoitteita ole asettanutkaan.

Viime talvena Sporttipalvelusta hankkimani karvapohjasukset muuten ovat edelleen aivan loistavat!

Luin eilen ja tänään Minna Rytisalon Lempi -romaanin. Luettua -sivulla on kommenttini.

L-kino alkoi eilen, mutta minulta jäi nyt tämän viikon elokuva näkemättä.

Matka kotoa tänne oli pitkä. Oulussa vietimme kunnon tauon ja tapasimme ensi kertaa uuden Pöpö-kisulin.

Pikkuinen kissanpoika oli päässyt korkealle takan päälle ihan omin voimin.

Perheen muut kissat eivät ole olleet moksiskaan uudesta tulokkaasta. Tai oli ensin kierrelty ja kaarreltu, mutta pikkuista ei oltu höykytetty. Pikkuisen vatsa on sekaisin, mutta muutoin talo on otettu haltuun.

Bussa ja Mirri päivälevolla.

Bussa ja Mirri eivät viitsineet keskeyttää päiväuniaan meidän takia. Mirri teki tosin päivän tuijotukset, mutta Bussan keräasento oli niin makea, ettei siitä viitsi oieta.

Emännälle tuotiin sydämenlämmitin, Rintalan Annen luomuvillalangoista virkattu. Niistä langoista tulee aina täydellisiä kudelmia. Luonnolliset lampaiden villaturkkien värit sulautuvat aina yhteen.

Marttojen sydämenlämmitin. Ässänvääräkiekurat kulkevat pitkässä sivussa. Lämmitin voi lämmittää päätä, kaulaa, vyötäröä, rinnusta, mitä vaan keksii.

Alan tehdä 1000 palan palapeliä Helsingin torilta. Innostuin palapeleistä lapsenlasten kanssa. En taida kyllä saada valmiiksi viikon aikana, mutta seuraavat vieraat jatkakoot!

Novellimankeli alkanut

Tammikuu on taittunut helmikuuksi. Onneksi, sillä kasvavan lumimäärän lisäksi kasaantui kaikenlaista harmia ja ikävää näiden pimeiden päivien täytteeksi. Elämä on joskus sellaista. Pitkään menee hyvin, melkein tapahtumattomat päivät seuraavat toisiaan. Ja sitten rysähtää oikein kunnolla monelta taholta ja alkaa pelätä seuraavaa päivää.

Nyt on sitten alkanut helmikuu. Lunta ennustavat lisää huomenissa, mutta jo eilen sain hyviä uutisia. Jospa tammikuussa olivat kaikki tämän vuoden surut ja pelot.

Helmikuu alkoi eilen kirjallisuuden merkeissä.

Runotuulen mankeloimaa -antologian kirjoittajat ovat siirtyneet pidemmän tekstin kirjoittamiseen ja perustaneet Novellimankelin. Porukka on sama, mutta on saatu kaksi uutta henkilöä mukaan. The more – the merrier!

Novellimankeliin kuuluvat – aakkosjärjestyksessä –  Kari Helin, Pirkko Hyvönen, Anna-Liisa Kastio, Sirkka Lukka, Pirjo Salmela, Virpi Pakkanen, Kerkko Vihava ja Maritta Västilä. Maritta on Kaarinasta ja me muut Loimaalta.

Tavoitteena on kirjoittaa novelleja sekä lähiympäristöön sijoittuen että vähän kauemmaksikin. Katto on korkealla ja seinät leveällä. Innokkaina odotamme mitä ryhmässä syntyy. Eilisen ensimmäisen tapaamisen jälkeen näyttää, että mielenkiintoisia kaaria on kehittymässä. Kun meitä on kahdeksan, on myös kahdeksanlaisia näkökulmia tämän maailman kummallisuuksiin.

Etenemme ilman paineita tai tiukkoja raameja, laveasti antaen luovuuden kukkia. Karkea tavoite on vuoden 2020 syksy. Jospa silloin voimme tarjota luettavaa pimenevän syksyn iltoihin.

Mankelointi muuten tarkoittaa sitä, että ryhmässä paneudumme toistemme teksteihin, annamme palautetta ja mankeloimme sanoja sekä virkkeitä paremmiksi, lyhyemmiksi, uusiksikin. Vertaispalautetta siis. Tietenkin kukin kirjoittaja päättää itse ottaako palautteen käyttöön vai ei.

Novellimankeli aloittamistunnelmissa 1.2.2019: Kerkko, Maritta, Kari, Pirkko, Virpi, Liisa ja Pirjo. Kuvasta puuttuu Sirkka

Sain luetuksi joululahjaksi saamani Yuval Noah Hararin 21 oppituntia maailman tilasta. Luettua -sivulla on kokemukseni kirjasta.

Elokuvakerhokin alkaa odotuksen jälkeen!
L-KINO (LOIMAA) OHJELMISTO KEVÄT 2019
Viimein alkaa L-kino tänä keväänä, tai talvihan vielä on. Elokuvakerhon kausikortti (sis. kaikki viisi elokuvaa) aikuisilta 20 €, opiskelijoilta ja työttömiltä 15 €. Kertalippu 7,5  € .  Kerhon ikäraja on 15 vuotta.
Esitykset maanantaisin klo 19.00.

MA 18.2. Shoplifters-perhesalaisuuksia 2h 01min
MA 4.3. The Rider 1h 44min
MA 18.3. Kohti valoa 1h 44min
MA 1.4. Suojelijat 2h 15min
MA 15.4. Fantastinen nainen 1h 44min

Kirjaston ympäriltä aiottiin kaataa 70 puuta. Kansalaiset kirjoittivat yleisönosastoon ja koppeihin niin runsaasti mielipiteitään kaatosuunnitelmista, että kaupunki pyörsi päätöksensä. Niinpä tämä puu sai jatkaa elämäänsä ja ihastuttaa graafisilla muodoillaan meitä vieläkin.

Tammikuu on talvikuu

Talvipäivät seuraavat toisiaan. Lunta sataa. Puut kuorruttuvat valkoisella kiteytyneellä vedellä, niin raskaasti, että taipuvat pihatielle ja kutittelevat auton kattoa. Puistelen lumia pois.

Kasvihuoneen katoltakin pudottelen lumia. Saappaan varresta luikahtaa lumimöykky nilkkaan. Tuntuupa kirpeältä.

Tein lumitöiden päätteeksi maanantaina pihalle lumilinnan. Kolasin vähän kosteaa lunta ja se kiertyi rullalle kolassa. Odotan, mitä lapsenlapset sanovat linnasta viikonloppuna. Jos tulee suojakeli, kohotamme seiniä.

Lumilinna talvella, kesällä katoksen varjossa vietetty levähdyshetkiä keskipäivällä, ilta-auringossa syöty ja nautiskeltu kesäantimia

Olemme saaneet kunnon talven. Joki jäätyi jo ennen joulua niin, että miesväki on käynyt jäällä hiihtämässä ja kylän  lapset luistelemassa.  Ilma ei  ole lämmennyt niin paljoa, että sulamisvedet olisivat värjänneet jään pintaa ruskeaksi ja lumimoskana estänyt hiihtämisen. Maisema on kuin postikortti.

Lintulaudalla käy kova tohina. Suuri pikkuvarpusparvi sirkuttaa kuin viimeistä päivää. Käpytikka käy nokkimassa talitankoa ja mustarastas hyppelee maassa etsimässä pudonneita siemeniä. Tiaiset ovat vähemmistönä. Välillä käy humahdus, kun koko sakki lehahtaa ilmaan ja katoaa kuusien uumeniin. Hetken päästä takaisin, kun mitään vaarallista ei näy enää. Syytä onkin varoa, sillä olemme nähneet kaksi  kertaa varpushaukan fileoimassa punatulkkua. Lintupöntöt ovat näin talvella asumiskäytössä.

Suuri pikkuvarpusparvi ruokailee sovussa käpytikan, tinttien ja mustarastaan kanssa

Sisällä ilokseni kaamoksen keskellä orkidea alkoi kukkia. Joulukaktuskin työnsi runsaan kukinnan jälkeen vielä yhden kukan. Toinen orkidea työntää hitaasti, niin hitaasti nuppuja. Se  kukkinee sitten, kun tämä valkoinen lopettelee.  Mieleen välähtää, että puolentoista kuukauden päästä voi jo laittaa tomaatinsiemenet itämään. Aika aika aika…

Ihmettelen myös minisyklaamia, joka on kukkinut monta vuotta. Nytkin se työntää uusia lehtiä terhakkaana valoa kohti. Kohta tulee varmaan kukkanuppuja lehtien joukkoon.

Minisyklaamin minilehtiä

Sain joululahjaksi  Olli Jalosen Finlandia -voittokirjan Taivaanpallo. Luepa Kulttuuri – Kirjallisuus – Luettua -sivulta mitä koin.

Nyt luen Yuval Noah Hararin aivan uunituoretta kirjaa 21 oppituntia maailman tilasta.

Ehkäpä ensi viikolla olen sen lukenut. Vaikuttaa niin mielenkiintoiselta pohdiskelulta, että taidan sitäkin lukea päivisin.

Loimaa

Nonnii. Vuosi on korkattu ja huomenna on jo loppiainen. Olen pysytellyt kotona viettäen pirttipäiviä. Ulkona olen sentään joka päivä käynyt, lehden hakemassa aamupäivällä ja eilen sentään lumitöissäkin.

Mutta on ollut rentouttavaa vaan olla, tehdä mitä mieli tekee ja olla tekemättä mitään. Jotain olen sentään värkännyt, juuri sitä mitä  milloinkin on haluttanut. Sain valmiiksi harmaa-valkoisen lahja-sydämenlämmittimen.  Värityksiä, lapasen aloitus. Käytiin me kylässäkin kakkua ynnä muita  herkkuja nauttimassa keskustelujen lisäksi.  Seitsemän sinettiä katsoin tekemättä mitään, imin vaikutelmia kuvailmaisusta, jotka 1970 -luvulla teki minuun valtavan suuren vaikutuksen.

Muutaman päivän vietin postimerkkejä lajitellessa. Sain aika paljon uusia merkkejä, jotka lajittelin kansioihini. Lisäksi keräsin kaksoiskappaleet pois ja tarjoan niitä halukkaille. Kylläpä tämä tuntuu aika oudolta toiminnalta, mutta sopii hyvin pirttipäivien tuherrukseen.

Luin Kati Tervon kirjan Sukupuu. Luettua -sivulla on muutama sana kirjasta. Lisäksi olen lukenut Beaivvi mánát -tietokirjan, jossa on monipuolisesti kerrottu saamelaisuudesta  monelta eri kantilta. Ainoa haitta on, että kirja on vuodelta 2000. Eli tiedot  ovat 20 vuoden takaa. Mutta osa tiedoista ei vanhene koskaan.

Huomenna alkaa sitten taas muualla ramppaaminen. Loimaan Taidetalolla on iltapäivällä  Loimaan Jaakola Seuran perinteinen Loppiaiskonsertti, jonka järjestelyissä  olen mukana.

Vuoden ensimmäisenä päivänä Loimaan kaupunki täytti 50 vuotta. Sen kunniaksi poimin tuolta Historia -sivuston aikajanasta Loimaata koskevia vuosilukuja. Ne alkavat vasta 1400 -luvulta eli 606 vuotta sitten. Paljon on vettä virrannut Loimijoessa ja seutu muuttunut perusteellisesti.

Huvitti lukuja poimiessani, että possunmakkaran valmistuksesta on monta mainintaa. No, olen jonkun artikkelin lukenut ja siitä siirtänyt luvut aikajanaan. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään tieteellinen tutkimus, vaan aivan harrastelijan tekemä tiedosto, jossa on mitä eteen on tullut.

Historia -sivulla on myös tekstiä Loimaasta, jos kiinnostaa. Ja muustakin. Ja vuosilukujakin on vaikka mistä, vaikka omasta syntymävuodesta.

Vuosilukuja Loimaan seudusta:

1413 Loimijoessa ollut ensimmäinen mylly
Varhaisin kirjallinen merkintä Loimaasta: kihlakunnantuomari antanut tuomion Ilolan ja Männistön kylien myllyvuoroista

1420-l. Loimaan srk perustettiin

1439 Vanhin Loimaan srk:n ikää  ilmaiseva asiakirjatieto Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa maininta piispa Maunu Tavastin toiminnasta: ”Loymeiokj kirkio” – Lomaan kirkko ja srk olivat siis olemassa Loimaan hallintopitäjä

1500-l. Keihäskoskella yksi Yläneen viidestä puromyllystä

1511 Loimijoen ja Tulkinojan muodostamalle niemekkeen vieressä Oripäästä Loimaan läpi Hämeeseen vievällä ikivanhalla tiellä silta joen yli
->->niemekkeelle kirkko

1517 Kauhanojan Eksyssuolle eksyy ja menehtyy kaksi lasta, tyttö ja poika

1540-l. Loimaalla kirkkoherrana Hannu (Hans)

1542 Loimaalla mainitaan olleen esi kerran lukkari

1542-43 Loimaan kirkko rakennettiin, suorakaiteen muotoinen, torni, basilikatyylinen puukirkko
->Vanhankirkon töykkä

1556 Keihäskosken ja Pramilan tilat mainitaan ens. kerran ruotsalaisen oikeuden voiveroluetteloissa – uudiskyliä, joissa viljaveron sijasta kannettiin voiveroa, koska seutu sopi karjanhoitoon paremmin kuin viljanviljelyyn

1586 Vesikosken mylly – Suur-Loimaalla 44 myllyä

1615 Kauhanojalla Sakkisten talo jaettiin Sakkiseen
->Jaakola ja Puntoon
->Kylä-Punto, Mäki-Punto

1631 Tarkastuskirjassa mainitaan Kauhanojan kylän metsien olevan hyviä kaikkiin tarkoituksiin; metsää on myös kaskettu
1631-39 Loimaan srk:n ens. kirkkoväärti Johan Sipinpoika Juonikka
Majanojan kylästä
1631 Loimaan kirkontilit alkavat

1654 Loimaalla 1061 henkeä

1645-46 Loimaan kirkko maalattiin sisältä

1650 tai 1653 Kauhanojalla tuhoisa tulipalo, vain 2 pihaa säilyi
->kuudennusmiehet määrättiin suorittamaan paloapurajojen kanto Loimaan, Huittisten, Euran, Eurajoen, Ulvilan, Säkylän ja Kokemäen pitäjistä

1667 Loimaan kirkon tileissä ens.maininta Sipi- unilukkarista

1680 Alastaron kappeli

1688 Alastarolle oma pappi

1740 Virttaalle kyläläisten rakentama ja ylläpitämä saarnahuone
Orisuo mainitaan ens. kerran kun Loimaan rajan sovittiin kulkevan suoraan Orisuon ja Seikunmaan läpi

1750-l. Alkaen Kauhanojan kylässä seppä

1751 Loimaan vanhan kirkonviimeinen jumalanpalvelus 21.4.
->alettiin purkaa seuraavana päivänä (rappeutunut)
->aidan ensimmäiset osat tehtiin
Loimaan srk päätti uuden kirkon rakentamisesta 21.4.
->11.8. ens. jumalanpalvelus uudessa kirkossa (puolivalmis),
rakentaja kirkonrakennusmestariHenrik Kattil, palkkioina, kyytirahoina ja päivärahoina 700 kuparitaalaria

1769 Hunnaan maalaistalo Alastaron Vännintiellä rakennettiin ->kotiseutumuseo

1770 Kauhanojalla Sipilän rustholli nr 27 jaettiin veljesten kesken->Sipilä ja Loimala

1777 Metsämaan puukirkko valmistui

1783 Keihäskosken varhaisin isojakokartta

1790 Kauhanojalla Jaakolan rustholli nr 8 jaettiin veljesten kesken
->Kylä-Jaakola, torppaLevo
->Korpi-Jaakola (Pohjan tila), torpat Juhola, Kantola, Vastamäki

1800-l Kauhanojalla arkkusilta, 5 arkkua, 60 m

1818 Mellilässä 1966 asukasta

1825 Loimaan Peränkulmalle (lounaiskulman Isonperä ja Vähänperä) rakennettiin kirkko Loimaan vanhan kirkon piirustusten mukaan Mellilässä saarnahuone

1827 Virttaan kirkon viereen ”hautaustarha” lahjoituksena Thomas Thomaksenpojalta Tuomolalta

1836 Loimaan vanha kirkko Oripääntien varrelta siirrettiin Kanta-Loimaan kirkon paikalle

1800-l. Puoliväli Kauhanojalla Loimala, Heikkilä, Sakkinen ja molemmat Martit omistivat myllyn Kuusjoen rannassa

1858-65 Fredrik Hertzberg Loimaan kirkkoherrana
->ens.kiertokoulut ja seurakunnallinen lainakirjasto Loimaalle

1860-l. Kauhanojalla kievari kiersi eri taloissa

1862 Loimaalla kiertokoulu

1865 Metsämaa itsenäistyi
Loimaan-Pöytyän säästöpankki aloitti maakunnan ensimmäisenä
säästöpankkitoiminnan Oripään Brötilän talossa (Uotila)

1869 Ensimmäinen kuntakokous Loimaalla
Alastaron kunta itsenäistyi

1869-1900 Antero Varelius Loimaan kirkkoherrana
->ens. kuntakokouksen esimies
->vaadittiin kunnan viranomaisille ja yksityisille henkilöille lähetetyissä virkakirjeissä käyttämään suomenkieltä

1873-2012 Loimaan vanhin koulu, Vesikosken koulu ->Vanha Koulu

1875 Ylistaron kulmakunnan Vesikosken koulu perustettiin

1876 Turku-Toijala-rautatie, Loimaan asema

1877 Virttaan koulu

1879 Metsämaan koulua alettiin rakentaa
Loimaan asemanseudulle kievari
->Kauhanojan kievari lakkautettiin

1880 Mellilän ensimmäinen koulu, Pesäsuon koulu valmistui

1881 Metsämaan koulu, Kojonkulman koulu

1885 Hirvikosken koulu, Mellilän asema

1886 Kanta-Loimaan kirkko paloi osittain

1888 Loimaan kirkko paloi 10.8. salaman iskusta

1891 Loimaan uusi kirkko vihittiin 18.11.
Loimaan maalaiskunnan mahtimiehet, apteekkari G.W. Norrman, rusthollari Kaarlo Talonen-Hulmi, tilallinen Israel Mikkola ja kauppias J.G. Winberg hakivat senaatilta lupaa kauppatorin perustamiseen Mikkolan luovuttamalle maa-alueelle Loimaalla rautatien itäpuolelle, nyk. Työväenopiston viereen

1894 Niinijoen koulu,Loimaan seutu sai ens. maalaiskirjeenkantajat

1896 Haaran koulu

1897 Kauhanojan koulu

1899 Loimaan torille pinnoitukseen junalla 23 vaunulastia hiekkaa Humppilasta

1900-06 Emil Joakim Savolin Loimaan kirkkoherrana

1900 Loimaan kauppalassa 550 asukasta

1902 Niinijoen osuuspankki perustettiin

1904 Mellilään osuusmeijeri

1906 Ensimmäinen piirieläinlääkärin virka Loimaalla

1907-17 Kristian Sjöblom Loimaan kirkkoherrana
->alkoi ajaa diakonissan saamista
1908 Ensimmäinen kunnanvaltuuston kokous Loimaalla
Vesikoskella Naulatehdas rakennutti ens. padon Loimijoen yli

1909 Loimaan yhteiskoulu perustettiin (5-luokkaisen reaalikoulun
lukusuunnitelma)

1910-l. Alku Kari Björkman alkoi tehdä Loimaalla makkaraa

1910 Loimaan ensimmäinen auto Frans Heikkilällä
Ypäjänkylä ja Mannistenkylä muodostivat Ypäjän kunnan
Loimaalla 708 torppaa eli yli kaksinkertainen määrä taloihin (305) verrattuna

1911 Orisuolle koulu
Keihäskoskelle koneosuuskunnalle yhteinen hevosvetoinen niittokone ja haravakone
->myös pienet tilat saivat vuokrata

1912 Loimaan rukoushuone rakennettiin

1914 Mellilään osuuskassa, Sallilan Sähkölaitos perustettiin

1914-2012 Mellilän Isoperän koulu

1915 Loimaan kauppalassa ? 1537 asukasta
Mellilä itsenäistyi

1917 Krekilän mylly rakennettiin tulipalossa tuhoutuneen tilalle, 1971 asti

Teurastamo Loimaalle Lounais-Suomen teurastamon sivipisteeksi
Orisuolle pankki

1918 Mellilään osuuskauppa

1919 Loimaan kirjapaino, joka alkoi painaa Loimaan Lehteä
Loimaan kirjakauppa
Suomen Mylly Oy perustettiin Loimaalle
Mellilään säästöpankki

1920 Karhulan koulu valmistui, Vanha Koulu valmistui

1921 Loimaalle kauppalaoikeudet
Kauhanojan koulu luovutettiin kunnalle

1922 Loimaan kauppala perustettiin
Loimaan ensimmäinen asemakaava, laatija Lille

1925 Loimaan tori siirrettiin nykyiselle paikalle, jossa sijaitsi ennestään Lähetys-yhdistyksen rukoushuone (purettiin 1970-luvun alussa)

1926 Mellilän marttayhdistys, Kauhanojan kouluun sähkövalo

1927 Maamieskoulu perustettiin Kauhanojalle, Vesikosken koulu

1928 Loimaan kunnan talo valmistui Hirvikoskelle

Loimaan rukoushuoneesta tuli kauppalaseurakunnan kirkko
Kaarlo Albinus Sovijärvi Loimaan kirkkoherraksi
Kauhanojan uuden koulun vihkiäiset ja 30-vuotisjuhlat
Loimaan kunnan talo valmistui Hirvikoskelle

1935 Loimaan kauppahallin vihkiäiset (nykyinen kaupungintalo)

1932 Loimaan 4H-yhdistys perustettiin maatalouskerhona
->nuorison harrastus kasvien viljelyyn ja tietojen lisääminen
->palstaviljely, kerhokokoukset, juhlat, kurssit, retket, kilpailut

1935 Loimaan kauppahallin vihkiäiset (nykyinen kaupungintalo)

Loimaalla alkoi lukio-opetus
Mellilän Isoperän koulu
Erkki Kaukainen löysi kotinsa läheisyydestä erikoisen pienen rauduskoivun geenimutaation kautta syntyneen muunnoksen
-> Loimaan koivu

1936 Kauhanojan kylä sähköistettiin

1937 Loimaan kauppahallin sali muutettiin kaksikerroksiseksi liiketilaksi

1941 Kauhanojan kouluun koulukeittola

1945 Alastaron vehnämylly rakennettini – Sarolahden mylly, leipävilja, viljan
kuivatus, siemenviljan pelttaus, jauhotuotteiden myynti, elänrehun jauhaminen omalla osastollaan

1949 Loimaalla Pauli Topi-Hulmi aloitti savitiilien valmistuksen

1949-53 Kanta-Loimaan srk:ssa vihittiin 305 paria avioliittoon, joista 84:ssä toisena osapuolena karjalainen nuori, 12 avioparissa kumpikin karjalaisia
Mellilässä vihittiin 122 paria, 32 ns. seka-avioliittoa, 10 paria kumpikin karjalaisia

1950-l. Loimaan meijeri alkoi ajaa maidot kuorma-autolla Kauhanojalta

1952 Aake Kaarnama suunnitteli Loimaan kunnan vaakunan paaluista ja vehnän-tähkistä, joissa 2 lehteä ja 4 apilaristiä
Professori Eino Vuoren suunnittelema Loimaan kauppalan vaakuna virallisesti käyttöön
Alastaro-seura perustettiin kotiseutuperinnettä vaalimaan

1954 Kauhanojan koulu neljäopettajaiseksi

1955 Ensimmäinen televisiolähetys antennien välityksellä Helsingissä 24.5.
→Loimaalla Maakunnan Sähkö Oy:n ikkunassa

Koskimäen viinitila sai ensimmäisenä Suomessa tilaviinien valmistusluvan

1957 Loimaalla Björkmanin veljekset ostivat torin varrelta tontin, johon rakennettiin makkaratehdas, jonka kuuluisin tuote oli Björkmanin ryynimakkara, jota vietiin jopa Ruotsii

1958 Näköradiolähetykset alkoivat Suomessa, myös Loimaalla
Loimaan kauppahallin kolmas kerros valmistui
Kauhanojan koulu kolmiopettajaiseksi
Loimaan yhteiskoulu muutti nykyiseen paikkaansa upouusiin tiloihin

1961 Loimaan tori vielä sorapintainen
→reunakivetys

1962 Kauhanojan koululla paljastettiin sankaritaulu – 17 sankarivainajaa

1964 Loimaan torille asfalttipinnoite

1965 Kauhanojalla koulukyyditykset alkoivat, Joenperän koulu loppui
Loimaan torin vieressä ollut pesäpallokenttä muutettiin Keskuspuistoksi

1966 Karhulan koulu lakkautettiin
Loimijoen tulvavirtaus yli 500 m3/s
->laajat tulvat

1969 Loimaan kauppalalle kaupunkioikeudet

1970-l. alussa Loimaan torilla ollut Lähetysyhdistyksen rukoushuone purettiin

Käsityöalan oppilaitoksia Suomessa 40, mm. Loimaan naiskutomakoulu

1972 Krekilän myllyn toiminta loppui, kun mylläri Toivo Lindgren sai surmansa auto-onnettomuudessa

1976 Väri-TV-lähetykset alkoivat näkyä Loimaalla, Lapuan patruunatehtaan räjähdys
Peruskoulu Loimaalle
Loimaan kaupungin kirjasto sai käyttöönsä loputkin nyk. kansanopiston tiloista
Björkmanin makkaratehtaan toiminta loppui, koneet myytiin Antti Jokiselle, joka jatkoi makkaran valmistusta Loimaan Mäenpäässä

1979 Naiskuoro Loimaan naislaulajat perustettiin

1980-l. alussa R-kioski Alastarolle ja Punkalaitumelle

1980 Metsämaan kylätoimikunta perustettiin

1984 Loimijoen tulvavirtaus 300 m3/sek

1987 Loimaan teatteri perustettiin, ensiesitys Arto Seppälän käsikirjoittama Viisi naista kappelissa

Risto Heinonen alkoi pyötittää Pyörähuoltoa Satakunnantiellä

1990 Loimaalla Onkijoen kylässä aloitti Suomen ensimmäinen alkutuottajien suoramyyntipaikka

1998 Loimaan kauppatorille kivipinta
Loimaan kaupungin kirjasto nykyisiin tiloihin

2004 Loimaalla Antti Jokinen lopetti Björkmanin ryynimakkaran valmistuksen

2005 Loimaan kaupunki ja Loimaan kunta lakkautettiin ja muodostettiin uusi Loimaan kaupunki, jonka vaakuna on entinen Loimaan kunnan vaakuna
1.6. Suomen maatalousmuseo Sarka avattiin

2009 Loimaan kaupunki, Alastaro ja Mellilä yhdistyivät

2012 Loimaan seutukunta 37 000 ihmistä
Loimaan Hurrikaani-lentopallojoukkue voitti hopeaa lentopallon mestaruusliigassa, kultaa Vammalan lentopallo

2013 Loimijoen tulvassa yli 300 m3/sek

 

 

Jouluvalmisteluja

Puikot ovat suihkineet, lahjat kääriytyneet paperiin, nauhat kiharrettu. Ihmisiä tavattu ja tapaamisista nautittu.

Joulukortit lähtivät punaisessa kuoressa maaimalle. Samalla koin nostalgisia hetkiä, kun järjestelin korttipinoa. Monenlaisia kortteja olen tehnyt vuosien varrella, viimeksi oppilaideni kanssa kun  keräsimme rahoitusta Pyhän leirikouluun. Loimaan vanhasta kirjakaupasta torin varrelta keräsin aikoinaan nostalgisen kokoelman ikivanhoja joulukortteja, joita en tosin raaski lähettää kenellekään. Olen niitä kuitenkin joinakin jouluina skannannut ja tulostanut. Ovat ne niin ihania!

Keskiviikkona kävin Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa lukemassa kaksi novellia. Paikalla oli yli 20 kuulijaa, puikot suihkivat, laskeutuivat välillä syliin kun tarinoiden kuuntelu vei kaiken huomion ja jatkoivat taas. Kudelmia vietiin perjantaina Kartanonmäen vanhuksille joululahjaksi.

Luin Novellikoukussa Tuuve Aron novellit Elsa ja Suojatie. Tykkään itse etenkin Elsasta. Siinä on kuvattu hienosti Elsan elämän käännekohtaa ottaen mukaan  nyansseja koko elämästä. Suojatie kuvaa myös käännekohtaa monen ihmisen elämässä. Loppu on arvoituksellinen. Jokainen lukija/kuulija saa itse vetää johtopäätökset. Hienoja novelleja. Muut Lihanleikkaaja -novellikokoelman tekstit ovat niin roiseja, etten niitä olisi voinut lukea…

Toisena lukijana oli entinen oppilaani vuosien takaa. Hän oli valinnut Maarit Verrosen ajankohtaisen novellin siitä, miten kohtaamme kanssaihmisemme. Minuunkin kolahti vastaavanlainen kohtaaminen erään ihmisen kanssa.  Lisäksi Katriina luki Jukka Viikilän aivan toisenlaisia novelleja, nimittäin aivan lyhyitä. Nekin ovat novelleja, vaikka lähestyvät runoa tai aforismia. Ne ovat niin moniselitteisiä, että pitäisi lukea moneen kertaan ja makustella sanoja.

Kovasti ilahdutti suuri kuuntelijamäärä ja vuorovaikutus heidän kanssaan. Tuli todella hyvä olo!

Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa 12.12.2018 luettiin, kuunneltiin ja kudottiin. Eläköön kirjallisuus! Kuvassa vasemmalta Katja toivotti tervetulleeksi ja kiitti kuluneesta syksystä, sitten Katriina ja kuuntelijoita rivikaupalla

Novellikoukkua varten luin Katja Ketun novellikokoelman Piippuhylly. Ei niitä voinut lukea Novellikoukussa. Luepa Luettua– sivulta, miksei.

Perjantaina vietimme pikkujoulua Runomankelilaisten kanssa. Paikalla olivat kaikki: Liisa, Virpi ja kaikki K-ihmiset: Kari, Kerkko, Pirkko ja Sirkka. Ihmettelimme, että on jo kaksi vuotta siitä, kun runoilimme hiki hatussa runoja antologiaamme Runotuulen mankeloimaa.

Söimme jouluherkkuja, päivitimme syksyn tekemisiämme ja ehdimme lukea kirjoittamiamme tekstinpätkiä.

Mankelilaisten herkkuja

Ja teimme ison päätöksen: Perustimme Novellimankelin! Eli aiomme julkaista novelliantologian, joko vuoden päästä tai kahden vuoden päästä. Meillä on niin valtavan hyvä porukka ja olemme tutustuneet toisiimme. Lisäksi yhteistyö sujuu niin luonnikkaasti, että tätä yhteyttä ei kannata heittää romukoppaan. Päätimme lisäksi pyytää paria muuta henkilöä mukaan, jos he vaan haluavat. Mirkka-opemme ei ole nyt mukana vaan yritämme omin voimin,  tosin Mirkkalta saaduin opein. Kiitos hänelle!

Onpa mukava, että ensi vuodelle on taas tiedossa kiinnostavaa luovaa tekemistä, mistä saa NIIIIN suuren nautinnon!

Viikonloppuna oli Heimolinnassa Wanhanajan joulumarkkinat, jonne menimme mankeliporukalla toista kertaa. Tosin saimme pöydän vain sunnuntaiksi. Tänä vuonna myimme loimaalaista kirjallista tuotantoa sekä minun pitkin vuotta värkkäämiäni kudonnaisia eli lapasia, sukkia, pipoja jne jne. Kannatti mennä, vaikka tuntui, että väkeä oli liikkeellä vähemmän kuin viime vuonna. Villakasat pienenivät ja pari kirjaakin kulkeutui uusiin koteihin ja uusiin mieliin.

Villaa ja paperia

Mutta kaikkein mukavinta oli  jutella ihmisten kanssa. Voi miten siitä tuleekin hyvä olo! Tapasin ihmisiä, joita en ollut pitkään aikaan näynyt ja saimme päivitettyä kuulumiset.

Mankelilaisten iskujoukko Wanhanajan joulumarkkinoilla. Kerkko ja Pirkko

Talvi tulee hiipien. Nollan kieppeillä on pyöritty monta viikkoa. Pakkaset, paukkusellaiset, odottavat vielä. On pimeää. Jouluvalot tuovat ilonpilkahduksia. Luonto on hiljaa, taitaa nukkua.  Pienet ruohonkorret tekevät tuttavuutta ilman kosteuden kanssa. Kyllä se varmaan lämmittää.

Aamulla lehteä hakiessani katselen alkavan päivän näkymiä. Joinakin aamuina pitää hakea kamera, kun luonnolla on niin paljon uutta kerrottavaa. Facebookista olen nähnyt, että ympäri maata on ollut hienoja auringon laskuja ja nousuja. On se siellä, se aurinko. Lämpöä ei meille nyt tule, mutta valoa kuitenkin.

Talven törröttäjät muistelevat hetken horroksesta herättyään kesää. Yksittäinen lintu tulee sieppaamaan siemenen.

Viikon päästä on joulupäivä. Tämä loppuviikko mennee jouluvalmistelujen kanssa. Sitä perinteistä: siivousta, järjestelyä, ruokia – teen laatikot äitini ohjeilla. Poikia tulee miniöineen joulun viettoon. On se mukavaa. Nyt on tänä vuonna aikuisten joulu.

Tuli vuotos – vastasatoi ensilumen

Menneellä viikolla satoi ensilumen. Tuli vuotos – vastasatanut uusi lumi, jolloin miehet entisaikaan lähtivät metsälle, kun lumessa näkyivät eläinten jäljet.

Tuohan on ensimmäisen romaanini nimi ja viittaa siihen, että vuotos tarkoittaa montaa asiaa: ensilumen ja suunnitellun tekoallasalueen  lisäksi kohtaa, jossa joki laskee pääuomaan – Vuotosjoki laskee Keminsaarten itäpuolella Kemijokeen. Asioillahan on monta puolta. Me vaan niin helposti takerrumme yhteen ”totuuteen”, vaikka asioiden monipuolinen tiedostaminen laajentaisi näkemystä.

Omalla pihalla olen ihmetellyt jälkien määrää: oravat näyttävät käyttävän reittinään meidän talon päätyä. Samoin naapureiden kissat ovat tassutelleet edestakaisin. Linnut ovat hyppineet portailla ja seinien vierustoilla. Puutarhassa supi on tehnyt jälkinauhansa naapurista naapuriin meidän pihan yli. Luumupuuni kuoli viime talvena mutta juuret työnsivät versoja muutaman metrin päähän. Olin yhden niistä suojannut verkolla uutta puuta varten, mutta verkko oli tiessään (löytyi monen metrin päästä) eikä tainta näkynyt missään. Olipa ollut rusakolle oiva makupala. Joku oli myös piehtaroinut nurmikolla tai sitten tehnyt tarpeensa ja kuopinut lunta pois. Pitäisiköhän laittaa suojaverkkoja nuorimpien puiden ja mustikkapensaan ympärille.

Olen menossa lukemaan Loimaan pääkirjaston Novellikoukkuun ensi kuussa. Viime vuonna olin ensi kertaa, ja yllätys oli miten paljon hommaa novellin valinnassa oli. Suurin hankaluus on, että novellit ovat liian pitkiä luettavaksi. Meitä on kaksi lukijaa eli aikaa kummallakin puoli tuntia. Yleisöpalaute on, että parhaiten jaksaa kuunnella lyhyitä tekstejä. Toinen ongelma on, että en tiedä mitä on luettu aikaisemmin ja kolmas, että suomalaisten kirjailijoiden novellien lukuun pitää saada lupa. Ulkomaisia voi lukea ilman lupaa.  Muut ovat kertoneet, etteivät kustantajat vastaa lukemislupapyyntöihin. Toisaalta tuntuu, että miksi lupa pitää pyytää, kun kyseessä on kirjastossa tapahtuva ilman pääsymaksua tapahtuva tekstin lukeminen. Sehän saattaa toimia vinkkauksena, jolloin kuuntelija haluaa tutustua paremmin luettuun kirjailijaan.

Novellikoukkua varten luin Roald Dahlin novellikokoelman Himo – Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä. Katso Luettua – sivu.

Parhaillaan luen Päivi Alasalmen romaania Joenjoen laulu. Se kertoo Saamenmaasta. Olen lukenut vasta muutaman kymmenen sivua, mutta on alkanut vaivata se, että joka sivulla monessa asiassa selostetaan jotain saamelaisten tapaa.

Siinä onkin minulle miettimistä, miten paljon selitetään asioita eli mitkä asiat ylipäätään vaativat selittämistä. Kirjoitin viikolla Kolmanteen tanssiin Jurin muistelua saamelaisten muinaisista muuttoretkistä eli kierrosta vuodenajan mukaan eri paikkoihin asumaan (kevät-, kesä- ja syysasunnot ja talvimuutot). Onko koko muistelus tärkeä ja miten paljon siitä kirjoitan, jotta sormi pystyssä oleva opettaja ei nouse silmien eteen?  Pitää löytää sellainen kerronnan muoto, että opettajavaikutelmaa ei tule. No jätän tekstin paikoilleen ja ratkaisen poistamisen/jättämisen myöhemmin. Itse asiassa Juri vertasi saamelaisten entisiä muuttoretkiä nykyajan mökkeilyyn, Lapin hiihtomatkoihin ja etelän aurinkolomiin. Ehkä tekstin voi jättää…

Palaan Alasalmen kirjaan myöhemmin kun olen lukenut sen kokonaan.

Luin myös pikavauhtia Yrjö Kokon kirjan Poro, joka ilmestyi 1969.

Luepa Luettua -sivulta kommenttini.

Kirjasta on apua Kolmannen tanssin kirjoittamisessa, koska tärkeässä pääosassa on poro.

Tulostin kuvan pojistani aikuisina ja laitoin kehyksiin tuohon ikkunalaudalle. Vertailen heidän kasvojaan. Mitä samanlaista, mitä uutta, mitä omaa. Yhtäläisyyksiä ei arkipäivien nauhassa huomaa, mutta nyt pysäytetystä kuvasta huomaan. Vuosien helminauha liukuu silmieni ohi. Jotenkin jatkuvasti kummastelen, että ne kaikki pitkät vuodet ovat tapahtuneet, vierineet, ohi. Kaikki lukemattomat aamut, illat, välipalat, työkeikat. Ilon ja ristiriitojen hetket. Sanomalehdistä näen heitä, joiden elämä on ollut vuosikymmeniä lyhyempi. Että on saanut elää, kokea tämän kaikki.

 

Illan tullen kiristyvä pakkanen sieppaa ilmasta kosteuden ja levittää sen läpinäkymättömäksi peitteeksi

 

Kolmas tanssi

Lapasvarasto on täydentynyt, katsopa aikaisempaan päivitykseen tehty lisäys: Lapasia

Sain myös luetuksi loppuun Josephine Teyn kirjan Ajan tytär, katso Luettua

Muutoin viikko on kulunut miettiessä uutta kirjaani. Se pyörii päässä koko ajan, öitä myöten. Nimikin muuttui: Kolmas tanssi. Saattaapa se muuttua vieläkin, olkoon tuo työnimi.

Onko tämä nyt sitä luomisen tuskaa. Luin aikaisemmin kirjoittamani alun. Osin se on ihan kelvollista tektiä, osin aivan p—aa.  Päässä risteilevät lukemattomat linjaukset suunnattomana möykkynä. Miten tästä eteenpäin. Miten uudistua. Miten jotain merkityksellistä. Mitä tämä kannattaa. Kuka lukee. Ketä kiinnostaa…

Sitten muistin, että käydessäni torstaina Taidetalolla kaksi ihmistä kysyi mitä kirjoittamisilleni kuuluu. Eli voisi päätellä, että kiinnostaa…  Toinen jopa halusi itselleen Vuotoskirjan. Keskustelimme myös Lapista, mistä hän yllättäen onkin kotoisin. Suku ulottuu Länsirajalle, josta on Vuotoskirjassa ja myös itään, josta Kolmas kertoo. Kannustin häntä ja sukuaan kirjoittamaan paperille suvun historiaa. Menneiden muistelu ei ollut vanhempiemme sukupolven mielipuuhaa, ikävät asiat haluttiin painaa unholaan. Mutta niin kauan kuin on joku joka muistaa, kannattaa kerätä tiedot suvun historiaan. Kyllä tulevissa sukupolvissa on heitä, jotka haluaisivat tietää mistä ovat tulleet.

Ehkä pitää vaan aloittaa kirjoittaminen. Kyllä se siitä. Alku aina hankalaa, kuten vanha kansa tietää.

Kolmannen tanssin tapahtumapaikka on Lappi, kuinkas muuten. Siellä olen asunut 23 vuotta ja viettänyt kaksi kesää tutkimushommissa Kevolla ja Pohjois-Norjassa. Graduni nimi on Pohjois-Lapin jäkälien hivenainetaloudesta.

Lappi jäi minuun – ei siitä eroon pääse, enkä haluakaan. Viime vuosina Norjan avarat maisemat ja Jäämeri ovat syöpyneet yhä voimakkaammin mieleeni. Geenianalyysissä perimässäni on skandinaavia 1,6 %, irlantilais-skottilais-walesilaista 4,7% ja eskimo-inuiittia 2,4 % suomalaisuuden lisäksi. Ehkä sieltä tulee kaipaus arktisiin maisemiin.

Taas ensi kesänä menemme mentori-Liisani kanssa Norjaan. Seikkailin netissä ja kun kirjan tapahtuma-alue on kolttien asumaseutu, löysin Kirkenesistä mielenkiintoista tietoa.

Kirkenesissä vaikuttaa taideyhteisö Pikene på broen. Nimi sai minut aivan haltioituneeksi, minuahan opiskeluaikaiset ystäväni kutsuvat Pikeksi. Pikene på broen tarkoittaa Tyttöjä sillalla. Viitannee siihen, että heillä on kulttuuriyhteistyötä Venäjällä asuvien taiteilijoiden kanssa. Mikä onkin kirjanluonnokseni yksi kantavista aiheista, ihmisten yhteys ilman rajoja. Se on ihmiskunnan selviytymisen ehto. Ei rajoja ja eristäytymistä. Luonnonvarojen tasainen jakaminen. Ja tämä ilmastonmuutos, josta minulle luennoitiin jo 1970 -luvulla.

Tästä ei selvitä muutoin kuin ymmärtämällä, että ihmiskunta on yhtä ja etteivät valtioiden rajat merkitse mitään.  Tuntuupa kornilta. Helppoa se on sanoa täällä varakkaassa pohjoismaisessa demokratiassa. Yhteiskuntien eri vaiheet… Tarvitaanko satoja vuosia vai jokin pysäyttävä luonnonkatastrofi, joka tasaa olosuhteet maapallolla. Tai pahimmassa tapauksessa ihmisten itse aiheuttama väestön määrän pienentäminen. Kymmenen miljardia ihmistä on tämänhetkisten käsitysten mukaan maapallon kestokyky. Tähän pyrkimistä tappamalla ennustetaan. Onhan se jo menossa esimerkiksi Syyriassa, Myanmarissa… Luonto itsekin hoitaa asiaa. Syntyvyys laskee, Y-kromosomin koko on pienenemässä, elintavat (tupakointi, päihteet) laskevat hedelmällisyyttä. Syntyvyys on vähenemässä ensin alkuun ns. kehittyneissä maissa.

Näyttääkin siltä, että elintason nousu säätele syntyvyyttä tehokkaasti. Koulutus ja etenkin naisten tietoisuuden lisääminen ovat avainasemassa.

No hoh hoh, menipä synkäksi tämä pohdiskelu. Mutta aika ajoin muistutan itseäni, että vaikka tämä aika mielestäni on niin tärkeä juuri nyt, ihmiskunnan historiassa tämä on vain pieni välähdys.

Aion hakea apurahaa ainakin Nordisk kulturkontakt -ohjelmasta. Löysin myös edullisia majoitusvaihtoehtoja Kirkenesistä.

Tätä kirjoittaessa alkoi radiosta – Yle ykkönen, paras, ei poppia – ohjelma Katja Ketusta,  hänen uudesta kirjastaan Rose on poissa, joka on Finlandia -palkintoehdokaskin.

Tulipa kuin nyrkki silmään. Ketun aihealue on suunnilleen sama kuin Kolmannessa: maaginen realismi, identiteetin etsintä, muodon muuttaminen, äidin kaipuu lapseen – lapsen äitiin, muisti – mitä muistetaan, millä tavalla muistetaan.

Kettu kertoi myös miten hän pääsee kirjoittamistunnelmaan. Ensimmäisenä tuli eristäytyminen. Tämän koin kirjoittaessani Vuotosta. Mies lähti mökille ja minä pihalle katoksen alle kirjoittamaan. Nyt olen yksin kotona ja kunpa virittäytyisin samaan kirjoitusvirtaan… Metsässä liikkuminen on myös hedelmällistä, se muuttaa havaintotilan, jolloin syntyy uusia oivalluksia.

Eli on vaan tartuttava asiaan. Olen lukenut kymmeniä aihealueeseen kuuluvia kirjoja. Tehnyt niistä muistiinpanoja. Luenpa muistiinpanot uudelleen. Jospa se sekamelska asettuu jonkinlaiseen järjestykseen ja runosuoni alkaa pulputa. Tai oikeammin sanat siirtyä sormien kautta tietokoneen uumeniin.

Ei tästä ajatusten myllerryksestä muuten eroon pääse kuin kirjoittamalla.

Monipuolinen puolitoistaviikkoinen takana

No hei rakas lukijani.
Torstaina piti tehdä tänne tekstiä, mutta en ehtinyt. Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet aika hektiset. Joka päivä jotain ohjelmaa, Raisio – Turku – Paimio -akselillakin käyntejä viitenä päivänä.

Mutta nyt tulee kuulumisia.

Ensinnäkin olin elokuvissa. L-kinossa oli vuorossa ranskalainen elokuva Talo meren rannalla. Linkin kautta pääset lukemaan mitä elokuvasta mietin.

Kesän lopulla oli Turun sanomissa lukuvinkki. Siinä oli kaksi Sapon vanhaa dekkaria. Menin kirjahyllylle ja siellähän ylhäältä löytyivät mustien vanhojen Sapojen joukosta kummatkin. Ensiksi luin Margery Allinghamin dekkarin Kuolema kulkee sumussa. Toinen vinkattu oli Josephine Teyn Ajan tytär. Menepä Luettua -sivulle.

Torstaina kävin taas rakastamassani Turun taidemuseossa. Kävin viereistä Pylliä eli Puolalan yhteislyseota ja olen nähnyt kaikki taidemuseon vuosien 1961-69 näyttelyt, joita kävimme kuvistunneilla katsomassa. Kuviksen opettajamme Laila Säilä-Henriksson tiesi kertoa kaikista näyttelyistä ja meitä oli muutama, jotka halusimme kuulla joka sanan.

Alakerrassa oli nyt kolmen Turussa 1900 -luvun alussa vaikuttaneen taiteilijan yhteisnäyttely: Axel Haartman, Ali Munsterhjelm ja Santeri Salokivi.

Myös he rakastivat Turkua. Heidän tauluissaan näkyy tuttuja turkulaismaisemia, jotka ovat yllättävän samanlaisessa tilassa kuin sata vuotta sitten.

Esite sanoo, että ”Haartman, Munsterhjelm ja Salokivi olivat paitsi taiteilijatovereita myös impressionismiin ja jälki-impressionismiin perustuneen leveän värimaalauksen pääedustajat 1900 -luvun alun Turussa. Pariisissa oppimaansa nojautuen taiteilijat taltioivat ympäröivää todellisuutta sosiaalisia näkökohtia unohtamatta.”

Pidin todella näistä tauluista. Tällä tavalla olisin itse halunnut maalata, jos taidot olisivat riittäneet.

Munsterhjelmin taulu Puolalanmäeltä on sadan vuoden takaa – ja samat puut ovat edelleen olemassa vanhojen rakennusten lisäksi
Salokiven varmaankin kuuluisin teos – rohkea aihe sata vuotta sitten

Haartmain teoksista ei tullut otettua kuvaa. Hänen teoksiinsa voi tutustua Naantalissa Casa Haartmanissa, joka on hänen ja vaimonsa alkuperäiskunnossa säilynyt ateljeekoti.

Taidemuseon yläkerta oli remontissa, mutta hissillä pääsi toiseen kerrokseen katsomaan videoteoksia. Olivatpa hyviä!

Jaakko Niemelän Nostalgia kertoo suurten rakennusten murtumisesta ja hajoamisesta, luopumisesta, kaipauksesta, tuhoutumisesta ja loppumisesta. Ihmetyttää, miten video oikein oli kuvattu. Yllättäen video löytyi Youtubesta.

Toinen videoteos oli Mikhail Karikis’n Ain’t got no Fear, jossa oli kuvattu 11-13 -vuotiaiden poikien  kasvamista Kaakkois-Englannin teollistuneilla suomailla Isle of Grainissa.
Murroiän alkuvaihe on hyvin mielenkiintoinen aihe, jota on kuvattukin  monissa filmeissä. Pojat ottivat ympäristön haltuunsa ikäänsä sopivilla keinoilla. Tämäkin löytyi netistä: Ain’t got no fear

Viikko huipentui eilen. Loimaan Kertunmäen kesäteatteri on toiminut 1980 -luvun alusta asti. Pienestä aloitettiin. Vähitellen saatiin pysyvät penkit ja äänentoisto. Lavasteita ja muuta rekvisiittaa kertyi vuosi vuodelta yhä enemmän.
Nyt uusitaan katsomo, saadaan selkänojalliset tuolit ja katos katsomon päälle. Näyttelijät eivät nyt niin katosta tarvitsekaan. Mutta ensin pitää vanha katsomo purkaa ja siihen tarvitaan myös talkootyövoimaa. Rahoitusta saadaan Leader+ -projektista.
Viikonloppuna katsomon penkit siirrettiin jätelavalle.

Arkipäivänä talkoisiin ehtivät vapaaherrattaret ja yksi -herrakin. Jätelava täyttyi tiukkaan pakattulla puurojulla.

Nyt meitä oli mummoja ja yksi pappakin keräämässä rojua, oksia ja  kaikenlaista tarpeetonta jätelavan täyteen.

Mitä maailma olisi ilman mummoja tai pappoja! Entäs Pirkkoja, heitä mahtuu useampi joka sakkiin, yksi jo ehti lähteä. Koska maailma alkaa tarvita uusia Pirkkoja?

Uuden katsomon tieltä kaadettujen puiden oksat tuikkasimme tuleen ja tuijottelimme tulta esi-isiemme malliin.

Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi

Keräilin kaadetuista puista  pudonneita suuria jäkälätuppaita ja asettelin niitä säilyneiden puiden rungoille. Yksi jäkälä kun voi olla kymmeniä vuosia vanha…

Olen vanha. Paljon nähnyt ja kuunnellut, teatteria kesäisin, koko Kertunmäen historian. Naurut, hyytävät hiljaisuudet, surutkin, erän heinäpellossa kieriskelyn. Nyt sumuisena syyspäivänä ympärillä mummoenergiaa, talkoota, uutta teatteriin.